Kategoriat
Ajattelin tänään Leffat

Onko Disney-prinsessat huonoja esikuvia? Osa 2: Tuhkimo

Kirjoitus on alun perin julkaistu 30.10.2018 Lilyssä.

Suosikkiasia: Disney-piirretyt

Suosikkityyppi: Tuhkimo

Kuva: Disney

Kirjoitin toissaviikolla, kuinka näyttelijä Keira Knightley oli kertonut talk-show’ssa, ettei anna kolmevuotiaan tyttärensä katsoa tiettyjä Disney-piirrettyjä. Hän mainitsi, että kieltolistalla ovat ainakin Pieni merenneito ja Tuhkimo.

Knightleyn tarkoitusperät ovat varmasti hyvät, mutta hänen kommenttinsa sai minut pohtimaan Disney-prinsessoja ja heidän oletettua huonoa vaikutustaan lapsiin. Ovatko mainitut Ariel ja Tuhkimo – tai muut Disney-prinsessat – oikeasti huonoja esikuvia? Antifeministisiä höppänöitä, joiden negatiiviselta vaikutukselta lapsia on suojeltava? Avuttomia tyttösiä, jotka odottavat pelastavaa prinssiä ja siinä samalla tarjoilevat lapsille epärealistisia odotuksia rakkaudesta, kauneudesta ja sukupuolirooleista?

No, kauneusihanteiden osalta Disney-prinsessat eivät ole mitään malliesimerkkejä. Langanlaihoiksi piirretyt isotukkaiset ja punahuuliset tytöt edustavat kovin rajattua kuvaa kauneudesta, minkä lisäksi heidän ylimaallista kauneuttaan usein vielä erikseen korostetaan. Ja totta on sekin, että valtaosa prinsessasaduista päättyy siihen, että prinsessa saa prinssinsä ja he elävät elämänsä onnellisina loppuun saakka.

Jos kuitenkin tarkastellaan itse prinsessoja, heidän persooniaansanomisiaan ja tekemisiään, he eivät ehkä lopulta ansaitsekaan mainettaan huonoina esikuvina. Ei ainakaan Keira Knightleyn kieltolistalla oleva Pieni merenneito, joka paljastui puutteineen kaikkineen vallan hyväksi tyypiksi; rohkeaksi, reippaaksi ja avarakatseiseksi nuoreksi naiseksi.

Lue lisää: Onko Disney-prinsessat huonoja esikuvia? Osa 1: Ariel

Miten on muiden Disney-prinsessojen laita?

Sarjassamme Onko Disney-prinsessat huonoja esikuvia? seuraavaksi tarkastelussa Tuhkimo.

Onko Tuhkimo huono esikuva?

Tuhkimo vain odottaa rikkaan miehen pelastavan hänet.

Näin Keira Knightley perusteli päätöstään olla näyttämättä Tuhkimoa tyttärelleen.

En ollut katsonut Tuhkimoa (Disneyn animaatioversiota siis) ikuisuuteen, mutta jopa hatarilla muistikuvillani pystyin kyseenalaistamaan tuon väitteen.

”Odottaa rikkaan miehen pelastavan?!” Eikä mitään odota! Tuhkimohan vain lähtee kerrankin juhliin – ja prinssi sattuu rakastumaan häneen.

Aloitetaan kuitenkin alusta.

Vuonna 1950 ensi-iltansa saanut Tuhkimo perustuu 1600-luvulla eläneen ranskalaisen Charles Perrault’n Cendrillon-satuun (joka puolestaan perustuu ikivanhaan kansansatuun). Tarina lienee kaikille tuttu: kiltistä Tuhkimosta tulee ilkeän äitipuolensa ja tämän kahden tyttären piika, kun hänen isänsä kuolee. Äitinsä Tuhkimo on menettänyt jo aiemmin. Äitipuoli, lady Tremaine, on järkyttävä naispaholainen, joka kaltoinkohtelee Tuhkimoa päivästä toiseen. Siskopuolet Anastasia ja Druzella ovat hemmoteltuja kitisijöitä, jotka vain kiusaavat, kiusaavat ja kiusaavat. Tuhkimolla on eläinystävänsä, mutta elämä on muuten synkkää selviytymistaistelua. Sitten tulee tanssiaiskutsu, ripaus taikaa, prinssi, lasikenkä ja lopulta onnellinen loppu.

On oikeastaan aika hassua, että lähtökohdat tuntien Tuhkimon voi edes ajatella olevan huono esikuva.

Niin vain satu on kuitenkin kääntynyt esimerkiksi haitallisesta ”prinsessakulttuurista”, joka opettaa tytöille, että komea prinssi on vastaus kaikkeen. Ongelmat ratkeavat kun prinssi tulee ja pelastaa! Ja prinssi pelastaa, jos sinulla on nätti naama ja kaunis mekko.

Tuhkimon on sanottu olevan passiivinen heittopussi, joka vain odottaa tulevansa pelastetuksi. Hän tekee mutisematta määrätyt kotityöt, eikä edes yritä puolustaa, saati pelastaa itseään. Tuhkimo ei ole voimaannuttava roolimalli, vaan just se reppana tyttönen, joka tarvitsee miehen pelastamaan itsensä.

Tämä katsantokanta ei kuitenkaan ota lainkaan huomioon sadun synkkää kontekstia. Itse asiassa se on aika vahingollinen näkemys. Joo, syytetään vaan hyväksikäytön ja henkisen (fyysisenkin) väkivallan uhria siitä, ettei hän puolusta itseään! Oma vika, mitäs et paennut tai taistellut tai väittänyt vastaan.

Ihan elokuvan alussa kertojaääni toteaa näin: Cinderella was abused, humiliated and finally forced to become a servant in her own house.

”Pahoinpideltiin, nöyryytettiin ja pakotettiin palvelijaksi”. Kontekstia ei edes tarvitse lukea rivien välistä.

Tuhkimolla on jo lähtökohtaisesti ollut traumaattinen lapsuus. Hän on äiditön tyttö, joka menettää rakkaan isänsä. Sitten se yksi aikuinen, joka hänen elämässään vielä on jäljellä, lady Tremaine, paljastuu hirviöksi. Traumaa trauman päälle.

Minne Tuhkimo pakenisi? Hänhän on aivan yksin – pikkulinnuista ja hiiristä huolimatta.

Miten Tuhkimo voisi puolustaa itseään? Hän on tilanteessa, jossa hänellä ei ole lainkaan valtaa.

Taistelematta jättäminen on turvallisinta. Pokkuroinnista ei seuraa mitään hyvää.

Kohtaukset Tuhkimon ja lady Tremainen välillä ovat todella ahdistavia. Jos on jokin syy olla näyttämättä Tuhkimoa pikkulapsille, niin ne.

… and yet, through it all, Cinderella remained ever gentle and kind. For each dawn she found new hope that someday her dreams of happiness would come true. 

Näin kertoja jatkaa alun pohjustusta.

Niin, kaiken kauheuden keskellä Tuhkimo on ystävällinen ja kiltti. Hän ei kyynisty, eikä menetä kykyään unelmoida. Vihan sijaan hän valitsee optimismin. Nämä ovat hänen selviytymismekanismejaan. Ja vaikka tämän päivän tosielämässäkin joku väittää toista, kiltteys ei ole heikkoutta. Eikä optimismi tarkoita sitä, että yrittäisi kieltää totuuden.

Tuhkimo on kaikkea muuta kuin heikko ja passiivinen tyttörukka. Hän ei tappele vastaan fyysisesti tai verbaalisesti, koska se ei yksinkertaisesti ole järkevää. Hänen supervoimansa ovat hyvä sydän, unelmointi ja henkinen vahvuus. Tuhkimo pakenee kovaa elämäänsä unelmiinsa (”they can’t order me to stop dreaming”). Nämä unelmat eivät liity millään tavalla pelastavaan prinssiin tai rakkauden löytämiseen, vaan vapauteen. Tuhkimo haluaa vain olla vapaa, se on hänen unelmansa. Ja kuka voisi häntä siitä syyttää?

Tanssiaiskutsu tarkoittaa Tuhkimolle pientä pakoa kurjasta todellisuudesta, pientä hetkeä, jolloin hänen unelmansa voisi toteutua. Vaimoa etsivästä prinssistä intoilevat siskopuolet ja lady Tremaine, ei Tuhkimo. Tanssiaisissa Tuhkimo ei edes tajua, että tyyppi jonka kanssa tanssii ja johon hän rakastuu on prinssi.

Koko satu kertoo unelmien voimasta. Sehän on A Dream Is a Wish Your Heart Makes -tunnuskappaleenkin sanoma.

A dream is a wish your heart makes
When you’re fast asleep
In dreams you will lose your heartaches
Whatever you wish for, you keep

Have faith in your dream and someday
Your rainbow will come smiling through
No matter how your heart is grieving
If you keep on believing
The dream that you wish will come true

Jos vain uskot tarpeeksi, unelmasi toteutuvat.

Tässä kohtaa voisi kai kritisoida tätä viestiä.

Eihän se aina mene niin, ei unelmointi aina riitä! Pitää tehdä töitä.

Ja sitten voi sanoa, että laulun sanoista huolimatta satu kyllä noteeraa sen, että unelmien saavuttaminen vaatii myös tekoja.

Tuhkimoko muka passiivinen odottelija? Ei ole. Hänellä on aktiivinen rooli oman unelmansa toteuttamisessa.

Tuhkimo itse tuo esille sen, että tanssiaiskutsu koskee myös häntä. Hän tarttuu tilaisuuteen olla hetken vapaa. Tietyssä mielessä myös se, että eläinystävät tekevät tanssiaismekon ja lopulta pelastavat Tuhkimon kun lady Tremaine on lukinnut hänet huoneeseensa, johtavat takaisin Tuhkimoon itseensä. Vähän kuin karman laki: hyvistä teoista seuraa hyvää. Koska Tuhkimo on auttanut ystäviään, he auttavat vuorostaan häntä. On myös kokonaan Tuhkimon sinnikkyyden ansiota, että hän pääse sovittamaan lasikenkää. Ei sitä mahdollisuutta hänelle tarjota, hän itse pyytää. Ja kun lady Tremaine rikkoo lasikengän (hyvin kirjaimellisesti pyrkien siis rikkomaan Tuhkimon unelman), Tuhkimo itse ratkaisee ongelman kaivamalla taskustaan ehjän kengän.

Entä hyvä haltijatar sitten? Se lempeä rouva, joka ilmaantuu sinä ainoana hetkenä, kun Tuhkimo on vaarassa menettää toivonsa.

Ripaus taikaa ihan varmasti, mutta eikö tuo taika ole lähtöisin Tuhkimosta itsestään? Eikö hyvä haltijatar ole Tuhkimon hyvän sydämen, periksiantamattomuuden ja sisukkuuden ruumiillistuma? Hänen sisältä kumpuava voimansa, se sisäinen ääni, joka käskee olemaan luovuttamatta?

Tuhkimo: I can’t believe, not anymore. There’s nothing left to believe in. Nothing!

Hyvä haltijatar: Nothing, my dear? You don’t really mean it. If you lost all your faith, I couldn’t be here and here I am.

Ilman Tuhkimoa itseään, ilman hänen hyvää sydäntään ja toiveikkuuttaan mitään hyvää haltijatarta ei koskaan olisi.

Eikä ole sattumaa, että hyvä haltijatar on herttainen, lempeällä äänellä puhuva lämmin äitihahmo. Sellainenhan Tuhkimon elämästä on puuttunut aina. Sellaisen Tuhkimo olisi ansainnut, mutta saikin kylmän ja ilkeän lady Tremainen.

Eli onko Tuhkimo huono esikuva?

Ei todellakaan! Tuhkimohan on oikea supersankari.

Hän on nuori tyttö, joka on elämässään kohdannut lukuisia vastoinkäymisiä, mutta ei ole antanut niiden kyynistää itseään. Hän on ystävällinen, kiltti ja lempeä, vaikka kontekstin huomioon ottaen voisi olla kaikkea muuta. Hän on sisukas, periksiantamaton ja täynnä sisäistä voimaa.

Ei mikään heittopussi, vaan kammottavan henkisen väkivallan uhri, selviytyjä.

Ennen prinssiä, ennen häitä, ennen happily ever afteria Tuhkimo on pelastanut itse itsensä lukemattomia kertoja. Hän on pelastanut itsensä joka hiton päivä, kun ei ole antanut sydämensä tai sielunsa mustua.

Urheilussa käytetään usein ilmaisua tuhkimotarina. Vastoinkäymiset selättäneen altavastaajan voittaessa hehkutetaan, että vau, mikä tuhkimotarina! 

Miten se tyyppi, josta ilmaisu on oikeasti lähtöisin voisi olla huono esikuva?

LUE MYÖS:

Kategoriat
Leffat Sarjat Suosittelen

Halloween-katsottavaa kauhuleffojen vihaajille

Kirjoitus on alun perin julkaistu 27.10.2018 Lilyssä.

Suosikki-inhokkiasia: kauhuleffat

Suosikkiasia: Brooklyn Nine-Ninen halloween-jaksot😀

Kuvat: CBS / Fox / ABC / NBC / Fox

En voi sietää kauhuleffoja. Ja niitähän just pitäisi katsoa halloweenina, ainakin kaikkien jenkkisaittien mukaan. Kun googlettaa Halloween, what to watch? tuloksena on kauhuleffalistauksia. ”Scariest Movies for Halloween!” ”Scary Horror Movies in Netflix!” 

Pelkoa, kauhua ja kummituksia, koska nehän kuuluvat halloweeniin. Ilmeisesti myös sarjamurhaajat. (Toki myös karkki ja kurpitsalyhdyt.)

Minua alkaa pelottamaan pelkästään se, kun menen Netflixissä sinne kauhuleffojen osastolle. Ne kuvat ovat jo tarpeeksi kammottavia.

Muistan, kun ystäväni halusi katsoa Saw’n. Tästä on jo aikaa, olisinko ollut ehkä viisitoista. Joo, kyllä me se leffa katsottiin, mutta minä luin koko sen ajan Aku Ankkoja. Samankaltaisella välttelytaktiikalla olen myös ”katsonut” Hohdon. En ole lainkaan traumatisoitunut talvisista vuoristohotelleista tai karmivista kaksostytöistä, joten en tainnut kiinnittää leffaan mitään huomiota.

Esimerkiksi Netflixissä on kyllä ihan kelpo valikoima kauhuleffoja. Jos en olisi jänishousu, katsoisin ainakin It’n.

Koska olen jänishousu, jätän mieluusti tutustumatta Pennywiseen.

Jos näin halloweenin lähestyessä kaipaisin teemaan soveltuvaa katsottavaa, valitsisin sarjan tai elokuvan, jossa ei ole murhanhimoisia klovneja. Sellaisiakin onneksi löytyy.

Tässä muutama:

(kaikki ovat Netflixistä, koska sitä minä itse käytän)

1. Komediasarjojen Halloween-jaksot

Frendit / The One with The Halloween Party (kausi 8, jakso 6)

  • Phoebe ihastuu kaksossiskonsa mieheen, Ross ja Joey kisaavat saman naisen huomiosta, Chandler on pinkki pupu, Spudnik… klassikkokamaa!

How I Met Your Mother / The Slutty Pumpkin (kausi 1, jakso 6) & The Slutty Pumpkin Returns (kausi 7, jakso 8)

  • Ekan kauden mysteeri tuli päätökseen seiskakaudella.

Modern Family / Halloween (kausi 2, jakso 6), Open House of Horrors (kausi 4, jakso 5), Halloween 3: AwesomeLand (kausi 6, jakso 6) & Halloween 4: The Revenge of Rod Skyhook (kausi 8, jakso 5)

  • Pritchett-Dunphy-Delgado-Tuckerit vetävät halloweenin aina kunnolla överiksi.

New Girl / Halloween (kausi 2, jakso 6) & Keaton (kausi 3, jakso 6)

  • Tuttua New Girl -sekoilua plus naamiaisasuja.

Brooklyn Nine-Nine / Halloween (kausi 1, jakso 6), Halloween II (kausi 2, jakso 4), Halloween III (kausi 3, jakso 5) & Halloween IV (kausi 4, jakso 5)

  • It’s Halloween Heist time! (En ole kaikkein suurin Brooklyn Nine-Nine -fani, mutta halloween-jaksot ovat huippuja)

2. Chilling Adventures of Sabrina (Sabrina – Pimeällä puolella)

Mikä nyt sopisi halloweeniin paremmin kuin noidat!

Parahiksi halloween-viikonlopuksi Netflix vyörytti nähtäväksi uuden kymmenosaisen Chilling Adventures of Sabrina -sarjan, päivitetyn Sabrina, teininoita -version siis. Kiernan Shipkan tähdittämä CAOS on paljon synkempi kuin se sarja, jota ainakin minä vuosituhannen vaihteessa katsoin. Sarja ei perustu tuohon leppoisaan komediasarjaan, vaan Archie Comicsin sarjakuviin. Mukana menossa joka tapauksessa Sabrina SpellmanHilda ja ZeldaHarvey Kinkle ja (harmillisesti puhumaton) Salem.

3. Suurin piirtein teemaan sopivat sarjat

Lucifer

Kyllähän sarja, jonka pääosassa on itse PAHOLAINEN lasketaan halloween-kelpoiseksi katsottavaksi?

Rikossarjaa, fantasiaa ja komediaa yhdistelevä Lucifer on leppoisaa hömppää – siitäkin huolimatta, että se kertoo helvetin hylänneestä paholaisesta. Tämä langennut enkeli, helvetin ex-herra Lucifer Morningstar on brittiaksentilla puhuva losangelesilainen yökerhon omistaja, joka päätyy rikostutkijan apulaiseksi. Walesilaisnäyttelijä Tom Ellis on huippu itserakkaana Luciferina.

Lucifer ehdittiin muuten jo kertaalleen kuopata, mutta Netflix pelasti sarjan fanien hurjan kampanjoinnin jälkeen. Sen neljättä kautta kuvataan parhaillaan.

The Good Place

No siis sarjahan kertoo kuolemasta! Siinä on kuolleita tyyppejä ja demoneita! Okei, ehkä vähän kaukaa haettua, mutta The Good Place on niin loistosarja, että sitä sopii katsoa oli joulu tai juhannus. Tai halloween. Yksi fiksuimmista komedioista koskaan.

(Suomen) Netflixissä on vasta ykköskausi, mutta kakkonen on tulossa toivottavasti pian. Jenkeissä pyörii jo kolmas.

Tai ehkä joku näistä…

Orphan Black / Klooneja ja kaikkea muuta kummallista. Suurin taikatemppu on kuitenkin pääosan Tatiana Maslany.

Riverdale / Ainakin kolmannen kauden ekat jaksot ovat olleet kovinkin teemaan sopivia.

Eliittikoulu / Murhamysteeri höystettynä teinien rakkauskoukeroilla ja luokkaeroilla. Koukuttaa, muttei kammota.

(Netflix vaikuttaa haluavan, että kaikki katsoisivat tänä halloweenina The Haunting of Hill Housea. Se ei kuitenkaan taida läpäistä mun ei saa olla liian pelottava -standardia)

4. Ei-pelottavia halloween-leffoja

Hokkus Pokkus (1993) / Halloween-klassikko

Hotel Transylvania (2012) / Animaatiossa Dracula omistaa hirviöhotellin.

Kaunotar ja hirviö (2017) / Kyllähän Kaunottaressa ja hirviössä on ihan tarpeeksi halloween-elementtejä. Ainakin noita. Ja hirviö. Ja puhuva teekuppi!

5. Menossa halloween-bileisiin?

Eli asuinspiraatiota naamiaisiin!

Clueless (1995) / Olisitko Cher vai Dionne?

Kuva: Paramount

Glow (2017-) / Zoya The Destroya! Mun hiuksiin ei kyllä koskaan saisi tuollaista viritelmää…

Jessica Jones (2015-) / Farkut, huppari, nahkatakki, bootsit ja kaulahuivi. Check, check, check, check ja check. Kun haluat päästä helpolla…

Kuva: Netflix

PS. Mun mielestä kaikkein paras halloween-jakso on tietysti Parks and Recissä, mutta se ei päässyt listalle, kun ei ole Netflixissä. Mutta HBO:ssa: Halloween Surprise (kausi 5, jakso 5). Ben ja Leslie 4-ever!

Kategoriat
Ajattelin tänään Oma elämä

Kotisi on tuhoutumassa – mitkä TAVARAT pelastat?

Kirjoitus on alun perin julkaistu 24.10.2018 Lilyssä.

Suosikkitavarat: Nämä neljä. 

Minä olen kauhean kiitollinen kaikista omistamistani tavaroista. Ennen kaikkea tietysti ihan niistä perusjutuista, joiden arvon huomaisi, jos ne otettaisiin pois. On sänky, jossa nukkua. Pöytä, jonka ääressä syödä ja tehdä töitä. On uuni ja jääkaappi ja pesukone. Kattiloita ja paistinpannu. Verhot ikkunoiden edessä. Sähköhammasharja ja sählymaila. 

Kuvittelen, etten olisi mikään hurja tavaran hamstraaja, mutta totuus lienee toinen. Kaikki on toki suhteellista, mutta onhan mulla hitto vie tosi paljon kamaa, sellaistakin, mitä en välttämättä tarvitsisi. Kuten nyt vaikka ihan liikaa astioita siihen nähden, etten ole koskaan järjestänyt kymmenen hengen illalliskutsuja. 

Jos kaikki elämisen kannalta oleelliset jutut otetaan pois, jäljelle jää vielä iso kasa ns. turhia tavaroita. Kaikki ne ylimääräiset astiat, sisustushärpäkkeet ja koriste-esineet. Korut, osa vaatteistakin. Mitkä niistä turhista jutuista ovat oikeasti tärkeitä? Loppujen lopuksi aika harva.

Mitä pelastaisit tuhoutumassa olevasta asunnostasi? Jos tulisi vaikka asteroidi, joka murskaa just sun kodin. Tai radioaktiivista säteilyä. Tai tulipalo. Minuutti aikaa ennen tuhoa, mitä pelastat? Ihmiset ja eläimet totta kai, mutta sen jälkeen? Mitkä tavarat pelastaisit, jos saisit mahdollisuuden? Mikä materiaalinen asia on niin tärkeä, että valitsisit sen kaiken muun keskeltä, ottaisit mukaasi, jos kotisi olisi tuhoutumassa? Mitä tavaraa ei voi korvata, millä on eniten tunnearvoa? 

Sängyt, pöydät ja jääkaapit ovat tärkeitä juttuja, mutta niin ovat jotkut ”turhatkin” tavarat.

Minä pelastaisin ennen kaikkea muuta nämä neljä juttua… eli suosikkitavarani. Rahallinen arvo nimellinen, tunnearvo mittaamaton.

1. Päärynä

(Meinasin aloittaa tämän toteamalla, että suosikein suosikkitavaroistani on vähän nolo, mutta höpö höpö! Lapsuusmuistot kunniaan!)

Mulla on noin nelivuotiaasta asti ollut pieni vihreä pehmolelu-dinosaurus, Päärynä nimeltään. Päärynän historia on vähän hämärän peitossa, muistikuvieni mukaan olen saanut sen iskältä nimipäivälahjaksi. Jotenkin tuntuu, että se olisi ostettu Kotkan vanhasta Sokoksesta, muistissa välkkyy kori, joka oli pehmodinoja täynnä. Voin olla väärässäkin. Päärynä on joka tapauksessa ensimmäinen tavara, jonka pelastaisin. Sillä on ihan hirvittävän paljon tunnearvoa, mokomalla nuhjuisella dinosauruksella.

Päärynä oli lapsena mun suosikkilelu. Kun ekaluokan luokkakuvaan sai ottaa mukaan lelun, mulla oli Päärynä. Se kulki leireille ja reissuille ja kavereiden luokse. Rakastin sitä jo lapsena. Ja sitten kun kasvoin, se oli ainoa lelu, jota en koskaan pakannut pahvilaatikkoon tai vienyt kirpputorille. Se muutti mukana pois lapsuudenkodista, ensin hetkeksi Joensuuhun, sitten Helsinkiin. Siinä se on aina ollut, mun sängyllä. Lapsuudenkodin sängyllä, ekan soluasunnon sängyllä, ekan ja tokan ja kolmannen ja neljännen Helsinki-kodin sängyllä. Ehkä hassua, mutta en välitä.

En tiedä, miksi Päärynä on mulle niin tärkeä edelleen, 29-vuotiaana. Kai se muistuttaa lapsuudesta, tuo turvaa. Tai ehkä Toy Story -elokuvat ovat vaikuttaneet vähän liikaa, ajatus niistä poloisista leluista, joilla lapsi ei enää leiki kun kasvaa isoksi 😀

2. Valokuvat

Muistan lukeneeni artikkelin perheestä, jonka koti tuhoutui tulipalossa. Kyseessä oli rivitalo, ja perheellä oli ennen palon leviämistä omaan asuntoon ollut pieni hetki hakea joitain tavaroita turvaan. ”Ota valokuvat”, palomies oli neuvonut perheen äitiä. Niinpä, melkein kaiken muun saa korvattua, mutta ei filmikameralla otettuja vanhoja valokuvia.

Heti sen jälkeen, kun olisin laittanut Päärynän taskuun, kantaisin tuhoutuvasta talosta mukanani kaikki mahdolliset valokuva-albumit. Luulen, että niin tekisi aika moni muukin. Valokuviin on säilötty iso osa omaa lapsuutta ja oman perheen historiaa. Hetkiä, joita ei muista, mutta jotka tulevat kuvien kautta vähän todellisimmiksi. Hetkiä, jotka muistaa kristallinkirkkaasti, vaikka niistä olisi kulunut vuosia. Pieniä välähdyksiä lapsuuden kesistä ja jouluaatoista.

Katselen valokuvia aika usein, varsinkin lapsuudenkodissa ollessani. Omia kuvia on tietenkin aina hauska katsoa, mutta yhtä lailla hienoa on selailla omien vanhempien lapsuus- ja nuoruuskuvia. Usein sitä nimittäin unohtaa, että porukoilla oli elämänsä ennen meitä. Että samalla tavalla nekin olivat nuoria. Nykyään useimmat kuvat ovat digitaalisessa muodossa, mikä on mahdollisten talojen tuhoutumisten kannalta hyvä juttu, mutta nostalgian kannalta vähemmän hyvä. 

Jos en saisi mukaani kaikkia valokuvia, ottaisin ainakin yllä olevassa kuvassa näkyvän kehystetyn lapsuusmuiston. Tuo valokuva on sekin kulkenut mun mukana lapsuudenkodista omiin koteihin. Ei se ole sinänsä kummallinen, minä ja sisarukseni miljoona vuotta sitten raitayöpaidoissamme. En minä tuota hetkeä muista ja kehyskin on kovin tavallinen. Kuva on silti tärkeä, olen jotenkin kiintynyt siihen. Se kuuluu samaan ”ainahan se on siinä ollut” -sarjaan kuin Päärynäkin.

3. M-kaulakoru

Ainoa koru, jonka perään itkisin, on mun M-riipus. Olen saanut sen kastelahjaksi kummiltani eli se on ollut omaisuuttani lähes koko elämäni. Huikea ajatus! En minä sitä ole koko elämääni käyttänyt ja on pitkiä jaksoja, kun se ei ole kaulassani lainkaan. Se on silti äärettömän rakas. Musertuisin, jos se katoaisi (sen vuoksi en aina pidäkään sitä, pelkään että se häviää).

Kaulakorun toiselle puolelle on kaiverrettu nimikirjaimeni M, toiselle syntymäaikani. Perus kummilahja siis, mutta tunnearvo nostaa korun arvoa hurjasti omissa silmissäni. Jotenkin kai myös fiilistelen sitä ajatusta, että jos koskaan saisin lapsen, voisin antaa korun hänelle. Mulla on tallessa oman isäni mahdollisesti myös kastelahjana saama kaulakoru. Se on samanlainen kuin omani, mutta koristeltuna hänen nimikirjaimellaan.

4. Merikartta

Edellisistä poiketen tämän historia ei ulotu lapsuuteeni. Se on itse asiassa melko uusi juttu kotonani, Kotka-merikartta nimittäin. Sain kartan joitain vuosia sitten ystävältäni tuparilahjaksi. Tykkään siitä noin esteettisellä tasolla, mutta vieläkin tärkeämpää: se muistuttaa minua samaan aikaan kahdesta tärkeästä jutusta, kodista ja ystävyydestä. Ihan hyvin elottomalta asialta. 

Ystävyydestä luonnollisesti siksi, että sain sen ystävältäni. Kodista siksi, että vaikka olen ollut jo vuosia paperilla helsinkiläinen, Kotka on kuitenkin aina koti. Saattaa kuulostaa sentimentaaliselta lässytykseltä, mutta seinällä roikkuva kartta muistuttaa minua omista juuristani. Sitä katsomalla tulee mieleen muistoja. Vaikkapa se, kun pienenä huristeltiin mummin ja vaarin keltaisella moottoriveneellä Sapokasta Varissaareen. Tai kaikki ne kerrat kun pyöräiltiin Norskin siltaa pitkin kouluun keskustaan. Kuutsalon kesäleirit, Santalahden luontopolku, Laivaleikkipuisto, Mussalon luola… kaikki ne ihmiset, paikat ja tapahtumat, jotka tekivät lapsuuteni.

PS. Bonuslista (eli nämäkin haalisin mukaani, jos noiden neljän jälkeen jäisi vielä aikaa): 

Kaksi mummon kätköistä saatua Arabian vanhaa kynttilänjalkaa. Kolme porukoilta nyysittyä peltistä teerasiaa. Kirpparilta ostamani lasinen rasia. Mikki Hiiri -teepaita, jonka iskä toi Pariisin Disneylandista. Pahvilaatikko täynnä lapsuusmuistoja. Arsenal-huppari. Mummolta perityt kultasormukset.