Kirjoitus on alun perin julkaistu 1.3.2021 Lilyssä.
Suosikkiasia: sarjat. Vaikka välillä en jaksakaan niitä.
En ole viime aikoina katsonut sarjoja, olen aloittanut sarjoja. Ja lopettanut sarjoja. En jaksa keskittyä mihinkään ja kaikissa on jotain vikaa. Olen ottanut testiin muutamia tuoreita sarjatapauksia, mutta lopettanut niistä jokaisen. Olen yrittänyt — herra ties mistä syystä — katsoa lääkärisarjoja, mutta tajunnut että enhän minä pidä lääkärisarjoista. Yksi sarja oli liian ahdistava, toinen liian ärsyttävä, kolmannen lopetin ennen kuin aloitin.
Ehkä ihan hyvä. Koska mikään sarja ei innosta, olen joutunut lukemaan kirjoja. 😀
Mutta niistä sarjoista… viime viikkoina lopetuslistalleni ovat joutuneet:
Ginny & Georgia / Netflix
Jos mun pitäisi tiivistää Netflixin uutuussarja Ginny & Georgia yhteen emojiin, se olisi se käsiä levittelevä tyyppi. Se kuvastaa mun katsomista; levittelin käsiä ja jupisin noin viiden minuutin välein ”mitä hittoa?” Pääsin tokaan jaksoon, sitten luovutin.
Kun Ginny & Georgian traileri julkaistiin, moni vertasi sitä Gilmore Girlsiin: 15-vuotiaana lapsen saanut yksinhuoltajaäiti Georgia ja teini-ikäinen Ginny ovat enemmänkin parhaita ystäviä kuin äiti ja tytär. Noh, on siinä Gilmore Girlsiä (sarja itsekin leikkii vertauksella), mutta on paljon muutakin. Paljon, paljon, paljon, paljon muutakin. Ja tämä perustuu vain kahteen ensimmäiseen jaksoon.
Ginny & Georgiaan on tungettu about kymmenen eri sarjaa ja genreä. Välillä se on hassu komedia, välillä teinisarja, välillä mysteerisarja, välillä rikossarja, sitten taas komedia. Ja kohta se onkin työpaikkahassuttelua, nyt mentiin draaman puolelle, nyt koskettavaa kasvutarinaa, nyt käsitellään vakavasti rasismia, välillä sävy muuttuu synkäksi, sitten taas heitetään läppää, hei tähän väliin kenties vähän huumeita ja seksiä! Ja nyt surullisia takaumia. Ja kenties murha?
Kaikki sarjan henkilöt tekevät huonoja päätöksiä enkä oikein pidä kenestäkään. Sarjan hahmot myös tuntuvat korostetusti hahmoilta, ei oikeilta ihmisiltä. Tai siis niin oikeilta kuin draamakomedian fiktiiviset hahmot voivat tuntua.
Oikeasti, kunnon sekasotku koko sarja. Se yrittää niin kovasti olla kaikkea, ettei se ole oikein mitään. Ja silti kiinnostaa, mitä kaikkea siinä tapahtuu. Ja miten se loppuu. Annan itselleni viikon, sitten olen todennäköisesti innoissani bingettämässä sarjan loppuun.
Clarice / Viaplay
Viaplaylle tuli tovi sitten katsottavaksi uutuussarja Clarice, joka jatkaa Uhrilampaista tutun FBI-agentin Clarice Sterlingin tarinaa. Hannibal Lecteriä ei saa mainita sopimusteknisistä syistä. Katsoin viisi minuuttia… ja sitten lopetin.
Tuomioni: ei kiitos. Ei yllättänyt, enhän minä ole nähnyt Uhrilampaitakaan. En tiedä mitä edes ajattelin sen aloittaessani.
The Good Doctor / Viaplay
Sitten siirrymme surkeisiin yrityksiini katsoa lääkärisarjoja. Ensin aloin katsoa The Good Doctor -nimistä sarjaa. Siinä on pääosassa itse Jali – siis Jali ja suklaatehtaan Freddie Highmore. Hän esittää autistista lääkärineroa. Onkohan sarja saanut kritiikkiä ei-autistisen näyttelijän roolituksesta ja yleisesti tavastaan käsitellä autismia? Voisin uskoa että on. No, ei sarjan katsominen mun tapauksessa siihen kaatunut, en vain jaksanut katsoa sitä toista jaksoa pidemmälle.
New Amsterdam / Viaplay
The Good Doctorin jälkeen aloin katsoa New Amsterdamia. Pääsin jopa viidenteen jaksoon, hieman hyppimällä tylsien kohtauksien yli tosin. Periaatteessa sarja oli jopa ihan viihdyttävä, mutta jotenkin niin… en tiedä, sarjamainen? Kaikki juonikuviot tuntuivat kliseepakasta vedetyiltä. Mutta pidin kyllä sarjan hahmoista, etenkin siitä tyylikkäästä onkologista.
Ehkä pitäisi vaan hyväksyä se tosiasia, että lääkärisarjat eivät ole minua varten. Niiden ihmissuhdekiemurat ovat usein ihan kiinnostavia, mutta itse potilastapaukset eivät jaksa innostaa kuin harvoin. Enkä pysty katsomaan leikkaussalikohtauksia. Eli voin katsoa ensimmäiset viisi minuutia ja viimeiset viisi minuuttia.
Lupin / Netflix
Siis tässä ranskalaissarjassahan ei kai ole mitään vikaa, en vain jaksanut keskittyä siihen pidempään kuin 15 minuuttia. Pitäisi ehkä yrittää uudestaan, tavallisesti pidän aina ranskalaisista sarjoista. Ja olen minäkin Ocean’s-trilogia nähnyt, Lupin lienee vähän samantyyppistä kamaa. Jätetään listalle.
Behind Her Eyes / Netflix
Okei, tähänkään en jaksanut keskittyä, mutta itseni tuntien veikkaan, että jossain kohtaa mun on katsottava sarja loppuun (nyt jaksoin katsoa puoli tuntia ekaa jaksoa). Koska kuka tässä on pahis, mitä on tapahtunut, mitä hittoa? Sarja on alusta asti liian koukuttava että voisin vain unohtaa. Tosin sarjan tapahtumien yllä häilyvä ahdistava sävy ei houkuttele. Ja Wikipediassa sarjaa kuvaillaan termein supernatural psychological thriller – onko siinä jotain yliluonnollistakin mukana? Ja psykologiset trillerit ovat ehdotonta inhokkikamaa, sillä olen pelkuri enkä uskalla katsoa niitä. Olenkohan sittenkään valmis uhraamaan yöuniani…
Firefly Lane / Netflix
Ööö, olen katsonut sarjaa tasan nolla minuuttia. Eli siis lopetin ennen kuin aloitin. Oli kyllä suunnitelmissa, mutta ei sitten kuitenkaan inspiroinut tarpeeksi. Olen myös siinä uskossa, että sarjassa tapahtuu jotain surullista. Enkä jaksa surullista.
PS. Nyt olen lukemassa Candice Carty-Williamsin esikoisteosta Queenie. Mainio kirja! Oikein koukuttava ja just pätevää semihömppää.
