Kategoriat
Hassua Leffat Sarjat

Disney+-persoonallisuustesti

Kirjoitus on alun perin julkaistu 19.11.2023 Lilyssä.

Suosikkiasia: Turvasarjat ja nostalgia! Ja hyvä on, Disney+ on myös ihan pätevä.

Kuva: Disney+

Ei sillä, että mun tarvitsisi perustella tekemisiäni, mutta se oli tarjouksessa. Siis se Disney+, jonka mahdollisesti sorruin tilaamaan pari kuukautta takaperin. Minä olin kipeä ja kaikkea! Mitä muutakaan olisin voinut tehdä? Katsoa jotain niistä vanhoista, tylsistä suoratoistopalveluista, joista maksan kuukausimaksua? Camoon.

Disney plussassa on paljon kaikkea uutta ja jännittävää. Mitä minä olen tehnyt? Noh, lähinnä katsonut kaikkea ei-lainkaan-uutta ja ei-lainkaan-jännittävää kamaa. Koska mun valinnat taitavat lopulta kertoa aika paljon minusta, mun Disney+-taipaleesta on muodostunut huvittava persoonallisuustesti. Persoonallisuustesti, josta en välttämättä saa kovin korkeita pisteitä.

Järjestyksessään mun katsomispolku Disney plussassa on mennyt näin:

1. Alias

Don’t judge me, aivan pätevä ensimmäinen valinta. Kuka kaipaa marveleita, pieniä merenneitoja ja muita siistejä uutuuksia, kun voit velloa teinivuosiesi nostalgiassa. Nollarit 4-ever! Tosin täytyy myöntää, että Alias on kestänyt aikaa hyyyyvin heikosti. Hei vaan, male gaze, ei ole ikävä. Ja vaikka sivuutettaisiin ongelmallisuudet, niin hyvä luoja, olin unohtanut kaiken sen Rambaldi-sälän. Aika on selkeesti kullannut muistot. (Sark ja Anna Espinosa, olette edelleen suosikkipahiksiani, Sydney ja Vaughn, olette oikeastaan melko tylsiä, miksi olen koskaan kuvitellut että olette greatest love story ever?!)

Analyysi: Ihminen, joka ei osaa päästää irti, vaikka jotkut asiat ovat irtipäästämisen arvoisia.

2. Abbott Elementary

Kyllä kiitos. Tiesin, että pitäisin Abbott Elementarysta. Se on aivan mun sarjoja; leppoisa, hyvin kirjoitettu fiksu komedia täynnä hauskoja, miellyttävältä vaikuttavia tyyppejä. On sellaiset Parks & Rec -vibat koko hommassa, mikä on tietysti pelkästään hyvä asia.

Analyysi: Ihminen, joka on vähän kateellinen Quinta Brunsonille.

(Gregory on suosikkini yksin näiden vuorosanojen vuoksi.) (Oikeasti suosikkini on Ava.)

3. Prinsessapäiväkirjat

Haluaisin, että mulla olisi joku hyvä syy siihen, että kolmas asia jota päädyin katsomaan oli Prinsessapäiväkirjat… ja siis mulla on, Anne Hathaway rocks ja hei taas, nollarit ja nostalgia. Okei, aikuisenahan tämä leffa on aivan pönttö — miksi hitossa Genovian itsenäisyyspäivän juhlat pidetään San Fransiscossa?  Ja miksi Lily on oikeastaan melko ankea ystävä? Ja mitä hiton vikaa Mian täydellisessä kiharatukassa oli? Oikeastaan koko leffan juoni on yhtä mitä hittoa. Ja silti tai juuri siksi: loistava elokuva.

Analyysi: Ihminen, joka ei aina ole valmis sitotumaan uusiin asioihin — koska mitä jos ne ovatkin huonoja? — joten valitsee tutut ja turvalliset. Joo olen se tyyppi, joka tilaa ravintolassa aina samaa ruokaa ja valitsee aina samoja irtsareita.

4. The Bear

Kahden jakson jälkeen mielipiteeni on tämä: apua miten stressaava sarja. Kaipaan hermolomaa pelkästä katsomisesta. Ja anteeksi, mutta miten hitossa tämä on voittanut palkintoja parhaasta komediasarjasta? Minua ei naurata, chef.

Analyysi: Ihminen, joka yrittää olla cool ja ajan hermolla ja katsoa cooleja, hienoja, palkittuja sarjoja, vaikka oikeasti haluaisi katsoa New Girliä. Myös: Ayo Edebiri -fani koska miten cool tyyppi.

5. New Girl

Joo joo.

Analyysi: Ihminen, joka tarvitsee hyväksi havaittuja turvasarjoja, koska ei aina jaksa katsoa cooleja, hienoja, palkittuja sarjoja.

6. Ikuisesti sinun

Ihan kohta katson jotain järkevää. Järkevällä tarkoitan jotain, jota en ole katsonut kolmeatuhatta kert… hei, 10 Things I Hate About You, fancy seeing you here! (En katsonut.)

Ikuisesti sinun on ikuisesti yksi suosikkielokuvistani. Edes tämä traumaattinen muisto ei ole pilannut leffaa mun silmissä: vuonna yksi ja kaksi meikällä oli se nauhoitettuna VHS:lle, ja joku meni nauhoittamaan sen päälle. Mikä pyhäinhäväistys.

Analyysi: Ikuisesti sinun on loistava elokuva, en halua kuulla siitä mitään pahaa!!! -ihminen.

7. folklore: the long pond studio sessions

Tietysti halusin tietää, miten Taylor selittää folkloren kolmiodraaman. Ja saada Taylorin analyysin mirrorballista.

Analyysi: Swiftie.

8. White Collar

Rakas Neal Caffreyni on ollut ajatuksissani, sillä olen odottanut milloin Matt Bomerin tähdittämä uusi minisarja Fellow Travelers saapuu Suomeen (alkaa 19.11. SkyShowtimessa… siis julkaisuhetkellä tänään*). Oli vain loogista, että kun törmäsin Disney plussassa White Collariin, katsoin yhden jakson. Mitä muutakaan olisin voinut tehdä? Edelleen, kaikkien näiden vuosien jälkeen, olen vakaasti sitä mieltä, että White Collar on A-luokan televisiosarja. Just hyvällä tavalla höttöinen rikossarja.

Analyysi: No en tiedä, mutta haluaisin että käymme kriittisen keskustelun siitä, miksi sarjan nimi on suomeksi Kovat kaulassa. Ymmärrän mistä se tulee, vihaan sitä.

*Katsoin ekan vartin Fellow Travelersia. Tiedän jo nyt, että on sitä kamaa, joka rikkoo sydämeni.

9. Tangled (Kaksin karkuteillä)

Kenties pohditte, katsoinko tämän 10-vuotiaan kummilapseni kanssa. Se olisi vallan hyvä perustelu, mutta mulla ei ole 10-vuotiasta kummilasta. Ja hitto vie, mulla pitäisi olla 10-vuotias kummilapsi, koska se olisi taatusti tehnyt hyvää mun Disney-prinsessa-sivistykselle. Tiana, Tähkäpää, Merida, Moana (en edes tiennyt, että tuotemerkkioikeussyiden vuoksi Moana on Suomessa ja monissa muissa Euroopan maissa Vaiana), Raya… kaikki 2000-luvun Disney-prinsessat… aivan tuntematonta aluetta mulle. En ole nähnyt yhtäkään näistä leffoista. Se on korjattava.

Aloitin Tangledista, sillä olen törmännyt Twitter-keskusteluihin siitä, keiden pitäisi esittää Tähkäpäätä ja Flynn Rideria (Eugenea? Sori olen Tangled-rookie, en tiedä kummalla nimellä häntä pitäisi kutsua) oletettavasti tulossa olevassa live action -versiossa. On tärkeää, että mulla on mielipide asiasta, ja mulla ei voinut olla mielipidettä ennen kuin olin nähnyt alkuperäisen animaatioversion.

….

Mielipiteeni? Eikö paljon faniääniä saanut Florence Pugh ole 27-vuotiaana liian vanha Tähkäpääksi? Siis jos live action -Tähkäpääkin on 18-vuotias. Jos ikä ei ole ongelma, ja Tähkäpään sopii olla vähän vanhempi, Florence kieltämättä olisi ainakin ulkonäöllisesti oikein hyvä valinta. Ja kyllä, hyvä Internet, voin olla teidän kanssanne samaa mieltä, Taylor Zakhar Perez olkoon Flynn Rider. Hän on niin kauniskin ja kaikkea.

Analyysi: Ihminen, jonka mielestä Disney-prinsessat kuuluvat yleissivistykseen.

10. ?!!

No siis minä olisin katsonut Happy Endingsin, mutta sitä ei ole Disney plussassa. Mitä hittoa?! Teen reklamaation. Happy Endings on ABC:n sarja, ja Disney omistaa ABC:n. En tajua. Selkeesti kuuluisi sinne Star-osastolle. Voinko allekirjoittaa jonkun vetoomuksen?

Analyysi: Ihminen, joka haluaisi katsoa Happy Endingsin.

PS. Listalla: Reservation Dogs, edes yksi Marvel-sarja (jotta voin sanoa että olen katsonut Marvel-sarjan), The Dropout, Only Murders in the Building, Encanto koska haluan tietää oikean kontekstin sille Bruno-renkutukselle (miksi emme puhu Brunosta???), It’s Always Sunny in Philadelphia koska en vain tajua miten sitä on tsiljoona tuotantokautta, kuuluisiko mun katsoa sitä?, ööö pitäisikö mun nyt yrittää katsoa Star Warsit??, jostain hiton syystä haluaisin katsoa Under the Banner of HeaveninRevengen vika jakso koska olen pohtinut miten se sarja päättyi, Up (never seen, syytän taas puuttuvaa 10-vuotiasta kummilastani), no ne loput 2000-luvun Disney-prinsessat, Hamilton-musikaali ja Ansa vanhemmille koska hei, kuka minä olen kieltämään nostalgiarypemisen itseltäni.

PPS. Oikeasti mun pitäisi perua mun tilaus, tarjoushinta päättyy kohta. M, voisit vaikka sijoittaa ne rahat tai jotain. Eikö järkevä ihminen tekisi niin?

LUE MYÖS:

Kategoriat
Leffat Suosittelen

Viisi leffavinkkiä (ja kaksi leffaa, joita en voinut sietää)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 12.11.2023 Lilyssä.

Suosikkiasia: rom comit.

Kuvat: Amazon Prime & Netflix

Jatkan sarjabloggaustaukoni aikana kertyneen backlogin purkamista. Nyt ohjelmassa kolme kuukautta vanhoja ajatuskeloja katsomistani leffoista. Luonnollisesti olen katsonut vain järkeviä elokuvia, joten ajatuskelanikin ovat äärimmäisen järkeviä.

Red, White and Royal Blue / Amazon Prime

Ihan vähän petyin Red, White and Royal Blue -leffaan. Siis oikein hyvä, oikein sydämellinen, oikein romanttinen leffa se on. Tietysti, koska se on lämmin rom com, jossa Englannin prinssi ja Yhdysvaltojen presidentin lapsi rakastuvat. On enemies to loversia (ikuisesti paras rom com trope), salasuhdetta, presidentinvaaleja ja monarkian painavia odotuksia. Ja Nicholas Galitzine ja Taylor Zakhar Perez olivat mainiot Henry ja ACD.

Tein kuitenkin sellaisen virheen, että pari viikkoa ennen leffaa luin sen pohjalla olevan Casey McQuistonin kirjan uudestaan. Ei olisi kannattanut. Koko leffan ajan huutelin kohtausten, hahmojen ja vuorosanojen perään, jotka leffasta oli jäänyt pois. Ihan ymmärrettävästi, ei 400 sivua pysty tunkemaan kahden tunnin leffaan. Silti. Henryn ja Alexin rakkaustarina tuntui kovin hätäiseltä, koko leffa eteni liian nopeasti ja muutamassa asiassa ei ollut mitään järkeä. Ja miksen saanut enempää sähköposteja? Ne olivat suosikkiasiani kirjassa. Voidaan kai kaikki olla yhtä mieltä siitä, että tämän olisi pitänyt olla kuusijaksoinen minisarja. Siis selkeesti. Olisin halunnut kunnon slow burn enemies to loversin. Ja lisää niitä överiromanttisia sähköposteja. Ihan sama vaikka eivät olisi taipuneet ruudulle yhtä hyvin kuin sivuille.

Tärkeintä: olen oppinut, että Nicholas Galitzine on Arsenal-fani, ja nyt olen Team Nicholas Galitzine. Taatusti loistelias ura edessä, vaikuttaa hyvin lahjakkaalta näyttelijältä — yhden rom comin perusteella. Latasi Henryyn niin paljon tunnetta ja loisteliaita mikroilmeitä, että minäkin olin valmis ryntäämään Kensingtonin palatsiin.

(Muistin juuri, että olen katsonut myös sen kamalan Purple Hearts -leffan, jossa oli Nicholas Galitzine. En varmaan ehtinyt huomioida hänen näyttelijänlahjojaan sitä katsoessa, koska oli niin kiire pyöritellä silmiä.)

Kelce / Amazon Prime

En tiedä mitä yritätte vihjailla, ainahan minä olen ollut kiinnostunut amerikkalaisesta jalkapallosta. Ihan rakkaudesta lajiin katsoin Philadelphia Eaglesin sentteristä Jason Kelcestä kertovan dokkarin. Tällä ei ollut MITÄÄN tekemistä sen hypoteettisen poptähden kanssa, joka mahdollisesti seurustelee tai on seurustelematta Jasonin pikkuveljen Travis Kelcen kanssa. Ei mitään tekemistä. Go Birds!

….

Mutta siis oikeasti: oli mainio dokkari, suosittelen lämpimästi. Yllättävän koskettava ja hyvin tehty sporttidokkari. Ei sisällä poptähtiä, vaan intiimin kuvauksen Jason Kelcen potentiaalisesta viimeisestä NFL-kaudesta. En tiedä mitä odotin, mutta en todellakaan sitä, että dokkarin katsottuani olen sataprosenttisesti Team Jason Kelce. Ja Team Kylie Kelce, Jasonin vaimo oli koko homman MVP. Hyvin sympaattisia tyyppejä — ja oli se dokkarissa vilahteleva Traviskin ihan pätevän oloinen kaveri. Jos sillä nyt olisi mitään väliä hypoteettisen poptähden hypoteettisen rakkauselämän näkökulmasta.

The Other Zoey / Amazon Prime

Anteeksi mutta vihasin tätä elokuvaa, enkä tiedä miksi. Onkohan aivoni rikki? Se on epäuskottava, hupsu rom com, jossa kauniit ihmiset säätävät menemään. Aivan meikäläisen kamaa siis. Siinä on suosittu jamppa joka menettää muistinsa ja romanttista rakkautta välttelevä vähän liian fiksu tyttö, joka päätyy feikkaamaan suositun jampan tyttöystävää koska tietysti päätyy. Camoon! Miten en pitänyt tuosta? Ehkä ongelma oli se, että leffan olisi pitänyt olla joko kolme pykälää parempi tai kolme pykälää huonompi. Nyt se oli vaan plääh.

You Are So Not Invited To My Bat Mitzvah / Netflix

Tää oli hyvä! Oli se sitten teinileffa tai Adam Sandler -leffa, pidin kovasti. Ja ehkä itkin. Tavoitti jotain tärkeää tyttöydestä kaikessa kauneudessaan ja kamaluudessaan. Kaikki leffastarbat saavat palkata nepo baby -lapsiaan elokuviinsa, jos kyseiset lapset suoriutuvat duunistaan yhtä hyvin kuin Sunny ja Sadie Sandler.

Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea / Netflix

Kyllä kiitos. Aina sanonut, että puolitoista tuntia on oikea pituus leppoisalle leffalle. Unohdan koko elokuvan än yy tee nyt*, mutta tämä ei poista sitä tosiasiaa, että mulla oli oikein miellyttävät puolitoista tuntia sen seurassa. Romanttiset elokuvat elävät tai kuolevat pääparinsa mukana, ja Haley Lu Richardson ja Ben Hardy menivät heittämällä  ensimmäiseen kategoriaan.

*Edit. Joitakin viikkoja tai kuukausia myöhemmin: en enää muista hahmojen nimiä. Mutta muistan, mitä leffassa tapahtui, joten läppäsi ei pitänyt paikkaansa, menneisyyden M.

PS. Leffan englanninkielinen nimi on Love at First Sight. Miten se ei ole Love at First FLIGHT? Mikä missattu tilaisuus.

Valitse rakkaus / Netflix

Tämä on En katsonut loppuun -osastoa. Olisi voinut kuvitella, että interaktiivinen rom com, jossa ”katsojalla on lemmen ohjakset käsissään” olisi aivan mun juttu. Mutta kappas vain, en jaksanut välittää. Kyllästyin 10 minuutin jälkeen. Hei rom comit, olette olemassa jotta saan katsoa leppoisaa aivot narikkaan -kamaa! En minä halua olla vastuussa siitä, ”valitseeko Cami vakituisen poikaystävän, karkuun päässeen heilan vai hurmaavan rocktähden”. Minä haluan, että joku muu tekee ne ihanan ennalta-arvattavat oikeat valinnat. Mun tehtävä on pyöritellä silmiä ja huutaa kolmen minuutin jälkeen ”me kaikki tiedetään mitä tässä leffassa tapahtuu I love it”.

Women Talking / Amazon Prime

Sori, pieni 180 asteen käännös tunnelmassa; mulla ei ole huonoja eikä edes hyviä läppiä Women Talking -leffasta. Se ei ole otollinen leffa vitsailuun. Sarah Polley käsikirjoittama ja ohjaama Oscar-palkittu draama oli varsin vaikuttava katselukokemus; syrjäisen mennoniittiyhteisön naiset saavat tietää yhteisön miesten huumanneen ja raiskanneen heitä toistuvasti. Naiset kokoontuvat tekemään päätöksen: jäädä ja taistella vai lähteä. Ihan ansiosta kerännyt ylistystä, oli hieno tapaus. Mutta… saanko kääntää tunnelman takaisin vitsailuun jos vitsailun kohteena olen minä itse? Mulla on usein ongelmia katsoa kriitikoiden ylistämiä, palkittuja, hienoja, vakavia, taiteellisia elokuvia. Siis objektiivisesti ymmärrän niiden hienouden ja osaan arvostaa niitä, mutta subjektiivisesti tekisi mieli mieluummin katsoa jotain hassua ja kevyttä. Sellaista, jolle saan pyöritellä silmiäni ja nauraa, en ahdistua ja kokea maailmantuskaa. Ehkä se on tämä maailman nykytila — surullisia ja ahdistavia uutisia toisensa jälkeen — jonka vuoksi kaipaan viihteeltäni iloa ja valoa (palautin tunnelman vitsailusta vakavaan).

Yhtä kaikki: hieno elokuva. Mutta ei kiva elokuva.

LUE MYÖS:

Kategoriat
Hassua Leffat Suosittelen

Leffat, jotka toimivat aina

Kirjoitus on alun perin julkaistu 11.6.2023 Lilyssä.

Suosikkileffat: ikisuosikit

Tiedättekö ne leffat, jotka tulevat tasaisin väliajoin telkkarista ja jos huomaat niiden tulevan, on jätettävä telkkari auki ja katsottava kyseiset leffat? Tai ne leffat, joita päädyt katsomaan miljoonatta kertaa, kun olet ensin selannut kaikki mahdolliset suoratoistopalvelut, mutta et ole muka löytänyt mitään kiinnostavaa, uutta katsottavaa?

Minä luulen, että 95 prosenttia katsomistani leffoista on tällaisia leffoja. Siis niitä hyväksi havaittuja ikisuosikkeja, katson uudestaan ja uudestaan -leffoja, joiden vuorosanat osaan ulkoa. Vähemmän yllättäen olen tyyppi, joka tilaa ravintolassa aina samaa ruokaa. Ja valitsee aina samoja irtokarkkeja. 😀

Nämä ovat mun uudestaan ja uudestaan, telkkari jää päälle -leffat:

(Olen pahoillani, että lista huutaa milleniaali, joka on elänyt lapsuutensa ja nuoruutensa ysärillä ja 2000-luvun ekalla vuosikymmenellä.)

Ansa vanhemmille (1998)

Kyllä löytyi VHS, kyllä leikittiin leffan juoni barbeilla, kyllä oli oma salainen kädenpuristus kaverin kanssa, kyllä on se leffa, jonka liitän kaikkein eniten lapsuuteeni, kyllä olen nähnyt leffan about kolme miljoonaa kertaa.

10 Things I Hate About You (1999)

Tajusinkohan kaikki Shakespeare-viittaukset lapsena? Veikkaan että en.

Mean Girls (2004)

Klassikko! Odotan innolla / kauhulla tulevaa Mean Girls: The Musical –leffaa. Musikaalin kappaleet ovat timanttia. Oikeasti, jos koskaan tarvitset loisteliaan dramaattista musiikkia elämääsi, suosittelen Mean Girls -musikaalin soundtrackia Someone Gets Hurt, Apex Predator, World Burn, Revenge Party, I’d Rather Be Me… bangereitä kaikki!

Ota kiinni jos saat (2002)

Leffat, jotka perustuvat tositapahtumiin ja joissa on onnellinen loppu? Täydellistä.

Taru sormusten herrasta -trilogia (2001-)

Miinus Sam ja Frodo -kohtaukset koska ovat minusta tylsiä.

Ikuisesti sinun (1998)

Aaah, minä rakastin / rakastan tätä leffaa!! Lapsena mulla oli se nauhoitettuna VHS:llä. Suuri aarteeni, tuo kasetti. Mitähän sille tapahtui? Huhut kertovat, että Ever After löytyy Disney plussasta?? Voisin rikkoa Disney+ -lakkoni* pelkästään tämän leffan vuoksi.

*Lakko = et tarvitse lisää suoratoistopalveluita, M!

Coyote Ugly (2000)

Kysymys: oliko tämä ihan ok leffa 12-vuotiaalle?

Set It Up (2018)

Uudempaa, aikuisiän kamaa. Päädyn katsomaan about kerran vuodessa ja olen aina että ”ihmiset, tehkää lisää tällaisia hyviä uusia  rom comeja”.

27 Dresses (2008)

Siis tästä leffasta on aivan turhaan tullut vitsi. Sanokaa mitä sanotte, just pätevä rom com! Sitä paitsi James Marsden on parempi kuin kaikki Hollywoodin chrisit yhteensä.

Ylpeys ja ennakkoluulo (2005)

You’ll always be Mr. Darcy to me, Matthew Macfadyen.

Okei, myönnetään: katsoin Ylpeys ja ennakkoluulon pari päivää sitten (tämä kirjoitus lähti siitä), ja ihan vähän Tom Wambsgans välkkyi ajatuksissani. Ei hyvällä tavalla.

Billy Elliot (2000)

Itkenkö joka kerta siinä lopussa, kun Billyn isä ja veli tulevat katsomaan Joutsenlampea? Kyllä, kyllä itken.

Fun fact! Aikuista Billy Elliotia näytellyt Adam Cooper on tanssija, joka esiintyi tosielämässäkin leffassa vilahtaneen Matthew Bournen Joutsenlammen pääroolissa.

Titanic miinus jäävuori koska noup (1997)

Titanic tulee tietysti telkkarista tasaisin väliajoin. Jos satun huomaamaan, laitan telkkarin päälle, mutta lopetan aina jäävuoreen. Aina.

Jali ja suklaatehdas (2005)

Annan ikuisesti pisteitä lempeälle kioskisedälle.

Blondin kosto (2001)

”I’ll show you how valuable Elle Woods can be” on yksi niistä leffavuorosanoista, joita siteeraan tasaisin väliajoin. Tai siis tässä tapauksessa vähän muokattuna, luonnollisesti vaihdan Ellen nimen paikalle oman nimeni. Asiaan kuuluu, että päässä alkaa soida I’m not Your average type of girl / I’m gonna show the world the strength in me / That sometimes they can’t see…

Die Hard (1988)

Hans Gruber, olet suosikkipahikseni. Ho ho ho.

How To Lose a Guy in 10 Days (2003)

Olen pahoillani, että milleniaalin lisäksi tämä lista huutaa basic bitch.

Amélie (2001)

Tämäkin on melko basic bitchiä, mutta sentään ranskalainen. 😀

Anna palaa (2000)

I said: brr… it’s cold in here there must be some Clovers in the atmosphere……. ja nyt tuo soi päässäni koko illan.

LUE MYÖS: