Kategoriat
Sarjat Suosittelen

24 mielenkiintoista uutuussarjaa vuodelle 2021 (osa 1)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 5.1.2021 Lilyssä.

Suosikkiasia: uutuussarjat!

Jos tekee jotain kolmatta vuotta putkeen, niin sehän on jo perinne. Eikö?

Päätän että on.

Suosikkiasioiden perinteinen uutuussarjalista on täällä taas! Tällä kertaa se lähti hyvin pahasti lapasesta.

Piti olla 15 mielenkiintoista uutuussarjaa kuten aiempina vuosina. Noh, niitä tuli ensin kaksi enemmän. Koska 17 on täysin random numero, päätin lisätä pari sarjaa että pääsisin tasan kahteenkymmeneen. Ja taas menin vahingossa yli koska hei, tuokin sarja kuulostaa mielenkiintoiselta! Ehkäpä 25 siis?? Mutta lisäsin sen ja sen ja sen sarjan, ja yhtäkkiä listalla oli 39 sarjaa. Alkoi käydä vähän raskaaksi luettavaksi, joten erotin Netflix-sarjat omaksi jutukseen.

Uutuussarjalistan osa 2 – Netflix-edition löytyy täältä –> 15 mielenkiintoista Netflixin uutuussarjaa vuodelle 2021

Nyt kuitenkin osa 1: 24 mielenkiintoista uutuussarjaa vuodelle 2021! Muun muassa HBO:n, Hulun ja Amazon Primen tarjontaa.

Samat disclaimerit kuin aiemminkin: pääosin suoratoistopalveluiden englanninkielisiä sarjoja. Suomi-sarjat puuttuvat. Mainittuna sarjojen alkuperäinen kanavakoti — Suomessa esimerkiksi Showtimen, Hulun ja The CW:n sarjoja päätyy usein muille alustoille. Myös HBO Maxin tulo Suomeen on aikataulun osalta vielä kysymysmerkki: Episodin mukaan HBO Nordic on muuttumassa HBO Maxiksi vuoden 2021 lopulla. Sopii kai olettaa, että sitä ennen HBO Maxin sarjat  – kuten vaikkapa uusi Gossip Girl  – tulevat jollain aikavälillä HBO Nordiciin.

Ja uusi disclaimer: eräs pandemia on viivästyttänyt ja viivästyttää monien sarjojen kuvausaikatauluja, joten useampikin vuodelle 2021 kaavailluista julkaisuista voi potentiaalisesti venyä seuraavaan vuoteen – tai pahimmassa tapauksessa päätyä kuopattaviksi.

Okei, se siitä. Let’s go!

(mikä / mistä tulee / milloin alkaa – jos julkaisupäivä tiedossa)

Nine Perfect Strangers / Hulu / 20.8.

Australialaiskirjailija Liane Moriartyn romaaniin pohjautuvasta Big Little Liesistä tuli iso hitti – miten käy niin ikään Moriartyn romaaniin  pohjautuvan Nine Perfect Strangersin? Ennustan että hyvin. Tässäkin on pääosassa Nicole Kidman (on myös yksi minisarjan tuottajista)! Ja vielä parempaa, mukana on Manny Jacinto eli The Good Placen Jason Mendoza! Plus Melissa McCarthyLuke EvansRegina HallBobby Cannavale… ei jää ainakaan näyttelijöistä kiinni. Sarjaa on kuvattu Australian hipsterimekka Byron Bayssä joten maisematkin ovat todennäköisesti kunnossa.

Lord of the Rings / Amazon Prime Video / edit. vasta syksy 2022

Amazonilla ei ole pikkurahasta pulaa, joten kai sitä sopi ostaa 250 miljoonalla dollarilla erään Lord of the Ringsin tv-oikeudet. Hollywood Reporterin mukaan Taru sormusten herrasta -sarjasta on tulossa kaikkein kallein tv-sarja koskaan, viiden kauden kokonaisbudjetin on arvioitu olevan päälle miljardin dollarin. Ei kai siinä, onhan herra Bezosilla pätäkkää.

Megasarjan ensimmäisen kauden on tarkoitus ilmestyä vuoden 2021 aikana. Virallisesti sarja on uusittu jo kakkoskaudelle, mutta ennakkoon sarjan on siis suunniteltu kestävän ainakin nuo mainitut viisi kautta. Sarjan tapahtumat sijoittuvat leffatrilogiaa edeltävään aikaan, Keski-Maan Toiseen Aikaan. Kaikesta rahallisesta panostuksesta päätellen Amazonilla toivotaan sormet ristissä, että LotR-sarjasta tulisi seuraava Game of Thrones. Saa nähdä.

Walker / The CW / 21.1.

Koska vuosi 2020 teki minusta Supernatural-fanin, olen pakotettu nostamaan listalle Walkerin – eli Jared Padaleckin ensimmäisen roolin sitten Sam Winchesterin. Totuuden nimissä en odota Walkerilta ihan hirveästi, ei vaikuta sellaiselta sarjalta josta pidän. On kaiken lisäksi vanhan kierrätystä; se on 2020-luvun versio 1990-luvun suosikkisarjasta Walker, Texas Ranger (tuolloin nimiroolissa oli Chuck Norris). Mutta hei, Sam Winchester, toivon sinulle pelkkää hyvää! Carry on my wayward son jne. jne.

The CW sarjoja päätyy Suomessa usein HBO Nordicille, ehkä tämäkin.

WandaVision / Disney+ / 15.1.

Pitää myöntää, että mun Marvel Cinematic Universe -tietämys on melko hataralla pohjalla. Avengers ja mitä näitä ny on. Supersankareita, Stan Lee. En ole muistaakseni nähnyt yhtään Avengers-leffaa. Disney plussan WandaVision on joka tapauksessa MCU:n hahmoista Scarlet Witchistä ja Visionista kertova kuusijaksoinen minisarja. Pääosissa Elizabeth Olsen ja Paul Bettany. Ilmeisesti Disney+ on tekemässä minisarjoja muistakin MCU:n hahmoista osana Marvel Cinematic Universen Phase Fouria. Vuoden 2021 aikana pitäisi ilmestyä myös ainakin Falcon and The Winter Soldier sekä Loki.

Trailerin perusteella Phase Four käynnistyy melko… kokeellisesti? Mutta hei, Kathryn Hahn! Kaikki leffat ja sarjat joissa on Kathryn Hahn saa automaattisesti pisteitä.

Schmigadoon! / Apple TV+ / 16.7.

Tärkeimpänä: Cecily Strong rocks!  Jos haluat katsoa Yhdysvaltojen poliittisen eliitin ja mediaeliitin kiemurtelevan kiusaantuneina reilun 20 minuutin ajan, suositus Cecilyn 2015 White House Correspondents’ Dinner puheelle.

Koska fanitan Cecilyä (Saturday Night Live), en edes sano mitään tuosta höpsöstä nimestä….. okei, en pysty. Schmigadoon!?!?! Mikä nimi on tuo?!? Noh, ei nimi Apple TV plussan sarjaa pahenna. Tai jotain. Sitä paitsi: musikaali! Ja komedia! Huippuasioita erikseen, mainioita yhdessä. Ja Cecily! Keegan-Michael KeyKristin ChenowethAlan CummingFred Armisen! Ja hyvä luoja, Aaron Tveit!!! Broadway fan girl minussa rakastaa Aaron Tveitiä!

