Kategoriat
Ajattelin tänään Leffat

Onko Disney-prinsessat huonoja esikuvia? Osa 4: Belle

Kirjoitus on alun perin julkaistu 8.4.2019 Lilyssä.

Suosikkiasia: Disney-piirretyt… ja Disney-prinsessat!

Kuva: Disney

Disney-prinsessat, huonoja esikuvia? Antifeministisiä höppänöitä, joiden negatiiviselta vaikutukselta lapsia on suojeltava? Avuttomia tyttösiä, jotka odottavat pelastavaa prinssiä ja siinä samalla tarjoilevat lapsille epärealistisia odotuksia rakkaudesta, kauneudesta ja sukupuolirooleista? Let’s see. Tarkastelussa persoonat, puheet ja tekemiset.

Aiemmat osat:

Osa 1: Ariel

Osa 2: Tuhkimo

Osa 3: Aurora

Seuraavana vuorossa rakas kaunottaremme eli Kaunottaren ja hirviön (1991) Belle.

Onko Belle huono esikuva?

Jos Disney-prinsessat laitettaisiin janalle, jonka toisessa päässä olisi ”huonot” esikuvat ja toisessa ne vähän paremmat esikuvat, veikkaan että moni sijoittaisi Bellen heittämällä jälkimmäisen kategorian puolelle, melko lähelle janan päätyä.

Ilman syvempää analysointiakin Belle tuntuu varsin pätevältä esikuvalta. Hän on fiksu, kirjoja rakastava nuori nainen, joka unelmoi seikkailuista ja vähät välittää ällöttävän ja narsistisen Gastonin iskuyrityksistä. Hän on reipas, rohkea ja sisukas, ei millään tavalla avuton tyttörukka. Prinsessasatuja kritisoidaan usein siitä, että nainen on aina se pelastettava, mutta Kaunottaren ja hirviön tapauksessa Belle – ja Bellen rakkaus –  on se, joka pelastaa (kerran toki toisinpäinkin, pelastaahan Hirviö Bellen susilaumalta).

Siinä missä esimerkiksi Prinsessa Ruususen Auroraa retuutetaan läpi satunsa ilman että hänellä on minkäänlaista valtaa tai roolia, Kaunotar ja hirviö antaa Bellen tehdä monia merkityksellisiä tekoja ja päätöksiä. Hän ei ole kenenkään heittopussi, vaan aidosti aktiivinen toimija, jonka teoilla, sanoilla ja päätöksillä on väliä ja vaikutusta.

Jos otetaan huomioon vain ja ainoastaan Belle – hänen tekonsa, puheensa ja persoonansa – Kaunotar ja hirviö todellakin tarjoilee vallan mainiota esikuvamateriaalia. Sadun sankari ei ole prinssi, vaan Belle – itsenäinen, viisas ja hyväsydäminen nainen. Nainen, jolla on oma tahto ja omat unelmat.

Kiltti, epäitsekäs, empaattinen, suvaitsevainen, ennakkoluuloton, utelias, rohkea, ystävällinen, tarmokas, fiksu… Belleen voi liittää pitkän listan positiivisia adjektiiveja.

The End siis, Belle on loistava esikuva!

…pitää nyt kuitenkin vähän leikkiä paholaisen asianajajaa. Kaksi negatiivista asiaa, ne pystyn Bellestä kaivamaan.

Ensinnäkin – ja tämä menee hieman hiustenhalkomiseksi; kuvitteleeko Belle olevansa vähän parempi kuin muut kyläläiset? Little town, full of little people, hän laulaa elokuvan alussa ja kohauttelee olkiaan kylän leipurille. Ei siinä ole mitään pahaa, että haluaa enemmän (there must be more than this provincial life), mutta arvosta nyt omia juuriasi hyvä nainen!

Sanoinhan, hiustenhalkomista… koska toisaalta, miksi Bellen pitäisi arvostaa kyläläisiä, eiväthän hekään arvosta häntä. Belle on outo koska lukee kirjoja, Belle on hölmö kun ei ole kiinnostunut Gastonista… Ihan vääränlainen tyyppi tähän kylään. She’s nothing like the rest of us!

