Tekijä: Maisa

Kategoriat
Sarjat Suosittelen

17 sarjatärppiä lokakuuhun 2022

Kirjoitus on alun perin julkaistu 4.10.2022 Lilyssä.

Suosikkiasia: sarjat!

Kuvat: Amazon Prime, Hulu, Apple TV+, Netflix

Lokakuu. Hyvä sarjakuukausi jos pidät kaikesta pelottavasta kamasta. Huono sarjakuukausi, jos yrität kirjoittaa sarjablogia mutta vihaat kaikkea pelottavaa kamaa.

Listani perusteella myös hyvä sarjakuukausi Netflixin käyttäjille, mutta toisaalta eivätkö ne kaikki ole? Määrä korvaa laadun ja sitä rataa.

Mikä / mistä / milloin alkaa

Uutuussarjat

The Bear / Disney+ / 5.10.

The Bear täytti mun Twitter-seinän viime kesänä, kun se julkaistiin Hululla. Ilmeisen hyvä draamakomedia. Lopetin Shamelessin ehkä kolmannen kauden jälkeen, mutta The Bearia tähdittävän Jeremy Allen Whiten Lip oli yksi sen parhaista osista.

”The Bear seuraa Carmen ”Carmy” Berzattoa), fine dining -ravintolamaailman nuorta kokkia, joka tulee kotiin Chicagoon pitämään perheensä The Original Beef of Chicagoland – voileipäbaaria sydäntäsärkevän kuolemantapauksen jälkeen”.

Katsoisin, jos olisi Disney+. Sarja on uusittu toiselle kaudelle.

Glitch / Netflix / 7.10.

Mun pitäisi katsoa enemmän k-draamoja. On kaikkea mielenkiintoista ja uniikkia, kuten tämä Glitch:

”Nuori nainen ryhtyy tutkimaan poikaystävänsä äkillistä katoamista UFO-harrastajan kanssa ja törmää hurjaan salaliittoon”.

The Midnight Club / Netflix / 7.10.

Kappas,taas yksi Mike Flanaganin (The Haunting of Hill House, The Haunting of Bly Manor, Midnight Mass) sarja, jota en uskalla katsoa.

”Saattohoitolaitoksen kuolemansairaat teinit tekevät hyytävän sopimuksen, jonka mukaan ensin kuolevan on lähetettävä viesti haudan takaa”.

Little Women / Netflix / 8.10.

Olin kehittämässä jotain näppärää läppää Marchin sisaruksista ja Louisa May Alcottista ja siitä, kuinka Netflixin k-draama onkin jotain ihan muuta kuin mihin nimi viittaa, mutta sitten googletin sarjan. Ja ainakin ystävämme Wikipedia kertoo sen pohjautuvan 1800-luvun klassikkoon. What’s on Netflix puolestaan tituleeraa sitä ”Louisa May Alcottin rakastetun romaanin moderniksi mukaelmaksi”.

Ilmeisesti kovin löyhä mukaelma?

”Ainaisesta rahapulasta kärsivä sisarkolmikko sotkeutuu salaliittoon, jossa on mukana varakkaita ja vaikutusvaltaisia. He eivät voi luottaa kuin toisiinsa”.

Hei, molemmissa on sisaruksia! Ehkä se riittää?

Jos unohdetaan Louisa May Alcott, niin tämä tuore Little Women itse asiassa vaikuttaa trailerinsa perusteella oikein mielenkiintoiselta.

Candy / Disney+ / 12.10.

”Candy Montgomery on kotiäiti, joka tekee kaiken oikein – hänellä on hyvä aviomies, kaksi lasta ja mukava koti. Mutta kun yhdenmukaisuuden paine kasvaa liian suureksi, hänen tunteensa purkautuvat vapaudenkaipuuta uhkuvana käytöksenä. Candyn mitta tulee täyteen, kun häntä käsketään vaikenemaan – tappavilla seuraamuksilla”.

Tai vaihtoehtoisesti se sarja, jossa on Jessica Biel peruukissa.

The Playlist / Netflix / 13.10.

2020-luvun huipentuma? Netflix tekee minisarjan Spotifysta. Ei kai siinä. Olenkin silloin tällöin pohtinut, että miten ruotsalaiset — tietysti ruotsalaiset! — pystyivät noin vaan muuttamaan koko globaalin musiikkibisneksen.

The Watcher / Netflix / 13.10.

Pelottavaa kamaa! The Watcherissa pelottava kama yhdistyy varsin nimekkääseen näyttelijäkaartiin: Naomi Watts, Bobby Cannavale, Jennifer Coolidge, Mia Farrow…

”Pahaenteisiä kirjeitä, outoja naapureita ja pelottavia uhkauksia. Perhe muuttaa unelmiensa kotiin lähiössä mutta huomaakin perineensä painajaisen”.

Vaikuttaa trailerinsa perusteella oikein kiinnostavalta ja koukuttavalta. Perustuu tositapahtumiin ja kaikkea. Mutta sitten taas… noh, arvostan yöuniani.

Shantaram / Apple TV+ / 14.10.

Gregory David Robertsin samannimiseen elämäkertateokseen pohjautuvassa draamatrillerissä australialainen pankkiryöstäjä pakenee Intiaan.

”Vankikarkuri Lin Ford pakenee 1980-luvun Bombayn vilkkaille kaduille toivoen katoavansa sinne. Lääkitessään kaupungin köyhiä ja kaltoin kohdeltuja Lin löytää odottamattoman rakkauden, yhteyden ja rohkeuden pitkällä tiellä pelastukseen”.

Pääosassa Charlie Hunnam.

From Scratch (suom. Uusi alku) / Netflix / 21.10.

Rakkaustarina! Hoi Netflix, luulin ettette saa julkaista sellaisia lokakuussa. Jossain julkaisukokouksessa joku sankarini varmaan nosti kätensä ylös ja oli että ”hei kaverit, ehkä meidän pitäisi julkaista joku leppoisa hyvän mielen sarja myös koska entä se kohderyhmä joka vihaa kauhua?”

Zoe Saldañan tähdittämä minisarja perustuu Tembi Locken muistelmateokseen From Scratch: A Memoir of Love, Sicily, and Finding Home.

The Peripheral / Amazon Prime / 21.10.

En tiedä miksi, mutta Chloë Grace Moretz on niitä julkkiksia, joille toivon kaikkea hyvää. Siis tietysti toivon useimmille hyvää, mutta jostain syystä olen erityisesti Chloë Grace Moretzin puolella. Johtuukohan se siitä, että hän on ollut lapsitähti? Niin tai näin, hänen tähdittämänsä The Peripheral on Westworldin luojien Jonathan Nolanin ja Lisa Joyn tuottama scifisarja, joka pohjautuu William Gibsonin samannimiseen romaaniin.

Guillermo Del Toro’s Cabinet of Curiosities / Netflix / 25.10.

Ja kappas vaan, lisää pelottavia sarjoja joita minä en uskalla katsoa. Guillermo Del Toron kauhuantologia ”sisältää kahdeksan tarinaa irvokkaista painajaisista”. Cool cool cool, not watching.  Tuo trailerin pysäytyskuva on jo tarpeeksi kamala.

The Devil’s Hour / Amazon Prime / 28.10.

Joo joo, ex-Tohtoreita (Peter Capaldi), psykologinen trilleri ja sarjamurhaajia, mutta sivuroolissa on Phil Dunster, ja haluan hänellekin pelkästään hyviä asioita. Olen edelleen pöyristynyt, että Ted Lasson miljoonasta Emmy-ehdokkuudesta huolimatta hän ei ole vielä ollut henkilökohtaisesti ehdolla Jamie Tarttin roolistaan. Pidän Brett Goldsteinista (suositus hänen podcastilleen Films To Be Buried With) ja Roy Kentistä, mutta olisin antanut kakkoskauden sivuosa-Emmyn Philille. Vastasi koko viime vuoden koskettavimmasta sarjakohtauksesta, eikä ollut edes ehdolla. Tämähän ei liity mitenkään Amazon Primen Paholaisen tuntiin (”Lucy herää joka yö tasan kello 3.33. Missään hänen elämässään ei ole ollut järkeä pitkään aikaan. Mutta vastaukset ovat jossain, julman murhien sarjan lopussa”) mutta piti saada sydämeltä. Eli tiivistettynä: Emmyjä Phil Dunsterille!

Jatkuvat sarjat

Avenue 5, kausi 2 / HBO Max / 11.10.

Tämä on sarjassamme ”katsoiko joku ykköskauden, miten hitossa tämä sai jatkoa, en ole kuullut kenenkään puhuvan tästä??!” (Mutta siis oikeasti: onko joku katsonut Avenue 5:n, kannattaako siihen tuhlata aikaansa?)

Derry Girls, kausi 3 / Netflix / 7.10.

Halleluja, vihdoinkin! Arkistojen mukaan olen huhuillut kolmoskauden perään syyskuusta 2019 lähtien. Lainaan vuoden 2019 itseäni re Derry Girls: Taikaa koko sarja sanon minä. Olisihan se ollut ihan kiva, jos kolmoskausi olisi tullut vähän nopeammin, mutta toisaalta tulee just oikeaan aikaan. Koska maailmantilanne on arrgghhwdcvmexgfgjeragnfnxgezax. Joten pitäkää tunkkinne, perjantaina 7.10. minä aion ostaa irtsareita, katsoa koko illan Derry Girlsiä ja piiloutua kaikelta ikävältä.

Acapulco, kausi 2 / Apple TV+ / 21.10.

Olenko huudellut tarpeeksi, että Applen Acapulco on hurmaava tapaus? Huutelen lisää: katsokaa Acapulco, se on ihana, sydäntä lämmittävä hyvän mielen komedia täynnä värejä ja hauskaa säätöä. Taisin joskus kirjoittaa, että heittäisin iPhoneni seinään, jos sarjaa ei uusittaisi kakkoskaudelle. Nyt mun ei tarvitse tehdä sitä! 😀

Big Mouth, kausi 6 / Netflix / 28.10.

Tämäkin jatkuu.

The White Lotus, kausi 2 / HBO Max / 31.10.

Minähän olen sanonut, kuinka en oikein pitänyt White Lotusin ykköskaudesta… mutta aion katsoa kakkoskauden, koska siinä on Aubrey Plaza. Anything for Aubrey.

PS. Edelleen nolla minuuttia katsottuna House of the Dragonia ja Mahtisormuksia. Pitäisiköhän mun lopettaa uskottelemasta itselleni, että vielä minä aion ehtiä junaan?

Kategoriat
Kirjat Suosittelen

Olin väärässä rakkausromaaneista (ja kuuma kirjatärppi)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 1.10.2022 Lilyssä.

Suosikkikirja: Red, White and Royal Blue

Tämä on käsi ylös virheen merkiksi -hetki. Olen ollut siinä uskossa, että en pidä rakkausromaaneista. Siis tiedättehän, Harlekiini-romaaneista, romanttisista kirjoista, mitä ne nyt ovat. Romance novels, puhun niistä. Rakkausromaani lienee oikea suomenkielinen termi.

En siis ole nyrpistellyt nenääni niille ja pitänyt roskana (never!), olen vain kuvitellut että minä, Maisa, en pidä niistä. Olenhan tunnettu silmien pyörittelijä, joka tässäkin blogissa dokumentoidusti ei pidä yltiöromanttisesta lässytyksestä. Eikä seksikohtauksista. Ja siis yltiöromanttisuus ja seksikohtaukset nyt vähän niinku on se juttu rakkausromaaneissa.

Okei, on mulla ollut hieman negatiivinen kuva rakkausromaaneista. Mun päässä ovat välkkyneet Harlekiinien kasarille jumahtaneet rumat kannet, joissa avoimeen paitaan pukeutunut pitkätukkainen Fabio suutelee jotain näpsäkkää hovineitiä takkatulen äärellä. Ja se Frendien jakso, jossa Joey löytää eroottista kirjallisuutta Rachelin tyynyn alta ja kiusaa Rachelia siitä (terve suhtautuminen naisen seksuaalisuuteen, Frendit!)

Mutta! Luin Casey McQuistonin oikein hauskan, oikein koukuttavan, oikein nokkelan, oikein kuuman ja romanttisen Red, White & Royal Bluen, ja nyt olen rakkausromaanikäännynnäinen. Tajusin, että parhaimmillaan rakkausromaanit ovat hauskoja ja leppoisia hyvän mielen rom comeja — parilla ekstra seksikohtauksella ja lisäannoksella romanttista sälää. Minähän — kaikesta silmien pyörittelystäni huolimatta — rakastan rom comeja! Ja luettuna seksikohtauksetkaan eivät häiritse minua. Mun ei tarvitse pohtia, että kuinkahan kiusallista tuo on näyttelijöille. Yltiöromanttista lässytystäkin kestän huomattavasti paremmin sivuilla kuin ruuduilla.

Ennen RWRB-valaistumistani olin lukenut kaksi rakkausromaaniksi luokiteltavaa kirjaa, kaksi Bridgerton-sarjan osaa. Huutelin taannoin Netflixin Bridgertonista kirjoittaessani, että kirjat lukeneiden mielestä kakkoskausi ei vertautunut mitenkään mairittelevasti sen pohjalla olevaan Viscount Who Loved Me’hen. Pitihän mun selvittää, ovatko oikeassa, joten lainasin sen kirjastosta. Kukaan ei voi väittää, ettenkö ottaisi blogihuuteluitani vakavasti! Toki en kirjan luettuani muistanut kertoa, mihin lopputulokseen olin tullut.

Noh, parempi myöhään… lopputulos taisi olla se, että en mitenkään erityisemmin pitänyt kirjasta. Että sarjasta sentään on yritetty silotella pois lähdemateriaalin ankeita puolia. Että 1800-luvulle sijoittuva, ikävän epätasa-arvoinen romantiikka ei vetoa minuun. Että miksi nuo miehet (Anthonyn Viscount Who Loved Me’n lisäksi olen lukenut Benedictin tarinan An Offer from a Gentleman) kohtelevat naisia noin, miksi tämän pitää olla niin takapajuista ja ankeaa? Sarjassa ikävyydet ja epätasa-arvon unohtaa helpommin, kun uppoutuu väreihin ja musiikkiin ja kauniisiin ihmisiin ja hulppeisiin lavasteisiin. Ja Jonathan Baileyyn.

Kyllähän minä tajuan, että Bridgertonit ovat rakkausromaanien alagenreä, historiallista romantiikkaa, että ”apua, mies ja nainen ovat kahdestaan huoneessa, nyt heidän on mentävä naimisiin” on osa sitä maailmaa ja ajanjaksoa, joita kirjoissa maalataan. En vain pidä siitä.

Kävi ilmi, että fabioiden ja bridgertoneiden sijaan minä pidän moderneista, nykyaikaan sijoittuvista, popkulttuuriviittauksia viljelevistä, hauskoista ja fiksuista hyvän mielen rom com -rakkausromaaneista, jotka kertovat höttöisiä, sydämellisiä, romanttisia, tasa-arvoisia rakkaustarinoita. Tai siis ainakin pidän Red, White & Royal Bluesta. Otokseni ei ole kauhean  edustava, myönnetään.

Mutta anteeksi vaan, kuka rom com -fani voisi vastustaa juonta, jossa Yhdysvaltojen presidentin poika Alex rakastuu Walesin prinssi Henryyn? Yhdistettynä parhaaseen rom com -tropeen, enemies to loversiin. Plus salasuhteeseen ja siihen, että miten käy presidentinvaaleille tai iik, monarkialle, jos suhde paljastuu? Diplomaattinen katastrofi uhkaa! Täydellistä. Täydellisen hauska lukukokemus, täydellisen hauska, fiksu ja romanttinen rakkaustarina.

Käännytettynä rakkausromaanifanina aion seuraavaksi lukea Bolu Babalolan Honey & Spicen. Seuraan Bolua Twitterissä (huipputyyppi, twiittaa popkulttuurista ja muusta hauskasta), ja olen vakuuttunut, että rakastan Honey & Spicea. Siinäkin on enemies to loversia. Ja feikkisuhde. Ja ilmeisesti kaikkea muutakin hauskaa ja kuumaa säätöä.

PS. Ken tietää hauskoja, moderneja rakkausromaaneja, saa vinkata!

PPS. Red, White and Royal Bluesta on tekeillä Amazon Primen leffa. Julkaisuajankohdasta ei ole vielä tietoa, mutta kuvaukset on jo paketissa. Kirja on superpidetty, joten valtaisalla fanijoukolla on taatusti sanottavaa, jos menee pieleen. Näyttelijävalinnoistakin syntyi jo pientä polemiikkia, luonnollisesti. Minä olen vain iloinen, että nyt olen valmiiksi lukenut lähdeteoksen ja voin sitten valittaa kirjafanin auktoriteetilla.”Kirja oli paljon parempi, mitä hittoa!!?” 😀

Kategoriat
Ajattelin tänään Hassua Oma elämä

Tyhmiä asioita, joita en voi sietää

Kirjoitus on alun perin julkaistu 25.9.2022 Lilyssä.

Suosikkiasia: harmittomista asioista harmittomasti valittaminen.

Suosikkiasioita smuosikkiasioita. Välillä suosikkiasiani on valittaa tyhmistä asioista ja pyöritellä niille silmiäni. Ja sitten pyörittelen silmiäni sille, kuinka tyhmille asioille pyörittelen silmiäni. Koska on tietysti ihan oikein olla sietämättä — vihata — oikeasti vihaamisen arvoisia asioita, mutta en tiedä kuinka kannattavaa on  käyttää energiaa tietovisojen kysymyksistä ja rasittavista mainoksista valittamiseen. Toisaalta kuka minä olen gatekeeppaamaan tunteitani.

Eli: 12 täysin pönttöä ja harmitonta ja kaikinpuolin naurettavaa asiaa, joita en voi sietää. Koska jatkuva löpinä suosikkiasioista ei anna totuudenmukaista kuvaa allekirjoittaneesta.

Pyöröovet. Hyvä luoja että vihaan niitä. Antakaa mun kävellä omaa tahtiani (eli hitonmoista pikakävelyä vaikka ei mulla kovin usein ole kiire).

Entä-kysymykset. Okei eli tiedättehän kuinka sanomalehdissä on päivittäisiä tietovisoja, 10 kysymystä ja vastaavaa. Nämä visat otetaan tietovisoja rakastavassa perheessäni hyvin vakavasti; jos kysymykset on huonosti laadittu, luvassa on valitusta. Kaikkein eniten valitusta aiheuttavat entä-kysymykset. Esimerkki HS:n Uutisgurusta 24.9.: Kenen ohjaajan esikoiselokuva oli Viimeiseen hengenvetoon? A) Eric Rohmerin B) Claude Chabrolin C) Jean-Luc Godardin ja sen jälkeen kysymys: Entä minkä maan kansalainen hän oli Ranskan lisäksi? A) Belgian B) Luxemburgin C) Sveitsin. Pahimpia ovat nämä, joissa entä-kysymys viittaa edeltävään kysymykseen näin suoraan. Vaadin entä-kysymysten lopettamista!

…. ja älkää edes kysykö, mitä ajattelen joko tai -kysymyksistä! Tai liian tarkkaa tietämystä vaativista numerokysymyksistä.

(Minähän olen itsekin ollut laatimassa kysymyksiä työvuoroissa, joten tiedän etteivät ne vain ilmaannu lehden sivuille, jonkun ne on sinne laadittava. Ymmärrän kiireen ja deadlinet ja sen, että peräkkäiset entä entä entät on helppo tapa saada kyssärit tehtyä. Tämä tieto ei estä minua valittamasta niistä. Enkä muuten ole koskaan tehnyt yhtäkään entä-kysymystä!)

Cantaloupe-melonin siemenet. Hyvä hedelmä, ällöttävät siemenet. Sivuhuomio (tämä tulee kuulostamaan äärettömän pöhköltä… kannattaako tätä edes kertoa…. noh, meni jo): aina kun näe cantaloupen siemeniä, ajattelen Muumipeikko ja pyrstötähti -elokuvaa. Vaatii mahdollisesti selitystä. Mun päässä cantaloupen siemenet näyttävät siltä kuin olisivat osa jotain inhaa lihansyöjäkasvia. Ja ilmeisen traumatisoituneessa päässäni lihansyöjäkasvit yhdistyvät Muumipeikko ja pyrstötähteen. Että sellaista.

Vesiliukumäet. Siis varsinkin sellaiset umpinaiset kidutusvälineet, jotka traumatisoivat minut lapsuudessani. Koska välillä vesi ei virrannut kunnolla ja vauhti loppui ja milloin takaa tulee joku iso aikuinen mies suoraan päälle ja loppuuko tämä putki koskaan happi loppuu apua apua apua minä vihaan tätä miten pääsen pois??? Eli siis joo, myös ahtaat paikat. Mutta eihän se ole tyhmä asia, jota ei voi sietää, on ihan järkevä asia jota todellakin saa olla sietämättä.

Ylikuratoidut IG-tilit. Kaikkein ärsyttävimpiä ovat ne, joissa monesta kuvasta muodostuu yksi iso kuva. Eli yksi julkaisu saattaa olla vain tyyliin valkoinen laatikko.

(Myös vauvoille/lapsille tehdyt instatilit, mutta en tiedä saanko lapsettomana henkilönä kritisoida niitä.)

Hengarilenkit. Siis onhan niillä funktionsa, ainakin vaatekaupoissa. Vihaan niitä silti.

Lidlin self service -pikakassat. Miksi olette niin huonoja? Siis Lidl 4ever mutta Lidlin viivakoodinlukijat eivät ole ystäviäni. Ja it’s you, not me, koska K- ja S-marketeissa mulla ei ole mitään ongelmia.

Verisuren mainos. Se, jossa on ne kaksi naista lapsineen. Apua.

Jos kananmunat eivät ole symmetrisesti kennossa. Jos kuuden munan kennosta poistetaan kaksi munaa, molempia ei voi ottaa oikeasta reunasta. Toinen otetaan vasemmalta, toinen oikealta. Tai vaihtoehtoisesti molemmat keskeltä. Ihan sama, kunhan symmetria säilyy. Syytän äitiäni tästä vinksahtaneesta pakkomielteestäni.

Se pieni folioasia hammastahnatuubissa. Miksi sen irrottaminen on minulle niin vaikeaa?

Se, että Fazer tunkee Fazerin siniseen vihreitä kuulia ja lontoon rakeita ja rusinoita ja popcornia mutta ei saa aikaiseksi kunnon minttusuklaalevyä. Sitä pientä sokeritonta ei lasketa! Klassinen makupari, minttu ja suklaa. Camoon!

PS. Haluaisin, että mulla olisi joku hyvä syy siihen, miksi olen A) piirtänyt tussilla äkäisen naaman suklaamunan muoviasiaan, B) ottanut taideteoksestani kuvan ja C) säilyttänyt sen kuvan nähtävästi jo reilut neljä vuotta puhelimessani. Valitettavasti mulla ei ole vastauksia.

LUE MYÖS:

Asioita, jotka ärsyttävät tv-sarjoissa
Miksi pahikset ovat niin huonoja tappamaan ja muita tärkeitä tv-kysymyksiä