Tekijä: Maisa

Kategoriat
Sarjat Suosittelen

Varoitus: tulet rakastumaan tähän tv-sarjaan

Kirjoitus on alun perin julkaistu 2.4.2018 Lilyssä.

Suosikkisarja just nyt: The Marvelous Mrs. Maisel (Prime Video 2017)

Kuva: Prime Video

Olen rakastunut! Rakkauteni kohde on tv-sarja, The Marvelous Mrs. Maisel nimeltään. Herranen aika kuinka hurmaava tv-sarja. HURMAAVA! Enkä edes käytä sanaa hurmaava.

Oikeasti, jos et ole vielä ehtinyt tutustua Amazon Primen suht’ tuoreeseen draamakomediaan, juokse, älä kävele! Mene jo! Lupaan, että The Marvelous Mrs. Maisel tulee viemään sydämesi. Varoitus: sarjaa on tällä hetkellä tarjolla vain ensimmäisen kauden kahdeksan jaksoa, kakkoskautta pitää odotella vielä pitkä tovi (se on kuitenkin jo teossa, Amazon uusi sarjan pikavauhdilla).

Vuoteen 1958 sijoittuva sarja kertoo Miriam ”Midge” Maiselista, New Yorkissa asuvasta kotirouvasta, joka päätyy miehensä jättämänä ja humalaisen sattuman seurauksena tekemään uraa stand up -koomikkona. Rachel Brosnahanin esittämä Mrs. Maisel on saanut inspiraationsa uraauurtavista naiskoomikoista, muun muassa Joan Riversistä. Kaiken huumorin ja värikkyyden ohella sarjassa onkin vahva feministinen painotus, naispuolisen koomikon elo kun ei 1950-luvulla ollut kaikkein helpointa.

Ei niin yllättäen huippusarjan taustalla ovat huipputekijät. Sarjan on luonut muuan Gilmoren tyttöjen takaa löytyvä sarjavelho Amy Sherman-Palladino, joka on käsikirjoittanut ja ohjannut osan jaksoista ja toimii yhdessä miehensä Daniel Palladinon (#dreamteam) kanssa myös sarjan vastaavana tuottajana.

Mrs. Maiselissa onkin paljon samaa kuin Gilmore Girlsissä. Samaa lämmintä huumoria ja värikkyyttä, sama nopeatempoinen ja loppuun asti mietitty, valtavasti pieniä helmiä sisältävä dialogi, Stars Hollow’n asukkaista muistuttavat huiput ja vähän eksentriset henkilöhahmot. Ja vaikka Miriam Maisel vaikuttaa pilottijakson alussa ”vain” 1950-luvun pirtsakalta edustusrouvalta, jonka tehtävä on miellyttää aviomiestään, kulissien romahtaessa hänestä löytyy samanlaista paloa kuin Lorelai Gilmoresta, samanlaista tahtoa kapinoida odotuksia vastaan. Ja toisin kuin 2000-luvun Lorelailla, 1950-luvun Miriamilla on vastassaan vanhempiensa lisäksi koko ympäröivä yhteiskunta. Yhteiskunta, jonka mukaan naisen pitäisi hoitaa kotia, ei heittää läppää komediaklubilla. Ja yhteiskunta, jonka mukaan naisen tehtävänä on olla kaunis, ei hauska.

Kuva: Prime Video / Nicole Rivelli

Huippuunsa viritetyn dialogin ja huippunäyttelijöiden (upean Rachel Brosnahanin ohella muun muassa Palladinojen vakkarikasvo Alex Borstein ja Monk-sarjasta muistettava Tony Shalhoub) lisäksi The Marvelous Mrs. Maisel loistaa kaikilla muillakin osa-alueilla. 1950-luvun New York on rakennettu upeasti, puku-, lavastus- ja rekvisiittasuunnittelijoille iso hatunnosto. Sarja vyöryttää katsojan eteen jakso jaksolta ja kohtaus kohtaukselta huimaa visuaalista ilotulitusta. Ja sarjan soundtrack on sekin aivan loistava.

Joko juokset?

Kuva: Prime Video / Sarah Shatz

Lopuksi vinkkivitonen: sarjan ensimmäinen jakso on ainakin toistaiseksi katsottavissa ilmaiseksi – ja ihan laillisesti! – YouTubesta. Edit. Ei ole enää. Verkkokauppajätti Amazonin suoratoistopalvelu Primen saa puolestaan puolen vuoden ajaksi omakseen vain kolmen euron kuukausimaksulla. Ja käsittääkseni Prime tarjoaa myös kahden päivän ilmaista koejaksoa. Kyllähän siinä ajassa kahdeksan noin tunnin mittaista jaksoa katsoo!

