Kategoriat
Sarjat Suosittelen

Kuusi piristävää sarjatärppiä synkkyyden keskelle

Kirjoitus on alun perin julkaistu 25.11.2021 Lilyssä.

Suosikkiasia: piristävät sarjat!

Kuva: HBO Max

Tasan vuosi sitten kirjoitin postauksen Kyl tää täst ja komediaa. Oli tuolloin pientä pandemiaväsymystä havaittavissa:

Kyl tää täst, kyl tää täst… olen toistellut sitä itselleni ja muille kuin jotain hiton mantraa. Kyl tää täst, kohta kaikki on taas normaalia. Kyl tää täst, jaksetaan vielä vähän aikaa. Kyl tää täst, rokote on tulossa.

Ja tottahan se on, kyl tää täst, väistämättä. Uskonhan minä siihen. Mutta kun maanantaina taas kuuli uusista rajoituksista ja rajusti kasvavista tartuntaluvuista, niin hitto vie vähän kyllä löi kasvoille että ei tää täst vielä hetkeen.

Olisi superkiva, jos olisin säästynyt tältä uusinnalta, mutta ilmeisesti pandemia vähät välittää mun toiveista. Jotenkin sitä on taas ajauduttu tilanteeseen, että on pakko toistella kyl tää täst kyl tää täst kyl tää täst. Ja kyllä minä edelleen uskon siihen, mutta samalla tiedostan – taas –  että ei tää täst vielä hetkeen. Pöh. Ehtihän sitä pari kuukautta olla takaisin konttorilla.

No mutta unohdetaan synkistelyt hetkeksi! Tai ainakin tarjotaan niihin lääkkeeksi parit hassut, höttöiset ja epäsynkät sarjat. Koska mitä muutakaan tässä nyt voi tehdä?

Selling Sunset / Netflix

Kirjoitin viime vuoden syyskuussa, kuinka Netflixin realitysarja Selling Sunset: Hollywoodin kiinteistönvälittäjät on kuin aikuisten The Hills. Edelleen samaa mieltä. Ja edelleen olen myös sitä mieltä, että Selling Sunset on loistava! Siis siihen tarkoitukseen, kun se kiistatta on tehty. Eli viihtymiseen. Se on täydellistä aivot narikkaan -viihdettä; kauniita ihmisiä, rakennettua ”todellisuutta”, feikkidramaa ja feikkiriitoja ja hulppeita miljoonalukaaleita. En jaksa kyseenalaistaa sarjan aitoutta, en vuosi sitten kun katsoin ekat kolme kautta about viikossa, enkä nyt kun neloskausi saapui ilahduttamaan minua ja meitä pimeyden keskelle. Täydellinen ajoitus! Kaipaankin vähän Los Angelesin aurinkoa elämääni. En usko, että olen ainoa.

Btw, olen yhtä aikaa Team Chrishell ja Team Christine. Ring the bell, ladies!

Selling Sunset: Hollywoodin kiinteistönvälittäjät, neljä kautta Netflixissä.

Sex Lives of College Girls / HBO Max

HBO Maxilla alkanut Sex Lives of College Girls ei ole nimestään huolimatta mitään Girls Gone Wild -irstailua, vaan Mindy Kalingin ja Justin Noblen luoma draamakomedia opiskelunsa aloittavista ja kämppiksiksi päätyvistä nuorista naisista. Sarjaa on tullut katsottavaksi vasta kaksi jaksoa, mutta ainakin alku on ollut oikein lupaava. Kimberly (Pauline Chalamet… erään Timothéen sisko btw), Bela (Amrit Kaur), Leighton (Reneé Rapp) ja Whitney (Alyah Chanelle Scott) tuntuvat puutteineen ja vikoineen täydellisen epätäydellisiltä hahmoilta, ja meininki on muutenkin oikein raikasta ja riehakasta.

Sarjassa on paljon Mindy Kalingin sarjoille (mm. Never Have I Ever ja The Mindy Project) ominaisia piirteitä; popkulttuuriviittauksia, nopeaa ja nokkelaa dialogia, feminismiä sekä inklusiivinen ja monikulttuurinen näyttelijäjoukko.

Sex Lives of College Girls HBO Maxissa. Uusi jakso viikoittain. 

Emily in Paris / Netflix / 22.12.

Kakkoskausi tulossa 22.12.! Olen yhä sitä mieltä, että Emily in Parisin ykköskausi oli höttöistäkin höttöisempää, helposti unohdettavaa ja heikkolaatuista hattaraa. Kaiken perusteella näyttää siltä, ettei mikään muutu kakkoskaudellakaan. Silti – tai ehkä juuri siksi – uusi kausi pääsee listalle. Ihan sama, vaikka Emily (Lily Collins) on hyvin raivostuttava hahmo! Ihan sama, vaikka juoni on paperinohut. Vuosi sitten Emily in Paris julkaistiin juuri oikeaan aikaan – keskelle pimeyttä, epätietoisuutta ja epätoivoa – ja todennäköisesti sen vuoksi siitä tuli niinkin iso hitti. Tänä vuonna pitää odottaa joulukuun loppupuolelle, mutta eiköhän sitä pimeyttä ja epätoivoa ole silloinkin vielä jäljellä. Lähdetään sitten vaikka Pariisiin.

Emily in Parisin kakkoskausi tulossa Netflixiin 22. joulukuuta.

And Just Like That… / HBO Max / 9.12.

No camoon, tietysti! Siis minustahan Sex and the City olisi pitänyt jättää vuosituhannen vaihteeseen ja olla tahraamatta sen vaikutusvaltaista perintöä huonoilla elokuvilla. Ja taidan periaatteessa olla tätä uudelleen lämmiteltyä sarjaversiotakin vastaan. Mutta silti… samaan aikaan olen 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen teinejä, jolle Sinkkuelämää tulee aina olemaan yksi omien teinivuosien kulttuurisesti merkittävimmistä sarjoista. Plus just nyt en jaksa keksiä syitä sille, miksi And Just Like Thatia ei olisi koskaan kannattanut tehdä. Ja ei viisikymppisistä naisista nyt liikaa sarjoja ole tehty. Joten bring it on.

And Just Like That… tulossa HBO Maxiin 9. joulukuuta. Tai ehkä 10. joulukuuta jos mennään  Yhdysvaltojen aikavyöhykkeiden mukaan.

We Are Lady Parts / Yle Areena

No tässä on mieltä lämmittävä sarja! Vahva suositus, jos et ole vielä katsonut Yle Areenasta löytyvää brittikomediaa We Are Lady Partsia. On superhauska ja hyvin tehty. Ainoa miinus on se, että sitä on vain kuusi jaksoa.

We Are Lady Parts Yle Areenassa.

Starstruck / HBO Max

Toinen mieltä lämmittävä, valitettavan vähän jaksoja sisältävä komedia. HBO Maxista löytyvä Starstruck on kuin käänteinen ja paljon hauskempi Notting HillJessiellä (sarjan luoja Rose Matafeo) on humalainen yhden illan juttu Tomin (Nikesh Patel) kanssa. Ja sitten paljastuu, että Tom on kuuluisa elokuvatähti. Seurauksena on huvittavaa ja oikein sydämellistä säätöä.

Starstruckin ykköskausi HBO Maxissa. Kakkoskausikin on jollain aikajänteellä tulossa.

PS. Lisäisin listalle Rahapajan viimeiset jaksot, jotka tulevat Netflixiin 3. joulukuuta, mutta eihän ne hyvin todennäköisesti tule olemaan kovinkaan piristäviä. Mutta kun päädyin kahlaamaan sarjan läpi syksyn aikana, niin pitäähän mun nyt nämä viimeisetkin katsoa.

PPS. Amazon Primellä on alkanut suurtuotanto The Wheel of Time (suom. Ajan pyörä). Senkin olisin voinut laittaa listalle, mutta eipä tuokaan kovin piristävältä vaikuta. Onko joku katsonut sitä? En ole jaksanut vaivautua, vaikuttaa kovin raskaalta.

LUE MYÖS:

Kategoriat
Podcastit Sarjat Suosittelen

Viime aikojen suosikkisarjoja, hyviä sarjauutisia ja podcast, jota rakastan

Kirjoitus on alun perin julkaistu 8.10.2021 Lilyssä.

Suosikkiasia: ilmeisesti nordic noir kaikesta jeesustelusta huolimatta. Ja komediat! Aina.

Kuvat: Netflix & Channel 4

Ystävät, send help! Tiedättekö mitä menin nyt katsomaan? Netflixin tuoreehkon tanskalaisjännärin Kastanjamies.

Ei ollut kivaa katsottavaa! Hitto vie.

Raa’an murhan tapahtumapaikalta löytyy kastanjoista tehty hahmo. Sen avulla kaksi poliisia jahtaa tappajaa, jolla on jokin yhteys poliitikon kadonneeseen lapseen.

Olisinko kenties voinut tuosta kuvauksesta päätellä jotain?? Typerä minä. Olen uponnut kaikkeen ikävään synkkyyteen, vaikka kuinka olen viime aikoina jeesustellut ankeista sarjoista. Syytän edelleen Netflixin algoritmeja. Kohta sorrun katsomaan Midnight Massin.

Mutta siis; Kastanjamies oli itse asiassa todella hyvä. Siis tietysti ankea ja ihan liian pelottava, mutta hyvä. Koukuttava ja hyvin tehty, yllättäväkin. Yhdessä vaiheessa olin varma, että tiedän miten homma ratkeaa ja kuka on pahis. Leijuin sellaisessa itsetyytyväisessä nordic noir -besserwisseriydessäni. Ja sitten tajusin, että en minä mitään mistään tiennyt.

Sarja pohjautuu tanskalaisen käsikirjoittajan Søren Sveistrupin samannimiseen dekkariin. Muun muassa Jälkiä jättämättä -sarjasta tuttu Sveistrup on myös sarjaversion luoja, tuottaja ja pääkäsikirjoittaja. En ole lukenut kirjaa, mutta heitän silti, että oikein hyvä sarjaversio. Suositus. Hitto.

PS. Äiti, jos luet tätä; Kastanjamies kuuluu niiden hyvin spesifien ja tiukasti rajattujen sarjojen joukkoon, joita voin suositella sinulle. Tai siis voisinhan minä suositella vaikka mitä, mutta et pitäisi niistä mistään. Kastanjamies on niitä sun sarjoja. Että sitten kun taas käytät sitä mun Netflixiä…

Muita viime aikojen suosikkiasioitani:

Maid / Netflix

No synkkyyttä tämäkin, mutta erilaista synkkyyttä.

Väkivaltaisesta suhteesta lähtenyt nuori äiti saa töitä kotisiivoojana taistellessaan lapsensa ja paremman tulevaisuuden eteen.

Pääosassa nähtävä Margaret Qualley tekee hienon roolisuorituksen. Välillä 10-jaksoinen minisarja tuntui menevän vähän kurjuuspornon puolelle, mutta noin yleisesti pidin sarjasta. Piti otteessaan ja ainakin se kaikki kurjuus sai katsojan satasella Qualleyn esittämän Alexin puolelle. Qualleyn äitiä sarjassa näyttelee hänen oma äitinsä Andie MacDowell. Sarjalle löyhät raamit on tarjonnut  Stephanie Landin muistelmateos Maid: Hard Work, Low Pay, and a Mother’s Will to Survive.

We Are Lady Parts / Yle Areena

No tämän ei kai pitäisi olla synkkyyttä!! Eihän? Olen katsonut vasta ensimmäisen jakson Yle Areenaan juuri tulleesta We Are Lady Parts -komediasta, joten mistä minä tiedän vaikka se jossain kohtaa muuttuisi tyyliin kidnappausdraamaksi tai jotain.

Brittiläinen musiikkikomediasarja seuraa neljää lontoolaista muslimimimmiä, jotka perustavat punk-bändin ja tähtäävät menestykseen, Yle Areena kertoo. Ei ainakaan mainintoja kidnappauksista.

We Are Lady Parts on näkynyt monilla vuoden 2021 parhaiden sarjojen listoilla, joten mulla on siitä kohtuullisen isot odotukset. Siistiä, että tuli Areenaan melko tuoreeltaan.

Ekan jakson perusteella mainiota ja hurmaavan hauskaa kamaa! Sarjan on luonut ja käsikirjoittanut Nida Manzoor ja pääosissa ovat Anjana VasanSarah Kameela ImpeyJuliette MotamedFaith Omole ja Lucie Shorthouse.

Edit. Okei kaikki jaksot katsottu. Mikä julma vitsi on tämä, että jaksoja on vain kuusi?? Haluan lisää!! Huippu tapaus!

This Way Up / Yle Areena

Kun nyt Yle Areenasta oli puhe, edelleen suositus Aisling Bean mainiolle This Way Up -sarjalle. Sarjan kakkoskausi tuli Areenaan tovi sitten. Ainoa miinus: kuusi jaksoa oli ihan liian vähän. Olisin katsonut toisetkin kuusi.

Parks and Recollection

Podcastvinkki! Koska en ole pitkään aikaan maininnut, että Parks and Rec on ikuisesti suosikkisarjani. Ehkä. Ehkä olen, mainitsen sen melko usein. Anyways, Parks and Recollection -podcastissa Rob Lowe (siis Parks and Recin Chris Traeger) ja sarjaa käsikirjoittanut Alan Yang (joka sittemmin loi Master of None -sarjan Aziz Ansarin kanssa) käyvät sarjaa jakso jaksolta läpi. Muistoja, paljastuksia kulissien takaa, käsikirjoituspäätösten perustelua, yleistä läppää, muuta Parks and Rec -sälää, vieraitakin.

Rakastan. Podcastia on tullut nyt neljä jaksoa, ja haluaisin vaan lisää ja lisää. Tällaiset tv-sarjapodcastithan eivät ole mikään uusi juttu, mutta en ole jaksanut innostua niistä aiemmin. Tämä osui ja upposi. Vähemmän yllättäen. Olen katsonut Parks and Recin jaksot about viisi miljoonaa kertaa, joten tiedän mistä podcastissa puhutaan ja mihin milloinkin viitataan. Mutta sitten opin kaikkea uuttakin. Hauskaa!

Vaikka rakastan Parks and Reciä, olen hyvin tietoinen siitä, ettei sarja ole kestänyt aikaa täydellisesti. On ollut mielenkiintoista kuulla Alan Yangin kommentteja aiheesta, hän kun on ollut kirjoittamassa niitä 2020-luvun linssillä katsottuna rasistisia ja seksistisiäkin vitsejä. Myös ykköskauteen liittyvä keskustelu on ollut mielenkiintoista. Tiedossa on, että Parks and Rec etsi pitkään itseään, ja ykköskausi on tyyliltään ja tunnelmaltaan ihan eri sarja kuin millaisena se lopulta opittiin tuntemaan. Ja millaisena minä sitä rakastan.

Hyvät sarjauutiset

Young Royalsin kakkoskausi, Derry Girlsin kolmoskausi, Sex Educationin neloskausi… viime aikoina on tullut paljon hyviä sarjauutisia!

Erityisesti fiilistelen sitä, että tuo viime kesän sydämellinen ruotsalaishitti Young Royals saa kakkoskauden. On oikeasti ollut yksi parhaista asioista, jonka olen tänä vuonna katsonut.

Hurmaava Derry Girls päättyy kolmoskauteen, mutta ainakin saadaan se! Toivottavasti tulee asap myös Netflixiin. Ettei mun tarvitse katsoa lisää pelottavia sarjoja! Oikeasti, ne algoritmit ovat päättäneet saada minut katsomaan sen Midnight Massin… sorrun ihan kohta. Onneksi mulla on vielä viisi jaksoa We Are Lady Partsia jäljellä.

PS. Kastanjamiehestä (ja muista pelottavista sarjoista) olen tajunnut sen, kuinka paljon musiikki ja äänitehosteet vaikuttavat katsomiskokemukseen ja pelon tunteeseen. Ei ole yhtään niin paha, kun laittaa mutelle. Mahdollisesti katsoin Kastanjamiestä paikoin ilman ääntä. Hyvä on, katsoin melkein kaikki pelottavat kohtaukset ilman ääntä. Mutta camoon, ne synkät metsäkohtaukset yhdistettynä pahaenteiseen musiikkiin. Ei kiitos.

Kategoriat
Sarjat Tyypit Urheilu

Viime aikojen suosikkiasioita: Simone Biles, Bukayo Saka ja iloiseksi tekevä komediasarja

Kirjoitus on alun perin julkaistu 12.7.2021 Lilyssä.

Suosikkityypit: Josh, Simone ja Bukayo

Kuvat: Twitter / Arsenal, Freeform / Everything’s Gonna Be Okay, Facebook Watch / Simone vs. Herself

XXXXXXXXX

(Olen maininnut, että mulla on pieni pakkomielle alustaa nämä Viime aikojen suosikkiasiat -postaukset jotenkin nokkelasti. En voi vain mennä suoraan asiaan kuten järkevä ihminen. Mutta nyt, I’ve got nothing. Joten jos vaan jätän nuo äxät paikoilleen merkkaamaan sitä, että tässä sen nokkelan alustuksen kuuluisi olla. Tehdään niin.)

Viime aikojen suosikkiasioita:

Everything’s Gonna Be Okay / Yle Areena

Ystäväni suositteli mulle Yle Areenasta löytyvää Everything’s Gonna Be Okay’tä. Katsoin sen viimein ja hyvä luoja, rakastin sitä! Se teki minut niin iloiseksi. En tiedä miksen ollut katsonut sitä aiemmin, just sellaista mieltä lämmittävää, leppoista hyvän mielen komediaa josta pidän. Vaikka teknisesti ottaen alkaakin surullisesti.

Sarja kertoo parikymppisestä australialaismiehestä Nicholasista, josta tulee yllättäen Los Angelesissa asuvien teini-ikäisten siskopuoliensa Genevieven ja Matildan huoltaja. Pääosassa nähtävä aussikoomikko Josh Thomas on luonut sarjan ja toimii yhtenä sen tuottajista ja käsikirjoittajista.

Tarina ja vitsit ovat kohdillaan, mutta täytyy kehua myös sarjan visuaalista ilmettä. Kaikki on niin kaunista ja värikästä! Edes ne hiton ötökät eivät haittaa (Nicholas on hyönteistutkija).

Yle Areenassa on kaksi valmistunutta kautta. Toivotaan lisää!

Eagles / Yle Areena

Yle Areenasta puheen ollen, ruotsalaisen teinisarja Eaglesin kolmoskausi tuli heinäkuun alussa katsottavaksi. Kaksi ensimmäistä on ollut sopivaa, joskin melko unohdettavaa ajanvietettä, joten katsoin kolmosenkin. Ja tässä kävi nyt ehkä niin, että Eagles-parka hieman kärsi vertailussa. Olin nimittäin ennen sitä katsonut loistavan ja sydämeen iskevän Young Royalsinja jos pitää laittaa ruotsalaiset teinisarjat järjestykseen, poloinen lätkädraama ei kyllä mitenkään pärjää tuolle sydämelliselle Netflix-hitille. Mutta siis ihan kelvollista kesäkatsottavaa oli… jos ei haittaa, ettei pidä oikein kenestäkään sarjan hahmosta (en puhu sinusta, Ludde!).

Kahden ruotsalaisen teinisarjan seurauksena olen btw lisännyt ruotsin sanavarastooni skolka-verbin. Lintsata. Alltid lära sig nya saker.

Revolution / Elias

Yksi asia vielä Young Royalsista; onhan tämä nyt mainio kappale! Ja niin hyvin käytetty sarjassa.

Simone vs. Herself / Facebook Watch

Siitä, pitäisikö Tokion olympialaisia järjestää lainkaan voidaan olla montaa mieltä, mutta jos ja kun kisat saadaan järjestettyä, niiden suurimpia supertähtiä on yhdysvaltalainen telinevoimistelija Simone Biles. Urheilussa GOAT-termiä heitellään ilmoille vähän miten sattuu, mutta Biles on aidosti sen arvoinen, greatest of all time. Kaikkien aikojen eniten MM-mitaleita voittanut telinevoimistelija, viisinkertainen olympiamitalisti ja historiallisen vaikeita liikkeitä tekevä Biles on helposti koko kisojen ylivoimaisimpia urheilijoita. Täytyy tapahtua katastrofeja*, ettei hän voita vähintään neljää olympiakultaa (puomi on puomi, sen varaan ei lasketa koskaan mitään!)

Muille Simone-faneille tärppi: Facebook Watchissa on vapaasti katsottavissa dokumenttisarja Simone vs. Herself, joka seuraa Bilesin valmistautumista Tokioon. Jaksoja on tulossa yhteensä seitsemän, nyt niistä on julkaistu neljä.

*edit. ei tapahtunut katastrofeja, tapahtui twisties. Simone on silti GOAT ikuisesti.

Bukayo Saka

Huutelin tuossa tovi sitten, että mulle on ihan se ja sama, kuka voittaa jalkapallon Euroopan mestaruuden. Ja näin periaatteessa olikin, mutta ei sitten ollut ollenkaan, kun toisessa finaalijoukkueessa pelasi oman suosikkijoukkueeni supersympaattinen teinitähti. Joka epäonnistui ratkaisevassa pilkussa. Arsenal-sydämeni itkee Bukayo Sakan puolesta. Hän on hitto vie vasta 19-vuotias ja otti harteilleen kokonaisen kansakunnan toiveet ja odotukset. Saka on niin ystävälliseltä, fiksulta ja täyspäiseltä vaikuttava jalkapalloilija ja nuori ihminen, ja toivon hänelle pelkkää hyvää. Toivottavasti saa tarvitsemansa tuen. Kaikki se rasistinen paskakin… fuck that.

Head up, Starboy! Come back stronger.

Pelkkää rakkautta myös Englannin muille pilkkuepäonnistujille Marcus Rashfordille ja Jadon Sancholle. Heilläkin ikää kaikki 23 ja 21 vuotta. Jadon Sanchon taustoja en niin tiedä, mutta kuka ikinä leimaa kaikki jalkapalloilijat omaan napaansa tuijottaviksi primadonniksi on syytä tutustua Marcus Rashfordin tarinaan. Hän on kampanjoinut näkyvästi ilmaisen kouluruoan puolesta ja tehnyt muutenkin nimellään ja näkyvyydellään valtavan paljon hyvää vähävaraisten lasten hyväksi. Upea tyyppi.

Pilkkukisat on tarpeettoman julma tapa ratkoa mestaruuksia. Jos minä saisin päättää, finaalit pelattaisiin kultaisen maalin säännöllä. Ihan sama kuinka kauan kestää. Vaikka kuinka hoettaisiin että jalkapallo on vain jalkapalloa, näissä tilanteissa se vain on niin paljon enemmän, ikävällä tavalla. On kammottavaa, että  yksi tai muutama pelaaja joutuu kantamaan epäonnistumisen arpea loppuelämänsä. Onneksi heillä on myös huippu-urheilijan henkiset ominaisuudet. Minä en olisi koskaan vapaaehtoinen vetämään rankkaria, luhistuisin paineen alle jo matkalla 11 metriin.

PS. XXXXXX…. joo, I’ve got nothing tähänkään. Eteenpäin.

LUE MYÖS: