Avainsana: komedia

Kategoriat
Hassua Sarjat Suosittelen

Näitä katson ja kuuntelen, kun haluan nauraa (eli hurraa-huutoja hauskoille tyypeille)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 3.11.2019 Lilyssä.

Suosikkiasia: nauraminen ja hauskat tyypit

Kuvat: Team Coco, Netflix, NBC & ABC

Jos saisin olla minkälainen kuuluisa tyyppi tahansa, haluaisin olla kuuluisa koomikko (tässä skenaariossa ei oteta huomioon täydellistä lahjattomuuttani komiikkaan).Tiedän, että oikeat koomikot sanoisivat tähän jotain sarkastisen nasevaa ja kehottaisivat harkitsemaan uudestaan, mutta pysyn kannassani; mitä viihdeteollisuuteen tulee, en keksi parempaa duunia kuin se, että saa ihmiset nauramaan.

Nauraminen on yksi elämän parhaista asioista. Elämäni onnellisimpia hetkiä ovat ne, kun nauran niin kovaa että silmät alkavat vuotaa. Oikean elämän hauskat hetket ovat hauskoista hetkistä parhaimpia, mutta niitä ei valitettavasti saa tekemällä tehtyä tai säilöttyä. Siksi koomikot ja komediasarjat ovat tärkeitä. Vaikka maailma potkisi päähän, voi aina löytää riemua ja naurua – edes hetkeksi – kun hauskat ihmiset kertovat ja tekevät hauskoja juttuja.

Mulla on hyväksi havaitut suosikkityypit ja -sarjat niihin hetkiin, kun haluan nauraa. Tässä ne:

(En vastaa huumorintajustani.)

1. John Mulaney

Empiirisen YouTube-tutkimukseni perusteella olen sitä mieltä, että John Mulaney saattaa olla maailman hauskin ihminen. Ainakin tällä hetkellä elossa olevista. Sanon saattaa, koska en minä tiedä kaikkia maailman hauskoja ihmisiä. Mutta vaikka tietäisinkin, John Mulaney olisi taatusti ainakin top kympissä. Hän on ehdoton suosikkikoomikkoni.

John Mulaney tunnetaan parhaiten stand up -koomikkona ja Saturday Night Liven entisenä käsikirjoittajana. Tällä hetkellä hän ääninäyttelee Netflixin animaatiokomedia Big Mouthissa. (Aikoinaan Mulaneylla oli nanosekunnin ajan oma sitcom Mulaney, mutta ei puhuta siitä.)

Netflixistä löytyy kaksi hänen stand up -spesiaaliaan, Kid Gorgeous at Radio City ja The Comeback Kid. Molemmat LOISTAVIA. SNL:ssä Mulaney oli mm. luomassa yhtä tämän vuosituhannen tunnetuinta sketsihahmoa, Stefonia. Hänen juontamansa SNL-jaksot ovat viime vuosien parhaimmistoa (Diner Lobster!). Olen katsonut suurin piirtein kolmetuhatta kertaa sen Weeked Update -sketsin, jossa Mulaney ja Pete Davidson puhuvat Clint Eastwoodin elokuvasta The Mule. Se ei koskaan lakkaa olemasta hauska.

Kun haluan nauraa NYT JA HETI, katson YouTubesta Mulaneyn talk show -vierailuja ja stand up -pätkiä. Ne saavat minut aina nauramaan. Ilmeisesti mikään ei ole minusta hauskempaa kuin se, kun tyyppi, joka näyttää 1950-luvulta nykyaikaan pölähtäneeltä aikamatkaajalta, kertoo nokkelia tarinoita milloin mistäkin. Vaikka politiikasta. Case in point: There’s a Horse In The Hospital (Kid Gorgeous at Radio City/Netflix).

2. Happy Endings

Olipa kerran täydellinen komediasarja. Koska tv-pomot ovat idiootteja, tämä täydellinen komediasarja lopetettiin kolmen kauden jälkeen. Täydellisestä komediasarjasta tuli tämän typerän päätöksen myötä rakastettu kulttisarja, jonka perään huudellaan luultavasti maailman loppuun asti. Kun maapallo on tuhoutumassa, jostain todennäköisesti kuuluu huuto Bring Back Happy Endings!! 

Happy Endings, ABC:n vuosina 2011-2013 esittämä sitcom, on ah-mah-zing. Rakastan sitä syvästi, mutta samalla en täysin muista kaikkia sen käänteitä, koska SARJAA EI VOI KATSOA MISTÄÄN! Tai minä en ainakaan ole löytänyt sitä Suomessa käytössä olevista suoratoistopalveluista. Korjatkaa jos olen väärässä! Toisaalta tämä aspekti on vain kasvattanut rakkauttani.

Kun kaipaan naurua ja iloa ja höpsöä huumoria, katson YouTubesta Happy Endings -pätkiä.Toimii aina!

3. Bill Hader

Yksi suosikkiasioistani on katsoa YouTubesta talk show -haastatteluja. Stephen Colbertia, Seth Meyersiä, Conania… tai itse asiassa otetaan takaisin, suosikkiasiani on katsoa koomikkojen talk show -haastatteluja. Talk show -juontajat ovat jo valmiiksi hauskoja tyyppejä, joten kun heidät yhdistää toisten koomikkojen kanssa, tuloksena on tavallisesti komediakultaa.

Talk show -vieraista suosikkini on näyttelijä-koomikko Bill Hader. Olen monesti pudonnut YouTube-kuoppaan, jossa katson video toisensa jälkeen palasia Bill Haderin erinäisistä tv-esiintymisistä. Taattua nauruterapiaa!

Toimii näin: 1) mene YouTubeen 2) kirjoita hakukenttään Bill Hader 3) naura, kun Bill Hader kertoo hassuja tarinoita, imitoi erinäisiä julkkiksia ja nauraa itse kaikelle (Bill Hader on luultavasti maailman ainoa koomikko, jonka vitsit ovat entistä hauskempia koska hän nauraa niille itse kaikkein eniten).

Ehdin jo julistaa John Mulaneyn maailman hauskimmaksi ihmiseksi (itse asiassa herra Hader, mainittu Stefon, on sanonut samaa), mutta Bill Hader on hyvin korkealla kyseisellä listalla. Tätä nykyä Bill Hader on tietysti HBO:n Barryn myötä vakavasti otettava näyttelijä ja kaksinkertainen Emmy-voittaja, mutta mulle hän on huvittavia tarinoita kertova koomikko ja yksi kaikkien aikojen SNL-suosikeista. Haluaisin, että olisin yhtä hyvä kertomaan tarinoita kuin Bill Hader.

4. Parks and Recreation

Olenko kertonut, että Parks and Recreation on kaikkien aikojen suosikkisarjani? Ai olen, viisi miljoonaa kertaa? No can do, se on kerrottava vielä kerran, sillä en pysty tekemään naurulistaa ilman sitä.

Kun elämä potkii päähän, katson Parks and Reciä. Se on mun happy show, sarja, joka naurattaa aina. Mikä on kaikista hauskin jakso? Glad you asked, oikea vastaus on tietysti kolmoskauden The Fight eli se jakso, jossa kaikki sekoilevat Snake Juice -päissään. Toinen pätevä vastaus on saman kauden Flu Season. Monen fanin mielestä koko sarjan hauskin kohtaus nähdään neloskauden jaksossa The Comeback Kid, mutta minä olen melko surkea kestämään myötähäpeää, joten en voi allekirjoittaa tätä.

5. Conan O’Brien Needs a Friend -podcast

Hei vaan, olen täydellisen myöhäisherännäinen mitä tulee podcasteihin. En ole oikein jaksanut ottaa niitä haltuun. Nyt olen kuitenkin alkanut vihdoin tajuamaan, kuinka mainioita podcasteja on olemassa! Ja ne ovat just mainioita seuralaisia matkalla töihin, kauppareissuilla, iltalenkeillä, missä vaan.

Tällä hetkellä suosikkipodcastini on Conan O´Brien Needs a Friend. Siinä koomikko, talk show -juontaja, myös maailman hauskimpien ihmisten listalle pääsevä Conan O’Brien hankkii ystäviä muista hauskoista ihmisistä eli juttelee koomikkojen ja näyttelijöiden (ja Michelle Obaman!!!) kanssa. En ole vielä ehtinyt kuunnella kaikkia jaksoja, mutta ne jotka olen kuunnellut, ovat saanet minut nauramaan ääneen. Myönnettäköön, olen valinnut kuunneltavaksi sellaisia jaksoja, joissa vieraana on suosikkityyppejäni, kuten John Oliver, Stephen Colbert ja jo mainittu Bill Hader. Uskon kuitenkin, että hauskuutta ja naurua riittää vieraasta riippumatta (vähemmän yllättäen Michelle Obama oli kaiken muun loistavuutensa ohella superhauska hänkin).

Suositus, jos komedia ja nauraminen kiinnostaa. Hauskoista tyypeistä huolimatta se ei ole pelkästään vitsejävitsejävitsejä, vaan kyseiset hauskat tyypit kertovat myös vaikeuksistaan, epävarmuuksistaan ja epäonnistumisistaan. Mutta hauskasti! Tietysti.

6. New Girl

Onko tämä vain oma näkemykseni, vai onko New Girl hieman aliarvostettu komediahelmi? Jotenkin tuntuu siltä, että se monesti sivuutetaan, kun puhutaan 2000-luvun parhaista komedioista. Minä rakastan New Girliä, se on täydellisen mieltä lämmittävä ja höpsö mutta fiksu sitcom. En osaa päättää, kuka on suosikkini: Schmidt (Max Greenfield), Winston (Lamorne Morris) vai Nick (Jake Johnson). Kukin vuorollaan ja kaikki yhdessä, luultavasti.

Gave me cookie, got you cookie! 😀 (okei Nick, suosikkini on Nick).

Kun kaipaan iloista hyvän mielen komediaa, katson New Girliä. Se ilostuttaa aina.

Suomi-Netflixissä on näemmä kaudet 3-7. Typerä Netflix, mennyt poistamaan kaksi ensimmäistä.

7.Bryan Cranston’s Super Sweet 60

Tiedän, että toistan itseäni mutta en mahda mitään; Jimmy Kimmel Livessä esitetty Bryan Cranston’s Super Sweet 60 -sketsi on ikuisesti yksi suosikkiasioistani koko universumissa. Minua alkaa naurattaa, kun vain ajattelen sitä.

Jos tahdon nauraa ja on 15 minuuttia aikaa, katson tämän:

Tiivistys: Hurraa-huutoja nauramiselle, hauskoille tyypeille ja loistaville komediasarjoille. Kaunis kiitos, että ilostutatte kurjia päiviä!

Vinkkejä hauskoista asioista  ja ihmisistä otetaan vastaan!

Kategoriat
Leffat Sarjat Suosittelen

Kolme pirteää Netflix-tärppiä lokakuun pimeyteen

Kirjoitus on alun perin julkaistu 15.10.2019 Lilyssä.

Suosikkiasia: Netflix!

Kuva: Netflix

No ny saa ainakin kirjoittaa sarja- ja leffasuosituksia! Alkaa olla viittä vaille se aika, kun leppoisa ja värikäs Kiva Syksy kääntyy inhaksi Kammo-Syksyksi, jolloin tekee mieli kaivautua vilttikasan alle, jumittaa kotona villasukat jalassa, tuijottaa hömppää ja juoda teetä… itse asiassa otetaan takaisin, Kammo-Syksy kuulostaa varsin mukavalta. Bring it on.

Pimeää taitaa olla joka tapauksessa, joten synkkyyttä tasapainottamaan pari pirteää lokakuun Netflix-uutuutta.

1. The Hook Up Plan

Plan Coeur eli The Hook Up Plan eli Sydämen suunnitelma on ranskalainen komediasarja, jonka kakkoskausi saapui ilahduttamaan minua viime viikolla. El Caminoista viis, tämä oli lokakuun paras Netflix-lisäys! En minä mitään huumesatuja jaksa katsoa, kun tarjolla on tyylikkäiden pariisilaisten rakkausdraamaa ja höpsöä säätämistä 😀

The Hook Up Plan on leppoisa ja hassu rom com, jonka kakkoskausi koostuu kuudesta noin parikymmenminuuttisesta jaksosta. (Viime vuonna julkaistussa ykköskaudessa jaksoja on kahdeksan, joten koko homma on nopeasti tsekattu.)

Sarjassa seurataan Elsan (Zita Hanrot) ja Julion (Marc Ruchmann) rakkaustarinaa – ykköskaudella tavattiin ja ihastuttiin, kakkoskaudella, no kakkoskaudella säätö jatkuu. Pieni tai kenties vähän isompi mutka matkassa on Julion prettywomanmainen menneisyys; hän työskenteli gigolona, jonka Elsan ystävät Emilie (Joséphine Draï) ja Charlotte (Sabrina Ouazani) palkkasivat piristämään erotuskissaan rypenyttä kamuaan.

Typerästä lähtökohdastaan huolimatta ykköskausi oli huippu, joten tarinalle oli kiva saada jatkoa.

Ja ranskalaisissa sarjoissa ja leffoissa nyt vaan on aina jotain kummallista taikaa, eli pisteitä siitäkin.

Je recommande.

2. Crazy Rich Asians

Hei, näköjään universumi kuuntelee! Fiilistelin tovi sitten Kevin Kwanin Crazy Rich Asians -kirjaa, ja mainitsin, että haluaisin nähdä leffaversionkin. Ja tsädäm, vajaa kuukausi eteenpäin ja bongasin Crazy Rich Asians -leffan Netflixistä. Rehellisyyden nimissä leffa oli kirjan jälkeen pieni pettymys, mutta tästäkin huolimatta vietin sen parissa oikein viihdyttävät pari tuntia. Mainio romanttinen komedia – pettymykseni taisi liittyä lähinnä siihen, että kirjan käänteitä oli ymmärrettävästi jäänyt leffan ulkopuolelle.

Paras hahmo leffassakin on Astrid (Gemma Chan).

3. Jenny Slate: Stage Fright (tulossa 22.10.)

Naurua, sitähän lokakuun pimeydessä kaivataan! En aina jaksa Netflixin komediaspesiaaleja, mutta näyttelijä-koomikko Jenny Slaten Stage Frightia odotan innolla. Stand up -setin lisäksi Stage Frightissa on ilmeisesti luvassa Slaten henkilökohtaisia muisteloita ja läheisten haastatteluita. Jenny Slate vaikuttaa hyvin sympaattiselta ja miellyttävältä tyypiltä, joten oikein mielelläni kuuntelen hänen tarinoitaan.

 Ja siis tietysti: Mona-Lisa Saperstein 4-ever!

Kategoriat
Ajattelin tänään Sarjat

Frendit – ongelmallisuuksia ja hyvesignalointia (eli onko järkeä analysoida 25 vuotta vanhaa komediasarjaa)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 17.9.2019 Lilyssä.

Suosikkisarja: 25-vuotisjuhlavuottaan viettävä Frendit

Kuva: NBC

Kirjoitin reilu vuosi sitten tekstin Viekö tiedostavuus ilon suosikkisarjoista? Tapaus Frendit.

Tuo kirjoitus on yksi blogini luetuimmista. Oletan sen johtuvan siitä, että aika moni muukin rakastaa Frendejä – tuota ysärin ja 2000-luvun alun komediaklassikkoa.

Ja siis kyllä, minä rakastan Frendejä, vaikka tuossa tekstissäni kirjoitinkin sen ongelmallisuuksista.

”Frendit on – luonnollisesti – aikansa tuote. Se tuli telkkarista vuosina 1994-2004, ja silloin moni sellainen asia meni huumorin varjolla läpi, mikä ei enää tänä päivänä menisi”, kirjoitin tuolloin ja jupisin muun muassa Fat Monica -vitseistä, ärsyttävästä ja omistushaluisesta Rossista sekä sarjan trans- ja homofobiasta.

Olen edelleen jokseenkin samaa mieltä vuoden takaisen itseni kanssa. Rakastan Frendejä, mutta se ei ole missään nimessä täydellinen ja täydellisesti aikaa kestänyt tv-sarja. Sen huumori on paikoin kyseenalaista, sen vitsit ummehtuneita ja se sisältää niin monta ongelmallisuutta, että jokainen itseään kunnioittava viihdesaitti on vuosien varrella kirjoittanut vähintään kymmenen kohtaa sisältävän listauksen kaikesta, mikä sarjassa on nykystandardien mukaan pielessä.

Frendit viettää tänä vuonna 25-vuotisjuhliaan. 22. syyskuuta 2019, tulevana sunnuntaina, tulee kuluneeksi 25 vuotta siitä, kun sarjan ensimmäinen jakso esitettiin Yhdysvalloissa. Hurraa ja paljon onnea!  Juhlavuoden myötä netti on taas täyttynyt tuhansista ja tuhansista Frendeihin liittyvistä kirjoituksista ja analyyseista. Sarja on pilkottu miljooniin palasiin ja palasia sörkitty kyllästymiseen asti. Ketään tuskin yllättää, että monissa kirjoituksissa esille on nostettu juuri nuo seikat, joista minäkin vuosi sitten jupisin.

On kuitenkin toisenlaisiakin näkemyksiä.

Tässä mainiossa Stylistin jutussa toimittaja Kayleigh Dray listaa asioita, joissa Frendit oli itse asiassa aikaansa edellä ja täydellisen ”woke” ennen kuin woke edes oli mikään juttu. Esimerkiksi vuonna 1996 ilmestyneessä jaksossa  The One with the Lesbian Wedding nähtiin yhdet Yhdysvaltojen tv-historian ensimmäisistä samaa sukupuolta olevien välisistä hääjuhlista. Rossin tympeistä lesbovitseistä on valitettu vaikka kuinka, mutta se oli muuten juuri Ross, joka lohdutti ex-vaimoaan kun tämän vanhemmat eivät tulleet häihin, ja se oli Ross, joka lopulta talutti Carolin alttarille.

Negatiivisten ja positiivisten seikkojen ristitulessa yksi kysymys tuntuu jylläävän Frendit-keskustelun keskiössä – etenkin sosiaalisessa mediassa: Onko mitään järkeä ylianalysoida 25 vuotta vanhaa KOMEDIAsarjaa? Aina kun joku viihdesaitti kirjoittaa Frendien ongelmallisuudesta, kommenteissa huudellaan, että eikö nyt vain saisi katsoa, nauttia ja nauraa. Neljännesvuosisadan ikään ehtinyt sitcom ei ole kestänyt täydellisesti aikaa – no shit, Sherlock, jopas on yllätys!

Vuoden takaiseen tekstiini tulleessa kommentissa minua syytettiin hyvesignaloinnista – siis tekopyhästä moralisoinnista, jonka kautta pyrkii pönkittämään omaa asemaansa hyvänä ja tiedostavana tyyppinä ilman että tekee mitään konkreettista puolustamansa asian tai ihmisryhmän hyväksi.

Minä ymmärrän tuon kritiikin. Olen vaaleaihoinen ja normaalipainoinen heteronainen, joka moralisoi asioilla, joista minulla ei ole lainkaan omakohtaista kokemusta tai ymmärrystä. Enhän minä tiedä, miten transihminen kokee Chandlerin isään ja isäsuhteeseen kohdistuvat vitsit. Tai pahoittaako seksuaalivähemmistöön kuuluva mielensä ”Rossin vaimo on lesbo, hah hah hah” -läpänheitosta. On täysin mahdollista, oikeastaan oletettavaa, että transihmistä tai seksuaalivähemmistöön kuuluvaa ei voisi vähempää kiinnostaa minun sijaisloukkaantumiseni. Koska oikeasti, mitä hyötyä siitä on, että minä jeesustelen näppäimistöni takaa?

Ja vaikka vitsit koettaisiinkin loukkaaviksi, Frendit esitettiin alunperin vuosina 1994-2004! Miksi 1990-luvun komediasarjaa pitää kammata läpi 2010-luvun standardeilla? Ja jokainen tietysti vielä pahoittaa tai ei pahoita mielensä eri asioista. Ei näissä asioissa ole universaaleja totuuksia, vaan subjektiivisia mielipiteitä.

Mitä hyötyä on pilkkoa palasiksi 25 vuotta vanha komediasarja? Onko kaikki Frendien oletetusta ongelmallisuudesta kirjoitetut tekstit hyvesignalointia, jonka kautta yritetään todistella omaa erinomaisuuttaan tiedostavana ja suvaitsevaisena tyyppinä?

Frendit ei tietenkään ole ainoa sarja, josta on paljastunut ongelmallisia stereotypioita, representaatioita, asenteita, ajatusmalleja, homofobiaa, transfobiaa, misogyniaa, rasismia, toksista maskuliinisuutta, tokenismia…

Sex and the City, The Office, Girls, The Big Bang Theory, Gilmore Girls… monien rakastamia suosikkisarjoja, jotka eivät ole lainkaan täydellisiä, t. tyypit internetissä.

Jos oikein kaivelen, voin löytää ei-niin-mukavia juttuja ja ongelmallisuuksia jopa suuresti rakastamastani suosikkisarjastani Parks and Recreationista:

Yhdysvaltain natiiviväestön stereotyyppiset representaatiot. Kaikki ne monet kerrat, kun Ben ei vain voinut ymmärtää miksi viehättävä Gayle oli naimisissa Jerryn kanssa. Feministi-Leslien ei-lainkaan-feministiset hetket. Se yksi (ja ainoa) jakso LGBTQ-oikeuksista, joka keskittyi täysin Leslieen, heteronaiseen. Se samainen jakso, joka on oikeastaan melko homofobinen. Se yksi kammottava jakso, jossa on Fred Armisen ja miljoona naisia halventavaa ”vitsiä”. Seksistinen huumori. Tom Haverford.

Perun puheeni. Ei tarvinnut edes kaivella, tuo oli helppoa.

Onko järkeä analysoida 25 vuotta vanhaa komediasarjaa? Pilkkoa se paloihin ja valittaa ongelmallisuuksista?

Kaiken tämän jälkeenkin olen sitä mieltä, että kyllä, on järkeä analysoida, pilkkoa ja valittaa.

Koska mikä on vaihtoehto? Välinpitämättömyys?

Eikö ne kaikki tuhannet Frendeistä kirjoitetut ”hyi hyi, tuo ummehtunut vitsi ei kyllä enää nykyään menisi läpi” -analyysit vain kerro siitä, että maailma on muuttunut ja hyvä niin? Eikö vanhojen sitcomien ongelmallisista juonikuvioista puhuminen osoita, että jotain on opittu? Eikö kaikki yritykset yhdenvertaisuuteen ja suvaitsevaisuuteen ole loppupeleissä hyvä juttu, oli se sitten jonkun mielestä hyvesignalointia tai ei?

Laajassa kuvassa 25 vuotta vanha höpsö komediasarja on tietysti täysin yhdentekevä asia. On miljoonia ja miljoonia tärkeämpiä asioita kuin se, että Ross ei hyväksy, että hänen tytärtään hoitaa miespuolinen lastenhoitaja tai että hänen poikansa ei sovi leikkiä barbilla.

Se laaja kuva koostuu kuitenkin pienemmistä kokonaisuuksista, jotka vaikuttavat siihen, miten näemme ja koemme maailman ympärillämme. Höpsö komediasarja ei ole erillinen linnake, vaan osa todellisuutta jossa elämme.

Eikö ole hienoa, että nyt, 25 vuotta myöhemmin, tässä todellisuudessa, Frendien ongelmallisuudet on nostettu esille ja niistä on ainakin yritetty ottaa opiksi?

Minusta on.

PS. HBD, Frendit! I’ll be there for you, nyt ja aina, kaikesta huolimatta.

Tiedän, että tämä oli melko ankea synttärikirjoitus, joten lopuksi jotain mukavaa:

Suosikkijaksoni!

Koska olen Chandler ja Monica -fani, suosikkini on oikeastaan koko vitoskausi. Se on se kausi, jolloin Chandler ja Monica aloittivat seurustelun ja salailivat suhdettaan.

Pidän myös kolmoskauden jaksosta The One Where No One’s Ready ja siitä jaksosta, jossa Chandler viettää kiitospäivän isossa laatikossa koska suuteli Joeyn tyttöystävää. Ja siitä, jossa vedonlyönnin seurauksena asuntonsa menettäneet Rachel ja Monica vain päättävät ottaa asuntonsa takaisin. Suosikkini suosikeistani taitaa kuitenkin olla kuutoskauden The One Where Ross Got High, eli kiitospäiväjakso, jossa Rachel tekee kuuluisan jälkiruokansa ja Monican ja Rossin vanhemmille paljastuu yhtä jos toista. Ja myös se kiitospäiväjakso, jossa on Brad Pitt… oikeastaan kaikki kiitospäiväjaksot ovat mainioita!

LUE MYÖS:

5.9.2018 Viekö tiedostavuus ilon suosikkisarjoista? Tapaus Frendit