Kirjoitus on alun perin julkaistu 15.10.2019 Lilyssä.
Suosikkiasia: Netflix!
Kuva: Netflix
No ny saa ainakin kirjoittaa sarja- ja leffasuosituksia! Alkaa olla viittä vaille se aika, kun leppoisa ja värikäs Kiva Syksy kääntyy inhaksi Kammo-Syksyksi, jolloin tekee mieli kaivautua vilttikasan alle, jumittaa kotona villasukat jalassa, tuijottaa hömppää ja juoda teetä… itse asiassa otetaan takaisin, Kammo-Syksy kuulostaa varsin mukavalta. Bring it on.
Pimeää taitaa olla joka tapauksessa, joten synkkyyttä tasapainottamaan pari pirteää lokakuun Netflix-uutuutta.
1. The Hook Up Plan
Plan Coeur eli The Hook Up Plan eli Sydämen suunnitelma on ranskalainen komediasarja, jonka kakkoskausi saapui ilahduttamaan minua viime viikolla. El Caminoista viis, tämä oli lokakuun paras Netflix-lisäys! En minä mitään huumesatuja jaksa katsoa, kun tarjolla on tyylikkäiden pariisilaisten rakkausdraamaa ja höpsöä säätämistä 😀
The Hook Up Plan on leppoisa ja hassu rom com, jonka kakkoskausi koostuu kuudesta noin parikymmenminuuttisesta jaksosta. (Viime vuonna julkaistussa ykköskaudessa jaksoja on kahdeksan, joten koko homma on nopeasti tsekattu.)
Sarjassa seurataan Elsan (Zita Hanrot) ja Julion (Marc Ruchmann) rakkaustarinaa – ykköskaudella tavattiin ja ihastuttiin, kakkoskaudella, no kakkoskaudella säätö jatkuu. Pieni tai kenties vähän isompi mutka matkassa on Julion prettywomanmainen menneisyys; hän työskenteli gigolona, jonka Elsan ystävät Emilie (Joséphine Draï) ja Charlotte (Sabrina Ouazani) palkkasivat piristämään erotuskissaan rypenyttä kamuaan.
Typerästä lähtökohdastaan huolimatta ykköskausi oli huippu, joten tarinalle oli kiva saada jatkoa.
Ja ranskalaisissa sarjoissa ja leffoissa nyt vaan on aina jotain kummallista taikaa, eli pisteitä siitäkin.
Je recommande.
2. Crazy Rich Asians
Hei, näköjään universumi kuuntelee! Fiilistelin tovi sittenKevin KwaninCrazy Rich Asians -kirjaa, ja mainitsin, että haluaisin nähdä leffaversionkin. Ja tsädäm, vajaa kuukausi eteenpäin ja bongasin Crazy Rich Asians -leffan Netflixistä. Rehellisyyden nimissä leffa oli kirjan jälkeen pieni pettymys, mutta tästäkin huolimatta vietin sen parissa oikein viihdyttävät pari tuntia. Mainio romanttinen komedia – pettymykseni taisi liittyä lähinnä siihen, että kirjan käänteitä oli ymmärrettävästi jäänyt leffan ulkopuolelle.
Paras hahmo leffassakin on Astrid (Gemma Chan).
3. Jenny Slate: Stage Fright (tulossa 22.10.)
Naurua, sitähän lokakuun pimeydessä kaivataan! En aina jaksa Netflixin komediaspesiaaleja, mutta näyttelijä-koomikko Jenny SlatenStage Frightia odotan innolla. Stand up -setin lisäksi Stage Frightissa on ilmeisesti luvassa Slaten henkilökohtaisia muisteloita ja läheisten haastatteluita. Jenny Slate vaikuttaa hyvin sympaattiselta ja miellyttävältä tyypiltä, joten oikein mielelläni kuuntelen hänen tarinoitaan.
Tuo kirjoitus on yksi blogini luetuimmista. Oletan sen johtuvan siitä, että aika moni muukin rakastaa Frendejä – tuota ysärin ja 2000-luvun alun komediaklassikkoa.
Ja siis kyllä, minä rakastan Frendejä, vaikka tuossa tekstissäni kirjoitinkin sen ongelmallisuuksista.
”Frendit on – luonnollisesti – aikansa tuote. Se tuli telkkarista vuosina 1994-2004, ja silloin moni sellainen asia meni huumorin varjolla läpi, mikä ei enää tänä päivänä menisi”, kirjoitin tuolloin ja jupisin muun muassa Fat Monica -vitseistä, ärsyttävästä ja omistushaluisesta Rossista sekä sarjan trans- ja homofobiasta.
Olen edelleen jokseenkin samaa mieltä vuoden takaisen itseni kanssa. Rakastan Frendejä, mutta se ei ole missään nimessä täydellinen ja täydellisesti aikaa kestänyt tv-sarja. Sen huumori on paikoin kyseenalaista, sen vitsit ummehtuneita ja se sisältää niin monta ongelmallisuutta, että jokainen itseään kunnioittava viihdesaitti on vuosien varrella kirjoittanut vähintään kymmenen kohtaa sisältävän listauksen kaikesta, mikä sarjassa on nykystandardien mukaan pielessä.
Frendit viettää tänä vuonna 25-vuotisjuhliaan. 22. syyskuuta 2019, tulevana sunnuntaina, tulee kuluneeksi 25 vuotta siitä, kun sarjan ensimmäinen jakso esitettiin Yhdysvalloissa. Hurraa ja paljon onnea! Juhlavuoden myötä netti on taas täyttynyt tuhansista ja tuhansista Frendeihin liittyvistä kirjoituksista ja analyyseista. Sarja on pilkottu miljooniin palasiin ja palasia sörkitty kyllästymiseen asti. Ketään tuskin yllättää, että monissa kirjoituksissa esille on nostettu juuri nuo seikat, joista minäkin vuosi sitten jupisin.
On kuitenkin toisenlaisiakin näkemyksiä.
Tässä mainiossa Stylistin jutussa toimittaja Kayleigh Dray listaa asioita, joissa Frendit oli itse asiassa aikaansa edellä ja täydellisen ”woke” ennen kuin woke edes oli mikään juttu. Esimerkiksi vuonna 1996 ilmestyneessä jaksossa The One with the Lesbian Wedding nähtiin yhdet Yhdysvaltojen tv-historian ensimmäisistä samaa sukupuolta olevien välisistä hääjuhlista. Rossin tympeistä lesbovitseistä on valitettu vaikka kuinka, mutta se oli muuten juuri Ross, joka lohdutti ex-vaimoaan kun tämän vanhemmat eivät tulleet häihin, ja se oli Ross, joka lopulta talutti Carolin alttarille.
Negatiivisten ja positiivisten seikkojen ristitulessa yksi kysymys tuntuu jylläävän Frendit-keskustelun keskiössä – etenkin sosiaalisessa mediassa: Onko mitään järkeä ylianalysoida 25 vuotta vanhaa KOMEDIAsarjaa? Aina kun joku viihdesaitti kirjoittaa Frendien ongelmallisuudesta, kommenteissa huudellaan, että eikö nyt vain saisi katsoa, nauttia ja nauraa. Neljännesvuosisadan ikään ehtinyt sitcom ei ole kestänyt täydellisesti aikaa – no shit, Sherlock, jopas on yllätys!
Vuoden takaiseen tekstiini tulleessa kommentissa minua syytettiin hyvesignaloinnista – siis tekopyhästä moralisoinnista, jonka kautta pyrkii pönkittämään omaa asemaansa hyvänä ja tiedostavana tyyppinä ilman että tekee mitään konkreettista puolustamansa asian tai ihmisryhmän hyväksi.
Minä ymmärrän tuon kritiikin. Olen vaaleaihoinen ja normaalipainoinen heteronainen, joka moralisoi asioilla, joista minulla ei ole lainkaan omakohtaista kokemusta tai ymmärrystä. Enhän minä tiedä, miten transihminen kokee Chandlerin isään ja isäsuhteeseen kohdistuvat vitsit. Tai pahoittaako seksuaalivähemmistöön kuuluva mielensä ”Rossin vaimo on lesbo, hah hah hah” -läpänheitosta. On täysin mahdollista, oikeastaan oletettavaa, että transihmistä tai seksuaalivähemmistöön kuuluvaa ei voisi vähempää kiinnostaa minun sijaisloukkaantumiseni. Koska oikeasti, mitä hyötyä siitä on, että minä jeesustelen näppäimistöni takaa?
Ja vaikka vitsit koettaisiinkin loukkaaviksi, Frendit esitettiin alunperin vuosina 1994-2004! Miksi 1990-luvun komediasarjaa pitää kammata läpi 2010-luvun standardeilla? Ja jokainen tietysti vielä pahoittaa tai ei pahoita mielensä eri asioista. Ei näissä asioissa ole universaaleja totuuksia, vaan subjektiivisia mielipiteitä.
Mitä hyötyä on pilkkoa palasiksi 25 vuotta vanha komediasarja? Onko kaikki Frendien oletetusta ongelmallisuudesta kirjoitetut tekstit hyvesignalointia, jonka kautta yritetään todistella omaa erinomaisuuttaan tiedostavana ja suvaitsevaisena tyyppinä?
Frendit ei tietenkään ole ainoa sarja, josta on paljastunut ongelmallisia stereotypioita, representaatioita, asenteita, ajatusmalleja, homofobiaa, transfobiaa, misogyniaa, rasismia, toksista maskuliinisuutta, tokenismia…
Sex and the City, The Office, Girls, The Big Bang Theory, Gilmore Girls… monien rakastamia suosikkisarjoja, jotka eivät ole lainkaan täydellisiä, t. tyypit internetissä.
Jos oikein kaivelen, voin löytää ei-niin-mukavia juttuja ja ongelmallisuuksia jopa suuresti rakastamastani suosikkisarjastani Parks and Recreationista:
Yhdysvaltain natiiviväestön stereotyyppiset representaatiot. Kaikki ne monet kerrat, kun Ben ei vain voinut ymmärtää miksi viehättävä Gayle oli naimisissa Jerryn kanssa. Feministi-Leslien ei-lainkaan-feministiset hetket. Se yksi (ja ainoa) jakso LGBTQ-oikeuksista, joka keskittyi täysin Leslieen, heteronaiseen. Se samainen jakso, joka on oikeastaan melko homofobinen. Se yksi kammottava jakso, jossa on Fred Armisen ja miljoona naisia halventavaa ”vitsiä”. Seksistinen huumori. Tom Haverford.
Perun puheeni. Ei tarvinnut edes kaivella, tuo oli helppoa.
Onko järkeä analysoida 25 vuotta vanhaa komediasarjaa? Pilkkoa se paloihin ja valittaa ongelmallisuuksista?
Kaiken tämän jälkeenkin olen sitä mieltä, että kyllä, on järkeä analysoida, pilkkoa ja valittaa.
Koska mikä on vaihtoehto? Välinpitämättömyys?
Eikö ne kaikki tuhannet Frendeistä kirjoitetut ”hyi hyi, tuo ummehtunut vitsi ei kyllä enää nykyään menisi läpi” -analyysit vain kerro siitä, että maailma on muuttunut ja hyvä niin? Eikö vanhojen sitcomien ongelmallisista juonikuvioista puhuminen osoita, että jotain on opittu? Eikö kaikki yritykset yhdenvertaisuuteen ja suvaitsevaisuuteen ole loppupeleissä hyvä juttu, oli se sitten jonkun mielestä hyvesignalointia tai ei?
Laajassa kuvassa 25 vuotta vanha höpsö komediasarja on tietysti täysin yhdentekevä asia. On miljoonia ja miljoonia tärkeämpiä asioita kuin se, että Ross ei hyväksy, että hänen tytärtään hoitaa miespuolinen lastenhoitaja tai että hänen poikansa ei sovi leikkiä barbilla.
Se laaja kuva koostuu kuitenkin pienemmistä kokonaisuuksista, jotka vaikuttavat siihen, miten näemme ja koemme maailman ympärillämme. Höpsö komediasarja ei ole erillinen linnake, vaan osa todellisuutta jossa elämme.
Eikö ole hienoa, että nyt, 25 vuotta myöhemmin, tässä todellisuudessa, Frendien ongelmallisuudet on nostettu esille ja niistä on ainakin yritetty ottaa opiksi?
Minusta on.
PS. HBD, Frendit! I’ll be there for you, nyt ja aina, kaikesta huolimatta.
Tiedän, että tämä oli melko ankea synttärikirjoitus, joten lopuksi jotain mukavaa:
Suosikkijaksoni!
Koska olen Chandler ja Monica -fani, suosikkini on oikeastaan koko vitoskausi. Se on se kausi, jolloin Chandler ja Monica aloittivat seurustelun ja salailivat suhdettaan.
Pidän myös kolmoskauden jaksosta The One Where No One’s Ready ja siitä jaksosta, jossa Chandler viettää kiitospäivän isossa laatikossa koska suuteli Joeyn tyttöystävää. Ja siitä, jossa vedonlyönnin seurauksena asuntonsa menettäneet Rachel ja Monica vain päättävät ottaa asuntonsa takaisin. Suosikkini suosikeistani taitaa kuitenkin olla kuutoskauden The One Where Ross Got High, eli kiitospäiväjakso, jossa Rachel tekee kuuluisan jälkiruokansa ja Monican ja Rossin vanhemmille paljastuu yhtä jos toista. Ja myös se kiitospäiväjakso, jossa on Brad Pitt… oikeastaan kaikki kiitospäiväjaksot ovat mainioita!
Kirjoitus on alun perin julkaistu 12.9.2019 Lilyssä.
Suosikkiasia: YouTube
Kuvat: YouTube / Full Frontal With Samantha Bee, SNL, Team Coco, The Late Late Show, Last Week Tonight, Jimmy Kimmel Live
Hei, olen Maisa ja olen koukussa YouTubeen. En sillai pahalla tavalla koukussa, satun vaan pitämään sitä nerokkaana keksintönä.
Haluatko leikata itsellesi etuhiukset? YouTubesta löytyy ohjevideo! (Olisi ollut silloin kerran hyödyksi, köh köh.)
Haluatko oppia soittamaan kitaraa / banjoa / fagottia / cembaloa / käyrätorvea ?? YouTube neuvoo!
10 minuutin vatsalihastreeniä vailla? Tsekkaa YouTube! Joogaa selkäkipuihin? YouTube! Meditaatiovideo, joka kestää täsmälleen 42 ja puoli minuuttia? YouHitonTube!!
Kaipaatko tyylikästä teinimiljonääriä neuvomaan miten tehdään jumalainen smoky eye? YouTubeeee!
Odotatko juuri nyt, että kuulisit inspiroivan menestystarinan joltain upealta mutta silti helposti lähestyttävän oloiselta tyypiltä, ja sitten tämä menestystarina inspiroisi sinua luomaan oman menestystarinasi? Ai että kuulostaa ihan TED Talkeilta? Ja mistä löydät TED Talkeja? YOUTUBESTA!
Naksuuko polvesi kummallisesti kun teet kyykkyjä BodyPumpissa? YouT… ei kun hetkinen, mene lääkäriin.
Nerokas keksintö – kunhan käytät vastuullisesti.
Olen saattanut mainita, että putoan tasaisin väliajoin YouTube-kuoppiin. Se on sitä kun katsot ihan vaan yhden YouTube-videon aiheesta X, paitsi että ei se mihinkään yhteen jää, YouTube puskee aiheesta X ja sen jälkeen aiheeseen X vähän liittyvästä aiheesta Y päättymättömän videoiden virran, ja yhtäkkiä olet käyttänyt kaksi tuntia elämästäsi siihen, että katsot kuinka meikkaamisesta tubettavat yhdysvaltalaiset semijulkkikset, joiden nimiä et aiemmin ollut edes kuullut, riitelevät – jos nyt oikein ymmärsit – hiusvitamiineista ja siitä kuka tukikaan ketä ja kuka puukotti ketä selkään ja Bye Sister, ja nyt tiedät tuonkin ja siinä meni kaksi tuntia elämästäsi joita et saa takaisin.
Tai siis jotain tuon suuntaista. Täysin hatusta vedetty esimerkki.
Jotkut YouTube-kuopat ovat väistämättä parempia kuin toiset, mutta yhtä kaikki, YouTube rocks! Hitonmoinen aarrekammio täynnä, no, tosiasiassa täynnä melko paljon turhaa sälää. Mutta kovin viihdyttävää turhaa sälää!
Tässä 12 kohdan lista suosikki YouTube-kuopistani:
12. Videot kotiinpalaavista sotilaista
En kovin helposti itke oman elämän murheita, mutta vollotan kuin vesiputous, kun katson videoita kotiinpalaavista sotilaista. MITÄ, EI MINUA OLE KIVESTÄ TEHTY! Siis oikeasti! Teinityttö on koulunsa tanssiaisissa ja yhtäkkiä paikalle tulee hänen Afganistanissa palveleva äitinsä. Pikkupoika näkee sotilasisänsä, juoksee tämän luokse, hyppää syliin ja sanoo ”I missed you daddy”. Sotilas yllättää äitinsä tulemalla jouluksi kotiin. Ooh, you’re home, äiti kiljuu onnesta sekaisin. Ja siis hyvä luoja, tuon naisen sotilasmies ei ollut kotona kun pariskunnan lapsi syntyi, nyt hän näkee pienen tyttärensä ensimmäistä kertaa! Ja ne kaikki koirat! Tsiisus, ne koirat! Koirat, jotka hyppivät riemuissaan ja uikuttavat kuin itkisivät, koirat jotka saavat isäntänsä tai emäntänsä vihdoin kotiin. En kestä.
Pienelle vauvalle laitetaan suloiset pienet silmälasit päähän, ja nyt tuo pieni vauva näkee äitinsä ensimmäistä kertaa kunnolla! Silmät suurenee, sitten hymyilyttää. Äitiä itkettää, Maisaa itkettää. En kestä näitäkään.Eli siis näitä.
Tähän kategoriaan kuuluvat myös videot, joissa värisokea laittaa päähänsä erikoislasit joilla hän näkee värit.
10. Suomi-urheilun huippuhetket
Kaipaatko isänmaallista hehkutusta? YOUTUBE! Vähän Mertsiä, vähän Suomi-Ruotsi MM-finaaleita, 1995 taikka 2011, valinta on sinun. Tai ehkä vielä tuoreessa muistissa oleva 2019. Ihan sama, kaikki toimii.
Ihanaa, Leijonat, ihanaa.
Myös erinäiset olympiavoitot yms. muodostavat oikein mukavan sinivalkoisen YouTube-kuopan.
9. TV-sarjojen rakkaustarinat
Siis kun joku enkeli on editoinut videorimpsun, jossa on jonkun iki-ihanan tv-sarjaparin rakkaustarinaan liittyvät kohtaukset. Eli saa unohtaa kaiken turhan shaissen, jäljelle jää vaan rakkautta ja romantiikkaa. Hurraa! Mainioita YouTube-kuoppia!
8. Commencement Speech -videot
Isoissa ja tärkeissä (jenkki)yliopistoissa on tapana, että joku iso ja tärkeä tyyppi tulee pitämään valmistuville opiskelijoille valmistujaispuheen, commencement speechin. Tai siis varmasti sama tapa on pienemmissä ja vähemmän tunnetuissa yliopistoissakin, mutta Harvardin lienee hitusen helpompi houkutella Oprahin ja Angela Merkelin kaltaisia tähtipuhujia kuin jonkun pienen community collegen.
Oli miten oli, rakastan näitä commencement speechejä. Parhaita ovat koomikkojen puheet. Ne ovat usein 90 prosenttia vittuilua ja läpänheittoa, mutta sitten ne loput 10 prosenttia ovat inspiroivaa tsemppausta valmistuville ja omaa polkuaan etsiville nuorille. Toki ”follow your dreams” tai ”just keep believing in yourself” voivat tuntua täysin tyhjiltä kliseiltä kun ne tulee menestyneen miljonäärin suusta, mutta puheisiin sisällytetään tavallisesti myös mokia ja epäonnistumisia ja menestyksen nurjia puolia. Että ”enpäs antanut periksi ja look at me now, saan olla täällä puhumassa teille”.
7. Videot nuorista, jotka saavat tietää päässeensä yliopistoon
Toinen (jenkki)yliopistoihin liittyvä YouTube-kuoppa, jota rakastan: nuoret, jotka saavat tietää päässeensä yliopistoon. Tässä kohtaa voisin jurputtaa siitä, että College Decision Reaction -videoita YouTubeen latailevat tyypit vaikuttavat aina olevan hyvin toimeen tulevien perheiden poikia ja tyttäriä, joiden suurin huoli maailmassa on se, etteivät pääse Ivy League -yliopistoon… mutta ihan sama, fiilistelen näitä videoita silti! Ihmisten, tuntemattomienkin, riemua on aina siisti katsoa 😀
Olen oppinut, että Yhdysvaltojen kummallisen kiemuraiseen yliopistohakusysteemiin kuuluu Ivy Day, eli päivä, jolloin kaikki arvostetut Ivy League -koulut (Harvard, Yale, Columbia ja kumppanit) julkaisevat ensimmäisen kierroksen opiskelijavalintansa tulokset. Yksi Ivy Day -suosikeistani on tämä.
Draamankaari kohdillaan.
6. Videot Barack ja Michelle Obamasta
No siis tuota… miten perustelen tämän… joskus vain putoan Obama-kuoppaan. Katson YouTubesta löytyviä uutispätkiä siltä historialliselta päivältä vuonna 2008, kun Barack Obama voitti presidentinvaalit. Ja kun hän asteli hurraavan yleisön eteen Chicagossa. Katson hänen puheitaan ja sen videon, jolla hän myöntää varapresidentti Joe Bidenille Yhdysvaltain korkeimman siviilikunniamerkin, Presidential Medal of Freedomin. Liikuttavaa kamaa! Hieno mies tuo neljänelonen.
Ja sitten putoan Michelle-kuoppaan. Koska… no, koska Michelle Obama on suosikkityyppien suosikkityyppi, jota arvostan ihan kauheasti. Hauska, cool, fiksu, kaikesta hälinästä huolimatta maanläheiseltä vaikuttava supernainen, joka ässäilee menemään ja inspiroi samalla miljoonia.
5. Bloopersit
Onko blooperseille olemassa joku suomenkielinen nimitys? Pieleen menneet otot? Mokaotot? Pitäisi olla, blooper ei oikein istu suomeen. No mutta eteenpäin!
Mokaotot (kyllä, päätin nyt alkaa käyttämään sitä) ovat ehdottoman hauska YouTube-kuoppa, johon putoan aina aika ajoin. Täysin objektiivisen mielipiteeni mukaan parhaat Blooper Reelit (joo, siirryin takaisin, mokaotto ei toiminut) ovat Veepillä, New Girlillä, Parks and Recillä, The Good Placella ja How I Met Your Motherilla. Eli siis komediasarjoilla, joiden näyttelijät ovat roolihahmojensakin ulkopuolella usein hyvin hauskoja tyyppejä, koomikkoja kun ovat.
Toisaalta draamasarjojen blooperseissakin on kyllä puolensa. Lähinnä se, kun joku superdramaattinen ja vakava kohtaus keskeytyy naururemakkaan.
4. No siis… ihan vaan musiikkivideot
Kun on elänyt lapsuusvuotensa ja vielä pitkälle teinivuosiaankin ilman YouTubea (perustettu 2005 – samana vuonna, kun minä aloitin lukion), osaa todella arvostaa sitä että voi milloin tahansa katsoa haluamansa musiikkivideon. Ja näin aikuisiällä YouTube on korvaamaton teinivuosien nostalgisointipaikka. T. Maisa, joka katsoo YouTubesta lähestulkoon yksinomaan 1990-luvun lopun ja 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen musiikkivideoita… okei okei, joskus katson myös tuoreempaa kamaa, lähinnä pysyäkseni kärryillä nuorisokulttuurista. Ilman YouTubea en todennäköisesti tietäisi kuka Billie Eilish on.
Nostalgiamyllystä arvon teille…
Green Daytä! You’re welcome.
On muuten melko ajankohtainen kappale, näin 15 (!) vuotta julkaisunsa jälkeen.
3. John Oliver, Stephen Colbert, Jimmy Kimmel, Seth Meyers, Trevor Noah ja Samantha Bee
Kansainvälinen poliittinen tilanne on tällä hetkellä hieman… miten sen nyt sanoisi…. hitonmoinen sekasotku. Yhdysvalloissa puikoissa on se yksi narsistinen ex-tosi-tv-hemmo ja Briteissä yritetään kovasti nostaa WTF-lukemat samalle tasolle. On sekopäisiä diktaattoreita ja valtionpäämiehiä, jotka eivät usko ilmastonmuutokseen tai tieteeseen.Poliitikkoja, joiden mielestä vastaus joukkoampumisiin on lisätä aseita, ja poliitikkoja, jotka kokevat oikeudekseen politisoida naisten vartaloita.
Kaiken tämän seurauksena uutisten lukeminen voi tuntua melko ahdistavalta puuhalta. Onneksi on talk show -juontajia ja koomikkoja, jotka käsittelevät ohjelmissaan kaikki sekopäiset uutiset, mutta lisäävät niihin mukavan huumorikuorrutteen. Ja onneksi nämä pätkät sitten lisätään tuoreeltaan YouTubeen kunkin ohjelman virallisille YouTube-kanaville.
Stephen Colbert, Jimmy Kimmel, Seth Meyers ja Trevor Noah ovat hyviä käsittelemään päivänpolttavat aiheet päivittäisissä ohjelmissaan, John Oliver ja Samantha Bee penkovat kerran viikossa aiheitaan hieman laajemmin.
Ja kenties suosikkini kaikista, Televangelists eli kun John Oliver kirkon perusti 😀
2. Bryan Cranston’s Super Sweet 60
Ikuisesti yksi parhaista sketsivideoista koko YouTubessa: Jimmy Kimmel Livessä esitetty Bryan Cranston’s Super Sweet 60. Mun tarvitsee vain ajatella tuota videota niin alkaa naurattamaan.
Ja siis minähän en ole edelleenkään katsonut jaksoakaan Breaking Bad -sarjaa. Olen kuitenkin katsonut aikoinaan tarpeeksi My Super Sweet Sixteeniä tietääkseni, että Bryan Cranstonin näyttelijäsuoritus on TÄYDELLINEN.
Yhden äärettömän hauskan YouTube-videon kuoppa!
1. Saturday Night Live
Rakastan Saturday Night Liveä! Kun kausi on käynnissä, sunnuntaiaamuni ja -aamupäiväni kuluu niin, että katson kaikki hiljalleen SNL:n YouTubeen tippuvat sketsit. Jotkut SNL-puristit väittävät tietysti, että tämä nykymeininki on ihan surkeaa 1970- ja 1980-lukujen SNL:ään verrattuna, mutta siinäpä nillittävät, minä pidän tämän hetken näyttelijöistäkin (vaikka eniten rakastan tietysti suosikkityyppiäni Amy Poehleria).
Pelkästään parin viime kauden suosikkisketsejäni ovat olleet muun muassa…
