Kategoriat
Hassua Leffat Suosittelen

Milleniaalin kriisi (ja leffavinkki)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 3.12.2023 Lilyssä.

Suosikkileffa: Bottoms (Prime Video)

Olen vakuuttunut, että yksi kolmekymppisyyden perustavanlaatuisimmista kokemuksista on se, kun tajuat, että menestyvät, hienoja ja merkittäviä asioita elämässään tekevät tyypit ovat yhtäkkiä nuorempia kuin sinä. Etkä osaa vielä suhtautua tähän. Koska mitä hittoa? Mistä lähtien astronautit ja esihenkilöt ja kansanedustajat ja kirjailijat ja päätoimittajat ja pörssiyritysten toimitusjohtajat ja hiton Nobel-voittajat* ovat syntyneet ysiviis? Ja hetkinen, missä mun pomopesti on?

*Okei, ei ehkä Nobel-voittajat. Ei kai??

En oikeasti haluaisi olla pomo, ikäkriiseily on maailman turhinta ja olen aina nuorten ässäilevien tyyppien puolella, mutta silti. Mitä hittoa?

Mitä hittoa, vuoden ysiviis lapsi, elokuvaohjaaja Emma Seligman? Miten hitossa olet tuosta noin vain kaikessa kaksikymppisyydessäsi ohjannut ei yhden vaan kaksi hiton vakuuttavaa, paljon ylistystä kerännyttä kokonaista hiton elokuvaa? Maisa ei ole ohjannut yhtään hiton elokuvaa (Maisa ei haluaisi ohjata elokuvia).

…..

Eli siis joo, katsoin Prime Videoon tovi takaperin tulleen komedialeffa Bottomsin, Emma ’hiton ysiviis’ Seligmanin toisen kokopitkän ohjaustyön. Se ensimmäinen, vuoden 2020 Shiva Baby palkittiin muun muassa Independent Spirit Awardseissa ja valittiin miljoonalle Vuoden parhaat elokuvat -listalle. Katsoin sen, kun se oli HBO Maxissa (ei ole enää). Se oli hyvä. Hitto.

Ja Bottoms… oli hyvä. Sekopäinen, höpsö, fiksu, satiirinen, hauska. Hyvällä tavalla outo. Yhtä aikaa hyvin nostalginen ja hyvin tässä ajassa kiinni oleva teinileffa. En osaa käyttää sanaa zeitgeist oikein, mutta jos osaisin, höpisisin jotain siitä. Hitto vie, Emma, sinä lahjakas nuori ihminen. Ehkä tuon leffan tekemiseen tarvittiinkin peloton ysivitonen. Tai kaksi pelotonta ysivitosta, Seligman kirjoitti Bottomsin ikätoverinsa Rachel Sennottin kanssa. Sennott nähdään myös toisessa pääroolissa. Toisessa on hyvin cool ja hyvin nousukiidossa oleva, The Bearista tuttu Ayo Edebiri. Ysivitonen hänkin. Kolmikko tapasi opiskellessaan NYU:ssa. Mun silmissä ovat about cooleimpia hiton tyyppejä, joita maailma päällään kantaa.

Leffa lähtee liikkeelle klassisesta teinileffa-asetelmasta: epäsuositut bestikset PJ ja Josie aikovat päästä neitsyydestään ennen lukion päättymistä. Heidän ihastuksensa ovat suositut cheerleaderit Isabel ja Brittany. Sitten mennään vauhdilla ei-niin-klassiseen: väärinkäsityksen vuoksi koko koulu luulee, että PJ ja Josie viettivät kesäloman nuorisovankilassa — ja kaksikko päätyy pienen mutkan kautta perustamaan feministisen itsepuolustuskerhon. Tai tappelukerhon, miten vain. Syy on tietysti koulun naisten voimaannuttaminen. Hyvä on, oikea syy on cheerleaderien lähelle pääseminen. Seurauksena on kaikkea höpsöä säätöä. Ja väkivaltaa.

Vaikka Seligman, Sennott ja Edebiri ovatkin niitä hiton ysivitosia — ja näin ollen vielä samaa milleniaalien sukupolvea kuin minä, kiitos vain — Bottoms tuntuu korostetusti Z-sukupolvelle suunnatulta leffalta…. eiku sori, pieni hetki… tajusin kirjaimellisesti kesken lauseen, että eiköhän kaikki tämänhetkiset teinileffat ja kaikki teinileffat tästä eteenpäin ole lähtökohtaisesti tarkoitettu Z-sukupolvelle. Ja sen jälkeen alfa-sukupolvelle tai mitä hittoa zetan jälkeen tuleekaan. Hitto. Hitto… tarvitsen hetken, aivoihin sattuu.

…..

Okei, milleniaalin kriisi selätetty. Mulla on aina 10 Things I Hate About You ja Mean Girls (ei puhuta siitä uudesta Mean Girlsistä, koska se tarkoittaa että meidän Mean Girlsistä on kulunut jo aika monta vuotta).

Palataan Bottomsiin — joka kaikessa Z-sukupolveudessaan (tuo ei ollut oikea sana, mutta ei välitetä siitä) lämmitti tämän milleniaalin sydäntä. Leffa ei varmastikaan ole kaikille. Se sisältää verta, väkivaltaa ja epäkorrektia huumoria; satiiriaspekti on vaikkapa Mean Girlsiin verrattuna pari pykälää korkeammalla. Minä pidin! Hauskaa säätöä, uniikki näkökulma, nuoria ässäileviä naisia kameran edessä ja takana, iskevää huumoria, absurdia hassuttelua… ja koska minä olen minä, pisteitä tärkeimmästä asiasta: kesto 1 tunti 32 minuuttia. *chef’s kiss*

…. mutta silti, mitä hittoa, Emma ysiviis? t. Maisa kasiysi.

Bottoms katsottavissa Prime Videossa.

PS. Disclaimerit ovat tylsiä mutta disclaimer: oikeasti oikeasti olen sitä mieltä — kaikesta edellä olevasta huolimatta — että ikäkriiseily on maailman turhinta ja nuoruuden korostaminen saavutuksista puhuttaessa on aina vähän nihkeetä ja tarpeetonta.

PPS. Hyvä Prime Video, voisitteko välittää seuraavan viestin suomenkielisistä tekstityksistä vastaavalle käännöstoimistollenne: suosittelen googlettamaan bell hooksin. Kiitos.

PPPS. Team Hazel.

Kategoriat
Hassua Leffat Sarjat

Disney+-persoonallisuustesti

Kirjoitus on alun perin julkaistu 19.11.2023 Lilyssä.

Suosikkiasia: Turvasarjat ja nostalgia! Ja hyvä on, Disney+ on myös ihan pätevä.

Kuva: Disney+

Ei sillä, että mun tarvitsisi perustella tekemisiäni, mutta se oli tarjouksessa. Siis se Disney+, jonka mahdollisesti sorruin tilaamaan pari kuukautta takaperin. Minä olin kipeä ja kaikkea! Mitä muutakaan olisin voinut tehdä? Katsoa jotain niistä vanhoista, tylsistä suoratoistopalveluista, joista maksan kuukausimaksua? Camoon.

Disney plussassa on paljon kaikkea uutta ja jännittävää. Mitä minä olen tehnyt? Noh, lähinnä katsonut kaikkea ei-lainkaan-uutta ja ei-lainkaan-jännittävää kamaa. Koska mun valinnat taitavat lopulta kertoa aika paljon minusta, mun Disney+-taipaleesta on muodostunut huvittava persoonallisuustesti. Persoonallisuustesti, josta en välttämättä saa kovin korkeita pisteitä.

Järjestyksessään mun katsomispolku Disney plussassa on mennyt näin:

1. Alias

Don’t judge me, aivan pätevä ensimmäinen valinta. Kuka kaipaa marveleita, pieniä merenneitoja ja muita siistejä uutuuksia, kun voit velloa teinivuosiesi nostalgiassa. Nollarit 4-ever! Tosin täytyy myöntää, että Alias on kestänyt aikaa hyyyyvin heikosti. Hei vaan, male gaze, ei ole ikävä. Ja vaikka sivuutettaisiin ongelmallisuudet, niin hyvä luoja, olin unohtanut kaiken sen Rambaldi-sälän. Aika on selkeesti kullannut muistot. (Sark ja Anna Espinosa, olette edelleen suosikkipahiksiani, Sydney ja Vaughn, olette oikeastaan melko tylsiä, miksi olen koskaan kuvitellut että olette greatest love story ever?!)

Analyysi: Ihminen, joka ei osaa päästää irti, vaikka jotkut asiat ovat irtipäästämisen arvoisia.

2. Abbott Elementary

Kyllä kiitos. Tiesin, että pitäisin Abbott Elementarysta. Se on aivan mun sarjoja; leppoisa, hyvin kirjoitettu fiksu komedia täynnä hauskoja, miellyttävältä vaikuttavia tyyppejä. On sellaiset Parks & Rec -vibat koko hommassa, mikä on tietysti pelkästään hyvä asia.

Analyysi: Ihminen, joka on vähän kateellinen Quinta Brunsonille.

(Gregory on suosikkini yksin näiden vuorosanojen vuoksi.) (Oikeasti suosikkini on Ava.)

3. Prinsessapäiväkirjat

Haluaisin, että mulla olisi joku hyvä syy siihen, että kolmas asia jota päädyin katsomaan oli Prinsessapäiväkirjat… ja siis mulla on, Anne Hathaway rocks ja hei taas, nollarit ja nostalgia. Okei, aikuisenahan tämä leffa on aivan pönttö — miksi hitossa Genovian itsenäisyyspäivän juhlat pidetään San Fransiscossa?  Ja miksi Lily on oikeastaan melko ankea ystävä? Ja mitä hiton vikaa Mian täydellisessä kiharatukassa oli? Oikeastaan koko leffan juoni on yhtä mitä hittoa. Ja silti tai juuri siksi: loistava elokuva.

Analyysi: Ihminen, joka ei aina ole valmis sitotumaan uusiin asioihin — koska mitä jos ne ovatkin huonoja? — joten valitsee tutut ja turvalliset. Joo olen se tyyppi, joka tilaa ravintolassa aina samaa ruokaa ja valitsee aina samoja irtsareita.

4. The Bear

Kahden jakson jälkeen mielipiteeni on tämä: apua miten stressaava sarja. Kaipaan hermolomaa pelkästä katsomisesta. Ja anteeksi, mutta miten hitossa tämä on voittanut palkintoja parhaasta komediasarjasta? Minua ei naurata, chef.

Analyysi: Ihminen, joka yrittää olla cool ja ajan hermolla ja katsoa cooleja, hienoja, palkittuja sarjoja, vaikka oikeasti haluaisi katsoa New Girliä. Myös: Ayo Edebiri -fani koska miten cool tyyppi.

5. New Girl

Joo joo.

Analyysi: Ihminen, joka tarvitsee hyväksi havaittuja turvasarjoja, koska ei aina jaksa katsoa cooleja, hienoja, palkittuja sarjoja.

6. Ikuisesti sinun

Ihan kohta katson jotain järkevää. Järkevällä tarkoitan jotain, jota en ole katsonut kolmeatuhatta kert… hei, 10 Things I Hate About You, fancy seeing you here! (En katsonut.)

Ikuisesti sinun on ikuisesti yksi suosikkielokuvistani. Edes tämä traumaattinen muisto ei ole pilannut leffaa mun silmissä: vuonna yksi ja kaksi meikällä oli se nauhoitettuna VHS:lle, ja joku meni nauhoittamaan sen päälle. Mikä pyhäinhäväistys.

Analyysi: Ikuisesti sinun on loistava elokuva, en halua kuulla siitä mitään pahaa!!! -ihminen.

7. folklore: the long pond studio sessions

Tietysti halusin tietää, miten Taylor selittää folkloren kolmiodraaman. Ja saada Taylorin analyysin mirrorballista.

Analyysi: Swiftie.

8. White Collar

Rakas Neal Caffreyni on ollut ajatuksissani, sillä olen odottanut milloin Matt Bomerin tähdittämä uusi minisarja Fellow Travelers saapuu Suomeen (alkaa 19.11. SkyShowtimessa… siis julkaisuhetkellä tänään*). Oli vain loogista, että kun törmäsin Disney plussassa White Collariin, katsoin yhden jakson. Mitä muutakaan olisin voinut tehdä? Edelleen, kaikkien näiden vuosien jälkeen, olen vakaasti sitä mieltä, että White Collar on A-luokan televisiosarja. Just hyvällä tavalla höttöinen rikossarja.

Analyysi: No en tiedä, mutta haluaisin että käymme kriittisen keskustelun siitä, miksi sarjan nimi on suomeksi Kovat kaulassa. Ymmärrän mistä se tulee, vihaan sitä.

*Katsoin ekan vartin Fellow Travelersia. Tiedän jo nyt, että on sitä kamaa, joka rikkoo sydämeni.

9. Tangled (Kaksin karkuteillä)

Kenties pohditte, katsoinko tämän 10-vuotiaan kummilapseni kanssa. Se olisi vallan hyvä perustelu, mutta mulla ei ole 10-vuotiasta kummilasta. Ja hitto vie, mulla pitäisi olla 10-vuotias kummilapsi, koska se olisi taatusti tehnyt hyvää mun Disney-prinsessa-sivistykselle. Tiana, Tähkäpää, Merida, Moana (en edes tiennyt, että tuotemerkkioikeussyiden vuoksi Moana on Suomessa ja monissa muissa Euroopan maissa Vaiana), Raya… kaikki 2000-luvun Disney-prinsessat… aivan tuntematonta aluetta mulle. En ole nähnyt yhtäkään näistä leffoista. Se on korjattava.

Aloitin Tangledista, sillä olen törmännyt Twitter-keskusteluihin siitä, keiden pitäisi esittää Tähkäpäätä ja Flynn Rideria (Eugenea? Sori olen Tangled-rookie, en tiedä kummalla nimellä häntä pitäisi kutsua) oletettavasti tulossa olevassa live action -versiossa. On tärkeää, että mulla on mielipide asiasta, ja mulla ei voinut olla mielipidettä ennen kuin olin nähnyt alkuperäisen animaatioversion.

….

Mielipiteeni? Eikö paljon faniääniä saanut Florence Pugh ole 27-vuotiaana liian vanha Tähkäpääksi? Siis jos live action -Tähkäpääkin on 18-vuotias. Jos ikä ei ole ongelma, ja Tähkäpään sopii olla vähän vanhempi, Florence kieltämättä olisi ainakin ulkonäöllisesti oikein hyvä valinta. Ja kyllä, hyvä Internet, voin olla teidän kanssanne samaa mieltä, Taylor Zakhar Perez olkoon Flynn Rider. Hän on niin kauniskin ja kaikkea.

Analyysi: Ihminen, jonka mielestä Disney-prinsessat kuuluvat yleissivistykseen.

10. ?!!

No siis minä olisin katsonut Happy Endingsin, mutta sitä ei ole Disney plussassa. Mitä hittoa?! Teen reklamaation. Happy Endings on ABC:n sarja, ja Disney omistaa ABC:n. En tajua. Selkeesti kuuluisi sinne Star-osastolle. Voinko allekirjoittaa jonkun vetoomuksen?

Analyysi: Ihminen, joka haluaisi katsoa Happy Endingsin.

PS. Listalla: Reservation Dogs, edes yksi Marvel-sarja (jotta voin sanoa että olen katsonut Marvel-sarjan), The Dropout, Only Murders in the Building, Encanto koska haluan tietää oikean kontekstin sille Bruno-renkutukselle (miksi emme puhu Brunosta???), It’s Always Sunny in Philadelphia koska en vain tajua miten sitä on tsiljoona tuotantokautta, kuuluisiko mun katsoa sitä?, ööö pitäisikö mun nyt yrittää katsoa Star Warsit??, jostain hiton syystä haluaisin katsoa Under the Banner of Heavenin, Revengen vika jakso koska olen pohtinut miten se sarja päättyi, Up (never seen, syytän taas puuttuvaa 10-vuotiasta kummilastani), no ne loput 2000-luvun Disney-prinsessat, Hamilton-musikaali ja Ansa vanhemmille koska hei, kuka minä olen kieltämään nostalgiarypemisen itseltäni.

PPS. Oikeasti mun pitäisi perua mun tilaus, tarjoushinta päättyy kohta. M, voisit vaikka sijoittaa ne rahat tai jotain. Eikö järkevä ihminen tekisi niin?

LUE MYÖS:

10 TV Shows to Know Me -haaste
Kategoriat
Leffat Suosittelen

Viisi leffavinkkiä (ja kaksi leffaa, joita en voinut sietää)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 12.11.2023 Lilyssä.

Suosikkiasia: rom comit.

Kuvat: Amazon Prime & Netflix

Jatkan sarjabloggaustaukoni aikana kertyneen backlogin purkamista. Nyt ohjelmassa kolme kuukautta vanhoja ajatuskeloja katsomistani leffoista. Luonnollisesti olen katsonut vain järkeviä elokuvia, joten ajatuskelanikin ovat äärimmäisen järkeviä.

Red, White and Royal Blue / Amazon Prime

Ihan vähän petyin Red, White and Royal Blue -leffaan. Siis oikein hyvä, oikein sydämellinen, oikein romanttinen leffa se on. Tietysti, koska se on lämmin rom com, jossa Englannin prinssi ja Yhdysvaltojen presidentin lapsi rakastuvat. On enemies to loversia (ikuisesti paras rom com trope), salasuhdetta, presidentinvaaleja ja monarkian painavia odotuksia. Ja Nicholas Galitzine ja Taylor Zakhar Perez olivat mainiot Henry ja ACD.

Tein kuitenkin sellaisen virheen, että pari viikkoa ennen leffaa luin sen pohjalla olevan Casey McQuistonin kirjan uudestaan. Ei olisi kannattanut. Koko leffan ajan huutelin kohtausten, hahmojen ja vuorosanojen perään, jotka leffasta oli jäänyt pois. Ihan ymmärrettävästi, ei 400 sivua pysty tunkemaan kahden tunnin leffaan. Silti. Henryn ja Alexin rakkaustarina tuntui kovin hätäiseltä, koko leffa eteni liian nopeasti ja muutamassa asiassa ei ollut mitään järkeä. Ja miksen saanut enempää sähköposteja? Ne olivat suosikkiasiani kirjassa. Voidaan kai kaikki olla yhtä mieltä siitä, että tämän olisi pitänyt olla kuusijaksoinen minisarja. Siis selkeesti. Olisin halunnut kunnon slow burn enemies to loversin. Ja lisää niitä överiromanttisia sähköposteja. Ihan sama vaikka eivät olisi taipuneet ruudulle yhtä hyvin kuin sivuille.

Tärkeintä: olen oppinut, että Nicholas Galitzine on Arsenal-fani, ja nyt olen Team Nicholas Galitzine. Taatusti loistelias ura edessä, vaikuttaa hyvin lahjakkaalta näyttelijältä — yhden rom comin perusteella. Latasi Henryyn niin paljon tunnetta ja loisteliaita mikroilmeitä, että minäkin olin valmis ryntäämään Kensingtonin palatsiin.

(Muistin juuri, että olen katsonut myös sen kamalan Purple Hearts -leffan, jossa oli Nicholas Galitzine. En varmaan ehtinyt huomioida hänen näyttelijänlahjojaan sitä katsoessa, koska oli niin kiire pyöritellä silmiä.)

Kelce / Amazon Prime

En tiedä mitä yritätte vihjailla, ainahan minä olen ollut kiinnostunut amerikkalaisesta jalkapallosta. Ihan rakkaudesta lajiin katsoin Philadelphia Eaglesin sentteristä Jason Kelcestä kertovan dokkarin. Tällä ei ollut MITÄÄN tekemistä sen hypoteettisen poptähden kanssa, joka mahdollisesti seurustelee tai on seurustelematta Jasonin pikkuveljen Travis Kelcen kanssa. Ei mitään tekemistä. Go Birds!

….

Mutta siis oikeasti: oli mainio dokkari, suosittelen lämpimästi. Yllättävän koskettava ja hyvin tehty sporttidokkari. Ei sisällä poptähtiä, vaan intiimin kuvauksen Jason Kelcen potentiaalisesta viimeisestä NFL-kaudesta. En tiedä mitä odotin, mutta en todellakaan sitä, että dokkarin katsottuani olen sataprosenttisesti Team Jason Kelce. Ja Team Kylie Kelce, Jasonin vaimo oli koko homman MVP. Hyvin sympaattisia tyyppejä — ja oli se dokkarissa vilahteleva Traviskin ihan pätevän oloinen kaveri. Jos sillä nyt olisi mitään väliä hypoteettisen poptähden hypoteettisen rakkauselämän näkökulmasta.

The Other Zoey / Amazon Prime

Anteeksi mutta vihasin tätä elokuvaa, enkä tiedä miksi. Onkohan aivoni rikki? Se on epäuskottava, hupsu rom com, jossa kauniit ihmiset säätävät menemään. Aivan meikäläisen kamaa siis. Siinä on suosittu jamppa joka menettää muistinsa ja romanttista rakkautta välttelevä vähän liian fiksu tyttö, joka päätyy feikkaamaan suositun jampan tyttöystävää koska tietysti päätyy. Camoon! Miten en pitänyt tuosta? Ehkä ongelma oli se, että leffan olisi pitänyt olla joko kolme pykälää parempi tai kolme pykälää huonompi. Nyt se oli vaan plääh.

You Are So Not Invited To My Bat Mitzvah / Netflix

Tää oli hyvä! Oli se sitten teinileffa tai Adam Sandler -leffa, pidin kovasti. Ja ehkä itkin. Tavoitti jotain tärkeää tyttöydestä kaikessa kauneudessaan ja kamaluudessaan. Kaikki leffastarbat saavat palkata nepo baby -lapsiaan elokuviinsa, jos kyseiset lapset suoriutuvat duunistaan yhtä hyvin kuin Sunny ja Sadie Sandler.

Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea / Netflix

Kyllä kiitos. Aina sanonut, että puolitoista tuntia on oikea pituus leppoisalle leffalle. Unohdan koko elokuvan än yy tee nyt*, mutta tämä ei poista sitä tosiasiaa, että mulla oli oikein miellyttävät puolitoista tuntia sen seurassa. Romanttiset elokuvat elävät tai kuolevat pääparinsa mukana, ja Haley Lu Richardson ja Ben Hardy menivät heittämällä  ensimmäiseen kategoriaan.

*Edit. Joitakin viikkoja tai kuukausia myöhemmin: en enää muista hahmojen nimiä. Mutta muistan, mitä leffassa tapahtui, joten läppäsi ei pitänyt paikkaansa, menneisyyden M.

PS. Leffan englanninkielinen nimi on Love at First Sight. Miten se ei ole Love at First FLIGHT? Mikä missattu tilaisuus.

Valitse rakkaus / Netflix

Tämä on En katsonut loppuun -osastoa. Olisi voinut kuvitella, että interaktiivinen rom com, jossa ”katsojalla on lemmen ohjakset käsissään” olisi aivan mun juttu. Mutta kappas vain, en jaksanut välittää. Kyllästyin 10 minuutin jälkeen. Hei rom comit, olette olemassa jotta saan katsoa leppoisaa aivot narikkaan -kamaa! En minä halua olla vastuussa siitä, ”valitseeko Cami vakituisen poikaystävän, karkuun päässeen heilan vai hurmaavan rocktähden”. Minä haluan, että joku muu tekee ne ihanan ennalta-arvattavat oikeat valinnat. Mun tehtävä on pyöritellä silmiä ja huutaa kolmen minuutin jälkeen ”me kaikki tiedetään mitä tässä leffassa tapahtuu I love it”.

Women Talking / Amazon Prime

Sori, pieni 180 asteen käännös tunnelmassa; mulla ei ole huonoja eikä edes hyviä läppiä Women Talking -leffasta. Se ei ole otollinen leffa vitsailuun. Sarah Polley käsikirjoittama ja ohjaama Oscar-palkittu draama oli varsin vaikuttava katselukokemus; syrjäisen mennoniittiyhteisön naiset saavat tietää yhteisön miesten huumanneen ja raiskanneen heitä toistuvasti. Naiset kokoontuvat tekemään päätöksen: jäädä ja taistella vai lähteä. Ihan ansiosta kerännyt ylistystä, oli hieno tapaus. Mutta… saanko kääntää tunnelman takaisin vitsailuun jos vitsailun kohteena olen minä itse? Mulla on usein ongelmia katsoa kriitikoiden ylistämiä, palkittuja, hienoja, vakavia, taiteellisia elokuvia. Siis objektiivisesti ymmärrän niiden hienouden ja osaan arvostaa niitä, mutta subjektiivisesti tekisi mieli mieluummin katsoa jotain hassua ja kevyttä. Sellaista, jolle saan pyöritellä silmiäni ja nauraa, en ahdistua ja kokea maailmantuskaa. Ehkä se on tämä maailman nykytila — surullisia ja ahdistavia uutisia toisensa jälkeen — jonka vuoksi kaipaan viihteeltäni iloa ja valoa (palautin tunnelman vitsailusta vakavaan).

Yhtä kaikki: hieno elokuva. Mutta ei kiva elokuva.

LUE MYÖS:

Lakko, blogitiedote ja epämääräisiä suosikkiasioita
Viime aikoina katsottuja sarjoja (ja niitä, joita en katsonut loppuun)
Olin väärässä rakkausromaaneista (ja kuuma kirjatärppi)