Kategoriat
Sarjat Suosittelen

Vuoden 2020 parhaat sarjat (ja ne, joita en katsonut loppuun)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 18.12.2020 Lilyssä.

Suosikkiasia: sarjat 2020!

Kuvat: Netflix / HBO / BBC, Hulu / Yle Areena / Amazon Studios

Okei, olihan tämä vuosi nätisti sanottuna perseestä. Pelottava, stressaava, ahdistava, omituinen. Ikävä ja ikävämpi. No, jos ei muuta, ainakin alkoi arvostaa kaikkia pikkujuttuja. Niitä, jotka aiemmin otti itsestäänselvyyksinä. Kuten sitä, että saa ylittää Uudenmaan rajan ja mennä kotiin kun haluaa. Ja käydä kaupassa ilman ennakkovarustautumista. Ja halata! Olen oikeasti hyvin anti-halaaja, mutta nyt olen alkanut arvostaa sitäkin. 🙂 🙁

Laitetaan hyvien puolien listalle myös sarjatarjonta. Ainakin riitti hyvää, mielenkiintoista, viihdyttävää ja sivistävää katsottavaa kun oli kotona ja kotona ja kotona ja kotona. Ja kotona.

Vuoden parhaita sarjoja siis! Niitä, jotka näin ja niitä, joita en nähnyt (tästä kirjoituksesta on kulunut aika monta kuukautta ja en vieläkään omista HBO:ta… en tiedä onko se onnistuminen vai epäonnistuminen).

Sarjavuosi 2020, ainakaan sinä et pettänyt.

Vuoden 2020 parhaat sarjat

Unorthodox (Netflix): kuinka hienot neljä jaksoa! Kuljetti New Yorkiin ja Berliiniin (sopivasti, kun ei saanut matkustaa), ja tarjosi kurkistuksen itselle kovin salaperäiseen ortodoksijuutalaisten maailmaan. Sivisti ja viihdytti samaan aikaan. Israelilaisnäyttelijä Shira Haas teki upean roolityön.

Normal People (BBC / Yle Areena): jos mietin yhtä kohtausta, joka jäi mieleen sarjavuodesta 2020, se on se kohtaus Normal Peoplen kymppijaksosta, jossa Connell (Paul Mescal) avautuu masennuksestaan terapeutin vastaanotolla. Iski sydämeen. Ja miten hieno roolisuoritus! Normal People osui maaliin noin muutenkin. Kun menestysromaani muokataan sarjaksi, moni asia voi mennä pieleen. Normal Peoplessa ei mennyt pieleen mikään. Yhä edelleen haluaisin matkustaa Irlantiin ja leikata otsahiukset (tiedän mitä ajattelette, minut tuntevat tyypit! 😀 ).

The Boys (Amazon Prime): meinasin laittaa tämän supersankarigenrellä kikkailevan satiirisen draaman / mustan komedian positiivisten yllättäjien kategoriaan, mutta päätin että ansaitsee paikkansa parhaiden listallani. Eka kausi oli hyvä, toka vielä parempi. Hyvin tehty ja kaiken sekopäisyyden ohella osuvaa kommentointia kapitalismin ja rasismin kaltaisista isoista teemoista. Ei varmastikaan sovi kaikille (paljon verta, suolenpätkiä ja naamojen repimisiä). Minä pidän, vaikka tavallisesti supersankarisadut eivät ole millään lailla suosikkiasioitani. En ole huonossa seurassa, Barack Obamakin katsoo! 😀

The Queen’s Gambit / Musta kuningatar  (Netflix): ja niin shakista tuli trendikästä! 😀 Loppuvuoden puhutuin sarja ansaitsi kehunsa. Edelleen olen sitä mieltä, että lässähti hieman lopussa, mutta tästä huolimatta ehdottomasti yksi vuoden parhaista. Tuleva supertähti Anya Taylor-Joy oli roolissaan huippu – samoin nuorta Beth Harmonia esittänyt Isla Johnston.

Le Bureau (Yle Areena): teknisesti ottaen tämä kaikkien aikojen parhaaksi ranskalaissarjaksi kutsuttu agenttitarina alkoi jo 2015, mutta Suomessa sen viisi tuotantokautta tuli katsottavaksi 2020. Pääsee siis yhtenä loisteliaana kokonaisuutena parhaiden listalleni nyt. Kaikkien kehujensa arvoinen – enkä minä edes ole pitkään aikaan jaksanut keskittyä tämänkaltaisiin jännäridraamoihin.

Positiiviset yllättäjät

Teenage Bounty Hunters (Netflix): höpsö nimi, yllättävän hyvä sarja. Olisi ansainnut toisen kauden. On paljon enemmän kuin hölmöltä kuulostava juonensa; teini-ikäiset kaksostytöt Sterling ja Blair kyllä päätyvät vahingossa palkkionmetsästäjiksi, mutta höpsöilyn ohessa sarja tarjoaa raikasta kommentointia esimerkiksi seksuaalisuudesta ja uskonnosta.

Crash Landing On You (Netflix): vuonna 2020 opin ainakin sen, että miljoonia juonenkäänteitä tykittävä korealainen draamasarja on hyvää lääkettä keskittymisongelmaan. Viime vuonna julkaistu CLOY oli noin muutenkin piristävä sarjatuttavuus syksyn pimeydessä. Netflixiin tuli juuri korealainen Start-up, jonka meinasin ottaa katseluun. Yhden k-draaman kokemuksella luulen hallitsevani genren jo vähän paremmin. Ainakin osaan varautua siihen, että jaksot ovat suuuuperpitkiä.

Cheer (Netflix): alkuvuoden dokkaritapaus. Oli hyvä ja kantaa, vaikka cheerleading ei lajina olisikaan kiinnostuslistan kärkipäässä. Oikeastaan juuri silloin tämä mainiosti tehty dokkarisarja kannattaa katsoa.

Vuoden 2020 parhaat sarjat, joita en ole nähnyt

I May Destroy You (HBO): kaikkein eniten sarja-FOMOa aihetti tämä Michaela Coelin ilmeinen mestariteos.

Better Call Saul (Netflix): löytyy vuosi toisensa jälkeen parhaiden sarjojen listoilta. En ole nähnyt jaksoakaan. Toisaalta olen se tyyppi, joka ei ole katsonut edes Breaking Badiä.  Better Call Saulin kanssa samaa sarjaa on Ozark. En ole katsonut minuuttiakaan, ja silti olen siinä uskossa, ettei sarja voi olla niin hyvä kuin sanovat. Taidan ajatella niin myös Better Call Saulista.

Mrs. America (Hulu, HBO): minisarja oli niin täynnä laatunäyttelijöitä, että jo senkin perusteella oli syytä olla hyvä. Ja taisi ollakin!

Lovecraft County (HBO): todennäköisesti liian jännä mulle, mutta teemaltaan ikävän ajankohtainen juuri vuonna 2020, vaikka sijoittuukin 1950-luvulle.

Ted Lasso (Apple TV+): pidän äärimmäisen huvittavana sitä, että vuosia vanhoista NBC:n valioliigamainoksista muokattiin komediasarja! Ja se sarja on kuulemani mukaan vielä hyvä! Apple plussan Ted Lasso yhdistää kolme asiaa, joista pidän: leppoisan hyvän mielen komedian, Valioliigan ja Saturday Night Liven (päätähti Jason Sudeikisin muodossa). Mutta eihän ihmisellä nyt vaan voi olla miljoonaa suoratoistopalvelua, joten jäänyt näkemättä.

Positiivinen yllättäjä, jota en ole nähnyt

The Flight Attendant (HBO): olen lukenut hyviä asioita tästä Chris Bohjalianin samannimiseen trilleriin perustuvasta minisarjasta. Ei ilmeisesti ole mikään Suuri ja Mahtava Laatudraama, vaan hyvin tehty ja itselleen naurava, hauska ja hullunkurinen murhajännäri. Olen iloinen Kaley Cuocon puolesta. Tuntuu, että hän ei koskaan saanut The Big Bang Theoryssa kaikkea ansaitsemaansa huomiota.

Sarja, jota ilmankin olisin pärjännyt

Tiger King (Netflix): mitä enemmän mietin, sitä enemmän tämä dokkarisarja tekee minut vihaiseksi. Oli ensimmäisiä eristätymisajan kollektiivisen somekatselun sarjoja, joten pisteitä kai siitä. Antoi ainakin jotain muuta ajateltavaa. Mutta silti. 2020 olisi kyllä tarjonnut tarpeeksi omituisia ja raivostuttavia käänteitä ilman Tiger Kingiäkin. Ja minä olisin ollut täydellisen tyytyväinen, jos en olisi koskaan kuullut Carole Baskinin nimeä.

