Kategoriat
Leffat Musiikki Muu kulttuuri

Netflix-tärppi: Itkettävän hyvä Matilda: Musikaali

Kirjoitus on alun perin julkaistu 2.1.2023 Lilyssä.

Suosikkileffa: Matilda: Musikaali (Netflix)

Kirjoitus sisältää viittauksia elokuvan juoneen mutta ei varsinaisia spoilereita.

Kuva: Netflix

Tärkeä ilmoitus vuoden 2023 alkuun: katsoin Netflixin tuoreen Matilda: Musikaalin ja rakastin sitä. Tämä oli tärkeää, sillä Matilda on niitä henkilökohtaisesti merkityksellisiä tarinoita, joihin mulla on ikuinen tunneside.

Lapsena rakastin Matilda-kirjaa, sitten rakastin vuoden 1996 Matilda ja lasten kapina -elokuvaa. Satuun perustuvaa ja Netflix-uutuuden taustalla olevaa Matilda-musikaalia en ole valitettavasti koskaan nähnyt, mutta rakastan silti sen kappaleita. Tarinankertojaan eli Roald Dahliin mulla on nykyään ristiriitainen suhde, mutta itse tarina on aina ollut tärkeä.

Onneksi Netflix teki oikeutta Matildalle  — ja ymmärtääkseni myös musikaalin teatteriversiolle.

Hyvin, hyvin hauska, hyvin liikuttava katsomiskokemus.

Jaa, että minkälainen liikuttava katsomiskokemus?

Kiitos kysymästä, tällainen:

Liikutuin ekasta kappaleesta, jossa lapset laulavat my mummy says I’m a miracle.

Liikutuin, kun Matilda (mainio Alisha Weir) tuli ruutuun ja lauloi kuinka vanhempiensa mukaan hän on kaikkea muuta kuin miracle.

Sitten tuli Naughty ja liikutuin taas. Koska:

Just because you find that life’s not fair, it
Doesn’t mean that you just have to grin and bear it.
If you always take it on the chin and wear it,
Nothing will change.
Even if you’re little you can do a lot, you
Mustn’t let a little thing like ’little’ stop you.

Tim Minchinin kappaleet ovat ihania!

School Song (kuinka fiksut lyriikat!) ja olin että ”apua kuinka lahjakkaita lapsia!” ja liikutuin. Punabaskerinen tyttö Hortensia eli näyttelijä/tanssija Meesha Garbett on ansiosta noussut someilmiöksi. (Ei voi olla sattumaa, että Hortensia näyttää ihan Violet Beauregardelta.)

Agatha Trunchbull (Emma Thompson) oli kamala, tietysti, ja liikutuin kun lapset olivat yhdessä häntä vastaan.

When I Grow Up se vasta liikuttava olikin!

Sitten vanhemmat olivat ilkeitä Matildalle ja pari kyyneltä.

Quiet iski tunteisiin ja olin että ”go Alisha Weir, sinä nuori lahjakas ihminen”.

Lashana Lynch oli oikein hyvä, liikuttava miss Honey.

Kun Matilda itki, minä itkin.

Sitten lapset pitivät toistensa puolia ja se oli liikuttavinta ikinä.

Ja sitten itkin välittömästi, kun Revolting Childrenin ensimmäinen sävel kajahti ilmoille (minä rakastan Revolting Childreniä!).

Eli joo… oikein mainio itku… siis leffakokemus. En minä mitään muuta toivonutkaan.

Matilda: Musikaali Netflixissä.

PS. Koska Matilda teki leffamusikaalin niin mainiosti, seuraavaksi toivon samaa Mean Girls -musikaalin tulevalle leffaversiolle. Kappaleet ovat timanttia, suositus soundtrackille. Annan jo etukäteispisteitä siitä, että Broadwayllä roolissa nähty Reneé Rapp nähdään Regina Georgena myös leffassa. Reginan pahiskappaleet ne vasta timanttia ovatkin (tässä alkuperäisen Reginan eli Taylor Loudermanin versiona):

LUE MYÖS:

Kategoriat
Musiikki Muu kulttuuri Tyypit

”I don’t think that I can handle this right now”

Kirjoitus on alun perin julkaistu 16.5.2021 Lilyssä.

Suosikkityyppi: Bo Burnham.

Kuva: Netflix

Tiedättekö Bo Burnhamin? YouTubessa uransa aloittaneen koomikon, muusikon, näyttelijän (just nyt Promising Young Womanissa), Eighth Grade -leffan käsikirjoittajan ja ohjaajan, Parks and Recin Chipp McCappin (sori)?

Minä olen pudonnut Bo Burnham -YouTube-kuoppaan. Olin kyllä aiemmin jollain tasolla tietoinen hänestä – olen kirjoittanutkin muutama vuosi sitten julkaistusta mainiosta Eighth Gradesta – mutta en ollut koskaan tutustunut hänen uraansa tarkemmin. Tai kiinnittänyt häneen erityistä huomiota. Olisi kannattanut. Hyvin mielenkiintoinen ja lahjakas tyyppi.

Putoaminen tapahtui, kun huomasin että häneltä on pian tulossa uusi komediaspesiaali Netflixiin. Bo Burnham: Inside – A new comedy special shot and performed by Bo Burnham, alone, over the course of the past year, Netflix kertoi. Se on ”tulossa pian”, tarkka julkaisupäivä ei ole vielä tiedossa.

Kuvaus ei välttämättä herättänyt minussa suurta mielenkiintoa. Taas yksi kuuluisa tyyppi, joka  on käyttänyt pandemian ja eristäytymisajan hyväkseen tehdäkseen ”taidetta”, saattoi käydä mielessäni. Päädyin silti mutkan kautta ottamaan selvää, että mikä homma. Ja putosin. Ja koska kuopan pohjalla minusta on tullut Bo Burnham -fani, nyt todellakin odotan Insideä. Olen nyt kartalla Bo Burnhamin urapolustakin, joten tiedän että Inside on vähän niinkuin big deal, ainakin komediapiireissä. Se on hänen comeback komediajuurilleen.

Vuonna 1990 syntynyttä Burnhamia on kutsuttu yhdeksi ensimmäisistä YouTube-sensaatioista. Hän aloitti vuonna 2006 julkaisemaan YouTubessa kotikutoisia komedia- ja musiikkivideoita. YouTube-suosiota seurasivat esiintymiset komediafestareilla ja -klubeilla, lisää suosiota ja Netflixissä julkaistut komediaspesiaalit. Niistä viimeisin – Make Happy – ilmestyi vuonna 2016. Sen jälkeen hän lopetti stand upin ja komedian.

Bo Burnham on tunnettu hauskoista ja nokkelista kappaleistaan. Genre lienee musical comedy. Minäkin törmäsin YouTube-kuopan pohjalla ensimmäisenä mm. Lower Your ExpectationsiinStraight White ManiinRepeat Stuffiin ja From God’s Perspectiveen. Hauskoja ja fiksuja, välillä syvällisiäkin sanoituksia. Kannatti kuitenkin pudota vielä vähän syvemmälle. Bo Burnhamia, hänen uraansa ja komediaansa, tajuaa vähän paremmin, kun on ajatuksella kuunnellut ainakin Art is Deadin ja Make Happyn päättävän Can’t Handle Thisin. Ei sillä, että niitä tarvitsisi kauheasti analysoida, ovat melko itsestään selittäviä. Ja paljastavat osaltaan sen, miksi Bo Burnham vuoden 2016 Make Happyn jälkeen  lopetti stand upin. Hän on sittemmin kertonut kärsineensä pahasta ahdistuksesta ja saaneensa paniikkikohtauksia lavalla.

Arvostan ja fanitan monia koomikoita. Olen monesti ajatellut, että se on taatusti maailman paras duuni. Saada ihmiset nauramaan, onko parempaa! Sitten kääntöpuolella onkin esimerkiksi Robin Williamsin kohtalo. Sad clown paradox, koomikoiden mielenterveysongelmat, masennusta ja ahdistusta. Naurua ulkopuolella, surua sisällä. En ole koomikko enkä esiintyjä, mutta kyllähän Bo Burnhamin Can’t Handle This oli tämän kaiken huomioon ottaen melko vaikuttava – varsinkin kun se tuli komediaspesiaalin lopuksi:

Part of me loves you
Part of me hates you
Part of me needs you
Part of me fears you
And I don’t think that I can handle this right now

I don’t think that I can handle this right 
Look at them, they’re just staring at me
Like come and watch the skinny kid
With a steadily declining mental health
And laugh as he attempts to give you what he cannot give himself

Netflixissä on kaksi Bo Burnhamin komediaspesiaalia, Make Happy (2016) ja What. (2013). What. on myös kokonaisuudessaan YouTubessa. Inside on ”tulossa pian”.

PS. Joku oli YouTubessa kommentoinut Lower Your Expectations -kappaleesta löytyvää kohtaa ”because prince charming would never settle for you” seuraavasti: Never before have I been so offended by something I one hundred percent agree with.

Vahva sama.

LUE MYÖS:

Kategoriat
Ajattelin tänään Muu kulttuuri Nostalgia

#rakasdemi ja megamoka, joka jäi mieleen

Kirjoitus on alun perin julkaistu 2.2.2021 Lilyssä.

Suosikkilehti: Demi (1998-2021)

Kuinka surullinen uutinen: Demi-lehti lopettaa. Demi kertoi tiistaina Instagram-tilillään, että Demi-lehden ilmestyminen päättyy ja demi.fi sulkeutuu.

Demi.fin käyttäjämäärä ja Demi-lehden lukijamäärä ovat laskeneet, eikä Demi-mediaa voida taloudellisista syistä jatkaa, päätöstä perusteltiin.

Toimittajana printtilehtien kuolemat iskevät aina, vaikka onkin jo vuosia tiedostanut, että sitä kohti ollaan menossa ja kovaa. Ei lehtien kaatumiset yllätä, mutta surullista se on yhtä kaikki.

Demin tapauksessa extrasurullista, koska sitähän minäkin olen aikoinaan lukenut. 2000-luvun alun teininä Demi linkittyy vahvasti omaan lapsuuteeni. Ensin kotiin tuli Koululainen, sitten vähän vanhempana Demi. Oli aina ilon päivä, kun postilaatikossa odotti uusi numero. Näin jälkikäteen ajatellen näillä lehdillä oli varmasti roolinsa siinä, että minusta tuli toimittaja. Ne opettivat, innostivat ja inspiroivat.

Demin instatilillä pyydettiin jakamaan Demi-muistoja hashtagilla #rakasdemi. Tägini ei ehkä täältä blogista kanna someen asti, mutta kerron silti omat muistoni.

#rakasdemi,

muistan kaikki ne julisteet, joilla koristelin huoneeni. Joskus niissä julisteissa oli täysin väärät ja tylsät tyypit, joskus just oikeat. Se oli joka tapauksessa aina jännittävä hetki, kun sai käteensä uudet julisteet. Mun lapsuuden kodissa, entisen huoneeni vaatekaapin ovessa – tosin kaapin sisäpuolella – on edelleen virttynyt Justin Timberlaken juliste, Demin peruja. Siinä se on ollut kohta 20 vuotta. Nauran sille aina, mutta en siltikään ota sitä pois ja viskaa saunan uuniin. Ei sitä vaatekaappia niin usein avata, olkoon Justin paikoillaan.

#rakasdemi,

muistan – enemmän kuin mitään muuta – megamokat. Miten legendaarinen palsta! Luin sen aina ensimmäisenä. Edelleen, noin kahden vuosikymmenen jälkeen, muistan yhden mokan.

Pahoittelut, en varmastikaan tee oikeutta tälle tarinalle, mutta se meni jotenkin näin: mokan kertojan perheen koira oli päässyt karkuun. Koiran nimi oli Kismet, kutsumanimeltään Kismi. Koiraa etsittäessä huudeltiin siis Kismiiiii. Etsintäreissulla kertoja törmäsi ihastukseensa, joka laittoi merkille, että joku oli vialla. Ihastus kysyi, voisiko auttaa. Hätäisesti koiraa etsinyt kertoja vastasi: ”Joo, Kismiiiii”. 😀

Kismet-koiran omistaja, toivottavasti koira löytyi.

#rakasdemi,

näin aikuisena ja toimittajana olen arvostanut sitä, minkälaista journalismia teitte. Tärkeää, monipuolista, moniäänistä, voimaannuttavaa, opettavaista, sivistävää, suvaitsevaista. Demi-sukupolvet toisensa jälkeen saivat lukea, kuinka on ok olla oma itsensä.

Miten mieletön perintö.