Tekijä: Maisa

Kategoriat
Leffat Musiikki Sarjat

Viime aikojen suosikkiasioita: sarjanostalgiaa, itkettävää komediaa ja Midnights

Kirjoitus on alun perin julkaistu 21.10.2022 Lilyssä.

Suosikkiasiat: karma, nostalgia ja Derry Girls.

Kuvat: UPN, Channel 4 & Taylor Swift

Hyvää Midnights-päivää kaikille, jotka sitä viettävät! Olen tylsä ja sanon, että ensikuuntelun jälkeen mun suosikki on Karma. Ja Vigilante Shit! Kuten olen sanonut, mikään ei ole hienompaa kuin vääryyttä kokenut nainen joka on löytänyt voimansa . Team Taylor 4-ever!

Muita viime aikojen suosikkiasioitani (eli kaikki se kama, josta en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa aikaisemmin):

Derry Girls / Netflix

Okei, itkin. Derry Girlsin kolmas ja viimeinen kausi oli — kuten koko sarja — täyttä taikaa. Höpsö ja hauska, mutta sitten jostain takavasemmalta iskeekin sydämeen. Oikeasti, yksi parhaista asioista joita olen katsonut naismuistiin. Ja aidosti parhaita sarjoja ystävyydestä. Plus sitten kun pubivisasssa kysytään Pitkänperjantain sopimuksesta meitsi haldaa. Höpsöt komediasarjatkin voivat olla kovin sivistäviä.

Chuck + Veronica Mars / Amazon Prime

Mulla on välillä tapana dissata Amazon Primeä, mutta annan nyt pisteitä ystävällemme Jeffille. Koska pyh ja pah Mahtisormukset, Primeen on tullut nostalginen teinisuosikkini Veronica Mars ja ei-enää-niin-teinivuosien-suosikki mutta nostalginen yhtä kaikki Chuck. Ja vielä kaikkine kausineen. Kyllä kiitos. Tv-sarjanostalgia on parasta. Ei tarvitse käyttää energiaa uusiin sarjatyyppeihin tutustumiseen. Tai aloittaa sarjaa tietämättä miten se loppuu. Ehkä se loppuukin ihan väärällä tavalla. Tosin nyt kun tarkemmin ajattelen, Veronica Mars ja Chuck eivät saa puhtaita papereita mitä loppuihin tulee (enkä nyt puhu Veronica Marsin parin vuoden takaisesta paluukaudesta, olen päättänyt ettei sitä koskaan tapahtunutkaan).

Toinen asia josta ainakaan Chuck ei saa puhtaita papereita: naisten kunnioittava kuvaaminen. Kovin on male gazea koko homma. Ei ole näemmä kaikkein parhaiten aikaa kestänyt sarja. Toisaalta senkin vuoksi on kiva katsoa sarjoja joita on katsonut 10 tai 15 tai 20 vuotta sitten: näkee että sentään jotain kehitystä on tapahtunut, vaikka ei leffat, sarjat ja muu viihde täydellistä ole vieläkään.

Jeff, saisinko Primeen vielä Aliaksen ja Happy Endingsin?

Mila Kunis

Katsoin sen Luckiest Girl Alive -leffan Netflixistä. En mitenkään superisti pitänyt siitä, mutta kai se ihan kelvollinen oli. Muistelisin, että olisin pitänyt kirjasta enemmän. Siinä koko syvällinen leffa-analyysini. Mutta jos en ollutkaan leffan suurin fani, niin minusta tuli leffan pressikiertueen seurauksena sen päätähden fani. En ollut aiemmin tajunnut, että Mila Kunis on huipputyyppi. Katsoin muutamia Milan Luckies Girl Alive -haastatteluita, ja kuuntelin hänen vierailunsa Conan O’Brien Needs a Friend -podcastissa. Vaikuttaa hauskalta, aidolta ja fiksulta tyypiltä. Sellaiselta miellyttävältä, tavalliselta ihmiseltä joka nyt sattuu olemaan julkkis. Tekee ilmeisesti paljon hyväntekeväisyyttäkin. Pääsee suosikkityyppien listalleni.

Emma Chamberlain X Architectural Digest

Suosikkityypeistä puheen ollen, Emma Chamberlain on sitä ilmeisen monelle. Mun täytyy myöntää etten kaikessa millenniaaliudessani ole täysin selvillä miten ja miksi hän on alunperin maineeseen noussut. Tai siis tiedän että on tubettaja, mutta en tiedä miksi juuri hänestä on tullut niin menestyvä someajan julkkis. Ilmeisesti hänkin on hauska, aito ja fiksu tyyppi, joten nostan hattua ja iloitsen nuoren ihmisen ässäilystä. Omistaa nykyään kahvifirmankin, joka nyt on ääricoolia 21-vuotiaalle.

Anyways, halusin puhua Emma Chamberlainin kodista, jota hän esitteli tovi takaperin Architectural Digestissa. En mitenkään superpaljon haikaile maineen ja mammonan perään, mutta en pistäisi pahakseni jos saisin joskus asua tuollaisessa kodissa. Kuinka hurmaava ja persoonallinen mesta! Architectural Digestin Open Door -videot ovat yksi YouTube-kuoppa, johon aika ajoin putoan.

Priscilla / Helsingin Kaupunginteatteri

No oliko vähän hauska tapaus! Musikaalit rocks, musikaalit joita katsoessa vain hymyilyttää rocks vielä kovemmin. Enkä koskaan lakkaa ihailemasta kuinka taitavia ihmisiä onkaan olemassa.

PS. Perjantaisuunnitelmani (sori olen käyttänyt tämän läpän jo):

Kategoriat
Sarjat Suosittelen

17 sarjatärppiä lokakuuhun 2022

Kirjoitus on alun perin julkaistu 4.10.2022 Lilyssä.

Suosikkiasia: sarjat!

Kuvat: Amazon Prime, Hulu, Apple TV+, Netflix

Lokakuu. Hyvä sarjakuukausi jos pidät kaikesta pelottavasta kamasta. Huono sarjakuukausi, jos yrität kirjoittaa sarjablogia mutta vihaat kaikkea pelottavaa kamaa.

Listani perusteella myös hyvä sarjakuukausi Netflixin käyttäjille, mutta toisaalta eivätkö ne kaikki ole? Määrä korvaa laadun ja sitä rataa.

Mikä / mistä / milloin alkaa

Uutuussarjat

The Bear / Disney+ / 5.10.

The Bear täytti mun Twitter-seinän viime kesänä, kun se julkaistiin Hululla. Ilmeisen hyvä draamakomedia. Lopetin Shamelessin ehkä kolmannen kauden jälkeen, mutta The Bearia tähdittävän Jeremy Allen Whiten Lip oli yksi sen parhaista osista.

”The Bear seuraa Carmen ”Carmy” Berzattoa), fine dining -ravintolamaailman nuorta kokkia, joka tulee kotiin Chicagoon pitämään perheensä The Original Beef of Chicagoland – voileipäbaaria sydäntäsärkevän kuolemantapauksen jälkeen”.

Katsoisin, jos olisi Disney+. Sarja on uusittu toiselle kaudelle.

Glitch / Netflix / 7.10.

Mun pitäisi katsoa enemmän k-draamoja. On kaikkea mielenkiintoista ja uniikkia, kuten tämä Glitch:

”Nuori nainen ryhtyy tutkimaan poikaystävänsä äkillistä katoamista UFO-harrastajan kanssa ja törmää hurjaan salaliittoon”.

The Midnight Club / Netflix / 7.10.

Kappas,taas yksi Mike Flanaganin (The Haunting of Hill House, The Haunting of Bly Manor, Midnight Mass) sarja, jota en uskalla katsoa.

”Saattohoitolaitoksen kuolemansairaat teinit tekevät hyytävän sopimuksen, jonka mukaan ensin kuolevan on lähetettävä viesti haudan takaa”.

Little Women / Netflix / 8.10.

Olin kehittämässä jotain näppärää läppää Marchin sisaruksista ja Louisa May Alcottista ja siitä, kuinka Netflixin k-draama onkin jotain ihan muuta kuin mihin nimi viittaa, mutta sitten googletin sarjan. Ja ainakin ystävämme Wikipedia kertoo sen pohjautuvan 1800-luvun klassikkoon. What’s on Netflix puolestaan tituleeraa sitä ”Louisa May Alcottin rakastetun romaanin moderniksi mukaelmaksi”.

Ilmeisesti kovin löyhä mukaelma?

”Ainaisesta rahapulasta kärsivä sisarkolmikko sotkeutuu salaliittoon, jossa on mukana varakkaita ja vaikutusvaltaisia. He eivät voi luottaa kuin toisiinsa”.

Hei, molemmissa on sisaruksia! Ehkä se riittää?

Jos unohdetaan Louisa May Alcott, niin tämä tuore Little Women itse asiassa vaikuttaa trailerinsa perusteella oikein mielenkiintoiselta.

Candy / Disney+ / 12.10.

”Candy Montgomery on kotiäiti, joka tekee kaiken oikein – hänellä on hyvä aviomies, kaksi lasta ja mukava koti. Mutta kun yhdenmukaisuuden paine kasvaa liian suureksi, hänen tunteensa purkautuvat vapaudenkaipuuta uhkuvana käytöksenä. Candyn mitta tulee täyteen, kun häntä käsketään vaikenemaan – tappavilla seuraamuksilla”.

Tai vaihtoehtoisesti se sarja, jossa on Jessica Biel peruukissa.

The Playlist / Netflix / 13.10.

2020-luvun huipentuma? Netflix tekee minisarjan Spotifysta. Ei kai siinä. Olenkin silloin tällöin pohtinut, että miten ruotsalaiset — tietysti ruotsalaiset! — pystyivät noin vaan muuttamaan koko globaalin musiikkibisneksen.

The Watcher / Netflix / 13.10.

Pelottavaa kamaa! The Watcherissa pelottava kama yhdistyy varsin nimekkääseen näyttelijäkaartiin: Naomi Watts, Bobby Cannavale, Jennifer Coolidge, Mia Farrow…

”Pahaenteisiä kirjeitä, outoja naapureita ja pelottavia uhkauksia. Perhe muuttaa unelmiensa kotiin lähiössä mutta huomaakin perineensä painajaisen”.

Vaikuttaa trailerinsa perusteella oikein kiinnostavalta ja koukuttavalta. Perustuu tositapahtumiin ja kaikkea. Mutta sitten taas… noh, arvostan yöuniani.

Shantaram / Apple TV+ / 14.10.

Gregory David Robertsin samannimiseen elämäkertateokseen pohjautuvassa draamatrillerissä australialainen pankkiryöstäjä pakenee Intiaan.

”Vankikarkuri Lin Ford pakenee 1980-luvun Bombayn vilkkaille kaduille toivoen katoavansa sinne. Lääkitessään kaupungin köyhiä ja kaltoin kohdeltuja Lin löytää odottamattoman rakkauden, yhteyden ja rohkeuden pitkällä tiellä pelastukseen”.

Pääosassa Charlie Hunnam.

From Scratch (suom. Uusi alku) / Netflix / 21.10.

Rakkaustarina! Hoi Netflix, luulin ettette saa julkaista sellaisia lokakuussa. Jossain julkaisukokouksessa joku sankarini varmaan nosti kätensä ylös ja oli että ”hei kaverit, ehkä meidän pitäisi julkaista joku leppoisa hyvän mielen sarja myös koska entä se kohderyhmä joka vihaa kauhua?”

Zoe Saldañan tähdittämä minisarja perustuu Tembi Locken muistelmateokseen From Scratch: A Memoir of Love, Sicily, and Finding Home.

The Peripheral / Amazon Prime / 21.10.

En tiedä miksi, mutta Chloë Grace Moretz on niitä julkkiksia, joille toivon kaikkea hyvää. Siis tietysti toivon useimmille hyvää, mutta jostain syystä olen erityisesti Chloë Grace Moretzin puolella. Johtuukohan se siitä, että hän on ollut lapsitähti? Niin tai näin, hänen tähdittämänsä The Peripheral on Westworldin luojien Jonathan Nolanin ja Lisa Joyn tuottama scifisarja, joka pohjautuu William Gibsonin samannimiseen romaaniin.

Guillermo Del Toro’s Cabinet of Curiosities / Netflix / 25.10.

Ja kappas vaan, lisää pelottavia sarjoja joita minä en uskalla katsoa. Guillermo Del Toron kauhuantologia ”sisältää kahdeksan tarinaa irvokkaista painajaisista”. Cool cool cool, not watching.  Tuo trailerin pysäytyskuva on jo tarpeeksi kamala.

The Devil’s Hour / Amazon Prime / 28.10.

Joo joo, ex-Tohtoreita (Peter Capaldi), psykologinen trilleri ja sarjamurhaajia, mutta sivuroolissa on Phil Dunster, ja haluan hänellekin pelkästään hyviä asioita. Olen edelleen pöyristynyt, että Ted Lasson miljoonasta Emmy-ehdokkuudesta huolimatta hän ei ole vielä ollut henkilökohtaisesti ehdolla Jamie Tarttin roolistaan. Pidän Brett Goldsteinista (suositus hänen podcastilleen Films To Be Buried With) ja Roy Kentistä, mutta olisin antanut kakkoskauden sivuosa-Emmyn Philille. Vastasi koko viime vuoden koskettavimmasta sarjakohtauksesta, eikä ollut edes ehdolla. Tämähän ei liity mitenkään Amazon Primen Paholaisen tuntiin (”Lucy herää joka yö tasan kello 3.33. Missään hänen elämässään ei ole ollut järkeä pitkään aikaan. Mutta vastaukset ovat jossain, julman murhien sarjan lopussa”) mutta piti saada sydämeltä. Eli tiivistettynä: Emmyjä Phil Dunsterille!

Jatkuvat sarjat

Avenue 5, kausi 2 / HBO Max / 11.10.

Tämä on sarjassamme ”katsoiko joku ykköskauden, miten hitossa tämä sai jatkoa, en ole kuullut kenenkään puhuvan tästä??!” (Mutta siis oikeasti: onko joku katsonut Avenue 5:n, kannattaako siihen tuhlata aikaansa?)

Derry Girls, kausi 3 / Netflix / 7.10.

Halleluja, vihdoinkin! Arkistojen mukaan olen huhuillut kolmoskauden perään syyskuusta 2019 lähtien. Lainaan vuoden 2019 itseäni re Derry Girls: Taikaa koko sarja sanon minä. Olisihan se ollut ihan kiva, jos kolmoskausi olisi tullut vähän nopeammin, mutta toisaalta tulee just oikeaan aikaan. Koska maailmantilanne on arrgghhwdcvmexgfgjeragnfnxgezax. Joten pitäkää tunkkinne, perjantaina 7.10. minä aion ostaa irtsareita, katsoa koko illan Derry Girlsiä ja piiloutua kaikelta ikävältä.

Acapulco, kausi 2 / Apple TV+ / 21.10.

Olenko huudellut tarpeeksi, että Applen Acapulco on hurmaava tapaus? Huutelen lisää: katsokaa Acapulco, se on ihana, sydäntä lämmittävä hyvän mielen komedia täynnä värejä ja hauskaa säätöä. Taisin joskus kirjoittaa, että heittäisin iPhoneni seinään, jos sarjaa ei uusittaisi kakkoskaudelle. Nyt mun ei tarvitse tehdä sitä! 😀

Big Mouth, kausi 6 / Netflix / 28.10.

Tämäkin jatkuu.

The White Lotus, kausi 2 / HBO Max / 31.10.

Minähän olen sanonut, kuinka en oikein pitänyt White Lotusin ykköskaudesta… mutta aion katsoa kakkoskauden, koska siinä on Aubrey Plaza. Anything for Aubrey.

PS. Edelleen nolla minuuttia katsottuna House of the Dragonia ja Mahtisormuksia. Pitäisiköhän mun lopettaa uskottelemasta itselleni, että vielä minä aion ehtiä junaan?

Kategoriat
Kirjat Suosittelen

Olin väärässä rakkausromaaneista (ja kuuma kirjatärppi)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 1.10.2022 Lilyssä.

Suosikkikirja: Red, White and Royal Blue

Tämä on käsi ylös virheen merkiksi -hetki. Olen ollut siinä uskossa, että en pidä rakkausromaaneista. Siis tiedättehän, Harlekiini-romaaneista, romanttisista kirjoista, mitä ne nyt ovat. Romance novels, puhun niistä. Rakkausromaani lienee oikea suomenkielinen termi.

En siis ole nyrpistellyt nenääni niille ja pitänyt roskana (never!), olen vain kuvitellut että minä, Maisa, en pidä niistä. Olenhan tunnettu silmien pyörittelijä, joka tässäkin blogissa dokumentoidusti ei pidä yltiöromanttisesta lässytyksestä. Eikä seksikohtauksista. Ja siis yltiöromanttisuus ja seksikohtaukset nyt vähän niinku on se juttu rakkausromaaneissa.

Okei, on mulla ollut hieman negatiivinen kuva rakkausromaaneista. Mun päässä ovat välkkyneet Harlekiinien kasarille jumahtaneet rumat kannet, joissa avoimeen paitaan pukeutunut pitkätukkainen Fabio suutelee jotain näpsäkkää hovineitiä takkatulen äärellä. Ja se Frendien jakso, jossa Joey löytää eroottista kirjallisuutta Rachelin tyynyn alta ja kiusaa Rachelia siitä (terve suhtautuminen naisen seksuaalisuuteen, Frendit!)

Mutta! Luin Casey McQuistonin oikein hauskan, oikein koukuttavan, oikein nokkelan, oikein kuuman ja romanttisen Red, White & Royal Bluen, ja nyt olen rakkausromaanikäännynnäinen. Tajusin, että parhaimmillaan rakkausromaanit ovat hauskoja ja leppoisia hyvän mielen rom comeja — parilla ekstra seksikohtauksella ja lisäannoksella romanttista sälää. Minähän — kaikesta silmien pyörittelystäni huolimatta — rakastan rom comeja! Ja luettuna seksikohtauksetkaan eivät häiritse minua. Mun ei tarvitse pohtia, että kuinkahan kiusallista tuo on näyttelijöille. Yltiöromanttista lässytystäkin kestän huomattavasti paremmin sivuilla kuin ruuduilla.

Ennen RWRB-valaistumistani olin lukenut kaksi rakkausromaaniksi luokiteltavaa kirjaa, kaksi Bridgerton-sarjan osaa. Huutelin taannoin Netflixin Bridgertonista kirjoittaessani, että kirjat lukeneiden mielestä kakkoskausi ei vertautunut mitenkään mairittelevasti sen pohjalla olevaan Viscount Who Loved Me’hen. Pitihän mun selvittää, ovatko oikeassa, joten lainasin sen kirjastosta. Kukaan ei voi väittää, ettenkö ottaisi blogihuuteluitani vakavasti! Toki en kirjan luettuani muistanut kertoa, mihin lopputulokseen olin tullut.

Noh, parempi myöhään… lopputulos taisi olla se, että en mitenkään erityisemmin pitänyt kirjasta. Että sarjasta sentään on yritetty silotella pois lähdemateriaalin ankeita puolia. Että 1800-luvulle sijoittuva, ikävän epätasa-arvoinen romantiikka ei vetoa minuun. Että miksi nuo miehet (Anthonyn Viscount Who Loved Me’n lisäksi olen lukenut Benedictin tarinan An Offer from a Gentleman) kohtelevat naisia noin, miksi tämän pitää olla niin takapajuista ja ankeaa? Sarjassa ikävyydet ja epätasa-arvon unohtaa helpommin, kun uppoutuu väreihin ja musiikkiin ja kauniisiin ihmisiin ja hulppeisiin lavasteisiin. Ja Jonathan Baileyyn.

Kyllähän minä tajuan, että Bridgertonit ovat rakkausromaanien alagenreä, historiallista romantiikkaa, että ”apua, mies ja nainen ovat kahdestaan huoneessa, nyt heidän on mentävä naimisiin” on osa sitä maailmaa ja ajanjaksoa, joita kirjoissa maalataan. En vain pidä siitä.

Kävi ilmi, että fabioiden ja bridgertoneiden sijaan minä pidän moderneista, nykyaikaan sijoittuvista, popkulttuuriviittauksia viljelevistä, hauskoista ja fiksuista hyvän mielen rom com -rakkausromaaneista, jotka kertovat höttöisiä, sydämellisiä, romanttisia, tasa-arvoisia rakkaustarinoita. Tai siis ainakin pidän Red, White & Royal Bluesta. Otokseni ei ole kauhean  edustava, myönnetään.

Mutta anteeksi vaan, kuka rom com -fani voisi vastustaa juonta, jossa Yhdysvaltojen presidentin poika Alex rakastuu Walesin prinssi Henryyn? Yhdistettynä parhaaseen rom com -tropeen, enemies to loversiin. Plus salasuhteeseen ja siihen, että miten käy presidentinvaaleille tai iik, monarkialle, jos suhde paljastuu? Diplomaattinen katastrofi uhkaa! Täydellistä. Täydellisen hauska lukukokemus, täydellisen hauska, fiksu ja romanttinen rakkaustarina.

Käännytettynä rakkausromaanifanina aion seuraavaksi lukea Bolu Babalolan Honey & Spicen. Seuraan Bolua Twitterissä (huipputyyppi, twiittaa popkulttuurista ja muusta hauskasta), ja olen vakuuttunut, että rakastan Honey & Spicea. Siinäkin on enemies to loversia. Ja feikkisuhde. Ja ilmeisesti kaikkea muutakin hauskaa ja kuumaa säätöä.

PS. Ken tietää hauskoja, moderneja rakkausromaaneja, saa vinkata!

PPS. Red, White and Royal Bluesta on tekeillä Amazon Primen leffa. Julkaisuajankohdasta ei ole vielä tietoa, mutta kuvaukset on jo paketissa. Kirja on superpidetty, joten valtaisalla fanijoukolla on taatusti sanottavaa, jos menee pieleen. Näyttelijävalinnoistakin syntyi jo pientä polemiikkia, luonnollisesti. Minä olen vain iloinen, että nyt olen valmiiksi lukenut lähdeteoksen ja voin sitten valittaa kirjafanin auktoriteetilla.”Kirja oli paljon parempi, mitä hittoa!!?” 😀