Vuonna 2020 päättynyt sarjat, jota jään kaipaamaan

Schitt’s Creek (CBC, C More): onko huonompaa vuotta lopettaa yksi kaikkien aikojen parhaista hyvän mielen komediasarjoista kuin 20hiton20?!  Onneksi A Little Bit Alexis soi päässäni  todennäköisesti vielä vuonna 2080.

Sarjat, joita en katsonut loppuun

Lucifer, vitoskausi (Netflix): olen aiemmin katsonut Luciferia ihan kohtalaisella menestyksellä. On ollut sopivan höttöistä viihdettä. Ja on sitä varmaan vieläkin, mutta en vain päässyt kesällä julkaistussa viidennessä kaudessa tokaa jaksoa pidemmälle. Mun ongelma lienee se, että en fanita Luciferin ja Chloen rakkaustarinaa, vaikka yleensä fanitan kaikkia rakkaustarinoita.

Killing Eve (HBO): aloitin kovalla tohinalla, lopetin kuin seinään. Ongelma taisi olla se, että yritin katsoa sarjaa jakso per viikko -tahdilla telkkarista. Sitten unohdin aina, milloin pitikään olla telkkarin ääressä. Olen kuullut huhuja, että tänä vuonna tullut kolmas tuotantokausi ei olisi ollut yhtä hyvä kuin edeltäjänsä…?

Never Have I Ever (Netflix): tämän laitan sen piikkiin, että sarjoja on vain niin paljon. Ei ehdi kaikkea. On hyvä! Ja pidän Mindy Kalingista! Ja John McEnroe! Virkistävän erilainen teinisarja, mainio päätähti (Maitreyi Ramakrishnan)… kaikki palaset kohdillaan. Ja silti jumituin tokaan jaksoon. It not you, it’s me, Never Have I Ever.

Dead to Me, kakkoskausi (Netflix): en edes aloittanut tokaa tuotantokautta. En tiedä miksi. Saanut kehuja ja kaikkea. Vetoan kai taas ajanpuutteeseen.

Virgin River (Netflix): tuota, tuota… saattaa olla, että silmien pyörittelijä minussa otti vallan, enkä koskaan kyennyt antamaan kunnon tilaisuutta tälle romanttiselle draamalle. Pääsin kolmanteen jaksoon asti. Tosin tätäkin enemmän ongelmana oli, että vertasin sarjaa koko ajan Hart of Dixieen. Hyvin samantyyppiset lähtöasetelmat ja hyvä luoja, sama näyttelijäkin täysin identtisessä roolissa! Virgin River on kuin Hart of Dixie ilman huumoria ja leppoisaa meininkiä. Ja sori, mutta Zoe ja Wade voittavat Melin ja Jackin sata-nolla.

Space Force (Netflix): mulla oli ihan semikorkeat odotukset tästä komediasta, koska sen taustalla hääri The Officen Greg Daniels ja Steve Carell. Jälkimmäinen on myös pääosassa. Plus näyttelijäkaartissa on Ben Schwartz, jolle ikuisena Parks and Rec -fanina haluan vain hyviä asioita. Mutta… en tiedä, en päässyt ekaa jaksoa pidemmälle. Muuttuiko se jossain kohtaa hyväksi? En voi ymmärtää, miksi Netflix uusi sarjan toiselle kaudelle, samalla kun moni paljon parempi joutui pandemialeikkurin uhriksi (GLOW, Teenage Bounty Hunters…). Epäilen, että nimekäs päätähti vaikutti asiaan.

PS. Kiitos, jos olet lukenut Suosikkiasioiden sarjahöpinöitä tänä omituisena vuotena. 🙂

Kategoriat
Sarjat Suosittelen

Neljä mielenkiintoista Netflix-uutuutta joulukuuhun 2020

Kirjoitus on alun perin julkaistu 6.12.2020 Lilyssä.

Suosikkiasia: uutuussarjat 

Kuva: Netflix

Ystävät, hyvää joulukuuta. Koska olen nyt 45 minuuttia yrittänyt keksiä tähän jotain järjellistä kirjoitettavaa – mulla saattaa olla ihan pieni pakkomielle alustaa nämä sarjalistaukseni jotenkin – seuraa kolme pääni sisältä ongittua ajatuskelaa.

  1. Koska tykkäävät EU-parlamentissa kaikista kivoista direktiiveistä, voisivatko seuraavaksi tehdä sellaisen direktiivin, että Fazerin pähkinäsuklaalevyn kaikissa yksittäisissä paloissa pitäisi olla edes yksi pähkinä. Koska mitä hittoa? Jos olisin halunnut pähkinätöntä suklaata, olisin ostanut sitä perus-sinistä, hyvä Fazer!
  2. Mulla on se Fazerin perinteinen suklaajoulukalenteri. En voi olla ainoa, jonka ensimmäinen teko luukun avaamisen jälkeen on haistaa sitä suklaata. Ja sitten olla tyytyväinen itseensä kun hajun perusteella tunnisti mistä suklaasta on kyse.
  3. Olisiko mahdollista saada kaikista Fazerin suklaapatukoista crunchy-versiot? Kuten Pätkiksestä on. Kismet crunchy, Fazerina crunchy… takuuhitti.

Yksi johti toiseen, vannon ettei ollut tarkoitus puhua vain suklaasta.

Okei, nyt voin aloittaa. Netflixin mielenkiintoisia sarjauutuuksia (ja yksi leffa) joulukuulle:

(Sarja / julkaisupäivä)

Bridgerton / 25.12.

Ai että aionko katsoa sarjan, joka näyttää Gossip Girlin ja Ylpeys ja ennakkoluulon hybridiltä? Kyllä, kyllä aion. Joulupäivänä Netflixiin tuleva kahdeksanjaksoinen Bridgerton pohjautuu Julia Quinnin samannimiseen kirjasarjaan. Kirjat ovat ilmeisen suosittuja, best seller -kamaa, mutta historical romance ei ole itselleni kovinkaan (=lainkaan) tuttu genre. Ei väliä. Bridgerton the sarja näyttää just loistavalta ajanvietteeltä joulun välipäiville. Onhan se It’s a Wonderful Life jo nähty tarpeeksi monta kertaa. Hyvä on, en ole koskaan oikeasti katsonut It’s a Wonderful Lifea kokonaan. Mut ei siitä sen enempää.

Bridgertonin on tuottanut muuan Shonda Rhimes ja Lady Whistledownin (siis 1800-luvun Gossip Girlin) äänenä kuullaan muuan Julie Andrews. Ja Derry Girlsin huippu Nicola Coughlan on mukana myös!  Täydellistä. Joulusuklaiden rippeet ja Bridgerton-maraton, odotan teitä.

Tiny Pretty Things / 14.12.

Toinen hybridi: Tiny Pretty Thingsin trailerista tulee varsin alleviivatusti Black Swan meets Pretty Little Liars -vibat. Ei sillä, että kumpikaan mainituista olisi erityisemmin suosikkiasioitani – se Black Swanin ällö kynsikohtaus on ikuisesti jumiutunut aivoihini. Baletti on kuitenkin kaunista ja kiehtovaa, ja kun siihen yhdistää murhamysteeeriä ja teinidramaa… no periaatteessa tuloksena voi olla kliseinen sekasotku, jossa naiivi ja hyväsydäminen nuori tyttö – joka haluaa vain tanssia! – joutuu keskelle ilkeiden ihmisten sekoilua, snobbailua ja reviiritaistelua. Valitsen silti uskoa, että Sona Charaipotran ja Dhonielle Claytonin ya-kirjasarjaan pohjautuva 10-jaksoinen sarja on enemmän Eliteä kuin… kuin jotain huonoa teinidraamamysteeriä.

 The Mess You Leave Behind / 11.12.

Ja Elitestä puheen ollen…  Carlos Montero on käsikirjoittanut ja tuottanut kyseistä, loisteliasta espanjalaista guilty pleasure -teinimysteeriä ja nyt hän on luonut oman kahdeksanjaksoisen mysteerinsä, El desorden que dejasin.  The Mess You Leave Behind, Sotku sinun jälkeesi, sotkua joka kielellä. ”Opettaja aloittaa työt lukiossa, mutta alkaa pelätä henkensä puolesta, kun muutaman viikon takainen hämärä kuolemantapaus nousee esille piinaamaan häntä”, kertoi Netflix ja oikeastaan tuo plus traileri vaikuttavat ihan liian pelottavilta meikäläiselle. Jos katsoisin, katsoisin siksi, että Eliten paras osa, Anderia näyttelevä Arón Piper on mukana tässäkin. Paitsi että nyt hänen roolihahmonsa on väkivaltainen kusipää? Mierda.

Jotain muuta kuin joulufiilistelyä?

The Prom / 11.12.

Tuon edellisen jälkeen tarvitaan jotain iloista ja värikästä. The Prom on Ryan Murphyn luomus, Netflix-leffa parilla Hollywood-tähdellä höystettynä. Vaatimattomasti mukana mm. Meryl Streep ja Nicole Kidman. Koska ei-niin-salainen salainen haaveeni on olla musikaalitähti  (puuttuu vain laulu- ja tanssitaidot, näyttelijänlahjat sekä minkäänlainen palo esiintyä) ja Spotify Wrappedin suosituimpien genrejen top5- listalleni mahdollisesti mahtuivat show tunes ja Broadway, sanoisin olevani kohderyhmää.

PS. Koska on itsenäisyyspäivä enkä pätevän blogin kirjoittajan tavoin muistanut / jaksanut valmistella itsenäisyyspäiväpostausta, uudelleenkäytän viime vuoden kirjoituksen:

–> Sairaalakeikka, joka sai arvostamaan Suomea

Edelleen samaa mieltä. Julkisen terveydenhuollon kohdalla entistä vankemmin, kas kummaa.

Hyvää syntymäpäivää, Suomi 103v. En haluaisi olla mistään muualta kotoisin.

Kategoriat
Hassua Sarjat Tyypit

Roolinsa vanki

Kirjoitus on alun perin julkaistu 1.12.2020 Lilyssä.

Suosikkityyppi: Jack Bauer

Kuvat: Netflix / Designated Survivor, FOX / 24

Olin aikoinaan hyvin suuri 24-fani. Puhutaan siis siitä tv-sarjasta. CTU, terroristijahteja, salajuonia, agentteja, dramaattisesti tikittävä kello…

Ja Jack Bauer.

Jack Bauer oli ja on mun suosikki fiktiivisiä tyyppejä. Kenties hieman ongelmallinen suosikkityyppi kaiken sen ylettömän väkivallan ja muun moraalisesti kyseenalaisen ramboilun vuoksi, mutta suosikkityyppi joka tapauksessa. Ja siis pelastihan Jack Bauer Yhdysvallat uudestaan ja uudestaan kaikilta mahdollisilta joukkotuhoaseilta ja maailmanlopun suunnitelmilta. Tarkoitus pyhitti keinot, kai.

If you don’t tell me what I want to know, then it’ll just be a question of how much you want it to hurt.

Ja sen sellaista.

Katsoin Jack Bauerin ässäilyjä aina pikkuveljeni kanssa. 24:lla ja Jack Bauerilla on ehkä senkin vuoksi erityinen paikka sydämessäni. Actioniin ja ässäilyihin kiedottua nostalgiaa koko sarja. Muistan, kuinka tuijotettiin sarjaa yläkerrassamme – jakso per viikko tietysti. Jaksot päättyivät aina superdramaattiseen paljastukseen tai raivostuttavaan cliffhangeriin. Sitten ruutuun lävähti se digitaalinen kello. Ja lopussa Jack Bauer pelasti kaikki.

Sivuhuomio: mun on täysin mahdotonta kutsua Jack Baueria miksikään muuksi kuin Jack Baueriksi. En voi edes kirjoittaessa käyttää Jack Bauerista pelkästään etu- tai sukunimeä. Eikä Jack Bauer ole myöskään hän. Vaan Jack Bauer on aina Jack Bauer. Etunimi, sukunimi, molemmat tarvitaan.

Olen miettinyt Jack Baueria paljon viime päivinä. Syy: olen katsonut Netflixistä Designated Survivor –draamasarjaa. Sehän on jo pari vuotta vanha, mutta jotenkin randomisti päädyin katsomaan sitä. Herra ties miksi.