SNL:n Lorne Michaelsin tuottamassa musikaalikomediassa retkeilemässä ollut pariskunta löytää vahingossa Schmigadoonin pikkukaupungin, jonka kaikki asukkaat käyttäytyvät kuin olisivat 1940-luvun musikaalissa.  Potentiaalisesti hyvin hauskaa meininkiä luvassa. Tai vain täydellisen hassu sekasotku.

Conversations with Friends / BBC+Hulu / loppuvuosi 2021 (aikaisintaan)? / edit. 2022 vasta

Normal People oli vuoden 2020 hittisarjoja, joten  vähemmän yllättäen myös toinen Sally Rooneyn rakastettu romaani saa sarjaversion. Conversations with Friends  eli Keskusteluja ystävien kesken kertoo Normal Peoplen tavoin irlantilaisnuorista, ystävyydestä ja rakkaudesta. Francesin ja Bobbin rooleja ei ole käsittääkseni vielä täytetty*, ja sarja on muutenkin hyvin alkutekijöissään. Normal Peoplesta pitäneille iloinen uutinen on se, että Conversations with Friendsin takaa löytyy sama parivaljakko, ohjaaja Lenny Abrahamson ja käsikirjoittaja Alice Birch. Myös Sally Rooney itse on jälleen mukana tuottajana ja käsikirjoittajana.

Edit. Päärooleissa ovat Alison Oliver (Frances), Sasha Lane (Bobbi), Joe Alwyn (Nick) ja Jemima Kirke (Melissa).

Station Eleven / HBO Max / 16.12.

Osuuko liian lähelle liian aikaisin? HBO Maxin minisarjaa Station Eleveniä kuvataan seuraavasti:

Survivors of a devastating flu pandemic try to rebuild their lives after losing everything.

Juuuh. Jotenkin tuntuu siltä, että vuosi 2021 on vähän too soon julkaista mitään mikä liittyy millään tavalla p a n d e m i a a n . Scifisarja pohjautuu Emily St. John Mandelin samannimiseen kirjaan vuodelta 2014.  Showrunnerina toimii The Leftoversista ja Maniacista tuttu Patrick Somerville.

Melko huono ajoitus…

Ripley / Showtime / 2023?

Fleabagin kakkoskaudelta tuttu Andrew Scott on pääosassa Patricia Highsmithin Tom Ripley -kirjoihin perustuvassa sarjassa. Siis sama hahmo, jota Matt Damon esitti Lahjakas herra Ripley -leffassa (1999).

Tom Ripley, a grifter scraping by in early 1960s New York, is hired by a wealthy man to travel to Italy to try to convince his vagabond son to return home. Tom’s acceptance of the job is the first step into a complex life of deceit, fraud and murder, Showtime kuvaa sarjaa.

Showtimen sarjoja on päätynyt Suomessa ainakin HBO Nordicille.

Edit. Pandemian uhreja, sarja siirtynyt rutkasti eteenpäin tarkoitetusta.

Mare of Easttown / HBO / 18.4.

Lisää elokuvatähtiloistoa; Kate Winslet esittää HBO:n minisarjassa Mare Sheehan -nimistä rikosetsivää, joka tutkii pennsylvanialaisessa pikkukaupungissa tapahtunutta murhaa. Omakin elämä ilmeisesti hieman sotkussa.

A detective in a small Pennsylvania town investigates a local murder while trying to keep her life from falling apart.

Lisey’s Story / Apple TV+ / 4.6.

Stephen Kingin kauhuromaaniin perustuvan minisarjan nimiroolissa nähdään Julianne Moore. Hän esittää aviomiehensä kuolemaa surevaa Lisey Landonia. Sitten tapahtuu kaikkea pelottavaa ja ahdistavaa. Tai siis näin luulen, koska kyseessä on Stephen King.

King on ollut vahvasti mukana minisarjan teossa: hän on käsikirjoittanut kaikki kahdeksan jaksoa ja on yksi sarjan tuottajista. Lisey’s Story on yksi Kingin omista suosikeista.

Lisey’s Story” is my favorite of the books and I would love to see that done, especially now that there’s a kind of openness on the streaming services on TV and even the cable networksKing kertoi vuonna 2017 Varietylle.

Pandemia keskeytti sarjan kuvaukset, mutta 2021 julkaisupäivä on kaikesta päätellen kuitenkin mahdollinen.

Scenes from a Marriage / HBO / 12.9.

Yhdysvaltalaisversio ja 2020-luvulle päivitetty versio Ingmar Bergmanin ruotsalaisesta Scener ur ett äktenskap -minisarjasta (julk. vuonna 1973). Nimi kertoo mistä kyse: yhdestä avioliitosta vuosien aikana. Pääosissa Oscar Isaac ja Jessica Chastain.

The Nevers / HBO Max / 11.4.

Joss Whedonin (BuffyFireflyAgents of S.H.I.E.L.D.) uutuussarja on genreä historiallinen scifi.

Epic science fiction drama about a gang of Victorian women who find themselves with unusual abilities, relentless enemies, and a mission that might change the world, kuuluu kuvaus.

Whedonin oli tarkoitus toimia sarjan käsikirjoittajana, ohjaajana, showrunnerina ja vastaavana tuottajana. Hän kuitenkin jätti sarjan marraskuussa 2020.

This year of unprecedented challenges has impacted my life and perspective in ways I could never have imagined, and while developing and producing ‘The Nevers’ has been a joyful experience, I realize that the level of commitment required moving forward, combined with the physical challenges of making such a huge show during a global pandemic, is more than I can handle without the work beginning to suffer, Whedon kommentoi Varietyn mukaan päätöstään.

Yhtä kaikki, Whedonin luoman sarjan ensimmäinen kausi näkee päivänvalon näillä näkymin kesällä 2021. Edit. jo 11. huhtikuuta.

Superman & Lois / The CW / 23.2.

Ken kaipaa sarjaa Teräsmiehen perhe-elämästä, tässäpä sellainen. Tyler Hoechlin ja Elizabeth Tulloch ovat aviopari Clark Kent ja Lois Lane. Samaa Arrowverseä kuin muutkin The CW:n vastaavat supersankarisarjat.

Edit. Suomessa sarja nähdään HBO Nordicilla.

A League of Their Own / Amazon Prime Video / edit. 2022

Väliin komediaa. Lista oikein huutaa sitä.

Sarjaversio vuoden 1992 samannimisestä Penny Marshallin hittileffasta. Sarjan ovat käsikirjoittaneet ja luoneet Will Graham ja Abbi Jacobson. Jälkimmäinen, Broad Citystä tuttu näyttelijä myös tähdittää sarjaa yhdessä mm. Chanté Adamsin ja D’Arcy Cardenin kanssa.

Leffan tavoin sarja sijoittuu 1940-luvulle ja kertoo naisten oman baseballjoukkueen perustamisesta. Hahmot ja tarinat ovat kuitenkin uusia.

Daisy Jones & the Six / Amazon Prime Video / edit. 2022?

Taylor Jenkins Reidin samannimiseen kirjaan pohjautuva 13-jaksoinen sarja sijoittuu 1970-luvulle ja kertoo kuvitteellisen rockbändin tarinan. Nimiroolissa nähdään rockin kuninkaalliseen sukuun kuuluva Riley Keough. Mukana myös mm. Camila MorroneSam Claflin ja Suki Waterhouse.

The Underground Railroad / Amazon Prime / 14.5.

Moonlight-leffan käsikirjoituksesta Oscarilla palkitun Barry Jenkinsin ohjaama sarja pohjautuu Colson Whiteheadin kirjaan. Underground Railroad (tosiasiassa 1700- ja 1800-luvuilla käytössä ollut salaisten kulkuyhteyksien ja turvatalojen muodostama verkosto, jonka avulla orjia pääsi pakenemaan) onkin nyt oikea maanalainen rautatie. Siis vetureita ja raiteita. Pääosassa Thuso Mbedu esittää  Cora Randallia, joka yrittää päästä orjuudesta rautatien avulla.

The White Lotus / HBO / 11.7.

Trooppiseen lomakeskukseen sijoittuvaa kuusijaksoista minisarjaa kuvataan satiiriseksi komediaksi. Kaikki mikä on ”satiirista komediaa” saa multa pisteitä jo ennakkoon. Sarja kertoo lomakeskuksen työntekijöiden ja vieraiden meiningeistä yhden viikon aikana.

Näyttelijäkaartissa mm. Alexandra DaddarioJake LacyConnie BrittonJennifer CoolidgeSteve ZahnSydney Sweeney ja Molly Shannon.

Dopesick / Hulu / 13.10.

Beth Macyn tietokirjaan Dopesick: Dealers, Doctors and the Drug Company that Addicted America pohjautuva minisarja kuvaa huumeriippuvuuteen liittyviä tarinoita Yhdysvalloissa.

Ei kuulosta kaikkein hauskimmalta sarjalta, mutta laitetaan listalle. Ainakin roolitus on kunnossa: Michael KeatonKaitlyn DeverRosario DawsonPeter SarsgaardWill Poulter

Edit. Suomessa Dopesick nähdään Disney+:n uuden sisältöbrändi Starin kautta.

Clarice / CBS / 11.2.

Näköjään luovutin yritykseni saada listalle iloa ja huumoria. CBS:n uutuussarja Clarice jatkaa  nimittäin leffahistorian kuuluisimman Claricen – siis Uhrilampaiden Clarice Sterlingin – tarinaa. Fun times! Sarja sijoittuu vuoteen 1993 ja tapahtumat alkavat vuosi elokuvan tapahtumien jälkeen. Tosin sopimusteknisistä syistä sarjassa ei saa mainita nimeltä muuan Hannibal LecteriäJodie Fosterin jalanjäljissä FBI-agentti Clarice Sterlinginä nähdään Rebecca Breeds.

CBS:n sarjoja näkyy Suomessa vähän siellä täällä, ehkä tämäkin päätyy jollekin kanavalle tai suoratoistopalveluun.

Edit. sarja starttasi Suomessa Viaplayllä.

The Dropout / Hulu / edit. 3.3.2022

Tämä tositarina oikein huusi sarjaversiota ja Hulu tarjoaa sellaisen:

Nuoren startup-yrittäjän Elizabeth Holmesin surullisenkuuluisassa Theranos-sekasotkussa on kaikki loistavan draaman ainekset. Parhaillaan oikeudenkäyntiä odottavan Holmesin roolissa nähdään SNL:n Kate McKinnon. Edit. kertovat, että Kate McKinnon has dropped out from The Dropout, eli ei ole enää pääroolissa. Mutta hän on edelleen yksi sarjan tuottajista, ja sarja on yhä tuotannossa, joskin hyvin alkuvaiheessa. Edit2: mainio Amanda Seyfried on kiinnitetty päärooliin.

The Dropout -minisarja pohjautuu ABC Radion samannimiseen podcastiin. Suositus myös  toimittaja John Carreyroun kirjalle Bad Blood: Secrets and Lies in a Silicon Valley Startup. Olen kirjoittanutkin siitä täällä. Huippu kirja!

Edit. Dopesickin tavoin myös The Dropout lukeutuu Disney+:n ja Starin tuleviin sarjoihin.

The Sex Lives of College Girls / HBO Max / 18.11.

Suosikkityyppini Mindy Kalingin uudessa sarjassa seurataan neljää yliopistoikäistä kämppistä. Luvassa oletettavasti nuorten ihmisten ihmissuhdesäätöä, opiskelumeininkiä ja askelia kohti aikuisuutta. Rooleissa muun muassa Dylan Sprouse ja Pauline Chalamet (joilla on jotain yhteistä: molemmilla on kuuluisa veli!). Edit. Sprousea ei sarjassa kylläkään lopulta nähty, mutta ei se menoa haitannut. Mainio tapaus joka tapauksessa, ja uusittu kakkoskaudelle.

Gossip Girl (uusi versio) / HBO Max / 8.7.

Noniin. Uutuussarja…. kai tämä on sellainen? Koska allekirjoittanut katsoi sitä oikeaa Gossip Girliä teini-ikäisenä, en oikein tiedä mitä ajatella uudesta versiosta. Gossip Girl 2.0.:ssa on joka tapauksessa uusia kauniita nuoria näyttelijöitä ja uusia skadaalimaisia tarinoita. Ja saa nähdä, miten toimiikaan 2020-luvun Gossip Girl?

…..Blair Waldorf 4ever!!! XOXO.

Pursuit of Love / BBC+Amazon Prime / 9.5. (BBC)

Maailmansotien väliseen aikaan sijoittuva rom com. Minisarja pohjautuu Nancy Mitfordin samannimiseen romaaniin vuodelta 1945. Kertoo kahdesta ystävyksestä, jotka etsii rakkautta. Pääosissa Lily JamesAndrew ScottEmily Beecham ja Dominic West.

Foundation / Apple TV+ / 24.9.

En osaa sanoa muuta kuin että scifiä.

Based on the award-winning novels by Isaac Asimov, Foundation chronicles a band of exiles on their monumental journey to save humanity and rebuild civilization amid the fall of the Galactic Empire, Apple TV+ kuvailee. Selvä se!

Pääosissa mm. Jared Harris ja Lee Pace.

Olipa paljon kirjoihin perustuvia sarjoja. Ja paljon kysymysmerkkejä julkaisupäivien suhteen. Pandemian vika. Jää nähtäväksi, mitkä sarjat oikeasti ehtivät ilmestyä vuonna 2021.

PS. Viime vuoden 15 mielenkiintoista uutuussarjaa – ja miten kävi:

  • Normal People (BBC+Hulu, Yle Areenassa): katsottu, yksi vuoden parhaista sarjoista. Ei yllättänyt.
  • Little Fires Everywhere (Hulu, Amazon Primessä): aloitin, en jaksanut katsoa loppuun. Joku siinä tökki. Kirja on hyvä!
  • Space Force (Netflix): mun mielestä onneton tekele, vaikka taustat kunnossa. En ymmärrä, miksi Netflix uusi toiselle kaudelle.
  • Hunters (Amazon Prime): noup, en ole katsonut.
  • Bridgerton (Netflix): loppuvuoden 2020 ja alkuvuoden 2021 puhutuimpia sarjoja. Katsottu. Herätti ainakin paljon ajatuksia.
  • Run (HBO): ei mitään tietoa oliko hyvä.
  • Little America (Apple TV+): sama kuin yllä.
  • Hollywood (Netflix): en jaksanut paneutua.
  • Avenue 5 (HBO): ei tietoa. Oletettavasti ei kovinkaan hyvä, koska ei ole kuulunut kauheasti hälyä sarjan ympäriltä.
  • Maplewood Murders (Quibi): RIP Quibi.
  • Lizzie McGuire (Disney+): ei onnistunut. Kaatui ristiriitoihin. This is not where dreams are made of. 🙁
  • Awkwafina is Nora from Queens (Comedy Central, katsottavissa Paramount Plus palvelussa): en ole nähnyt mutta kai ihan onnistunut koska sai kakkoskauden.
  • Mrs. America (Hulu, HBO Nordicissa): paljon kehuttu, en ole nähnyt.
  • The Plot Against America (HBO): en ole nähnyt.
  • Katy Keene (The CW): ei lähtenyt lentoon. Loppui ekan kauden jälkeen.

LUE MYÖS:

Kategoriat
Hassua Sarjat Suosittelen

Vuoden 2020 tärkeimmät sarjani (eli päänsärkysarjat ja ikuisesti parhaat)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 31.12.2020 Lilyssä.

Suosikkiasia: sarjat. Ja se, että vuosi 2020 on ihan kohta ohi.

Kuvat: NBC, The CW, Comedy Central, Netflix, Fox.

Tein tovi sitten oman listani vuoden 2020 parhaista sarjoista. Se löytyy täältä.

Listalla oli hienoja, kehuttuja ja tyylikkäitä sarjoja – Mustaa kuningatartaThe BoysiäUnorthodoxia… siltä kuitenkin puuttui henkilökohtaisella tasolla kaikkein tärkeimmät sarjat. Ei sillä, kyllä mainitut laatusarjatkin minua viihdyttivät ankeana vuonna 2020, mutta tyylikäs ja tärkeä ovat silti eri kamaa.

Siispä tämän tympeän, erikoisen, pelottavan, ahdistavan vuoden viimeisenä postauksena: vuoden 2020 tärkeimmät sarjani:

Aloitan kategoriasta, joka on nimeltään:

Päänsärkysarjat

Kärsin ikävän ison osan vuodesta kroonistuneesta jännityspäänsärystä. Se oli ja on perseestä, noin kauniisti ilmaistuna. Nyt homma on jotenkuten hallinnassa, thank god, mutta on muuten viheliäinen vaiva. Kun koko ajan vain koskee päähän, välillä pelottavan kovaa.

Vaikka liikuntaa tarjotaan lääkkeeksi tähänkin vaivaan, välillä on ollut jaksoja kun olen vain halunnut kirota päänsärkyjumalia peiton alle hautautuneena kylmäpussi otsallani. Näinä hetkinä seuranani on ollut:

Supernatural (The CW, Amazon Prime): jos mun pitäisi tiivistää vuoteni 2020 johonkin yksittäiseen sarjaan, se sarja olisi Supernatural. Aloin katsoa sitä kolmetuhatta vuotta sitten viime huhtikuussa. Oli ensimmäinen aalto, eristäytymistä, pelottavaa päänsärkyä. Jakso toisensa jälkeen SPN:ää (sitä on yhteensä 15 kautta, 327 jaksoa), ja jossain kohtaa oli tullut kesä, sai olla taas vähän vapaammin eikä päätäkään enää koskenut niin paljon – hetkeen.

Supernaturalia kunnolla ymmärtääkseen pitää minusta ymmärtää sitä valtavan intohimoista, kansainvälistä ja lojaalia faniyhteisöä,  joka sarjalla on. On kaikessa sekopäisyydessään suosikkini, mitä tulee tv-sarja-fandomeihin. Ei sarja niiiiin hyvä ole, mutta fandom lisää siihen jotain maagista.

Mulla olisi mahdollisesti paljon sanottavaa SPN:n tovi sitten ilmestyneestä päätösjaksosta, mutta ehkä en nyt mene siihen. Sen sijaan kerron suosikkivuorosanani koko sarjasta.

Se on tämä, hyvin spesifisti minuun iskevä, täydellisen meta Chuckin lause neloskaudelta:

I mean, horror is one thing, but being forced to live bad writing?  

Ja jokainen kerta, kun Dean sanoo ”Sammy”.

Broad City (Comedy Central): kesän pahimman päänsärkyjakson aikana minua viihdyttivät Abbi ja Ilana.  Katsoin kaikki kaudet, kaikki jaksot, ja jossain kohtaa päänsärkykin oli taas helpottanut. Harmittavasti tällä hetkellä sarjaa ei enää löydy Yle Areenasta, kesällä tuli kaikki tuotantokaudet katsottavaksi. Buu, Broad City takaisin! Rakastan, rakastan, rakastan Broad Cityä. Sarja tekee minut aina iloiseksi. Höpsön absurdia huumoria, feminismiä ja kaiken voittavaa ystävyyttä.

Emily in Paris (Netflix): olihan ne nyt viihdyttävät 10 jaksoa. Eskapismi-TV kunniaan! Joskus huonompikin sarja voi olla hyvä, jos sen katsoo oikealla hetkellä. Olen vakaasti sitä mieltä, että Emily in Parisista tuli yksi vuoden hittisarjoista, koska sen julkaisuaikana kaikki oli synkkää ja pelottavaa. Höttöinen sarja toi sopivasti vaihtelua ikävään todellisuuteen – oli se todellisuus sitten pandemiaa tai päänsärkyä.

Toinen vuoden 2020 tärkeimmät sarjat -kategorioista on:

Ikuisesti parhaat

New Girl (Fox, Netflix): aina kun kaipaan lämmintä hyvän mielen sarjaa, katson New Girliä. Vuonna 2020 mainittua sarjatyyppiä kaipasi melko usein, joten olen katsonut New Girlin läpi. Olen viihdyttänyt itseäni myös kuvittelemalla, miten apartment 4D:n asukkaat pärjäisivät pandemiassa. Tai lähinnä miten Schmidt pärjäisi pandemiassa. Sivuhuomiona: keväällä sain iloa myös mainitun Schmidtin näyttelijän Max Greenfieldin kotikoulu IG-videoista. Ja USA:n vaalien aikaan ilahdutti tämä.

PS. Nick Miller 4ever!

Parks and Recreation (NBC, Amazon Prime): olen maininnut tässä blogissa noin 95 miljoonaa kertaa, että Parks and Rec on kaikkien aikojen suosikkisarjani. Edelleen totta. Vähemmän yllättäen Parks and Rec oli henkilökohtaisella tasolla äärimmäisen tärkeä sarja saatanallisena vuonna 2020. The Fight (kausi 3, jakso 13) toimi, vaikka ympärillä tapahtui kaikkea pelottavaa. Snake Juiceee!!

Frendit (NBC, Sub): Subilta on tullut aina arkisin seiskasta alkaen kaksi jaksoa vanhoja Frendejä. On tullut tavaksi avata telkkari, ja antaa RachelinMonicanPhoebenJoeynChandlerin ja Rossin pyöriä taustalla. Jotain lohtua ne kai tuo, kaikki ne miljoona kertaa kuullut vitsit.

Saturday Night Live (NBC, YouTube): ja sitten kun mikään muu ei toimi, katson YouTubesta vanhoja SNL-sketsejä. Mulla on omat suosikkini, joita katson uudestaan ja uudestaan. Amy Poehler -fanina palaan esimerkiksi tasaisin väliajoin tähän vuosia vanhaan loisteliaaseen Sarah Palin -räppiin (jonka aikana Amy oli ihan viimeisillään raskaana, synnytti tasan viikon päästä):

Siinä ne. Eli kiitokset Dean, Sam, Abbi, Ilana, Emily, Nick Miller et al., Rachel Green et al., Pawnee ja Studio 8H – olitte erityisen tärkeitä vuonna 2020.

Ja kiitos kaikille, jotka ovat lukeneet Suosikkiasioita.

Hyvää uutta vuotta!

Toivottavasti vuosi 2021 on kaikin puolin kivempi kuin edeltäjänsä.

LUE MYÖS:

Kategoriat
Hassua Leffat

Erään romanttisen komedian anatomia: jouluedition!

Kirjoitus on alun perin julkaistu 23.12.2020 Lilyssä.

Suosikkiasia: romanttiset komediat

Spoiler alert: kirjoitus sisältää juonipaljastuksia (= enemmän tai vähemmän koko juonen) Netflix original -elokuvasta, loisteliaasta klassikkoteoksesta Jouluprinssi (A Christmas Prince, 2017).

Kuva: Netflix

Rakastan romanttisia komedioita. Väittäisin, että rom comit ovat kuin pizza; hyvä pizza – tai hyvä rom com – voi olla supersupersuperhyvä, mutta vähän huonompikin on kuitenkin pizzaa. Kylhän sitä syö.

Kirjoitin lokakuussa postauksen Erään romanttisen komedian anatomia. Sen kirjoittaminen tuotti mulle hyvin paljon hupia. Siispä joulun kunniaksi Hyvän romanttisen komedian anatomian jouluedition.

Pitää varoittaa, on ehkä sitä vähän heikompaa pizzaa tarjolla. Osiin pilkottavakseni päätyi täydellisen hirvittävän upea tulevaisuuden selkeä jouluklassikko vuodelta 2017, Netflixin original leffa Jouluprinssi. Oli muuten vaikea valita, jouluteemaisia romanttisia komedioita on Netflixissä about 58 miljoonaa. Toinen toistaan upeampia kliseitä ja eye roll -hetkiä täynnä, oletan.

Kuten viimeksikin, tämä tarpeettoman pitkä kirjoitus sisältää melko lailla koko elokuvan juonen tiivistettynä mukahauskoihin, sarkastisiin läppiin. Eli vahva spoiler alert.

Kulkuset, kulkuset, let’s go!

Korkeat odotukset

Nuori toimittajaneito lähtee joulun alla ulkomaankomennukselle tekemään juttua komeasta prinssistä, josta ollaan kruunaamassa kuningasta, kertoo Netflix.

Tämä ei voi olla mitään muuta kuin joulukuus/viis loisteliasta, jouluun sopivaa eye roll -materiaalia, sanon minä.

Näitä elokuvia on kolme! Kolme! Jouluprinssi-trilogia! Käykö tässä niin, että ykkösen jälkeen on pakotettu katsomaan kakkonen ja kolmonen?

Odotan sitä, että leffa on niin huono että se on hyvä. Yksi parhaista leffatyypeistä.

Oikeastaan haluaisin vain katsoa Prinsessapäiväkirjat. Kuninkaallinen mikä kuninkaallinen.

Okei, skarppaa Maisa. Anna mahdollisuus Jouluprinssille.

Play.

Alkutekstit lupaavat loistavan kliseistä joululeffaa: talvinen New York! Joululauluja! Kaikki näyttää kuin postikortilta! Rockefeller Centerin joulukuusi! Radio City Music Hall! Central Park! Lumisadetta ja pilvenpiirtäjiä! CHRISTMAS!

Olemme päähenkilö Amberin (Rose McIver) työpaikalla. Odotan innolla, miten vääristyneen kuvan journalismista pian saamme. Rom com -journalismin dissaaminen on yksi suosikkiasioistani.

Voi, Amberin pitää kirjoittaa uusiksi diivailevan toimittajan juttu. Ikävien editointihommien tekeminen on kuitenkin tarpeen, koska ”muuten minusta ei tule oikeaa journalistia”.

Now Beat Magazine. Se on Amberin duunipaikka. Psssst. printti on kuolemassa, tyypit.

Päätoimittaja – tiukka nainen tietysti – kutsuu Amberin huoneeseensa. Lähettää kokemattoman Amberin juttukeikalle Aldoviaan. Koska muut ei ehdi. Tai jotain.

Aldovia, täydellistä. Onkohan se Genovian naapurimaa? Tai Arendellen?

Juoni alkaa hahmottua: on prinssi Richard (Ben Lamb), Aldovian kruununperillinen. Isä, kuningas Richard, on kuollut noin vuosi sitten… ja siirtymäaikaa on vuosi. Uusi hallitsija on löydettävä joulupäivään mennessä. Tietysti, joulupäivä on hyvä deadline jouluisessa rom comissa.

Prinssi Richard on juorulehtien mukaan limainen playboy, joka ei halua kuninkaaksi. Veikkaus, joka ei todennäköisesti saa kovin suurta kerrointa: ei tietenkään ole limainen playboy vaan isänsä kuolemaa sureva hyväsydäminen poikarukka.

Tapaamme Amberin kollegat. Antakaa kun kerron heistä. On kollega yksi ja kollega kaksi. He täyttävät lähes koko vähemmistökiintiön. Loppu.

Kollegat yksi ja kaksi ovat iloisia Amberin saamasta tilaisuudesta. Kolmikko katselee tietokoneelta prinssi Dickin kuvia. ”Ei minun tyyppiäni”, sanoo Amber. ”Jos käännytät pois vielä yhdenkin komistuksen joudun lyömään”, sanoo kollega 2. ”EN ETSI POIKAYSTÄVÄÄ”, sanoo Amber koska tämä on rom com. En etsi poikaystävää on pakollinen lause, rom com ei saa rom com -lautakunnan hyväksyntää ilman sitä.

Amber, rakas. Ja hyvät kollega yksi ja kollega kaksi…. MITÄ HITTOA? Miksi edes puhutte tästä? Miksi ihmeessä kuvittelette, että juttukeikka, jonka kohteena mies = mahdollinen poikaystävä??!?! Ei ei ei ei. Eye roll.

Btw, Amber suree eroaan. PLUS HÄN EI ETSI POIKAYSTÄVÄÄ.

Hei, Amberilla on suloinen kahvilanpitäjä-isä. Ja ilmeisesti kuollut äiti. ”Ota riskejä,”, isä neuvoo. Pidän sinusta, isä mikä lie nimesi olikaan.

Onneton meet cute

Saavumme Arendelliin. Sori, Aldoviaan.

