Kategoria: Suosittelen

Suosituksia kansalle!

Kategoriat
Sarjat Suosittelen

17 sarjatärppiä lokakuuhun 2022

Kirjoitus on alun perin julkaistu 4.10.2022 Lilyssä.

Suosikkiasia: sarjat!

Kuvat: Amazon Prime, Hulu, Apple TV+, Netflix

Lokakuu. Hyvä sarjakuukausi jos pidät kaikesta pelottavasta kamasta. Huono sarjakuukausi, jos yrität kirjoittaa sarjablogia mutta vihaat kaikkea pelottavaa kamaa.

Listani perusteella myös hyvä sarjakuukausi Netflixin käyttäjille, mutta toisaalta eivätkö ne kaikki ole? Määrä korvaa laadun ja sitä rataa.

Mikä / mistä / milloin alkaa

Uutuussarjat

The Bear / Disney+ / 5.10.

The Bear täytti mun Twitter-seinän viime kesänä, kun se julkaistiin Hululla. Ilmeisen hyvä draamakomedia. Lopetin Shamelessin ehkä kolmannen kauden jälkeen, mutta The Bearia tähdittävän Jeremy Allen Whiten Lip oli yksi sen parhaista osista.

”The Bear seuraa Carmen ”Carmy” Berzattoa), fine dining -ravintolamaailman nuorta kokkia, joka tulee kotiin Chicagoon pitämään perheensä The Original Beef of Chicagoland – voileipäbaaria sydäntäsärkevän kuolemantapauksen jälkeen”.

Katsoisin, jos olisi Disney+. Sarja on uusittu toiselle kaudelle.

Glitch / Netflix / 7.10.

Mun pitäisi katsoa enemmän k-draamoja. On kaikkea mielenkiintoista ja uniikkia, kuten tämä Glitch:

”Nuori nainen ryhtyy tutkimaan poikaystävänsä äkillistä katoamista UFO-harrastajan kanssa ja törmää hurjaan salaliittoon”.

The Midnight Club / Netflix / 7.10.

Kappas,taas yksi Mike Flanaganin (The Haunting of Hill House, The Haunting of Bly Manor, Midnight Mass) sarja, jota en uskalla katsoa.

”Saattohoitolaitoksen kuolemansairaat teinit tekevät hyytävän sopimuksen, jonka mukaan ensin kuolevan on lähetettävä viesti haudan takaa”.

Little Women / Netflix / 8.10.

Olin kehittämässä jotain näppärää läppää Marchin sisaruksista ja Louisa May Alcottista ja siitä, kuinka Netflixin k-draama onkin jotain ihan muuta kuin mihin nimi viittaa, mutta sitten googletin sarjan. Ja ainakin ystävämme Wikipedia kertoo sen pohjautuvan 1800-luvun klassikkoon. What’s on Netflix puolestaan tituleeraa sitä ”Louisa May Alcottin rakastetun romaanin moderniksi mukaelmaksi”.

Ilmeisesti kovin löyhä mukaelma?

”Ainaisesta rahapulasta kärsivä sisarkolmikko sotkeutuu salaliittoon, jossa on mukana varakkaita ja vaikutusvaltaisia. He eivät voi luottaa kuin toisiinsa”.

Hei, molemmissa on sisaruksia! Ehkä se riittää?

Jos unohdetaan Louisa May Alcott, niin tämä tuore Little Women itse asiassa vaikuttaa trailerinsa perusteella oikein mielenkiintoiselta.

Candy / Disney+ / 12.10.

”Candy Montgomery on kotiäiti, joka tekee kaiken oikein – hänellä on hyvä aviomies, kaksi lasta ja mukava koti. Mutta kun yhdenmukaisuuden paine kasvaa liian suureksi, hänen tunteensa purkautuvat vapaudenkaipuuta uhkuvana käytöksenä. Candyn mitta tulee täyteen, kun häntä käsketään vaikenemaan – tappavilla seuraamuksilla”.

Tai vaihtoehtoisesti se sarja, jossa on Jessica Biel peruukissa.

The Playlist / Netflix / 13.10.

2020-luvun huipentuma? Netflix tekee minisarjan Spotifysta. Ei kai siinä. Olenkin silloin tällöin pohtinut, että miten ruotsalaiset — tietysti ruotsalaiset! — pystyivät noin vaan muuttamaan koko globaalin musiikkibisneksen.

The Watcher / Netflix / 13.10.

Pelottavaa kamaa! The Watcherissa pelottava kama yhdistyy varsin nimekkääseen näyttelijäkaartiin: Naomi Watts, Bobby Cannavale, Jennifer Coolidge, Mia Farrow…

”Pahaenteisiä kirjeitä, outoja naapureita ja pelottavia uhkauksia. Perhe muuttaa unelmiensa kotiin lähiössä mutta huomaakin perineensä painajaisen”.

Vaikuttaa trailerinsa perusteella oikein kiinnostavalta ja koukuttavalta. Perustuu tositapahtumiin ja kaikkea. Mutta sitten taas… noh, arvostan yöuniani.

Shantaram / Apple TV+ / 14.10.

Gregory David Robertsin samannimiseen elämäkertateokseen pohjautuvassa draamatrillerissä australialainen pankkiryöstäjä pakenee Intiaan.

”Vankikarkuri Lin Ford pakenee 1980-luvun Bombayn vilkkaille kaduille toivoen katoavansa sinne. Lääkitessään kaupungin köyhiä ja kaltoin kohdeltuja Lin löytää odottamattoman rakkauden, yhteyden ja rohkeuden pitkällä tiellä pelastukseen”.

Pääosassa Charlie Hunnam.

From Scratch (suom. Uusi alku) / Netflix / 21.10.

Rakkaustarina! Hoi Netflix, luulin ettette saa julkaista sellaisia lokakuussa. Jossain julkaisukokouksessa joku sankarini varmaan nosti kätensä ylös ja oli että ”hei kaverit, ehkä meidän pitäisi julkaista joku leppoisa hyvän mielen sarja myös koska entä se kohderyhmä joka vihaa kauhua?”

Zoe Saldañan tähdittämä minisarja perustuu Tembi Locken muistelmateokseen From Scratch: A Memoir of Love, Sicily, and Finding Home.

The Peripheral / Amazon Prime / 21.10.

En tiedä miksi, mutta Chloë Grace Moretz on niitä julkkiksia, joille toivon kaikkea hyvää. Siis tietysti toivon useimmille hyvää, mutta jostain syystä olen erityisesti Chloë Grace Moretzin puolella. Johtuukohan se siitä, että hän on ollut lapsitähti? Niin tai näin, hänen tähdittämänsä The Peripheral on Westworldin luojien Jonathan Nolanin ja Lisa Joyn tuottama scifisarja, joka pohjautuu William Gibsonin samannimiseen romaaniin.

Guillermo Del Toro’s Cabinet of Curiosities / Netflix / 25.10.

Ja kappas vaan, lisää pelottavia sarjoja joita minä en uskalla katsoa. Guillermo Del Toron kauhuantologia ”sisältää kahdeksan tarinaa irvokkaista painajaisista”. Cool cool cool, not watching.  Tuo trailerin pysäytyskuva on jo tarpeeksi kamala.

The Devil’s Hour / Amazon Prime / 28.10.

Joo joo, ex-Tohtoreita (Peter Capaldi), psykologinen trilleri ja sarjamurhaajia, mutta sivuroolissa on Phil Dunster, ja haluan hänellekin pelkästään hyviä asioita. Olen edelleen pöyristynyt, että Ted Lasson miljoonasta Emmy-ehdokkuudesta huolimatta hän ei ole vielä ollut henkilökohtaisesti ehdolla Jamie Tarttin roolistaan. Pidän Brett Goldsteinista (suositus hänen podcastilleen Films To Be Buried With) ja Roy Kentistä, mutta olisin antanut kakkoskauden sivuosa-Emmyn Philille. Vastasi koko viime vuoden koskettavimmasta sarjakohtauksesta, eikä ollut edes ehdolla. Tämähän ei liity mitenkään Amazon Primen Paholaisen tuntiin (”Lucy herää joka yö tasan kello 3.33. Missään hänen elämässään ei ole ollut järkeä pitkään aikaan. Mutta vastaukset ovat jossain, julman murhien sarjan lopussa”) mutta piti saada sydämeltä. Eli tiivistettynä: Emmyjä Phil Dunsterille!

Jatkuvat sarjat

Avenue 5, kausi 2 / HBO Max / 11.10.

Tämä on sarjassamme ”katsoiko joku ykköskauden, miten hitossa tämä sai jatkoa, en ole kuullut kenenkään puhuvan tästä??!” (Mutta siis oikeasti: onko joku katsonut Avenue 5:n, kannattaako siihen tuhlata aikaansa?)

Derry Girls, kausi 3 / Netflix / 7.10.

Halleluja, vihdoinkin! Arkistojen mukaan olen huhuillut kolmoskauden perään syyskuusta 2019 lähtien. Lainaan vuoden 2019 itseäni re Derry Girls: Taikaa koko sarja sanon minä. Olisihan se ollut ihan kiva, jos kolmoskausi olisi tullut vähän nopeammin, mutta toisaalta tulee just oikeaan aikaan. Koska maailmantilanne on arrgghhwdcvmexgfgjeragnfnxgezax. Joten pitäkää tunkkinne, perjantaina 7.10. minä aion ostaa irtsareita, katsoa koko illan Derry Girlsiä ja piiloutua kaikelta ikävältä.

Acapulco, kausi 2 / Apple TV+ / 21.10.

Olenko huudellut tarpeeksi, että Applen Acapulco on hurmaava tapaus? Huutelen lisää: katsokaa Acapulco, se on ihana, sydäntä lämmittävä hyvän mielen komedia täynnä värejä ja hauskaa säätöä. Taisin joskus kirjoittaa, että heittäisin iPhoneni seinään, jos sarjaa ei uusittaisi kakkoskaudelle. Nyt mun ei tarvitse tehdä sitä! 😀

Big Mouth, kausi 6 / Netflix / 28.10.

Tämäkin jatkuu.

The White Lotus, kausi 2 / HBO Max / 31.10.

Minähän olen sanonut, kuinka en oikein pitänyt White Lotusin ykköskaudesta… mutta aion katsoa kakkoskauden, koska siinä on Aubrey Plaza. Anything for Aubrey.

PS. Edelleen nolla minuuttia katsottuna House of the Dragonia ja Mahtisormuksia. Pitäisiköhän mun lopettaa uskottelemasta itselleni, että vielä minä aion ehtiä junaan?

Kategoriat
Kirjat Suosittelen

Olin väärässä rakkausromaaneista (ja kuuma kirjatärppi)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 1.10.2022 Lilyssä.

Suosikkikirja: Red, White and Royal Blue

Tämä on käsi ylös virheen merkiksi -hetki. Olen ollut siinä uskossa, että en pidä rakkausromaaneista. Siis tiedättehän, Harlekiini-romaaneista, romanttisista kirjoista, mitä ne nyt ovat. Romance novels, puhun niistä. Rakkausromaani lienee oikea suomenkielinen termi.

En siis ole nyrpistellyt nenääni niille ja pitänyt roskana (never!), olen vain kuvitellut että minä, Maisa, en pidä niistä. Olenhan tunnettu silmien pyörittelijä, joka tässäkin blogissa dokumentoidusti ei pidä yltiöromanttisesta lässytyksestä. Eikä seksikohtauksista. Ja siis yltiöromanttisuus ja seksikohtaukset nyt vähän niinku on se juttu rakkausromaaneissa.

Okei, on mulla ollut hieman negatiivinen kuva rakkausromaaneista. Mun päässä ovat välkkyneet Harlekiinien kasarille jumahtaneet rumat kannet, joissa avoimeen paitaan pukeutunut pitkätukkainen Fabio suutelee jotain näpsäkkää hovineitiä takkatulen äärellä. Ja se Frendien jakso, jossa Joey löytää eroottista kirjallisuutta Rachelin tyynyn alta ja kiusaa Rachelia siitä (terve suhtautuminen naisen seksuaalisuuteen, Frendit!)

Mutta! Luin Casey McQuistonin oikein hauskan, oikein koukuttavan, oikein nokkelan, oikein kuuman ja romanttisen Red, White & Royal Bluen, ja nyt olen rakkausromaanikäännynnäinen. Tajusin, että parhaimmillaan rakkausromaanit ovat hauskoja ja leppoisia hyvän mielen rom comeja — parilla ekstra seksikohtauksella ja lisäannoksella romanttista sälää. Minähän — kaikesta silmien pyörittelystäni huolimatta — rakastan rom comeja! Ja luettuna seksikohtauksetkaan eivät häiritse minua. Mun ei tarvitse pohtia, että kuinkahan kiusallista tuo on näyttelijöille. Yltiöromanttista lässytystäkin kestän huomattavasti paremmin sivuilla kuin ruuduilla.

Ennen RWRB-valaistumistani olin lukenut kaksi rakkausromaaniksi luokiteltavaa kirjaa, kaksi Bridgerton-sarjan osaa. Huutelin taannoin Netflixin Bridgertonista kirjoittaessani, että kirjat lukeneiden mielestä kakkoskausi ei vertautunut mitenkään mairittelevasti sen pohjalla olevaan Viscount Who Loved Me’hen. Pitihän mun selvittää, ovatko oikeassa, joten lainasin sen kirjastosta. Kukaan ei voi väittää, ettenkö ottaisi blogihuuteluitani vakavasti! Toki en kirjan luettuani muistanut kertoa, mihin lopputulokseen olin tullut.

Noh, parempi myöhään… lopputulos taisi olla se, että en mitenkään erityisemmin pitänyt kirjasta. Että sarjasta sentään on yritetty silotella pois lähdemateriaalin ankeita puolia. Että 1800-luvulle sijoittuva, ikävän epätasa-arvoinen romantiikka ei vetoa minuun. Että miksi nuo miehet (Anthonyn Viscount Who Loved Me’n lisäksi olen lukenut Benedictin tarinan An Offer from a Gentleman) kohtelevat naisia noin, miksi tämän pitää olla niin takapajuista ja ankeaa? Sarjassa ikävyydet ja epätasa-arvon unohtaa helpommin, kun uppoutuu väreihin ja musiikkiin ja kauniisiin ihmisiin ja hulppeisiin lavasteisiin. Ja Jonathan Baileyyn.

Kyllähän minä tajuan, että Bridgertonit ovat rakkausromaanien alagenreä, historiallista romantiikkaa, että ”apua, mies ja nainen ovat kahdestaan huoneessa, nyt heidän on mentävä naimisiin” on osa sitä maailmaa ja ajanjaksoa, joita kirjoissa maalataan. En vain pidä siitä.

Kävi ilmi, että fabioiden ja bridgertoneiden sijaan minä pidän moderneista, nykyaikaan sijoittuvista, popkulttuuriviittauksia viljelevistä, hauskoista ja fiksuista hyvän mielen rom com -rakkausromaaneista, jotka kertovat höttöisiä, sydämellisiä, romanttisia, tasa-arvoisia rakkaustarinoita. Tai siis ainakin pidän Red, White & Royal Bluesta. Otokseni ei ole kauhean  edustava, myönnetään.

Mutta anteeksi vaan, kuka rom com -fani voisi vastustaa juonta, jossa Yhdysvaltojen presidentin poika Alex rakastuu Walesin prinssi Henryyn? Yhdistettynä parhaaseen rom com -tropeen, enemies to loversiin. Plus salasuhteeseen ja siihen, että miten käy presidentinvaaleille tai iik, monarkialle, jos suhde paljastuu? Diplomaattinen katastrofi uhkaa! Täydellistä. Täydellisen hauska lukukokemus, täydellisen hauska, fiksu ja romanttinen rakkaustarina.

Käännytettynä rakkausromaanifanina aion seuraavaksi lukea Bolu Babalolan Honey & Spicen. Seuraan Bolua Twitterissä (huipputyyppi, twiittaa popkulttuurista ja muusta hauskasta), ja olen vakuuttunut, että rakastan Honey & Spicea. Siinäkin on enemies to loversia. Ja feikkisuhde. Ja ilmeisesti kaikkea muutakin hauskaa ja kuumaa säätöä.

PS. Ken tietää hauskoja, moderneja rakkausromaaneja, saa vinkata!

PPS. Red, White and Royal Bluesta on tekeillä Amazon Primen leffa. Julkaisuajankohdasta ei ole vielä tietoa, mutta kuvaukset on jo paketissa. Kirja on superpidetty, joten valtaisalla fanijoukolla on taatusti sanottavaa, jos menee pieleen. Näyttelijävalinnoistakin syntyi jo pientä polemiikkia, luonnollisesti. Minä olen vain iloinen, että nyt olen valmiiksi lukenut lähdeteoksen ja voin sitten valittaa kirjafanin auktoriteetilla.”Kirja oli paljon parempi, mitä hittoa!!?” 😀

Kategoriat
Leffat Sarjat Suosittelen

Netflixin Do Revenge ja muita viime aikojen suosikkiasioita

Kirjoitus on alun perin julkaistu 17.9.2022 Lilyssä.

Suosikkiasiat: Ysärin teinileffat, Aikuiset, NoHo Hank ja herttuatar Meghan.

Kuvat: Netflix, HBO, Apple TV+

Nyt nämä jopa ovat oikeasti suosikkiasioita!

Do Revenge / Netflix

(Ei sisällä spoilereita!)

Miljoona nostalgiapistettä Netflixin tuoreelle Do Revenge -leffalle. Ysärin ja 2000-luvun alun teinileffojen kanssa kasvanut meikäläinen fiilisteli viittauksia Cluelessiin, 10 Things I Hate About You’hun, Electioniin, Mean Girlsiin, Julmia aikeisiin, Heathersiin… mihin muihin? Varmaan missasin jotain. Viittauksista huolimatta leffalla oli oma ääni ja tulokulma, joten lisää pisteitä! Oikein viihdyttävä parituntinen, suosittelen. Toki voisin elää ilman sitä, että reilusti päälle parikymppiset tyypit esittävät lukiolaisia, mutta Hollywood gonna Hollywood. Eikä siinä, pääosissa Camila Mendes ja Maya Hawke tekivät oikein mainiota työtä, pisteitä heillekin! Ja puvustajille ja lavastajille, leffa oli pastellitykityksessään visuaalisestikin viihdyttävää katsottavaa.

Do Revenge on teinimaailmaan siirretty Muukalaisia junassa (Hitchcockia, lisää viittauksia!). Mendesin esittämä Drea ja Hawken Eleanor kärsivät vääryyttä, tutustuvat ja sopivat kostavansa toistensa puolesta. Näin kostoa ei voi jäljittää heihin. Huvittavaa sekoilua plus paikoin oikein terävää satiiria ja 2020-luvun ilmiöiden ja epäkohtien kommentointia. Vähän toivon, että leffa olisi lähtenyt vieläkin isommalla vaihteella päin musta komedia -puoltaan, mutta pelittihän se noinkin.

Aikuiset / Yle Areena

Pisteitä myös hurmaavalla Aikuiset-sarjalle ja sen kolmannelle ja viimeiselle (buu) kaudelle. Oli mun suosikkikausi; rakastin tapaa, jolla sarja päättyi. Jotenkin niin oikealla ja merkityksellisellä tavalla. Pidin myös kovasti tästä HS:n jutusta, jossa sarjan luoja ja pääkäsikirjoittaja Anna Brotkin piti päiväkirjaa viimeisen kauden luomistyöstään.

Erityisesti pisteitä Brotkinin vikan kappaleen sanoille: Sitten tajuan, että ehkä voisin itsekin alkaa opetella samaa, mitä saarnaan muille sarjassani. Että many fucks todellakin given. Että on ookoo itkeä, on ookoo olla nolo ja tuntea isosti näistä naurettavan pienistä asioista.

Hear hear!

Barry / HBO Max

Ei sillä, että kukaan pitäisi kirjaa, mutta kenties olen joskus maininnut aloittaneeni HBO:n superkehutun Barryn. Tai sitten en ole maininnut, kuka näitä muistaa. Anyways, siitä on jo aikaa, olisiko ollut vuosi takaperin. Katsoin ekan kauden ja vähän toista, mutta sitten jumituin enkä enää jaksanut. Unohtui koko sarja. Sehän on siis äärihyvä, mutta mun on aina vaikea aidosti pitää sarjoista, joiden päähenkilöiden puolella oleminen on hankalaa. Ja Barryn päähenkilö on palkkamurhaaja.

Noh, tässä taannoin en keksinyt muutakaan katsottavaa, joten päätin antaa Barrylle uuden mahdollisuuden. Nyt olen koukussa siihen, pidän sitä nerokkaana ja täydellisenä ja omituisen hauskana, ja miten ihmeessä Anthony Carrigan ei ole voittanut kaikkia mahdollisia palkintoja NoHo Hankin roolistaan? Vaikka kaikki sarjan hahmot ovat omalla tavallaan kamalia (ja siis murhaavat porukkaa oikealla ja vasemmalla), silti toivon ettei kenellekään tapahdu mitään ikävää. En tajua.

Luckiest Girl Alive / Netflix 7.10.

Tämä lokakuussa odottava Netflix-leffa kiinnostaa. Luin vuosia sitten leffan pohjalla olevan Jessica Knollin samannimisen romaanin, ja muistan, että oli oikein koukuttava. Olen kirjoittanutkin siitä vuonna yksi ja kaksi. Edelleen ylpeä tuon postauksen kuvituksesta. Ja fun fact: sain kyseiseen postaukseen blogini ensimmäisen kommentin. Toki olisi ollut kivempaa että kommentti olisi koskenut jotain muuta kuin virhettäni, mutta kommentti se oli joka tapauksessa. Olin siitä kovin ylpeä 😀

Meghan

Sitä vaan, että Team Meghan sataprosenttisesti. Siis kun vastapuolella ovat rasistiset kusipäät, kiusaavat brittitabloidit ja muut idiootit, jotka hyvä luoja valittavat Meghanista (ja Harrysta mutta enemmän Meghanista, tietysti) teki hän mitä tahansa. Väärin väärin väärin aina väärin. Jos kritisoit herttuattaria — tai ketä tahansa — siitä, että he pitävät puolisonsa kädestä kiinni, niin suosittelen hyvin vakavaa itsetutkiskelua. Sen jälkeen suosittelen katsomaan Harryn tarinan Apple TV+:n dokkarisarjasta The Me You Can’t See. Tai vähintään tämän somessa kiertävän seitsemänminuuttisen kyseisestä sarjasta. Ja sitten lukemaan tämän Buzzfeedin listauksen tavasta, jolla brittimedia on kohdellut Meghania verrattuna Kateen.

PS. En ole edelleenkään katsonut yhtään jaksoa The House of the Dragonista tai The Rings of Powerista. Ei tämä nyt kovin lupaavalta vaikuta. Sen sijaan olen uudelleenkatsonut Ted Lasson, alusta lähtien. Ykköskaudessa on ihan uusi taso, kun tietää kakkoskauden tapahtumat. Ja siis pisteitä Ted Lassolle, toimii, toimii ja toimii.