Designated Survivor on ihan pätevä sarja. Se nappasi oikein tehokkaasti mukaansa, ja nyt mun on katsottava sitä, jotta saan tietää kuka on syypää pommi-iskuun, jossa kuoli koko Yhdysvaltojen hallinto. Kaikki paitsi Jack Bau…. Tom Kirkman. Kaikki paitsi joku Jack Bauerin näköinen jamppa nimeltään Tom Kirkman. Valittu selviytyjä, josta tehtiin presidentti.

Tom Kirkmania esittää Kiefer Sutherland. Siis Jack Bauer. Siis näyttelijä, joka tunnetaan etenkin Jack Bauerin roolistaan. Okei vähän siitäkin, että melkein meni naimisiin Julia Robertsin kanssa, mutta Julia Roberts päätti suhteen kolme päivää ennen häitä. Ja vähän siitä, että on Donald Sutherlandin poika. Mutta kaikkein eniten Jack Bauerista.

Takaisin Designated Survivoriin. Ihan pätevä sarja, kuten sanoin. Paitsi yksi melko suuri ja katsomiskokemukseeni negatiivisesti vaikuttava ongelma: en kykene näkemään Tom Kirkmania. Näen vain Jack Bauerin. Tai oikeastaan jonkun onnettoman viiden pennin version Jack Bauerista.

Aina kun Tom Kirkman on ruudussa, ajattelen Jack Baueria.

”Jack Bauer olisi kyllä jo ratkaissut tämän salaliiton!”

”Antakaa Jack Bauerin kuulustella pahiksia!”

”Olisit vähän enemmän kuin Jack Bauer, Tom.”

Poloinen Tom ei voi voittaa. Ja siis Tom on oikein hyvä tyyppi, ehkä jopa liiankin hyvä. Mainio vahinko-presidentti: rehellinen, lojaali, fiksu. Hyvä isä, hyvä aviomies, hyvä esimies, hyvä armeijan ylipäällikkö. Hyvä kaikkea. Mutta ei Jack Bauer.

Yhdessä kohtauksessa tämä presidentiksi joutunut Tomppa kertoi, ettei ole koskaan lyönyt ketään. Täysin automaattisesti suustani pääsi ”hah, niin varmaan”. Koska Jack Bauer ei muuta teekään kuin lyö ihmisiä.

Mitä enemmän katson Designated Survivoria, sitä kirkkaammin tajuan, että Kiefer Sutherland on mun päässä ikuisesti Jack Bauer. Sori Kiefer. Olet roolisi vanki.

Jack Bauer forever.

Designated Survivorin kolme kautta katsottavissa Netflixissä. Ihan hyvä se on! Ei tosin mikään 24… (24 taitaa olla ainakin Viaplayssä.)

PS. Hyvä lukija, olen tuskallisen tietoinen siitä, että käytin juuri 2981 merkkiä kirjoittaakseni yhtään mihinkään liittymättömän postauksen Jack Bauerista, tv-sarjahahmosta, joka ei ole ollut millään lailla relevantti vuosikymmeneen. Olen pahoillani. Jos kuvittelit, että tämä kirjoitus jossain kohtaa olisi muuttunut ajankohtaiseksi ja fiksuksi populaarikulttuurin analyysiksi, pahoittelut että jouduit pettymään.

Kuten Jack Bauerin, myös minun oli itsepintaisesti ja vimmaisesti saatettava loppuun se, minkä aloitin. Vaikka sivullisia ehkä saattoikin sattua.

You can add that (=tämän tekstin lukemisen) to your list of regrets, sanoisi Jack Bauer.

PPS. Menin vahingossa – VAHINGOSSA – spoilaamaan yhden merkittävän juonenkäänteen, joka tapahtuu oletettavasti Designated Survivorin kakkoskaudella. Okei hyvä on, ihan tarkoituksella yritin spoilata yhtä toista asiaa – siis sitä, että kai Emily ja Aaron alkavat jossain kohtaa seurustella – ja siinä samassa vahinkospoilasin tämän ison juonenkäänteen. Hyvä uutinen on se, että en tykännyt siitä juonikuviosta lainkaan, joten voin lopettaa sarjan katsomisen. Kunhan nyt eka saan selville, kuka räjäytti Capitolin.