Kategoriat
Dokumentit Sarjat

Viime aikojen ”suosikkiasioita”: karmiva dokkari ja ärsyttävä sairaalasarja

Kirjoitus on alun perin julkaistu 25.3.2021 Lilyssä.

Suosikkiasia: ”suosikkiasiat”

Kuva: Seduced: Inside the NXIVM Cult / Starz

On suosikkiasioita ja ”suosikkiasioita”. Nämä kaksi ovat niitä jälkimmäisiä, eri syistä tosin.

Seduced: NXIVM-kultin tarina / MTV palvelu

Sisältövaroitus: seksuaalinen hyväksikäyttö, raiskaus, väkivalta, misogynia.

MTV palvelussa katsottavissa oleva true crime dokkarisarja Seduced: NXIVM-kultin tarina on todellakin ”suosikkiasia”. Se on hyvin tehty ja koukuttava, mutta ei kai mikään niin kammottava ja ahdistava voi olla oikea suosikkiasia. On sitä kamaa, jota samaan aikaan suosittelen ja en suosittele.

Nelijaksoinen sarja kertoo Suomessakin paljon palstatilaa saaneesta NXIVM-seksikultista, jonka johtaja Keith Raniere tuomittiin 120 vuoden vankeusrangaistukseen lokakuussa 2020. Tuomio annettiin mm. seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kiristyksestä, pakkotyöstä ja ihmiskaupasta.

Olin lukenut joitain juttuja NXIVM:stä, mutta dokkari oli vielä paljon, paljon kammottavampi kuin olin ajatellut. Siis aidosti ahdistava, karmiva ja surullinen. Oli välillä pakko lopettaa katsominen. Se, että tiesin tapauksella olevan ”onnellinen” loppu helpotti vähän.

Dokkarissa seurataan erityisesti India Oxenberg -nimistä nuorta naista, joka oli NXIVM:ssä vuodesta 2011 vuoteen 2018. Hän on myös yksi dokkarisarjan tuottajista. Indian tarina on pysäyttävä; hän meni äitinsä kanssa self-help -kurssille ja päätyi NXIVM:n synkkään sisäpiiriin ”orjaksi”. Hänen äitinsä, näyttelijä Catherine Oxenberg taisteli saadakseen tyttärensä pois NXIVM:stä ja Ranieren ja muut syylliset oikeuden eteen.

HBO:lla on samaisesta kammokultista kertova dokkarisarja The Vow. En ole nähnyt sitä, mutta käsittääkseni se kuvaa NXIVM:n ja Ranieren tuhoa kun se oli tapahtumassa. Ja sitä, kun Catherine Oxenberg yritti pelastaa tytärtään, verrattuna Seducediin ja siihen kun India oli jo pelastunut. Seducedissa näkökulma ja tarinan raamit ovat vahvasti Indian.

Indian ja muiden NXIVM:ssä mukana olleiden naisten haastattelujen lisäksi Seducedissa on haastateltu asiantuntijoita, jotka valottavat miten ja miksi ihan tavalliset ihmiset päätyvät osaksi kultteja ja miten niiden kammottavat valtarakenteet toimivat. Karmivaa, mielenkiintoista ja karmivan mielenkiintoista.

Nelijaksoinen Seduced: NXIVM-kultin tarina -dokumenttisarja katsottavissa MTV palvelussa.

New Amsterdam / Viaplay

Okei, huomattavasti harmittomampi ”suosikkiasia”: olen vähän niin kun vihakatsonut sairaalasarja New Amsterdamia. Tuossa tovi sitten kirjoitin, että se lukeutui sarjoihin jonka katsomisen olin lopettanut. Mahdollisesti valitin, että New Amsterdamin ”juonikuviot tuntuvat kliseepakasta vedetyiltä”. Enkä pidä sairaalasarjoista! Ja sarja ärsyttää minua enemmän kuin viihdyttää. Jotenkin silti koukutuin siihen. Välillä en ymmärrä itseäni.

Voin uskoa, että oikean elämän lääkärit ja sairaanhoitajat vihaavat New Amsterdamia. (Ja vihaavatkin.) Se tarjoaa hyvin pelkistetyn ja kaunistellun kuvan julkisesta sairaanhoidosta. Päähenkilö Max (Ryan Eggold) on Yhdysvaltojen vanhimman julkisen sairaalan uusi lääketieteellinen johtaja. En tajua, miten hänellä riittää kompetenssia pestiinsä, mutta mitä pienistä. Ensimmäisenä päivänään hän irtisanoo kaikki sydänkirurgit! Seuraavana päivänä hän tekee jotain muuta yhtä typerää. Koska hän haluaa korjata julkisen sairaanhoidon! Ja koska kaikki muut lääkärit ovat rahanahneita paholaisia! Vain Max ja Maxin lääkärikaiffarit ovat enkelimäisiä hoivaajia, jotka taistelevat potilaidensa puolesta. Ilmaan heitellään kaikennäköisiä parannusehdotuksia eikä niihin enää koskaan palata. Maxissa on vahvoja white saviour -viboja, ja pyörittelen hyvin vahvasti silmiäni vähän kaikille muillekin.

Toisaalta on ihan virkistävää katsoa sarjaa, johon ei ole oikeastaan minkäänlaista tunnesidettä. En jaksa välittää kenestäkään hahmosta, joten on ihan sama minkälaisia käänteitä sarjassa tapahtuu…. okei tämä ei ole totta. Välitän edelleen siitä tyylikkäästä onkologista. Tohtori Helen Sharpelle (Freema Agyeman) haluan vain hyvää.

Viaplayllä alkoi vähän aikaa sitten sarjan kolmas kausi. Uusi jakso tulee katsottavaksi aina keskiviikkoisin, jenkkitahtiin ymmärtääkseni. Sarja on uusittu jo neljännelle ja viidennelle kaudellekin, joten oikein pidetty se ilmeisesti on. Ja katsonhan minäkin sitä. Vihan ja rakkauden raja on joskus häilyvä.

New Amsterdam katsottavissa Viaplayssä.

PS. Olen minä viime aikoina katsonut oikeita suosikkiasioitakin. Aloin katsomaan Viaplaystä Ramya. Se on hauska sellaisella fiksulla ja coolilla tavalla. Ja olen katsonut White Collaria. Just hyvä edelleen. Neal Caffrey 4ever!

Kategoriat
Dokumentit Musiikki Tyypit

Nyt ymmärrän, miksi Billie Eilish on niin suosittu (eli dokkaritärppi!)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 6.3.2021 Lilyssä.

Suosikkidokkari: Billie Eilish: The World’s a Little Blurry (Apple TV+)

Kuva: Apple TV

Kuulostan nyt tylsältä milleniaalilta, mutta en ole oikein tajunnut kaikkea hypeä Billie Eilishin ympärillä. Olen kyllä ymmärtänyt, että hän on superlahjakas nuori muusikko, mutta hänen megatähtistatuksensa syitä en ole täysin hahmottanut. Miksi juuri hän rikkoo Spotify-ennätyksiä? Miksi juuri hänellä on 77 miljoonaa Instagram-seuraajaa? Miksi hänen kappaleillaan on miljardeja kuuntelukertoja? Mikä tekee hänestä niin erityisen?

Nyt tajuan, tiedän ja ymmärrän. Nyt olen – pari vuotta myöhemmin kuin kaikki muut, luonnollisesti – fani.

Tähän valaistumiseen minut johdatti Apple TV+:n tuore Billie Eilish -dokkari The World’s a Little Blurry. Suosittelen sitä kovasti!

The World’s a Little Blurry on loistava musiikkidokkari; se kuljettaa katsojan Billien lapsuudenkodista Grammyjen punaiselle matolle ja loppuunmyydyille konserttiareenoille. Näyttää ne lähtökohdat, joista Billie musiikkimaailman huipulle nousi. Päästää katsojan hyvin lähelle.

Ja näyttää, millainen tyyppi Billie on kaikkien otsikoiden, ennätysten ja palkintojen takana.

Supertähti mutta tavallinen teini. Grammy-palkittu muusikko mutta jalat maassa. Kaikkien ylistämä mutta vaatimaton. Maailman huipulla mutta ahdistunut. Erityislahjakas mutta epävarma. Musiikkikoneiston keskellä mutta oma itsensä. Avoin, aito ja rehellinen ja kirjoittaa kappaleita, joihin hänen sukupolvensa samaistuu. Sellainen tyyppi johon hänen sukupolvensa samaistuu.

”Se löysiin vaatteisiin pukeutuva, synkkiä kappaleita laulava teinisensaatio”. Siinä taisi olla mun näkemys Billie Eilishista ennen dokkaria. Bad Guy ja mitä näitä on. Olin silloin tällöin kuunnellut hänen musiikkiaan, mutta en ehkä ollut oikeasti kuullut hänen musiikkiaan. Siis sitä, mitä hänen kappaleissaan sanotaan ja minkälaisista asioista hän laulaa. Dokkari avasi silmät – tai korvat – tämänkin suhteen.

Ja olkoon jälleen tylsää milleniaalin lässytystä, mutta erityisen paljon ilahdutti se, miten läheinen ja rakastava perhe Billiellä on takanaan, tukemassa ja tsemppaamassa. Isoveli Finneas on tietysti isossa roolissa, koska tuottaa ja kirjoittaa kappaleita siskolleen, mutta myös vanhemmat ovat täysillä mukana. Lämmittää mieltä, ettei Billie joudu kohtaamaan kaikkea yksin. Hän oli kuitenkin supertähdeksi tullessaan vasta 17-vuotias, ja nytkin ikää on vain 19 vuotta. Olisi varmaan helppo hukkua kaiken ulkopuolelta tulevan sälän alle, mutta perhe vaikuttaa pitävän Billietä pinnalla.

Billie Eilish: The World’s A Little Blurry katsottavissa Apple TV+:ssa.

PS. Billie Eilish -dokkarin jälkeen katsoin  kohutun Britney Spears -dokkarin Framing Britney. Sen voi katsoa vapaasti ainakin MTV:n suoratoistopalvelussa. Huh, on kyllä raivostuttava ja surullinen tapaus kaiken kaikkiaan. Siis se, minkälaista kohtelua Britney on joutunut kestämään. Onneksi Billie Eilish saa olla muusikko ja ”teinitähti” erilaisessa ja eteenpäin menneessä ympäristössä, mutta ihan saman olisi ansainnut Britneykin.

Kategoriat
Ajattelin tänään Dokumentit Suosittelen

Dokkaritärppi: Netflixin The Social Dilemma (eli paha, pahempi, sosiaalinen media?)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 19.9.2020 Lilyssä.

Suosikkidokkarit: The Social Dilemma (Netflix) ja The Real Story of Paris Hilton (YouTube)

Kuva: Netflix

Tapa, jonka haluaisin kitkeä itsestäni pois: kännykän  – tai siis lähinnä sosiaalisen median –  turhanpäiväinen selailu. En liputa totaalikiellon puolesta, mutta voisin vähentää some-aikaani roimasti. Jättää putoamatta kaikkiin mahdollisiin YouTube-kuoppiin. Olla katoamatta Instagramiin ja ihan vieraiden tyyppien profiileihin. Rajoittaa Twitterin vain työkäyttöön. Poistaa Facebook-tili.

Tiedän, mitä askeleita pitäisi ottaa. Poistaa sovellukset puhelimesta, jättää puhelin makuuhuoneen ulkopuolelle, määrittää omat someaika-rajoitukset ja kellonaika, jolloin puhelinta ei enää saa käyttää.  Tiedän tämän kaiken ja silti… silti puhelin jotenkin maagisesti päätyy käteen miljoona kertaa päivässä. Ensimmäinen asia, jonka teen aamulla ja viimeinen asia, jonka teen illalla on hyvin usein puhelimen selaaminen.

Katsoin Netflixin kehutun, Jeff Orlowskin ohjaaman The Social Dilemma -uutuusdokkarin (suom. Valvontakapitalismin vaarat). Se oli hyvä. Vaikuttava, silmiä avaava, pelottavakin. Kuuntelin puolitoista tuntia, kun asiantuntijat ja some-jättiläisten entiset työntekijät kertoivat ikäviä totuuksia siitä, kuinka sosiaalinen media ja internet manipuloivat meitä. Kuinka käyttäytymispsykologiaa opiskelleet kasvuhakkerit kehittävät uusia tapoja, jotta jatkamme selaamista mahdollisimman  pitkään. Kuinka joudumme täysin tiedostamatta suostuttelun teknologian uhreiksi. Kuinka sosiaalinen media käyttää psykologiaa meitä vastaan, addiktoi ja aiheuttaa riippuvuutta. Aiheuttaa masennusta ja itsetunto-ongelmia, itsemurhiakin. Kuinka algoritmit ja tekoäly päättävät puolestamme, mihin ”totuuteen” uskomme. Kuinka olemme vain tuotteita matriisissa. ”If you’re not paying for a product, you’re the product”.

The Social Dilemma on kiistatta hyvin tehty dokkari, jossa nykyteknologian vaarat tuodaan vaikuttavasti esille. Minä haluan silti edelleen uskoa, että internetissä ja sosiaalisessa mediassa on paljon hyvääkin. Kuten blooperseja ja kissavideoita. Ja ystävyyttä, fiksuja ajatuksia ja sukulaisia, jotka löytävät toisensa somen avulla. Internet ehkä yrittää jakaa meitä omiin kupliimme, mutta kyllähän se myös tuo meitä yhteen. Sosiaalinen media aiheuttaa taatusti ulkonäköpaineita, mutta myös poistaa niitä, kun somevaikuttajat julkaisevat aitoja kuvia läpeensä filtteröityjen sijaan. Hyvää ja pahaa. Utopia ja dystopia samaan aikaan, sanotaan dokkarissakin.

En poistanut some-tilejäni dokkarin katsomisen jälkeen. Mutta olen sentään yrittänyt vähentää ärsyttävää ja turhanpäiväistä selaamista! Pakotan itseni miettimään sitä ikävää, minusta piittaamatonta tekoälyä, joka kontrolloi, manipuloi ja ohjailee kaikkea, mitä netissä teen. Tyrkyttää katsottavakseni kissavideoita. Ja blooperseja. Pudottaa YouTube-kuoppiin ja heittää perään tikapuiden sijasta lapion, jotta voin kaivautua syvemmälle.

The Social Dilemma (Valvontakapitalismin vaarat) katsottavissa Netflixissä… joka on sekin osaltaan syyllinen juuri siihen, mistä dokkari varoittaa.

PS. Kaiken tämän jälkeen on ehkä hieman pönttöä suositella sisältöä YouTubesta, mutta varaukseton suositus YouTubessa ilmaiseksi katsottavana olevalle The Real Story of Paris Hilton -dokkarille. Sekin käsittelee osaltaan internetin ja sosiaalisen median vaaroja. Ennen kaikkea se kertoo kuitenkin siitä, minkälainen nainen ”alkuperäinen influencer” Paris Hilton on bimbon julkisuuskuvansa ja kohuotsikoiden takana. Dokkari ottaa myös melko hurjan käänteen hänen lapsuutensa tapahtumiin.