Anna, sori Amber on  lentokentällä taksijonossa.  Ei muuten ole tähän mennessä saanut mitenkään minua puolelleen tämä meidän Amber. On melko mitäänsanomaton ja yksiulotteinen hahmo. Tylsä.

Meet cute ei ole meet cute ollenkaan. Prinssi Dick kiilaa taksijonossa Amberin ohi. Ilmeisesti kruununperijä on livahtanut maahan salaa, on kasvattanut kivan parran ja kaikkea.

”Itsekäs sika”, Amber huutaa Dickille, joka on itsekäs sika. Ei tunnistanut koska parta.

Ihan pieni eye roll Aldovialle. Naurettavan epäuskottava pittoreski satumaa. Olemmekohan jossain päin Eurooppaa? Oletettavasti, koko Eurooppahan on tietystä jenkkinäkökulmasta epäuskottavan pittoreskiä satumaata.

Luvassa on jouluaaton tanssiaiset! Täydellistä. Jouluaaton tanssiaisissa on tarkoitus kruunata prinssi Dick kuninkaaksi. Koska joulu ja hurraa! Tanssiaisiin on pari päivää.

Ennen niitä eli nyt prinssi Dickin on tarkoitus pitää lehdistötilaisuus – rauhoitella puheita joiden mukaan hän ei ota kruunua vastaan – mutta ei saavu paikalle. Dick mikä dick.

Reipas Amber ei halua missata tilaisuuttaan. ”En voi palata kotiin tyhjin käsin”, hän puhisee ja sujahtaa salaa linnaan. Koska ilmeisesti murtautuminen kuninkaalliseen palatsiin on asia, jota arvostetaan arvostetussa Now Beat Magazinessa. Anything for a good story.

Hups pieni valhe!

Amber jää kiinni! Mutta eipäs jääkään, sillä häntä luullaan prinsessa Emilyn ”amerikkalaiseksi kotiopettajattareksi”. Jännittävää! En arvannut, että saamme mukavan mistaken identity -käänteen.

Tosin, mitä hittoa Aldovia! Missä teidän turvatoimet?? Joku jenkkinainen vaeltelee linnassa ja te oletatte että hän on juuri se oikea jenkkinainen. (Oikean jenkkinaisen oli tarkoitus aloittaa työnsä vasta tammikuussa.) Kysykää nyt edes henkkarit! Eivät kysy, ja niin Amberista tulee Martha, prinsessa Emilyn henkilökohtainen opettaja. Hups vaan ja alaikäisen prinsessan seuraan ilman sen suurempaa huolta tai valvojia.

Amber/Martha törmää Dickiin ja kuningattareen. ”Partasi on kamala”, kuningatar sanoo pojalleen. Ei ole väärässä.

Parta ja niiaus. Olisi voinut kuvitella, että toimittaja olisi etukäteen vähän selvittänyt kuninkaallista protokollaa. Mutta ei meidän Amber.

Prinsessa Emily, ikää noin 12?, liikkuu kepeillä ja pyörätuolilla, hänellä on spina bifida eli hermostoputken häntäpään sulkeutumishäiriö (googletin). Emilyllä ja Dickillä on selvästi hyvin läheinen sisarussuhde. Veikkaus, joka ei tämäkään saa kovin suurta kerrointa: Amber ja Emily alkavat kaveerata, ja Dick alkaa siksi kiinnittää huomiota Amberiin.

Amber puhuu puhelimessa päätoimittajalleen. ”Pääsin sisälle valheen turvin”.”Mitä väliä” jne jne. MISSÄ ON TEIDÄN JOURNALISTINEN ETIIKKANNE, Now Beat Magazine!!

Työtä tehdessään journalistin on suositeltavaa ilmoittaa ammattinsa. Tiedot on pyrittävä hankkimaan avoimesti. T. JSN.

Toisaalta se jatkuu:

Jos yhteiskunnallisesti merkittäviä seikkoja ei voida muutoin selvittää, journalisti voi tehdä haastatteluja ja hankkia tietoja myös tavallisuudesta poikkeavilla keinoilla.

Onko Aldovian uuden hallitsijan kruunauskriisi yhteiskunnallisesti merkittävä seikka? Ehkä se on. Okei, carry on reportteri Amber.

Eye roll -katsaus: leffaa kulunut noin vartti. Toistaiseksi tapahtunut kaikkea pönttöä, mutta ei kovinkaan paljon varsinaisia eye roll -hetkiä. Pieni pettymys.

Tapaus prinsessa Emily. On noin puoli minuuttia ärsyttävä hemmoteltu kakara, kunnes ei enää ole. Nyt olen Team Emily ’til I die.

Okei, tämä ansaitsee eye rollin: prinssi Dick on pihalla ampumassa jousipyssyllä.

AMILY!

Amily (= Amber ja Emily) tulee pihalle Dickin seurauksi ja niin he bondailevat ja jousipyssyilevät.

Juhlat! Tapaamme serkku Simonin. Selkeästi tarinan pahis. Anna kun arvaan; haluaa kruunun?

Sivuhuomio: miksei prinsessa Emily – kuninkaan ja kuningattaren tytär – kelpaa kruununperijäksi jos angstaileva Dick ei halua?? Emily kuningattareksi!!!

Amilyn juttutuokio. ”Olet erilainen kuin muut”, Emily sanoo Amberille. Rasti ruutuun. Nyt ollaan rom com -naiseuden ytimessä. Rom com -nainen on AINA erilainen kuin muut.

Emily ei selkeästi pidä Simonista joten minäkään en pidä Simonista.

”Jos Richard luopuu kruunusta, Simon on seuraava perillinen ettekä te”, Amber kysyy Emilyltä.

Sitähän pohdin minäkin, mutta taas, olisi luullut Amber the toimittajan ottaneen selvää Aldovian perimysjärjestyksestä ennen juttukeikalle lähtöä. Ehkä siihen onkin syy, miksi vain korjailet muiden toimittajien tekstejä, Amber.

Juu, naiset eivät voi saada kruunua, Emily vahvistaa.

Emily for the win! <3

Nyt Amber jutskaa facetimessä kollega ykkösen ja kollega kakkosen kanssa. Taas höpistään, kuinka Amber taatusti ihastuu prinssiin. Hei, vähän ammattimaisuutta kiitos! Ja muistuttaisin taas journalistin etiikasta.

Google-tauko! Q: Where was A Christmas Prince filmed? A: The trilogy was filmed at Peles Castle, Sinaia, Romania. Tänks, Google. Kauniita maisemia.

Amber, mokoma nuuskija, muuten salakuvaa palatsia ja Dickiä jatkuvasti. Se on raivostuttavaa.

Tapaamme Lady Sophian. Tuskin menen kovin paljon metsään jos arvaan että on Dickin ex-tyttöystävä.

Nyt koristellaan kuusta. Kuollut kuningas Richard oli viime jouluna antamassa tammenterhon muotoista joulukuusenkoristetta kuningattarelle lahjaksi, mutta kuoli ennen kuin ehti antaa lahjaa. Onneksi kuningatar löysi sen ja nyt ripustaa kuuseen.

Pari eye rollia Lady Sophialle. Selvästi haluaa kuningattareksi joten pokailee Dickiä.

Iiik!! Emily tietää että ope Martha on oikeasti toimittaja Amber. On valmis pitämään salaisuuden koska haluaa Amberin kirjoittavan jutun. Haluaa, että maailma tietää minkälainen isoveljensä oikeasti on. Eli mukava tyyppi.

Amber utelee Emilyltä Sophiasta ja Dickistä. Ja joo, seukkasivat.

KLIK JA KLIK

Hyväntekeväisyystilaisuus Aldovian orpokodilla. Dickin pitäisi pitää puhe mutta on MIA.

Amily löytää Dickin orpokodin pihalta leikkimästä lasten kanssa. Klik kuuluu Amberin päässä. On nähnyt todellisen Dickin. Ehkä Dick ei enää ole dick vaan Richard.

Seuraavaksi Richardin klik: näkee siskonsa laskemassa mäkeä Amberin kanssa. Lumisota! Ja kaikilla on niin mukavaa, paitsi S:llä ja S:llä, Simonilla ja Sophialla, jotka sattuvat ohittamaan lumisotaleikin hevosrekiajelullaan. Luonnollisesti. Ovat kovin nyrpeitä. Luonnollisesti.

Ai niin, lumisodan tuoksinnassa Richard ja Amber muuten päätyivät päällekkäin lumihankeen ja tuijottamaan toisiaan romanttisesti silmiin. Koska tietysti. Se jos joku oli eye roll -hetki.

Todellinen prinssi alkaa paljastua. Hän kumoaa ennakkokäsitykseni”, Amber kirjoittaa muistiinpanoihinsa. Niin, hän muuten asuu palatsissa, oma kotiopettajan huone ja kaikkea.

Richard lähtee ratsastamaan, Amber varastaa hevosen ja lähtee perään. Mikä on journalistinen perustelusi tähän, Amber? Miksi on juttusi kannalta tärkeää seurata salaa prinssin ratsastuslenkkiä?

OMG!

Amberin hevonen heittää tämän selästään. Ja susi! Ou nou! Paitsi tietysti Richard pelastaa ja kohta ollaankin jo kuninkaan metsästysmajassa takkatulen äärellä puhumassa syvällisiä. Kuten miksi Richard ei halua kuninkaaksi ja sellaista, pientä small talkia you know.

Saamme tietää, että kuninkaan ja prinssi Richardin viimeiseksi keskusteluksi jäi se, kun prinssi kertoi ettei halua kruunua.

Richard näyttää isänsä päiväkirjoja, viimeinen merkintä on joululahjaruno kuningatterelle. SE TAMMENTERHO! Se koriste, se tarkoittaa jotain, runo viittaa selvästi siihen. Avatkaa se tammenterho!!

Paitsi ensin: melkein ensisuudelma, mutta ihahaa hirnahtaa hevonen ja se hetki kuihtuu siihen. Richard lähtee tsekkaamaan hevosia. Amber sen sijaan löytää kuninkaan piilottaman salakätkön, jossa on….

PAPERI, JONKA MUKAAN PRINSSI RICHARD ON ADOPTOITU.

O

M

G

Tietysti Amber ei antanut sitä lappusta Richardille, vaan vei omaan huoneeseensa.

Certificate on adoption. This is to certify that Richard Charlton has been formally adopted into the Charlton Family.

Kuinka kätevää, että salainen adoptiodokumentti on niin selkeästi laadittu raskauttava todiste.

Pisteitä silti Jouluprinssille, en osannut odottaa adoptiokäännettä.

Kollega kakkonen kehottaa Amberia kirjoittamaan adoptiotarinan koska mikä uutispommi! Amber ei halua koska Richard  blaa blaa blaa.

Lady Sophia on taas viettelemässä Richardia, Amber sattuu luonnollisesti paikalle. Eye roll. Paitsi että seuraavaksi Richard onkin pyytämässä Amberia kävelylle ja vannoo että ei tunne mitään Sophiaa kohtaan – jonka kanssa muuten erosi koska Sophia myi medialle tarinan heistä. Amber on kertomassa totuuden, itsestään tai adoptiopaperista, en ole varma. Mutta eipäs kerrokaan koska ENSISUUDELMA. Pitää sanoa, että ei ole minun suosikki rom com -parini lainkaan. Ei kemiaa. Kaksi tylsää, hajutonta ja mautonta puupökkelöä.

Samalla S+S hiippailevat Amberin huoneeseen ja löytävät tämän passin ja adoptiopaperit. Ilmeisesti Amber ei ole kovin pätevä salapoliisi-reportteri. Tärkeät dokumentit piiloon! Rookie mistake.

Villi veikkaus: kuningas Richard väärensi adoptiopaperin ennen kuolemaansa jotta Richard nuoremman ei tarvitse olla kuningas. Eli siis prinssi Richard olisikin oikeasti kuninkaan ja kuningattaren poika, ei adoptoitu.

Se tammenterhokoriste, se ratkaisee tämän homman, sanokaa minun sanoneen.

The Christmas Ball!

Kuninkaalliset jouluaaton tanssiaiset. Ennen niitä Richard on käynyt isänsä haudalla kertomassa että ottaa kruunun vastaan.

Emily on järjestänyt Amberille kuninkaallisen muuttumisleikin!

Lasken sekunteja siihen, että näemme Amberin laskeutumassa alas palatsin portaita täydellisessä iltapuvussa. Richard kääntyy katsomaan, henki salpautuu! You look beautiful, hän sanoo.

kolme, kaksi, yksi…. ja suurin piirtein noin tapahtuikin. Paitsi että koko juhlaväkin kääntyi tuijottamaan Amberia. Ooh ja aah ja upeaa. Eye roll.

Amberilla on iltapukunsa kanssa Converset KOSKA HÄN ON ERILAINEN KUIN MUUT. Tietysti.

”Mitä kaikki tuijottavat”, Amber kysyy Richardilta. ”Täydellisyyttä”, tämä vastaa ja EYE ROLL EYE ROLL EYE ROLL silmäni kääntyvät lähes ympäri niin vahva eye roll.

Nyt tanssitaan! ”Olet aidoin ihminen, kenet olen tavannut”, Richard sanoo Amberille. Just. Mutta ”Martha” ei sano mitään.

Sitten onkin jo kruunajaisten aika. Vannon sitä ja vannon tätä, Richard sanoo. ”Jos joku aateliston jäsenistä haluaa kiistää prinssin oikeuden kruunuun puhukoon nyt tai vaietkoon iäksi”, kruunajaisia johtava pääministeri sanoo.

Ja Sophia, tietysti Sophia, läväyttää adoptiopaperin esille. PRINSSI ON ADOPTOITU! Ooh ja aah jälleen.

”Asia kävi ilmi samalla, kun kotiopettajatar paljastui journalistiksi”, Sophia jyrähtää.

Ja apua, se on totta. Samoin kuin totta on se, että Richard on adoptoitu. Mitä?!? Mun versio kuulosti paljon paremmalta.

Simon luonnollisesti ”asettaa itsensä ehdolle Aldovian lailliseksi kuninkaaksi”. Richard ryntää pois tanssisalista, Amber perässään. ”Nythän saat jymyjuttusi”, Richard sanoo vihaisesti. Ja ihan syystä. Team Richard!

Minä huutelen täältä, että katsokaa nyt hitto vie sinne tammenterhoon. Eivät katso. Feikkiope Amber ajetaan ulos palatsista. Ja Richard antaa anteeksi äidilleen. Kuningatar ei ollut voinut saada lapsia, siksi sala-adoptio. Mielenkiintoinen kuningaskunta tämä Aldovia. Ottakaa oppia House of Windsorista, siellä osataan nämä monarkian jatkuvuuteen ja verisiteisiin liittyvät pykälät.

Btw Emily oli ”ihme” eli kuninkaan ja kuningatteren biologinen lapsi. Sanon jälleen: Emily kuningattereksi. Tämän leffan ja Aldovian ehdoton MVP.

S+S menevät naimisiin koska kaksi pahista muodostaa yhden superpahiksen, ja nyt kaikki on valmiina Simonin kruunajaisiin. Nopeita käänteitä Aldoviassa.

STOP!

Amber on lentokentällä, puhuu isälleen. Isä sanoo jotain, josta Amberille tulee mieleen se tammenterho. VIHDOINKIN!

Ei lähdekään lennolla kotiin vaan ryntää takaisin palatsiin.

Simonia ollaan kruunaamassa kuninkaaksi paitsi että STOP! Amber ja tammenterho saapuvat paikalle.

Käy ilmi, että ennen kuolemaansa kuningas teki lisäyksen lakiin. Sen mukaan prinssin on laillinen perijä vaikka on adoptoitu. Kiva valta kuninkaalla näemmä. Siis oikeasti, kuningas vaan itse lisää lakiin mitä haluaa??! Okei.

Tammenterhon sisältä löytyneessä lakimuutoksessa on kuninkaan virallinen sinetti, se riittää todisteeksi. Hurraa! Eli Simonin kruunajaiset muuttuvatkin Richardin kruunajaisiksi. No sepäs oli helppoa.

”Eläköön kuningas ja hyvää joulua kaikille”.

Härdellin keskellä Amber liukenee paikalta, ja sitten ollaankin jo takaisin New Yorkissa.

Amber kirjoittaa juttunsa, mutta se on liian pehmoinen ja positiivinen joten päätoimittaja ei julkaise sitä. Amber on että pidä tunkkisi ja ottaa loparit. Good for ya, A.

Amber perustaa oman blogin, jossa julkaisee jutun. Blogin nimi on – wait for it – AMBER’S BLOG. Hahaahaahaaaa. Loppuiko into ja energia, käsikirjoittajat? Amber’s Blog oli oikeasti paras mihin pystyitte?

Loppuhuipennus

Nyt on uudenvuodenaatto. Amber tekee duunia isänsä kuppilassa. Blogista on luonnollisesti tullut parissa päivässä jättimenestys. Vuosi on vaihtumassa….

Ja kuka onkaan ikkunan takana? Sehän on tietysti hänen kuninkaallinen korkeutensa kuningas Richard II.

Jotain peruslätinää, sitten: ”Palatsissa on yksinäistä ilman kuningatarta”, sanoo kuningas.

Ei oikeasti, päättyykö tämä kosintaan??! Olette tunteneet toisenne max kaksi viikkoa ja suurin osa siitä ajasta oli valhetta… älkää tehkö sitä….

Eivät kuuntele minua.

KOSINTA!! Camooonn!!! Mitä hittoa? Kaikki eye roll -hetket säästettiin selkeästi leffan loppupuoliskolle.

(On muuten harvinaisen ruma kihlasormus.)

”Entä elämäni, entä urani, entä isäni jne jne”, kyselee Amber. Richardilla on vastaus kaikkeen.

”Tämä tuli äkkiä. Tuskin tunnemme toisiamme”, Amber jatkaa. KIITOS AMBER! Järkevin lauseesi koko leffassa.

Mutta Richard ”ei ole koskaan ollut mistään näin varma”. Oooookei. Edelleen, olette tunteneet nanosekunnin.

Richard, olisit kysynyt Windsoreilta miten nämä kuninkaallisiin perheisiin naimiset tulee hoitaa. Oletan, että kaikki Euroopan kuningasperheet ovat yhteisessä WhatsApp-ryhmässä. Sinne vaan viesti, Elisabet olisi neuvonut. Monarkki monarkille. Balmoralin testi ja muuta, etkö oppinut mitään The Crownista?

Mutta ei.

KYLLÄ KYLLÄ KYLLÄ. Blaah. Yritä tässä nyt olla järjen ääni.

Toisaalta kaksi persoonatonta puupökkelöä sopii kyllä mainiosti yhteen. Toivottavasti hänen kuninkaalliset korkeutensa AnnaElsa ja Amelia Mignonette Thermopolis Renaldi  kutsutaan häihin.

Vuosi vaihtuu. Raketteja! Suudelma newyorkilaisen kuppilan edessä! Prinssi löysi prinsessansa.

Ilmeisesti.

THE END.

Hmmm. Eye roll -asteikolla Jouluprinssi saa ehkä heikohkot kaksituhatta pistettä ja kolme ja puoli kultatähteä. Odotin enemmän. Enemmän joulukliseitä, enemmän rom com -kliseitä, enemmän kliseisiä keskusteluja, enemmän ällöromantiikkaa. Paikoitellen leffa oli… ihan järkevä? Eye rollien puute johtunee siitä, että Amberilla ja Richardilla ei loppupeleissä ollut ihan kauheasti yhteisiä rom com -hetkiä. Ja silti menivät kihloihin, mokomat rakkauden nälkäiset pönttöpäät. Emily hilasi kaikessa loistavuudessaan leffaa myös eye roll -kamasta semijärkevän puolelle. Ja Emilyn näyttelijä Honor Kneafsey muuten päihitti kaikki muut sata-nolla.

Eli Team Emily ’til I die. Ja loput pizzasta oli kuitenkin pizzaa. Vaikka sen päällä ehkä olikin lihahyytelöä*.

Hyvää joulua!

*Aldovian erikoisuus.

PS. Jos ja kun joulusi ei tänä vuonna ole sellainen kuin olisit halunnut, tsemppiä. Netflixissä on seitsemän triljoonaa joululeffaa, niitä voi ainakin katsoa missä vain. Tai jos joulu ei kiinnosta yhtään, Netflix-suositus tuoreehkolle Tiny Pretty Things -baletti-/teinidraamalle. On täysin sekopäinen – olen monta kertaa huutanut sarjalle MITÄ HITTOA!! – mutta en voi lopettaa sen katsomista. Ja on muuten eye roll -hetkiä vaikka muille jakaa. Siis täydellinen sekasotku. Tosin varoitus; ei todellakaan mikään koko perheen sarja. Huh. Tunsin itseni äärisiveelliseksi kukkahattutädiksi. (Tosin vakavasti puhuen, en ole varma mitä ajattelen teini-ikäisiä esittävien nuorten näyttelijöiden hyvin ronskeista seksikohtauksista. Tuntuu, että sarja yrittää shokeerata shokeeraamisen vuoksi, ja teinit joutuvat siinä sivussa hyvin vahvasti seksualisoiduiksi… mutta tämä on ehkä toisen keskustelun paikka.)

LUE MYÖS: