Kategoria: Kirjat

Kirjavinkkejä ja suosikkikirjoja!

Kategoriat
Ajattelin tänään Kirjat Sarjat

Kirja vs. sarja

Kirjoitus on alun perin julkaistu 16.4.2023 Lilyssä.

Suosikkisarja (?): Shadow and Bone

Olen sillä tavalla jäärä, että jos joku jossain heittää kommentin jonka mukaan ”kirja on kyllä paljon parempi kuin sarja”, mun on selvitettävä että miten niin muka on. Siis olen miljoonalla muullakin tavalla jäärä (ja paljon tärkeämmissä asioissa), mutta tämän blogin kontekstissa kirjojen sarjaversiot ja pöyristyneiden kirjafanien kommentit ovat oikein hyvä syy jääryyteen (onko jääryys sana?)

Eikä empiiriset kirja vs. sarja -tutkimukseni rajaudu pelkästään negistelyyn. Yhtä lailla kiinnostaa yleinen kirjahype, joka on tavallisesti seurauksena, kun rakastettu kirja saa sarjaversion. Tuo kohtaus oli suoraan kirjasta! Hei sarja käytti kirjan kuuluisaa dialogia! Nuo kirjasta tutut vuorosanat! Näyttelijä X on täydellinen kirjasta tuttu hahmo Y! Ja niin edelleen. Minä haluan ymmärtää kirjafanien fiilistelyä, joten kirjastoon matkani käy.

Ideaalitilanteessa olen tietysti lukenut kirjan ennen sarjaa. Kirja vai sarja ensin -kysymyksessä ei mielestäni ole mitään järkeä, koska tietysti kirja ensin. Kirja on alkuperäinen teos, sarja aina suodatettu versio, jonkun muun mielikuvituksen läpi kulkenut mukaelma. Kaikella rakkaudella kirjoihin pohjautuvia sarjoja kohtaan. Jos sarja pohjautuu kirjaan, kirjafaneilla on erityisoikeus valittaa siitä. I don’t make the rules, näin se vain on! Kirja ja kirjafanit olivat ensin.

Jos järjestykseni on väärä — sarja ennen kirjaa — voi käydä niin, että kirjan lukeminen avaa silmät kaikelle, mikä sarjassa olikin pielessä. En vain tiennyt sitä. Hei, kirja todellakin on paljon parempi kuin sarja! Hei miksi sarja pilasi tuon kohtauksen, hei miksi sarja pilasi nuo vuorosanat, hei miksi tuo sarjaversio X kirjasta tutusta hahmosta Y käyttäytyi niin, eihän hän kirjassa käyttäytynyt.

 Tai: miksi tämä sarja leikkaa ja liimaa kohtauksia ja juonenpätkiä eri kirjoista ja kirjasarjoista täysin mielivaltaisesti ihan väärään järjestykseen, mikä on tämä typerä sekasotku?

Kyllä, looking at you, Shadow and Bone.

Olen sanonut tämän ennenkin: Netflixin Shadow and Bone on omassa teinifantasiasarjojen kategoriassaan oikein pätevä tapaus. Sen kaksi kautta ovat olleet leppoisia ja koukuttavia, sellaisella aivot narikkaan -tavalla. Tuossa nuo nuoret, kauniit ihmiset ja taikatyypit säätävät menemään ja pelastavat maailman. Ei tarvitse ylianalysoida, kunhan katsoo ja viihtyy ja sitten unohtaa koko homman.

Mutta! Koska olen jäärä, piti selvittää että mitä ne kirjafanit nyt huutavat siitä yhdestä kohtauksesta tai tuosta juonenkäänteestä tai niistä vuorosanoista. Leigh Bardugon Grishaverse-kirjoja tuntemattomille pohjustuksena, että Netflixin Shadow and Bone yhdistää kaksi erillistä, samaan Bardugon Grishaverse-universumiin sijoittuvaa kirjasarjaa, Shadow and Bone -trilogian ja Six of Crows -duologian.

Minä tein sillä tavalla tyhmästi, että luin Crooked Kingdomin, Six of Crows -duologian toisen osa. Joo joo, tietysti olisi pitänyt ensin lukea koko Shadow and Bone -trilogia ja sitten duologian avausosa Six of Crows, mutta en jaksanut. Eikä pointtina ollutkaan käydä läpi koko Grishaverseä, vaan ymmärtää eroja sarjan ja kirjojen välillä, ymmärtää kirjafaneja. No, nyt ymmärrän: miksi sarja leikkaa ja liimaa kohtauksia ja juonenpätkiä eri kirjoista ja kirjasarjoista täysin mielivaltaisesti ihan väärään järjestykseen, mikä on tämä typerä sekasotku?

Jos olisin lukenut kirjoja ennen sarjaa, en olisi pitänyt sitä oikein pätevänä tapauksena. Olisin vain ollut ärsyyntynyt, kun palapeli on koottu ihan väärin ja väärässä järjestyksessä (sanoo hän siis yhden kirjan perusteella, mutta silti 😀 ). Ymmärrän Netflixin tarpeen tunkea kaksi eri kirjakokonaisuutta yhteen sarjaan, mutta… noh, olisivat tehneet sen paremmin! Sitä paitsi jos suunnitteilla oleva Six of Crows -spin-off joskus näkee päivänvalon, mitä on enää jäljellä, kun duologiasta tuttuja kohtauksia on heitelty sinne tänne kahteen Shadow and Bone -kauteen.

Hyvä on, tämä on jäljellä: I would come for you. And if I couldn’t walk, I’d crawl to you, and no matter how broken we were, we’d fight our way out together — knives drawn, pistols blazing. Because that’s what we do. We never stop fighting.

Koska loppujen lopuksihan tämä kaikki on ollut turhaa nillitystä; kunhan poloinen piinattu sielu Kaz Brekker on mukana, minä katson — teki Netflix tarinalla mitä hyvänsä. Mutta tietäkää, että samalla pyörittelen silmiäni typerälle sekasotkulle ja huudan ruudulle, että ei sen noin kuulu mennä! Olen lukenut kirjat (=yhden kirjan), saan valittaa! 😀

Shadow and Bonen kaksi kautta katsottavissa Netflixissä. Sarjan ja mahdollisen spin-offin kohtalot ovat vielä auki.

PS. Menee tämä toisinkin päin: rakastan Normal People -sarjaa, mutta sen pohjalla oleva Sally Rooneyn romaani on mulle melko yhdentekevä. En enää edes muista, mitä mieltä olin siitä.

PPS. Mun pitäisi lukea enemmän fantasiaa, kivaa vaihtelua. A Court of Thorns and Roses on joku varsin suosittu fantasiakirjasarja, eikö? BookTok on kertonut näin vaikka en olekaan BookTokissa. Ehkä mun pitäisi testata sitä. Sitäkin ollaan näemmä muokkaamassa tv-sarjaksi. Ehtisin siis vielä kirjafaniksi, joka voi sitten valittaa sarjasta kirjafanin auktoriteetilla.

Kategoriat
Kirjat Leffat Sarjat

Viime aikojen suosikkiasioita: The White Lotus -dilemma ja rom com -kirjavinkki

Kirjoitus on alun perin julkaistu 20.11.2022 Lilyssä.

Suosikkityypit: Aubrey, Bolu ja Allison.

Kuvat: Amazon Prime, HBO Max & Headline

Tämä taitaa taas olla Viime aikojen aivan kelvollisia asioita. Ainakin puoliksi.

The White Lotus / HBO Max

Aloin vihdoin katsomaan White Lotusin kakkoskautta. Pari viikkoa myöhässä, mutta silti. En taaskaan ymmärrä, mikä saa minut katsomaan sitä. Periaatteessa en pidä siitä lainkaan. Kaikki hahmot ovat omalla tavallaan kamalia enkä oikeastaan välitä pätkän vertaa, mitä kenellekään tapahtuu. Ihan sama, onko se ekan jakson kuollut tyyppi tuo rikas ja ikävä ihminen vai se toinen rikas ja ikävä ihminen. Mulla ei ole mitään tunnesidettä yhtään kehenkään. Okei paitsi Aubrey Plazan hahmoon. Mutta se johtuu vain Aubrey Plazasta.

… ja silti… silti katson ja ihan viihdyn sarjan parissa. En tajua.

Olenko väärässä jos sanon, että kakkoskausi on tähän mennessä ollut vähän vähemmän outo kuin ykköskausi? Ehkä sen takia moni on ollut sitä mieltä että on huonompi, mutta minä olen ollut että ”hei onko tää nyt parempi”. 😀

Honey & Spice / Bolu Babalola

Mun yöpöydällä oli kuukausia kirja Too Much and Never Enough: How My Family Created the World’s Most Dangerous Man. On varmasti oikein hyvä ja avartava teos. Psykologi Mary L. Trump kirjoitti sen sedästään, siitä yhdestä ex-presidentistä.

Tämä suositus ei kuitenkaan liity Too Much and Never Enough’iin. Vaan siihen kirjaan, jonka aloitin kun vihdoin tajusin kuinka hiton ankeaa on lukea megalomaanisen narsistin syntytarinaa. Luovutin siis ankeilut ja aloitin Bolu Babalolan rom comin Honey & Spice.  Kyllä kiitos! Honey & Spice on hurmaava ja fiksu rakkaustarina, ja sitä oli miljoona kertaa hauskempi lukea kuin Trumpin perheen ankeaa sukuhistoriikkia.

People We Hate at the Wedding / Amazon Prime

Katsoin Amazon Primesta uutuuskomedian People We Hate at the Wedding. Se oli… kelvollinen? Ei-hyvä? Melko onneton. Ottaen huomioon, että leffaa tähdittävät Kristen Bell ja Allison hiton Janney (ja siinä oli joukko muitakin hauskoja, kuuluisia ihmisiä), sen olisi pitänyt olla miljoona kertaa parempi.

Mun suosikkiasia leffassa oli, että se kesti reilut puolitoista tuntia. Ideaalipituus elokuvalle. Muistan, että nauroin kerran. Unohdin jo mille. Ja tiedättekö, suosittelen tätä ei-hyvää höttöistä elokuvaa kaikille! On aina hyvä tajuta, että lahjakkaat, hauskat, fiksut tyypitkin tekevät aika ajoin keskinkertaisia asioita. Ja se on aivan jees! Keskinkertaisuus rocks. Oscar-voittaja Allison Janneykin on välillä että ”totta hitossa menen Lontooseen pariksi viikoksi tekemään höttöisen elokuvan jota kukaan ei muista kahden kuukauden päästä”.

Something from Tiffany’s / Amazon Prime / 9.12.

Primen höttöisistä leffoista puheen ollen…

Tiedänkö tasan tarkkaan, miten tämä elokuva päättyy? Kyllä, kyllä tiedän. Aionko katsoa tämän elokuvan? Kyllä, sataprosenttisesti.

The Vow / HBO Max

Mun on aina vähän vaikea suositella leffoja ja sarjoja tosielämän ikävistä asioista. Ideaalitilanteessahan niitä ikäviä asioita ei olisi koskaan tapahtunut. Ja koko NXIVM-kulttihässäkkä on ääri-ikävä asia, jonka ei todellakaan olisi koskaan pitänyt tapahtua. Nyt kun tuo on sanottu; olen koukussa NXIVM-kultista kertovaan HBO Maxin The Vow -dokkarisarjaan, jonka toinen tuotantokausi on käynnissä. Kausi  kuvaa kulttia johtaneen Keith Ranieren oikeudenkäyntiä. Ikävyyksien kestämistä helpottaa tieto siitä, että — spoiler alert — Raniere tuomittiin rikoksistaan. Järkyttävän kamala ihminen. Ja siis oikein kiehtova dokkari, vaikka aihe onkin ikävä.

PS. Kaikenlaiset ikävät true crime -kulttisarjamurhaajakatoamismysteerisarjat tuovat mulle aina mieleen tämän SNL:n sketsin.

Kategoriat
Kirjat Suosittelen

Olin väärässä rakkausromaaneista (ja kuuma kirjatärppi)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 1.10.2022 Lilyssä.

Suosikkikirja: Red, White and Royal Blue

Tämä on käsi ylös virheen merkiksi -hetki. Olen ollut siinä uskossa, että en pidä rakkausromaaneista. Siis tiedättehän, Harlekiini-romaaneista, romanttisista kirjoista, mitä ne nyt ovat. Romance novels, puhun niistä. Rakkausromaani lienee oikea suomenkielinen termi.

En siis ole nyrpistellyt nenääni niille ja pitänyt roskana (never!), olen vain kuvitellut että minä, Maisa, en pidä niistä. Olenhan tunnettu silmien pyörittelijä, joka tässäkin blogissa dokumentoidusti ei pidä yltiöromanttisesta lässytyksestä. Eikä seksikohtauksista. Ja siis yltiöromanttisuus ja seksikohtaukset nyt vähän niinku on se juttu rakkausromaaneissa.

Okei, on mulla ollut hieman negatiivinen kuva rakkausromaaneista. Mun päässä ovat välkkyneet Harlekiinien kasarille jumahtaneet rumat kannet, joissa avoimeen paitaan pukeutunut pitkätukkainen Fabio suutelee jotain näpsäkkää hovineitiä takkatulen äärellä. Ja se Frendien jakso, jossa Joey löytää eroottista kirjallisuutta Rachelin tyynyn alta ja kiusaa Rachelia siitä (terve suhtautuminen naisen seksuaalisuuteen, Frendit!)

Mutta! Luin Casey McQuistonin oikein hauskan, oikein koukuttavan, oikein nokkelan, oikein kuuman ja romanttisen Red, White & Royal Bluen, ja nyt olen rakkausromaanikäännynnäinen. Tajusin, että parhaimmillaan rakkausromaanit ovat hauskoja ja leppoisia hyvän mielen rom comeja — parilla ekstra seksikohtauksella ja lisäannoksella romanttista sälää. Minähän — kaikesta silmien pyörittelystäni huolimatta — rakastan rom comeja! Ja luettuna seksikohtauksetkaan eivät häiritse minua. Mun ei tarvitse pohtia, että kuinkahan kiusallista tuo on näyttelijöille. Yltiöromanttista lässytystäkin kestän huomattavasti paremmin sivuilla kuin ruuduilla.

Ennen RWRB-valaistumistani olin lukenut kaksi rakkausromaaniksi luokiteltavaa kirjaa, kaksi Bridgerton-sarjan osaa. Huutelin taannoin Netflixin Bridgertonista kirjoittaessani, että kirjat lukeneiden mielestä kakkoskausi ei vertautunut mitenkään mairittelevasti sen pohjalla olevaan Viscount Who Loved Me’hen. Pitihän mun selvittää, ovatko oikeassa, joten lainasin sen kirjastosta. Kukaan ei voi väittää, ettenkö ottaisi blogihuuteluitani vakavasti! Toki en kirjan luettuani muistanut kertoa, mihin lopputulokseen olin tullut.

Noh, parempi myöhään… lopputulos taisi olla se, että en mitenkään erityisemmin pitänyt kirjasta. Että sarjasta sentään on yritetty silotella pois lähdemateriaalin ankeita puolia. Että 1800-luvulle sijoittuva, ikävän epätasa-arvoinen romantiikka ei vetoa minuun. Että miksi nuo miehet (Anthonyn Viscount Who Loved Me’n lisäksi olen lukenut Benedictin tarinan An Offer from a Gentleman) kohtelevat naisia noin, miksi tämän pitää olla niin takapajuista ja ankeaa? Sarjassa ikävyydet ja epätasa-arvon unohtaa helpommin, kun uppoutuu väreihin ja musiikkiin ja kauniisiin ihmisiin ja hulppeisiin lavasteisiin. Ja Jonathan Baileyyn.

Kyllähän minä tajuan, että Bridgertonit ovat rakkausromaanien alagenreä, historiallista romantiikkaa, että ”apua, mies ja nainen ovat kahdestaan huoneessa, nyt heidän on mentävä naimisiin” on osa sitä maailmaa ja ajanjaksoa, joita kirjoissa maalataan. En vain pidä siitä.

Kävi ilmi, että fabioiden ja bridgertoneiden sijaan minä pidän moderneista, nykyaikaan sijoittuvista, popkulttuuriviittauksia viljelevistä, hauskoista ja fiksuista hyvän mielen rom com -rakkausromaaneista, jotka kertovat höttöisiä, sydämellisiä, romanttisia, tasa-arvoisia rakkaustarinoita. Tai siis ainakin pidän Red, White & Royal Bluesta. Otokseni ei ole kauhean  edustava, myönnetään.

Mutta anteeksi vaan, kuka rom com -fani voisi vastustaa juonta, jossa Yhdysvaltojen presidentin poika Alex rakastuu Walesin prinssi Henryyn? Yhdistettynä parhaaseen rom com -tropeen, enemies to loversiin. Plus salasuhteeseen ja siihen, että miten käy presidentinvaaleille tai iik, monarkialle, jos suhde paljastuu? Diplomaattinen katastrofi uhkaa! Täydellistä. Täydellisen hauska lukukokemus, täydellisen hauska, fiksu ja romanttinen rakkaustarina.

Käännytettynä rakkausromaanifanina aion seuraavaksi lukea Bolu Babalolan Honey & Spicen. Seuraan Bolua Twitterissä (huipputyyppi, twiittaa popkulttuurista ja muusta hauskasta), ja olen vakuuttunut, että rakastan Honey & Spicea. Siinäkin on enemies to loversia. Ja feikkisuhde. Ja ilmeisesti kaikkea muutakin hauskaa ja kuumaa säätöä.

PS. Ken tietää hauskoja, moderneja rakkausromaaneja, saa vinkata!

PPS. Red, White and Royal Bluesta on tekeillä Amazon Primen leffa. Julkaisuajankohdasta ei ole vielä tietoa, mutta kuvaukset on jo paketissa. Kirja on superpidetty, joten valtaisalla fanijoukolla on taatusti sanottavaa, jos menee pieleen. Näyttelijävalinnoistakin syntyi jo pientä polemiikkia, luonnollisesti. Minä olen vain iloinen, että nyt olen valmiiksi lukenut lähdeteoksen ja voin sitten valittaa kirjafanin auktoriteetilla.”Kirja oli paljon parempi, mitä hittoa!!?” 😀