Kategoriat
Sarjat Suosittelen

HBO:n sarjat, jotka haluaisin nähdä (eli valmistautumista väistämättömään)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 16.4.2020 Lilyssä.

Suosikkiasia: HBO, ilmeisesti.

Kuva: HBO

Mitä kauemmin tämä homma jatkuu, sitä todennäköisempää se on. Siis se, että minä hankin HBO Nordicin.

Se on ollut jo lähellä. Olen käynyt selaamassa HBO:sta löytyviä sarjoja ja melkein antanut periksi kokeile 2 viikkoa ilmaiseksi -houkuttimelle. En ole kuitenkaan vielä sortunut. Ei, olen pysynyt lujana. Koska eihän sitä herran tähden sovi heitellä rahojaan kaikkiin mahdollisiin suoratoistopalveluihin.

Minä olen sitä paitsi Netflix-naisia. Pidä lohikäärmeesi ja moniulotteiset draamasarjasi, HBO! Chernobyl Smernobyl. Westworld, pyh, pärjään ilman ahdistavia androidisatujakin. The Handmaids Tale, noup. Mulla on tutut komedianijatkuvalla syötöllä julkaistavat, välillä hyvät, välillä äärimmäisen huonot Netflixin alkuperäissarjat ja kohudokkarit, joista vauhkotaan Twitterissä. En minä mitään fiinejä Emmy-voittajia kaipaa.

Kuuluisia viimeisiä sanoja. Palataan kahden viikon päästä, kun olen uponnut polviani myöten Game of Thronesiin (tämä tapahtuu ennemmin tai myöhemmin, sanokaa minun sanoneen).

Mutta vakavasti puhuen. Sitten kun väistämätön jollain aikajänteellä tapahtuu, mulla on valmiina lista sarjoista, joita haluan HBO:sta katsoa. Ne ovat tässä:

Succession

Olen vakuuttunut, että pitäisin Successionista. Siis siitäkin huolimatta, että se kertoo ikävistä rikkaista tyypeistä, jotka kilpailevat siitä kuka saa olla ikävin ja rikkain. Kai. En ole satavarma, onko tulkintani oikea. Succession tutkailee vallan, politiikan ja perheen kiemuroita ikääntyvän ökyrikkaan mediamogulin ja tämän neljän aikuisen lapsen silmin, kertoo HBO:n kuvaus. Niin tai näin, satiirista huumoria sisältävät hyvin tehdyt draamat ovat suosikkikamaa, oli hahmot kuinka ikäviä tahansa. Olen jo valmiiksi Team Cousin Greg, vaikka en tiedä mistään mitään.

Barry

Toinen HBO:n viime vuosien kehuttu palkintorohmu ja kriitikoiden lempilapsi. Synkässä komediasarjassa masentunut palkkamurhaaja kokee valaistuksen ja innostuu Los Angelesin teatterimaailmasta. Ihan sama mitä minulle kerrot, Barry, you had me at Bill Hader. Arvon Stefon on ikuisesti yksi suosikkityypeistäni; Bill Haderin takia voin sietää murhameininkejäkin. (Oikeasti Barry lienee aidosti hyvä sarja, jonka haluaisin aidosti nähdä.)

Roswell, New Mexico

Kolmetuhatta vuotta sitten, kun matkustaminen oli mahdollista, katsoin lentokoneessa kolme jaksoa uutta Roswellia. Luonnollisesti hiljaa mielessäni jupisin koko ajan, kuinka ainoa ja oikea Roswell on minun nuoruuteni Roswell ja keitä nämä feikki-Liz ja feikki-Max muka ovat ja keksikää jotain uutta hyvät Hollywoodin käsikirjoittajat ja ei tämän tarinan näin kuulu mennä ja Oh I am what I am, I’ll do what I want, But I can’t hide ja lisää jupinaa, lisää jupinaa … ja sitten: mitä, oliko tätä tarjolla vain kolme jaksoa, haluan lisää. Eli joo, Roswell, New Mexico pääsee HBO-listalleni. Ihan vähän (okei, aika paljon) olen YouTube-spoilannut sitä, joten ehkä hyppäisin suosiolla äskettäin alkaneeseen toiseen tuotantokauteen. Tarina kertoo, että sillä oikealla Maxilla eli Jason Behrillä on siinä rooli. Ja oikea Liz eli Shiri Appleby on ohjannut muutaman jakson. Max ja Liz 4-ever! Ne oikeat Max ja Liz, hittoako minä niistä feikeistä välitän.