PS. En ole yksin rakkauteni kanssa, Hollywood Foreign Press Association on samassa veneessä: The Marvelous Mrs. Maisel voitti juuri parhaan komediasarjan Golden Globen ja Rachel Brosnahan palkittiin samoissa kemuissa parhaasta naispääosasta komediasarjassa. Ei ihme, sekä sarja että Brosnahan ovat… noh, hurmaavia.

Kategoriat
Kirjat Suosittelen

Hurraa-huuto semihömpälle kirjallisuudelle (ja kolme kirjavinkkiä)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 28.3.2018 Lilyssä.

Suosikkiasia: semihömppä kirjallisuus

Haluaisin kovasti olla tyyppi, joka on lukenut jokaikisen maailmankirjallisuuden klassikon, pystyy siteeraamaan lennosta Hemingwayta ja Shakespearea ja tuntee kaikki cooleista cooleimmat nykykirjailijat. 

Vaikka tykkäänkin leijua sillä, että olen opiskellut muutaman kurssin maailmankirjallisuutta yliopistolla ja sillä, että olen lukenut Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen, useimmiten olen kuitenkin melko kaukana tuosta päässäni rakennetusta kirjallisuusnörtti-ideaaliminästä. Ei lähe Hemingwayt, Moby Dick edelleen lukematta. Jotenkin onnistun toistuvasti sekoittamaan Mark Twainin ja Charles Dickensinkin. 

Yritän kyllä, lainailen kirjastosta sitkeästi jaloa ja intelligenttiä korkeakirjallisuutta. Ja voin ihan aidosti myöntää, että onhan suurin osa klassikoista klassikoita syystä. Rikos ja rangaistus ei ehkä ole kaikkien aikojen piristävin opus, mutta osasihan Fjodor-jamppa kirjoittaa!

Aina ei kuitenkaan jaksa lukea 1800-luvun venäläisten mestarien monitasoista proosaa, oli se kuinka taidokasta hyvänsä. Onneksi kirjallisuus on paljon muutakin kuin klassikoita. Ja lukeminen kannattaa aina, ihan sama onko kyseessä Rakastuneen himoshoppaajan salaiset sinkkuelämää unelmat vai James Joycen hiton Odysseus.

Kaikista korkeakirjallisuusambitioistani huolimatta fiilistelen kaikkein eniten semihömppää kirjallisuutta. Tiedättehän; kun kaunokirjallisuus laitetaan janalle, jonka toisessa, usein vähän ylenkatsotussa päässä on kepeä chick lit ja toisessa, yleisessä puheessa paljon arvostetummassa päässä Joycet ja Dostojevskit ja Tolstoit, semihömppä kirjallisuus on jossain ääripäiden välissä (okei okei, enemmän siellä chick litin puolella, askeleen päässä Sophie Kinsellasta). 

Semihömppä on kepeää, muttei liian. Vakavaa, muttei kuitenkaan. Se voi olla hauskaa tai surullista, muttei koskaan liian painavaa. Taidolla kirjoitettua, muttei vaadi syväanalyysia. Se saattaa muistuttaa chick litiä, mutta on kuitenkin vähän enemmän kuin nainenjamiesrakastuvatmuttarakkaudentielläonesteitä. Ja tämä kaikella rakkaudella chick litiä kohtaan! Olen minäkin Kinsellani ja Keyesini lukenut.

Semihömppää lukemalla ei pääse raksimaan kirjoja yli luettujen klassikoiden listalta eikä siitä kysytä koskaan pubivisassa, mutta ei tarvitsekaan; sen ykkösjuttu on viihdyttää… ja samalla voi tuntea itsensä vähän paremmaksi ihmiseksi verrattuna chick lit hömppäromanssien lukemiseen (edelleen, kaikella rakkaudella chick lit!). 

Eli hurraa-huuto ja kaunis kiitos semihömpälle kirjallisuudelle!

