Kategoriat
Hassua Leffat Sarjat

Disney+-persoonallisuustesti

Kirjoitus on alun perin julkaistu 19.11.2023 Lilyssä.

Suosikkiasia: Turvasarjat ja nostalgia! Ja hyvä on, Disney+ on myös ihan pätevä.

Kuva: Disney+

Ei sillä, että mun tarvitsisi perustella tekemisiäni, mutta se oli tarjouksessa. Siis se Disney+, jonka mahdollisesti sorruin tilaamaan pari kuukautta takaperin. Minä olin kipeä ja kaikkea! Mitä muutakaan olisin voinut tehdä? Katsoa jotain niistä vanhoista, tylsistä suoratoistopalveluista, joista maksan kuukausimaksua? Camoon.

Disney plussassa on paljon kaikkea uutta ja jännittävää. Mitä minä olen tehnyt? Noh, lähinnä katsonut kaikkea ei-lainkaan-uutta ja ei-lainkaan-jännittävää kamaa. Koska mun valinnat taitavat lopulta kertoa aika paljon minusta, mun Disney+-taipaleesta on muodostunut huvittava persoonallisuustesti. Persoonallisuustesti, josta en välttämättä saa kovin korkeita pisteitä.

Järjestyksessään mun katsomispolku Disney plussassa on mennyt näin:

1. Alias

Don’t judge me, aivan pätevä ensimmäinen valinta. Kuka kaipaa marveleita, pieniä merenneitoja ja muita siistejä uutuuksia, kun voit velloa teinivuosiesi nostalgiassa. Nollarit 4-ever! Tosin täytyy myöntää, että Alias on kestänyt aikaa hyyyyvin heikosti. Hei vaan, male gaze, ei ole ikävä. Ja vaikka sivuutettaisiin ongelmallisuudet, niin hyvä luoja, olin unohtanut kaiken sen Rambaldi-sälän. Aika on selkeesti kullannut muistot. (Sark ja Anna Espinosa, olette edelleen suosikkipahiksiani, Sydney ja Vaughn, olette oikeastaan melko tylsiä, miksi olen koskaan kuvitellut että olette greatest love story ever?!)

Analyysi: Ihminen, joka ei osaa päästää irti, vaikka jotkut asiat ovat irtipäästämisen arvoisia.

2. Abbott Elementary

Kyllä kiitos. Tiesin, että pitäisin Abbott Elementarysta. Se on aivan mun sarjoja; leppoisa, hyvin kirjoitettu fiksu komedia täynnä hauskoja, miellyttävältä vaikuttavia tyyppejä. On sellaiset Parks & Rec -vibat koko hommassa, mikä on tietysti pelkästään hyvä asia.

Analyysi: Ihminen, joka on vähän kateellinen Quinta Brunsonille.

(Gregory on suosikkini yksin näiden vuorosanojen vuoksi.) (Oikeasti suosikkini on Ava.)

3. Prinsessapäiväkirjat

Haluaisin, että mulla olisi joku hyvä syy siihen, että kolmas asia jota päädyin katsomaan oli Prinsessapäiväkirjat… ja siis mulla on, Anne Hathaway rocks ja hei taas, nollarit ja nostalgia. Okei, aikuisenahan tämä leffa on aivan pönttö — miksi hitossa Genovian itsenäisyyspäivän juhlat pidetään San Fransiscossa?  Ja miksi Lily on oikeastaan melko ankea ystävä? Ja mitä hiton vikaa Mian täydellisessä kiharatukassa oli? Oikeastaan koko leffan juoni on yhtä mitä hittoa. Ja silti tai juuri siksi: loistava elokuva.

Analyysi: Ihminen, joka ei aina ole valmis sitotumaan uusiin asioihin — koska mitä jos ne ovatkin huonoja? — joten valitsee tutut ja turvalliset. Joo olen se tyyppi, joka tilaa ravintolassa aina samaa ruokaa ja valitsee aina samoja irtsareita.

4. The Bear

Kahden jakson jälkeen mielipiteeni on tämä: apua miten stressaava sarja. Kaipaan hermolomaa pelkästä katsomisesta. Ja anteeksi, mutta miten hitossa tämä on voittanut palkintoja parhaasta komediasarjasta? Minua ei naurata, chef.

Analyysi: Ihminen, joka yrittää olla cool ja ajan hermolla ja katsoa cooleja, hienoja, palkittuja sarjoja, vaikka oikeasti haluaisi katsoa New Girliä. Myös: Ayo Edebiri -fani koska miten cool tyyppi.

5. New Girl

Joo joo.

Analyysi: Ihminen, joka tarvitsee hyväksi havaittuja turvasarjoja, koska ei aina jaksa katsoa cooleja, hienoja, palkittuja sarjoja.

6. Ikuisesti sinun

Ihan kohta katson jotain järkevää. Järkevällä tarkoitan jotain, jota en ole katsonut kolmeatuhatta kert… hei, 10 Things I Hate About You, fancy seeing you here! (En katsonut.)

Ikuisesti sinun on ikuisesti yksi suosikkielokuvistani. Edes tämä traumaattinen muisto ei ole pilannut leffaa mun silmissä: vuonna yksi ja kaksi meikällä oli se nauhoitettuna VHS:lle, ja joku meni nauhoittamaan sen päälle. Mikä pyhäinhäväistys.

Analyysi: Ikuisesti sinun on loistava elokuva, en halua kuulla siitä mitään pahaa!!! -ihminen.

7. folklore: the long pond studio sessions

Tietysti halusin tietää, miten Taylor selittää folkloren kolmiodraaman. Ja saada Taylorin analyysin mirrorballista.

Analyysi: Swiftie.

8. White Collar

Rakas Neal Caffreyni on ollut ajatuksissani, sillä olen odottanut milloin Matt Bomerin tähdittämä uusi minisarja Fellow Travelers saapuu Suomeen (alkaa 19.11. SkyShowtimessa… siis julkaisuhetkellä tänään*). Oli vain loogista, että kun törmäsin Disney plussassa White Collariin, katsoin yhden jakson. Mitä muutakaan olisin voinut tehdä? Edelleen, kaikkien näiden vuosien jälkeen, olen vakaasti sitä mieltä, että White Collar on A-luokan televisiosarja. Just hyvällä tavalla höttöinen rikossarja.

Analyysi: No en tiedä, mutta haluaisin että käymme kriittisen keskustelun siitä, miksi sarjan nimi on suomeksi Kovat kaulassa. Ymmärrän mistä se tulee, vihaan sitä.

*Katsoin ekan vartin Fellow Travelersia. Tiedän jo nyt, että on sitä kamaa, joka rikkoo sydämeni.

9. Tangled (Kaksin karkuteillä)

Kenties pohditte, katsoinko tämän 10-vuotiaan kummilapseni kanssa. Se olisi vallan hyvä perustelu, mutta mulla ei ole 10-vuotiasta kummilasta. Ja hitto vie, mulla pitäisi olla 10-vuotias kummilapsi, koska se olisi taatusti tehnyt hyvää mun Disney-prinsessa-sivistykselle. Tiana, Tähkäpää, Merida, Moana (en edes tiennyt, että tuotemerkkioikeussyiden vuoksi Moana on Suomessa ja monissa muissa Euroopan maissa Vaiana), Raya… kaikki 2000-luvun Disney-prinsessat… aivan tuntematonta aluetta mulle. En ole nähnyt yhtäkään näistä leffoista. Se on korjattava.

Aloitin Tangledista, sillä olen törmännyt Twitter-keskusteluihin siitä, keiden pitäisi esittää Tähkäpäätä ja Flynn Rideria (Eugenea? Sori olen Tangled-rookie, en tiedä kummalla nimellä häntä pitäisi kutsua) oletettavasti tulossa olevassa live action -versiossa. On tärkeää, että mulla on mielipide asiasta, ja mulla ei voinut olla mielipidettä ennen kuin olin nähnyt alkuperäisen animaatioversion.

….

Mielipiteeni? Eikö paljon faniääniä saanut Florence Pugh ole 27-vuotiaana liian vanha Tähkäpääksi? Siis jos live action -Tähkäpääkin on 18-vuotias. Jos ikä ei ole ongelma, ja Tähkäpään sopii olla vähän vanhempi, Florence kieltämättä olisi ainakin ulkonäöllisesti oikein hyvä valinta. Ja kyllä, hyvä Internet, voin olla teidän kanssanne samaa mieltä, Taylor Zakhar Perez olkoon Flynn Rider. Hän on niin kauniskin ja kaikkea.

Analyysi: Ihminen, jonka mielestä Disney-prinsessat kuuluvat yleissivistykseen.

10. ?!!

No siis minä olisin katsonut Happy Endingsin, mutta sitä ei ole Disney plussassa. Mitä hittoa?! Teen reklamaation. Happy Endings on ABC:n sarja, ja Disney omistaa ABC:n. En tajua. Selkeesti kuuluisi sinne Star-osastolle. Voinko allekirjoittaa jonkun vetoomuksen?

Analyysi: Ihminen, joka haluaisi katsoa Happy Endingsin.

PS. Listalla: Reservation Dogs, edes yksi Marvel-sarja (jotta voin sanoa että olen katsonut Marvel-sarjan), The Dropout, Only Murders in the Building, Encanto koska haluan tietää oikean kontekstin sille Bruno-renkutukselle (miksi emme puhu Brunosta???), It’s Always Sunny in Philadelphia koska en vain tajua miten sitä on tsiljoona tuotantokautta, kuuluisiko mun katsoa sitä?, ööö pitäisikö mun nyt yrittää katsoa Star Warsit??, jostain hiton syystä haluaisin katsoa Under the Banner of HeaveninRevengen vika jakso koska olen pohtinut miten se sarja päättyi, Up (never seen, syytän taas puuttuvaa 10-vuotiasta kummilastani), no ne loput 2000-luvun Disney-prinsessat, Hamilton-musikaali ja Ansa vanhemmille koska hei, kuka minä olen kieltämään nostalgiarypemisen itseltäni.

PPS. Oikeasti mun pitäisi perua mun tilaus, tarjoushinta päättyy kohta. M, voisit vaikka sijoittaa ne rahat tai jotain. Eikö järkevä ihminen tekisi niin?

LUE MYÖS:

Kategoriat
Ajattelin tänään Leffat

Onko Disney-prinsessat huonoja esikuvia? Osa 6: Lumikki

Kirjoitus on alun perin julkaistu 1.3.2020 Lilyssä.

Suosikkiasia: Disney-piirretyt… ja Disney-prinsessat

Kuva: Disney

Disney-prinsessat, huonoja esikuvia? Antifeministisiä höppänöitä, joiden negatiiviselta vaikutukselta lapsia on suojeltava? Avuttomia tyttösiä, jotka odottavat pelastavaa prinssiä ja siinä samalla tarjoilevat lapsille epärealistisia odotuksia rakkaudesta, kauneudesta ja sukupuolirooleista? Let’s see. Tarkastelussa persoonat, puheet ja tekemiset.

Aiemmat osat: 

Osa 1: Ariel

Osa 2: Tuhkimo

Osa 3: Aurora

Osa 4: Belle

Osa 5: Jasmine

Seuraavaksi vuorossa OG-Disney-prinsessa, the fairest of them allLumikki:

Onko Lumikki huono esikuva?

1937.

Tämä kirjoitus on pakko aloittaa tuolla. 1937.

Lumikki ja seitsemän kääpiötä -elokuvan, Disneyn ensimmäisen kokopitkän värillisen animaation, julkaisuvuosi.

On äärimmäisen vaikeaa olla peilaamatta Lumikkia julkaisuajankohtaansa. Hitto vie, elokuva on 83 vuotta vanha. 83! Toinen maailmansotakaan ei ollut ehtinyt alkaa, kun Lumikki ja seitsemän kääpiötä pyöri leffateattereissa.

1937. 83 vuotta. Ei tunnu reilulta arvioida Lumikkia 2020-luvun standardeilla. Mutta persoonat, puheet ja tekemiset, niitähän meidän piti tarkastella. Joten unohdetaan hetkeksi julkaisuvuosi. Unohdetaan 1937 ja 83. Unohdetaan se tosiasia, että 2020-luvun standardit ovat huomattavan erilaisia kuin 1930-luvun standardit.

Persoonat, puheet, tekemiset. Pakko myöntää, että noilla mittareilla tarkasteltaessa arvon Disney-prinsessa numero ykkösemme ei näyttäydy mitenkään superpositiivisessa valossa. Ei hän mitään kamaluuksia tee tai sano, mutta ei mitään erityisen esikuvallistakaan.

Jos haluaisin olla oikein ilkeä – ja näköjään haluan – sanoisin että Lumikki on naiivi, jopa vähän tyhmältä vaikuttava tytönhupakko, joka todellakin kaipaa pelastavaa prinssiä. Hän on höpsö nuori tyttö, jonka unelmat kietoutuvat alusta asti vain ja ainoastaan rakkauden löytämiseen. Tai pikemminkin siihen, että rakkaus löytäisi hänet; I’m wishing for the one I love to find me – I’m hoping and I’m dreaming of the nice things he’ll say”. 

Lumikissa on juonellisesti paljon samaa kuin Tuhkimossa. Molemmissa saduissa on ilkeät ja kateelliset äitipuolet, jotka pakottavat orvot pikkuprinsessat piioiksi. Sitten tulee prinssit, parit mutkat matkassa ja lopulta happily ever afterit. Mutta siinä missä Tuhkimo näyttäytyy inspiroivan sisukkaana tyyppinä jolla on aktiivinen rooli omassa tarinassaan, Lumikki näyttäytyy vain höppänänä ja rakkaudennälkäisenä tyttösenä, joka – kaikista varoituksista huolimatta – menee vielä puraisemaan sitä hiton myrkkyomenaakin.

Ja nyt kun kaikki tuo on sanottu, sallikaa minun välittömästi kääntää kelkkani, ainakin osittain.

Koska kerro kerro kuvastin, miksi ”hyvän esikuvan” pitäisi aina olla se stereotyyppinen ”vahva nainen”? Siis vahva nainen sillä tavalla, kun tuota sanaparia usein käytetään; itsenäinen, rohkea, kova, sisukas, sitkeä, peloton.

Kiltteys ja ystävällisyys ovat hyviä luonteenpiirteitä. Ja Lumikki on kiltti ja ystävällinen, ehdottomasti. Miksi minä sitten niin topakasti olen sivuuttamassa nämä puolet hänestä? Onko minut jollain kieroutuneella tavalla opetettu uskomaan, että hyvät esikuvat ovat vain yhdellä tavalla vahvoja, rohkeita ja sisukkaita, että kiltteys ja ystävällisyys eivät riitä? Ehkä.

Kun Lumikki on paennut metsään, hän romahtaa maahan itkemään. Kun katsoin leffan, tuo kohtaus ärsytti minua. Nyt tiedän miksi. Koska päässäni hyvä esikuva oli reipas ja aina rohkea, ei avuton ja ”heikko”. Kun katsoin sen kohtauksen teki mieli huutaa, että nouse nyt ylös sieltä, taistele! Älä ole heikko, älä itke, älä lamaannu. Skarppaa hyvä nainen!

Nyt tekee mieli läpsäistä itseäni mokomasta typeryydestä.

Itkeminen ei tee kenestäkään huonoa esikuvaa. Pelkääminen ei tee kenestäkään huonoa esikuvaa. Aina ei tarvitse olla ”vahva” ja ”reipas” ja ”sisukas”, ei Disney-prinsessojen, ei kenenkään.

Sitä paitsi. Muistellaanpas, mikä edelsi ”avuttoman” reppana-Lumikin itkukohtausta.

Niin, se kohtaus, jossa hänet yritettiin murhata. Ja jossa tunnontuskainen metsästäjä kertoi, että se on muuten Lumikin oma äitipuoli (se yksi aikuinen Lumikin elämässä?) joka haluaa tämän hengiltä. Pakene, jätä kotisi, älä koskaan tule takaisin. 

Melko traumaattinen kokemus, voisi sanoa.

Lumikki itkee aikansa, mutta nousee sitten ylös ja tekee parhaansa pahassa paikassa, trauman keskellä, järkyttyneenä.

Ja sitten jo lauletaankin.

With a Smile and a Song -kappale ei ehkä ole mikään kaikkein paras ohjenuora jokaiseen tiukkaan tilanteeseen (=laululla ja hymyllä huolet poistuvat), mutta se pitää sisältää tämä viisauden:

There’s no use in grumbling / When the raindrops come tumbling / Remember, you’re the one / Who can fill the world with sunshine.

Lumikki ei muserru. Hän hankkii katon päänsä päälle, ystävystyy seitsemän kääpiön kanssa, on kiltti, avulias ja neuvokas. Toki myös naiivi ja höpsö, välillä vähän todellisuudesta vieraantunutkin, mutta se hänelle sallittakoon. Jokainen käsittelee vaikeudet omalla tavallaan.

Lumikki ei tee tai sano mitään erityisen ”esikuvallista”, kirjoitin aiemmin. Mutta onko se vain niin, että hän ei tee tai sano mitään sellaista, jonka minä liitän esikuvallisuuteen?

Eli onko Lumikki huono esikuva?

Kun aloin kirjoittaa tätä, olin ihan varma että kysymykseen on helppo vastata kyllä. Kyllä, Lumikki on huono esikuva, koska hän on naiivi tytönhöppänä, joka unelmoi vain prinssistä ja rakastumisesta,tekee tyhmiä päätöksiä ja antaa kunigattaren höynäyttää itseään. Ja kaiken päälle kiltisti siivoa ja tekee ruokaa, ei seikkaile ja taistele, kuten vaikkapa suosikkiprinsessani Mulan.

Mutta nyt en osaakaan antaa yksiselitteistä vastausta.

Lumikki on naiivi. Lumikki on tyhmä. Lumikki pitää yllä stereotyyppisia sukupuolirooleja, vahvistaa ajatusta siitä että naisen pitää siivota ja laittaa ruokaa. Lumikki on pelastettava, ei pelastaja. Passiivinen, ei aktiivinen.

Lumikki on kiltti. Lumikki on ystävällinen. Lumikki on neuvokas, huolehtivainen, sisukaskin. Lumikki on kuningattaren henkisen väkivallan uhri, joka selviää metsän keskellä vaikeassa paikassa nimenomaan siksi, että on  kiltti ja ystävällinen. Lumikkihan pelastaa itsensä. Lumikkihan on aktiivinen toimija.

🤷‍♀️

Ja näin kierrän päässäni ympyrää. Hyvä esikuva. Huono esikuva. Mitä niillä lopulta edes tarkoitetaan?

Saanko vastata, että Lumikkia voi pitää yhtä aikaa sekä huonona että hyvänä esikuvana?

PS. Kuinka huonosti Lumikin ja prinssin rakkaustarina alustetaan?! Yksi kohtaus (jossa Lumikki juoksee karkuun) ja pam, vuosisadan rakkaustarina! Ehkä siksi se rakkausaspekti tökkii niin pahasti. Ärsyttää, että Lumikin suuri unelma ja häntä niin kovasti määrittävä tekijä on rakkauden löytäminen, kun kyseinen rakkaustarina on oikeasti hyvin ankea.

(Tiedän, että moni pitää sitä ilman suostumusta tapahtuvaa suudelmaa hyvin ongelmallisena, mutta en nyt tartu siihen.)

PPS. Oikeastihan Lumikin esikuvallisuudella ei ole mitään väliä, koska elokuva on ennen kaikkea muuta opetusvideo siitä, mihin kateellisuus johtaa.

LUE MYÖS:

Kategoriat
Ajattelin tänään Leffat

Onko Disney-prinsessat huonoja esikuvia? Osa 5: Jasmine

Kirjoitus on alun perin julkaistu 4.6.2019 Lilyssä.

Suosikkiasia: Disney-piirretyt… ja Disney-prinsessat!

Kuva: Disney

Disney-prinsessat, huonoja esikuvia? Antifeministisiä höppänöitä, joiden negatiiviselta vaikutukselta lapsia on suojeltava? Avuttomia tyttösiä, jotka odottavat pelastavaa prinssiä ja siinä samalla tarjoilevat lapsille epärealistisia odotuksia rakkaudesta, kauneudesta ja sukupuolirooleista? Let’s see. Tarkastelussa persoonat, puheet ja tekemiset.

Aiemmat osat: 

Osa 1: Ariel

Osa 2: Tuhkimo

Osa 3: Aurora

Osa 4: Belle

Seuraavana vuorossa Aladdinista tuttu prinsessa Jasmine.

Onko Jasmine huono esikuva?

Hei, kerrankin prinsessa-analyysini on lähes ajan hermolla, live-action Aladdin tuli ensi-iltaan tovi sitten. En ole nähnyt kyseistä leffaa*, mutta paljon on pitänyt mennä pieleen, jos Naomi Scottin esittämästä vuoden 2019 prinsessa Jasminesta on saatu aikaan millään lailla ikävä tyyppi. Lähdemateriaalin – vuonna 1992 julkaistun animaation – prinsessa Jasmine on nimittäin huippu tapaus.

*Edit. Heeetkinen, nyt olen! Siitä lisää lopuksi 😀

En muista, milloin olin viimeksi katsonut animaatio-Aladdinin. Varmaankin joskus lapsena, meillä oli se VHS-kasetilla. Kun nyt katsoin sen aikuisen silmillä, tajusin että tiukimmin muistiini jääneet asiat eivät tehneet lainkaan oikeutta prinsessa Jasminelle. Muistin mintunvihreän (melko paljastavan!) asun ja tiikerikamun, mutta en sitä, että Jasmine on feministinen badass, joka on paljon enemmän kuin sivujuonne jonkun toisen mukaan nimetyssä tarinassa. (Jasmine lienee ainoa virallinen Disney-prinsessa, joka ei ole tarinansa nimi- tai pääroolissa.)

Aladdin-leffa kertoo tietysti ennen kaikkea Aladdinista, köyhästä ”katurotasta”, joka saa sattumalta käsiinsä taikalampun.Lampusta ilmoille pamahtava Henki (Robin Williamsin legendaarinen äänityö on kestänyt aikaa) lupaa löytäjälleen kolme toivomusta. Koska kaikki parhaat rakkaustarinat alkavat luonnollisesti kivalla pikkuvalheella, Aladdin toivoo muuttuvansa prinssiksi, jotta voi naida sulttaanin tyttären, prinsessa Jasminen. Ihan pystymetsästä Aladdin ei valheelliselle riiausretkellensä lähde, hän on tavannut Jasminen Agrabahin markkinoilla, kun suljettuun elämäänsä kyllästynyt prinsessa on paennut palatsistaan. Seuraa valkoisia valheita, ihastumista, vallanhimoinen suurvisiiri/suuridiootti Jafar, lisää valheita, Ihmeiden onkalo, taikamatto, se mainittu taikalamppu ja …. no, sitten ollaankin takaisin siinä prinssivalheessa.

Se Aladdinista. Taikalamppujen, toivomusten ja valehtelevien miesten keskellä Jasmine on aidosti mielenkiintoinen tyyppi. En ala nillittämään pakkoavioliitoista tai siitä, että ”the law says you must be married to a prince by your next birthday”. Tai siitä, ettei Jasmine ole koskaan käynyt palatsin muurien ulkopuolella (miksi hitossa ei ole käynyt?!). Näillä tympeillä juonikuvioilla on sadussa paikkansa, niiden kautta saamme nähdä sisukkaan ja kapinoivan feministi-Jasminen:

”If  I do marry, I want it to be from love”.

”I can’t stay here and have my life lived for me”.

”How dare you, all of you, standing around deciding my future”.

”I am not a prize to be won”.

Jasminella on mintunvihreä asu ja tiikerikamu, mutta Jasminella on myös tahtoa, tarmokkuutta ja moderneja mielipiteitä.

Olen yrittänyt jokaisen prinsessan kohdalla tarkastella aktiivista toimijuutta. Saako prinsessa itse vaikuttaa elämäänsä, onko hänen teoillaan vaikutusta, onko hänellä oma tahto ja omia mielipiteitä? No, Jasmine saa olla aktiivinen toimija, vaikka rakenteet yrittävätkin puristaa hänet ennalta määrättyyn muottiin (=prinssi ihansaman vaimoksi). Hänellä on oma ääni, omat unelmat ja oma tahto.

Kapinoivan ja tarmokkaan Jasminen lisäksi saamme nähdä myös muita hänen positiivisia puoliaan. Hän on hyväsydäminen antaessaan nälkäiselle lapselle leivän. Hän on nokkela käräyttäessään Aladdinin tämän valheesta (tosin sen jälkeen Aladdin valehtelee hänelle uudestaan). Hän on rohkea uhmatessaan Jafaria. Hän on ennakkoluuloton ihastuessaan Aladdiniin, vaikka tämä onkin köyhä katurotta. Hän on lojaali ystävä Rajah’lle. Ja vaikka hän kapinoikin, hän on silti rakastava tytär, joka pitää isänsä puolia.

(Pisteet myös Aladdinille, joka kuvailee Jasminen olevan – järjestyksessään – fiksu, hauska ja kaunis. Pikkujuttu ehkä, mutta kuinka mukavaa että fiksuus ja hauskuus tulevat ennen ulkonäköä.)

Koska edes prinsessat eivät ole täydellisiä, pitää nyt kaikista Jasminen hyvistä puolista huolimatta hetki leikkiä sitä tympeää paholaisen asianajajaa. Kun oikein tarkasti kaivelee, kyllä Jasminestakin löytyy muutama vähemmän hyvä juttu.

Noh, ensinnäkin, onhan Jasmine jokseenkin naiivi ja hemmoteltu. Hän elää rikkauksien keskellä suojatussa palatsissa ja valittaa kuin pikkulapsi (=maybe I don’t want to be princess anymore), kun samaan aikaan Agrabah on täynnä lapsia joilla ei ole ruokaa. Prinsessa-rukka!

Puolustus haluaa vastalauseena mainita, ettei Jasmine voi syntyperälleen mitään. Hän ei myöskään ole itse valinnut suojattua elämäänsä, vaan hänet on lukittu kultaiseen häkkiin. Ja kun hän näkee Agrabahin lapsien nälän, hän yrittää auttaa. Ja on muuten valmis jättämään rikkaudet saadakseen elää omaa elämäänsä!

Toiseksi, Jasmine on tehnyt ison numeron siitä, kuinka haluaa elää omaa elämäänsä, tehdä ja nähdä ja olla muuta kuin prize to be won. Sen jälkeen hän käväisee pikaisesti palatsin muurien ulkopuolella, ihastuu valehtelevaan Aladdiniin, antaa tälle anteeksi ja menee naimisiin. Siinäkö ne hänen seikkailunsa olivatkin?

Puolustus haluaa kysyä tympeältä paholaisen asianajajalta, että mistä hitosta hän tietää mitä Jasmine tekee lopputekstien jälkeen?! Seikkailut jatkukoon, ei avioliitto niitä estä! Rakkaus on aina hyvä juttu, eikä rakastuminen ole millään lailla antifeminististä tai heikkoa. Tärkeintä on se, että Jasmine ITSE valitsee avioliiton ja Aladdinin.

Kolmanneksi… ja tämä on asianajajankin mielestä vähän vaikea aihe ottaa esille… Jasmine on tarpeettoman seksualisoitu hahmo, varsinkin kun kyseessä on lapsille suunnattu satu. Se muistissa välkkyvä mintunvihreä asu on kovin paljastava nuorelle tytölle (eri lähteiden mukaan Jasmine on 15- tai 16-vuotias). Seksualisointi vain pahenee, kun valtaan päässyt Jafar tekee Jasminesta orjansa; punaiseen asuun puettu prinsessa laitetaan seksikkäästi viettelemään Jafar. Asetelma on kyseenalainen: alaikäinen tyttö joutuu hurmaamaan ällöttävän vanhan ukon. Ja se ällöttävä vanha ukko muuten kutsuu sitä alaikäistä tyttöä termillä pussycat. YÖK.

Puolustus on periaatteessa samaa mieltä. Toki, jokaisella on oikeus pukeutua miten haluaa, Disney-prinsessoillakin… ja ehkä Agrabahissa on kuuma! Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että moni Jasminen hyvistä luonteenpiirteistä häviää seksualisoidun pinnan alle.

Mitä sanoo tuomari…

Eli onko Jasmine huono esikuva?

Ei. Jasmine on tarmokas ja rohkea nuori feministiprinsessa, joka kapinoi typerää pakkoavioliittoa vastaan ja haluaa itse päättää omasta elämästään. Lisäksi Jasmine on nokkela, fiksu, hauska ja ystävällinen. Vallan pätevä esikuva siis.Ei toki täydellinen, mutta ei esikuvien täydykään olla.

PS. Siitä live-action Aladdinista… Ja pieni SPOILER ALERT!!

Naomi Scottin esittämä vuoden 2019 prinsessa Jasmine oli oikein mainio tyyppi! Hyvä Disney!

Kävin katsomassa leffan pari päivää sen jälkeen kun olin katsonut animaatioversion tätä kirjoitusta varten. Animaatio-Jasmine oli siis hyvin muistissa. Oli mukava huomata, että Jasminen roolia oli kasvatettu ja hänestä oli tehty entistä moniulotteisempi hahmo. Tämä Jasmine halusi olla sulttaani itse, ei sulttaanin vaimo. Animaatiosta tutut hyvät puolet olivat tallella ja samalla ikävät puolet (kuten hahmon turha seksualisointi) oli hiottu pois.

Jasmine sai jopa oman kappaleen! Speechless (alla), ainoa live-actioniin lisätty uusi kappale, oli ehkä hieman alleviivaava ja leffan muihin musikaalissävytteisiin kappaleisiin verrattuna turhan pop, mutta ihan sama, voimaantuneiden naisten voimabiisit ovat parasta!

Don’t you underestimate me
’Cause I know that I won’t go speechless!

(Fun fact: kappaleen ovat kirjoittaneet Oscar-voittajat Benj Pasek ja Justin Paul, jotka ovat tehneet kappaleet muun muassa La La LandiinThe Greatest Showmaniin ja Dear Evan Hansen -musikaaliin.)

Kokonaisuudessaan live-action Aladdin oli yllättävän viihdyttävä – siitäkin huolimatta, että juuri animaation katsoneena teki monta kertaa mieli huutaa että ei se noin kuulu mennä! 😀

Tosin miinusta liian kauniista Jafarista. Kyseisen hahmon kuuluu olla samanaikaisesti lipevä, ällöttävä, vallanhimoinen, pelottava ja vastenmielinen… live-action versio (näyttelijä Marwan Kenzari) ei ollut tarpeeksi mitään noista.

EI:

KYLLÄ!

Kuvat: DISNEY (Aladdin 1992 / 2019)

LUE MYÖS: