Kategoriat
Musiikki Suosittelen

Pieni tsemppibiisilista

Kirjoitus on alun perin julkaistu 7.12.2020 Lilyssä.

Suosikkiasia: tsemppibiisit

En ole kaikkein analyyttisin analytiikan analysoija, mutta seuraan kyllä jonkin verran, mitä kirjoituksia blogistani luetaan. On aina mieltälämmittävää huomata, että joku jossain on päätynyt lukemaan jotain vanhaa postaustani. Okei tiettyihin kirjoituksiin ei välttämättä olisi tarpeen eksyä. Tai otetaan takasin, kiva että eksytään. Pitää seistä jokaisen tekstinsä takana, niiden vähemmän loistavienkin.

Oli miten oli, yksi tasaisesti klikin sieltä, toisen täältä keräävistä Suosikkiasioiden postauksista on Suuri tsemppibiisilista. Tämä lämmittää mieltäni ekstrapaljon, sillä mulla on tiettyihin postauksiini spesiaali tunneside ja Suuri tsemppibiisilista on tällainen postaus. Tsemppibiisien ikuisena  puolestapuhujana tykkään myös ajatuksesta, että ehkä joku on löytänyt listalta itselleen uusia, rakkaita tsemppibiisejä. Tai muistanut jonkun vanhan tsemppibiisin olemassaolon.

Koska #2020, väitän että tsemppibiisit ovat tärkeämpiä kuin koskaan. Maailma saattaa olla melko pelottava ja stressaava paikka just nyt, mutta ainakin voi kuunnella kun joku vakuuttaa että better days are coming. Tai laulaa mukana samojen kornien tsemppibiisien mukana kuin teininä. Tai kerätä itsevarmuutta ja asennetta laulujen sanoista. Tai mitä vain, tsemppibiisit taipuvat moneen.

Tässä Pieni tsemppibiisilista eli 10+1 kappaletta, jotka ovat ilahduttaneet, inspiroineet ja naurattaneet minua tänä typeränä vuotena.

Vienna / Billy Joel

Mun 2020 tunnari. It’s alright, you can afford to lose a day or two. Tai vuoden, kuka noita laskee. Billy Joelin Vienna on ikuisesti yksi kauneimpia ja viisaimpia kappaleita jonka tiedän.

Times Like These / Foo Fighters

Ja sit koko maailman 2020 tunnari.

It’s times like these you learn to live again
It’s times like these you give and give again
It’s times like these you learn to love again
It’s times like these time and time again

Better Days / OneRepublic

Toinen erityisen hyvin tähän ankeaan vuoteen soveltuva tsemppibiisi:

Oh, I know that there’ll be better days
Oh, that sunshine ’bout to come my way
May we never ever shed another tear for today
’Cause oh, I know that there’ll be better days

Dog Days Are Over / Florence + The Machine

Pitäähän näiden Dog Daysien joskus olla over. Sitä odotellessa.

Miley Cyrus / Plastic Hearts -levy

Tavallisesti arvostan tsemppibiiseissä ennen kaikkea lyriikoita, mutta tsemppibiisi voi olla myös asenne. Miley Cyrusin uusi levy Plastic Hearts on loistava, täynnä loisteliaita bangereitä. Jotenkin se, kun joku toinen on niin anteeksipyytelemättömästi oma vahva itsensä, näkyy ja kuuluu ulospäin ja saa samalla tuntemaan itsensäkin vahvaksi.

Olen alkanut muutenkin fanittaa Mileytä. Ei ole taatusti ollut helppoa kasvaa aikuiseksi kaiken sen huomion ja härdellin keskellä. Vaikka häntä ei varmasti voisi vähempää kiinnostaa, olen ylpeä hänestä. Ja iloinen, että maailma on nyt herännyt kunnolla hänen lahjakkuuteensa muusikkona, ei vain jonain ex-Disney-tähtenä.

Don’t Rain On My Parade / Barbra Streisand

Rakastan.

Who told you you’re allowed
To rain on my parade!

