Kategoriat
Nostalgia Oma elämä Sarjat

30 vuotta ja 30 tv-muistoa

Kirjoitus on alun perin julkaistu 12.4.2019 Lilyssä.

Suosikkiasia: tv-nostalgia

Kuvat: ABC, MTV, The WB/The CW, Paramount, YLE TV2, MTV3, Nelonen, UPN, NBC

Menin täyttämään 30 vuotta. Se tuntuu samaan aikaan hyvin merkitykselliseltä ja täysin yhdentekevältä. Ihan vähän tekisi mieli ikäkriiseillä, mutta sitten muistutan itseäni näistä suosikkityyppini Amy Poehlerin sanoista: Stop whining about getting old. It’s a privilege. A lot of people who are dead wish they were still alive. 

Miten noiden sanojen jälkeen voisi kriiseillä?

Vanhenemisessa on sitä paitsi paljon hyvää. Kuten nostalgisointi. Minä rakastan nostalgisointia! Ja jos on kovin nuori, on hankala nostalgisoida. Tai ainakin on hyvin vähän materiaalia siihen. Mitä vanhempi, sitä enemmän materiaalia.

Kolme vuosikymmentä on toki edelleen jokseenkin lyhyt ajanjakso, mutta kyllä siinäkin ajassa monien asioiden päälle ehtii kertyä mukava nostalgiakerros. Kuten esimerkiksi tv-ohjelmien.

Piirrettyjä, teinisarjoja, höpsöjä Suomi-sarjoja, saippuasarjoja, komedioita, urheilua… kolmessakymmenessä vuodessa on tullut katsottua vaikka mitä. Ja nyt se kaikki on materiaalia nostalgisointiin!

30 vuotta, 30 omaa tv-muistoani. Nostalgiaa ja tulevaisuuden nostalgiaa.

1. Muumilaakson tarinoita

Hyvin mahdollisesti yksi varhaisimpia tv-muistojani: kun Mörkö tuli, minä juoksin meidän olohuonetta ja takkahuonetta erottavan tiilimuurin taakse piiloon.

2. Varokaa heikkoa jäätä

Oli lapsena hyvin pelottava videopätkä (se musiikki!), mutta näin aikuisiällä olen tajunnut, että niinhän sen pitikin olla. Ei ole mikään leikin asia, heikot jäät. Ja meni muuten varoitukset perille, en ole koskaan edes ajatellut meneväni heikoille jäille. Oikeastaan pelkään kuollakseni heikkoja jäitä. Kuinkahan monta ihmishenkeä Varokaa heikkoa jäätä -video on pelastanut?

3. Vili Vilperi

Hei hei, Vilperi, pelasta sä kyläsi, kukas muu sen tekisi, ellei Vilperi… muistan, että Vili Vilperi oli ihan suosikkikamaa (lauantaiaamun piirrettyjä, eikö vain?), mutta sitä en muistanut, että sarjassa on hahmo nimeltä Potso 😀

4. Pyjamabanaanit

Okei, hyvin heikko muistijälki mutta muistijälki kuitenkin: Pyjamabanaanit tuli aamuisin (?) ja sen lyhyen jaksopätkän ehti juuri katsoa ennen kuin piti lähteä kouluun.

5. MM-95

Olin kuusivuotias. Muistan huuman, en yksityiskohtia.

6. Formula 1

Meidän perheessä on aina katsottu paljon urheilua. Yksi lapsuuteni selkeimmistä tv-muistoista liittyykin penkkiurheiluun, tarkemmin sanottuna formuloihin. Se oli vielä sitä aikaa, kun formulat tuli Maikkarilta. Muistan ne sunnuntait… ei minua varmaankaan ihan hirveästi kiinnostanut, mutta kello 15 olin silti aina telkkarin edessä katsomassa kun letka autoja ajoi ympyrää pari tuntia.

7. Team Ahma

No voi hitsi.

Mitä?

No voi hitsin hitsi.

No mitä?

Ai mutta nythän mä hokasin, Team Ahma oli melko kamala sarja, mutta lienee porautunut muistiini koska sitä katsottiin yhdessä koko perhe.

Laa-neiti for the win.

😀

8. Salatut elämät

Tietysti olen katsonut Salkkareita! Olin yhdeksän kun Salkkarit alkoi ja uskoakseni olen tuijottanut sarjaa jo tuolloin. Ainakin muistan Tyyne Puustisen. Ja sen juonikuvion, jossa hiihtämässä ollut Saku putosi kalliolta ja tuupertui lumihankeen. Aina ja ikuisesti paras Salkkari-kohtaus on kuitenkin se, kun Camilla pakeni omista häistään punaisella helikopterilla. Melko boss move, sanoisin.

9. Passi ja hammasharja

En muista, minkälaisia tehtäviä osallistujien piti tehdä. Vahvasti päässä soi kuitenkin passi ja hammasharja, passi ja hammasharja

10. Joulupukin Kuuma linja

Jouluaattoaamu. Taas yksi väittely siitä, joko saa avata lahjoja. Telkkarista tulee Joulupukin kuuma linja.

11. Bumtsibum

Kuinka voisin unohtaa Marco Bjurströmin leopardipuvun? Bumtsibum lukeutuu myös niihin tätä katsottiin yhdessä perheen kanssa -sarjoihin. Minä olin aina Seppo Hovin tiimin puolella.

Sivuhuomio: muistaako kukaan sellaista Bjurströmin juontamaa ohjelmaa kuin Kulkuri ja kaunottaret? Kun minä en muista, en tarkasti ja haluaisin, on nimittäin häilyvä muistikuva että sitä olisi kuvattu joskus Kotkassa (ehkä Meripäivien aikaan) ja että minä olisin ollut katsomassa. Siinä ohjelmassa oli tanssijana kotkalaistaustainen Antton Laine (nykyisin menestynyt koreografi) ja Marco heitti jotain läppää liittyen Kotkan murteeseen, hyvin mahdollisesti sanaan vanna. Vai sekoitanko tämän nyt johonkin muuhun ohjelmaan?! Ja jos en sekoita, mikä Kulkuri ja kaunottarien idea oli? Marco kierteli ympäri Suomea ja välillä vähän tanssittiin?

12. Sabrina, teininoita

Sarja, joka siirsi minut lastensarjoista teinisarjoihin. Muistan SabrinanHarveyn ja Salemin ja sen, kun katsoin sarjaa, mutta en juurikaan yksittäisiä juonikuvioita.

13. Kauniit ja rohkeat

Mummi katsoi Kaunareita, puhui Ridgestä ja Brookesta. Minä en tietenkään koskaan katsonut. EN TIETENKÄÄN. Forrester ja Spectra, ihan outoja nimiä. Eikä minulla soi juuri nyt päässäni Kaunareiden tunnuskappale. Pois se minusta. Koskaan moista kuullutkaan.

14. Päivien viemää

Like sands through the hourglass, so are the days of our lives.

En tietenkään katsonut tätäkään koskaan. Ei ei ei, en koskaan. En minä muista pahis-Stefanoa. Tai Hope Bradya. Tai juonittelevaa Sami Bradya. Tai sitä kun suurin piirtein jokainen Salemin asukas murhattiin mutta eipäs murhattukaan. Miten minä sellaisia muistaisin, koska EN KATSONUT.

PS. Tietysti olin katsomatta myös Passionsia, joka oli – jos mahdollista – vieläkin sekopäisempi kuin Päivien viemää. Tai siis niin minulle on kerrottu. Koska mistä minä muuten tietäisin, koska en itse katsonut. Eli en muista sitä kammottavaa Timmy-nukkepoikaa. En tietenkään muista, koska en katsonut. Noup.

15. Aarteenmetsästäjä

Oli kesä 2000-luvun alussa. Katsoin kuumassa yläkerrassamme jakson Aarteenmetsästäjää, se tuli Neloselta. Sydney Fox (Tia Carrere) ässäili menemään, löysi taas jonkin ikivanhan kupposen jostain päin maailmaa, laittoi nippuun joukon pahiksia. Kun jakso loppui, menin pihalle pelaamaan korista. Oli vieläkin kuuma.

(kuinka hyvä sarja Aarteenmetsästäjä olikaan! Miksei siitä enää puhuta?! Hoi Netflix, saisinko Sydney Foxin seikkailut palveluunne?)

16. 9/11

Maailma järkkyi ja sitä katsottiin televisiosta, lentokoneita, jotka lensivät päin pilvenpiirtäjiä. Oli tiistai. Olin 12. Koko ilta katsottiin vain telkkaria. Ei sitä tajunnut, ei silloin eikä nyt. Muistan seuraavan koulupäivän, välitunnilla ei oltu kirkonrottaa vaan puhuttiin terroristeista ja lentokoneista.Maailmassa oli tietysti ollut surua ja pahuutta aiemminkin, mutta nyt se oli tullut omaan olohuoneeseen voimakkaammin kuin koskaan.

17. Frendit

Tietysti Frendit. Muistan hyvin selkeästi, kun katsoin vikaa jaksoa telkkarista. Kun se loppui, tuntui tyhjältä.

18. Sinkkuelämää

Olen ollut 10-vuotias, kun Sinkkuelämää alkoi Suomessa. En kai katsonut sarjaa vielä silloin? Toivottavasti en. Niin tai näin, olihan Sinkkuelämää yksi minun nuoruuteni kulttuurisesti merkittävimmistä sarjoista. Ja henkilökohtaisella tasolla se oli kai jotain vähän kiellettyä ja siksi kiinnostavaa.

19. Gilmore Girls

Tämän muiston olen kertonut aiemminkin: silloin vuonna yksi ja kaksi (2000-2007) Gilmoren tytöt tuli Yleltä sunnuntaisin. Ehdin juuri ja juuri katsomaan jakson ennen kuin oli lähdettävä tennistreeneihin. Kuljin treeneihin bussilla, ja heti kun lopputekstit alkoivat nousin ylös, nappasin kamat mukaan ja juoksin pysäkille. Välillä tuli kiire.

Toinen muisto: Gilmoren tytöt on ensimmäinen sarja, jonka juonenkäänteitä olen penkonut vimmatusti netistä, koska olen halunnut tietää mitä tapahtuu. Tämä tapahtui silloin, kun Jess katosi sarjasta neljännellä kaudella; halusin tietää tuleeko hän vielä takaisin (tuli, jaksossa Let Me Hear Your Balalaikas Ringing Out).

(PS. Team Logan, sorry not sorry)

20. Alias

Baaad Robot. Se tuli loppukreduissa 😀 Rakastin ja rakastan Aliasta, Sydney Bristow on aina ja ikuisesti yksi mun suurimmista tv-sankareista. Yläkerran ruma oranssikuvioinen sohva, siinä teini-minä istui ja katsoi kuinka Sydney pelasti maailman kerta toisensa jälkeen. WWSBD on siitä lähtien ollut vallan hyvä ohjenuora elämään. What would Sydney Bristow do?

21. O.C.

Jep, tiistait olivat päivistä parhaimpia koska silloin tuli O.C.! Oi sitä aikaa, kun piti odottaa kokonainen viikko seuraavaa jaksoa. Muistan ne tiistait, oli aina saunapäivä. Oli tärkeää, että ehtii käydä saunassa ennen kuin O.C alkaa.

22. Laguna Beach

Olen kirjoittanut mun MTV-obsessiosta. Kaiken alku oli Laguna Beach.

What happens in Cabo, stays in Cabo.

#TeamKristin

Joskus viikonloppuisin tuli Laguna Beach -maratoneita. Ainoa ärsyttävä asia oli se, että MTV:n mainostauot kestivät aina ikuisuuden.

23. Tunteet pelissä

Jos O.C. oli minun teinivuosieni THE TEINISARJA, One Tree Hill eli Tunteet pelissä oli hyvä kakkonen. Se taisi tulla sunnuntaisin Subilta. Haluaisin, että muistaisin jotain kivempaa, mutta parhaiten mieleeni on jäänyt se jakso kouluampujasta. Minusta se oli ihan liian painavaa kamaa teinidraamaan. Kausia on peräti yhdeksän, mutta minä olen jossain vaiheessa lopettanut sarjan katsomisen. En muista milloin ja miksi. Sophia Bush (Brooke Davis) ja Hilarie Burton (Peyton Sawyer) ovat somen perusteella edelleen hyviä ystäviä, ja tämä lämmittää kovasti sydäntäni.

24. Veronica Mars

Ihan varmasti Veronica Mars oli suosittu sarja ja ihan varmasti moni katsoi sitä, mutta minusta tuntui siltä, että se olisi ollut oma pieni salaisuuteni. Sarja, jonka loistavuutta kukaan muu ei tajunnut paitsi minä.

25. Gossip Girl

Elämäni viimeinen teinisarja. Tai siis elämäni viimeinen teinisarja, jota olen katsonut oikeasti teini-ikäisenä, Gossip Girl alkoi kun olin 19. Pidin silloin välivuotta lukion jälkeen. Seuraavana vuonna olin aloittanut opiskelun ja oli opiskelijabileet. Tiedättekö, mitä minulla oli päässäni? Panta, jossa oli iso rusetti. Ken minut tuntee, tietää että minä en käytä a) pantoja, b) rusetteja. Syytän Blair Waldorfia.

26. Urheilu ja synttärit

Kuten mainittu, meidän perheessä on aina katsottu paljon urheilua. Urheilua tulee tietysti usein viikonloppuisin ja viikonloppuisin on myös tapana järjestää erilaisia perhejuhlia. Kun meidän perheessä on juhlittu vaikka synttäreitä, taustamelua on tarjonnut milloin jalkapallo, milloin golf. Telkkari on aina päällä ja aina sieltä tulee urheilua.  Tämä traditio jatkuu edelleen.

27. Valioliigan päätöskierros 2011/2012

Oli draamaa. Moni muistaa parhaiten kuinka Manchester City kampesi uskomattomasti kahdella lisäajan maalillaan mestaruuteen, minä muistan kuinka oma suosikkijoukkueeni Arsenal kampesi 3-2-voiton West Bromista ja sijoittui sarjassa kolmanneksi, ohi arkkivihollisensa Tottenhamin. Muistan miettineeni, kuinka ihmeellistä urheilu onkaan, draamaa, jota ei voi käsikirjoittaa. Joku lamppu syttyi pääni päällä, yhtäkkiä tiesin mitä halusin tehdä ja olla. Vuoden päästä aloitin kesätyöt urheilutoimituksessa.

28. How I Met Your Mother

Rakastin, kunnes vihasin. Sarjan viimeinen jakso esitettiin vuonna 2014 ja olen edelleen vihainen siitä, mitä vikalla kaudella tapahtui. Huonoin päätösjakso ikinä!

29. Parks and Recreation

Tietysti Parks and Rec. Aina kun elämä potkii päähän, katson kolmoskauden The Fightin. Mulla ei ole Parks and Recistä mitään yksittäistä muistoa, en edes muista milloin olen katsonut sitä ekan kerran. Tiedän vain sen, että se on ilahduttanut minua vuosien varrella lukemattomia kertoja. Sarja täytti muuten pari päivää sitten 10 vuotta, sen eka jakso esitettiin 9.4.2009. HBD Pawnee!

30. Schitt’s Creek

Olin alkuvuodesta pitkän pätkän kipeänä. Päätin alkaa katsoa Schitt’s Creekiä, olin lukenut siitä paljon hyvää. Ei sarja minua fyysisesti parantanut, mutta ainakin kipeys unohtui hetkeksi, uusi suosikkikomedia oli löytynyt! Rakastan Schitt’s Creekiä, sen jaksot ovat 20 minuuttiin puristettua iloa ja rakkautta. Edelleen: hoi Netflix: tämä sarja tarvitaan katsottavaksi Suomeen!

PS. Lisää kivoja asioita vanhenemisessa? Saa sanoa juttuja kuten silloin kun minä olin nuori ja päivitellä nykynuorison meininkejä.

Kategoriat
Sarjat Suosittelen

15 mielenkiintoista uutuussarjaa vuodelle 2019

Kirjoitus on alun perin julkaistu 8.1.2019 Lilyssä.

Suosikkiasia: Uudet sarjat!

Kuvat: Netflix, Showtime, Hulu, Amazon Prime, Comedy Central

Mitä katsoa vuonna 2019? Tässä tarjolle 15 mielenkiintoiselta vaikuttavaa uutuussarjaa, jotka nähdään telkkarissa/suoratoistopalveluissa tänä vuonna.

Minä olen leppoisten hyvän mielen sarjojen ystävä, joten lista on komediapainotteinen. Löytyy sieltä vähän draamaa ja rikoksiakin. Ja yksi mahdollisesti täysin tarpeeton uusi versio vanhasta suosikistani.

Lista on myös melko suoratoistopalveluihin keskittyvä. Toisaalta Suomesta käsin voikin olla hankalaa seurata vaikkapa NBC:n sarjoja. Onneksi niitä tippuu ensiesityksiensä jälkeen usein esimerkiksi Netflixiin ja välillä telkkariinkin asti. Myös Suomessa vähemmän käytetyn Hulun sarjoja nähdään välillä muissa suoratoistopalveluissa ja tv:ssä (kuten esimerkiksi Hulun suurin hitti The Handmaid’s Tale).

Ja viimeinen disclaimer: en ole kaikkein paras suomalaisten sarjojen tuntija, joten niitä ei listalta löydy. Ihan varmasti vuonna 2019 ilmestyy myös loistavia Suomi-sarjoja! Tässä kuitenkin yhdysvaltalaissarjoja höystettynä muutamalla brittitapauksella.

(mikä / mistä tulee / milloin alkaa – jos julkaisupäivä tiedossa)

Good Omens / Amazon Prime / 31.5.

Olenko kertonut, kuinka paljon pidän David Tennantista? Ai olen, tässä kirjoituksessa? Ei haittaa, kerron uudestaan: David Tennant = suosikkityyppi. Pidän David Tennantista hyyyvin paljon. Siis näyttelijänä, mistä minä tiedän minkälainen kusipää hän oikeassa elämässä on (pliis David Tennant, älä ole kusipää oikeassa elämässä). (David Tennantista puhuttaessa/kirjoittaessa mun pitää ilmeisesti käyttää hänen koko nimeään: David Tennant [fun fact: David Tennantin oikea nimi on David John McDonald]).

David Tennantin vuoksi olen melkein sortunut katsomaan Doctor Whota, vaikka scifi ei kiinnosta lainkaan. Ja David Tennantin vuoksi yksi tämän vuoden kiinnostavimmista uutuusarjoista on Amazon Primen Good Omens, vaikka fantasia ei varsinaisesti ole mikään suosikkiasiani. Koska oikeasti, David Tennant sarkastisena demonina maailmanlopusta kertovassa komediassa? Kyllä kiitos.

Good Omens on kuusiosainen minisarja, joka pohjautuu Terry Pratchettin ja Neil Gaimanin yhdessä kirjoittamaan teokseen Good Omens: The Nice and Accurate Prophecies of Agnes Nutter, Witch (julk. 1990). Kuten sanottu, en ole mikään kaikkein suurin fantasiafani, mutta jos olen oikein ymmärtänyt kyseinen kirja on genressään hyvin rakastettu ja saavuttanut jonkinasteisen kulttistatuksen. Suomeksi se on julkaistu nimellä Hyviä enteitä: Noita Agnes Nutterin Hienot ja Oikeat Ennustukset.

Sarjassa David Tennantin esittämä demoni Crowley lyöttäytyy yhteen enkeli Aziraphalen (Michael Sheen) kanssa – kinastelevan kaksikon pitäisi estää lähestyvä maailmanloppu. Minä katson huumorin ja David Tennantin takia, mutta Mad Men -faneja saattaa kiinnostaa se, että arkkienkeli Gabrielina nähdään muuan Jon Hamm.

Shrill / Hulu / 15.3.

Sitten jotain ihan muuta. Shrill on koomikko-aktivisti-toimittaja Lindy Westin teokseen Shrill: Notes from a Loud Woman pohjautuva komedia, jonka pääosassa on Saturday Night Livestä tuttu Aidy Bryant. Bryantin esittämä Annie on ”toimittaja, joka haluaa muuttaa elämäänsä – mutta ei vartaloaan”. Kuusiosaista sarjaa on kuvattu feministiseksi, kehopositiiviseksi ja voimaannuttavaksi. Toivottavasti sarja tulee Hulun kautta nähtäväksi muuallekin.

Modern Love / Amazon Prime / 18.10.

The New York Timesissa ilmestyy viikoittain Modern Love -niminen palsta, jossa käsitellään – kappas vaan! – rakkautta eri muodoissaan. Amazonin Modern Love on kolumneista inspiraationsa saanut antologiasarja, ja koska sitä kuvaillaan romanttiseksi komediaksi, oletan että se sisältää paljon kivoja tarinoita rakkaudesta, ystävyydestä ja muista mukavista jutuista. Kahdeksanosaisen sarjan tarinoissa on mukana melko vakuuttava nippu tähtiä, IMDb:n mukaan ainakin Anne HathawayTina FeyAndy GarciaCatherine KeenerJulia GarnerCristin MiliotiDev Patel ja John Slattery.

The Politician / Netflix / 27.9.

En ole nähnyt Dear Evan Hansen -musikaalia, mutta rakastan sitä silti. Ainakin sen kappaleita, olen kuunnellut soundtrackin läpi noin viisimiljoonaa kertaa (vahva suositus). Tony-palkinnon voittanut musikaali on pyörinyt Broadwaylla joulukuusta 2016 lähtien, ja alkuperäiset näyttelijät ovat pikkuhiljaa siirtyneet uusien projektien pariin. Nimiroolista Tonyn voittanut Ben Platt veti viimeisen näytöksensä marraskuussa 2017 ja on sittemmin puuhannut muun muassa omaa levyään ja The Politician -nimistä komediasarjaa (ja pian mahdollisesti Dear Evan Hansen -elokuvaa).

Netflixissä nähtävän The Politicianin juonesta ei ole juurikaan hiiskuttu julkisuuteen. Se tiedetään, että Platt esittää Payton-nimistä nuorta wannabe-poliitikkoa. Taustat ovat kuitenkin kunnossa, joten odotukset ovat korkealla. Sarjan ovat luoneet muun muassa Gleestä tutut tv-velhot Ryan Murphy, Brad Falchuk ja Ian Brennan. Näyttelijäkaartista puolestaan löytyy Plattin lisäksi Zoey DeutchJessica LangeGwyneth PaltrowDylan McDermottJanuary Jones ja Laura Dreyfuss. Nimekästä sakkia siis. Plattin (ja muidenkin näyttelijöiden) musiikkitaustan huomioon ottaen voisi kenties odottaa jotain musikaalimeininkejä myös?

Umbrella Academy / Netflix / 15.2.

Luojan kiitos, supersankareita! On niin kovin vähän niistä kertovia leffoja ja sarjoja.

Netflixin Umbrella Academy pohjautuu My Chemical Romance -yhtyeestä tutun Gerard Wayn kirjoittamaan sarjakuvaan. Minä en ole kaikkein suurin supersankarifani, mutta ehkä sarja yllättää. On siinä ainakin Ellen Page ja varsin mielenkiintoiselta kuulostava juoni; teini-ikäisinä hajonnut supersankarijoukkio palaa yhteen, kun heidän adoptioisänsä kuolee. Nyt he ovat kolmekymppisiä ja alkavat selvittää isänsä kuolemaa. Ja ilmeisesti myös maailma pitäisi pelastaa.

(Jos supersankarit ja sarjakuvat kiinnostavat, HBO:n Watchmen on myös tulossa tänä vuonna)

The Other Two / Comedy Central / 24.1.

28-vuotiaan Caryn (Drew Tarver) ja kolmekymppisen Brooken (Heléne Yorke) 13-vuotiaasta pikkuveljestä tulee uusi teinisensaatio. Kiva homma ja kaikkea, mutta kun kaksikon omat elämät ovat melkolailla sekaisin. Sarjan ovat luoneet SNL:n entiset pääkäsikirjoittajat Chris Kelly ja Sarah Schneider. Molly Shannon on innokas stage mom.

Black Monday / Showtime(HBO) / 20.1.

Pörssikurssit romahtivat ympäri maailman 19. lokakuuta 1987. Nyt tuosta katastrofaalisesta mustasta maanantaista lienee kulunut jo tarpeeksi aikaa, että sille voi jo vähän nauraa. Showtimen mustassa (heh) komediassa on ainakin loistavat näyttelijät: Don CheadleRegina Hall ja Andrew Rannells. Ja kasarimeininki on aina huvittavaa katseltavaa.

Abby’s / NBC / 28.3.

Abby (Natalie Morales) perustaa takapihalleen laittoman baarin. Odotuksia nostattaa se, että sarjan tuottajatiimistä löytyy komedianero Mike Schur (Parks and RecThe OfficeThe Good PlaceBrooklyn Nine-Nine). Toivottavasti on jotain muutakin kuin perus sitcom.

Chernobyl / HBO / 6.5.

Minisarja suomalaisille hyvin tutusta ydinvoimalakatastrofista. Oletan, että autenttisuutta haetaan muutoin kuin venäjän tai ukrainan kielen kautta, sillä pääosissa ovat Jared HarrisStellan Skarsgård ja Emily Watson.

The Perfectionists / Freeform / 20.3.

Minä en koskaan jaksanut keskittyä Pretty Little Liarsiin, mutta sarjan suuret fanijoukot lienevät riemuissaan spin-offista. Kuulemma mysteereitä ja murhia tässäkin (vai oliko Pretty Little Liarsissa edes murhia?). Pretty Little Liarsista mukana menossa ainakin Mona (Janel Parrish) ja Alison (Sasha Pieterse).

Sex Education / Netflix / 11.1.

Brittikomediassa seksuaaliterapeutti-äidin (Gillian Anderson) kasvattama lukiolaispoika Otis (Asa Butterfield) päätyy pitämään salaista seksiterapiaklinikkaa luokkatovereilleen. Vaikuttaa ihan hauskalta.

Russian Doll / Netflix / 1.2.

Tiedättehän Groundhog Day -leffan, jossa Bill Murray elää saman päivän uudelleen ja uudelleen? Russian Doll -sarjassa Bill Murrayn kohtalo lankeaa Natasha Lyonnelle. Lyonnen esittämä newyorkilainen Nadia jumahtaa looppiin, jossa hän käy aina uudelleen samoissa juhlissa ja lopuksi kuolee. Draamakomedian tekijätiimistä löytyy suosikkityyppien suosikkityyppini Amy Poehler, jonka vuoksi aion katsoa ainakin ekan jakson vähän tylsältä kuulostavasta premissistä huolimatta.

Roswell, New Mexico / The CW (HBO) / 15.1.

Sarjassamme ei uusia ideoita, kierrätetään siis vanhoja. Silloin kun minä olin nuori (eikö näin saa sanoa jos on jo melkein kolmekymmentä?), meitsi fiilisteli sitä aitoa ja alkuperäistä Roswellia. Sitä, jossa oli Shiri ApplebyJason BehrMajandra Delfino ja Brendan Fehr. Mutta koska Hollywood gonna Hollywood, The CW marssittaa ruutuun päivitetyn version. En suoraan sanottuna oikein ymmärrä mistä on kyse. Tässäkin versiossa on LizMax ja Michael, mutta tarina on erilainen. Tai jotain. Epäilyttää vahvasti… ehkä siksi koska olen jäärä, jonka mielestä ainoat oikeat Liz ja Max ovat minun nuoruuteni Liz ja Max.

!! Oh I am what I am, I’ll do what I want but I can’t hide. And I won’t go, I won’t sleep, and I can’t breathe, until you’re resting here with me. And I won’t leave, and I can’t hide, I cannot be until you’re resting here…. !!

Catch-22 / Hulu / 17.5.

George Clooney palaa sarjamaailmaan! Joseph Hellerin samannimiseen klassikkoromaaniin pohjautuva minisarja kertoo sodasta ja byrokratian kiemuroista. Ja siitä kuuluisasta catch-22:sta. Clooney on sarjan näyttelijä-ohjaaja-tuottaja, muissa rooleissa muun muassa Kyle ChandlerChristopher Abbott ja Hugh Laurie.

The Act / Hulu / 20.3.

Tositarinoihin pohjautuvan true crime -sarjan ensimmäinen kausi kertoo äidistä, joka uskotteli oman tyttärensä olevan vakavasti sairas. Ja (fyysisesti täysin terveestä) tyttärestä, joka päätyi murhaamaan äitinsä. Pääosissa Patricia Arquette ja Joey King. Sarja pohjautuu Michelle Deanin kirjoittamaan Buzzfeedin artikkeliin Dee Dee Wanted Her Daughter To Be Sick, Gypsy Wanted Her Mom Murdered (artikkeli luettavissa täällä). Ei ihan meitsin sarjoja, mutta true crime -fanit varmasti tykkäävät.

PS. Vanhat suosikit, joita odotan:

  • Veep, seitsemäs (ja viimeinen) kausi / HBO / 31.3. (vain seitsemän jaksoa, buu!)
  • Broad City, viides (ja viimeinen) kausi / Comedy Central / 24.1.
  • The Crown, kolmas kausi / Netflix / ?
  • GLOW, kolmas kausi / Netflix / kesäkuussa?
  • Brooklyn Nine-Nine, kuudes kausi / NBC / 10.1.

Vanhat suosikit, joita minä en ole katsonut, mutta joku muu saattaa odottaa:

  • Game of Thrones, kahdeksas (ja viimeinen) kausi / HBO / 14.4.
  • Stranger Things, kolmas kausi / Netflix / 4.7.
  • Big Little Lies, toinen kausi / HBO / kesäkuussa
  • True Detective, kolmas kausi / HBO / 13.1.
  • Jane the Virgin, viides (ja viimeinen) kausi / The CW / 27.3.
Kategoriat
Sarjat Suosittelen

Vuoden 2018 parhaat sarjat

Kirjoitus on alun perin julkaistu 28.12.2018 Lilyssä.

Suosikkiasia: vuoden 2018 parhaat sarjat

Kuvat: Netflix, Fox, HBO, BBC, Amazon Prime, Facebook Watch

Ja niin on tämäkin vuosi ihan kohta loppumassa, laitetaan siis pakettiin sarjavuosi 2018. Hyvät, pahat ja ne, jotka jäivät katsomatta.

Vaikka tämän kirjoituksen perusteella vaikuttaa siltä, että olen tuijottanut koko vuoden erinäisiä suoratoistopalveluita, olen minä muutakin tehnyt. Vannon! Välillä kävin töissäkin. Ja lenkillä.

Vuoden paras sarja: The Marvelous Mrs. Maisel (Amazon Prime)

MV5BZjU0Y2EyMDgtZmQ0NC00NTUzLTk3MDgtMWI1ODg1MTc3YzdmXkEyXkFqcGdeQXVyNTU2MDQyOTk@._V1_.jpg                 Kuva: Amazon Prime

Jos nyt tarkkoja ollaan, sarjan ykköskausi ilmestyi jo vuonna 2017. Mutta minä katsoin sen vasta tammikuussa, joten sarja kelpaa molempien kausiensa kokonaisuutena vuoden ykköseksi; se ilahdutti minua niin alku- kuin loppuvuodesta 2018, jolloin kakkoskausi julkaistiin. The Marvelous Mrs. Maisel on huippu sarja – hauska ja kevyt, mutta ei kuitenkaan pelkkää hömppää.

Kirjoitin sarjasta tammikuussa ja uudestaan joulukuussa.

”Vuoteen 1958 sijoittuva sarja kertoo Miriam ”Midge” Maiselista, New Yorkissa asuvasta kotirouvasta, joka päätyy miehensä jättämänä ja humalaisen sattuman seurauksena tekemään uraa stand up -koomikkona. Rachel Brosnahanin esittämä Mrs. Maisel on saanut inspiraationsa uraauurtavista naiskoomikoista, muun muassa Joan Riversistä. Kaiken huumorin ja värikkyyden ohella sarjassa onkin vahva feministinen painotus, naispuolisen koomikon elo kun ei 1950-luvulla ollut kaikkein helpointa”.

Vahva suositus. Kolmoskausi tulossa loppuvuodesta 2019.

Kunniamaininnat:

Bodyguard (Netflix) – superkoukuttava ja intensiivinen kuuden jakson tehopaketti. Lässähti vähän lopussa, mutta silti yksi vuoden parhaista katsomiskokemuksista.

Homecoming (Amazon Prime) – Nappasi mukaansa mysteerillä ja Julia Robertsilla.

Sorry For Your Loss (Facebook Watch) – nuoren lesken (Elizabeth Olsen) surua kuvataan kauniisti ja aidontuntuisesti. Kirjoitin sarjasta täällä.

Glown kakkoskausi (Netflix) – toimii, edelleen. Kolmoskautta odotellessa, tulossa tod. näk. kesällä 2019.

Vuoden paras sarja, jota en katsonut: Succession (HBO)

Mulla ei ole HBO:ta, joten sen sarjat jäävät usein katsomatta. Olen lukenut paljon hyvää Successionista ja nähnyt sen ekan jakson. Vaikuttaa sarjalta, josta tykkäisin. Kertoo jättiläismäisen media- ja viihdekonsernin omistavasta ökyrikkaasta perheestä, rahasta, vallasta ja ikävistä tyypeistä. Huumoria ja satiiria myös. Sarja on uusittu kakkoskaudelle, ehkä ehdin vielä mukaan.

Kunniamaininnat:

Barry (HBO) – sama HBO-syy kuin edellisessä. Vahva usko sarjaan, koska pääosan Bill Hader on yksi mun suosikkityypeistä.

Killing Eve (BBC America, HBO) – kovasti kehuttu ja silti näkemättä.

Vuonna 2018 päättynyt sarja, jota jään kaipaamaan: New Girl (Fox)

New Girl on täydellinen hyvän mielen sarja. Lämmintä huumoria, kivoja tyyppejä, rakkaustarinoita, ystävyyttä ja hassuja tilanteita. Aniharvoin mitään ikäviä juttuja, ja nekin kuitataan huumorilla. Loppui täydellisesti ja oikeaan aikaan, mutta harmittaa silti.

Kunniamaininta:

Great News (NBC) – ihan liian vähän katsottu komedia lopetettiin kahden kauden jälkeen. Buu! Ei lainkaan loistava uutinen.

Vuonna 2018 päättynyt sarja, jota en ole katsonut jaksoakaan: The Americans (FX)

Olenko menettänyt yhden viime vuosien parhaista sarjatapauksista? Ainakin päätösjakso oli ilmeisesti super. En koskaan päässyt The Americansin kyytiin, olisi näemmä kannattanut.

Kunniamaininta:

Casual (Hulu) – pidän draamakomedioista, pidän Tommy Deweystä ja pidän sarjoista, joissa käsitellään vinksahtaneita perhesuhteita. Neljä kautta Casualia silti katsomatta.

Vuoden pahin pettymys: Champions (Netflixissä)

Koska olen suuri Mindy Kaling -fani, odotin innolla hänen käsikirjoittamaansa ja tuottamaansa uutuuskomediaa. Kirjoitinkin keväällä Championsista. Mutta ei ei ei, ei ollut lainkaan hyvä kyseinen sarja. Sitä kestikin vain yhden kauden, minä jaksoin pyristellä mukana ehkä neljä jaksoa. Toivottavasti Mindyn seuraava sarja on parempi, hän on parhaillaan kuvaamassa Four Weddings and a Funeral -hittileffasta inspiraationsa saanutta samannimistä komediaa. Se nähdään Hululla vuonna 2019.

Kunniamaininta:

Riverdalen kolmoskausi (Netflix) – tai pettymys ja pettymys, ei mulla ihan kauheasti ole odotuksia kyseisen sarjan suhteen. Mutta silti, kolmoskausi lähti täysin raiteiltaan. Oli ilkeitä vankilanjohtajia, teinien tappelurinki, outoja kuolemia ja joku hiton Gargoyle King -asia. Ja nämä siis vain ensimmäisten kolmen jakson aikana, jotka jaksoin katsoa ennen kuin pää räjähti.

Vuoden iloisin yllätys: Set It Up (Netflix)

Okei, tämä ei ole sarja, mutta ei olla liian tarkkoja. Laitetaan listalle. Netflixin alkuperäisleffa (suom. Samassa juonessa) on nokkela ja hauska romanttinen komedia, jossa on miellyttävät näyttelijät (Zoey Deutch ja Glen Powell) ja kiva tarina. Se läpäisi mun vaatimukset hyvälle romanttiselle komedialle.

Kunniamaininta:

The Hook Up Plan (Netflix) – ranskalaissarja ilahdutti loppuvuodesta. ”Kahdeksan jaksoa hassua hyvän mielen hömppää. Ja rennon tyylikkäitä ranskalaisia rakkaushuolineen. Ja kaunis Pariisi!”, kirjoitin joulukuun puolivälissä.

Vuoden paras sarjauutinen: Veronica Marsin paluu

Hurraa, Veronica Mars tekee paluun! Sekä hahmo että sarja kuuluvat mun ikisuosikkilistalle. Kahdeksanjaksoinen uusi kausi ilmestyy vuonna 2019 Hululla. Alun perin sarja ilmestyi kolmen kauden ajan vuosina 2004-2007. Kristen Belliä ei voi koskaan olla liikaa ruudussa.

Vuoden paras sarjailmiö: fanien ääni

Sekä Brooklyn Nine-Nine että Lucifer selviytyivät kuoleman porteilta takaisin, koska fanit pitivät ääntä suosikkisarjojensa puolesta. Ensin mainittu jatkuu kuudennen kauden jaksoilla tammikuussa NBC:llä, jälkimmäisen pelasti neljännelle kaudelle Netflix. Timeless sai puolestaan ylimääräisen päätösjakson, kun intohimoiset fanit sitä NBC:ltä vaativat. Joskus kuluttajiakin kuunnellaan, se on hyvä se.

Syksyn mielenkiintoisimmat uutuussarjat -yhteenveto:

Tein syyskuussa top 5 -listan syksyn 2018 odotetuimmista uutuussarjoista. Miten kävi?

Camping (HBO) – taas HBO-syy, mutta luulen, että sarja olisi jäänyt katsomatta joka tapauksessa. En siis ole nähnyt yhtään jaksoa. Sarjasta ei tullut mikään superhitti eikä se saanut kauhean hyviä arvosteluja. Ilmeisesti edes David Tennant ei pelastanut sitä…

Chilling Adventures of Sabrina (Netflix) – aloitin ja lopetin neljännen jakson kohdalla. Syy: jaksot ovat hiton pitkiä, en jaksanut keskittyä. Plus yliluonnolliset kikkailut eivät ole mun suosikkilistan kärkipäässä. Tykkäsin silti, ja luulen, että sarja paranee mitä pidemmälle pääsee. Kakkoskausi tulossa huhtikuussa, kolmas ja neljäs kausi tilattu.

Forever (Amazon Prime) – katsoin ja ehkä tykkäsin. Ainakin mielenkiintoinen ja yllättävä, jos ei muuta. Ei mikään supersuosikki, mutta viihdyttävä ja hyvin tehty. Hyvistä arvosteluista huolimatta ei ilmeisesti jatku toiselle kaudelle.

Manifest (NBC) – omissa ennakkokaavailuissa tämä lentokonemysteeri vaikutti syksyn mielenkiintoisimmalta uutuussarjalta. Noh, aloitinhan minä sen ja jaksoin ehkä kolme jaksoa. Olen edelleen sitä mieltä, että sarjan premissi on superkiinnostava, mutta mun kohdalla metsään mentiin näyttelijävalinnoissa ja roolisuorituksissa. En löytänyt esimerkiksi pariskuntia näyttelevien tyyppien väliltä lainkaan kemiaa. Jotenkin vaivaannuttavaa katsottavaa.

God Friended Me (CBS) – en ole katsonut, mutta pessimistinen ennakkoarvioni ei toteutunut; ennustin, että hölmöltä kuulostava sarja on peruttu jouluun mennessä. Eipä ole, vaan porskuttaa edelleen. Ja saanut ihan kelvollisia arvioitakin.

Bring it on, sarjavuosi 2019!

Odotan ainakin Veepin päätöskautta. Ja maaliskuussa ensi-iltansa saavaa Shrill -komediasarjaa, jossa on SNL:n Aidy Bryant.

PS. Vuoden paras päätös?

Blogin perustaminen! Kuinka hauskaa on ollut kirjoittaa tasan siitä mistä haluaa.

Kiitos, jos olet tänne eksynyt ja lukenut.

tenor-2.gif