Tässä kolme semihömppää kirjaa, joiden lukemisesta nautin kovasti:

1. The Cows (Dawn O’Porter)

Ei, The Cows ei kerro lehmistä, vaan kolmesta lontoolaisnaisesta, joiden elämät kietoutuvat kummallisen sattumuksen seurauksena yhteen. Kirja tarttuu äärimmäisen tarkkanäköisesti (ja hauskasti) modernin länsimaisen naisen elämän koukeroihin; urakysymyksiin, ystävyyteen, rakkaushuoliin, äitiyteen, feminismiin, sosiaaliseen mediaan, lapsihaaveisiin, menetykseen. The Cowsissa nettideittaillaan ja kirjoitetaan blogia, ja otetaan samalla kantaa isoihin kysymyksiin. Kuten onko lapsia haluamaton nainen itsekäs. Tai missä menee julkisen nöyryytyksen rajat. Huippukirja, jonka parissa saa nauraa ja itkeä…  ja tuntea myötähäpeää ja myötätuntoa.

Fun fact: kirjailija Dawn O’Porter (ent. Porter) on telkkarista tuttu; hän on tehnyt Suomessakin esitettyjä dokkareita muun muassa postimyyntimorsiamista ja polyamoristisista suhteista. Toinen fun fact: Dawn O’Porter on naimisissa näyttelijä Chris O’Dowdin (mm. Bridesmaids) kanssa.

2. The Nest (Cynthia D’Aprix Sweeney)

Plumbin perheen sisarukset ovat kaikki omalla tavallaan sekaisin. Ja sitten kun odotettu perintö haihtuu savuna ilmaan, he ovat vielä vähän enemmän sekaisin. The Nest on huumoria, epäonnistumisia, vääntyneitä perhesuhteita, rahahuolia… vähän rakkauttakin. Sopivan sekopäinen mutta samalla lämminhenkinen. Fiksu mutta hauska. Vahva suositus.

PS. Lue kirja, ennen kuin siitä tulee leffa! Amazon on hankkinut The Nestin oikeudet ja sitä ollaan muokkaamassa elokuvaksi. Leffaversion käsikirjoituksesta vastaa Emily V. Gordon, joka kirjoitti yhdessä puolisonsa Kumail Nanjianin (hey Silicon Valley!) muun muassa Oscar-ehdokkuuden parhaasta alkuperäisestä käsikirjoituksesta ansainneen The Big Sick -leffan. Se perustuu heidän rakkaustarinaansa.

3. Luckiest Girl Alive (Jessica Knoll)

Alkuun disclaimer ja pieni SPOILER ALERT: mikäli on kovin herkkä, tämä kirja kannattaa skipata.

Okei, Luckiest Girl Alive vaikuttaa alkuun mitä stereotyyppisimmältä chick lit -hömpältä. Päähenkilö on New Yorkissa asuva häitään järjestelevä naistenlehden toimittaja, luoja paratkoon! Mutta! Mun täysin legitiimin kirjallisuusteoriani mukaan kirja muuttuu hömpästä semihömpäksi, kun siinä on jotain muutakin kuin girl meets boy, but… -rakkaustarina. Ja tässä on. Nimittäin mysteeri, jota puretaan takaumilla. Hyvin koukuttava kirja!

PS. Tykkään lukea englanniksi kirjoitettuja kirjoja alkuperäiskielellään. En ainakaan pikaisella googlettelulla huomannut, että näitä kirjoja oltaisiin vielä käännetty suomeksi. Semihömppää ei ole onneksi vaikeaa ymmärtää. Edit! Luckiest Girl Alive -kirja on ilmestynyt suomeksi nimellä Onnentyttö, kiitos lukijalle korjauksesta.

PPS. Kuva ehkä paljastaa mistä lainaan suurimman osan kirjoistani. Helsingin Kirjasto Kympin Special Pokkari -hylly on mun ikisuosikki. Siellä on aina hyvää semihömppää tarjolla.

Kategoriat
Sarjat Suosittelen

Nämä tv-sarjat otan mukaani maailmanlopun bunkkeriin (eli suosikkisarjojen top 5)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 17.3.2018 Lilyssä.

Suosikkisarjat: Nämä viisi. 

Kuva: NBC / Parks and Recreation

1. Parks and Recreation (NBC 2009-2015)

Rakastan kaikkea Parks and Recissä. Kaikkea! Ensinnäkin: rakastan Amy Poehleria. Jos saisin valita jonkun julkisuudesta tutun tyypin uran, valitsisin Amyn. Kuinka siistiä olisi olla koomikko, olla tunnettu siitä, että on hauska. Suosittelen kaikille uppoutumista Amy Poehlerin SNL:n aikaisiin taidonnäytteisiin, niitä löytyy YouTubesta. Ja lukekaa Amyn Yes Please -kirja, se on huippu. Parks and Recissä Amy tekee todellisuudessa kai vähän ärsyttävästä ja neuroottisesta Leslie Knopesta sympaattisen ja hyväsydämisen tyypin, joka on samalla feministinen voimanpesä ja kunnon badass pomo.

Amyn (ja Leslien) lisäksi rakastan kaikkia ja kaikkea muutakin Parks and Recissä. Nick Offermanin Ronia, Aubrey Plazan Aprilia… oikeastaan kaikki näyttelijät ja kaikki roolihahmot, sivuhenkilötkin, pääsevät mun suosikkilistalle. Kaiken hassuttelun ja huumorin ohella Parks and Recissä on myös yksi kaikkien aikojen parhaista ja mieltä lämmittävimmistä telkkarirakkaustarinoista (#Benslie4ever!!).

Sarjan ensimmäinen tuotantokausi on muuten vähän hutera, mutta kun siitä päästään yli tarjolla on puhdasta komediakultaa.

Suosikkijakso: The Fight (3. kausi, jakso 13 – jos nyt pitää valita yksi, oikeastaan koko kolmas kausi on mun ikisuosikki ja kurjien päivien piristäjä). Ja bonuksena 5:nnen kauden jakso 5 eli Halloween Surprise… sanoinko jo #Benslie4ever? 

Mistä voi katsoa? Parks and Recin kaikki kaudet löytyy ainakin HBO Nordicista.

2. Frendit (NBC 1994-2004)

No tämä on ehkä vähän tylsä valinta, mutta ei voi mitään: Frendit kuuluu ehdottomasti mun maailmanloppulistalle. Ainakin siellä bunkkerissa olisi jotain tuttua ja turvallista. Nykyään, kun kaikki jaksot on nähnyt miljoona kertaa, Frendien vetovoima perustuu ennakolta nauramiseen; tietää tasantarkkaan milloin mikäkin punch line on tulossa, joten nauraa jo valmiiksi, mikä taas saa nauramaan entistä enemmän. Frendithän ei ole millään lailla ongelmaton komedia. Se on aikansa tuote ja osa sarjan vitseistä on tänä päivänä todella vanhanaikaisia: seksistisiä, homofobisia ja mauttomia. Kaikista epäkohdistaan huolimatta Frendeillä on paikka sydämessäni. Vetoan nostalgiaan. 

Suosikkijakso: The One Where Everybody Finds Out (5. kausi, jakso 14 – ihan vain Monican ja Chandlerin rakkaustarinan vuoksi, vitoskausi on kokonaisuudessaankin mun suosikki)

Mistä voi katsoa? HBO Max

3. Alias (ABC 2001-2006)

Kuinka hyvä sarja Alias olikaan! Agentteja, maailmanlopun meininkiä, hulluja juonikuvioita, eeppinen rakkaustarina. Ja girl poweria totta kai, Sydney Bristow (Jennifer Garner) on mun kaikkien aikojen tv-hahmosuosikkien listauksessa hyvin korkealla. Jos koskaan joutuisin pulaan, laittaisin todellakin kaiken toivoni pelastumisesta Sydneyn harteille.

Vaikka Alias todellakin kuuluu maailmanloppulistalle, en ole millään tavalla sokea sen virheille. Alias on superhyvä sarja, muttei missään nimessä täydellinen. Pystyn kuitenkin ohittamaan kaiken Rambaldi-höpinän ja epäuskottavat ihmepelastumiset, sillä Alias on loppujen lopuksi leppoisa ja mukaansatempaava agenttisatu, jota ei pidäkään ottaa liian vakavasti. Paitsi Sydneyn ja Vaughnin rakkaustarina, se pitää ottaa erittäin vakavasti!  

Suosikkijakso: Kakkoskausi jaksosta 13 eteenpäin (Parks and Recin Ben+Leslie saattaa olla yksi tv-historian mieltä lämmittävimmistä romansseista, mutta Sydney+Vaughn ehdottomasti kuumin!)