Potential Breakup Song / Aly & AJ

Juuh. Eli siis jos olen oikein ymmärtänyt, tämä upea potentiaalinen erobiisi on tänä vuonna kiertänyt TikTokia ja muuta nuorten ihmisten somea. Koska minä olen 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen teinejä, olen mahdollisesti kuunnellut sitä  jo 13 vuotta sitten. Mahdollisesti. Ja kun nyt some-uudelleenlämmittelyn seurauksena kuulin sen, mahdollisesti osasin edelleen kaikki sanat.

Jos satut tarvitsemaan tsemppibiisiä Suuren tsemppibiisilistan alakategoriasta 3, Todellakin pääsen yli susta, Potential Breakup Song on siihen tarkoitukseen just hyvä.

Ja vaikka ei sydänsuruista kärsisikään, onhan tää nyt loistava kappale! It still slaps tai mitä ne TikTok-teinit sanoisivatkaan.

Bring It All Back / S Club 7

Jos en vielä tarpeeksi alleviivannut että lapsuudestani ja teini-iästäni on vierähtänyt muutama tovi, kaikessa korniudessaan just loistava tsemppibiisi vuodelta 1999. Mahdollisesti – mahdollisesti – tämäkin kappale on porautunut aivoihini.

Itse asiassa nyt kun tarkemmin muistelen, mulla oli hyvin mahdollisesti kyseisen teinipop-ryhmän CD-levykin.

Ja käsi ylös ken muistaa S Club 7 -tv-sarjan.

(Tässä yhteydessä tekisi mieli puhua myös A-Teensistä, mutta ehkä vuosituhannen vaihteen purkkapop-nostalgiaa saatiin jo tarpeeksi.)

If I Dare / Sara Bareilles

Rakastan Sara Bareillesia. En tajua, miksei hän ole vieläkin isompi tähti.

Brave ja King of Anything taisivat olla jo Suuressa tsemppibiisilistassa, mainittakoon nyt siis Battle of the Sexes -leffan soundtrackilta löytyvä If I Dare.

I don’t want your pity
I won’t use your little scraps
I don’t build my cities
With what could get taken back
I don’t need permission
To rise up when it hurts
You don’t have to listen
But you’ll hear me, mark my words

Ellinoora / Elefantin paino

Suomi-muusikot ovat huomattavan huonosti edustettuina tsemppibiisilistoillani. Ellinooran Elefantin paino on joka tapauksessa hieno, hieno kappale.

Joskus tsemppibiisiksi riittää se, että joku sanoo kylhän se sattuu mut kyl se myös helpottaa.

The Middle / Jimmy Eat World

Ja lopuksi.

Koska yksikään tsemppibiisilistani ei ole täydellinen ilman The Middleä, tsemppibiiseistä parhainta.

T. allekirjoittanut, joka mahdollisesti kasvoi aikuiseksi sitä kuunnellen.

Jokainen sana, jokainen säkeistö, täyttä kultaa. Edelleen.

It just takes some time
Little girl, you’re in the middle of the ride
Everything, everything will be just fine
Everything, everything will be all right, all right

LUE MYÖS:

18.9.2018 Suuri tsemppibiisilista – 75 kappaletta, jotka antavat voimaa
Kategoriat
Sarjat Suosittelen

Neljä mielenkiintoista Netflix-uutuutta joulukuuhun 2020

Kirjoitus on alun perin julkaistu 6.12.2020 Lilyssä.

Suosikkiasia: uutuussarjat 

Kuva: Netflix

Ystävät, hyvää joulukuuta. Koska olen nyt 45 minuuttia yrittänyt keksiä tähän jotain järjellistä kirjoitettavaa – mulla saattaa olla ihan pieni pakkomielle alustaa nämä sarjalistaukseni jotenkin – seuraa kolme pääni sisältä ongittua ajatuskelaa.

  1. Koska tykkäävät EU-parlamentissa kaikista kivoista direktiiveistä, voisivatko seuraavaksi tehdä sellaisen direktiivin, että Fazerin pähkinäsuklaalevyn kaikissa yksittäisissä paloissa pitäisi olla edes yksi pähkinä. Koska mitä hittoa? Jos olisin halunnut pähkinätöntä suklaata, olisin ostanut sitä perus-sinistä, hyvä Fazer!
  2. Mulla on se Fazerin perinteinen suklaajoulukalenteri. En voi olla ainoa, jonka ensimmäinen teko luukun avaamisen jälkeen on haistaa sitä suklaata. Ja sitten olla tyytyväinen itseensä kun hajun perusteella tunnisti mistä suklaasta on kyse.
  3. Olisiko mahdollista saada kaikista Fazerin suklaapatukoista crunchy-versiot? Kuten Pätkiksestä on. Kismet crunchy, Fazerina crunchy… takuuhitti.

Yksi johti toiseen, vannon ettei ollut tarkoitus puhua vain suklaasta.

Okei, nyt voin aloittaa. Netflixin mielenkiintoisia sarjauutuuksia (ja yksi leffa) joulukuulle:

(Sarja / julkaisupäivä)

Bridgerton / 25.12.

Ai että aionko katsoa sarjan, joka näyttää Gossip Girlin ja Ylpeys ja ennakkoluulon hybridiltä? Kyllä, kyllä aion. Joulupäivänä Netflixiin tuleva kahdeksanjaksoinen Bridgerton pohjautuu Julia Quinnin samannimiseen kirjasarjaan. Kirjat ovat ilmeisen suosittuja, best seller -kamaa, mutta historical romance ei ole itselleni kovinkaan (=lainkaan) tuttu genre. Ei väliä. Bridgerton the sarja näyttää just loistavalta ajanvietteeltä joulun välipäiville. Onhan se It’s a Wonderful Life jo nähty tarpeeksi monta kertaa. Hyvä on, en ole koskaan oikeasti katsonut It’s a Wonderful Lifea kokonaan. Mut ei siitä sen enempää.

Bridgertonin on tuottanut muuan Shonda Rhimes ja Lady Whistledownin (siis 1800-luvun Gossip Girlin) äänenä kuullaan muuan Julie Andrews. Ja Derry Girlsin huippu Nicola Coughlan on mukana myös!  Täydellistä. Joulusuklaiden rippeet ja Bridgerton-maraton, odotan teitä.

Tiny Pretty Things / 14.12.

Toinen hybridi: Tiny Pretty Thingsin trailerista tulee varsin alleviivatusti Black Swan meets Pretty Little Liars -vibat. Ei sillä, että kumpikaan mainituista olisi erityisemmin suosikkiasioitani – se Black Swanin ällö kynsikohtaus on ikuisesti jumiutunut aivoihini. Baletti on kuitenkin kaunista ja kiehtovaa, ja kun siihen yhdistää murhamysteeeriä ja teinidramaa… no periaatteessa tuloksena voi olla kliseinen sekasotku, jossa naiivi ja hyväsydäminen nuori tyttö – joka haluaa vain tanssia! – joutuu keskelle ilkeiden ihmisten sekoilua, snobbailua ja reviiritaistelua. Valitsen silti uskoa, että Sona Charaipotran ja Dhonielle Claytonin ya-kirjasarjaan pohjautuva 10-jaksoinen sarja on enemmän Eliteä kuin… kuin jotain huonoa teinidraamamysteeriä.

 The Mess You Leave Behind / 11.12.

Ja Elitestä puheen ollen…  Carlos Montero on käsikirjoittanut ja tuottanut kyseistä, loisteliasta espanjalaista guilty pleasure -teinimysteeriä ja nyt hän on luonut oman kahdeksanjaksoisen mysteerinsä, El desorden que dejasin.  The Mess You Leave Behind, Sotku sinun jälkeesi, sotkua joka kielellä. ”Opettaja aloittaa työt lukiossa, mutta alkaa pelätä henkensä puolesta, kun muutaman viikon takainen hämärä kuolemantapaus nousee esille piinaamaan häntä”, kertoi Netflix ja oikeastaan tuo plus traileri vaikuttavat ihan liian pelottavilta meikäläiselle. Jos katsoisin, katsoisin siksi, että Eliten paras osa, Anderia näyttelevä Arón Piper on mukana tässäkin. Paitsi että nyt hänen roolihahmonsa on väkivaltainen kusipää? Mierda.

Jotain muuta kuin joulufiilistelyä?

The Prom / 11.12.

Tuon edellisen jälkeen tarvitaan jotain iloista ja värikästä. The Prom on Ryan Murphyn luomus, Netflix-leffa parilla Hollywood-tähdellä höystettynä. Vaatimattomasti mukana mm. Meryl Streep ja Nicole Kidman. Koska ei-niin-salainen salainen haaveeni on olla musikaalitähti  (puuttuu vain laulu- ja tanssitaidot, näyttelijänlahjat sekä minkäänlainen palo esiintyä) ja Spotify Wrappedin suosituimpien genrejen top5- listalleni mahdollisesti mahtuivat show tunes ja Broadway, sanoisin olevani kohderyhmää.

PS. Koska on itsenäisyyspäivä enkä pätevän blogin kirjoittajan tavoin muistanut / jaksanut valmistella itsenäisyyspäiväpostausta, uudelleenkäytän viime vuoden kirjoituksen:

–> Sairaalakeikka, joka sai arvostamaan Suomea

Edelleen samaa mieltä. Julkisen terveydenhuollon kohdalla entistä vankemmin, kas kummaa.

Hyvää syntymäpäivää, Suomi 103v. En haluaisi olla mistään muualta kotoisin.

Kategoriat
Hassua Sarjat Tyypit

Roolinsa vanki

Kirjoitus on alun perin julkaistu 1.12.2020 Lilyssä.

Suosikkityyppi: Jack Bauer

Kuvat: Netflix / Designated Survivor, FOX / 24

Olin aikoinaan hyvin suuri 24-fani. Puhutaan siis siitä tv-sarjasta. CTU, terroristijahteja, salajuonia, agentteja, dramaattisesti tikittävä kello…

Ja Jack Bauer.

Jack Bauer oli ja on mun suosikki fiktiivisiä tyyppejä. Kenties hieman ongelmallinen suosikkityyppi kaiken sen ylettömän väkivallan ja muun moraalisesti kyseenalaisen ramboilun vuoksi, mutta suosikkityyppi joka tapauksessa. Ja siis pelastihan Jack Bauer Yhdysvallat uudestaan ja uudestaan kaikilta mahdollisilta joukkotuhoaseilta ja maailmanlopun suunnitelmilta. Tarkoitus pyhitti keinot, kai.

If you don’t tell me what I want to know, then it’ll just be a question of how much you want it to hurt.

Ja sen sellaista.

Katsoin Jack Bauerin ässäilyjä aina pikkuveljeni kanssa. 24:lla ja Jack Bauerilla on ehkä senkin vuoksi erityinen paikka sydämessäni. Actioniin ja ässäilyihin kiedottua nostalgiaa koko sarja. Muistan, kuinka tuijotettiin sarjaa yläkerrassamme – jakso per viikko tietysti. Jaksot päättyivät aina superdramaattiseen paljastukseen tai raivostuttavaan cliffhangeriin. Sitten ruutuun lävähti se digitaalinen kello. Ja lopussa Jack Bauer pelasti kaikki.

Sivuhuomio: mun on täysin mahdotonta kutsua Jack Baueria miksikään muuksi kuin Jack Baueriksi. En voi edes kirjoittaessa käyttää Jack Bauerista pelkästään etu- tai sukunimeä. Eikä Jack Bauer ole myöskään hän. Vaan Jack Bauer on aina Jack Bauer. Etunimi, sukunimi, molemmat tarvitaan.

Olen miettinyt Jack Baueria paljon viime päivinä. Syy: olen katsonut Netflixistä Designated Survivor –draamasarjaa. Sehän on jo pari vuotta vanha, mutta jotenkin randomisti päädyin katsomaan sitä. Herra ties miksi.

Designated Survivor on ihan pätevä sarja. Se nappasi oikein tehokkaasti mukaansa, ja nyt mun on katsottava sitä, jotta saan tietää kuka on syypää pommi-iskuun, jossa kuoli koko Yhdysvaltojen hallinto. Kaikki paitsi Jack Bau…. Tom Kirkman. Kaikki paitsi joku Jack Bauerin näköinen jamppa nimeltään Tom Kirkman. Valittu selviytyjä, josta tehtiin presidentti.

Tom Kirkmania esittää Kiefer Sutherland. Siis Jack Bauer. Siis näyttelijä, joka tunnetaan etenkin Jack Bauerin roolistaan. Okei vähän siitäkin, että melkein meni naimisiin Julia Robertsin kanssa, mutta Julia Roberts päätti suhteen kolme päivää ennen häitä. Ja vähän siitä, että on Donald Sutherlandin poika. Mutta kaikkein eniten Jack Bauerista.

Takaisin Designated Survivoriin. Ihan pätevä sarja, kuten sanoin. Paitsi yksi melko suuri ja katsomiskokemukseeni negatiivisesti vaikuttava ongelma: en kykene näkemään Tom Kirkmania. Näen vain Jack Bauerin. Tai oikeastaan jonkun onnettoman viiden pennin version Jack Bauerista.

Aina kun Tom Kirkman on ruudussa, ajattelen Jack Baueria.

”Jack Bauer olisi kyllä jo ratkaissut tämän salaliiton!”

”Antakaa Jack Bauerin kuulustella pahiksia!”

”Olisit vähän enemmän kuin Jack Bauer, Tom.”

Poloinen Tom ei voi voittaa. Ja siis Tom on oikein hyvä tyyppi, ehkä jopa liiankin hyvä. Mainio vahinko-presidentti: rehellinen, lojaali, fiksu. Hyvä isä, hyvä aviomies, hyvä esimies, hyvä armeijan ylipäällikkö. Hyvä kaikkea. Mutta ei Jack Bauer.

Yhdessä kohtauksessa tämä presidentiksi joutunut Tomppa kertoi, ettei ole koskaan lyönyt ketään. Täysin automaattisesti suustani pääsi ”hah, niin varmaan”. Koska Jack Bauer ei muuta teekään kuin lyö ihmisiä.

Mitä enemmän katson Designated Survivoria, sitä kirkkaammin tajuan, että Kiefer Sutherland on mun päässä ikuisesti Jack Bauer. Sori Kiefer. Olet roolisi vanki.

Jack Bauer forever.

Designated Survivorin kolme kautta katsottavissa Netflixissä. Ihan hyvä se on! Ei tosin mikään 24… (24 taitaa olla ainakin Viaplayssä.)

PS. Hyvä lukija, olen tuskallisen tietoinen siitä, että käytin juuri 2981 merkkiä kirjoittaakseni yhtään mihinkään liittymättömän postauksen Jack Bauerista, tv-sarjahahmosta, joka ei ole ollut millään lailla relevantti vuosikymmeneen. Olen pahoillani. Jos kuvittelit, että tämä kirjoitus jossain kohtaa olisi muuttunut ajankohtaiseksi ja fiksuksi populaarikulttuurin analyysiksi, pahoittelut että jouduit pettymään.

Kuten Jack Bauerin, myös minun oli itsepintaisesti ja vimmaisesti saatettava loppuun se, minkä aloitin. Vaikka sivullisia ehkä saattoikin sattua.

You can add that (=tämän tekstin lukemisen) to your list of regrets, sanoisi Jack Bauer.

PPS. Menin vahingossa – VAHINGOSSA – spoilaamaan yhden merkittävän juonenkäänteen, joka tapahtuu oletettavasti Designated Survivorin kakkoskaudella. Okei hyvä on, ihan tarkoituksella yritin spoilata yhtä toista asiaa – siis sitä, että kai Emily ja Aaron alkavat jossain kohtaa seurustella – ja siinä samassa vahinkospoilasin tämän ison juonenkäänteen. Hyvä uutinen on se, että en tykännyt siitä juonikuviosta lainkaan, joten voin lopettaa sarjan katsomisen. Kunhan nyt eka saan selville, kuka räjäytti Capitolin.