Kirjoitus on alun perin julkaistu 14.2.2020 Lilyssä.
Suosikkiasia: ystävyys, rakkaus ja aasinsillat
Kuva: Netflix
Ystävänpäivä! Eli ystävyyttä ja rakkautta, suosikkiasioita molemmat. Sarjat, leffat ja kirjat eivät olisi mistään kotoisin, jos niissä ei olisi kiehtovia ja koukuttavia ihmissuhteita.
Ystävänpäivä-edition Viime aikojen suosikkiasioista siis (saattaa sisältää noloja saippuasarjapaljastuksia ja keinotekoisia aasinsiltoja):
Sex Educationin tytöt
Sex Educationin (Netflixissä) mainiossa kakkoskaudessa oli paljon kaikkea suhdesäätöä ja rakkausdraamaa, mutta parasta oli silti kuvaukset ystävyydestä ja tyttöjen välisestä solidaarisuudesta. Maeven (Emma Mackey) ja Aimeen (Aimee Lou Wood) ystävyys lämmitti sydäntä, ja se bussikohtaus ja sitä edeltävät tapahtumat olivat aidon liikuttavia. Herttainen Aimee oli muutenkin ehdoton MVP; stop fighting over a stupid boy oli koko kauden suosikkihetkeni.
Auschwitzin tatuoija (Heather Morris)
Luin vähän jälkijunassa Heather MorrisinAuschwitzin tatuoijan. Kammottava ajanjakso ihmiskunnan historiassa, holokausti, ei tietenkään aiheena huuda ystävänpäivää. Tositarinaan perustuva romaani on ahdistava, tietysti, mutta kaikkien kauhujen keskellä se on kuitenkin myös ja ennen kaikkea rakkaustarina. Auschwitz-Birkenaussa tavanneiden Lalen ja Gitan tarina on koskettava – ja kun vielä tietää, että se on totta… damn.
Miss Americana / Netflix
No tämä nyt ei liity mitenkään merkittävällä tavalla ystävänpäivään. Taylor Swiftin tuoreehko Netflix-dokkari Miss Americana siis. Halusin kai vain kehua sitä. Voin kuitenkin rakentaa pienen ystävänpäivä-aasinsillan; swiftie-minä on kovin iloinen, että Taylor Swift vaikuttaa löytäneen ansaitsemansa rakkauden. Ja kuinka mukavaa, että Taylor Swiftin paras ystävä Abigail oli hänen paras ystävänsä jo ennen kaikkea sitä megatähtimeininkiä. (Oikeasti, Miss Americana oli huippu, suosittelen sitä vaikkei olisikaan Taylor Swiftin fani. Tai ehkä juuri heille.)
Surkeat tv-rakkaustarinat
Ja lopuksi, kaikkea kivaa, kaunista ja ällösöpöä tasapainottamaan; TVLinen Worst TV Couples -listaus. Omat suosikkini (inhokkini?); Aliaksen Vaughn ja Lauren sekä Frendien Joey ja Rachel. Ensin mainitun kohdalla ymmärrän mitä käsikirjoittajat ajoivat takaa, jälkimmäinen oli vain yksi valtaisa virheliike.
Kirjoitus on alun perin julkaistu 16.12.2019 Lilyssä.
Suosikkiasia: nostalgia
Kotkan kaupunginkirjasto on mun muistissa jumahtanut vuoteen 2000. Muistan miltä siellä silloin näytti ja mistä mikäkin löytyi. Tai oikeastaan mistä mikäkin omalta, esiteini-minän kannalta oleellinen löytyi. Eli lähinnä kolme kirjasarjaa: Sweet Valley High’t, Replicat ja Baby Sitters Clubit. (Löytyivät, yllättäen, samalta hyllyriviltä.)
Nuo kolme kirjasarjaa ovat tiivistelmä esiteini-ikäisen Maisan kirjallisesta historiasta. Luin varmasti muutakin (ehkä?), mutta en muista mitä. Nuo sarjat muistan. Se ei ole kovin hankalaa, koska niissä jokaisessa on kolme miljoonaa osaa* ja jokainen osa on TÄSMÄLLEEN samanlainen. Siis ei tietenkään ole, mutta eikö periaatteessa ole?
*Fact check: Replicoita on kaikkineen 24, Baby Sitters Clubeja 131 mutta suomennettuja vain 24 ja Sweet Valley High’n 181:stä osasta on suomennettu 50. Noin kolme miljoonaa siis.
Koska esiteineillä on ilmeisesti kultakalan muisti, jokaisessa kolmessa miljoonassa osassa piti toistaa samat jutut. Amyllä on kuunsirpin muotoinen arpi! Susanilla on diabetes! Ja niin edelleen. Jokainen kirja piti pohjustaa samoilla faktoilla.
Mutta arvon Marilyn Kaye (Replica) ja Ann M. Martin+haamukirjoittajat (Baby Sitters Club), saatte nyt synninpäästön. Ette nimittäin olleet mitään verrattuna Francine Pascaliin ja hänen haamukirjoittajiinsa.
Rakastin Sweet Valley High -kirjoja. Oli aina ilonpäivä, kun bongasin kirjaston hyllystä sellaisen osan, jota en ollut vielä lukenut. En ole ihan varma, minkä ikäisenä olen lopettanut Sweet Valley High’n lukemisen. Heitetään nyt vaikka, että 13-vuotiaana eli vuonna 2002. Siitä on melko monta vuotta, kohta 18. Lähes kaksi vuosikymmentä. Lähes kaksi vuosikymmentä on kulunut siitä, kun olin viimeksi lukenut Jessicasta ja Elizabethista. 16-vuotiaista kaksostytöistä! Jotka ovat ulkonäöltään kuin kaksi marjaa! Mutta luonteiltaan kuin yö ja päivä!
Joitain asioita on mahdotonta unohtaa. Sweet Valley High -kirjojen alkuhöpinät ovat yksi sellainen asia.
Ne. Samat. Hiton. Höpinät. JOKAISESSA. KIRJASSA. Päässäni ikuisesti.
Lähes kaksi vuosikymmentä. Ja edelleen muistan, että Wakefieldien kodissa on espanjalaistyylinen keittiö.
Olin tässä taannoin kotona. Siis Kotkassa kotona. Pengoin varastoa koska tietysti pengoin, ja löysin Sweet Valley High -kirjasarjan osan numero 22. Meillä oli siskoni kanssa kirjoja pari ominakin. Tämän nimenomaisen numero kakskakkosen oli sisareni saanut kaveriltaan syntymäpäivälahjaksi, näin kertoi sisältä löytynyt teksti.
Kakskakkonen oli nimeltään Liikaa rakkautta. Jännittävää!
Takakansi kertoi, että…
Bill Chase ja DeeDee Gordon ovat seurustelleet jo pitkään. Onni alkaa kuitenkin rakoilla, kun ennen niin itsenäinen DeeDee tahtoo tehdä kaiken Billin kanssa ja seurata tätä kaikkialle. Bill tuntee, ettei hänellä ole enää tilaa hengittää. Mikäli DeeDeen käytös jatkuisi samanlaisena, heidän suhteensa ei tulisi kestämään pitkään. Myös Elizabeth Wakefield huomaa, ettei DeeDee ole entisellään. Mutta onnistuuko hänen auttaa ystäväänsä ennen kuin Bill saa tarpeekseen?
Dun dun dun.
Miten tuon pohjustuksen jälkeen olisin voinut olla lukematta kyseistä opusta?
Tuli mieleen ne alkuhöpinät. Ja vaikka kakskakkonen ei kaivannutkaan lisäjännitystä (koska miten DeeDeen ja Billin käy?!), päätin lisätä lukukokemukseeni pienen testin. Kirjoitin ylös kaikki Sweet Valley High -alkuhöpinät ja kliseet, jotka muistin. Tästä kehittyi pienen mutkan kautta Sweet Valley High -bingo.
Upea visuaalinen toteutus tässä näin:
Let’s play! (Juomapeliksi en suosittele, liiallinen humalatila ei ole hyvästä.)
Pääsen aina johdantoon asti, kun saan ekan rastin.
He ovat kuin kaksi marjaa, nokkelia ja kauniita – mutta luonteeltaan aivan erilaisia.**
Ei ole kovin vaikea peli tämä, sain huomata.
Jessica katsoi kaksoissisartaan Elizabethiä ylpeänä pöydän yli. Se oli kuin olisi katsonut peiliin. Elizabethin soikeat, auringon raidoittaman puolipitkän tukan kehystämät kasvot olivat aivan samanlaiset kuin Jessicankin aina säkenöiviä sinivihreitä silmiä ja sitä pientä hymykuoppaa myöten…
…mutta äidin mielestä he olivat luonteeltaan erilaisia kuin yö ja päivä.
Elizabeth oli vakava, työteliäs ja luotettava. Hän kirjoitti innokkaasti juttuja Oraakkeliin, Sweet Valley High’n oppilaiden omaan lehteen.
Jessica taas – no, Jessica oli Jessica. (= Jessica huoleton, Elizabeth järkevä.)
… Heidän isoveljensä Steven…
Ja mitä Todd mahtaa sanoa? Elizabethin sydän alkoi nytkin tykyttää, kun hän ajatteli Toddin tummanruskeita silmiä, leveitä harteita ja hoikkaa urheilijan vartaloa. ( 😀 )
Isä oli lakimies…
”Minulla on ollut aivan tolkuton hoppu sen jälkeen kun aloitin sen Williamsin tilaaman sisustussuunnitelman…”
Lupaavan alun jälkeen onkin pieni pettymys, että saan BINGON vasta sivulla 46. 46! Miten Kaliforniaa ei muka mainittu aiemmin??
Noh, BINGO BINGO BINGO joka tapauksessa.
Palkintona sain viettää noin tunnin esiteinivuosieni nostalgiaryöpyssä.
Olenkohan keksinyt, että Jessican huoneen seinät ovat ruskeat? Ja miten espanjalaistyylistä keittiötä ei mainittu kakskakkosessa? Luulin sen olevan pakollista.
PS. SPOILER ALERT – Bill ja DeeDee saivat onnellisen loppunsa. Koska Elizabeth pelasti päivän, luonnollisesti.
PPS. Liikaa rakkautta loppuu – SPOILER ALERT – niin, että Todd ilmoittaa Elizabethille muuttavansa Vermontiin. Mitä?
Selviääkö Elizabeth sydänsurustaan Toddin lähdettyä? Sen kertoo Sweet Valley High -sarjan kahdeskymmeneskolmas osa SÄRKYNEET SYDÄMET.
OMG.
PPPS. Miten en silloin lapsena tajunnut, että Jessica on oikeasti melko ikävä tyyppi?
**Kursiivilla kirjoitetut kohdat ovat otteita Sweet Valley High -kirjasarjan osasta numero 22, Liikaa rakkautta / Copyright Francine Pascal, kirj. Kate William, suom. Sari Karhulahti (Otava 1999)
Kirjoitus on alun perin julkaistu 10.9.2019 Lilyssä.
Viime aikojen suosikkiasioita: Elite, Mindhunter ja kolme hyvää lukukokemusta
Kuvat: Netflix, Penguin Random House, Crown Publishing House.
Okei, syyskuu. Olen alkanut käymään taas jumpassa. Olen venytellyt (lähes) joka päivä. Pesin ikkunat, jotka piti pestä alkukesästä. Tuntuu tarmokkaalta ja tekee mieli pukeutua villapaitoihin. Juon noin kolmesataa kuppia teetä päivässä. Ulos mennessäni haistelen ilmaa ja totean, että kyllä, se on syksy nyt – vaikka kesäiset lämpötilat yrittävätkin harhauttaa. Lenkillä tekee mieli ottaa kuvia pihlajanmarjoista. Pitäisi varmaan aloittaa jokin uusi harrastus – potkunyrkkeily tai maalauskurssi tai ranskan opiskelu – jotta olisin vieläkin täydellisempi syksyklisee.
Lisäisin syksykliseiden listalle Netflixin tuijottamisen, mutta sitä teen kyllä ympäri vuoden. Mainion Derry Girlsin lisäksi olen viime aikoina fiilistellyt espanjalaista teinimysteerisekamelskaa ja raivostuttavan hyvää Mindhunteria.
Ja hyviä kirjojakin olen lukenut!
Eli viime aikojen suosikkiasioitani:
1. Elite (Netflixissä)
Tapahtui viime viikolla.
Olin ollut yömyöhään töissä. Raahauduin kotiin kovin väsyneenä noin kello 01.30. Fiksu ihminen olisi siinä kohtaa käynyt nukkumaan. Minä en ollut fiksu ihminen. Nukkumaan käymisen sijaan minä valvoin vielä reilun tunnin ja kävin lopulta nukkumaan noin kello 02.45. Miksi?
Koska oli katsottava jakso (okei okei, puolitoista jaksoa) Eliteä.
Espanjalaisen teini-/mysteerisarjan toinen kausi tuli Netflixiin muutama päivä sitten. Ja oli muuten täysin sekopäinen kausi, yhtä melodramaattista saippuaoopperaa. Ja niin hiton koukuttavaa! Ensimmäiseltä kaudelta tutun murhamysteerin jälkipuinti sai kaverikseen katoamismysteerin. Oli seksiä ja huumeita ja uusia pareja, ihmissuhdedraamaa, rikkaiden ihmisten juhlia ja teinityttöjä, joilta ottaisin mieluusti meikkausoppitunteja. Oli kauniita ihmisiä, luokkaeroja ja isoja ja isompia kriisejä. Paaaaljon hidastettua tanssimista (yökerhossa, joka ilmeisesti on avoinna alaikäisille???). Ja koska tämä kaikki ei riitä, mukaan heitettiin pieni petos ja suuri tabu. Ja oliko huumekauppaa pyörittävä mafiakin jotenkin mukana? En ole ihan varma.
Parasta Elitessä on tämä: se on niin ylivedetty ja täynnä kaikkea sälää, etten osaa ottaa sitä millään lailla vakavasti. En jaksa pysähtyä miettimään sen övereitä juonenkäänteitä tai pilkkoa sitä osiin. Se on mitä on: koukuttava, epärealistinen, ylidramaattinen kauniiden teini-ihmisten sekamelska, joka on paikoin melkein pehmopornoa, paikoin musiikkivideota, paikoin vallan mainiota draamaa.
Está bien.
Eliten kaksi valmistunutta kautta löytyvät Netflixistä. Kolmoskausi tilattu, eli mysteerit jatkukoot!
2. Mindhunter (Netflixissä)
Kirjoitin tuossa taannoin, kuinka nykyään vihaan rikossarjoja. En jaksa katsoa mitään liian pelottavaa ja ahdistavaa. En halua, että mieleni on täynnä ikäviä asioita… eli luonnollisesti katsoin Mindhunterin, sarjan, joka kertoo sarjamurhaajista. Puolustuksekseni sanottakoon, että on muuten todella, todella hyvä sarja – tuore kakkoskausi vielä parempi kuin ensimmäinen. Joka hiton yksityiskohta on niin tarkkaan mietitty, jokainen kohtaus niin visuaalisesti upea, jokainen näyttelijäsuoritus loistava.
Rikossarja-avautumisessani kerroin, kuinka liian pelottava ja liian ahdistava ja täynnä ikäviä asioita oleva Luther on saanut minut katsomaan sänkyni alle joka ilta. Murhamiesten varalta siis. No, Mindhunterin seurauksena katson nykyään myös suihkuseinän taakse. En nimittäin ole katsonut pelkästään Mindhunteria. Sen seurauksena olen katsonut sellaisia YouTube-pätkiä kuin My Father BTK ja The Real Serial Killers of Mindhunter. Olen lukenut Atlantan lapsimurhista ja Mansonista. Olen lukenut BTK:stä ja siitä, kuinka vuosikymmenten ajan Kansasin Wichitassa asuvat naiset tarkistivat kotiin tullessaan puhelimensa toimivuuden. Ja tsekkasivat sen jälkeen, ettei kukaan lymyile kylpyhuoneessa.
Tiivistys: olen idiootti, jonka pitäisi lopettaa sarjamurhaajien googlaaminen. Ja Mindhunter on raivostuttavan hyvä ja hyvin tehty sarja.
PS. Tällä hetkellä suosikkiasioitani on New Girl ja YouTubesta löytyvät Veepin bloopersit. Hukutan sarjamurhaajat komedialla.
Viime aikojen kirjakoukutus: Kevin KwaninCrazy Rich Asians ja jatko-osa China Rich Girlfriend. Kuinka hauskoja! Juuri nyt odotan kuumeisesti, että saisin käsiini trilogian kolmososan, Rich People Problemsin. Nämä eivät ole edes semihömppää, vaan loisteliasta täyshömppää kaikilla mausteilla. Jatkoon! Ehtii niitä jaloja klassikoita lukea myöhemminkin.
Kun nyt semihömpästä oli puhe… lasken tämän hetken hypetetyimmän kirjailijan Sally Rooneyn siihen kategoriaan. Kehutun ja palkitun irlantilaiskirjailijan esikoisteos Conversations with Friends oli oikein mainio – ymmärrän hypen täysin. Pitää kuitenkin sanoa, että minä pidin enemmän Normal Peoplesta, hänen toisesta kirjastaan. Kirjoitin siitä aiemmin.
5. The Last Girl (Nadia Murad)
Hömpästä ja semihömpästä täysin vakavaan – ja tärkeään.
Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2018 saaneen Nadia Muradin muistelmateos on äärimmäisen karua ja ahdistavaa luettavaa. Irakin jesidivähemmistöön kuuluvan Muradin elämä mullistui vuonna 2014, kun Isis hyökkäsi hänen kotikyläänsä. Miehet ja vanhemmat naiset murhattiin, nuoret naiset – myös Nadia Murad – pakotettiin seksiorjiksi.
The Last Girl on vaikuttava teos – nuoren naisen taisteluhuuto Isisin hirmutekoja vastaan. Kaiken kamaluuden keskellä se on ennen kaikkea tarina selviämisestä. Kirja on hyvin vangitsevasti kirjoitettu. Vaikka tietää, että Murad onnistuu pakenemaan kaappaajiltaan, lukijan sydän pamppailee mukana koko pakomatkan ajan.
Nykyään Nadia Murad on ihmisoikeusaktivisti, jonka perustama Nadia’s Initiative -organisaatio auttaa kansanmurhien ja ihmiskaupan uhreja. Tosielämän sankari ja suosikkityyppi.