Jos lukeminen leimaa oudoksi, todellakin hyvä että Belle haluaa pois pienestä kotikylästään. Ja plussapisteitä siitä, että vaikka koko kylä pitää Belleä kummallisena, hän ei välitä muiden mielipiteistä vaan on rohkeasti oma itsensä. Oma kirjoja rakastava, itsenäinen itsensä. Vahva nainen, joka ei tyydy olemaan jonkun Gastonin kaltaisen lurjuksen little wife.

Belle haluaa seikkailuja. Hän haluaa enemmän kuin mitä pienessä kylänpahasessa on tarjolla.

I want adventures in the great wide somewhere, I want more than I can tell. I want much more than this provincial life. 

Ja seikkailut ovat hyvästä, tietysti.

Tästä päästään kuitenkin negatiiviseen asiaan numero kaksi.

Pitikö Bellen seikkailuna olla ikävään Hirviöön rakastuminen? (no, sadun kannalta tietysti piti…)

Minä en voi sietää Hirviötä. Minusta Hirviö on tyly ja väkivaltainen öykkäri, ei lainkaan tarpeeksi hyvä Bellelle (tai kenellekään).

Minä en anna Hirviölle anteeksi aggressiivista, kontrolloivaa ja väkivaltaista käytöstä. Ja ihan vähän olen pettynyt siihen, että Belle antaa. Hirviö vangitsee Bellen isän, sitten Bellen. Hirviö huutaa ja raivoaa Bellelle, on pelottava ja määräilevä kusipää. Not cool. Kaiken tämän jälkeen Belle menee ja rakastuu, koska he’s different now, he’s changed somehow.

Hiton Tukholman syndroomaa koko rakkaustarina, voisi paholaisen asianajaja sanoa. Vanki rakastuu vangitsijaansa.

Tiedetään, tiedetään, Kaunottaren ja hirviön koko pointti on siinä, että rakkaus muuttaa, tekee ikävästä Hirviöstä mukavan prinssin. Sellaisen tyypin joka ON Bellen arvoinen. Ja rakkaus ja rakastuminen ovat aina hyviä juttuja. Mutta… en hirveästi tykkää siitä piilossa olevasta viestistä, jonka mukaan rakkaus voi maagisesti muuttaa väkivaltaisen miehen unelmien prinssiksi.”Ai se tyyppi on pelottava kusipää? Ei huolta, kyllä hän muuttuu kun vain rakastat”.

Hirviö huutaa Bellelle muun muassa näin: ”You come out or I’ll break down the door”. Ja toteaa näin: ”If she doesn’t eat with me, then she doesn’t eat at all”. Ja näin: ”You must promise to stay here forever”.

Vähän pikkulintujen syöttämistä, kirjastoa ja tanssimista, ja yhtäkkiä pitäisi unohtaa kaikki tuo.

He’s different now. Vaarallisia sanoja. He was mean. And now he’s kind. Noup.

Hirviö on lopulta ihan samanlainen kuin Gaston; aggressiivinen idiootti, joka ei hyväksy sanaa ei ja raivoaa kun ei saa haluamaansa. Gaston haluaa Bellen, koska tämä on kylän kaunein tyttö ja that makes her the best and don’t I deserve the best. Hirviö haluaa Bellen koska tämä on kaunis ja voi rikkoa kirouksen. Haluaako joku Bellen, koska tämä on fiksu, ystävällinen ja kaikkinemuutpositiivisetadjektiivit?

#parempityyppibellellekiitos

Eli onko Belle huono esikuva?

Ei, Belle ei ole huono esikuva. Belle on vallan loistava esikuva. Ei se, että uskoo parasta ihmisistä – hirviöistäkin – tee Bellestä huonoa esikuvaa. Eikä se positiivisten adjektiivien lista kumoudu, vaikka Belle rakastuu aggressiiviseen idioottiin.

Persoona, puheet ja tekemiset, niitähän meidän piti tarkastella. Ja niiden valossa Belle on huipputyyppi.

Satu Bellen ympärillä sen sijaan on hieman… ongelmallinen?

But he’s different now. He’s changed somehow.

Niinkin harmittomalta tuntuva asia kuin rakastettu piirretty onnistuu kätkemään riviensä väliin ajatuksen siitä, että väkivaltainen mies muuttuu kun nainen vain rakastaa tarpeeksi.

Tosielämässä hirviöt harvoin muuttuvat prinsseiksi vaikka kuinka rakastaisi.

PS. Kaunottaressa ja hirviössä on tärkeä, sisäistä kauneutta korostava sanoma: the beauty is found within. Hieno homma! En ole kuitenkaan ihan varma, kestääkö tuokaan sanoma pientä sörkkimistä. Ensinnäkin: jos sisäinen kauneus on tärkeää, miksi Hirviö lopussa muuttuu komeaksi prinssiksi? Ja toiseksi: Bellestä puhuttaessa esille nostetaan toistuvasti hänen kauneutensa. Her looks has no parallel. She’s the most beautiful girl on the town. Jopa hänen nimensä – Belle – tarkoittaa kaunista!

PPS.Hirviön oikea nimi on prinssi Adam. Täysin uutta tietoa minulle!

LUE MYÖS:

Kategoriat
Ajattelin tänään Leffat

Onko Disney-prinsessat huonoja esikuvia? Osa 3: Aurora

Kirjoitus on alun perin julkaistu 10.12.2018 Lilyssä.

Suosikkiasia: Disney-piirretyt

Kuva: Disney

Disney-prinsessat, huonoja esikuvia? Let’s see. Tarkastelussa persoonat, puheet ja tekemiset.

Aiemmat osat:

Osa 1: Ariel

Osa 2: Tuhkimo

Seuraavana vuorossa Prinsessa Ruusunen eli Aurora:

Onko Aurora huono esikuva?

Okei, täytyy myöntää että mulla oli melko tarkka hypoteesi päässäni, kun aloin kirjoittamaan näitä prinsessa-analyyseja. Olin vakuuttunut, että tottahan toki Disney-prinsessat ovat oikeasti vallan mainioita esikuvia – poloisilla on huono maine ihan ilman omaa syytään. Ulkonäköhommat ja tietyt juonikuviot ovat tietysti vähän kyseenalaisia, mutta itse prinsessat, nämä nuoret naiset, ovat rohkeita ja sisukkaita ja ystävällisiä – miksi ihmeessä he olisivat mitään muuta kuin loistavia esikuvia?

Sitten katsoin Prinsessa Ruususen (Disney 1959).

Ja tuota… miten tämän nyt nätisti sanoisi… saattaa olla, että rakas Auroramme ei ole kaikkein paras esikuva.

Se ei ole Auroran itsensä vika – hän vaan valitettavasti saa käteensä melko surkeat kortit.

Kyseinen leffa ja kyseinen prinsessa ovat hankalia tapauksia. Olin linjannut, että prinsessoja tarkastellaan nimenomaan heidän persooniensa ja tekemistensä kautta. Prinsessa Ruususen kohdalla ongelma vain on siinä, että prinsessa ei tee juuri mitään.

Tiedetään, suuri yllätys ottaen huomioon sadun juonen. Nukkuessa on vaikea olla sisukas ja rohkea.

Tuhkimon, Arielin ja muiden Disney-prinsessojen kohdalla on mahdollista erottaa itse prinsessa välillä ei-niin-voimaannuttavista juonenkäänteistä. On pelastavia prinsseja, mutta myös reippaita prinsessoja, jotka määrittelevät itse elämänsä suuntaviivoja. Aurora ei saa itse määritellä oikein mitään. Hän ei saa olla aktiivinen toimija, vaan häntä retuutetaan läpi muiden määrittelemien tapahtumien.

Asiat, joita Aurora tekee: 

1. Menee metsään ja rakastuu prinssiin.

2.

Siinä kaikki. Aurora menee metsään ja rakastuu prinssiin.

Kaikki muut asiat tapahtuvat Auroralle.

On kovin vaikeaa kutsua tyyppiä hyväksi esikuvaksi, jos hänen ainoa konkreettinen tekonsa on salamarakastua keskellä metsää tapaamaansa mieheen ja sitten lopulta mennä tämän kanssa naimisiin. Ei se väärin ole, ei tietenkään. Rakastuminen on hyvä juttu. Mutta ei sillä silti esikuvaksi pääse.

Satu on rakennettu niin, ettei Aurora voi voittaa. Hänelle ei anneta omaa ääntä, hänen persoonastaankin nähdään vain pieniä välähdyksiä. Hänen kohtalonaan on olla muiden pelinappula.

Asiat, jotka tapahtuvat Auroralle:

  1. Hänet kihlataan vauvana (!) prinssi Phillipille (hän on kahden kuninkaan pelinappula)
  2. Hän saa ristiäisissään lahjaksi kauneuden ja laulutaidon (koska mitä prinsessa vaikkapa viisaudella tekisikään)
  3. Hän joutuu ilman omaa syytään Pahattaren kirouksen kohteeksi (ilkeän tyypin pelinappula)
  4. Kolme hyvää haltijatarta vievät hänet pois vanhempien luota
  5. KAIKKI valehtelevat hänelle 16 vuoden ajan
  6. Hän saa kuulla totuuden (ja valehtelua enemmän vaikuttaa pahoittavan mielensä siitä, ettei saa enää nähdä metsässä tapaamaansa ihastustaan)
  7. Hän joutuu Pahattaren hypnotisoimaksi (taas kerran pelinappula ilman omaa syytään)
  8. Kirouksen mukaisesti hän pistää sormensa värttinään ja nukahtaa (ja tämän vuoksi koko kuningaskunta vaivutetaan uneen)
  9. Prinssi Phillip (hyvien haltijattarien avustuksella!) pelastaa hänet

Mikään näistä ei ole Auroran syy. Hän ei valitse mitään tai pyydä mitään. Hän ei pistä sormeaan värttinään omaa tyhmyyttään, vaan hypnotisoituna. Hän ei pysty pelastamaan itse itseään, koska on unessa. Hänellä ei ole mahdollisuutta olla reipas ja rohkea ja sisukas, koska satu ei anna siihen mahdollisuuksia.

Ne pienet välähdykset, jotka Auroran persoonasta saadaan, ovat ihan positiivisia. Metsän keskellä asuessaan hän auttaa haltijattaria, on ystävällinen, kiitollinen ja kohtelias. Kiltti eläinystävilleen, jopa utelias ympäröivää maailmaa kohtaan. Sitten tulee prinssi, ja lopputarina pyörii tämän ympärillä. Aurorasta tehdään lemmenkipeä tyttönen, jonka unelmana on rakastua ”pitkään, komeaan ja romanttiseen” prinssiin. Ja se on ihan ymmärrettävää, hän on 16-vuotias nuori nainen, joka on kasvanut eristyksissä eikä ole koskaan saanut kokea rakkautta. Tämä rakastuminen vaan jättää alleen Auroran muut unelmat ja ominaisuudet.

Aurora saattaa olla maailman fiksuin tyyppi, joka aikuisena pelastaa koiranpentuja ja kehittää syöpälääkkeitä. Hän saattaa olla yhtä utelias kuin Ariel, yhtä sisukas kuin Tuhkimo, rakastaa kirjoja yhtä paljon kuin Belle tai taistella yhtä rohkeasti kuin Mulan. Me ei vain tiedetä mitään näistä, koska emme saa kunnolla tutustua häneen. Auroralle ei anneta tilaa loistaa.

Auroran kunniaksi on sanottava tämä: hän kasvaa valehtelevien ja sekoilevien haltijattarien kasvattamana, mutta vaikuttaa kaikesta huolimatta oikein mukavalta ja tasapainoiselta tytöltä.

Koska oikeasti satu on täynnä typeryyttä, lähinnä kolmen hyvän haltijattaren mokailuja. Ei olisi ollut ihme, jos Aurorastakin olisi tullut vähän sekoileva ja mokaileva.

Kaikkein suurin miksi, oi miksi???

Miksi hitossa hyvät haltijattaret raijaavat Auroran takaisin sivistyksen pariin juuri hänen syntymäpäivänään? Pahattaren kirouksen mukaan Aurora pistää sormensa värttinään ja kuolee ennen kuin aurinko laskee tämän 16. syntymäpäivänä. Eikö olisi voinut odottaa vaikka yhden päivän lisää??

Toinen miksi: miksi hitossa haltijattaret jättävät Auroran yksin, kun he saapuvat linnaan? Tyypit hei, olette pitäneet häntä silmällä 16 vuotta, pitäkää nyt vielä ne viimeiset pari tuntiakin! Mutta ei, he jättävät traumatisoituneen tyttösen yksin ja antavat Pahattarelle mahdollisuuden päästä pahantekoon.

Ja sehän on myös haltijattarien syytä, että Pahatar ylipäänsä löysi Auroran piilopaikan.

Mokia mokien perään. Ja taas, mikään moka ei ole Auroran itsensä syy. Ihmiset hänen ympärillään vain ovat kyvyttömiä höppänöitä.

Eli onko Aurora huono esikuva?

Tuota, tuota… on ehkä epäreilua kutsua häntä huonoksi esikuvaksi. Mutta ei hän kyllä hyväkään esikuva ole. Tai paremminkin: hän ei tee mitään, minkä vuoksi häntä voisi kutsua hyväksi esikuvaksi.

Vika ei ole Aurorassa vaan sadussa. Prinsessa Ruusunen ei ole satuna millään lailla voimaannuttava tai inspiroiva (kuten vaikkapa Tuhkimo on). Siinä naitetaan lapsia keskenään isien tahdosta, annetaan jo valmiiksi kultalusikka suussa syntyneelle prinsessalle lahjaksi kauneutta ja lauluääntä, valehdellaan sille samaiselle prinsessalle ja tehdään tästä sen jälkeen rakkaudennälkäinen tyttönen. Ja lopuksi laitetaan prinssi pelastamaan.

2ca6cc725277529241109a6b347f92c9.gif

On toki hyviäkin asioita. Prinssi rakastuu Auroraan ja haluaa mennä hänen kanssaan naimisiin, vaikka luulee tämän olevan tavallinen maalaistyttö. Aurora on kiltti ja ystävällinen. Kuninkaan ja kuningattaren rakkaus Auroraa kohtaan on niin syvää, että he ovat valmiita luopumaan tyttärensä lapsuudesta pitääkseen tämän turvassa. Mokailuistaan huolimatta hyvät haltijattaret paikkaavat tilanteen auttamalla Phillipiä pelastamaan Auroran. Kaksi toivotonta romantikkoa löytävät toisensa ja rakastuvat, hyvä asia sekin. Rakkaus on aina hyvä asia.

Harmi vaan, että Aurora sysätään sivuun omasta tarinastaan. Muut sähläävät, langettavat kirouksiaan ja suunnittelevat Auroran elämää. Eikä Auroran anneta edes kapinoida.

Sovitaan, että lopputekstien jälkeen Aurora tekee jotain coolia. Kehittelee vaikka niitä syöpälääkkeitä.

MessyRaggedCero-max-1mb.gif

PS. Olkaamme onnellisia, että Disney karsi tarinasta kaikkein kammottavimmat jutut.

Ranskalaisen Charles Perrault’n (1628-1703) versiossa tarina jatkuu pidemmälle. Häiden jälkeen Prinsessa Ruusunen saa prinssin kanssa kaksi lasta. Prinssin äiti on kammottava naispaholainen, joka tykkää syödä pikkulapsia. Tämä paha kunigatar antaa käskyn teurastaa lapsenlapsensa ja lopulta myös Prinsessa Ruususen. Tarinalla on ”onnellinen” loppu, kun kunigatar kuolee.

Italialaisen Giambattista Basilen (1566-1632) versiossa Talia-niminen tyttö nukahta syvään uneen, kun hän pistää itseään tikulla sormeen. Ohikulkumatkalla oleva kuningas löytää nukkuvan Talian, raiskaa hänet ja palaa sitten jatkamaan elämäänsä. Talia tulee raskaaksi ja synnyttää tajuttomana kaksoset. Toinen lapsista imee tikun pois Talian sormesta ja tämä herää, omaksi yllätyksekseen äitinä. Kuningas palaa ja löytää Talian ja lapset. Mutta kappas, kuninkaalla on myös vaimo, kuningatar, joka saa selville kuninkaan salaisuuden. Kuningatar juonittelee ja saa Talian lähettämään lapset luokseen; hän haluaa tappaa lapset ja syöttää heidät kuninkaalle. Lapset pelastuvat ja kuningas määrää kuningattaren poltettavaksi elävältä. Talia ja kuningas menevät naimisiin. Onnellinen loppu, kai?

LUE MYÖS:

Kategoriat
Ajattelin tänään Leffat

Onko Disney-prinsessat huonoja esikuvia? Osa 2: Tuhkimo

Kirjoitus on alun perin julkaistu 30.10.2018 Lilyssä.

Suosikkiasia: Disney-piirretyt

Suosikkityyppi: Tuhkimo

Kuva: Disney

Kirjoitin toissaviikolla, kuinka näyttelijä Keira Knightley oli kertonut talk-show’ssa, ettei anna kolmevuotiaan tyttärensä katsoa tiettyjä Disney-piirrettyjä. Hän mainitsi, että kieltolistalla ovat ainakin Pieni merenneito ja Tuhkimo.

Knightleyn tarkoitusperät ovat varmasti hyvät, mutta hänen kommenttinsa sai minut pohtimaan Disney-prinsessoja ja heidän oletettua huonoa vaikutustaan lapsiin. Ovatko mainitut Ariel ja Tuhkimo – tai muut Disney-prinsessat – oikeasti huonoja esikuvia? Antifeministisiä höppänöitä, joiden negatiiviselta vaikutukselta lapsia on suojeltava? Avuttomia tyttösiä, jotka odottavat pelastavaa prinssiä ja siinä samalla tarjoilevat lapsille epärealistisia odotuksia rakkaudesta, kauneudesta ja sukupuolirooleista?

No, kauneusihanteiden osalta Disney-prinsessat eivät ole mitään malliesimerkkejä. Langanlaihoiksi piirretyt isotukkaiset ja punahuuliset tytöt edustavat kovin rajattua kuvaa kauneudesta, minkä lisäksi heidän ylimaallista kauneuttaan usein vielä erikseen korostetaan. Ja totta on sekin, että valtaosa prinsessasaduista päättyy siihen, että prinsessa saa prinssinsä ja he elävät elämänsä onnellisina loppuun saakka.

Jos kuitenkin tarkastellaan itse prinsessoja, heidän persooniaansanomisiaan ja tekemisiään, he eivät ehkä lopulta ansaitsekaan mainettaan huonoina esikuvina. Ei ainakaan Keira Knightleyn kieltolistalla oleva Pieni merenneito, joka paljastui puutteineen kaikkineen vallan hyväksi tyypiksi; rohkeaksi, reippaaksi ja avarakatseiseksi nuoreksi naiseksi.

Lue lisää: Onko Disney-prinsessat huonoja esikuvia? Osa 1: Ariel

Miten on muiden Disney-prinsessojen laita?

Sarjassamme Onko Disney-prinsessat huonoja esikuvia? seuraavaksi tarkastelussa Tuhkimo.

Onko Tuhkimo huono esikuva?

Tuhkimo vain odottaa rikkaan miehen pelastavan hänet.

Näin Keira Knightley perusteli päätöstään olla näyttämättä Tuhkimoa tyttärelleen.

En ollut katsonut Tuhkimoa (Disneyn animaatioversiota siis) ikuisuuteen, mutta jopa hatarilla muistikuvillani pystyin kyseenalaistamaan tuon väitteen.

”Odottaa rikkaan miehen pelastavan?!” Eikä mitään odota! Tuhkimohan vain lähtee kerrankin juhliin – ja prinssi sattuu rakastumaan häneen.

Aloitetaan kuitenkin alusta.

Vuonna 1950 ensi-iltansa saanut Tuhkimo perustuu 1600-luvulla eläneen ranskalaisen Charles Perrault’n Cendrillon-satuun (joka puolestaan perustuu ikivanhaan kansansatuun). Tarina lienee kaikille tuttu: kiltistä Tuhkimosta tulee ilkeän äitipuolensa ja tämän kahden tyttären piika, kun hänen isänsä kuolee. Äitinsä Tuhkimo on menettänyt jo aiemmin. Äitipuoli, lady Tremaine, on järkyttävä naispaholainen, joka kaltoinkohtelee Tuhkimoa päivästä toiseen. Siskopuolet Anastasia ja Druzella ovat hemmoteltuja kitisijöitä, jotka vain kiusaavat, kiusaavat ja kiusaavat. Tuhkimolla on eläinystävänsä, mutta elämä on muuten synkkää selviytymistaistelua. Sitten tulee tanssiaiskutsu, ripaus taikaa, prinssi, lasikenkä ja lopulta onnellinen loppu.

On oikeastaan aika hassua, että lähtökohdat tuntien Tuhkimon voi edes ajatella olevan huono esikuva.

Niin vain satu on kuitenkin kääntynyt esimerkiksi haitallisesta ”prinsessakulttuurista”, joka opettaa tytöille, että komea prinssi on vastaus kaikkeen. Ongelmat ratkeavat kun prinssi tulee ja pelastaa! Ja prinssi pelastaa, jos sinulla on nätti naama ja kaunis mekko.

Tuhkimon on sanottu olevan passiivinen heittopussi, joka vain odottaa tulevansa pelastetuksi. Hän tekee mutisematta määrätyt kotityöt, eikä edes yritä puolustaa, saati pelastaa itseään. Tuhkimo ei ole voimaannuttava roolimalli, vaan just se reppana tyttönen, joka tarvitsee miehen pelastamaan itsensä.

Tämä katsantokanta ei kuitenkaan ota lainkaan huomioon sadun synkkää kontekstia. Itse asiassa se on aika vahingollinen näkemys. Joo, syytetään vaan hyväksikäytön ja henkisen (fyysisenkin) väkivallan uhria siitä, ettei hän puolusta itseään! Oma vika, mitäs et paennut tai taistellut tai väittänyt vastaan.

Ihan elokuvan alussa kertojaääni toteaa näin: Cinderella was abused, humiliated and finally forced to become a servant in her own house.

”Pahoinpideltiin, nöyryytettiin ja pakotettiin palvelijaksi”. Kontekstia ei edes tarvitse lukea rivien välistä.

Tuhkimolla on jo lähtökohtaisesti ollut traumaattinen lapsuus. Hän on äiditön tyttö, joka menettää rakkaan isänsä. Sitten se yksi aikuinen, joka hänen elämässään vielä on jäljellä, lady Tremaine, paljastuu hirviöksi. Traumaa trauman päälle.

Minne Tuhkimo pakenisi? Hänhän on aivan yksin – pikkulinnuista ja hiiristä huolimatta.

Miten Tuhkimo voisi puolustaa itseään? Hän on tilanteessa, jossa hänellä ei ole lainkaan valtaa.

Taistelematta jättäminen on turvallisinta. Pokkuroinnista ei seuraa mitään hyvää.

Kohtaukset Tuhkimon ja lady Tremainen välillä ovat todella ahdistavia. Jos on jokin syy olla näyttämättä Tuhkimoa pikkulapsille, niin ne.

… and yet, through it all, Cinderella remained ever gentle and kind. For each dawn she found new hope that someday her dreams of happiness would come true. 

Näin kertoja jatkaa alun pohjustusta.

Niin, kaiken kauheuden keskellä Tuhkimo on ystävällinen ja kiltti. Hän ei kyynisty, eikä menetä kykyään unelmoida. Vihan sijaan hän valitsee optimismin. Nämä ovat hänen selviytymismekanismejaan. Ja vaikka tämän päivän tosielämässäkin joku väittää toista, kiltteys ei ole heikkoutta. Eikä optimismi tarkoita sitä, että yrittäisi kieltää totuuden.

Tuhkimo on kaikkea muuta kuin heikko ja passiivinen tyttörukka. Hän ei tappele vastaan fyysisesti tai verbaalisesti, koska se ei yksinkertaisesti ole järkevää. Hänen supervoimansa ovat hyvä sydän, unelmointi ja henkinen vahvuus. Tuhkimo pakenee kovaa elämäänsä unelmiinsa (”they can’t order me to stop dreaming”). Nämä unelmat eivät liity millään tavalla pelastavaan prinssiin tai rakkauden löytämiseen, vaan vapauteen. Tuhkimo haluaa vain olla vapaa, se on hänen unelmansa. Ja kuka voisi häntä siitä syyttää?

Tanssiaiskutsu tarkoittaa Tuhkimolle pientä pakoa kurjasta todellisuudesta, pientä hetkeä, jolloin hänen unelmansa voisi toteutua. Vaimoa etsivästä prinssistä intoilevat siskopuolet ja lady Tremaine, ei Tuhkimo. Tanssiaisissa Tuhkimo ei edes tajua, että tyyppi jonka kanssa tanssii ja johon hän rakastuu on prinssi.

Koko satu kertoo unelmien voimasta. Sehän on A Dream Is a Wish Your Heart Makes -tunnuskappaleenkin sanoma.

A dream is a wish your heart makes
When you’re fast asleep
In dreams you will lose your heartaches
Whatever you wish for, you keep

Have faith in your dream and someday
Your rainbow will come smiling through
No matter how your heart is grieving
If you keep on believing
The dream that you wish will come true

Jos vain uskot tarpeeksi, unelmasi toteutuvat.

Tässä kohtaa voisi kai kritisoida tätä viestiä.

Eihän se aina mene niin, ei unelmointi aina riitä! Pitää tehdä töitä.

Ja sitten voi sanoa, että laulun sanoista huolimatta satu kyllä noteeraa sen, että unelmien saavuttaminen vaatii myös tekoja.

Tuhkimoko muka passiivinen odottelija? Ei ole. Hänellä on aktiivinen rooli oman unelmansa toteuttamisessa.

Tuhkimo itse tuo esille sen, että tanssiaiskutsu koskee myös häntä. Hän tarttuu tilaisuuteen olla hetken vapaa. Tietyssä mielessä myös se, että eläinystävät tekevät tanssiaismekon ja lopulta pelastavat Tuhkimon kun lady Tremaine on lukinnut hänet huoneeseensa, johtavat takaisin Tuhkimoon itseensä. Vähän kuin karman laki: hyvistä teoista seuraa hyvää. Koska Tuhkimo on auttanut ystäviään, he auttavat vuorostaan häntä. On myös kokonaan Tuhkimon sinnikkyyden ansiota, että hän pääse sovittamaan lasikenkää. Ei sitä mahdollisuutta hänelle tarjota, hän itse pyytää. Ja kun lady Tremaine rikkoo lasikengän (hyvin kirjaimellisesti pyrkien siis rikkomaan Tuhkimon unelman), Tuhkimo itse ratkaisee ongelman kaivamalla taskustaan ehjän kengän.

Entä hyvä haltijatar sitten? Se lempeä rouva, joka ilmaantuu sinä ainoana hetkenä, kun Tuhkimo on vaarassa menettää toivonsa.

Ripaus taikaa ihan varmasti, mutta eikö tuo taika ole lähtöisin Tuhkimosta itsestään? Eikö hyvä haltijatar ole Tuhkimon hyvän sydämen, periksiantamattomuuden ja sisukkuuden ruumiillistuma? Hänen sisältä kumpuava voimansa, se sisäinen ääni, joka käskee olemaan luovuttamatta?

Tuhkimo: I can’t believe, not anymore. There’s nothing left to believe in. Nothing!

Hyvä haltijatar: Nothing, my dear? You don’t really mean it. If you lost all your faith, I couldn’t be here and here I am.

Ilman Tuhkimoa itseään, ilman hänen hyvää sydäntään ja toiveikkuuttaan mitään hyvää haltijatarta ei koskaan olisi.

Eikä ole sattumaa, että hyvä haltijatar on herttainen, lempeällä äänellä puhuva lämmin äitihahmo. Sellainenhan Tuhkimon elämästä on puuttunut aina. Sellaisen Tuhkimo olisi ansainnut, mutta saikin kylmän ja ilkeän lady Tremainen.

Eli onko Tuhkimo huono esikuva?

Ei todellakaan! Tuhkimohan on oikea supersankari.

Hän on nuori tyttö, joka on elämässään kohdannut lukuisia vastoinkäymisiä, mutta ei ole antanut niiden kyynistää itseään. Hän on ystävällinen, kiltti ja lempeä, vaikka kontekstin huomioon ottaen voisi olla kaikkea muuta. Hän on sisukas, periksiantamaton ja täynnä sisäistä voimaa.

Ei mikään heittopussi, vaan kammottavan henkisen väkivallan uhri, selviytyjä.

Ennen prinssiä, ennen häitä, ennen happily ever afteria Tuhkimo on pelastanut itse itsensä lukemattomia kertoja. Hän on pelastanut itsensä joka hiton päivä, kun ei ole antanut sydämensä tai sielunsa mustua.

Urheilussa käytetään usein ilmaisua tuhkimotarina. Vastoinkäymiset selättäneen altavastaajan voittaessa hehkutetaan, että vau, mikä tuhkimotarina! 

Miten se tyyppi, josta ilmaisu on oikeasti lähtöisin voisi olla huono esikuva?

LUE MYÖS: