Kategoriat
Sarjat Suosittelen

Vuoden 2018 parhaat sarjat

Kirjoitus on alun perin julkaistu 28.12.2018 Lilyssä.

Suosikkiasia: vuoden 2018 parhaat sarjat

Kuvat: Netflix, Fox, HBO, BBC, Amazon Prime, Facebook Watch

Ja niin on tämäkin vuosi ihan kohta loppumassa, laitetaan siis pakettiin sarjavuosi 2018. Hyvät, pahat ja ne, jotka jäivät katsomatta.

Vaikka tämän kirjoituksen perusteella vaikuttaa siltä, että olen tuijottanut koko vuoden erinäisiä suoratoistopalveluita, olen minä muutakin tehnyt. Vannon! Välillä kävin töissäkin. Ja lenkillä.

Vuoden paras sarja: The Marvelous Mrs. Maisel (Amazon Prime)

MV5BZjU0Y2EyMDgtZmQ0NC00NTUzLTk3MDgtMWI1ODg1MTc3YzdmXkEyXkFqcGdeQXVyNTU2MDQyOTk@._V1_.jpg                 Kuva: Amazon Prime

Jos nyt tarkkoja ollaan, sarjan ykköskausi ilmestyi jo vuonna 2017. Mutta minä katsoin sen vasta tammikuussa, joten sarja kelpaa molempien kausiensa kokonaisuutena vuoden ykköseksi; se ilahdutti minua niin alku- kuin loppuvuodesta 2018, jolloin kakkoskausi julkaistiin. The Marvelous Mrs. Maisel on huippu sarja – hauska ja kevyt, mutta ei kuitenkaan pelkkää hömppää.

Kirjoitin sarjasta tammikuussa ja uudestaan joulukuussa.

”Vuoteen 1958 sijoittuva sarja kertoo Miriam ”Midge” Maiselista, New Yorkissa asuvasta kotirouvasta, joka päätyy miehensä jättämänä ja humalaisen sattuman seurauksena tekemään uraa stand up -koomikkona. Rachel Brosnahanin esittämä Mrs. Maisel on saanut inspiraationsa uraauurtavista naiskoomikoista, muun muassa Joan Riversistä. Kaiken huumorin ja värikkyyden ohella sarjassa onkin vahva feministinen painotus, naispuolisen koomikon elo kun ei 1950-luvulla ollut kaikkein helpointa”.

Vahva suositus. Kolmoskausi tulossa loppuvuodesta 2019.

Kunniamaininnat:

Bodyguard (Netflix) – superkoukuttava ja intensiivinen kuuden jakson tehopaketti. Lässähti vähän lopussa, mutta silti yksi vuoden parhaista katsomiskokemuksista.

Homecoming (Amazon Prime) – Nappasi mukaansa mysteerillä ja Julia Robertsilla.

Sorry For Your Loss (Facebook Watch) – nuoren lesken (Elizabeth Olsen) surua kuvataan kauniisti ja aidontuntuisesti. Kirjoitin sarjasta täällä.

Glown kakkoskausi (Netflix) – toimii, edelleen. Kolmoskautta odotellessa, tulossa tod. näk. kesällä 2019.

Vuoden paras sarja, jota en katsonut: Succession (HBO)

Mulla ei ole HBO:ta, joten sen sarjat jäävät usein katsomatta. Olen lukenut paljon hyvää Successionista ja nähnyt sen ekan jakson. Vaikuttaa sarjalta, josta tykkäisin. Kertoo jättiläismäisen media- ja viihdekonsernin omistavasta ökyrikkaasta perheestä, rahasta, vallasta ja ikävistä tyypeistä. Huumoria ja satiiria myös. Sarja on uusittu kakkoskaudelle, ehkä ehdin vielä mukaan.

Kunniamaininnat:

Barry (HBO) – sama HBO-syy kuin edellisessä. Vahva usko sarjaan, koska pääosan Bill Hader on yksi mun suosikkityypeistä.

Killing Eve (BBC America, HBO) – kovasti kehuttu ja silti näkemättä.

Vuonna 2018 päättynyt sarja, jota jään kaipaamaan: New Girl (Fox)

New Girl on täydellinen hyvän mielen sarja. Lämmintä huumoria, kivoja tyyppejä, rakkaustarinoita, ystävyyttä ja hassuja tilanteita. Aniharvoin mitään ikäviä juttuja, ja nekin kuitataan huumorilla. Loppui täydellisesti ja oikeaan aikaan, mutta harmittaa silti.

Kunniamaininta:

Great News (NBC) – ihan liian vähän katsottu komedia lopetettiin kahden kauden jälkeen. Buu! Ei lainkaan loistava uutinen.

Vuonna 2018 päättynyt sarja, jota en ole katsonut jaksoakaan: The Americans (FX)

Olenko menettänyt yhden viime vuosien parhaista sarjatapauksista? Ainakin päätösjakso oli ilmeisesti super. En koskaan päässyt The Americansin kyytiin, olisi näemmä kannattanut.

Kunniamaininta:

Casual (Hulu) – pidän draamakomedioista, pidän Tommy Deweystä ja pidän sarjoista, joissa käsitellään vinksahtaneita perhesuhteita. Neljä kautta Casualia silti katsomatta.

Vuoden pahin pettymys: Champions (Netflixissä)

Koska olen suuri Mindy Kaling -fani, odotin innolla hänen käsikirjoittamaansa ja tuottamaansa uutuuskomediaa. Kirjoitinkin keväällä Championsista. Mutta ei ei ei, ei ollut lainkaan hyvä kyseinen sarja. Sitä kestikin vain yhden kauden, minä jaksoin pyristellä mukana ehkä neljä jaksoa. Toivottavasti Mindyn seuraava sarja on parempi, hän on parhaillaan kuvaamassa Four Weddings and a Funeral -hittileffasta inspiraationsa saanutta samannimistä komediaa. Se nähdään Hululla vuonna 2019.

Kunniamaininta:

Riverdalen kolmoskausi (Netflix) – tai pettymys ja pettymys, ei mulla ihan kauheasti ole odotuksia kyseisen sarjan suhteen. Mutta silti, kolmoskausi lähti täysin raiteiltaan. Oli ilkeitä vankilanjohtajia, teinien tappelurinki, outoja kuolemia ja joku hiton Gargoyle King -asia. Ja nämä siis vain ensimmäisten kolmen jakson aikana, jotka jaksoin katsoa ennen kuin pää räjähti.

Vuoden iloisin yllätys: Set It Up (Netflix)

Okei, tämä ei ole sarja, mutta ei olla liian tarkkoja. Laitetaan listalle. Netflixin alkuperäisleffa (suom. Samassa juonessa) on nokkela ja hauska romanttinen komedia, jossa on miellyttävät näyttelijät (Zoey Deutch ja Glen Powell) ja kiva tarina. Se läpäisi mun vaatimukset hyvälle romanttiselle komedialle.

Kunniamaininta:

The Hook Up Plan (Netflix) – ranskalaissarja ilahdutti loppuvuodesta. ”Kahdeksan jaksoa hassua hyvän mielen hömppää. Ja rennon tyylikkäitä ranskalaisia rakkaushuolineen. Ja kaunis Pariisi!”, kirjoitin joulukuun puolivälissä.

Vuoden paras sarjauutinen: Veronica Marsin paluu

Hurraa, Veronica Mars tekee paluun! Sekä hahmo että sarja kuuluvat mun ikisuosikkilistalle. Kahdeksanjaksoinen uusi kausi ilmestyy vuonna 2019 Hululla. Alun perin sarja ilmestyi kolmen kauden ajan vuosina 2004-2007. Kristen Belliä ei voi koskaan olla liikaa ruudussa.

Vuoden paras sarjailmiö: fanien ääni

Sekä Brooklyn Nine-Nine että Lucifer selviytyivät kuoleman porteilta takaisin, koska fanit pitivät ääntä suosikkisarjojensa puolesta. Ensin mainittu jatkuu kuudennen kauden jaksoilla tammikuussa NBC:llä, jälkimmäisen pelasti neljännelle kaudelle Netflix. Timeless sai puolestaan ylimääräisen päätösjakson, kun intohimoiset fanit sitä NBC:ltä vaativat. Joskus kuluttajiakin kuunnellaan, se on hyvä se.

Syksyn mielenkiintoisimmat uutuussarjat -yhteenveto:

Tein syyskuussa top 5 -listan syksyn 2018 odotetuimmista uutuussarjoista. Miten kävi?

Camping (HBO) – taas HBO-syy, mutta luulen, että sarja olisi jäänyt katsomatta joka tapauksessa. En siis ole nähnyt yhtään jaksoa. Sarjasta ei tullut mikään superhitti eikä se saanut kauhean hyviä arvosteluja. Ilmeisesti edes David Tennant ei pelastanut sitä…

Chilling Adventures of Sabrina (Netflix) – aloitin ja lopetin neljännen jakson kohdalla. Syy: jaksot ovat hiton pitkiä, en jaksanut keskittyä. Plus yliluonnolliset kikkailut eivät ole mun suosikkilistan kärkipäässä. Tykkäsin silti, ja luulen, että sarja paranee mitä pidemmälle pääsee. Kakkoskausi tulossa huhtikuussa, kolmas ja neljäs kausi tilattu.

Forever (Amazon Prime) – katsoin ja ehkä tykkäsin. Ainakin mielenkiintoinen ja yllättävä, jos ei muuta. Ei mikään supersuosikki, mutta viihdyttävä ja hyvin tehty. Hyvistä arvosteluista huolimatta ei ilmeisesti jatku toiselle kaudelle.

Manifest (NBC) – omissa ennakkokaavailuissa tämä lentokonemysteeri vaikutti syksyn mielenkiintoisimmalta uutuussarjalta. Noh, aloitinhan minä sen ja jaksoin ehkä kolme jaksoa. Olen edelleen sitä mieltä, että sarjan premissi on superkiinnostava, mutta mun kohdalla metsään mentiin näyttelijävalinnoissa ja roolisuorituksissa. En löytänyt esimerkiksi pariskuntia näyttelevien tyyppien väliltä lainkaan kemiaa. Jotenkin vaivaannuttavaa katsottavaa.

God Friended Me (CBS) – en ole katsonut, mutta pessimistinen ennakkoarvioni ei toteutunut; ennustin, että hölmöltä kuulostava sarja on peruttu jouluun mennessä. Eipä ole, vaan porskuttaa edelleen. Ja saanut ihan kelvollisia arvioitakin.

Bring it on, sarjavuosi 2019!

Odotan ainakin Veepin päätöskautta. Ja maaliskuussa ensi-iltansa saavaa Shrill -komediasarjaa, jossa on SNL:n Aidy Bryant.

PS. Vuoden paras päätös?

Blogin perustaminen! Kuinka hauskaa on ollut kirjoittaa tasan siitä mistä haluaa.

Kiitos, jos olet tänne eksynyt ja lukenut.

tenor-2.gif
Kategoriat
Sarjat Suosittelen

Yksi vuoden parhaista sarjoista löytyy Facebookista – ilmaiseksi

Kirjoitus on alun perin julkaistu 20.12.2018 Lilyssä.

Suosikkisarja: Sorry For Your Loss (Facebook Watch 2018-)

Kuva: Facebook Watch

Tiedän, ettei Facebook ole kovin pop tällä hetkellä. Olen mennyt jo vähän sekaisin, mistä kaikista tietosuojaloukkauksista ja muista ikävistä jutuista firmaa syytetäänkään. Pitäisi mitä ilmeisimmin deletoida koko tili, sen verran kuohuttavia paljastuksia herra Zuckerbergin bisneksestä on saatu viime aikoina kuulla. Tuorein shokkiuutinen tuli tiistaina, kun New York Times kertoi Facebookin antaneen muun muassa Spotifylle ja Netflixille pääsyn käyttäjien yksityisviesteihin. Se on väärin kaikilla mahdollisilla tavoilla.

Ei ihme, että joukkopako on käynnissä. Paha, pahempi, Facebook.

Just nyt on siis huonoin hetki ikinä julkaista millään tavalla positiivissävytteinen juttu liittyen Facebookiin. Julkaisen sellaisen joka tapauksessa.

Kaiken paskan keskellä Facebook nimittäin teki vuonna 2018 yhden hyvänkin asian. Kymmenjaksoisen Sorry For Your Loss -sarjan, joka on katsottavissa ilmaisessa Facebook Watch -palvelussa.

Yksi vuoden parhaita uusia sarjoja, ehdottomasti. Harmi, että se on niinkin kyseenalaisella alustalla kuin Facebookissa. Sorry For Your Loss ansaitsisi parempaa – ja paljon suuremman yleisön.

Se on loistava sarja; koskettava, kaunis ja aito, laadukkaasti tehty ja hyvin roolitettu. Pääosasta löytyy vielä ripaus elokuvatähtitaikaa Elizabeth Olsenin muodossa (Olsen on myös yksi sarjan tuottajista).

Sorry For Your Loss kertoo surusta, joten jos kaipaat joululomalle jotain hilpeää katsottavaa, tämä ei ole sitä. Ehdoton itkuvaroitus! Sarja käsittelee myös masennusta, vähemmän hilpeä aihe sekin.

Olsen esittää Leigh Shaw’ta, nuorta naista, joka yrittää selvitä aviomiehensä Mattin (Mamoudou Athie) yllättävästä kuolemasta. Sarja alleviivaa taidokkaasti sitä, kuinka suru ja menetys aaltoilevat laajalle – Leigh’n äiti Amy (Janet McTeer) ja sisko Jules (Kelly Marie Tran) yrittävät tukea Leigh’tä menetyksen keskellä samalla kun surevat itsekin.

Usein elokuvissa ja tv-sarjoissa suru on jotain yliampuvaa ja ylidramaattista. Sorry For Your Loss tekee vaikeasta aiheesta kovin aidontuntuisen. Siinä suru ei ole pelkästään itkuhepuleita ja raivokohtauksia, vaan pieniä hetkiä, reaktioita ja ilmeitä. Iso hatunnosto Elizabeth Olsenille, joka on roolissaan loistava. Suru, viha, ilo, lohduttomuus, toiveikkuus, pelko – uskon kaikki tunteet, joita Olsen niin lahjakkaasti esittää.

Facebook on saanut viime aikoina ansaitusti paljon kuraa niskaansa, mutta tästä sarjasta se ansaitsee pisteen. En tosin tiedä mitä se hyödyttää, kun firman pr-pisteet ovat tällä hetkellä noin miinus 10 000 000.

Jos olet miettinyt Facebookista lähtöä, nyt taitaa olla oikea hetki siihen. Jos kuitenkin pystyt sietämään palvelua vielä hetken, Sorry For Your Lossin katsominen vie viisi tuntia, sitä on kymmenen puolen tunnin mittaista jaksoa. Suositus, ilkeästä Facebookista huolimatta.

Sarja on tosin uusittu kakkoskaudelle… (edit. joka tulee katsottavaksi 1.10.2019)

Sorry For Your Loss löytyy Facebook Watchista. Pienet miinukset: ainakin omalla ruudullani ääni ja kuva eivät aina olleet synkassa ja jaksot keskeytyvät välillä mainoksiin – onneksi kovin lyhyisiin sellaisiin. Sarjaan ei myöskään käsittääkseni ole tarjolla suomenkielistä tekstitystä.

Kategoriat
Ajattelin tänään Sarjat Suosittelen

Netflixin Maniac on oudoin sarja ikinä – ja silti kummallisen samaistuttava

Kirjoitus on julkaistu alun perin 2.10.2018 Lilyssä.

Yllättävä suosikkisarja: Maniac (Netflix 2018)

HUOM. Kirjoitus sisältää juonipaljastuksia.

Kuva: Netflix

Ensimmäinen ajatukseni Netflixin Maniacista: tämä on oudoin sarja, jota olen ikinä katsonut. Toinen ajatus: aah, TÄMÄN takia Emma Stone on ollut about miljoona kertaa ehdolla eri palkintogaaloissa. Girl can act. Kolmas ajatus: hitto että tämän tekemiseen on uponnut paljon rahaa. 

Maniac tuli Netflixiin vajaat pari viikkoa sitten. Julkaisua edelsi kova ennakkohype, onhan sen pääosissa Hollywoodin supertähtikategoriaan kuuluva Stone ja komediarooleistaan tunnetuksi tullut, sittemmin muun muassa Oscar-ehdokkuuden The Wolf of Wall Streetistä ansainnut Jonah Hill. Samannimiseen norjalaiseen sarjaan pohjautuvalla Maniacilla on kovat piipussa myös tekijäpuolella. Sen luoja ja pääkäsikirjoittaja Patrick Somerville on aiemmin kirjoittanut kehuttua The Leftoversia ja toinen päätekijä, ohjaaja Cary Joji Fukunaga puolestaan vastasi True Detectiven ekasta tuotantokaudesta ja on valittu ohjaamaan uusi Bond-leffa.

Ennakkohypestä ja huipputekijöistä huolimatta olin täysin valmistautunut vihaamaan sarjaa.

Kaikessa outoudessaan Maniac vaikutti juuri sellaiselta tärkeilevältä hypesarjalta, jota vähän liian fiksut ihmiset katsovat koska haluavat pysyä kartalla tärkeilevistä hypesarjoista, ei siksi että he oikeasti haluavat. Se vaikutti liian tarkkaan suunnitellulta ja laskelmoidulta palkintotyrkyltä, jota katsoessa joutuu tuntemaan itsensä tyhmäksi, koska ei tajua sen kaikkia tasoja. Liian monimutkaiselta ja liian vaikealta, sarjalta, jossa ulkokuori on tärkeämpää kuin katsojan viihtyminen.

Katsoin kaikki kymmenen jaksoa ja tavallaan Maniac oli juuri sitä, mitä ajattelinkin sen olevan: tarkkaan suunniteltu, monitasoinen, vähän tärkeileväkin. Ja outo. Hyvin, hyvin, hyvin outo. En kuitenkaan vihannut sitä. Oikeastaan jopa tykkäsin siitä.

Ja nyt yritän ymmärtää sen tasoja. Hitto.

Maniac kertoo Anniesta (Stone) ja Owenista (Hill), kahdesta masentuneesta ihmisestä, jotka osallistuvat epämääräiseen lääkekokeeseen. Annie on lääkekoukussa ja kyvytön jatkamaan elämäänsä sisarensa kuoleman jälkeen. Owen on harhainen, sairastaa mahdollisesti skitsofreniaa ja on kamalan perheensä (”hups, unohdimme sisällyttää sinut valtavaan perhepotrettiin!”) pelinappula kamalaa veljeään vastaan nostetussa oikeusjutussa. Molemmat ovat jumissa, surullisia ja yksin.

Neberdine Pharmaceutical and Biotech -yhtiön lääkkeen pitäisi poistaa suru, masennus ja kaikki mielenterveysongelmat – koska mitä sitä nyt perinteisellä terapialla tekisikään! Jalolta kuulostavan lääketestin johto on hyvin kaukana tyypeistä, jollaisten toivoisi olevan vastuussa mistään mielenterveyteen liittyvästä. Jo kertaalleen yhtiöstä poispotkittu tohtori James K. Mantleray (mainio Justin Theroux) on äitiongelmainen sekopää, ketjupolttava tohtori Azumi Fujita (Sonoya Mizuno)… on oikeastaan aika badass mutta täysin ihmisyydestä vieraantunut. 

Sivuhuomio: koko sarjan parhaat minuutit tarjoilee Mantlerayn ja toisen tohtorin tähdittämä infovideo tokassa jaksossa. Se ylittää kaikessa kamalassa 1970-lukulaisuudessaan nolouden rajat niin lahjakkaasti että muuttuu loistavaksi.

Sarja sijoittuu vinksahtaneen nykyhetken ja lähitulevaisuuden välimaastoon. Tällä aikajanalla teknologia on jumahtanut jonnekin kultaiselle kasarille eikä insinöörit mitä ilmeisimmin ole koskaan keksineet kosketusnäyttöjä ja flat screenejä. Maniacin maailmaa ei kuvata kammottavana dystopiana, mutta se on silti varsin ahdistava tulevaisuudenkuva; kaverin voi lunastaa rahalla, laskun kuitata Mainoskamulla ja kaikki tuntuvat olevan enemmän tai vähemmän rikki. Sarja on kuin varoittava esimerkki siitä, millainen maailmasta tulee jos teknologinen kehitys ja kaikkialle ulottuva kapitalismi ottavat vielä ne yhdet kriittiset askeleet eteenpäin. Kohta kaikilla koneilla on tunteet, tekoäly hallitsee, mainoksia ei voi klikata kiinni ja läheisyyttä voi ostaa vain rahalla.

Kaiken kummallisuuden keskellä – ja sitä kummallisuutta todellakin riittää – Maniacin keskellä oleva punainen lanka pitää sen sekopäisistä lääketrippailuista huolimatta maanpinnalla. Suru, yksinäisyys ja toivottomuus ovat ymmärrettäviä tunteita. Elämän jatkaminen rakkaan ihmisen kuoleman jälkeen on vaikeaa, tietysti. Moni voi samaistua Owenin perheongelmiin tai Annien kyvyttömyyteen päästää irti. Maniac palaa vaihtoehtoisista todellisuuksistaan aina takaisin kahteen hukassa olevaan, tavalliseen ihmiseen; se kertoo Owenin ja Annien yrityksestä päästä yli omista traumoistaan.

Loppujen lopuksi Maniac on tarina ystävyydestä ja yhteydestä. Se pitää sisällään lohdullisen ajatuksen: vaikka olisi kuinka hukassa, rikki ja yksin, on mahdollista löytää ihminen jonka ansiosta on vähän vähemmän hukassa, rikki ja yksin. Yksi ihminen ei voi pelastaa eikä viedä surua kokonaan pois, mutta voi tönäistä vähän valoisammalle polulle. Jokaisen on kuitenkin siitäkin huolimatta pelastettava itse itsensä. Annien ja Owenin on itse tehtävä päätös parantaa elämäänsä. Annie päästää viimein irti siskostaan, Owen uhmaa perhettään. Eivät he sarjan lopputekstien rullatessa ole maagisesti ”parantuneita”, mutta ainakin he ovat päättäneet yrittää parantua. 

—–

Mun suurin ongelma Maniacin kanssa on tämä: en tiedä, onko sarjaa tarkoitus ottaa näin vakavasti. Siitä on luettavissa edellä mainittuja suuria teemoja, niitä hiton tasoja, mutta kaikki tuntuu kovin alleviivatulta. On outoa että sarja, joka on niin outo, tuntuu niin loogiselta. Esimerkiksi Owenin ja Annien lääketestin unijaksot linkittyvät täydellisesti heidän tosielämänsä ongelmiin. Jokainen yksityiskohta on niin tarkkaan harkittu, ehkä katsojan odotetut reaktiotkin ovat. Vai onko tämäkin pohdinta turhaa ylianalysointia? 

Ehkä Maniac vain on samaan aikaan vakavaa draamaa, nurinkurista komediaa, yhteiskuntakritiikkiä ja outoa satiiria? Sarja käsittelee kuitenkin ihmismieltä, ei ihme että siihen mahtuu yhtä aikaa vähän kaikkea.

Kuvat: Netflix