Kategoria: Muu kulttuuri

Kulttuuria kansalle!

Kategoriat
Muu kulttuuri Sarjat Suosittelen

Hyviä sarjauutisia ja muuta sälää

Kirjoitus on alun perin julkaistu 31.1.2021 Lilyssä.

Suosikkiasia: sarjat!

Kuvat: Netflix, Matilda the Musical, Apple TV+, Yle Areena, The CW

Seuraa sekalaista sälää ja sarjauutisia. Olkoon kelvollinen tapa paketoida Suosikkiasioiden tammikuu.

Hyvä uutinen: Aikuiset!

Aikuiset-sarjan toinen tuottari tuli pari päivää sitten Yle Areenaan. En ollut mitenkään odottanut sitä – en koskaan ollut ekan kauden suurin fani vaikka sen aikoinaan katsoinkin. Päädyin silti katsomaan toisenkin kauden – onneksi. Kuinka hauskat kahdeksan jaksoa! Ehkä se oli se kesä, ehkä vapaus, ehkä nuoruus. Tai ehkä se, että oma elämä tuntuu Oonan ja Artun höpsöttelyjä katsoessa kovin tasapainoiselta ja järkevältä. Oli miten oli, jatkoon. Plussapisteitä siitä, että koska sarja on kuvattu Kalliossa, saa bongailla kaikkia tuttuja paikkoja. Tuossa ovat Ipissä, tuossa astelevat Mäkelänkatua, tunnistan tuon mattolaiturin…

Hyvä uutinen: Bridgertonin kakkoskausi

Uutinen joka ei yllätä ketään: Netflix uusi megahittisarjansa Bridgertonin toiselle kaudelle. En ole mikään superfani, mutta tajuan kyllä, miksi sarja on noussut Netflixin kaikkien aikojen katsotuimmaksi. Kakkoskaudella keskitytään Anthony Bridgertonin rakkauselämään.

Hahmo ei välttämättä sytytä, mutta hurraa sen näyttelijälle, Jonathan Baileylle!  Jonathan, olen ollut sun puolella jo Crashingista ja Broadchurchista lähtien (sivuhuomio: kaksi loistavaa sarjaa, molemmat Netflixissä). Ja Bridgertonista; olen kuullut huhua jostain Katesta… eli viscount me in, too. Jonathan Baileyn takia nyt ainakin.

Mahdollisesti hyvä uutinen: Matilda-musikaali

Joku aika sitten uutisoitiin, että Netflix tekee leffaversion Tony- ja Olivier-palkitusta Matilda-musikaalista, joka pohjautuu Roald Dahlin Matilda-kirjaan, josta on jo aiemmin tehty ei-musikaalileffa, vuonna 1996 julkaistu Matilda ja lasten kapina. Jees, aivan pätevä lauserakennelma, eteenpäin.

Minä olen aina rakastanut Matildaa (vaikka onkin pieni ongelma Roald Dahlin kanssa). Siksi Matilda-musikaali on hyvä uutinen ja toisaalta huono uutinen: mitä jos menevät pilaamaan sen jotenkin? Musikaalielokuvat eivät noin yleisesti ole suosikkiasioitani; musikaalit teatterissa = rakastan, musikaalit elokuvaversioina = tavallisesti pyörittelen silmiä…. mutta toisaalta, laulavat, taitavat lapset ovat ehdottomasti suosikkiasia – iskee aina sydämeen kun kuulen lasten laulavan. Ja Matilda-musikaalissa on  laulavia, taitavia lapsia, joten heitä nähdään väistämättä myös elokuvassa. Enkä ole koskaan nähnyt Matilda-musikaalia teatterissa, joten sama kai se on nähdä Netflixin versiona.

Sisäisen monologin jälkeen: olkoon hyvä uutinen, että Netflix menee sörkkimään Matildaa. Ovat jo saaneet mukaan kuuluisan nimenkin: Emma Thompson esittää ilkeää Trunchbullia. Nimiroolissa nähdään Entertainment Weeklyn mukaan Alisha Weir.

Kunhan kuulen Revolting Childrenin!

Jos haluaa lisää iskuja sydämeen, West Endin Matilda the Musicalin cast recording löytyy täältä.

Ilmeisesti hyvä uutinen: Lupin

Hei, ilmeisesti Netflixiin tammikuussa tullut ranskalaissarja Lupin on hyvä?? En ole vielä nähnyt sitä, mutta tarpeeksi monta ihmistä on, sarja uusittiin kakkoskaudelle. Ja näkyy viihtyneen Netflixin top kympissä. Täytyy laittaa listalle.

Muuta sälää: Viaplay

Mainitsin viimeksi, kuinka uuden puhelimen kaupanpäällisenä sain vuoden ilmaisen kokeilujakson Apple TV+ -suoratoistopalveluun. Sitä en maininnut, että tämän liian kalliin puhelimen siivellä sain myös toisen kaupanpäällisen, kolme kuukautta ilmaista Viaplaytä. Siellä on monia tuttuja, hyväksi havaittuja sarjoja – esimerkiksi komediatarjonta on varsin hyvää, arvioin näin päivän käyttökokemuksella. Minä aloin katsoa Party Down -sitcomia, koska tuntuu että se uupuu mun komediasivistyksestä. Löytyy myös Supernaturalin 15:s kausi, joka ei ole edelleenkään tullut Amazon Primeen Suomessa. (edit. just kun ehdin dissata, niin johan se tuli heti seuraavana päivänä… eli nyt on vika kausi myös Primessä.)

Ja loistava uutinen tämäkin: jos nyt oikein ymmärsin, 1. helmikuuta Viaplayhin tulee katsottavaksi Hart of Dixien ykköskausi. Loistavan höttöinen hyvän mielen sarja, joka on ollut ikävän huonosti nähtävissä Suomessa. Tosin camoon, miksi vain yksi kausi? Tuleeko loput myöhemmmin? Edit. Hei, onkin kaikki neljä kautta!  Sori Viaplay.

Muuta sälää: The Morning Show

Apple plussasta puheen ollen, katsoin Jennifer Anistonin, Reese Witherspoonin ja Steve Carellin tähdittämän kehutun The Morning Show’n. Olin jo aiemmin nähnyt kaksi ensimmäistä jaksoa, nyt katsoin loput kahdeksan. Jaksot olivat pitkiä ja aika raskaita, enkä ihan heti jaksanut sen suuremmin innostua. Mitä pidemmälle katsoin, sitä paremmaksi sarja kuitenkin muuttui. Tarina kasvoi ja kehittyi ja piti otteessaan, kunhan oli ensin jaksanut kahlata alun tylsyyden yli.

Muuta sälää: Ginny & Georgia

Listasin tammikuun alussa Netflixin ja muiden suoratoistopalveluiden uutuussarjoja. Netflix-listalla oli Ginny & Georgia, josta on sittemmin julkaistu traileri. YouTubessa yksi kommentoija kirjoitti, että sarja vaikuttaa Gilmore Girlsin ja Little Fires Everywheren yhdistelmältä, mikä tuntuu melko osuvalta vertaukselta. Ja oikeasti: Ginny & Georgia, Gilmore Girls?? GG ja GG? Ei voi olla sattumaa.

Okei, siinä ne. Tulkoon helmikuu.

Kategoriat
Ajattelin tänään Muu kulttuuri Sarjat

Viekö tiedostavuus ilon suosikkisarjoista? Tapaus Frendit

Kirjoitus on julkaistu alun perin 5.9.2018 Lilyssä.

Suosikkisarja: Frendit. Mutta…

Kuva: NBC

Rakastan Frendejä. Tv-sarjaa siis. Rakastan Frendejä kuin… no, kuin vanhaa, rakasta ystävää. Sellaista ystävää, jonka on tuntenut ikuisuuden ja joka vuosi toisensa jälkeen ilostuttaa ja saa nauramaan. 

Olen elämäni aikana katsonut Frendien tuotantokaudet läpi noin viisimiljoonaa kertaa. 

Katsoin sitä kun se tuli aikanaan telkkarista ekan kerran, katsoin jatkuvalla loopilla tulleita uusintakierroksia ja nyt se on mun vakkarivalinta, kun etsin Netflixistä jotain taustahälyä muun puuhailun oheen. 

Olen jo vuosia nauranut vitseille etukäteen, koska muistan ne ulkoa. Varmaan aika moni muukin. 

Harmi vaan, että meidän ikuisuuksia kestänyt ystävyyssuhde on viime vuosien aikana vähän säröillyt. Frendit ei tietenkään ole muuttunut mihinkään, joten ei se ole sen vika. Se heittää samaa läppää kuin aina ennenkin, on ihan samanlainen kuin aina ennenkin.

It’s not you, it’s me.

Vika on minussa. Ja vika on siinä, että maailma meidän ympärillä on muuttunut. 

Frendit on – luonnollisesti – aikansa tuote. Se tuli telkkarista vuosina 1994-2004, ja silloin moni sellainen asia meni huumorin varjolla läpi, mikä ei enää tänä päivänä menisi. Kuten nyt vaikkapa Fat Monica -vitsit. Ilkeämielinen lihavuudelle nauraminen ei ole ok, koska fat shaming = not cool, kaikkihan sen nykyään tietävät. Mutta Frendeissä ”lihava” Monica on kestovitsin aihe ja huumori revitään nimenomaan hänen painostaan ja syömisestään.

Läskivitsien lisäksi Frendit on nykystandardien mukaan ongelmallinen muillakin tavoilla. Naururaita pamahtaa päälle jokaisesta lesbo-sanasta, koska hah hah hah Rossin vaimo jätti hänet toisen naisen vuoksi ja homoseksuaalisuudelle sopii tietysti nauraa. Samoin Chandlerin isän transsukupuolisuudelle (Frendien kunniaksi on toki sanottava, että 1990-luvun televisiolle epätyypillisesti siinä oli sentään edustettuina kyseiset vähemmistöt – ongelma on siinä, minkälaisessa valossa heidät kuvattiin).

Homofobian ja transfobian lisäksi silmille hyppää seksismi ja jumahtaneet sukupuoliroolit. Kuten siinä jaksossa, kun Ross ei suvaitse sitä, että hänen tyttärensä hoitaja on mies. Tai kun hän kauhistuu, kun hänen poikansa rakkain lelu onkin Barbie.

Itse asiassa koko Rossin hahmo saa minut nykyään raivon partaalle. Sairaalloinen mustasukkaisuus ja omistushaluisuus eivät ole kovinkaan miellyttäviä luonteenpiirteitä, arvon professori Geller. Luota tyttöystävääsi!

Nämä ongelmat ovat tietysti olleet olemassa aina. Kuten sanottu, Frendit ei ole muuttunut. Sama sarja, samat vitsit, samat juonikuviot. Ja ihan varmasti jotkut katsojat ovat tajunneet jo 1990-luvulla, että sarjassa haetaan huumoria välillä vähän kyseenalaisin keinoin. Minä en kuitenkaan tajunnut, en ennen kuin kasvoin aikuiseksi ja aloin kiinnittämään tarkempaa huomiota siihen, minkälaista populaarikulttuuria kulutan. Myös yhteiskunta ympärillä auttoi avaamaan silmiä: nykyään esimerkiksi sosiaalinen media ja sen valveutuneet ja tiedostavat käyttäjät pitävät huolen siitä, ettei loukkaava sisältö mene läpi.  

Minäkin yritän parhaani mukaan olla valveutunut ja tiedostava. Ymmärtää rakenteita ja representaatioita ja valtasuhteita ja sitä, miten ne vaikuttavat niinkin triviaalilta tuntuvaan asiaan kuin tv-viihteeseen. 

Nykyään tiedostan, että Frendit on kaukana täydellisestä tv-sarjasta. Huomaan sen seksistisen huumorin ja diversiteettiongelman. Mutta toisaalta: onko järkeä arvostella lähes 15 vuotta sitten päättynyttä sarjaa käyttämällä ajan saatossa muuttuneita kriteerejä? Viekö tiedostavuus ja valveutuneisuus ilon tv-suosikeista, jotka ovat vuosien saatossa ilostuttanut ja naurattanut?

Tuli mieleen BBC Comedyn sketsi parin kuukauden takaa. You Woke? -niminen videopätkä löytyy esimerkiksi BBC Comedyn Facebook-sivulta. Sketsissä nauretaan milleniaaleille, jotka eivät osaa iloita mistään, koska ovat koko ajan niin kovin valveutuneita. Tukiryhmässä he saavat kotiläksyksi katsoa Frendejä.

On sketsissä varmasti joku totuuden siemen. Jatkuva tiedostavuuden korostaminen kääntyy luultavasti jossain pisteessä negatiiviseksi asiaksi, varsinkin jos sitä käyttää lyömäaseena vuosikausia sitten päättynyttä tv-komediaa vastaan. 

Oikein suhteutettuna tiedostavuus on kuitenkin ainoastaan hyvä juttu. On hyvä, että Frendien fat shaming, transfobia ja seksismi nostetaan esille, koska se tarkoittaa, että jotain on opittu. On hyvä, että kuluneet vitsit eivät enää naurata, koska eihän niille olisi koskaan kuulunutkaan nauraa.

Ja eihän Frendien ongelmallisuuden tiedostaminen tarkoita sitä, ettei sitä saisi enää katsoa! Minä katson ainakin. Nykyään vain ymmärrän, että vanha, rakas ystäväni on jumahtanut menneisyyteen.

PS. Frendit ei tietenkään ole ainoa 2000-luvun taitteen huippusuosittu tv-sarja, jonka ongelmallisuudesta on puhuttu paljon…

Kuva: iheartsexandthecity.tumblr.com

Kategoriat
Muu kulttuuri Suosittelen

Älä missaa tätä! Netflixin uusi komediaspesiaali on mestariteos

Suosikkiasia: Hannah Gadsbyn Nanette (Netflixissä, katso heti!)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 7.7.2018 Lilyssä.

Kuva: Netflix

”Miksi Hannah Gadsbyn Netflix-spesiaali Nanette on niin merkittävä?” (Washington Post)

”Hannah Gadsbyn Netflix-spesiaali voi mullistaa stand upin” (USA Today)

”Miksi Hannah Gadsbyn Nanette on kääntänyt komedian peruuttamattomasti ylösalaisin?” (Vox.com)

”Julkkikset sekosivat Hannah Gadsbyn Netflix-spesiaalista” (News.com.au)

Jos on viime viikkojen aikana sattunut lukemaan kansainvälisiä viihdesaitteja tai popkulttuuriblogeja, on hyvin todennäköisesti huomannut, että tämän hetken hypetetyin stand up -koomikko on australialainen Hannah Gadsby. Niin kuka? Juu, niin minäkin mietin. Tasmaniassa syntyneellä ja kasvaneella Gadsbylla, 40, on kyllä takanaan pitkä koomikon ura, mutta hän on aiemmin ollut tunnettu lähinnä kotimaassaan ja asiansa tuntevissa stand up -piireissä.

Nyt hänestä tuntuu puhuvan ihan kaikki; sosiaalinen media on täynnä ylistystä ja kansainväliset uutissivustot kehuvat kilpaa.

Syy ylistykseen: Gadsbyn Nanette -niminen stand up -spesiaali, joka julkaistiin Netflixissä 19. kesäkuuta.

Olen ehkä vähän myöhässä, mutta voin vahvistaa kaiken ylistyksen olevan sataprosenttisen ansaittua. Nanette on LOISTAVA!

Se on juuri niin käänteentekevä ja merkittävä kuin ennakkohype antaa odottaa.

Nanette ei ole mikään tavallinen stand up -setti. Se saattaa alkaa sellaisena – Gadsby vitsailee omasta seksuaalisuudestaan, kaapista tulostaan, Tasmaniasta, sukupuolittuneesta yhteiskunnasta – mutta hyvin nopeasti se kasvaa paljon vitsejä suuremmaksi.

”I built a career out of self-deprecation, and I don’t want to do that anymore. Because you do understand what self-deprecation means from somebody who already exists in the margins? It’s not humility. It’s humiliation”, Gadsby sanoo ja alkaa pilkkomaan komediaansa paloihin, kertomaan oikeita tarinoita vitsiensä taustalta.

Nanette ei ole mikään tavallinen stand up -setti, ei todellakaan. Se saa itkemään melkein yhtä paljon kuin nauramaan. Se saa ajattelemaan ja kyseenalaistamaan, tekee surulliseksi ja vihaiseksi ja voimaantuneeksi. Eikä se oikeastaan edes ole minulle tarkoitettu.

Katso, et pety!

PS. Netflixissä on tietysti muitakin huippuja komediaspesiaaleja. Mun muita suosikkeja on esim. Hasan Minhaj’n Homecoming King, Trevor Noahin Afraid of the Dark, Chelsea Perettin One of the Greats ja John Mulaneyn The Comeback Kid.