Kategoriat
Leffat Musiikki Sarjat

Viime aikojen suosikkiasioita: ärsyttävän hyvä You ja täydellisen kamala YouTube-löytö (ja muut loppuvuoden suosikit)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 31.12.2019 Lilyssä.

Suosikkiasia: tyhjä kovalevy (ja pari sarjaa, täydellisen kamala YouTube-löytö plus Harry Styles)

Kuvat: Sky One, Netflix, Apple TV

Vuosi ja vuosikymmen vaihtuvat ihan kohta, joten pitää tyhjentää henkiseltä kovalevyltä kaikki mahdollinen. Voi sitten aloittaa puhtaalta pöydältä (ihan kuin olisi koskaan mahdollista). Minä tyhjennän alkajaisiksi nämä mielessä pyörineet loppuvuoden suosikkiasiat. On sitten tilaa uusille suosikkiasioille. Vuoden 2020 suosikkiasioille. Damn.

A Discovery of Witches / Ruutu+

Tuota tuota. Saattaa olla, että tuossa pari postausta takaperin kirjoitin, kuinka pyörittelen silmiäni fantasiasarjoille. Hassua hölynpölyä vampyyrit, ihmissudet ja muut yliluonnolliset öttiäiset, höpisin tuolloin.

Leikkaus nykyhetkeen, ja tässäpä mainitsen suosikkiasiakseni A Discovery of Witches -sarjan. Joka nimensä mukaisesti kertoo noidista. Ja vampyyreistä. Ja demoneista. Yliluonnollisista öttiäisistä.Pidin siitä joka tapauksessa. Enkä edes juurikaan pyöritellyt silmiäni. Juurikaan.

Vetoan jättämääni takaporttiin; fantasiasarjat ovat ihan hyviä, jos niissä on koukuttava rakkaustarina tai muita kiinnostavia ihmissuhdekoukeroita. A Discovery of Witches on yksi iso rakkausdraama, melkein jo liiallisuuksiin menevä. Jos teki mieli pyöritellä silmiäni jollekin, niin sille kaikelle ylidramaattiselle rakkaushöpölle. Vampyyri Matthew Clairmontin (Matthew Goode) ja noita Diana Bishopin (Teresa Palmer) tarina oli tällaiselle silmien pyörittelijälle paikoin vähän too much, mutta kyllä sitä kahdeksan jaksoa katsoi. Kunhan ei liikaa analysoinut.

Brittisarja perustuu Deborah Harknessin kirjoittamaan All Souls -trilogiaan. Kakkoskausi alkaa käsittääkseni alkuvuodesta 2020. Ja kolmoskausikin on jo tilattu.

Minä katsoin ykköskauden Ruutu plussasta, mutta sarja löytyy myös ainakin HBO:lta.

The Morning Show / Apple TV +

Kuva: Apple TV

En tiedä voinko kirjoittaa Reese Witherspoonin ja Jennifer Anistonin tähdittämästä The Morning Showsta, sillä olen nähnyt siitä tasan kaksi jaksoa. Ne, jotka pystyin katsomaan ilmaiseksi Apple tv:stä (Apple plussan saa seitsemän päivän kokeilujaksoksi, mutta en ole vielä tätä tarjousta tuhlannut). Ne kaksi jaksoa jotka olen nähnyt, olivat kuitenkin oikein mainioita, itse asiassa parempia kuin odotin.

Jotenkin olin kuvitellut, että The Morning Show olisi kevyttä komediahömppää. Ei se (=ne kaksi ekaa jaksoa) ollut. Vaan tiukkaa Me Too -ajan kommentointia ja laadukasta draamaa. Pitää kenties katsoa loppuun.

You / Netflix

You on oikeastaan enemmänkin inhokkiasia. Teoriassa en pidä siitä lainkaan. Itseasiassa jätin viime vuonna ilmestyneen ykköskauden kesken (olin lukenut kirjan, joten tiesin miten se päättyy). Nyt kun kakkoskausi julkaistiin, ajattelin pysyväni siitä kaukana. En pysynyt. Katsoin, ärsyynnyin, vihasin. Ja silti; ärsyttävän hyvä ja koukuttava sarja. Penn Badgley on häiritsevän hyvä roolissaan totaalisena psykopaattina.

Under A Rock with Tig Notaro / Funny or Die / YouTube

Sitten jotain hauskempaa. Funny or Dien YouTube-sarja Under A Rock with Tig Notaro huvitti loppuvuoden kiireiden keskellä. Koomikko Tig Notaro saa vieraakseen kuuluisia tyyppejä, joita hän ei kuitenkaan tunne, koska ei juurikaan katso sarjoja tai leffoja tai muuten seuraa, mitä populaarikulttuurissa tapahtuu. Sitten hänen pitää keksiä, kenen kanssa juttelee.

Yllä olevassa jaksossa vieraana sympaattinen näyttelijä Tony Shalhoub. Muut jaksot löytyvät täältä.

Brittany Runs a Marathon / Amazon Prime

Melkoinen miinakenttä. Siis leffa, joka kertoo naisesta jota kehotetaan pudottamaan painoaan. Amazon Primestä löytyvä Brittany Runs a Marathon loikkii kuitenkin tällä miinakentällä oikein tyylikkäästi ja aiheeseen liittyvät sudenkuopat välttäen. Tuloksena mainio ja paikoin koskettavakin leffa nuoren naisen elämänmuutoksesta. Jillian Bell näyttelee Brittanyä, joka päättää juosta maratonin.

Sweet Valley High -tv-sarja / YouTube

Okei. Kirjoitin edellisessä postauksessa esiteinivuosieni suosikkikirjasarjasta Sweet Valley High’sta. Juttuun tulleessa kommentissa mainittiin kirjoihin perustuva 1990-luvulla esitetty tv-sarja.Minä en koskaan ollut nähnyt tuota kyseistä, oletettavasti loistavaa sarjaa, joten aloin vähän googlettamaan. Kävi ilmi, että sarjan jaksoja löytyy YouTubesta. Ja herranen aika, kuinka loistavan kammottavia jaksot olivat! Siis niin kammottavia, että ne ovat jo hyviä. Juonikuviot, näyttelijäsuoritukset, kaikki ysäri-ihanuus… täydellisen hirveää. Eli parasta ikinä.

Ja vielä… Harry Stylesin Juice

😀

Olen alkanut salaa fanittamaan Harry Stylesiä. Musiikista en tiedä, mutta vaikuttaa mielenkiintoiselta tyypiltä. Ja annan pisteitä jokaiselle julkkikselle, joka pistää kaiken likoon SNL:ssä.

Siinä ne. Nyt saa uusi vuosikymmen alkaa. Kohti uusia sarjoja, suosikkityyppejä ja YouTube-kuoppia! Sarjavuosi 2020 vaikuttaa ainakin kovin kiinnostavalta 🙂

Kategoriat
Leffat Sarjat Suosittelen

Kolme pirteää Netflix-tärppiä lokakuun pimeyteen

Kirjoitus on alun perin julkaistu 15.10.2019 Lilyssä.

Suosikkiasia: Netflix!

Kuva: Netflix

No ny saa ainakin kirjoittaa sarja- ja leffasuosituksia! Alkaa olla viittä vaille se aika, kun leppoisa ja värikäs Kiva Syksy kääntyy inhaksi Kammo-Syksyksi, jolloin tekee mieli kaivautua vilttikasan alle, jumittaa kotona villasukat jalassa, tuijottaa hömppää ja juoda teetä… itse asiassa otetaan takaisin, Kammo-Syksy kuulostaa varsin mukavalta. Bring it on.

Pimeää taitaa olla joka tapauksessa, joten synkkyyttä tasapainottamaan pari pirteää lokakuun Netflix-uutuutta.

1. The Hook Up Plan

Plan Coeur eli The Hook Up Plan eli Sydämen suunnitelma on ranskalainen komediasarja, jonka kakkoskausi saapui ilahduttamaan minua viime viikolla. El Caminoista viis, tämä oli lokakuun paras Netflix-lisäys! En minä mitään huumesatuja jaksa katsoa, kun tarjolla on tyylikkäiden pariisilaisten rakkausdraamaa ja höpsöä säätämistä 😀

The Hook Up Plan on leppoisa ja hassu rom com, jonka kakkoskausi koostuu kuudesta noin parikymmenminuuttisesta jaksosta. (Viime vuonna julkaistussa ykköskaudessa jaksoja on kahdeksan, joten koko homma on nopeasti tsekattu.)

Sarjassa seurataan Elsan (Zita Hanrot) ja Julion (Marc Ruchmann) rakkaustarinaa – ykköskaudella tavattiin ja ihastuttiin, kakkoskaudella, no kakkoskaudella säätö jatkuu. Pieni tai kenties vähän isompi mutka matkassa on Julion prettywomanmainen menneisyys; hän työskenteli gigolona, jonka Elsan ystävät Emilie (Joséphine Draï) ja Charlotte (Sabrina Ouazani) palkkasivat piristämään erotuskissaan rypenyttä kamuaan.

Typerästä lähtökohdastaan huolimatta ykköskausi oli huippu, joten tarinalle oli kiva saada jatkoa.

Ja ranskalaisissa sarjoissa ja leffoissa nyt vaan on aina jotain kummallista taikaa, eli pisteitä siitäkin.

Je recommande.

2. Crazy Rich Asians

Hei, näköjään universumi kuuntelee! Fiilistelin tovi sitten Kevin Kwanin Crazy Rich Asians -kirjaa, ja mainitsin, että haluaisin nähdä leffaversionkin. Ja tsädäm, vajaa kuukausi eteenpäin ja bongasin Crazy Rich Asians -leffan Netflixistä. Rehellisyyden nimissä leffa oli kirjan jälkeen pieni pettymys, mutta tästäkin huolimatta vietin sen parissa oikein viihdyttävät pari tuntia. Mainio romanttinen komedia – pettymykseni taisi liittyä lähinnä siihen, että kirjan käänteitä oli ymmärrettävästi jäänyt leffan ulkopuolelle.

Paras hahmo leffassakin on Astrid (Gemma Chan).

3. Jenny Slate: Stage Fright (tulossa 22.10.)

Naurua, sitähän lokakuun pimeydessä kaivataan! En aina jaksa Netflixin komediaspesiaaleja, mutta näyttelijä-koomikko Jenny Slaten Stage Frightia odotan innolla. Stand up -setin lisäksi Stage Frightissa on ilmeisesti luvassa Slaten henkilökohtaisia muisteloita ja läheisten haastatteluita. Jenny Slate vaikuttaa hyvin sympaattiselta ja miellyttävältä tyypiltä, joten oikein mielelläni kuuntelen hänen tarinoitaan.

 Ja siis tietysti: Mona-Lisa Saperstein 4-ever!

Kategoriat
Leffat Sarjat Suosittelen

Viime aikoina katsottua: Good Omens, Booksmart ja hyvin outo Netflix-komedia

Kirjoitus on alun perin julkaistu 24.6.2019 Lilyssä.

Suosikkiasiat: David Tennant, fiksut teinileffat ja ilmeisesti ei niin oudot komediasarjat

Kuva: Annapurna Pictures / Booksmart

Oli suunnitteilla kirjoittaa Viime aikojen suosikkiasioita -postaus. (Olen tehnyt niitä kolme, joten sehän on jo vähän kuin juttusarja!) Sitten aloin miettiä, mitkä ovat olleet viime aikojen suosikkiasioitani. No kesä ja lämpö tietysti, leppoisasti sujunut juhannus ja kaksi maalia säbäpelissä, mutta ei ne vielä riittäneet, halusin listalle jotain sarja-/leffa-/kirjameininkejä, niistä kun minulla on ollut tapana kirjoittaa.

Tajusin, että olin jo tehnyt erilliset kirjoitukset viime aikojen suosikkiasioistani (ainakin upeasta Fleabagista ja mainiosta Bad Blood -kirjasta). Jäljelle jäi vain vähän vähemmän suosikkiasioita, sellaisia ihan ok/ihan hyvä -tason tapauksia.

Ihan ok on välillä ihan riittävä, joten tässä ne jäljelle jääneet tapaukset, eli kaksi viime aikoina katsomaani sarjaa ja yksi leffa. On maailmanloppua, sekoilevia mutta kuitenkin fiksuja ja sympaattisia teinejä sekä niin kummallinen komediasarja etten oikein tiedä mitä mieltä minä olen siitä.

(Kirjoitus sisältää pieniä viittauksia Good Omens -sarjan ja Booksmart-elokuvan sisältöön, mutta ei varsinaisia juonipaljastuksia.)

