Kategoriat
Sarjat Suosittelen

Vuoden 2020 parhaat sarjat (ja ne, joita en katsonut loppuun)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 18.12.2020 Lilyssä.

Suosikkiasia: sarjat 2020!

Kuvat: Netflix / HBO / BBC, Hulu / Yle Areena / Amazon Studios

Okei, olihan tämä vuosi nätisti sanottuna perseestä. Pelottava, stressaava, ahdistava, omituinen. Ikävä ja ikävämpi. No, jos ei muuta, ainakin alkoi arvostaa kaikkia pikkujuttuja. Niitä, jotka aiemmin otti itsestäänselvyyksinä. Kuten sitä, että saa ylittää Uudenmaan rajan ja mennä kotiin kun haluaa. Ja käydä kaupassa ilman ennakkovarustautumista. Ja halata! Olen oikeasti hyvin anti-halaaja, mutta nyt olen alkanut arvostaa sitäkin. 🙂 🙁

Laitetaan hyvien puolien listalle myös sarjatarjonta. Ainakin riitti hyvää, mielenkiintoista, viihdyttävää ja sivistävää katsottavaa kun oli kotona ja kotona ja kotona ja kotona. Ja kotona.

Vuoden parhaita sarjoja siis! Niitä, jotka näin ja niitä, joita en nähnyt (tästä kirjoituksesta on kulunut aika monta kuukautta ja en vieläkään omista HBO:ta… en tiedä onko se onnistuminen vai epäonnistuminen).

Sarjavuosi 2020, ainakaan sinä et pettänyt.

Vuoden 2020 parhaat sarjat

Unorthodox (Netflix): kuinka hienot neljä jaksoa! Kuljetti New Yorkiin ja Berliiniin (sopivasti, kun ei saanut matkustaa), ja tarjosi kurkistuksen itselle kovin salaperäiseen ortodoksijuutalaisten maailmaan. Sivisti ja viihdytti samaan aikaan. Israelilaisnäyttelijä Shira Haas teki upean roolityön.

Normal People (BBC / Yle Areena): jos mietin yhtä kohtausta, joka jäi mieleen sarjavuodesta 2020, se on se kohtaus Normal Peoplen kymppijaksosta, jossa Connell (Paul Mescal) avautuu masennuksestaan terapeutin vastaanotolla. Iski sydämeen. Ja miten hieno roolisuoritus! Normal People osui maaliin noin muutenkin. Kun menestysromaani muokataan sarjaksi, moni asia voi mennä pieleen. Normal Peoplessa ei mennyt pieleen mikään. Yhä edelleen haluaisin matkustaa Irlantiin ja leikata otsahiukset (tiedän mitä ajattelette, minut tuntevat tyypit! 😀 ).

The Boys (Amazon Prime): meinasin laittaa tämän supersankarigenrellä kikkailevan satiirisen draaman / mustan komedian positiivisten yllättäjien kategoriaan, mutta päätin että ansaitsee paikkansa parhaiden listallani. Eka kausi oli hyvä, toka vielä parempi. Hyvin tehty ja kaiken sekopäisyyden ohella osuvaa kommentointia kapitalismin ja rasismin kaltaisista isoista teemoista. Ei varmastikaan sovi kaikille (paljon verta, suolenpätkiä ja naamojen repimisiä). Minä pidän, vaikka tavallisesti supersankarisadut eivät ole millään lailla suosikkiasioitani. En ole huonossa seurassa, Barack Obamakin katsoo! 😀

The Queen’s Gambit / Musta kuningatar  (Netflix): ja niin shakista tuli trendikästä! 😀 Loppuvuoden puhutuin sarja ansaitsi kehunsa. Edelleen olen sitä mieltä, että lässähti hieman lopussa, mutta tästä huolimatta ehdottomasti yksi vuoden parhaista. Tuleva supertähti Anya Taylor-Joy oli roolissaan huippu – samoin nuorta Beth Harmonia esittänyt Isla Johnston.

Le Bureau (Yle Areena): teknisesti ottaen tämä kaikkien aikojen parhaaksi ranskalaissarjaksi kutsuttu agenttitarina alkoi jo 2015, mutta Suomessa sen viisi tuotantokautta tuli katsottavaksi 2020. Pääsee siis yhtenä loisteliaana kokonaisuutena parhaiden listalleni nyt. Kaikkien kehujensa arvoinen – enkä minä edes ole pitkään aikaan jaksanut keskittyä tämänkaltaisiin jännäridraamoihin.

Positiiviset yllättäjät

Teenage Bounty Hunters (Netflix): höpsö nimi, yllättävän hyvä sarja. Olisi ansainnut toisen kauden. On paljon enemmän kuin hölmöltä kuulostava juonensa; teini-ikäiset kaksostytöt Sterling ja Blair kyllä päätyvät vahingossa palkkionmetsästäjiksi, mutta höpsöilyn ohessa sarja tarjoaa raikasta kommentointia esimerkiksi seksuaalisuudesta ja uskonnosta.

Crash Landing On You (Netflix): vuonna 2020 opin ainakin sen, että miljoonia juonenkäänteitä tykittävä korealainen draamasarja on hyvää lääkettä keskittymisongelmaan. Viime vuonna julkaistu CLOY oli noin muutenkin piristävä sarjatuttavuus syksyn pimeydessä. Netflixiin tuli juuri korealainen Start-up, jonka meinasin ottaa katseluun. Yhden k-draaman kokemuksella luulen hallitsevani genren jo vähän paremmin. Ainakin osaan varautua siihen, että jaksot ovat suuuuperpitkiä.

Cheer (Netflix): alkuvuoden dokkaritapaus. Oli hyvä ja kantaa, vaikka cheerleading ei lajina olisikaan kiinnostuslistan kärkipäässä. Oikeastaan juuri silloin tämä mainiosti tehty dokkarisarja kannattaa katsoa.

Vuoden 2020 parhaat sarjat, joita en ole nähnyt

I May Destroy You (HBO): kaikkein eniten sarja-FOMOa aihetti tämä Michaela Coelin ilmeinen mestariteos.

Better Call Saul (Netflix): löytyy vuosi toisensa jälkeen parhaiden sarjojen listoilta. En ole nähnyt jaksoakaan. Toisaalta olen se tyyppi, joka ei ole katsonut edes Breaking Badiä.  Better Call Saulin kanssa samaa sarjaa on Ozark. En ole katsonut minuuttiakaan, ja silti olen siinä uskossa, ettei sarja voi olla niin hyvä kuin sanovat. Taidan ajatella niin myös Better Call Saulista.

Mrs. America (Hulu, HBO): minisarja oli niin täynnä laatunäyttelijöitä, että jo senkin perusteella oli syytä olla hyvä. Ja taisi ollakin!

Lovecraft County (HBO): todennäköisesti liian jännä mulle, mutta teemaltaan ikävän ajankohtainen juuri vuonna 2020, vaikka sijoittuukin 1950-luvulle.

Ted Lasso (Apple TV+): pidän äärimmäisen huvittavana sitä, että vuosia vanhoista NBC:n valioliigamainoksista muokattiin komediasarja! Ja se sarja on kuulemani mukaan vielä hyvä! Apple plussan Ted Lasso yhdistää kolme asiaa, joista pidän: leppoisan hyvän mielen komedian, Valioliigan ja Saturday Night Liven (päätähti Jason Sudeikisin muodossa). Mutta eihän ihmisellä nyt vaan voi olla miljoonaa suoratoistopalvelua, joten jäänyt näkemättä.

Positiivinen yllättäjä, jota en ole nähnyt

The Flight Attendant (HBO): olen lukenut hyviä asioita tästä Chris Bohjalianin samannimiseen trilleriin perustuvasta minisarjasta. Ei ilmeisesti ole mikään Suuri ja Mahtava Laatudraama, vaan hyvin tehty ja itselleen naurava, hauska ja hullunkurinen murhajännäri. Olen iloinen Kaley Cuocon puolesta. Tuntuu, että hän ei koskaan saanut The Big Bang Theoryssa kaikkea ansaitsemaansa huomiota.

Sarja, jota ilmankin olisin pärjännyt

Tiger King (Netflix): mitä enemmän mietin, sitä enemmän tämä dokkarisarja tekee minut vihaiseksi. Oli ensimmäisiä eristätymisajan kollektiivisen somekatselun sarjoja, joten pisteitä kai siitä. Antoi ainakin jotain muuta ajateltavaa. Mutta silti. 2020 olisi kyllä tarjonnut tarpeeksi omituisia ja raivostuttavia käänteitä ilman Tiger Kingiäkin. Ja minä olisin ollut täydellisen tyytyväinen, jos en olisi koskaan kuullut Carole Baskinin nimeä.

Vuonna 2020 päättynyt sarjat, jota jään kaipaamaan

Schitt’s Creek (CBC, C More): onko huonompaa vuotta lopettaa yksi kaikkien aikojen parhaista hyvän mielen komediasarjoista kuin 20hiton20?!  Onneksi A Little Bit Alexis soi päässäni  todennäköisesti vielä vuonna 2080.

Sarjat, joita en katsonut loppuun

Lucifer, vitoskausi (Netflix): olen aiemmin katsonut Luciferia ihan kohtalaisella menestyksellä. On ollut sopivan höttöistä viihdettä. Ja on sitä varmaan vieläkin, mutta en vain päässyt kesällä julkaistussa viidennessä kaudessa tokaa jaksoa pidemmälle. Mun ongelma lienee se, että en fanita Luciferin ja Chloen rakkaustarinaa, vaikka yleensä fanitan kaikkia rakkaustarinoita.

Killing Eve (HBO): aloitin kovalla tohinalla, lopetin kuin seinään. Ongelma taisi olla se, että yritin katsoa sarjaa jakso per viikko -tahdilla telkkarista. Sitten unohdin aina, milloin pitikään olla telkkarin ääressä. Olen kuullut huhuja, että tänä vuonna tullut kolmas tuotantokausi ei olisi ollut yhtä hyvä kuin edeltäjänsä…?

Never Have I Ever (Netflix): tämän laitan sen piikkiin, että sarjoja on vain niin paljon. Ei ehdi kaikkea. On hyvä! Ja pidän Mindy Kalingista! Ja John McEnroe! Virkistävän erilainen teinisarja, mainio päätähti (Maitreyi Ramakrishnan)… kaikki palaset kohdillaan. Ja silti jumituin tokaan jaksoon. It not you, it’s me, Never Have I Ever.

Dead to Me, kakkoskausi (Netflix): en edes aloittanut tokaa tuotantokautta. En tiedä miksi. Saanut kehuja ja kaikkea. Vetoan kai taas ajanpuutteeseen.

Virgin River (Netflix): tuota, tuota… saattaa olla, että silmien pyörittelijä minussa otti vallan, enkä koskaan kyennyt antamaan kunnon tilaisuutta tälle romanttiselle draamalle. Pääsin kolmanteen jaksoon asti. Tosin tätäkin enemmän ongelmana oli, että vertasin sarjaa koko ajan Hart of Dixieen. Hyvin samantyyppiset lähtöasetelmat ja hyvä luoja, sama näyttelijäkin täysin identtisessä roolissa! Virgin River on kuin Hart of Dixie ilman huumoria ja leppoisaa meininkiä. Ja sori, mutta Zoe ja Wade voittavat Melin ja Jackin sata-nolla.

Space Force (Netflix): mulla oli ihan semikorkeat odotukset tästä komediasta, koska sen taustalla hääri The Officen Greg Daniels ja Steve Carell. Jälkimmäinen on myös pääosassa. Plus näyttelijäkaartissa on Ben Schwartz, jolle ikuisena Parks and Rec -fanina haluan vain hyviä asioita. Mutta… en tiedä, en päässyt ekaa jaksoa pidemmälle. Muuttuiko se jossain kohtaa hyväksi? En voi ymmärtää, miksi Netflix uusi sarjan toiselle kaudelle, samalla kun moni paljon parempi joutui pandemialeikkurin uhriksi (GLOW, Teenage Bounty Hunters…). Epäilen, että nimekäs päätähti vaikutti asiaan.

PS. Kiitos, jos olet lukenut Suosikkiasioiden sarjahöpinöitä tänä omituisena vuotena. 🙂

Kategoriat
Sarjat Suosittelen

Seitsemän mielenkiintoista uutuussarjaa syksyyn 2020

Kirjoitus on alun perin julkaistu 25.8.2020 Lilyssä.

Suosikkiasia: uutuussarjat! (+syksy)

Kuva: HBO

Saanko vaan kopioida itseäni vuoden takaa?

Tiedetään, elokuu on vielä kesää! Ihan vähän (tässä kohtaa aika paljon) mieli alkaa kuitenkin jo kääntyä syksyyn. Ja siis minähän pidän syksystä, se on loistava vuodenaika. Toki on pimeää ja sataa vettä, mutta on myös villapaitoja ja teetä ja takkatulia. On kesän jälkeistä energiaa ja vankkumattomia lupauksia siitä, että tämä on se syksy jolloin alan venyttelemään joka ilta. Ja ehkä aamujoogaamaan. Kuka tietää, syksyllä kaikki on mahdollista*.

En muuten alkanut venyttelemään joka ilta. Enkä aamujoogaamaan. Oh well. Uusi yritys tänä syksynä.

*Tänä vuonna ehkä vähän vähemmän mahdollista. No, posin kautta ja sitä rataa. Uutuussarjoja on ainakin tänäkin syksynä! Ja koska minusta on hauskaa kirjoittaa uutuussarjalistauksia, kirjoitin sellaisen taas. Siis seitsemän tärppiä suoratoistopalveluiden syksyn 2020 uutuussarjoihin:

We Are Who We Are / HBO / 14.9.

HBO:n minisarja We Are Who We Are taitaa olla yksi syksyn odotetuimmista, ihan vaan siksi että sen on luonut ja ohjannut muuan Call Me By Your Namesta tuttu  Luca Guadagnino. Ja onhan ainakin tuossa trailerissa samaa tunnelmaa kuin Elion ja Oliverin Italia-seikkailuissa. Ollaan samassa maassakin. Teini-ikäiset Fraser (Jack Dylan Grazer) ja Caitlin (Jordan Kristine Seamon) asuvat vanhempineen Italiassa sijaitsevassa Yhdysvaltojen armeijan tukikohdassa. Ystävyyttä, ensirakkauksia, itsensä etsimistä, teini-ikää, kauniita maisemia plus Luca Guadagnino. Katsoisin.

Away / Netflix / 4.9.

Kaikennäköiset avaruushärvellykset eivät ole mitenkään supersuosikkiasioitani, mutta 300 vuotta sitten katsoin lentokoneessa The Martianin (se on se leffa jossa Matt Damon unohtuu Marsiin) ja en vihannut sitä, joten kenties voin antaa Awayllekin tilaisuuden*. Siinä Marsissa härveltää Hilary Swank. Trailerin perusteella sarja on just sellaista dramaattista ihmissuhdesäätöä ja itkuhermoihin iskevää kamaa, jollaista voi odottaa kun tekijätiimissä on tyyppi (Jason Katims) jonka CV:stä löytyvät Friday Night Lights ja Parenthood.

*näen jo miten mulle käy tämän sarjan kanssa: aloitan sen, kyllästyn viiden minuutin jälkeen ja alan katsoa Broad Cityä.

Emily in Paris / Netflix / 2.10.

Romanttista hömppää! On tunne, että sellaista kaivataan tulevana syksynä! Mulla on joku kumma soft spot näyttelijä Lily Collinsiin, joten toivottavasti hänen tähdittämänsä, Pariisiin sijoittuva ja siellä kuvattu Emily in Paris olisi hyvä. Collinsin esittämä parikymppinen Emily muuttaa Pariisiin työn perässä. Eli kulttuurieroja, hienoja vaatteita ja ranskalaista meininkiä, oletan. Sarjan takaa löytyy Sex and the Cityn luoja Darren Star. Bonne chance!

Ja heeeei, ainakin joku Emily pääsi Pariisiin! 😀

The Duchess / Netlix / 11.9.

Lisää hömppää! Koomikko Katherine Ryan teki Netflixille komediasarjan, joka pohjautuu hänen omaan elämäänsä as a fabulous single mom living in London. Aina pisteitä Lontoolle ja hauskoille naisille!  Katherine Ryanin kaksi stand up -spesiaalia, Glitter Room ja Katherine Ryan: In Trouble löytyvät muuten myös Netflixistä.

Woke / Hulu / 9.9.

Tulisikohan Hulun Woke katsottavaksi Suomeen? Siinä on ensinnäkin suosikkityyppini Winnie the BishNew Girliä tuntemattomille näyttelijä Lamorne Morris siis. Woke on komedia, mutta sen mess-aroundeissa on melkoisen ajankohtainen ja painavakin sävy: Morrisin esittämän Keefin elämä muuttuu pelottavan poliisikohtaamisen seuraksena. Sarja pohjautuu sarjakuvataitelija Keith Knightin elämään.

The Comey Rule / Showtime / 27.9.

Koska kuka nyt ei haluaisi palata vuoden 2016 Yhdysvaltojen presidentivaaleihin! Fun times! DT antoi vuonna 2017 potkut FBI-pomo James Comeylle. Seuraavana vuonna Comey julkaisi muistelmateoksen A Higher Loyalty – Truth, Lies, and Leadership. DT otti paljastuksia sisältäneen opuksen luonnollisesti riemuiten ja ylisanoin vastaan. Luonnollisesti. Kyseinen elämäkerta on pohjana Showtimen minisarjassa The Comey Rule, joka keskittyy mainittuihin vaaleihin ja Comeyn aikaan DT:n hallinnossa. James Comeyna nähdään Jeff Daniels, presidentti DT:nä Brendan Gleeson. Showtimen sarjoja näkyy Suomessa usein HBO:lla, kenties tämäkin?

Bridgerton / Netflix / 2020

Menestysromaanien inspiroimassa sarjassa seurataan vaikutusvaltaisen Bridgertonin perheen kahdeksaa keskenään läheistä sisarusta, jotka yrittävät etsiä rakkautta, kertoo Netflix. Julia Quinnin kirjoittamat historialliset romanssit eivät ole mulle tuttuja, mutta kirjasarja on ilmeisen suosittu. Sarjallakin lienee potentiaalia. Ainakin taustavoimat ovat kunnossa, tuottajana toimii Shonda Rhimes.

PS. Näin kävi niiden vuoden takaisten syksytärppien kanssa:

  • The Politician (Netflix): aloitin, katsoin puoli jaksoa, kyllästyin. Tai siinä ehkä saattoi myös tapahtua joku juonenkäänne josta en pitänyt enkä jaksanut sen jälkeen enää vaivautua.
  • Modern Love (Amazon Prime): katsoin. Ihan kelvollinen. Ei niin hyvä kuin odotin. Mutta Modern Love -podcast on huippu! Ja sarjasta on tulossa toinen kausi, joten ilmeisesti tarpeeksi ihmisiä piti siitäkin.
  • Unbelievable (Netflix): katsoin. Loistava, mutta särkee sydämen.
  • Undone (Amazon Prime): noup, katsomatta. Olikin vähän villikortti.
  • Watchmen (HBO): katsomatta, mutta kuullut sarjasta paljon hyvää. Vetoan HBO:ttomuuteeni.
  • The Morning Show (Apple+): katsoin kaksi ekaa jaksoa. Ne, jotka sain katsoa ilmaiseksi ilman että piti tilata Apple+. Olivat hyviä! Uskoisin, että katsoisin loppuun jos mulla olisi kyseinen suoratoistopalvelu.

LUE MYÖS:

Kategoriat
Sarjat Suosittelen

Sarja, joka kiinnostaa just nyt: HBO:n I May Destroy You

Kirjoitus on alun perin julkaistu 8.7.2020 Lilyssä.

Suosikkisarja, jonka haluaisin nähdä: I May Destroy You (HBO)

Sisältövaroitus: raiskaus.

Kuva: HBO

Tästä huhtikuisesta postauksestani on kulunut pian kolme kuukautta eikä väistämätön ole vieläkään tapahtunut: en ole sortunut hankkimaan HBO Nordicia. Just nyt HBOttomuuteni tosin vähän häiritsee, koska haluaisin kovasti nähdä sieltä löytyvän brittiläisen draamakomedian I May Destroy You’n. Aina kaikesta kaiken tietävä popkulttuuri-kompassini Twitter on ilmoittanut mulle, että se olisi syytä nähdä. On kuulemma loistava.

12-jaksoinen sarja pohjautuu sen luoneen ja käsikirjoittaneen ja sitä tähdittävän Michaela Coelin omaan elämään;  hän käsittelee sarjan kautta omaa raiskaustaan. Sarjassa Coel esittää Arabella-nimistä lontoolaista kirjoittajaa, joka herää baari-illan jälkeen ilman muistikuvia ja alkaa pala palalta parsia illan tapahtumia kasaan. Sarja käsittelee muun muassa seksuaalisen suostumuksen ja trauman teemoja.

Olen lukenut sarjasta ylistäviä arvosteluja. Sen kerrotaan tarttuvan vaikeaan aiheeseensa ”oikein” eli ainakin ilman raiskauksen uhrin syyllistämistä.

”Michaela Coel’s new series is an extraordinary, breathtaking exploration of consent, race and millennial life that works on every level”, kirjoitti esimerkiksi Guardianin Lucy Mangan viiden tähden arvostelussaan.

Luin myös upeasti kirjoitetun New York Magazinen profiilin Michaela Coelista, joka sai kiinnostumaan sarjasta ja sen 32-vuotiaasta tähdestä vielä vähän lisää (kyseisen profiilin kirjoittanut toimittaja E. Alex Jung on muuten loistava haastattelija ja kirjoittaja; suositus myös hänen tuoreelle artikkelilleen näyttelijä Thandie Newtonista).

New York Magazinen jutussa Coel kertoo muun muassa taustat sille, miksei I May Destroy You päätynyt Netflixiin, vaikka hän oli aiemmin tehnyt suoratoistojätin kanssa yhteistyötä Chewing Gum -sarjansa kanssa ja vaikka Netflix oli luvannut maksaa hänelle I May Destroy You’sta miljoonan dollarin ennakon. (Chewing Gum ei taida enää olla Suomen Netflixissä, mutta Coelin tähdittämä minisarja Black Earth Rising sieltä löytyy, samoin musikaali Been So Long.)

12-jaksoinen I May Destroy You on katsottavissa HBO Nordicissa.

PS. I May Destroy’n lisäksi HBO:n tuoreesta tarjonnasta kiinnostaa true crime -dokkarisarja I’ll Be Gone in the DarkMichelle McNamaran samannimiseen kirjaan perustuva dokkari kertoo Golden State Killerinä tunnetun sarjamurhaajan etsinnöistä, joissa jo edesmennyt true crime -kirjoittaja McNamara oli tärkeässä roolissa. Aloitin lukemaan kirjaa (I’ll Be Gone in the Dark: One Woman’s Obsessive Search for the Golden State Killer), mutta en ehtinyt lukea kuin ehkä viidesosan kun piti jo palauttaa se kirjastoon. Pitää laittaa varaukseen.

PPS. Kolmas HBO-sarja, jonka haluaisin katsoa: The Great.

LUE MYÖS: