Avainsana: komedia

Kategoriat
Sarjat Suosittelen

Viisi uutuussarjaa testissä

Kuva: HBO Max (Rooster)

Suosikkiasia: uutuussarjat

Viisi uutuussarjaa, viisi mahdollisuutta valittamiseen! Hyvä on, kyllä minä osasta jopa pidin. Tai vähintään pidin niistä tarpeeksi katsoakseni ne loppuun.

Imperfect Women / Apple TV

Mikä: Araminta Hallin samannimiseen romaaniin pohjautuva psykologinen trilleri murhamysteeristä, joka mullistaa vuosikymmeniä kestäneen ystävyyden. Pääosissa Kerry Washington, Elisabeth Moss, Kate Mara ja Joel Kinnaman.

Tuomio: Yhden jakson perusteella vahva noup. Vihasin syvästi ykkösjaksoa ja todellakin toivon, että sarja paranee. Koska mitä hittoa, cast on timanttinen. Kerry! Elisabeth! Miten on mahdollista, että tuon tason näyttelijätähdet kuulostavat ja näyttävät niin pökkelömäisiltä? Syytän käsikirjoitusta, dialogi oli kuin tekoälyn tuotosta. Koko homma tuntui saippuasarjalta, jossa näyttelijät näyttelevät toisiaan päin, eivät toistensa kanssa. Ehkä mulla oli turhan korkeat odotukset? Toisaalta tuntuu siltä, että vaikka näyttelijäsuoritukset ja käsikirjoitus olisivat olleet parempia, kyseessä olisi silti vain geneerinen murhamysteeri murhamysteerien joukossa.

Katsonko loppuun: Annan vielä mahdollisuuden, mutta jos kakkosjaksossa ei tapahdu merkittävää parannusta, lopetan. Ykkösjakso oli niin huono, etten edes välitä, jos en saa tietää kuka oli murhaaja. Olen lukenut sarjasta ihan kelpo arvostelujakin, joten jotain parannusta on kai tapahduttava. Kai?

How to Get to Heaven from Belfast / Netflix

Mikä: Derry Girlsin luojan Lisa McGeen tummasävyisessä komediallisessa rikosmysteerissä kolme naista saa tiedon teiniaikaisen ystävänsä kuolemasta. Kolmikko alkaa selvittämään epäilyttäväksi paljastuvaa kuolemantapausta, ja samalla setvimään vuosia säilyttämäänsä salaisuutta.

Tuomio: Jos kaipaa ystäväporukkaa ja murhamysteeriä, How to Get to Heaven from Belfast on ensikosketuksen perusteella huomattavasti parempi kuin Imperfect Women. On murhamysteeri samalla tavalla kuin Only Murders in the Building on murhamysteeri: leppoisa ja huumorilla kuorrutettu täynnä hauskaa säätöä, huvittavia hahmoja ja nokkelaa dialogia. Ei Derry Girlsin tasoinen täysosuma, mutta vaikuttaa hauskalta ajanvietesarjalta.

Katsonko loppuun: Okei vähän tyhmä valituksen aihe kehujeni jälkeen, mutta toivon, että jaksot olisivat lyhyempiä. Tarina ei pidä huomiotani 47–56-minuuttisten jaksojen ajan. Tai vaihtoehtoisesti kauden pitäisi olla lyhyempi, kahdeksan lähes tunnin pituista jaksoa tuntuu liian pitkältä sitoumukselta. Tästä huolimatta: luulen, että katson sarjan loppuun. Olen kuitenkin päässyt jo nelosjaksoon.

Vladimir / Netflix

Mikä: Rachel Weisz on pidetty kirjallisuuden professori, jonka aviomies – myöskin saman yliopiston professori – on pidätetty virastaan seksiskandaalin takia. Seurauksena on pieni keski-iän kriisi ja hullaantuminen nuoreen kollegaan Vladimiriin (Leo Woodall). Rachel Weiszin roolihahmolla ei ole nimeä, mikä lienee kiva tyylikeino, mutta ärsyttää minua suunnattomasti, koska Rachel Weisz on koko homman keskiössä ja rikkoo jatkuvasti neljännen seinän selostamalla katsojalle, mitä ajattelee. Miksi hän ei saa nimeä?

Tuomio: Jos äsken valitin liian pitkiä jaksoja, Vladimir saa pisteitä napakoista puolituntisista jaksoista. Ovat sopivia suupaloja. Periaatteessa en pidä sarjasta ollenkaan: tyylilaji ei ole oikein minua varten enkä erityisemmin pidä jatkuvasta neljännen seinän rikkomisesta. Ja siis anteeksi, pitäisikö mun ajatella, että superseksikäs jumalatar aka Rachel Weisz olisi epähaluttava ja näkymätön, koska on keski-ikäinen? Hän on Rachel Weisz!

Katsonko loppuun: Todennäköisesti. Ja oikeasti, suurin syy tähän on lyhyet jaksot ja sarjan yleinen helppous. On sopiva sarja heittää päälle kun laittaa pyykkejä kuivumaan tai syö lounasta.

Rooster / HBO Max

Mikä: Lisää yliopistokampuksia ja keski-ikäisyyttä! Muun muassa Ted Lasson, Scrubsin ja Shrinkingin luojana tunnetun Bill Lawrencen komediasarjassa Steve Carell esittää dekkarikirjailijaa, joka päätyy ottamaan vastaan pestin yliopiston vierailevana luennoitsijana. Saman yliopiston palkkalistoilla on hänen aikuinen tyttärensä, joka käy läpi aviokriisiä.

Tuomio: Bill Lawrencen kädenjäljen tunnistaa. Esitän saman pöntön kritiikin kuin aiemmin Shrinkingin kohdalla: sarja on kovin sarjamainen. Dialogi on nokkelaa, mutta sellaista, joka huutaa, että katsot käsikirjoitettua komediasarjaa, tietysti dialogi on nokkelaa. Tästä huolimatta pidän sarjasta; hahmot ovat kiinnostavia, kolmen ensimmäisen jakson perusteella juoni kantaa hyvin ja yleisviba on mukavan leppoisa. Pidän erityisesti tytärtä näyttelevästä Charly Clivestä sekä englannin lehtoria esittävästä Danielle Deadwyleristä.

Katsonko loppuun: Kyllä. Tätä tukee yksi jakso viikossa -julkaisumalli; en kyllästy vaan saan maanantai-iltoihini helpon komediahetken.

Harry Hole / Netflix

Mikä: Jo Nesbøn dekkareihin pohjautuvassa norjalaisessa rikossarjassa on omien demoniensa kanssa painiva juro rikostutkija, joka jahtaa sekä korruptoitunutta kollegaa että sarjamurhaajaa.

Tuomio: Onhan tuo nähty, angstaileva tutkija setvimässä murhia ja sisäisiä mörköjään. Yhden jakson perusteella sarja on ankea ja väkivaltainen, mutta silti ihan kiinnostava. Vaikuttaa hyvin tehdyltä, joskin geneeriseltä rikospläjäykseltä. Vertaan nykyään kaikkia rikossarjoja viime vuonna ilmestyneeseen Dept. Q:hun, josta pidin kovasti, ja tässä vertailussa Harry Hole jää selvästi kakkoseksi.

Katsonko loppuun: Nojoo, mahdollisesti. Sitten kun mulla on rikossarjaolo. Just nyt ei välttämättä ole. Sarjan ankeus alkoi välittömästi tympimään. Lähinnä fiilistelin sitä Harry Holen tyttöystävän keltaista huvilaa.

PS. Katsoin myös Louis Theroux’n Netflix-dokkarin Matka manosfääriin. Tässä tiivistelmä, miltä näytin koko puolitoistatuntisen:

www.blogit.fi/suosikkiasioita

Kategoriat
Sarjat Suosittelen

Vuoden 2025 parhaat sarjat (ja ne, joita en katsonut loppuun)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 30.12.2025 Lilyssä.

Suosikkiasia: Sarjat 2025!

Kuvat: Disney+, Apple TV, HBO Max, Crave, Netflix

Sarjavuosi 2025 pakettiin!

Vuoden 2025 parhaat sarjat

Task / HBO Max: En ajatellut että pitäisin Taskista. Se tuntui ankealta ja liian silotellulta rikosdraamalta. Sitten tapahtui niin, että kaikki katsoivat sitä enkä ymmärtänyt työpaikan tiistaisia lounaskeskusteluita. Oli pakko hypätä Task-junaan. Ja siis joo arvon kaikki, olitte oikeassa, Task oli loistava. Erinomaiset näyttelijät, koukuttava juoni. Ja upeasti kuvattu ja leikattu kokonaisuus; sarja oli visuaalisesti todella hienosti tehty. En ole varma, mitä mieltä olen tulevasta kakkoskaudesta. Tuntuu vähän siltä, että ei olisi kaivannut jatkoa. Saa nähdä.

Dept. Q / Netflix: Tiedän, että Task oli näistä kahdesta rikosdraamasta se isompaa ylistystä ja isompia otsikoita kerännyt, mutta henkilökohtaisesti taisin kuitenkin pitää enemmän Dept. Q:sta. Mun suosikkirikossarja vuodelta 2025. Selvittämättömiä rikoksia penkova, traumaattisella menneisyydellä kuorrutettu juro rikostutkija ei ole se kaikkein omaperäisin rikossarjasankari, mutta Dept. Q teki geneerisestä premissistä mainion ja omaleimaisen draaman. Plussaa: Matthew Goode pääosassa. Plussaa: sijoittuu Skotlantiin. Plussaa: ei mässäile väkivallalla, vaan keskittyy yhteen mystiseen katoamistapaukseen. Tämän kakkoskaudesta olen innoissani.

Heated Rivalry / Crave: Puhutaan ihan hiljaa, koska eihän mun olisi pitänyt pystyä katsomaan tätä kanadalaista jääkiekkoromanssia – sitä ei ole vielä julkaistu Suomessa (Ylen mukaan tulossa HBO Maxiin, starttipäivä tbc). Ei nyt tartuta siihen. Sarja on ollut jäätävä hitti maailmalla, eikä ole vaikea ennustaa, että siitä tulee jäätävä hitti myös meillä. Varoitus: aiheuttaa hitonmoista hyperfiksaatiota.

Sarja pohjautuu Rachel Reidin Gamechangers-kirjasarjaan (sarjan kakkososaan sivuaskeleella ykköseen). Kun genrenä on hockey romance, lopputuloksena olisi voinut olla imelä ja pökkelömäinen romanssi, joka saa lähinnä pyörittelemään silmiä. Ohjaaja Jacob Tierneyn käsissä Heated Rivalrysta tuli koukuttava, kaunis ja laadukkaasti käsikirjoitettu ja kuvattu draama, jonka keskiössä on sydämeen iskevä (mutta onnellinen!) rakkaustarina kahden jääkiekkotähden välillä. Pisteitä pääosien Hudson Williamsille ja Connor Storrielle. Ovat rooleissaan erinomaisia. Pisteitä myös musiikkivalinnoille. All The Things She Said soi edelleen päässäni. Kokonaisuutena paras sarja- ja katsomiskokemus naismuistiin. Tulee ikävä Heated Rivalry -perjantaita.

(Joulu oli ihan kiva ja kaikkea, mutta mun joululoman kohokohta oli silti tapaninpäivän Heated Rivalry -finaalijakso. Luojan kiitos kakkoskausi on jo varmistunut.)

The Studio / Apple TV: Vuoden 2025 parasta komediaa – vaikka aiheuttikin ajoittain vakavia myötähäpeän tunteita. Satiiri on vaikea taiteenlaji, mutta Seth Rogen ja kumppanit onnistuivat hyvin. Sarja tuntui ajankohtaiselta; voin uskoa, että monissa jättistudioissa sen huumori osui niin lähelle, ettei enää edes naurattanut. Hollywood irvailemassa Hollywoodille = toimii. Tosin samalla on sanottava, että ymmärrän miksei joku pitäisi tästä. Minäkin olen melko lailla rajoilla rakastamisen ja vihaamisen välillä.

Adolescence / Netflix: Ankea, tärkeä ja aiheutti keskustelua. Ikävää, että yhä vain ajankohtainen.

Severance, kausi 2 / Apple TV: Pyörittelen silmiäni omalle tylsyydelleni, mutta camoon. Minkä minä sille mahdan, että Severance nyt vain ansaitsee paikkansa tällä listalla? Kokonaisuutena hieno kausi ja vuoden parhaita yksittäisiä jaksoja. Gemman taustaa valottanut Chikhai Bardo jäi erityisesti mieleeni. Ja se finaalijakson hullu orkesteri-kohtaus.

Derry Girls / Netflix: No eihän tämä ole vuoden 2025 sarjoja. Ihan sama. Syksyn ankeudessa uudelleenkatsoin Derry Girlsin alusta loppuun. Erinomainen päätös. Edelleen täyttä komediakultaa.

Hacks, kausi 4 / HBO Max: Olen pitänyt Hacksista kausi kaudelta enemmän. Neloskauden Ava vs. Deborah -säätö oli hauskaa ja ajoittain koskettavaa katsottavaa.

The White Lotus, kausi 3 / HBO Max: Rakastan sarjoja, joita koko maailma katsoo yhdessä. White Lotus on siitä paraatiesimerkki, eikä laatu pettänyt kolmoskaudellakaan. Rakastin katsoa uuden jakson maanantai-iltana ja analysoida sitä tiistain lounastunneilla. Pääse listalle eniten tämän yhteisöllisyysaspektin vuoksi.

Vuoden 2025 parhaat sarjat, joita en ole nähnyt

Pluribus / Apple TV: En ole katsonut Breaking Badia, en ole katsonut Better Call Saulia. Enkä ole katsonut vuoden 2025 Vince Gilligan -hittiä, Pluribusta. Joo joo, shame on me. Rhea Seehorn sitä ja Rhea Seehorn tätä. Mystinen virus, joka muuttaa ihmiset rauhaa haluaviksi optimisteiksi. Ja sitten on Seehornin esittämä Carol, joka yhtenä kolmestatoista ihmisestä maailmassa on immuuni virukselle. Nyt maapallon kurjimman ihmisen pitää pelastaa maailma ilolta. Tuohon kuulostaa hauskalta! Laitan listalle.

The Pitt / HBO Max: Sairaaladraama? Ei kiitos. (Kuuleman mukaan tosi hyvä.)

Dying For Sex / Disney+: Tämä kiinnostaa, mutta luulen, että sarja tekisi minut liian surulliseksi.

Paradise / Disney+: Miten kuvittelin, että tämä olisi geneerinen toimintarymistely, mutta onkin ilmeisesti oikeasti tosi hyvä? Vakuuttavat tähdetkin: Sterling K. Brown, James Marsden ja Julianne Nicholson. Laitan Disney+-listalleni. Kakkoskausi tulossa helmikuussa.

The Chair Company / HBO Max: Anteeksi, mutta luulen että kuolisin myötähäpeästä, jos mun pitäisi katsoa tämä. Tosin: tässä on myös joku mysteerielementti? Kuulostaa kiehtovalta. Mutta ei. Olen traumatisoitunut I Think You Should Leave with Tim Robinsonista.

Andor / Disney+: Pitäisikö mun katsoa Andoria? Miten se on jokaisella vuoden parhaat -listalla? Olen kuvitellut, että se on sitä samaa Star Wars -höttöä vaan.

Sarjat, joita en katsonut loppuun

I Love LA / HBO Max: Hmmm. Olinkohan liian milleniaali tälle sarjalle?

The Residence / Netflix: Murhamysteeri! Liikaa liikkuvia osia, menin sekaisin, en jaksanut keskittyä. En enää edes muista kuka kuoli.

Nobody Wants This, kausi 2 / Netflix: Eikö ykköskausi ollut enemmän tai vähemmän sitä samaa will they, won’t they, voidaanko olla yhdessä -venkoilua kuin ykkönenkin? (Katson tod. näk. jossain kohtaa loppuun, koska olen sucker for romance.)

Platonic, kausi 2 / Apple TV: Tämäkään venkoilu ei enää inspiroinut, vaikka pidin ykköskautta oikein leppoisana tapauksena.

The Night Agent, kausi 2 / Netflix: Ykköskausi = loistava. Kakkoskausi = zzzzzzzzzz.

Puolet kaupungin miehistä on jättänyt mut / Netflix: Mulla oli luottoa tähän ruotsalaiskomediaan, mutta ei se sitten kuitenkaan koukuttanut minua tarpeeksi. Ja siis tiedän, että pohjautuu samannimiseen kirjaan, mutta pyörittelen silti silmiäni tuolle nimihirviölle.

Sopranos / HBO Max: Puhutaan taas ihan hiljaa, koska miten minä kirjoitan blogia tv-sarjoista, mutta en ole katsonut Sopranosia. No hei, vuonna 2025 minä yritin, mutta… OLEN PAHOILLANI, TV-SARJAJUMALAT. Yritän joskus uudestaan, lupaan kautta kiven ja kannon.

Strangers Things, kausi 5 / Netflix: Sori Netflix, you lost me. En ole edes aloittanut viimeistä kautta. Somen perusteella se on ollut melko…. huono?

Disney+ & SkyShowtime & Prime Video: En mitään, koska olen lakannut heittelemästä rahojani suoratoistopalveluihin. Uusi sääntö: jos otan uuden tilauksen, joku vanhoista pitää perua.

PS. Tiedän, että blogi kävi vuoden 2025 aivan puolivaloilla. Syytän tästä itseäni, mutta myös Lilyn alennustilaa, joka harmittaa tosi paljon. Ei tee mieli kirjoittaa alustalle, jota ei hoideta. En ole koskaan saanut mitenkään superpaljon kommentteja tai tykkäyksiä, mutta ne muutamat viestit ja sydämet olivat tosi tärkeitä. Nyt ei ole ollut niitäkään, ja koko sivusto ja vanhat postaukset ovat muutenkin aivan sekaisin. En kuitenkaan halua lopettaa blogia, koska tämä on rakas harrastus. Yritän keksiä jonkin ratkaisun*.

*Edit. Ratkaisu oli suosikkiasioita.fi.

Yhtä kaikki: kaunis kiitos, jos olet eksynyt tämän blogin seuraan vuonna 2025 ja lukenut kirjoituksiani. Lämmittää mieltäni. Minut tavoittaa s-postista suosikkiasioita(at)gmail.com.

Perinteisen Leslie Knopen aika:

Kategoriat
Kirjat Sarjat Suosittelen

Alkuvuoden suosikkiasioita

Kirjoitus on alun perin julkaistu 19.7.2025 Lilyssä.

Suosikkiasiat: Meg Stalter, sisaruus, Skotlanti ja Suosikkiasioita

Kuvat: Apple TV+ / Netflix

Okei eli. Kävi niin, että en saanut itseäni kirjoittamaan tätä blogia. Koska olin laiska. Kun olisin saanut itseni kirjoittamaan, Lilyssä alkoi säätö koska uusi omistaja. Tai jotain. Mistä minä tiedän, missään ei aluksi kerrottu yhtään mitään. Ensin koko sivusto oli alhaalla. Ja sitten minua ärsytti, koska hei kaverit, minä olisin voinut viidessä minuutissa tehdä viestintäsuunnitelman siihen, miten toimia muutostilanteessa. Ensimmäinen askel olisi ollut se, että kertokaa ennakkoon ja hyvissä ajoin niille tyypeille, jotka kirjoittavat teille ilmaiseksi sisältöä. Voisivat varautua tai jotain.

Ihan sama. Meni jo. Marttyroin aikani, etten muuten kirjoita enää yhtään mitään ikinä. Nyt mulla on loma, aikaa ja energiaa, ja katsoin juuri Netflixin Too Muchin, joka oli niin suosikkiasioitamaista kamaa, että se sai kaipaamaan kirjoittamista. Joten hei vaan ystävät ja ystäväni Suosikkiasioita, aion lätistä taas kaikesta kivasta. Unohtakaa tuo alun nillitys. Tai älkää, sitä on hyvä pitää omia puoliaan.

Kirjoitustaukoni aikana olen fiilistellyt ainakin näitä (eli ne suosikkiasiat, joista olisin kirjoittanut jos en olisi ollut laiska ja jos minua ei olisi ärsyttänyt):

The Studio / Apple TV+

Fun fact: tämän Seth Rogenin luoman ja tähdittämän komediasarjan toinen jakso oli niin myötähäpeää aiheuttava, että pystyin katsomaan siitä noin 10 minuuttia. Loput jaksosta hypin kelauksella eteenpäin. Tuo ei ehkä ollut maailman paras myyntipuhe – etenkään niille jotka eivät kestä cringeä – mutta The Studio on myötähäpeästä huolimatta katsomisen arvoinen. Se on tarkkanäköinen ja tyylikäs satiiri Hollywoodista ja viihdeteollisuudesta; Rogen esittää studiopomoksi nousevaa leffarakastajaa, joka joutuu kamppailemaan taiteen ja kaupallisuuden ristitulessa. Sisältää yliampuvaa huumoria, visuaalista silmäkarkkia, Kathryn Hahnin ja ison kasan tosielämän tähtien cameoita. Esimerkiksi Zoë Kravitz tekee huvittavan roolin fiktiivisenä Zoë Kravitzina. Sarja keräsi juuri 23 Emmy-ehdokkuutta, joten ainakin Emmy-äänestäjien piirissä satiiri resonoi.

Dept. Q / Netflix

Mullahan on ollut tapana jeesustella, että en enää katso rikossarjoja. Pitäisi varmaan lopettaa, sillä tämän vuoden aikana olen unohtanut periaatteeni (=miksi katsoa ankeita ja ahdistavia rikossarjoja, kun oikea maailma on niin ankea ja ahdistava) ja vyöryttänyt verkkokalvoilleni murhia, ankeutta, pahuutta ja kuolemaa. Eikä kaikki katsotuista ole edes olleet kovin hyviä, sellaista geneeristä rikoshöttöä vaan. Mutta! Pisteitä Department Q:lle, kruunaan sen tänä vuonna julkaistujen rikossarjojen ykköseksi. Kyseinen sarja on skottiversio tanskalaisen Jussi Adler-Olsenin dekkarisarjasta, josta on jo tehty tanskalaisia tv-elokuvia. En ole lukenut tai nähnyt niitä, joten en osaa vertailla, mutta mutulla väitän, että onnistuivat hienosti siirtämään nordic noirin brittikontekstiin. Eikä vain siksi, että pääosassa on Matthew Goode.

Trauman kokenut äkäinen rikostutkija on kliseistä kliseisin päähenkilö rikossarjaan, mutta Dept. Q onnistuu silti väistämään geneerisyyden. Sarjan rikos, selvittämätön katoamistapaus, on kiinnostava, vaikkakin melko ahdistava, tietysti. Kiinnostava joukko sivuhenkilöitä, mielenkiintoinen uhri, ristiriitoja ja tunnesotkuja. Sekä Edinburgh. Ja mainitsinko jo Matthew Gooden? Toimi. Lisää kiitos.

Blue Sisters / Coco Mellors

Tähän mennessä vuoden mieleenpainuvin lukukokemukseni on ollut Coco Mellorsin Blue Sisters. Pidin siitä loppujen lopuksi, vaikka aluksi olikin vähän vaikea saada otetta. Romaani kertoo kolmesta siskoksesta, jotka yrittävät jatkaa elämäänsä neljännen siskon kuoleman jälkeen. Avery, Bonnie ja Lucky ovat omilla tavoillaan rikkinäisiä ja eksyksissä, ja surun keskellä vanhemmat vielä menevät kauppaan sisarusten lapsuudenkodin. Sisaruus ja sisarussuhteet ovat aina kiinnostava aihe

Toinen kirja, josta olisin varmasti pitänyt on Alison Espachin The Wedding People. Jonotin sitä ikuisuuden, en aloittanut heti, ehdin lukea pari sivua ja piti palauttaa. Mutta suositus parin sivun perusteella! Laitoin kirjan uudestaan varaukseen, mutta jono on edelleen ikävän pitkä.

Too Much / Netflix

No se Too Much. Ensinnäkin koen tarpeelliseksi ilmoittaa, että olen kirjoittanut sen päätähdestä, Meg Stalterista, vuonna 2020 seuraavin sanoin: Tulevaisuuden tähtikoomikko, sanokaa minun sanoneen. Kuka kissan hännän nostaa ellei…

Minusta tuntuu, että pidin Too Muchista osaltaan siksi, että pidän niin kovasti Meg Stalterista. Haluan hänelle loistavia asioita! Jos otan Meg-fanitukseni pois yhtälöstä, olin pari ekaa jaksoa hmmm, ei tää ehkä nyt ihan lähde, mutta sitten tuli vitosjakso jossa Megin esittämä Jessica muisteli entistä suhdettaan. Ja ex-poikaystävä oli gaslighttaava mukaintellektuelli munapää, ja nyt minä olin satasella myös Jessican ja samalla koko sarjan puolella. Koska fuck that asshole! Mulle jäi koko sarjasta parhaiten mieleen kohtaus, jossa poikaystävä haukkui ja pseudoanalysoi Jessican pukeutumistyyliä ja Jessica toisteli kuinka nyt vain sattuu pitämään valitsemastaan mekosta.

Koska sarja oli saanut minut Jessican puolelle, en täysin pitänyt siitä miten se loppui. Yhtä kaikki: lopulta oikein pätevää kesäkatsottavaa, jos ei ylianalysoi ja Lena Dunham -kytköksen vuoksi vertaa liikaa Girlsiin.

PS. Muita katsottuja:

  • Your Friends and Neighbours (Apple TV+): Yllättävän viihdyttävä.
  • Hacks, kausi 4 (HBO Max – ps. lol HBO:n nimivenkoilulle): Edelleen tosi hyvä, olen kausi kaudelta pitänyt sarjasta enemmän mikä on harvinaista.
  • The White Lotus, kausi 3 (HBO Max): Italia, Thaimaa, Havaiji.
  • Reservatet (Netflix): Ihan ok, tyylikkään tanskalainen.
  • The Four Seasons (Netflix): Katsoin Tina Feyn takia.
  • Seireenit (Netflix): Vihasin syvästi, en tajua miksen lopettanut kesken.
  • Åren murhat ja Lasikello (Netflix): Rikossarjavaiheeni kaksi ihan tyydyttävää ruotsalaistapausta.
  • Täydellinen pari (Netflix): Kärsi mahdollisesti siitä, että katsoin välittömästi White Lotuksen jälkeen. Samaa teemaa – ikäviä rikkaita ihmisiä ja mysteeri – mutta huomattavan paljon heikompi tuotos. Toisaalta ilman vertailuakin melko huono.
  • The Righteous Gemstones, kausi 4 (HBO Max): Neljäs ja viimeinen kausi oli melko sotkuinen ja ei niin hyvä kuin edeltäjänsä. Silti: iso vääryys, ettei kukaan näyttelijöistä koskaan saanut Emmy-ehdokkuutta. Unohtakaa White Lotus, Walton Gogginsin olisi pitänyt saada ehdokkuus The Righteous Gemstonesista. Ja Edi Pattersonin olisi pitänyt saada kaikki maailman palkinnot Judyn roolistaan.

PPS. Ei katsottuja:

  • The Last of Us, kausi 2 (HBO Max): Ups. Tietoinen päätös, koska en jaksanut ankeutta.