Kategoriat
Ajattelin tänään Sarjat

The Crown ja prinsessa Diana -dilemma

Kirjoitus on alun perin julkaistu 21.11.2020 Lilyssä.

Suosikkisarja (?): The Crown (Netflix)

Kuva: Netflix

Olen katsonut The Crownin neloskautta. Tietysti. Se on hyvä. Paljon, paljon parempi kuin epätasainen ja tylsä kolmoskausi.

Jännä juttu, että tuloksena on parempaa sarjaviihdettä, kun prinssi Philipin keski-iänkriisin sijaan keskitytään Margaret Thatcherin ja prinsessa Dianan kaltaisiin ikoneihin.

Mulla on joka tapauksessa myös melko suuri ongelma neloskauden kanssa. Se liittyy ennen kaikkea mainittuun Walesin prinsessaan, Dianaan, jota sarjassa esittää Emma Corrin.

En vain pääse yli siitä tunteesta, että Dianan  muistoa häväistään ja häntä hyväksikäytetään viihteen takia – taas kerran.

The Crown on tietysti aina kertonut oikeista ihmisistä ja pohjautunut oikeisiin, historiallisiin tapahtumiin, välillä pienin, toisinaan suurin taiteellisin vapauksin. Jotenkin Dianan mukaantulo vain alleviivaa sitä, että nyt puhutaan ihan oikeasti oikeista ihmisistä. Osin varmaan siksi, että aletaan olla jo niin lähellä nykyhetkeä. Kuningatar Elisabetin ja prinssi Philipin avio-ongelmat sun muut aiempien kausien vuosikymmeniä vanhat draamat ovat tuntuneet kovin kaukaisilta, mutta Diana… Diana oli vielä elossa kun minä olen syntynyt. Ja minä olin ehtinyt toiselle luokalle, kun hän kuoli.

Sitten on itse se kuolema. Jos prinsessa Diana olisi saanut ansaitsemansa onnellisen lopun, ei ehkä tuntuisi niin pahalta katsoa hänen nuoruusvuosiensa ja avioelämänsä suruja ja vaikeuksia. Voisi olla vaan, että ”onpa surullista, mutta ainakin hän on nyt onnelinen”. Mutta kun koko maailma tietää, miten traagisesti hänen tarinansa päättyi. Ja kuinka yksi osatekijä kuolemaan oli ihmisten ja median kyltymätön uteliaisuus häntä kohtaan.

Neloskausi rikkoo sydäntä lisää Dianan puolesta. Koska kaikista The Crownin ottamista taiteellisista vapauksista huolimatta on selvää, että ainakin osa suruista ja vaikeuksista oli totta.

Ehkä tätä ei pitäisi ottaa niin vakavasti. Viihde viihteenä, fiktio fiktiona ja sitä rataa. The Crown ei ole faktapohjainen dokumentti. Mun päässä vain välkkyy ne valokuvat Williamista ja Harrysta prinsessa Dianan – äitinsä – hautajaisissa. On vaikeaa olla miettimättä, miltä heistä tuntuu, kun heidän äitinsä traagista elämää pengotaan jälleen kerran viihteen varjolla. Kun jo minustakin tuntuu pahalta.

The Crownin 10-jaksoinen neljäs kausi tuli Netflixiin 15. marraskuuta.

PS. Onko The Crownia mahdollista katsoa ilman jatkuvia Google-taukoja? Joka jakso keskeytyy ainakin kerran; Louis Mountbatten, IRA, Sarah Spencer, Margaret Thatcher, prinsessa Anne olympialaisissa, Falklandin sota, Michael Fagan, Charles ja lumivyöry, prinsessa Margaretin kuoleman, Windsorien suku… jatkuvaa googlettamista. Välillä tuntuu kuin olisi luennolla.

Kategoriat
Ajattelin tänään Sarjat Suosittelen

Viime aikojen suosikkiasioita: shakkia ja yliampuvan romanttista draamaa

Kirjoitus on alun perin julkaistu 2.11.2020 Lilyssä.

Suosikkiasia: ilmeisesti mikä tahansa, mikä tarjoaa vaihtoehdon ikävien uutisten lukemiselle. Ja John Oliver.

Kuva: Netflix

Ystävät, hyvää marraskuuta. Kiva, että voi alkaa lasketella kohti joulua ilman huolen häivää. Tulevat päivät ovat taatusti leppoisia. Tiistaikin vallan huoleton, ei mitään maailmanpoliittisesti merkittäviä tapahtumia tai muuta stressaavaa.

Pieni kysymys tosin, ei liity mitenkään  mihinkään, kunhan pohdin: onko uutiset mahdollista haastaa oikeuteen emotionaalisesta häirinnästä?

Tuossa pari kirjoitusta takaperin lässytin jotain ylevää siitä, kuinka kissanpennut ja komediasarjat auttavat pitämään mielen kasassa, kun oikealta ja vasemmalta puskee pandemiaa ja oransseja valtionpäämiehiä, jonka harhaisilla egonpönkityspuheilla kiusaan itseäni.

Saattaa olla, että olen aika ajoin unohtanut lässytykseni ja uponnut koko ajan enemmän ikävien uutisten suohon. Toistaiseksi olen kuitenkin vielä pinnalla. Pelastusrenkaita ovat heitelleet ainakin upea shakkidraama (?) ja ihan liian romanttinen ja dramaattinen rakkaustarina.

Eli pari viime aikojen suosikkiasiaa:

Musta kuningatar / Netflix

Netflixin tuore minisarja Musta kuningatar (Queen’s Gambit) oli taas sitä kamaa, jota oli valmistautunut vihaamaan. Se vaikutti liian synkältä ja liian tylsältä ja… en tiedä, liian hienolta ja liian tyylikkäältä ja liian Laatudraamalta isolla L-kirjaimella. Ja hyvä jumala, miten shakin pelaamisesta muka saisi mitenkään kiinnostavan sarjan? (En pidä shakkia tylsänä, vaan hienona mutta liian monimutkaisena.)

Mutta kappas vaan, Musta kuningatar oli oikein kiehtova ja koukuttava sarja. Ehkä vähän levisi loppua kohden ja pari shakkikohtausta tuntui kestävän ikuisuuden, mutta kaikkineen loistavat seitsemän jaksoa. Sarja oli juuri oikealla tavalla hieno ja tyylikäs ja Laatudraama isolla ällällä. Koskettavakin. Menneisyyden demoniensa kanssa kamppailevaa shakin ihmelasta esittävä Anya Taylor-Joy oli pääosassa täydellinen.

Crash Landing on You / Netflix

Kirjoitin viimeksi, että olin alkanut katsoa Netflixistä löytyvää korealaisdraamaa Crash Landing on You’ta. Olen nyt katsonut sarjan loppuun ja tuomioni on seuraava: sarja iski sieluuni ja sydämeeni reiän, enkä ole vielä päässyt siitä yli. Ihan vain vähän ylidramatisoidusti sanottuna. Oikeasti, syytän tätä saatanallista vuotta 2020 siitä, että en edes juurikaan pyöritellyt silmiäni kyseiselle, yliampuvan romanttiselle ja dramaattiselle sarjalle. Siinä tapahtui kaikkea epärealistista, hupsua ja aivan liian romanttista, sellaista, jolle tavallisesti pyörittelen silmiäni minkä ehdin. Ja nyt olin vain että ”hitot Etelä-Korean ja Pohjois-Korean skismoista, antakaa Se-rin ja Jeong-hyeokin olla yhdessä ja onnellisia!!”. Kuka minä olen? Ei haitannut edes se, että jaksot olivat kilometrin pituisia.

Ilmeisesti kaikki oikean elämän ikävyys on tehnyt sen, että olen täysin valmis liputtamaan fiktiivisen rakkaustarinan puolesta, oli se kuinka siirappinen tahansa. Kai sitä haluaa uskoa johonkin kauniiseen ja hyvään, vaikka sitten fiktiiviseen kauniiseen ja hyvään.

Enköhän palaa ennalleni, kun ei enää tee mieli lyödä päätä seinään joka kerta kun avaan Twitterin.

New York Timesin Election Distractor

Kauniista ja hyvästä puheen ollen… suositus New York Timesin Election Distractorille. Oli sitten vaalistressiä tai pandemiastressiä tai mitä tahansa stressiä. Election Distractor tekee hyvää; se muistuttaa, että maailma on oikeasti hyvä ja kaunis, hauska ja ihmeellinen. Tai ainakin tarjoaa pienen pakohetken kaikesta ikävästä.

Sydämen suunnitelman ekstrajakso / Netflix

Tämä on tuleva suosikkiasia: mainiosta ranskalaiskomediasta The Hook Up Planista eli suomalaisittain Sydämen suunnitelmasta tulee perjantaina 6.11. katsottavaksi spesiaalijakso. Siinä tutut hahmot yrittävät selvitä erään pandemian aiheuttamasta karanteenista. En ole jaksanut vaivautua näiden eristäytymisten aikana kuvattujen pandemiasarjojen kanssa, mutta tätä odotan. Sydämen suunnitelma on huippu sarja, harmittoman hauska ja sympaattinen.

John Oliver

Ja tämä:

Kohti sitä huoletonta tiistaita!

Kategoriat
Leffat Suosittelen

Leffavinkki Netflixiin: teinivuosiin vievä Eighth Grade

Kirjoitus on alun perin julkaistu 24.9.2020 Lilyssä.

Suosikkileffa: Eighth Grade (Netflix)

Kuva: Sony / Eighth Grade

Pieni leffasuositus. Netflixiin tuli muutama päivä sitten ihana Eighth Grade -elokuva. Se on valtavan hyvin tehty teinitytön kasvutarina, joka onnistuu kuvaamaan teini-iän epävarmuudet, ahdistukset ja kiusalliset hetket maagisen aidosti. Leffa imaisee takaisin yläasteelle. Ja näin 2000-luvun alun teinin näkökulmasta leffa imaisee myös sen seuraavan sukupolven yläasteelle, jossa epävarmuutta aiheuttavat kaiken muun lisäksi insta-tykkäykset ja muut some-hässäkät.

Pääosassa nähtävä Elsie Fisher tekee huikean hienon roolityön. Hänen esittämänsä ujo ja hiljainen Kayla kuulostaa ja näyttää aidolta teinitytöltä, ei miltään Hollywood-versiolta teinitytöstä. Tekee mieli sanoa Kaylalle, että kyllä se siitä, it gets better. Teini-ikä ei onneksi kestä koko elämää.

Eighth Graden käsikirjoittanut ja ohjannut Bo Burnham (synt. 1990) aloitti uransa muuten tubettajana ja koomikkona. Pisteitä siitä, kuinka aidosti hän on onnistunut kuvaamaan teinitytön sielunmaisemaa. Burnhamin on kerrottu ammentaneen elokuvaan omia kokemuksiaan ahdistuksesta ja paniikkihäiriöstä.

Eighth Grade on katsottavissa Netflixissä. Saattaa aiheuttaa ajoittain pientä myötähäpeää, mutta pienet nolot hetket taitavat nekin kuulua teini-ikään (ja elämään noin yleensä).