Kirjoitus on alun perin julkaistu 15.10.2019 Lilyssä.
Suosikkiasia: Netflix!
Kuva: Netflix
No ny saa ainakin kirjoittaa sarja- ja leffasuosituksia! Alkaa olla viittä vaille se aika, kun leppoisa ja värikäs Kiva Syksy kääntyy inhaksi Kammo-Syksyksi, jolloin tekee mieli kaivautua vilttikasan alle, jumittaa kotona villasukat jalassa, tuijottaa hömppää ja juoda teetä… itse asiassa otetaan takaisin, Kammo-Syksy kuulostaa varsin mukavalta. Bring it on.
Pimeää taitaa olla joka tapauksessa, joten synkkyyttä tasapainottamaan pari pirteää lokakuun Netflix-uutuutta.
1. The Hook Up Plan
Plan Coeur eli The Hook Up Plan eli Sydämen suunnitelma on ranskalainen komediasarja, jonka kakkoskausi saapui ilahduttamaan minua viime viikolla. El Caminoista viis, tämä oli lokakuun paras Netflix-lisäys! En minä mitään huumesatuja jaksa katsoa, kun tarjolla on tyylikkäiden pariisilaisten rakkausdraamaa ja höpsöä säätämistä 😀
The Hook Up Plan on leppoisa ja hassu rom com, jonka kakkoskausi koostuu kuudesta noin parikymmenminuuttisesta jaksosta. (Viime vuonna julkaistussa ykköskaudessa jaksoja on kahdeksan, joten koko homma on nopeasti tsekattu.)
Sarjassa seurataan Elsan (Zita Hanrot) ja Julion (Marc Ruchmann) rakkaustarinaa – ykköskaudella tavattiin ja ihastuttiin, kakkoskaudella, no kakkoskaudella säätö jatkuu. Pieni tai kenties vähän isompi mutka matkassa on Julion prettywomanmainen menneisyys; hän työskenteli gigolona, jonka Elsan ystävät Emilie (Joséphine Draï) ja Charlotte (Sabrina Ouazani) palkkasivat piristämään erotuskissaan rypenyttä kamuaan.
Typerästä lähtökohdastaan huolimatta ykköskausi oli huippu, joten tarinalle oli kiva saada jatkoa.
Ja ranskalaisissa sarjoissa ja leffoissa nyt vaan on aina jotain kummallista taikaa, eli pisteitä siitäkin.
Je recommande.
2. Crazy Rich Asians
Hei, näköjään universumi kuuntelee! Fiilistelin tovi sittenKevin KwaninCrazy Rich Asians -kirjaa, ja mainitsin, että haluaisin nähdä leffaversionkin. Ja tsädäm, vajaa kuukausi eteenpäin ja bongasin Crazy Rich Asians -leffan Netflixistä. Rehellisyyden nimissä leffa oli kirjan jälkeen pieni pettymys, mutta tästäkin huolimatta vietin sen parissa oikein viihdyttävät pari tuntia. Mainio romanttinen komedia – pettymykseni taisi liittyä lähinnä siihen, että kirjan käänteitä oli ymmärrettävästi jäänyt leffan ulkopuolelle.
Paras hahmo leffassakin on Astrid (Gemma Chan).
3. Jenny Slate: Stage Fright (tulossa 22.10.)
Naurua, sitähän lokakuun pimeydessä kaivataan! En aina jaksa Netflixin komediaspesiaaleja, mutta näyttelijä-koomikko Jenny SlatenStage Frightia odotan innolla. Stand up -setin lisäksi Stage Frightissa on ilmeisesti luvassa Slaten henkilökohtaisia muisteloita ja läheisten haastatteluita. Jenny Slate vaikuttaa hyvin sympaattiselta ja miellyttävältä tyypiltä, joten oikein mielelläni kuuntelen hänen tarinoitaan.
Kirjoitus on alun perin julkaistu 14.9.2019 Lilyssä.
Suosikkisarja: Unbelievable (Netflixissä)
Kirjoitus sisältää viittauksia sarjan tapahtumiin, mutta ei mitään, mitä traileri ei jo kertoisi.
Sisältövaroitus: Unbelievable kertoo tositapahtumaan perustuvasta raiskaustapauksesta ja sisältää kohtauksia, jotka voivat olla ahdistavia ja vaikeita katsoa.
Kuva: Netflix
Jos mahdollista, kannattaa katsoa Unbelievablen (suom. Epäuskottava) – Netflixin tuoreen true crime -minisarjan – ensimmäinen ja toinen jakso yhteen putkeen. Ne muodostavat sydäntäsärkevät vastakohdat sille, miten raiskaustapauksia pitäisi ja ei pitäisi tutkia.
Sarja alkaa, kun nuori Marie (upean roolityön tekevä Kaitlyn Dever) kertoo tulleensa raiskatuksi. Tapausta tutkivat poliisit tekevät kaikki mahdolliset virheet, ja niillä virheillä on surullinen vaikutus Marien koko elämään.
Toisessa jaksossa hypätään kolme vuotta eteenpäin. Nyt raiskauksesta ilmoittaa toinen nuori nainen, Amber (Danielle Macdonald). Tätä rikosta alkaa selvittää etsivä Karen Duvall (Merritt Wever), joka on kaikkea, mitä Marien tapauksen etsivät eivät olleet: empaattinen, hienotunteinen, perinpohjainen, sinnikäs, tarkka ja ammattimainen.
Ensimmäistä jaksoa on jo itsessään vaikea katsoa, mutta kun Marien kokemat epäoikeudenmukaisuudet rinnastaa toisen jakson tapahtumiin, sydän särkyy vielä vähän lisää. Miksei Marie saanut omaa Karen Duvalliaan?
Jos sydän ei ole vielä tarpeeksi rikki Marien puolesta, viimeinen niitti on tieto siitä, että Unbelievable perustuu tiukasti tositapahtumiin. Vuonna 2008 Lynnwoodin kaupungissa Washingtonissa tuntematon mies murtautui 18-vuotiaan naisen asuntoon ja raiskasi naisen. Poliisit tekivät juuri ne samat virheet kuin sarjassakin, ja nainen leimattiin valehtelijaksi – aivan kuten fiktiivinen Marie.
Kolme vuotta myöhemmin, vuonna 2011, kaksi etsivää Coloradossa – Stacy Galbraith ja Edna Hendershot – yhdistivät voimansa tutkiessaan väkivaltaisten raiskausten sarjaa. Nämä kaksi tosielämän naista ovat inspiraationa Merritt Weverin esittämälle Karen Duvallille ja Toni CollettenGrace Rasmussenille.
Unbelievablessa seurataan rinnakkain vuoden 2008 ja 2011 tapahtumia. Lopputuloksena on paitsi loistava true crime -mysteeri, myös vaikuttava ja tärkeä kertomus epäoikeudenmukaisuudesta ja oikeusjärjestelmän puutteista. Sarja ottaa aiheensa – ja tosielämän inspiraationsa – äärimmäisen vakavasti ja käsittelee sitä hienotunteisesti ja raiskausten uhreja kunnioittaen. Pisteitä myös siitä, että vaikka poliisit, ystävät ja media leimaavat Marien valehtelijaksi, katsojan ei tarvitse missään vaiheessa epäillä hänen kertomuksensa luotettavuutta.
Unbelievable (Epäuskottava) -minisarjan kahdeksan jaksoa ovat Netflixissä.
PS. Unbelievable pohjautuu T. Christian Millerin (ProPublica) ja Ken Armstrongin (The Marshall Project) kirjoittamaan, Pulitzer-palkittuun artikkeliin An Unbelievable Story of Rape. Artikkeli on luettavissa täällä. Kannattaa tosin lukea se vasta sarjan katsomisen jälkeen jos ei halua spoilata itseltään sen true crime -mysteerielementtejä.
Kirjoitus on alun perin julkaistu 10.9.2019 Lilyssä.
Viime aikojen suosikkiasioita: Elite, Mindhunter ja kolme hyvää lukukokemusta
Kuvat: Netflix, Penguin Random House, Crown Publishing House.
Okei, syyskuu. Olen alkanut käymään taas jumpassa. Olen venytellyt (lähes) joka päivä. Pesin ikkunat, jotka piti pestä alkukesästä. Tuntuu tarmokkaalta ja tekee mieli pukeutua villapaitoihin. Juon noin kolmesataa kuppia teetä päivässä. Ulos mennessäni haistelen ilmaa ja totean, että kyllä, se on syksy nyt – vaikka kesäiset lämpötilat yrittävätkin harhauttaa. Lenkillä tekee mieli ottaa kuvia pihlajanmarjoista. Pitäisi varmaan aloittaa jokin uusi harrastus – potkunyrkkeily tai maalauskurssi tai ranskan opiskelu – jotta olisin vieläkin täydellisempi syksyklisee.
Lisäisin syksykliseiden listalle Netflixin tuijottamisen, mutta sitä teen kyllä ympäri vuoden. Mainion Derry Girlsin lisäksi olen viime aikoina fiilistellyt espanjalaista teinimysteerisekamelskaa ja raivostuttavan hyvää Mindhunteria.
Ja hyviä kirjojakin olen lukenut!
Eli viime aikojen suosikkiasioitani:
1. Elite (Netflixissä)
Tapahtui viime viikolla.
Olin ollut yömyöhään töissä. Raahauduin kotiin kovin väsyneenä noin kello 01.30. Fiksu ihminen olisi siinä kohtaa käynyt nukkumaan. Minä en ollut fiksu ihminen. Nukkumaan käymisen sijaan minä valvoin vielä reilun tunnin ja kävin lopulta nukkumaan noin kello 02.45. Miksi?
Koska oli katsottava jakso (okei okei, puolitoista jaksoa) Eliteä.
Espanjalaisen teini-/mysteerisarjan toinen kausi tuli Netflixiin muutama päivä sitten. Ja oli muuten täysin sekopäinen kausi, yhtä melodramaattista saippuaoopperaa. Ja niin hiton koukuttavaa! Ensimmäiseltä kaudelta tutun murhamysteerin jälkipuinti sai kaverikseen katoamismysteerin. Oli seksiä ja huumeita ja uusia pareja, ihmissuhdedraamaa, rikkaiden ihmisten juhlia ja teinityttöjä, joilta ottaisin mieluusti meikkausoppitunteja. Oli kauniita ihmisiä, luokkaeroja ja isoja ja isompia kriisejä. Paaaaljon hidastettua tanssimista (yökerhossa, joka ilmeisesti on avoinna alaikäisille???). Ja koska tämä kaikki ei riitä, mukaan heitettiin pieni petos ja suuri tabu. Ja oliko huumekauppaa pyörittävä mafiakin jotenkin mukana? En ole ihan varma.
Parasta Elitessä on tämä: se on niin ylivedetty ja täynnä kaikkea sälää, etten osaa ottaa sitä millään lailla vakavasti. En jaksa pysähtyä miettimään sen övereitä juonenkäänteitä tai pilkkoa sitä osiin. Se on mitä on: koukuttava, epärealistinen, ylidramaattinen kauniiden teini-ihmisten sekamelska, joka on paikoin melkein pehmopornoa, paikoin musiikkivideota, paikoin vallan mainiota draamaa.
Está bien.
Eliten kaksi valmistunutta kautta löytyvät Netflixistä. Kolmoskausi tilattu, eli mysteerit jatkukoot!
2. Mindhunter (Netflixissä)
Kirjoitin tuossa taannoin, kuinka nykyään vihaan rikossarjoja. En jaksa katsoa mitään liian pelottavaa ja ahdistavaa. En halua, että mieleni on täynnä ikäviä asioita… eli luonnollisesti katsoin Mindhunterin, sarjan, joka kertoo sarjamurhaajista. Puolustuksekseni sanottakoon, että on muuten todella, todella hyvä sarja – tuore kakkoskausi vielä parempi kuin ensimmäinen. Joka hiton yksityiskohta on niin tarkkaan mietitty, jokainen kohtaus niin visuaalisesti upea, jokainen näyttelijäsuoritus loistava.
Rikossarja-avautumisessani kerroin, kuinka liian pelottava ja liian ahdistava ja täynnä ikäviä asioita oleva Luther on saanut minut katsomaan sänkyni alle joka ilta. Murhamiesten varalta siis. No, Mindhunterin seurauksena katson nykyään myös suihkuseinän taakse. En nimittäin ole katsonut pelkästään Mindhunteria. Sen seurauksena olen katsonut sellaisia YouTube-pätkiä kuin My Father BTK ja The Real Serial Killers of Mindhunter. Olen lukenut Atlantan lapsimurhista ja Mansonista. Olen lukenut BTK:stä ja siitä, kuinka vuosikymmenten ajan Kansasin Wichitassa asuvat naiset tarkistivat kotiin tullessaan puhelimensa toimivuuden. Ja tsekkasivat sen jälkeen, ettei kukaan lymyile kylpyhuoneessa.
Tiivistys: olen idiootti, jonka pitäisi lopettaa sarjamurhaajien googlaaminen. Ja Mindhunter on raivostuttavan hyvä ja hyvin tehty sarja.
PS. Tällä hetkellä suosikkiasioitani on New Girl ja YouTubesta löytyvät Veepin bloopersit. Hukutan sarjamurhaajat komedialla.
Viime aikojen kirjakoukutus: Kevin KwaninCrazy Rich Asians ja jatko-osa China Rich Girlfriend. Kuinka hauskoja! Juuri nyt odotan kuumeisesti, että saisin käsiini trilogian kolmososan, Rich People Problemsin. Nämä eivät ole edes semihömppää, vaan loisteliasta täyshömppää kaikilla mausteilla. Jatkoon! Ehtii niitä jaloja klassikoita lukea myöhemminkin.
Kun nyt semihömpästä oli puhe… lasken tämän hetken hypetetyimmän kirjailijan Sally Rooneyn siihen kategoriaan. Kehutun ja palkitun irlantilaiskirjailijan esikoisteos Conversations with Friends oli oikein mainio – ymmärrän hypen täysin. Pitää kuitenkin sanoa, että minä pidin enemmän Normal Peoplesta, hänen toisesta kirjastaan. Kirjoitin siitä aiemmin.
5. The Last Girl (Nadia Murad)
Hömpästä ja semihömpästä täysin vakavaan – ja tärkeään.
Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2018 saaneen Nadia Muradin muistelmateos on äärimmäisen karua ja ahdistavaa luettavaa. Irakin jesidivähemmistöön kuuluvan Muradin elämä mullistui vuonna 2014, kun Isis hyökkäsi hänen kotikyläänsä. Miehet ja vanhemmat naiset murhattiin, nuoret naiset – myös Nadia Murad – pakotettiin seksiorjiksi.
The Last Girl on vaikuttava teos – nuoren naisen taisteluhuuto Isisin hirmutekoja vastaan. Kaiken kamaluuden keskellä se on ennen kaikkea tarina selviämisestä. Kirja on hyvin vangitsevasti kirjoitettu. Vaikka tietää, että Murad onnistuu pakenemaan kaappaajiltaan, lukijan sydän pamppailee mukana koko pakomatkan ajan.
Nykyään Nadia Murad on ihmisoikeusaktivisti, jonka perustama Nadia’s Initiative -organisaatio auttaa kansanmurhien ja ihmiskaupan uhreja. Tosielämän sankari ja suosikkityyppi.