Mistä voi katsoa? Disney+

4. Friday Night Lights (NBC 2006-2011)

Clear eyes, full hearts, can’t lose! Siellä maailmanlopun bunkkerissa sitä vasta tarvitaankin Coach Taylorin inspiraatiopuheita. Friday Night Lights on melko lähellä täydellistä tv-sarjaa (kakkoskausi murhaisine hutiaskeleineen oli toki hieman kyseenalainen). Käsikirjoitus, näyttelijät, kuvaus… kaikki toimii. En ole koskaan asunut pienessä texasilaisessa jalkapallokaupungissa, mutta FNL:n jälkeen voin kuvitella, millaista se olisi. Rakastan sitä, kuinka realistisesti sarja on tehty ja kuvattu. Se ei ole pelkkää kaunista pintaa monien muiden highschoolsarjojen tapaan (looking at you Gossip Girl), vaan tuntuu aidolta, oikealta elämältä.

Fiilistelen myös sitä, kuinka tekijätiimillä oli pokkaa uudistaa sarja sen jälkeen, kun alkuperäiset nuoret valmistuivat sarjassa lukiosta. Vaikka osa jäi, osa myös lähti, kuten oikeassa elämässä. Sarja on niin taidolla tehty, että ihmettelen miten se ei voittanut kaikkia mahdollisia palkintoja. Kyle Chandler voitti kyllä ansaitun miespääosa-Emmyn, mutta FNL:lle olisi todellakin kuulunut myös parhaan draamasarjan pysti!

Suosikkijakso: There Goes the Neighborhood (kausi 2, jakso 10) … Koska Tim Riggins (#Texasforever)

Mistä voi katsoa? Oliko HBO Nordicilla, mutta poistui sieltä… en ainakaan löytänyt enää 🙁

5. Gilmore Girls (The WB/The CW 2000-2007)

Mulla on nykyään hieman ristiriitainen suhde Gilmore Girlsiin. Luulen, että olen ylianalysoinut sarjan mielessäni. Kaiken analysoimisen seurauksena olen tajunnut, että Lorelai ja Rory ovat oikeasti aika rasittavia minäminäminä-tyyppejä. Myös Netflixin uudet (surkeat!) jaksot jotenkin tahrasivat sitä ideaa, joka mulla oli nuoruudesta asti ollut sarjasta.

Kaikesta huolimatta raahaisin Gilmore Girlsin maailmanlopun bunkkeriin. Syitä on useita. Ensinnäkin: sarja tunnetusti vilisee popkulttuuriviittauksia, joten niiden bongaamiseen ja ymmärtämiseen saisi kulutettua hyvin aikaa. Toiseksi: mikäli pystyisin imemään itseeni edes pienen ripauksen Paris Gellerin asennetta, luulen että pystyisin pelastamaan ihmiskunnan siltä maailmanlopulta. Kolmanneksi: Vaikka Lorelai ja Rory ovat ärsyttäviä, rakastan heitä silti. He ovat osa minun nuoruuttani. Muistan edelleen, kuinka Gilmore Girls tuli Yleltä sunnuntaisin ja ehdin juuri ja juuri katsoa jakson ennen kuin oli juostava bussipysäkille ja tennistreeneihin. Tenniskamat oli pakattava aina ennen sarjan alkua. Neljänneksi: Frendien tavoin vedän esiin nostalgiakortin: Gilmore Girls on tuttu ja turvallinen. Lämmin halaus, kuin kuppi teetä kylmänä talvipäivänä. Ja kaikkia muita lällyjä vertauksia. Viidenneksi: Onhan Gilmore Girls nyt hiton hyvää telkkaria! 

Suosikkijakso: Friday Night’s Alright for Fighting (kausi 6, jakso 13) 

Mistä voi katsoa? Netflix 

PS. Bonuslista (eli nämä sarjat jäivät just ja just bunkkerin ulkopuolelle): Veep, The Officen jenkkiversio, The O.C. (c’moon, olin teini 2000-luvun alussa!), New Girl (sarja saa minut yksinkertaisesti hyvälle tuulelle), Happy Endings (#bringbackhappyendings #justiceforhappyendings!!), 24 (Jack Bauer rules), Simpsonit, Unbreakable Kimmy Schmidt (voisi osua maailmanlopun bunkkerissa hieman liian lähelle. Vai toimisiko se inspiraationa?), 30 Rock ja Satuday Night Liven jaksotallenteet (tarkemmin kuin ajattelen, ehkä SNL:n pitäisi olla varsinaisella maailmanloppulistalla, sitä on kuitenkin tehty vuodesta 1975 lähtien. Olisi tuntikaupalla katsottavaa. No, meni jo).