Ketä minä yritän huijata, tietysti välitän.

The Newsroom

Toki, onhan The Newsroomilla, vuosina 2012-2014 ilmestyneellä, uutiskanavan melko mahtipontisesta arjesta kertoneella draamasarjalla puutteensa. Se on välillä niin hiton melodramaattinen, että koko homma menee jo huumorin puolelle. Ja kaikki sen hahmot ovat ärsyttäviä ja omahyväisiä enkä haluaisi olla kenenkään kaveri. Silti sillä on paikka mun HBO-listalla. Ehkä siksi, että en ole katsonut sitä pitkään, pitkään aikaan ja ärsyttävyydestä huolimatta mulla on joku omituinen kiintymyssuhde siihen. Tosin nyt mieleen palautui se Operaatio Genoa -venkoilu, ja tekee mieli jättää kaikki kolme raivostuttavaa tuotantokautta unohdettujen tv-sarjojen hautausmaalle. No, meni jo. Jos ei muuta, voin ainakin pitää kirjaa Aaron Sorkin -kliseistä.

Veep

En. Ole. Nähnyt. Viimeistä. Tuotantokautta. Tämä. Häiritsee. Minua.

Mrs. America

Olen lukenut kriitikoilta hyviä arvosteluja HBO:lla 18.4. alkavasta, alunperin Hulun Mrs. America -minisarjasta (ja myös kommentteja, joissa sarjaa syytetään historian vääristelystä). Tositapahtumiin perustuva draama sijoittuu 1970-luvulle, jolloin Yhdysvalloissa väännettiin kättä sukupuolten tasa-arvon takaavasta lakimuutoksesta Equal Rights Amendmentista. Phyllis Schlafly –niminen konservatiivinainen (sarjassa Cate Blanchett) oli eturintamassa vastustamassa feministien ajamaa ERA-kampanjaa. Vaikuttaa lupaavalta, jo pelkästään näyttelijöiden osalta: Blanchett, Sarah PaulsonRose ByrneUzo AdubaElizabeth BanksTracey UllmanMelanie LynskeyJames MarsdenJohn Slattery

Killing Eve

Aikajana menee näin: Killing Even ensimmäinen jakso julkaistaan huhtikuussa 2018.  Melko pian tuon jälkeen allekirjoittanutkin huomaa, että sarja kerää paljon kehuja; Sandra Ohia ja Jodie Comeria ylistetään joka puolella. Joulukuussa 2018 kirjoitan tähän vuoden 2018 parhaat sarjat -postaukseen, kuinka Killing Eve on kovasti kehuttu ja silti näkemättä. Tammikuussa 2019 Oh voittaa parhaan naispääosan Golden Globen. Toukokuussa 2019 kirjoitan tässä postauksessa, että jos Killing Eve on edes puoliksi niin hyvä kuin Fleabag olen tainnut missata aika paljon. Syyskuussa 2019 Comer palkitaan Emmyllä. Kuluu kuukausia…………….. Huhtikuussa 2020 Killing Eve alkaa Suomessa Ava-kanavalla. Satun huomaamaan tämän noin viisi minuuttia ennen jakson alkua. Kaikista kehuista ja palkinnoista huolimatta olen skeptinen; onko tämä sarja nyt kuitenkaan minua varten ja onko tämä sarja nyt muka oikeasti niin hyvä kuin kaikki sanovat. Olen valmis vihaamaan Killing Eveä.

Kuluu noin kolme minuuttia ja olen koukussa.

Nyt kirjoitan tätä torstaina 16. huhtikuuta (Avan Killing Eve -päivä!), ja pohdin että jaksanko oikeasti seurata sarjaa vanhanaikaisella, yksi jakso viikossa -tavalla. Että jos olisi se HBO, voisin bingettää pari kautta putkeen ja päästä mukaan juuri alkaneelle kolmannelle tuotantokaudelle.

Kello käy. Annan itselleni noin kaksi viikkoa ennen kuin sorrun.

PS. Netflix-sarjoja, joita en ole katsonut: Stranger ThingsRahapajaGrace and FrankieOzarkBetter Call SaulWhen They See UsHouse of Cards jne. jne.

Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella ja sitä rataa.

Kategoriat
Sarjat Suosittelen

15 mielenkiintoista uutuussarjaa vuodelle 2020

Kirjoitus on alun perin julkaistu 13.1.2020 Lilyssä.

Suosikkiasia: uudet sarjat!

Kuvat: HBO, BBC, Hulu, Comedy Central, The CW & Amazon Prime

Näyttää vahvasti siltä, että sarjat eivät lopu maailmasta ainakaan vuonna 2020. Pelkästään Yhdysvalloista tykitetään tänä vuonna kymmenittäin ja kymmenittäin uutuussarjoja –  vanhojen suosikkien lisäksi tietysti. Määrä ei aina korvaa laatua, mutta suoratoistopalveluiden kohdalla määrästä ei ainakaan tunnu olevan haittaa. Kovan kilpailun myötä NetflixHBOAmazon ja kumppanit laittavat dollareita palamaan saadakseen talleihinsa A-luokan näyttelijöitä ja huipputekijöitä. Tuloksena on usein laatukamaa.

Tänä vuonna sarjakisaan hyppää uutuutena ainakin Quibi, jonka sisältö – lyhyehköt sarjapätkät – on tarkoitettu katsottavaksi mobiililaitteilla. Palvelun Suomeen rantautuminen on vielä kysymysmerkki. Ja koska ihmiset luonnollisesti haluavat lisää kuukausimaksuja maksettavikseen, HBO Max on aloittamassa maaliskuussa.

Disney+ on IL:n mukaan tulossa Suomeen alkuvuodesta. Suoratoistopalvelu Hulu on nykyään Disneyn omistuksessa, joten jää nähtäväksi, laajeneeko senkin sisällöt entistä paremmin Yhdysvaltojen ulkopuolelle. Nyt Hulun sarjoja, esim. kruununjalokivi The Handmaids’ Tale, on ollut Suomessa nähtävillä ainakin HBO Nordicilla.

Listaukseni sisältää siis julkaisuaikojen ja -alustojen kannalta parit kysymysmerkit, mutta tässä joka tapauksessa 15 mielenkiintoista uutuussarjaa vuodelle 2020 (samat disclaimerit kuin viime vuonna):

(mikä / mistä tulee / milloin alkaa – jos julkaisupäivä tiedossa)

Normal People / BBC+Hulu / alkuvuosi 2020

Kuva: Normal People / Hulu / Enda Bowe

Oli kai vain ajan kysymys, ennen kuin jompikumpi Sally Rooneyn hittikirjoista muokataan sarjaksi. Rooneyn vuonna 2018 julkaistu toinen kirja, Normal People, saa kunnian ensimmäisenä. Tämän hetken hypetetyimpiin kirjailijoihin lukeutuva Rooney on ollut mukana käsikirjoittamassa BBC:llä ja Hululla nähtävää 12-jaksoista minisarjaa, joka kertoo irlantilaisnuorten Mariannen (sarjassa Daisy Edgar-Jones) ja Connellin (Paul Mescal) ystävyydestä ja ollako vai eikö olla -romanssista läpi lukion ja yliopiston. Sarjaa on kuvattu kirjasta tutusti muun muassa Dublinissa ja Sligossa, joten yksityiskohdat lienevät ainakin kunnossa. Toivottavasti tulee pikaisesti myös Suomeen katsottavaksi, kirja on huippu.

Little Fires Everywhere / Hulu / 18.3.

Toinenkin hittikirja saa sarjaversion; Celeste Ngn Little Fires Everywhereen (suom. Tulenarkoja asioita) pohjautuvan sarjan pääosissa nähdään Reese Witherspoon ja Kerry Washington. Kaksikko toimii myös kahdeksanosaisen minisarjan tuottajina. Liekö tulossa Big Little Liesin kaltainen hitti? Kirja ainakin oli mainio.

Space Force / Netflix / ?

The Office mutta avaruudessa? Vuoden odotetuimpiin uutuuskomedioihin lukeutuvan Space Forcen ovat luoneet Jenkki-Officen showrunner Greg Daniels ja Michael Scott itse, näyttelijä Steve Carell. Carell on myös pääosassa sarjassa, joka kertoo Yhdysvaltain kuudennen puolustushaaran, avaruusvoimien perustamisesta. Saattaa olla, että sisältää pientä kuittailua erään nimeltä mainitsemattoman presidentin suuntaan… Carellin lisäksi rooleissa muun muassa John Malkovich ja Ben Schwartz.

Hunters / Amazon Prime / 21.2.

Natsien metsästystä 1970-luvun New Yorkissa. Ja jälleen yksi A-luokan leffatähti hyppää sarjamaailmaan, natsien vastaisen salaisen organisaation johtajana nähdään muuan Al Pacino. Muissa rooleissa mm. Logan LermanLena Olin ja Josh Radnor. Viimeksi mainittu on suurin syy sille, että toivon sarjalle menestystä; haluan aina vain hyviä asioita Ted Mosbylle.

Bridgerton / Netflix / ?

Megatuottaja/showrunner/sarjapomo Shonda Rhimes (mm. Greyn AnatomiaScandalHow to Get Away with Murder) teki vuonna 2017 megasopimuksen Netflixin kanssa. Sopimuksen eka hedelmä kypsyy tänä vuonna Julia Quinnin Bridgerton-kirjasarjaan pohjautuvan samannimisen sarjan muodossa. Kirjasarja ei ole mulle tuttu, mutta sitä kuvaillaan termillä historical romance.

”The Bridgerton family consists of eight siblings and their widowed mother. In the novels, the Bridgertons are well respected and favored among British society. The Bridgertons are an extremely loving and tight-knit clan. The series comprises eight books in which each of the siblings finds true love. Each book is set against the backdrop of upper English society during the period of Regency England”, kertoo Wikipedia.

Run / HBO / ?

En tiedä HBO:lla nähtävästä Run-sarjasta juuri muuta kuin sen, että vastaavana tuottajana toimii Phoebe Waller-Bridge. Se taitaa riittää melko monelle lupaukseksi laadusta. Runin on luonut Waller-Bridgen kanssa paljon yhteistyötä tehnyt Vicky Jones ja pääosissa ovat Merritt Wever ja Domhnall Gleeson. Waller-Bridgellä on myös rooli sarjassa, jota kuvaillaan sanoilla comedic thriller.

Little America / Apple TV+ / 17.1.

Kahdeksanosaisessa antologiasarjassa seurataan maahanmuuttajien elämää Yhdysvalloissa, trailerin perusteella lämmöllä ja huumorilla. Epic Magazine –lehden artikkeleihin pohjautuvan sarjan tekijätiimistä löytyy laatua; käsikirjoittajina mm. Emily V. Gordon ja Kumail Nanjiani (The Big Sick) ja tuottajana mm. Alan Yang (Master of None). Sarja on uusittu jo etukäteen toiselle kaudelle, joten ainakin Applella on kova luotto.

Hollywood / Netflix / toukokuu

Mainitun Shonda Rhimesin lisäksi toinen sarjavelho, jonka työnjälki näkyy Netflixissä vielä pitkään: Ryan Murphy (GleeAmerican Horror StoryPose..). Rhimesin tavoin Murphyllä on takataskussaan miljoonien arvoinen Netflix-soppari. Viime vuonna nähtiin jo Politician, ja tänä vuonna Murphyn sarjatykitys jatkuu (ainakin) Hollywoodilla. 1940-luvun Hollywoodiin sijoittuvan draaman pääosassa nähdään Darren Criss. Mukana nippu muitakin tunnettuja nimiä, mm. Jim ParsonsDylan McDermottPatti LuPoneLaura Harrier ja Politicianista tuttu David Corenswet.

Avenue 5 / HBO / 19.1.

Scifiä ja komediaa. Veepin luojan Armando Iannuccin uudessa, tulevaisuuteen sijoittuvassa sarjassa joukko ihmisiä juuttuu avaruuteen planeettojen välisellä risteilyaluksella matkaillessaan. Avaruussadut eivät ole mun suosikkiasioita, mutta tämä vaikuttaa trailerinsa perusteella potentiaalisesti hauskalta. Avenue 5 -risteilyaluksen miehistön jäseninä mm. Hugh Laurie (House) ja Zach Woods (Silicon Valley), aluksen miljonääriomistajana  Josh Gad (Frozen).

Maplewood Murders / Quibi / huhtikuu

Quibin näkyminen Suomessa kysymysmerkki, mutta jos ja kun sen sarjoja pystyy täällä katsomaan, ainakin Maplewood Murders kuulostaa minusta kiinnostavalta. Kenties siksi, että tämän murhamysteerikomedian takana on joukko Saturday Night Livestä tuttuja koomikoita (ja sen vastaavana tuottajana toimii SNL-pomo Lorne Michaels). Paula Pell on pääosassa murhia ratkova kirjailija Abigail Mapleworth, vierailevina tähtinä ainakin Tina Fey ja Fred Armisen.

Lizzie McGuire / Disney+ / ?

Käsi ylös, jos katsoit Lizzie McGuirea 2000-luvun alussa? Minä ainakin. Onkohan Disney plussan tuleva Lizzie-reboot mukava nostalgiatrippi vai kammottava katastrofi? Kolmekymppinen Lizzie (Hilary Duff) asuu New Yorkissa ja työskentelee sisustussuunnittelijana. Mukana on iso joukko alkuperäisestä sarjasta tuttuja kasvoja, ainakin Lizzie vanhemmat ja veli sekä ystävä Gordo (Adam Lamberg).

Täysin ruusuisesti uuden kauden tekeminen ei ole sujunut; Varietyn mukaan sarjan luoja Terri Minsky vetäytyi vastikään roolistaan showrunnerina.

”Fans have a sentimental attachment to  Lizzie McGuire and high expectations for a new series. After filming two episodes, we concluded that we need to move in a different creative direction and are putting a new lens on the show”, Disney tiedotteessa seliteltiin Varietyn mukaan.

Ja nyt tuotanto seisoo (tilanne 13.1.)

This is not what dreams are made of.

Awkwafina is Nora from Queens / Comedy Central / 22.1.

Awkwafinan ura on melkoisessa nosteessa; Ocean’s 8:sta ja Crazy Rich Asiansista tuttu näyttelijä palkittiin tammikuussa Golden Globella roolistaan The Farewell -draamakomediassa. Awkwafinan (eli Nora Lumin) elämään löyhästi perustuvassa komediassa fiktiivinen Nora elelee Queensissa perheensä kanssa.

Mrs. America / Hulu / 15.4.

Cate BlanchettSarah PaulsonRose ByrneUzo AdubaElizabeth BanksTracy UllmanMelanie LynskeyJames MarsdenJohn Slattery… Hulun tositapahtumiin perustuvasta minisarjasta Mrs. Americasta  ei puutu laatua ainakaan näyttelijöiden osalta. Ja pohjamateriaali on kiinnostava; 1970-luvulla Yhdysvalloissa taisteltiin, jotta peruslakiin saataisiin lisäys, Equal Rights Amendment, joka takaisi sukupuolten välisen tasa-arvon. Phyllis Schlafly -niminen konservatiivinainen (sarjassa Blanchett) oli eturintamassa vastustamassa feministien ajamaa kampanjaa. Mukana myös mm. sarjaversio tunnetusta feministiaktivisti Gloria Steinemista (Byrne).

The Plot Against America / HBO / 16.3.

Philip Rothin  samannimiseen  romaaniin pohjautuvassa minisarjassa kikkaillaan historialla; demokraattipresidentti Franklin D. Roosevelt häviääkin vuoden 1940 presidentinvaalit. Vaihtoehtoisessa todellisuudessa vaalien voittaja Charles Lindbergh vie Yhdysvallat fasismin polulle. Sarjassa mukana mm. Winona Ryder ja Zoe Kazan.

Katy Keene / The CW / 6.2.

Riverdalen spin-off kertoo neljästä nuoresta, jotka tavoittelevat unelmiaan New Yorkissa. Pretty Little Liarsista tuttu Lucy Hale on nimiroolissa uraansa aloitteleva muotisuunnittelija. Vaikuttaa ainakin maanläheisemmältä sarjalta kuin sekopäiseksi yltynyt Riverdale. The CW:n sarjoja on Suomessa näkynyt HBO:lla, ehkä Katy Keenekin päätyy sinne?

PS. Vuoden mahdollisesti paras sarjauutinen tuli jo; Yle kertoi näyttävänsä palkintoja kahmineen Fleabagin molemmat kaudet alkuvuodesta. Ykköskausi tulee Areenaan tammikuun aikana ja upea kakkoskausi alkaa 5. helmikuuta. Se on hyvin todennäköisesti paras yksittäinen sarjakausi, jonka olen koskaan nähnyt (sarja on myös Amazon Primessä).

Kategoriat
Sarjat Suosittelen

Hurraa Fleabag ja pari muuta ajatusta Emmy-gaalasta 2019

Kirjoitus on alun perin julkaistu 23.9.2019 Lilyssä.

Suosikkiasia: Emmy-gaala (ja tv-sarjat!)

Kuva: Prime Video

Emmy-gaala on suosikkini kaikista prameista palkintohärdelleistä. Oscarit on ihan kiva ja kaikkea, mutta olen hyvällä tuurilla nähnyt ehkä kolme parhaan elokuvan ehdokasta. Ei siis juurikaan löydy näkemystä siitä, kenen pitäisi voittaa. Emmy-gaala on eri juttu, koska siinä palkitaan tv-sarjoja. Ei sillä, että olisin nähnyt jokaisen – tai edes suurimman osan – ehdolla olevista sarjoista, mutta ainakin voin kannustaa omia suosikkejani ja valittaa, jos joku ihan väärä sarja voittaa.

Tämän vuoden Prime Time Emmyt jaettiin Suomen aikaa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Ihan pari ajatusta siis…

1. Hurraa Fleabag!

Paras juttu: loistava Fleabag ja sen luoja/päätähti/käsikirjoittaja Phoebe Waller-Bridge saivat paljon rakkautta. Fleabag palkittiin parhaana komediasarjana, Waller-Bridge komediasarjan naispääosasta ja käsikirjoituksesta, minkä lisäksi sarja sai vielä ohjaus-Emmynkin. Hurraa! Sarjan kakkoskausi on mestariteos, joka ansaitsee kaikki mahdolliset palkinnot. Hyvin mahdollisesti vaikuttavin yksittäinen sarjakausi, jonka olen koskaan katsonut.

Jos olen oikein vakoillut (löysin vastauksen Yle Areenan somesta), Yle näyttää Fleabagin molemmat kaudet alkukeväästä 2020. Ja tällä hetkellä sarja löytyy Amazon Primestä (täydellinen syy ottaa ilmainen seitsemän päivän testijakso; kaksi kautta ja 12 jaksoa).

2. Pitäisi hankkia HBO…

…jotta voisin katsoa BarrynKilling EvenFosse/VerdoninSuccessioninChernobylin ja The Actin… eli kaikki palvelussa näkyvät gaalassa palkitut sarjat.

Kovin sarja-FOMO on Barryn kohdalla, koska siinä on pääosassa suosikkityyppeihini lukeutuva Bill Hader (joka palkittiin toisen kerran peräkkäin parhaasta komediasarjan miespääosasta). Toinen sarja, jonka perään haikailen on draamasarjan käsikirjoitus-Emmyllä nyt palkittu Succession.

3. Kappas, Game of Thrones ei voittanutkaan kaikkea

Onnistuiko Game of Thrones olemaan samaan aikaan sekä iso voittaja että iso häviäjä? Jäähyväiskausi palkittiin täysin odotetusti parhaana draamasarjana ja Peter Dinklage sai taas sivuosapystin, mutta siinä kaikki Prime Time Emmyt (aiemmin jaettuja Creative Arts Emmyjä irtosi sentään kymmenen).

Käviköhän niin, että saman kategorian päällekkäiset GoT-ehdokkuudet söivät ääniä toisiltaan ja lopulta kaikkien ohi kiilasikin ihan joku muu?

4. Onko Ozark sarja, jota pitäisi katsoa?

Netflixin Ozark kuuluu mun kirjoissa samaan kategoriaan kuin jo päättynyt The Americans: sarjoihin, joiden kuvittelen olevan aivan tusinakamaa, mutta jotka ilmeisesti ovat kaikkea muuta. Siitä huolimatta, että Ozark (samoin kuin The Americans aikoinaan) kerää ylistystä ja palkintoehdokkuuksia, en jaksa vaivautua katsomaan sitä.

Lainaan Wikipediaa:

”Ozark kertoo meksikolaisen huumekartellin rahoitusneuvojasta, joka joutuu epäonnistuneen rahanpesuoperaation jälkeen lähtemään perheineen Chicagosta Ozarkvuorten järviseudulle ja keksimään uusia keinoja maksaakseen miljoonien dollarien velkansa mafiapomolle”.

Mikään tuosta ei saa minua vakuuttuneeksi, että Ozark on sarja, josta pitäisin. Koska minulta ei kuitenkaan kysytä, sarja on ilmeisen suosittu ja voitti nyt kaksi Emmyä; Julia Garner päihitti neljä GoT-naista ja Killing Even Fiona Shawn draamasarjan naissivuosan kategoriassa ja Jason Bateman voitti monen yllätykseksi draamasarjan ohjaus-Emmyn (ja jätti Garnerin tavoin Game of Thronesin ilman pystiä).

Kenties pitäisi päästä yli ennakkoluuloistani….

5. Note to self: katso Pose

Ei muuta. Tai jotain muuta: hurraa parhaasta draamasarjan miespääosasta palkittu Billy Porter!

6. Ja hurraa Michelle Williams

…joka piti yhden tämän vuoden siteeratuimmista puheista noutaessaan parhaan minisarjan naisnäyttelijän pystiään Fosse/Verdonista:

”The next time a woman — and especially a woman of color, because she stands to make 52 cents on the dollar compared to her white, male counterpart — tells you what she needs in order to do her job, listen to her. Believe her”.

LUE MYÖS: