Kategoriat
Sarjat Suosittelen

Viisi uutuussarjaa testissä

Suosikkiasia: uutuussarjat

Viisi uutuussarjaa, viisi mahdollisuutta valittamiseen! Hyvä on, kyllä minä osasta jopa pidin. Tai vähintään pidin niistä tarpeeksi katsoakseni ne loppuun.

Imperfect Women / Apple TV

Mikä: Araminta Hallin samannimiseen romaaniin pohjautuva psykologinen trilleri murhamysteeristä, joka mullistaa vuosikymmeniä kestäneen ystävyyden. Pääosissa Kerry Washington, Elisabeth Moss, Kate Mara ja Joel Kinnaman.

Tuomio: Yhden jakson perusteella vahva noup. Vihasin syvästi ykkösjaksoa ja todellakin toivon, että sarja paranee. Koska mitä hittoa, cast on timanttinen. Kerry! Elisabeth! Miten on mahdollista, että tuon tason näyttelijätähdet kuulostavat ja näyttävät niin pökkelömäisiltä? Syytän käsikirjoitusta, dialogi oli kuin tekoälyn tuotosta. Koko homma tuntui saippuasarjalta, jossa näyttelijät näyttelevät toisiaan päin, eivät toistensa kanssa. Ehkä mulla oli turhan korkeat odotukset? Toisaalta tuntuu siltä, että vaikka näyttelijäsuoritukset ja käsikirjoitus olisivat olleet parempia, kyseessä olisi silti vain geneerinen murhamysteeri murhamysteerien joukossa.

Katsonko loppuun: Annan vielä mahdollisuuden, mutta jos kakkosjaksossa ei tapahdu merkittävää parannusta, lopetan. Ykkösjakso oli niin huono, etten edes välitä, jos en saa tietää kuka oli murhaaja. Olen lukenut sarjasta ihan kelpo arvostelujakin, joten jotain parannusta on kai tapahduttava. Kai?

How to Get to Heaven from Belfast / Netflix

Mikä: Derry Girlsin luojan Lisa McGeen tummasävyisessä komediallisessa rikosmysteerissä kolme naista saa tiedon teiniaikaisen ystävänsä kuolemasta. Kolmikko alkaa selvittämään epäilyttäväksi paljastuvaa kuolemantapausta, ja samalla setvimään vuosia säilyttämäänsä salaisuutta.

Tuomio: Jos kaipaa ystäväporukkaa ja murhamysteeriä, How to Get to Heaven from Belfast on ensikosketuksen perusteella huomattavasti parempi kuin Imperfect Women. On murhamysteeri samalla tavalla kuin Only Murders in the Building on murhamysteeri: leppoisa ja huumorilla kuorrutettu täynnä hauskaa säätöä, huvittavia hahmoja ja nokkelaa dialogia. Ei Derry Girlsin tasoinen täysosuma, mutta vaikuttaa hauskalta ajanvietesarjalta.

Katsonko loppuun: Okei vähän tyhmä valituksen aihe kehujeni jälkeen, mutta toivon, että jaksot olisivat lyhyempiä. Tarina ei pidä huomiotani 47–56-minuuttisten jaksojen ajan. Tai vaihtoehtoisesti kauden pitäisi olla lyhyempi, kahdeksan lähes tunnin pituista jaksoa tuntuu liian pitkältä sitoumukselta. Tästä huolimatta: luulen, että katson sarjan loppuun. Olen kuitenkin päässyt jo nelosjaksoon.

Vladimir / Netflix

Mikä: Rachel Weisz on pidetty kirjallisuuden professori, jonka aviomies – myöskin saman yliopiston professori – on pidätetty virastaan seksiskandaalin takia. Seurauksena on pieni keski-iän kriisi ja hullaantuminen nuoreen kollegaan Vladimiriin (Leo Woodall). Rachel Weiszin roolihahmolla ei ole nimeä, mikä lienee kiva tyylikeino, mutta ärsyttää minua suunnattomasti, koska Rachel Weisz on koko homman keskiössä ja rikkoo jatkuvasti neljännen seinän selostamalla katsojalle, mitä ajattelee. Miksi hän ei saa nimeä?

Tuomio: Jos äsken valitin liian pitkiä jaksoja, Vladimir saa pisteitä napakoista puolituntisista jaksoista. Ovat sopivia suupaloja. Periaatteessa en pidä sarjasta ollenkaan: tyylilaji ei ole oikein minua varten enkä erityisemmin pidä jatkuvasta neljännen seinän rikkomisesta. Ja siis anteeksi, pitäisikö mun ajatella, että superseksikäs jumalatar aka Rachel Weisz olisi epähaluttava ja näkymätön, koska on keski-ikäinen? Hän on Rachel Weisz!

Katsonko loppuun: Todennäköisesti. Ja oikeasti, suurin syy tähän on lyhyet jaksot ja sarjan yleinen helppous. On sopiva sarja heittää päälle kun laittaa pyykkejä kuivumaan tai syö lounasta.

Rooster / HBO Max

Mikä: Lisää yliopistokampuksia ja keski-ikäisyyttä! Muun muassa Ted Lasson, Scrubsin ja Shrinkingin luojana tunnetun Bill Lawrencen komediasarjassa Steve Carell esittää dekkarikirjailijaa, joka päätyy ottamaan vastaan pestin yliopiston vierailevana luennoitsijana. Saman yliopiston palkkalistoilla on hänen aikuinen tyttärensä, joka käy läpi aviokriisiä.

Tuomio: Bill Lawrencen kädenjäljen tunnistaa. Esitän saman pöntön kritiikin kuin aiemmin Shrinkingin kohdalla: sarja on kovin sarjamainen. Dialogi on nokkelaa, mutta sellaista, joka huutaa, että katsot käsikirjoitettua komediasarjaa, tietysti dialogi on nokkelaa. Tästä huolimatta pidän sarjasta; hahmot ovat kiinnostavia, kolmen ensimmäisen jakson perusteella juoni kantaa hyvin ja yleisviba on mukavan leppoisa. Pidän erityisesti tytärtä näyttelevästä Charly Clivestä sekä englannin lehtoria esittävästä Danielle Deadwyleristä.

Katsonko loppuun: Kyllä. Tätä tukee yksi jakso viikossa -julkaisumalli; en kyllästy vaan saan maanantai-iltoihini helpon komediahetken.

Harry Hole / Netflix

Mikä: Jo Nesbøn dekkareihin pohjautuvassa norjalaisessa rikossarjassa on omien demoniensa kanssa painiva juro rikostutkija, joka jahtaa sekä korruptoitunutta kollegaa että sarjamurhaajaa.

Tuomio: Onhan tuo nähty, angstaileva tutkija setvimässä murhia ja sisäisiä mörköjään. Yhden jakson perusteella sarja on ankea ja väkivaltainen, mutta silti ihan kiinnostava. Vaikuttaa hyvin tehdyltä, joskin geneeriseltä rikospläjäykseltä. Vertaan nykyään kaikkia rikossarjoja viime vuonna ilmestyneeseen Dept. Q:hun, josta pidin kovasti, ja tässä vertailussa Harry Hole jää selvästi kakkoseksi.

Katsonko loppuun: Nojoo, mahdollisesti. Sitten kun mulla on rikossarjaolo. Just nyt ei välttämättä ole. Sarjan ankeus alkoi välittömästi tympimään. Lähinnä fiilistelin sitä Harry Holen tyttöystävän keltaista huvilaa.

PS. Katsoin myös Louis Theroux’n Netflix-dokkarin Matka manosfääriin. Tässä tiivistelmä, miltä näytin koko puolitoistatuntisen:

www.blogit.fi/suosikkiasioita

Kategoriat
Sarjat Suosittelen

45 mielenkiintoista uutuussarjaa vuodelle 2026

Kirjoitus on alun perin julkaistu 9.1.2026 Lilyssä.

Suosikkiasia: Sarjat 2026!

Kuvat: Netflix, Prime Video, Disney+, SkyShowtime, HBO Max, Apple TV

Hei, perinteet ovat perinteitä: Uutuussarjalista! Mukana Netflix, HBO Max, Disney+, Apple TV, Prime Video ja SkyShowtime.

Disclaimer: julkaisupäivät tämän hetkisen tiedon mukaan, joidenkin sarjojen vuoden 2026 julkaisupäivät ennusteita. Viivästykset ja muutokset mahdollisia.

(mikä / mistä / milloin alkaa jos julkaisupäivä tiedossa)

His & Hers / Netflix / 8.1.

Alice Feeneyn samannimiseen romaaniin pohjautuvassa minisarjassa asumuseroon päätynyt aviopari, ammateiltaan poliisi ja toimittaja, yrittävät kilpaa selvittää murhaa – jonka pääepäiltyinä he pitävät toisiaan. Pääosissa Tessa Thompson ja Jon Bernthal.

Agatha Christien Seitsemän kelloa / Netflix / 15.1.

Juhlat kartanossa päättyvät murhaan, ja nuori aristokraatti ryhtyy selvittämään mysteeriä terävän älynsä avulla. Mukana Mia McKenna-BruceHelena Bonham CarterMartin FreemanEdward BluemelCorey Mylchreest ja Nabhaan Rizwan.

A Knight of the Seven Kingdoms / HBO Max / 19.1.

Pitkään odotettu Game of Thrones -spinari sijoittuu aikaan sata vuotta ennen GoT:n tapahtumia.

Yllättävä sankarikaksikko vaeltaa läpi Westerosin – nuori, naiivi mutta urhea ritari Ser Duncan Pitkä sekä hänen pikkuruinen aseenkantajansa Egg. Targaryenin suku on edelleen vallassa, eikä viimeisen lohikäärmeen muisto ole vielä hiipunut. Mahtava kohtalo, voimakkaat viholliset ja vaaralliset urotyöt odottavat tätä verratonta kaksikkoa.

Steal / Prime Video / 21.1.

Brittitrillerissä Sophie Turnerin esittämä toimistotyöntekijä ajautuu keskelle vuosisadan ryöstöä. Rikosta selvittämässä peliongelmainen rikostutkija (Jacob Fortune-Lloyd).

The Beauty / Disney+ / 22.1.

Ryan Murphyn uutuus kuulostaa vähän laimennetulta The SubstanceltaSupermalleja kuolee kammottavalla tavalla salaperäisissä olosuhteissa. FBI-agentit Cooper Madsen ja Jordan Bennett lähetetään Pariisiin selvittämään totuutta. Tutkimuksissa paljastuu sukupuoliteitse tarttuva virus, joka tekee kantajastaan täydellisen kauniin, mutta seuraukset ovat kauhistuttavatJäljet johtavat Yhtiöön, salaperäiseen teknologiamiljardööriin. Hän on kehittänyt salassa Kauneus-nimisen ihmelääkkeen ja suojelee triljoonien imperiumiaan keinoja kaihtamatta apunaan tappava salamurhaaja.

Mukana Evan PetersAnthony RamosJeremy PopeAshton Kutcher ja Rebecca Hall.

Finding Her Edge / Netflix / 22.1.

YA-romanssissa taitoluistelija palaa jäälle kiehtovan uuden parin kanssa. Hänellä on kuitenkin vielä tunteita entistä pariaan kohtaan, sillä tämä oli hänen ensirakkautensa.

Kyssäri: Jos taitoluistelu on se juttu, miksei Netflix vaan uusinut sitä yhden kauden jälkeen canceloitua taitoluisteludraamaa, jossa oli Kaya ScodelarioSpinning Outia?

Heated Rivalry / HBO Max / 23.1.

HBO Max ei tietääkseni ole vahvistanut, milloin se näyttää maailmalla hurmanneen Heated Rivalryn. Oletan että tulossa Suomeen 2026 aikana*. Ainakin rauta on kovin kuumaa just nyt. Sarja on juuri niin koukuttava kuin kaikki kertovat. Rachel Reidin Game Changers -romanssikirjoihin pohjautuva kanadalainen lätkädraama kahden huippukiekkoilijan vuosien salasuhteesta on koukuttavuuden lisäksi tosi hyvin tehty. Hype on ansaittua.

*Edit. HBO Max Nordic tiedotti, että sarja alkaa 23.1.

Wonder Man / Disney+ / 28.1.

Jälleen yksi Marvelin supersankarisarja. Tämä kyseinen Wonder Man on ollut valmiina jo tovin, mutta joutunut studiopomojen heittopussiksi ja sen julkaisu on odottanut itseään pitkään. Tammikuussa 2026 se näkee viimein päivänvalon, kaikki kahdeksan jaksoa julkaistaan 28.1. Yahya Abdul-Mateen II esittää nimiroolissa supervoimaista näyttelijää, joka saa leffaroolin supersankarina. Mukana Ben Kingsley. Trailerin perusteella melko huumoripitoinen tapaus.

Ponies / SkyShowtime / 30.1.

Vuoden 1977 Moskovassa kaksi Yhdysvaltain suurlähetystön sihteeriä ryhtyy CIA:n agenteiksi heidän aviomiestensä kuoltua oudoissa olosuhteissa. Nyt pitäisi selvittää salaliitto keskellä kylmää sotaa. Vakoojatrillerin tähtinä Emilia Clarke ja Haley Lu Richardson.

56 Days / Prime Video / 18.2.

Rikossarjaa ja seksikästä psykologista trilleriä yhdistävässä sarjassa nuoret Oliver (Avan Jogia) ja Ciara (Dove Cameron) tapaavat ja rakastuvat. 56 päivää myöhemmin murhatutkijat saapuvat Oliverin asunnolle, josta löytyy tunnistamaton ruumis. Tappoiko mies naisen? Vai nainen miehen? Vai mitä oikein tapahtui?

How to Get to Heaven from Belfast / Netflix / 12.2.

Derry Girlsin luojan Lisa McGeen uusi komediallinen draamatrilleri kertoo kolmekymppisistä nuoruuden ystävyksistä, jotka alkavat selvittää tyttöporukan neljännen jäsenen mysteeristä kuolemaa. Mysteeri johdattaa naiset seikkailuun ympäri Irlantia, kun he yrittävät ymmärtää totuuden menneisyydestään.

Young Sherlock / Prime Video / 4.3.

Tietysti tarvitsemme sarjan Sherlock Holmesin nuoruusvuosista. Tosin myönnetään, 1870-luvun Oxford on loistava sarjamiljöö. Sarjan on ohjannut 2010-luvun taitteessa pari Sherlock-leffaa ohjannut Guy Ritchie. Tuolloin Sherlockina nähtiin Robert Downey Jr., nuoren version saappaisiin hyppää Hero Fiennes Tiffin. Mukana on myös muun muassa Colin Firth.

Scarpetta / Prime Video / 11.3.

Olen vakuuttunut, että Nicole Kidmanilla on enemmän tunteja vuorokaudessaan kuin tavallisilla ihmisillä. Koska miten muuten hän ehtii tehdä kolme miljoonaa tv-sarjaa vuodessa? Oikeasti, ihailtava työmoraali, hyvä Nicole. Aivan hyvin voisit hengailla Australian auringossa, kuunnella podcasteja ja tehdä keramiikkaa ja kukka-asetelmia pellavavaatteissa (don’t ask), mutta ei, sarja sarja sarja sarja leffarooli sarja sarjaScarpetta pohjautuu Patricia Cornwellin dekkareihin rikoksia selvittävästä kuolinsyyntutkijasta Kay Scarpettasta. Nimiroolin tekevän Kidmanin lisäksi sarjassa nähdään Jamie Lee CurtisBobby CannavaleSimon Baker ja Ariana DeBose.

Imperfect Women / Apple TV / 18.3.

Psykologinen trilleri kolmesta naisesta, joiden elämät sekä vuosikymmenten pituinen ystävyys musertuvat murhatutkinnan seurauksena. Pääosissa Elisabeth MossKerry Washington ja Kate Mara.

Rooster / HBO Max / 9.3.

Steve Carellin tähdittämässä komediasarjassa liikutaan yliopiston kampuksella. Kirjailija (Carell) yrittää parantaa välejään tyttäreensä. Mukana mm. Ted Lassosta tuttu mainio Phil Dunster.

Detective Hole / Netflix / 26.3.

Jo Nesbøn Harry Hole -dekkareihin pohjautuva norjalainen rikossarja. Kuulostaa melko perinteiseltä scandidekkarilta; on omia demoneitaan vastaan taisteleva antisankari, oslolainen rikostutkija Harry Hole, jolla on vastassa sekä sarjamurhaaja että korruptoitunut kollega.

Margo’s Got Money Troubles / Apple TV / 15.4.

Muun muassa Ally McBealin ja Big Little Liesin taustalta löytyvä tähtituottaja/käsikirjoittaja David E. Kelleyn luomaa minisarjaa tähdittävät vaatimattomasti Elle FanningMichelle PfeifferNick Offerman ja Nicole Kidman (hei taas, NK). Draamasarja pohjautuu Rufi Thorpen samannimiseen romaaniin. Fanning esittää Margo Milletiä, nuorta naista, joka rahapulassaan päätyy OnlyFans-tähdeksi.

Widow’s Bay / Apple TV / 29.4.

Kauhukomedia mysteerisesti kirotusta New Englannin saaresta ja sen taikauskoisista asukkaista sekä pormestarista, joka ei usko asukkaiden varoituksia. Tähtenä Matthew Rhys.

The Testaments / Disney+ / 8.4.

Margaret Atwoodin samannimiseen romaaniin pohjautuva draama sijoittuu The Handmaid’s Talen jälkeiseen Gileadiin, jossa joukko nuoria naisia yrittää tulla sinuiksi synkän tulevaisuutensa kanssa ja samalla taistella vapautensa puolesta. Pääosassa kovassa nosteessa oleva Chase Infiniti.

Malcolm in the Middle: Life’s Still Unfair / Disney+ / 10.4.

En koskaan katsonut Veljemme on neroa, vaikka nollarisarjana se olisi osunut omiin lapsuus-/nuoruusvuosiini. En siis osaa sanoa, kuinka tarpeellinen jatkosarja on. Ei siinä, ovat saaneet Bryan Cranstoninkin mukaan. Neliosainen minisarja jatkaa alkuperäisestä sarjasta tutun perheen tarinaa. Malcolm on ottanut etäisyyttä perheeseensä, kunnes saa kutsun vanhempiensa 40-vuotishääpäivän juhlallisuuksiin.

Spider-Noir / Prime Video / 27.5.

Hämähäkkimiehen tummasävyisemmässä versiossa Nicolas Cage esittää Ben Reillyä, ikääntyvää yksityisetsivää 1930-luvun New Yorkissa, jonka pitää setviä omaa menneisyyttään kaupunkia suojelleena supersankarina Spider-Noirina.

Lucky / Apple TV / 15.7.

Anya Taylor-JoynAnnette BeninginTimothy Olyphantin ja Aunjanue Ellis-Taylorin tähdittämä toimintatrilleri rikollisuuden keskellä kasvaneesta ja siitä eroon pyristelleestä nuoresta naisesta, joka joutuu palaamaan vanhoihin ympyröihinsä yrittäessään lopullisesti jättää menneisyytensä taakseen. Pohjautuu Marissa Stapleyn samannimiseen kirjaan.

Off Campus / Prime Video / 13.5.

Romanttinen draama musiikkiopiskelijan ja yliopiston tähtijääkiekkoilijan rakkaussuhteesta sijoittuu jenkkiyliopiston kampukselle. Pohjalla Elle Kennedyn romance-kirjasarja.

The Burbs / SkyShowtime / 27.2.

Keke Palmerin ja Jack Whitehallin tähdittämässä mustassa komediassa pariskunta muuttaa miehen lapsuuden maisemiin. Uusi naapuri tuo mukanaan salaisuuksia ja kuolettavia uhkia, jotka rikkovat hiljaisen naapuruston rauhan.

Big Mistakes / Netflix / 9.4.

Schitt’s Creekistä tutun Dan Levyn luomassa ja tähdittämässä rikoskomediassa sähläävä sisaruspari kiristetään mukaan järjestäytyneen rikollisuuden maailmaan.

Y: Marshals (Marshals: A Yellowstone Story) / SkyShowtime / 2.3.

Marshals jatkaa Yellowstonesta tutun Kayce Duttonin tarinaa, kun tämä taistelee rikollisuutta vastaan liittovaltion sheriffinä Montanassa.

The Madison / SkyShowtime / 27.3.

Ja lisää Yellowstone-spinareita: The Madison seuraa newyorkilaisperheen uutta elämää Montanassa, jonne he ovat muuttaneet perheen isän kuoleman jälkeen. Rooleissa mm. Michelle PfeifferMatthew Fox  ja Patrick J. Adams.

Dutton Ranch / SkyShowtime / 22.5.

Ja vielä yksi: Dutton Ranch jatkaa puolestaan Beth Duttonin ja Rip Wheelerin tarinaa.

Trinity / Netflix / ?

Jed Mercurion uutuudessa Richard Madden ja Gugu Mbatha-Raw esittävät puolustusministeriä ja merivoimien komentajaa, jotka joutuvat salaliiton keskelle.

Lanters / HBO Max / elokuu

Lisää supersankareita, nyt liikutaan DC Comicsin universumissa. Green Lanternista tuttujen hahmojen, Hal Jordanin ja John Stewartin, rooleissa nähdään Kyle Chandler ja Aaron Pierre. Luvassa ainakin murhamysteeri.

Stuart Fails to Save the Universe / HBO Max / 2026

The Big Bang Theoryn spinari jatkaa Kevin Sussmanin esittämän sarjakuvakauppias Stuartin tarinaa. Mukana tuttuja TBBT-kasvoja; John Ross Bowie (Barry Kripke), Lauren Lapkus (Denise) ja Brian Posehn (Bert Kibbler).

The Body / Netflix / 2026

Psykologisen jännärin ja teinisarjan yhdistelmässä tanssitiimin initaatiorituaali menee pieleen ja ryhmä huonokäytöksisiä katolisen koulun tyttöoppilaita alkaa näkemään profetaalisia näkyjä. Tuloksena on massahysteria. Sarjan takaa löytyy käsikirjoittaja/tuottaja Quinn Shephard, jonka meriittilistalla on erinomainen rikossarja Under the Bridge.

The Boroughs / Netflix / 21.5.

Scifi-sarjan tuottajaportaasta löytyvät Stranger Thingsistä tutut Dufferin veljekset ja näyttelijäportaasta iso nippu tunnettuja nimiä, muun muassa Alfred MolinaBill PaxtonGeena Davis ja Jena Malone. Sarjassa eläkeläisyhteisön rauhan rikkoo tuntematon yliluonnollinen uhka, joka pakottaa tavalliset ihmiset astumaan esiin.

East of Eden (Eedenistä itään) / Netflix / 2026

John Steinbeckin klassikkoromaanin moderni tulkinta Traskin suvun vaiheista. Cathy Amesina nähdään Florence Pugh. Sarjan taustalla näyttelijä Zoe Kazan.

Little House on the Prairie (Pieni talo Preerialla) / Netflix / 9.7.

Tietysti tästäkin kaivataan uusi versio! Minä en tiedä mitään, koska en ole lukenut kirjoja enkä nähnyt mitään aiemmista sarjaversioista. Mun vahvin yhtymäkohta on Maija Vilkkumaan Ingalsin Laura.

Ja koska se nyt soi päässäni, tartutan sen teihinkin:

Ne ei tahdo mua
Ne tahtoo Ingalsin Lauran
Essussaan kiltisti tottelemaan
Mut vielä mä nousen ja maailmalle nauran
Vielä joskus teen niin kuin huvittaa
Ja niitä kaduttaa

Pride and Prejudice (Ylpeys ja ennakkoluulo) / Netflix / 2026

Ylpeydessä ja ennakkoluulossa mun yhtymäkohta on se, että RAKASTAN sitä Keira Knightleyn ja Matthew Macfadyenin tähdittämää vuoden 2005 leffaversiota, johon tulen tätäkin uutuutta vertaamaan. Uuden vuosikymmenen Elizabeth Bennetina ja Mr. Darcynä nähdään Emma Corrin ja Jack Lowden. Mukana myös Olivia ColmanRufus Sewell, Freya MavorJamie DemetriouDaryl McCormackLouis PartridgeRhea NorwoodFiona ShawHopey Parish ja Hollie Avery.

Man on Fire (suom. Koston liekki) / Netflix / 30.4.

Yahya Abdul-Mateen II:n nimi tuli jo mainittua Wonder Manin yhteydessä. Hän tähdittää myös toista vuoden 2026 uutuutta, Netflixin trilleriä Man on FireA.J. Quinnellin kirjoihin pohjautuvassa sarjassa Abdul-Mateen esittää John Creasyä, PTSD:stä kärsivää entistä palkkasoturia, joka haluaa korjata menneisyytensä virheet.

Something Very Bad is Going to Happen / Netflix / 26.3.

Kauhusarjassa morsian ja sulhanen valmistautuvat häihinsä. Mutta sitten… noh, jotain todella pahaa tulee tapahtumaan. Pääosissa Camila Morrone ja Adam DiMarco.

Half Man / HBO Max / 24.4.

Baby Reindeeristä tutun Richard Gaddin uutta brittidraamaa tähdittää Gaddin itsensä lisäksi Jamie Bell. Sarja käsittelee kaksikon suhdetta nuoruudesta aikuisiän välirikkoon.

DTF St. Louis / HBO Max / 2.3.

Tummasävyisessä komediasarjassa David HarbourJason Bateman ja Linda Cardellini ovat kolmiodraaman, keski-iän kriisin ja ennenaikaisen kuoleman keskellä.

VisionQuest / Disney+ / loppuvuosi

MCU:n Phase six jatkuu WandaVisionin spinoffilla, jossa pääosassa on Paul Bettanyn esittämä Vision.

Buffy the Vampire Slayer: New Sunnydale / Hulu, Disney+ / ?

Edit. Hulu tappoi sarjan eli Sunnydaleen ei palatakaan.

Sarah Michelle Gellar palaa Buffy Summersin rooliin. New Sunnydale ei kuulemma ole Buffyn uusi versio, vaan jatkumoa vanhalle sarjalle. Ohjaajana huippunimi, Oscar-voittaja Chloé Zhao. Julkaisuaika vielä kysymysmerkki.

The Copenhagen Test / SkyShowtime / 2.2.

Scifi-vakoojatrilleri, jossa Simu Liu esittää tiedosteluanalyytikkoa, jonka aivot hakkeroidaan ja pahikset pääsevät käsiksi kaikkeen mitä tämä näkee ja kuulee. Mukana Melissa Barrera.

Elle / Prime Video / 1.7.

Blondin koston esiosa Elle Woodsin teinivuosista. Sarjalle lienee kovat odotukset, sillä se on jo uusittu kakkoskaudelle.

Carrie / Prime Video / ?

Stephen Kingin klassikko on saamassa uuden version, ruorissa Netflixin kauhusarjahiteistä tuttu Mike Flanagan. Julkaisuaikaa ei vahvistettu.

Lähteet: NetflixPrime VideoHBO MaxSkyShowtime

PS. Minä odotan: How to Get to Heaven from Belfastia koska Lisa McGee ja Derry Girls best. Heated Rivalryn katsomista vähemmän harmaalla alueella. Uutta Ylpeyttä ja ennakkoluuloa, vaikka voikin olla turha. Dan Levyn Big Mistakesia koska leppoisat komediat aina jees. Margo’s Got Money Troubles vaikuttaa hyvältä.

LUE MYÖS:

Kategoriat
Sarjat Suosittelen

18 sarjatärppiä huhtikuuhun 2025

Kirjoitus on alun perin julkaistu 2.4.2025 Lilyssä.

Suosikkiasia: Sarjat!

Kuvat: Prime Video, Netflix, Apple TV+

Minä odotan: Hacksin ja The Last of Usin uusia kausia. Vähän kiinnostaa: Your Friends and Neighbours.

Mikä / mistä / milloin alkaa

Uutuussarjat

Pulse / Netflix / 3.4.

Harmittaakohan Netflixiä, että Maxin The Pitt on kuin varkain noussut uudeksi sairaaladraamahitiksi? Pulse on Netflixin ensimmäinen oma sarja kyseisessä genressä; Miamilaisen sairaalan ensiapuasemalla hoidetaan sairaustapauksia ja selvitellään suhdesotkuja ristiriitaisen syytöksen keskellä.

The Bondsman / Prime Video / 3.4.

”Paholainen herättää murhatun palkkionmetsästäjän henkiin, jotta tämä voi jahdata helvetin vankilasta karanneita demoneja…..” You lost me at paholainen, Prime. Tosin katsoinhan minä joskus Luciferiakin. Jos nyt valittaminen ja jupiseminen lasketaan katsomiseksi. Ehkä tämäkin olisi hyvä valitus- ja jupinasarja! Pääosassa Kevin Bacon, oletan että hän on se henkiin herätettävä murhattu palkkionmetsästäjä.

Eiku sori, nyt keksin mistä tämä sarja muistuttaa! Supernaturalista. Ihan samanlaista kamaa. Ehkä Kevin Bacon törmää Winchesterin veljeksiin?

Dying for Sex / Disney+ / 4.4.

Tositapahtumiin pohjautuvassa draamasarjassa Michelle Williams esittää rintasyöpään sairastuvaa naista, joka diagnoosinsa voimaannuttamana jättää aviomiehensä ja alkaa tutkailla ensimmäistä kertaa elämässään seksuaalisuuttaan ja halujaan.

North of North / Netflix / 10.4.

Kanadalainen sitcom sijoittuu arktiseen inuiittien yhteisöön, jossa nuori äiti luo itselleen uutta elämää eron jälkeen.

Your Friends and Neighbours / Apple TV+ / 11.4.

Jon Hammin esittämä rahastonhoitaja joutuu talousvaikeuksiin avioeron ja potkujen myötä. Jatkaakseen hulpeaa elämäntyyliään hän alkaa ryöstää varakkaiden naapureidensa koteja.

Puutarhuri / Netflix / 11.4.

Espanjalaisessa minisarjassa äiti koulii pojastaan tappajaa, mutta poika menee pilaamaan perhebisneksen rakastumalla seuraavaan uhriinsa.

Lasikello / Netflix / 15.4.

Ruotsalaista jännitystä: Kriminologi Lejlan ystävän tytär katoaa, ja etsintöihin osallistuvan Lejlan on kohdattava oman lapsuutensa piinaava sieppaustrauma.

The Stolen Girl / Disney+ / 16.4.

Brittitrillerissä pariskunnan tytär kidnapataan yökyläilyn jälkeen, ja seurauksena on Euroopan laajuinen jahti kaapatun lapsen löytämiseksi. Viisiosainen psykologinen draamasarja pohjautuu Alex Dahlin romaaniin Playdate.

Government Cheese / Apple TV+ / 16.4.

David Oyelowon tähdittämä ”surrealistinen perhekomedia” vankilasta vapautuvasta miehestä, joka yrittää aloittaa alusta perheensä kanssa. Apua tulee jumalalliselta väliintulolta.

Étoile / Prime Video / 24.4.

Gilmoren tytöistä ja The Marvelous Mrs. Maiselista tutun pariskunnan Amy Sherman-Palladinon ja Daniel Palladinon uusi komediasarja baletin maailmasta. Hetkinen, eikö mainittujen käsikirjoittajien Bunheads ollut tanssista kertova draamakomedia? Ei kai siinä, mahtuuhan maailmaan tanssisarjoja. Étoile sijoittuu sekä New Yorkiin että Pariisiin, ja seuraa kahta balettiseuruetta, jotka yrittävät selviytyä ongelmistaan vaihtamalla tähtitanssijansa päittäin.

Carême / Apple TV+ / 30.4.

 Napoleonin aikaiseen Ranskaan sijoittuva draama ”maailman ensimmäisestä julkkiskokista” Antonin Carême’sta, joka ajautuu vakoilun ja vallan maailmaan.

Jatkuvat sarjat

The Handmaid’s Tale, kausi 6 / Max / 8.4.

Suunnitelmani: odotan vikan jakson spoilereita, ja jos sarja saa onnellisen lopun, katson sen. Siis sen vikan jakson. Tai ehkä pelkästään sen onnellisen lopun. En ole edes katsonut sarjaa, ja silti minäkin ansaitsen onnellisen lopun! Mokoma tympeä ankeussarja.

Black Mirror, kausi 7 / Netflix / 10.4.

Vanha kunnon Black Mirror, en aio edelleenkään katsoa sinua. Tarina kertoo jotain USS Callisterin jatko-osasta. Se lienee yksi Black Mirrorin tunnetuimmista jaksoista, sen verran tiedän minäkin.

Hacks, kausi 4 / Max / 11.4.

Deborah vs. Ava, olen valmiina.

The Last of Us, kausi 2 / Max / 14.4.

Okei, saattaa olla niin, että ykköskauden jälkeen luin The Last of Us-videopelin Wikipedia-artikkelin, sitten The Last of Us Part II -videopelin Wikipedia-artikkelin. Siis sen The Last of Us Part II:n, johon tämä sarjaversion kakkoskausi oletettavasti pohjautuu. Luonnollisesti luin myös plot-osion. Ups. (Odotan silti kakkoskautta, vaikka vahingossa tai vähemmän vahingossa spoilasin sitä itseltäni.)

The Rehearsal, kausi 2 / Max / 21.4.

Taitaa olla niin, etten edelleenkään ole tarpeeksi cool ymmärtämään tätä Nathan Fielderin dokumentaarista komediaa.

Andor, kausi 2 / Disney+ / 23.4.

Toinen kausi tuo mukanaan hahmojen ja heidän suhteidensa tiivistymistä, kun sodan horisontti lähestyy ja Cassianista tulee avainhahmo kapinallisliitossa. Kaikkia koetellaan, ja panosten kasvaessa petokset, uhraukset ja ristiriitaiset agendat syventyvät.

You, kausi 5 / Netflix / 24.4.

Odotan, että Joelle tapahtuu jotain hyvin, hyvin ikävää. Eihän tämä muulla tavalla voi loppua, eihän? Olen hyvin, hyvin kyllästynyt Joe Goldbergiin. Fuck YOU, Joe.