1. Good Omens (Amazon Prime)

Kuva: Amazon Prime / Good Omens

Kirjoitin tammikuussa 15 mielenkiintoisesta vuoden 2019 uutuussarjasta. Listan ykkösenä oli Amazon Primen Good Omens, lähinnä siksi, että siinä on pääosassa yksi suosikkityypeistäni, skottinäyttelijä David Tennant.

”Koska oikeasti, David Tennant sarkastisena demonina maailmanlopusta kertovassa komediassa? Kyllä kiitos” kirjoitin tuolloin ja sarjan katsottuani pysyn lausuntoni takana: David Tennant, kyllä kiitos, aina! Herra kymmenes Tohtori oli oikein hauska demoni Crowleyn roolissa, kuten odottaa sopikin.

Itse sarja sitten… oli ihan ok. Terry Pratchettin ja Neil Gaimanin yhdessä kirjoittamaan fantasiaklassikkoon Good Omens: The Nice and Accurate Prophecies of Agnes Nutter, Witch pohjautuva kuusiosainen komedia oli visuaalisesti komeaa katsottavaa ja aika ajoin vallan viihdyttäväkin, mutta ei mikään napakymppi kuitenkaan.

David Tennant ja toisessa pääosassa nähty, enkeli Aziraphalea esittänyt Michael Sheen olivat mainioita yhdessä ja erikseen ja Jon Hamm huvitti arkkienkeli Gabrielina. Oli vuosituhansia kestänyttä ystävyyttä, rakkauttakin, lähestyvä Harmegeddon ja huumoria. Ja oikein mielenkiintoinen lähdemateriaali. Mutta oli myös turhaa sälää, tylsiä kohtauksia (yleensä ne, kun David Tennant ja Michael Sheen eivät olleet ruudulla) ja antikliimaksinen loppuratkaisu.

Kaiken kaikkiaan ihan ok sarja siis. Ja David Tennant on edelleen suosikkityyppi.

2. Booksmart

Ihan ok oli myös Booksmart-leffa. Tai oikeastaan vähän enemmän kuin ihan ok…

Näyttelijä Olivia Wilde debytoi ohjaajana taitavasti, Beanie Feldstein ja Kaitlyn Dever hurmaavat lukion loppumisen kunniaksi kerrankin bileisiin lähtevinä parhaina ystävinä, sivurooleissa nähtävät nuoret (mm. huippu Billie Lourd) ovat loistavia ja tarina fiksu, feministinen ja kivan kliseetön. Genressään mainio tapaus. Parasta on se, että stereotyyppiset teinileffapahikset puuttuvat; on erilaisia ja eri asioista kiinnostuneita nuoria ihmisiä, mutta kaikki mahtuvat sopuisasti samoihin bileisiin.

Booksmart pyörii just nyt leffateattereissa. 

3. I Think You Should Leave with Tim Robinson (Netflix)

Kaipaatko täysin absurdia huumoria? Testaa Netflixistä löytyvä sketsisarja I Think You Should Leave with Tim Robinson.

Tim Robinsonin, entisen Saturday Night Liven näyttelijän ja käsikirjoittajan luoma sarja on mahdollisesti yksi Netflixin omituisimmista sarjoista. Se on vähän kuin SNL (sketseissä vilahtelee SNL:stä tuttuja koomikkojakin), mutta miljoona kertaa kummallisempi. Se myös saa katsojan tuntemaan syvää myötähäpeää – tunne, jota minä kestän hyvin huonosti.

Sketsit alkavat oudosti, ovat keskeltä outoja ja loppuvat oudosti, kaikki on vain hyvin, hyvin outoa. Sarjan huumori iskee ihan taatusti moneen, mutta toisaalta ei iske yhtä moneen. Olen lukenut arvosteluja, joissa kriitikot ovat ristineet I Think You Should Leaven Netflixin hauskimmaksi sarjaksi. Ja sitten olen minä, jonka mielipide sarjasta oli lähinnä pieni nauru, olankohautus ja miljoona kiloa ikävää myötähäpeää. Taidan olla vähän vähemmän omituisen komedian ystävä.

Jotain hyvääkin (tai huonoa, riippuen katsantokannasta); sarjassa on vain kuusi 16-18-minuuttista jaksoa. Se on nopeasti tsekattu siis.