Kirjoitus on alun perin julkaistu 2.2.2022 Lilyssä.
Suosikkiasia: uutuussarjat!
Kuvat: Netflix, Apple TV+, HBO Max
Viisi uutuussarjaa, kehuja ja valitusta. Enemmän valitusta. Let’s go!
The Afterparty / Apple TV+
Applen murhamysteerikomedia tuntuu saaneen vähän vaihtelevia arvioita, mutta minä pidän siitä. Tai siis ainakin pidin kolmesta ekasta jaksosta, jotka tulivat katsottaviksi 28. tammikuuta (eka jakso btw katsottavissa ilmaiseksi YouTubesta). Vastedes mennään jakso per viikko -vauhtia. The Afterparty on täynnä tuttuja komedianäyttelijöitä; Tiffany Haddish, Ben Schwartz, Ilana Glazer, Ike Barinholtz, Sam Richardson… Toimii ainakin mun kohdalla, koska pidän niin monesta sarjan näyttelijästä.
Samaan aikaan kun Tiffany Haddishin esittämä rikostutkija ratkoo luokkakokouksen jatkoilla tapahtunutta murhaa, sarja kikkailee genreillä: ensimmäinen jakso oli rom comia, toinen actionia ja kolmas musikaalia. Ikuisena Ben Schwartz -fanina ja pienenä musikaali fan girlinä kolmosjakso oli tietysti suosikkini. Huvittavaa sekoilua! Arvostin erityisesti tätä Hamilton-kuittailua:
Tuomio: Joo joo, toimii. Katson loppuun… melko varmasti.
The Woman in the House Across the Street from the Girl in the Window / Netflix
Okei. Olen päässyt vitosjaksoon, ja mielipiteeni on tämä: plaah. Periaatteessa ihan pätevää satiiria, tykkään erityisesti niistä pienistä hölmöistä yksityiskohdista. Ja Kristen Bell on ihan hyvä pääroolissa – se rooli pitääkin vetää vakavasti, vaikka kyseessä on satiirinen komedia, joka kuittailee psykologisille trillereille.
Mutta. En tiedä… sarjasta tuntuu puuttuvan jotain. Energiaa ehkä? Tai hauskuutta? Se on vain tylsä ja eloton, eikä niiden pienten hölmöjen yksityiskohtien lisäksi juurikaan naurata. Jos nyt vertaan tätä edellä mainittuun The Afterpartyyn – toiseen komediamurhamysteeriin – pidin siitä huomattavasti enemmän.
Tuomio: Jos nyt olen jo vitosjaksossa, niin kai mun pitää kahlata sarja loppuun. Toisaalta voisin vain spoilata lopun ja katsoa jotain hauskempaa? Ei, uskon että kaikesta huolimatta katson sarjan loppuun.
In From The Cold / Netflix
Mulla olisi aika paljon valitettavaa tästä keskinkertaisesta ja poukkoilevasta scifiagenttisekoilusta, mutta valitsen valittaa tästä: miksi hitossa espanjalaiset hahmot puhuvat keskenäänkin enimmäkseen englantia? Vastaus lienee, että koska yhdysvaltalaiset ovat niin laiskoja lukemaan tekstityksiä, mutta ainakin mun kohdalla koko homma kärsii tästä ärsyttävästä kielivalinnasta. Siis kaiken sen muun yleisen huonouden lisäksi. Pari sanaa espanjaa ja sitten taas englantia. Camoon!
Ärsyttävyyttä korostaa se, että SPOILER ALERT sarjan pahikset ovat maahanmuuttajia vihaavia nationalisteja. Ja pitäisi uskoa, että nämä Viva España -heput puhuvat iloisesti englantia?! Ei mene läpi.
In From The Cold kertoo yksinhuoltajaäiti Jennystä (Margarita Levieva), joka joutuu kohtaamaan menneisyytensä venäläisenä vakoojana. Ihan kelpo lähtökohta, mutta valitettavasti sarja on melko onneton tekele. Sellaista helposti unohdettavaa aivot narikkaan -viihdettä, jota katsoessa voi pyöritellä silmiä ja mutista vähän väliä, että ”mitä hittoa nyt taas”.
Tuomio: Vähän tekee mieli selvittää, miten sarja loppuu… mutta ei sitten kuitenkaan tarpeeksi, että jaksaisin tuhlata aikaani. Sitä paitsi mulla on aavistus, mitä sarjassa seuraavaksi tapahtuu. Ehkä vain päätän, että aavistukseni on oikeassa ja kehitän oman loppuni.
The Gilded Age / HBO Max
Uutuussarjalistalla kuvailin tätä historiallista draamasarjaa varsin runollisesti näin:
Jotain jotain jotain 1880-luvun New York jotain jotain jotain talouden kulta-aika uutta rahaa vanhaa rahaa kaikilla on rahaa jotain jotain jotain juhlia… oletan. Jotain jotain jotain Cynthia Nixon! Christine Baranski! Jotain jotain jotain Maisa kyllä sinä välillä voit katsoa historiallista draamaa miksi oletat että tämä sarja on tylsä itse olet tylsä jotain jotain jotain….
Not my finest work.
Mutta siis katsoin ekan jakson. Ja oli se ihan kelvollinen. Tuosta ininästäni voi ehkä päätellä, etteivät historialliset draamat ole mitään supersuosikkejani, mutta kyllä minä ihan viihdyin The Gilded Agen parissa. Eka jakso nyt on aina eka jakso; siinä vasta aseteltiin paloja paikoilleen, joten mun tarvitsee vielä tsekata pari jaksoa pidemmälle ennen kuin voin antaa lopullisen tuomioni.
Olen minä tosin jo Team Carrie Coon – mikä hänen roolihahmonsa nimi nyt olikaan (Bertha Russell, keskity Maisa!) Ja vanha raha vs. uusi raha on ihan jees lähtökohta. Rikkaiden ihmisten tappelua, hurraa!
Mun ongelma on se, että kuulun niihin pönttöpäihin, jotka eivät ole katsoneet Downton Abbeytä. Siis sitä The Gilded Agen luojan Julian Fellowesin ykkösdraamaa, johon tätä uutuuttakin on kovasti verrattu. Minä en siis osaa sanoa, kuinka Gilded Age vertautuu Downtoniin. Ei kovin mairittelevasti ilmeisesti. Epäilisin silti, että jos pitää Downton Abbeystä, pitää myös The Gilded Agesta.
Tuomio: Pitäisikö mun vain katsoa Downton Abbey jos se kerran on tästä kaksikosta parempi?
All of Us Are Dead / Netflix
Noup.
=analyysini kuuden minuutin jälkeen.
Tuomio: Noup.
PS. Onneksi seuraavat pari viikkoa saan katsoa draamasta parhainta, olympialaisia.
Aloitin viime vuodenkin Netflix-listan tällä sarjalla. Minisarjaa ei kuitenkaan nähty vielä 2021, mutta nyt nähdään. Ja heti helmikuussa. Suosittelen edelleen sarjan pohjaksi toimittaja Jessica Presslerin kirjoittamaa New York Magazinen artikkelia How Anna Delvey Tricked New York’s Party People. Megatuottaja Shonda Rhimesin luoma Inventing Anna pohjautuu artikkeliin.
Artikkeli ja sarja kertovat Anna Delveyn, oikealta nimeltään Anna Sorokinin, tarinan. Häntä esittää sarjassa Ozarkista tuttu Julia Garner. Venäläistaustainen Anna muutti New Yorkiin vuonna 2013 ja päätyi osaksi kaupungin seurapiirejä… paitsi että hän ei ollutkaan mitä väitti olevansa.
The Woman in the House Across the Street From the Girl in the Window / 28.1.
Kristen Bellin tähdittämä satiirinen nimihirviö naureskelee The Woman in the Window’n ja The Girl on the Trainin kaltaisille psykologisille jännäreille.
Anatomy of a Scandal / 15.4.
Yläluokkaisten brittien skandaaleita! On tarkoitettu antologiasarjaksi; yksi skandaali per kausi. Ensimmäinen kausi pohjautuu samannimiseen Sarah Vaughanin romaaniin. Pääosissa brittinäyttelijöiden kermaa, muun muassa Sienna Miller, Michelle Dockery ja Rupert Friend. Edit. huhtikuussa!
Archive 81 / 14.1.
Sarjassamme LiianPelottaviaSarjojaMaisalle ÄläNytTyperysMeneKatsomaan MenetätYöunesi: samannimiseen podcastiin perustuvaa Archive 81 -sarjaa kuvataan näin: Dan Turner ottaa vastaan vahingoittuneiden videonauhojen entisöintityön ja joutuu mukaan salaperäiseen vyyhteen, johon liittyy kadonnut ohjaaja ja demonikultti. Okei. Pääosassa Mamoudou Athie ja Dina Shihabi.
The Witcher: Blood Origin / 25.12.
Ja sarjassamme MaisaMitäJosNytEnsinKatsoisitWitcherin: esiosa kertoo tapahtumista ennen The Witcheriä.
Haltijoiden valtakunnassa 1200 vuotta ennen Geralt Rivialaisen aikaa hirviöiden, ihmisten ja keijujen maailmat yhdistyvät – ja ensimmäinen noituri syntyy, kertoo Netflix.
Heitän villin veikkauksen ja sanon, että Henry Cavill lienee Geralt Rivialainen? Olen valtavan hyvin kartalla The Witcherin maailmasta. Anyways, tässä uutuudessa nähdään ainakin Michelle Yeoh, joka on aina badass. Toivottavasti saa ässäillä tässäkin.
Human Resources / 18.3.
Big Mouthin tekijöiden spin offissa seurataan ”hormonihirviöiden ja häpeävelhojen kaltaisia olentoja, jotka auttavat ihmisiä elämän poluilla”. Eli vähän kuin Big Mouth meets The Office.
In From the Cold / 28.1.
Vakoojajännäri! Kelpaa. Salattu menneisyys vakoojana paljastuu on aina pätevä lähtökohta. In From the Coldissa taitaa olla jotain scifi-meininkejä mukana, ilmeisesti KGB:n kokeet ovat antaneet meidän ex-venäläisvakoojallemme, yksinhuoltajaäiti Jennylle ”erityiskykyjä”. Pisteitä Netflixille: Jennyä näyttelee oikeasti venäläistaustainen näyttelijä, Pietarissa syntynyt ja 11-vuotiaana Yhdysvaltoihin muuttanut Margarita Levieva (tuttu mm. Revengestä).
Margarita on Wikipedia-sivunsa mukaan entinen rytminen voimistelija. Ei nyt liity tähän sen enempää, mutta oli minusta kiinnostavaa. Ja toki voimistelutaustasta on taatusti hyötyä, kun pitää tehdä kaikkia stuntteja, joita oletan tässä sarjassa olevan. Oikeasti, voimistelijat, olivat sitten teline-, rytmisiä- tai joukkuevoimistelijoita, ovat superihmisiä.
PS. Voimistelusta puheen ollen, jos joku haluaa keskustella kanssani siitä, miksi hitossa UCLA on aloittanut kautensa niin huonosti, hit me up. #bruins.
Resident Evil / 14.7.
Tää on sarjassamme MaisaEiTiedäMistäPuhuu. Okei eli Netflixissä on jo nyt animaatiosarja Resident Evil: Infinite Darkness, joka pohjautuu Resident Evil -videopeleihin. Olenko oikeassa? Ja sitten on ne leffat, ne, joissa on Milla Jovovich. Nekin pohjautuvat samaisiin videopeleihin? Joo, eteenpäin. Ja nyt on tulossa live action -sarja – jälleen pohjautuen videopeleihin? Jep.
”Epidemia paljastaa Umbrella-yhtymän synkät salaisuudet lähes 30 vuotta T-viruksen löytymisen jälkeen. Sarja perustuu kauhupelien ja -elokuvien sarjaan”. Selkee. Oletan, että Umbrella-yhtymä ja T-virus olisivat tuttuja juttuja, jos olisin pelannut / katsonut minuuttiakaan yhtään mitään Resident Eviliä.
Devil In Ohio / 2.9.
Psykiatri → kultista paennut tyttö → ongelmia. Suurin piirtein noin. Minisarja perustuu Daria Polatinin samannimiseen romaaniin. Pääosassa Emily Deschanel.
1899 / 17.11.
Superkehutun Darkin luojien Jantje Friesen ja Baran bo Odarin uutuudessa joukko erimaalaisia siirtolaisia lähtee Lontoosta höyrylaivalla kohti New Yorkia – ja sitten jotain ikävää ja liian pelottavaa tapahtuu, ja Maisa ei enää uskalla katsoa koska liian alhainen nauru- ja kissanpentuindeksi! Netflix puhuu ”painajaismaisesta mysteeristä”.
Chosen / 27.1.
Tarjolla tanskalaista scifi-draamaa:
17-vuotiaan tanskalaistytön elämä mullistuu, kun hän saa ystäviensä kanssa selville hiljaisessa kotikaupungissaan piilevän järkyttävän totuuden.
Boo, Bitch / 8.7.
To All the Boys -leffasarjasta tuttu Lana Condor on pääosassa komediasarjassa, jossa lukiotyttö ”herää kummituksena villin illan jälkeen”. Tietysti! Voisin vannoa, että Netflixissä on leffa, jossa on täysin sama juoni…. ?
Wednesday / 23.11.
Elokuvahistorian kuuluisin keskiviikko, Addams Familyn Wednesday saa oman sarjansa, ei enempää eikä vähempää Tim Burtonin ohjaaman sellaisen. Sarjaa kuvaillaan Wednesdayn kasvutarinaksi, ja se kertoo hänen lukiovuosistaan. Plus kaikesta siitä yliluonnollisesta kauhukamasta, josta Addams Family tunnetaan. Pääroolin nappasi Jenna Ortega. Catherine Zeta-Jones esittää Morticiaa, Luis GuzmánGomezia.
The Sandman / 5.8.
Heei, DC:n sarjakuvaan perustuva sarja! Pitäähän joka listalla olla joku sarjakuvahomma. The Sandman pohjautuu Neil Gaimanin sarjakuvaan, ja jopa minä tiedän, että kyseinen tyyppi on alallaan hyvin merkittävä tapaus – muun muassa sarjat Lucifer, American Gods ja Good Omens sekä animaatio Coraline pohjautuvat Gaimanin töihin. Ja monet, monet muut. The Sandmania pidetään Gaimanin parhaimpiin kuuluvina töinä.
En edes yritä kuvailla, mistä The Sandman kertoo, koska mokaisin kuvaukseni kuitenkin. Kerron vain, että pääosassa nähdään Tom Sturridge. Hän esittää Dream-nimistä supersankaria. Ehkä. Ja Game of Thronesista tuttu Gwendoline Christie esittää Luciferia. Tämä Lucifer on ilmeisesti paljon lähempänä Gaimanin sarjakuvista tuttua Lucifer-hahmoa kuin Tom Ellisin esittämä Lucifer Luciferissa. Vastaus on neljä. Siis kysymykseen, kuinka monta Luciferia sain tungettua edelliseen lauseeseeni.
The Midnight Club / 7.10.
Kauhua, jälleen kerran kauhusarjojen mestarilta Mike Flanaganilta. Vuoden 2021 Midnight Mass oli ilmeisen hyvä, samoin neljän vuoden takainen TheHaunting of HillHouse, joten oletettavasti laadukasta kauhua luvassa myös vuodeksi 2022. Siis niille, joihin kauhu vetoaa. Itsehän olen suosiolla jättänyt väliin Mike Flanaganin tuotokset. Koska yöunet.
The Journalist / 13.1.
Japanilaisessa trillerisarjassa ”omistautunut toimittaja selvittää itsepintaisesti totuutta hallitusta koskevasta korruptioskandaalista, vaikka vaikutusvaltaiset viholliset yrittävätkin pysäyttää hänet”. Pohjautuu samannimiseen vuonna 2019 ilmestyneeseen elokuvaan (jap. 新聞記者, Shinbun Kisha), joka puolestaan pohjautui toimittaja Isoko Mochizukin kirjaan. Sarjassa pääosaa esittää Ryoko Yonekura.
Kesän kuumuudessa / 21.1.
Jatkamme matkaamme Etelä-Amerikan lämpöön: brasilialaisessa teinisarjassa nuoret tyypit hengailevat / ovat töissä paratiisimaisessa lomakeskuksessa. Eli rakkauskipuiluja, ystävyyttä, Draamaa ja kauniita maisemia.
Getting Curious with Jonathan Van Ness / 28.1.
Queer Eyesta tuttu Jonathan Van Ness tutustuu erilaisiin aiheisiin asiantuntijoiden johdolla. JVN:llä on myös samanniminen podcast.
Murderville / 3.2.
Murder but make it comedy, ilmeisesti. Omalaatuinen etsivä Terry Seattle ratkoo murhia ulalla olevien julkkisvieraiden kanssa tässä improvisoidussa rikoskomediassa. Kai tuo potentiaalisesti voi toimia? Pääosassa on Will Arnett.
Vikings: Valhalla / 25.2.
History Channelin Vikings-sarjan spin off Vikings: Valhalla sijoittuu vuosisadan päähän alkuperäisen sarjan tapahtumista.
Tudum. Siinä ne. Sitten vain odottamaan niitä viittätuhatta muuta uutuutta, jotka Netflix marssittaa ruutuun vuonna 2022.
PS. Vuoden 2021 Netflix-lista – ja miten kävi:
Inventing Anna: Ei ilmestynytkään vielä 2021, vaan vasta 2022.
Anatomy of a Scandal: Sama kuin yllä.
Shadow and Bone: Oikein pätevä genressään, kakkoskautta odotellessa.
Lupin: En minä tiedä miksen ole edelleenkään katsonut tätä!
Firefly Lane: EOS, ei ole kiinnostanut tarpeeksi, että olisin jaksanut tutustua mikä homma.
The Woman in the House Across the Street from the Girl in the Window: 2022.
Halston: En ole katsonut.
Ginny & Georgia: En pitänyt.
American Crime Story: Impeachment: Tämä ei ole vielä tullut Netflixiin. Olen vain olettanut, että jossain kohtaa tulee muiden American Crime Storyjen tavoin.
The Serpent: En ole katsonut.
Country Comfort: En ole nähnyt. Enkä liene ainoa, joka on skipannut. Sarja taisi olla melko floppi.
Maid: Loppuvuoden 2021 kehutuimpia sarjoja. On oikein hyvä.
Colin in Black & White: En ole katsonut.
Brand New Cherry Flavor: Ditto. Oikeasti mikä sarjabloggari minä olen, mitä minä olen viime vuonna katsonut?
Pieces of Her: Ei nähty vielä 2021 ja myös vuoden 2022 osalta vähän kysymysmerkkejä. Edit. eipä olekaan kysymysmerkkejä, vaan sarja julkaistaan 4.3.
Kirjoitus on alun perin julkaistu 12.1.2022 Lilyssä.
Suosikkiasia: uutuussarjat 2022!
Kuvat: HBO, HBO Max, Hulu, The CW, Apple TV+, Amazon Prime, Disney+
Huzzah, vuoden 2022 uutuussarjalista on täällä! (Olen katsonut viime päivinä ihan liikaa The Greatiä).
Jaoin viime vuoden tapaan Netflixin uutuudet omalle listalleen. Tässä postauksessa muiden suoratoistopalveluiden – muun muassa HBO Maxin, Amazon Primen, Apple TV+:n, Hulun ja Disney+:n – uutuuksia.
Samat disclaimerit: pääosin suoratoistopalveluiden pääosin englanninkielisiä sarjoja. Suomi-sarjat puuttuvat. Mainittuna sarjojen alkuperäinen kanavakoti ja suoratoistopalvelu, josta sarja Suomessa näkyy, jos tiedossa. Suomessa esimerkiksi Showtimen, Hulun ja The CW:n sarjoja päätyy usein muille alustoille. Ja pandemia saattaa vaikuttaa edelleen monien sarjojen kuvausaikatauluihin, joten useampikin vuodelle 2022 kaavailluista julkaisuista voi potentiaalisesti venyä seuraavaan vuoteen – tai pahimmassa tapauksessa päätyä kuopattaviksi.
(mikä / mistä tulee / milloin alkaa – jos julkaisupäivä tiedossa)
Conversations with Friends / Hulu+BBC / edit. Suomessa HBO Max 15.5.
Normal People oli vuoden 2020 hittejä, ja tuskin menee kovin paljon metsään jos ennustaa menestystä myös toiselle Sally Rooneyn romaaniin perustuvalle minisarjalle.
Conversations with Friendsin takaa löytyy sama parivaljakko kuin Normal Peoplesta, ohjaaja Lenny Abrahamson ja käsikirjoittaja Alice Birch. Myös Sally Rooney itse on jälleen mukana tuottajana ja käsikirjoittajana.
Rooleissa nähdään Alison Oliver (Frances), Sasha Lane (Bobbi), Joe Alwyn (Nick) ja Jemima Kirke (Melissa).
How I Met Your Father / Hulu / 18.1. / edit. Suomessa ja Disney+:lla 11.5.
Voidaan toki olla montaa mieltä siitä, tarvittiinko tämä käänteinen HIMYM, mutta minä jopa ihan odotan sitä. Tai vähintäänkin toivon, että se on hyvä. Ehkä HIMYF puhdistaa suustani sen pahan maun, jonka HIMYM:n viimeinen kausi jätti. Ja sitä paitsi pääosassa nähdään Hilary Duff. Minä toivon aina kaikkea hyvää Hilary Duffille.
Trailerikin näyttää ihan ookoolta…. okei, vähintään kelvolliselta. Let’s wait for it and see.
The Gilded Age / HBO Max / 24.1.
Jotain jotain jotain 1880-luvun New York jotain jotain jotain talouden kulta-aika uutta rahaa vanhaa rahaa kaikilla on rahaa jotain jotain jotain juhlia… oletan. Jotain jotain jotain Cynthia Nixon! Christine Baranski! Jotain jotain jotain Maisa kyllä sinä välillä voit katsoa historiallista draamaa miksi oletat että tämä sarja on tylsä itse olet tylsä jotain jotain jotain….
Edit. Pitää nyt sen verran lisätä tuohon mun ininään, että sarjan on luonut Downton Abbeystä tuttu Julian Fellowes. Eli ei mikään tusinakaveri.
The Afterparty / Apple TV+ / 28.1.
Olisiko tässä tämän vuoden Only Murders in the Building? The Afterparty on murhamysteerikomedia; luokkakokouksen jatkoilla tapahtuu murha, ja jaksot paljastavat illan tapahtumia eri hahmojen perspektiivistä. Mukana on kasa hauskoja tyyppejä, muun muassa Tiffany Haddish, Sam Richardson, Ben Schwartz, Ike Barinholtz ja Ilana Glazer. Ja murhatuksi tuleva Dave Franco.
The Staircase / HBO Max / 5.5.
Lisää mysteereitä! Tämä ei tosin vaikuta yhtään niin hauskalta kuin edellä mainittu: A man, grieving the death of his wife who fell down a staircase, is accused of murdering her. Näyttelijälista on kuitenkin tässäkin vakuuttava: Colin Firth, Toni Collette, Sophie Turner, Juliette Binoche…
Minisarja pohjautuu Jean-Xavier de Lestraden samannimiseen dokumenttisarjaan – ja koko homma siis tosielämän tapahtumiin Michael ja Kathleen Petersonista. Kyseinen, alunperin jo vuonna 2004 ranskaksi ilmestynyt ja sittemmin uusia jaksoja saanut dokkarisarja löytyy kokonaisuudessaan Netflixistä nimellä Murhaportaat? Voi sitten arvioida, tekevätkö Colin Firth ja kumppanit hyvää työtä rooleissaan.
As We See It / Amazon Prime / 21.1.
Komedia parikymppisistä kämppiksistä, jotka ovat kukin autismin kirjolla. Sarjan takana muun muassa Friday Night Lightsista ja Parenthoodista tuttu tuottaja Jason Katims, joten olen henkisesti valmistautunut paitsi nauruun myös kyyneliin. Pääosassa Rick Glassman, Albert Rutecki ja Sue Ann Pien.
The Dropout / Hulu / 3.3. / edit. Suomessa ja Disney+:lla 20.4.
Tämä oli listoilla jo viime vuonna, mutta ei nähnyt vielä tuolloin päivänvaloa. No nyt näkee! Päivänvalosta puheen ollen, asia joka ei kestänyt sitä: Elizabeth Holmesin surullisenkuuluisa Theranos-startup, joka sinkosi perustajansa Piilaakson supertähdeksi – kunnes kupla puhkesi ja valheet paljastuivat. Tarina on ollut otsikoissa viime kuukaudet Holmesin oikeudenkäynnin vuoksi. Hulun draamasarjassa Holmesin mustaan poolopaitaan hyppää Amanda Seyfried.
The Dropout pohjautuu ABC Radion samannimiseen podcastiin. Suositus myös toimittaja John Carreyroun kirjalle Bad Blood: Secrets and Lies in a Silicon Valley Startup. Olen kirjoittanutkin siitä täällä. Huippu kirja!
Pam & Tommy / Hulu+Disney+ / 2.2.
Lily James ja Sebastian Stan nähdään 1990-luvun kohuparin osapuolina Pamela Andersonina ja Tommy Leenä. Keskiössä parin kuuluisa seksivideo. Pisteitä ainakin maskeeraajille; näyttelijät näyttävät pelottavan paljon tosielämän esikuviltaan.
Lord of the Rings / Amazon Prime / 2.9.
Yksi vuoden odotetuimmista uutuuksista on kiistatta Amazon Primen Taru sormusten herrasta -sarja, jonka ensimmäistä kautta odotellaan syyskuuksi. Sarjasta on tulossa kallein tv-sarja koskaan, viiden kauden kokonaisbudjetin on arvioitu olevan päälle miljardin dollarin. Sarjan tapahtumat sijoittuvat leffatrilogiaa edeltävään aikaan, Keski-Maan Toiseen Aikaan. Kunhan mukana on haltijoita, olen messissä. Haltiat ovat paras osa Keski-Maata. Mokomat itseään täynnä olevat suippokorvat.
House of the Dragon / HBO Max / 21.8.
Sitten se toinen vuoden 2022 megasarja. Onko tämä se paikka kun kerron, etten edelleenkään ole katsonut Game of Thronesia? Kyllä minä sen vielä joskus aloitan! Mutta House of the Dragon on GoT:n esiosa, joten minähän periaatteessa katson nämä kronologisessa järjestyksessä jos vain aloitan tästä uutuudesta. House of the Dragon keskittyy Targaryenin sukuun… oletettavasti siis Emilia Clarken esi-isät ja esiäidit hengailevat lohikäärmeiden kanssa ja tappelevat siitä, kenestä lohikäärmeet pitävät eniten. Kuulostaa hyvältä, mennään sillä. Okei jostain Targaryenien sisällissodasta luin jotain. Mulla on vain yksi toive: toivottavasti Matt Smithin roolihahmo on kusipää. Saan hänestä enemmän irti kun näyttelee tyyppejä, joista en pidä.
Pachinko / Apple TV+ / 25.3.
Min Jin Leen samannimiseen romaaniin perustuva historiallinen draama korealaisesta perheestä, joka muuttaa Japaniin. Kirja vaikuttaa Wikipedian kuvauksessa kiinnostavalta: Pachinko is an epic historical fiction novel following a Korean family that immigrates to Japan. The character-driven story features an ensemble of characters who encounter racism, stereotyping, and other aspects of the 20th-century Korean experience of Japan.
Sarjan pääosassa nähdään Minarista Oscarin voittanut Youn Yuh-jung.
Peacemaker / HBO Max / 13.1.
Koska ilmeisesti joka vuonna pitää olla vähintään yksi uusi supersankarisarja. Nyt tähtihetkensä saa DC Comicsin Peacemaker. Jos nyt oikein ymmärsin, jakaa universumin The Suicide Squad –leffan kanssa. Jota en ole siis nähnyt, mutta ilmeisesti John Cenan esittämällä Peacemakerillä oli jonkinlainen rooli jo leffassa. ”A merciless killer who believes in achieving peace at any cost”, Peacemakeriä kuvailtiin Wikipediassa. Ja ei kai siinä, rauhaa ja rakkautta vaan kaikille. Joskin a merciless killer ja peace tuntuvat vähän oksymoronilta.
Ms. Marvel / Disney+ / 8.6.
Yksi ei tietenkään ole tarpeeksi, joten lisää supersankareita! Nyt Marvelia: Iman Vellani esittää Kamala Khania, supersankareita fanittavaa 16-vuotiasta teinityttöä, joka saa itsekin supervoimia. Koska viime vuonna opin mikä on MCU:n Phase Four, kerrottakoon että tämä on sitä samaa kamaa ja pohjustaa Vellanin hahmoa vuoden 2023 The Marvels -elokuvaa varten.
Naomi / The CW / 11.1. / edit. HBO Maxissa
Lisää lisää supersankareita! Palasimme DC Comicsiin. Premissi on itse asiassa aika samanlainen kuin Ms. Marvelissa: supersankareita – Naomin tapauksessa Supermiestä – fanittava teinityttö saa yllättäen supervoimia. Kumpi voittaa, Kamala vai Naomi? Neiti Ihme vai Powerhouse? DC vai Marvel??? Tärkeitä kysymyksiä. Naomin nimiroolissa nähdään Kaci Walfall. Vaikuttaa melko perus The CW:ltä, mutta odotuksia nostaa se, että sarjan takana on Ava DuVernay.
She-Hulk / Disney+ / ?
Hyvä on, otetaaan tämäkin listoille kun vauhtiin päästiin. Supersankareita viikon jokaiselle päivällä hitto vie. Lisää Marvelin Phase Fouria. Hulktarina eli naispuolisena Hulkina (oikeasti olen hyvin epäpätevä kirjoittamaan näistä, en minä ole Hulk-leffojakaan nähnyt!) nähdään Tatiana Maslany. Tämä lienee se paikka, kun saan puhua Orphan Blackistä? Tai ei mulla ihmeempää; oikein pätevä sarja ja Tatiana Maslany on LOISTAVA. Esittää about kolmeatuhatta eri kloonia ja jotenkin sitä unohtaa että sama näyttelijä on jokainen heistä. Joten eiköhän hän yhdestä supersankarista selviä.
Obi-Wan Kenobi / Disney+ / 25.5.
En ole oikea ihminen puhumaan tästäkään. Ihan vähän saattaa olla mahdollista, etten ole nähnyt yhtään Star Warsia. Minä haluaisin olla ihminen, joka todellakin on nähnyt ne kaikki ja osaa vastata jokaiseen Star Wars -triviakysymykseen. Mutta en ole. ”Luke, I am your father”, sen tiedän, eikö se riitä? Tosin juuri nyt opin, että kuuluisat vuorosanat eivät oikeastaan edes mene noin, vaan ”No, I am your father”. Your learn something new everyday. Okei sori, harhauduin katsomaan tuota kohtausta YouTubesta ja nyt haluaisin katsoa koko homman. Anyways, Obi-Wan Kenobi. Sarja. Disney plussalla. Ewan McGregor palaa leffoista tuttuu rooliinsa jedimestarina. Hayden Christensen on mukana myös, hän esittää SPOILER ALERT EHKÄ OLEN AIKA VARMA ETTÄ KYLLÄ JOO SPOILER ALERT Darth Vaderia.
Moon Knight / Disney+ / 30.3.
Heei, vielä yksi MCU:n Phase Four vuodelle 2022: Oscar Isaac esittää pääroolissa Marc Spectoria eli Moon Knightia, Kuuritaria. Hahmo pohjautuu Doug Moenchin ja Don Perlinin sarjakuviin.
Chloe / BBC (+Amazon Prime?) / ?
Tämä BBC:n psykologinen jännäri vaikuttaa mielenkiintoiselta; The Crownista tuttu Erin Doherty esittää Becky-nimistä nuorta naista, joka seuraa pakkomielteisesti hänelle tuntemattoman Chloen elämää Instagramin kautta. Kun Chloe (Poppy Gilbert) yllättäen kuolee, Becky haluaa tietää mitä tapahtui. Luonnollisesti hän siis yrittää soluttautua Chloen ystäväpiiriin feikki-identiteetin turvin.
Reacher / Amazon Prime / 4.2.
Lee ChildinJack Reacher -romaaneihin perustuvan sarjan pääosassa ei nähdä luojan kiitos enää leffoista tuttua Tom Cruisea (en voi sietää Tom Cruisea!) vaan Alan Ritchson. Kahdensanjaksoinen ensimmäinen kausi pohjautuu ensimmäiseen Jack Reacher -kirjaan, Killing Flooriin. Ja itse asiassa trailerin perusteella homma vaikuttaa paljon mielenkiintoisemmalta kuin kuvittelin. Siis tietysti väkivaltaista ramboilua luvassa, mutta… no eikö se nyt ollut odotettavissa?
Bel-Air / Peacock / 13.2.
Siltä varalta, että NBC:n suoratoistopalvelu Peacock tulee jossain vaiheessa Suomeen näkyville, otetaan listoille myös The Fresh Prince of Bel-Air 2.0. eli Bel-Air. Ysärinostalgiaa ei ole luvassa, sillä sarja sijoittuu nykyhetkeen. Will Smithin roolissa nähdään nyt Jabari Banks. Onpa osuva sukunimi! In West Philadelphia born and raised ja sitten Bel-Airin kartanoihin mennään tässäkin versiossa. Will Smith on sarjan taustalla luojana ja tuottajana.
Everything I Know About Love / BBC / ?
Tulisikohan tämä BBC:n sarja nähtäville Suomeen? Vaikuttaa mielenkiintoiselta: Dolly Aldertonin samannimiseen omaelämäkerralliseen teokseen perustuva sarja kertoo parikymppisistä ystävyksistä Maggiesta ja Birdystä ja kertoo rakkaudesta, ystävyydestä, sydänsuruista ja kaikesta siltä väliltä. Kirja on suomennettukin: Kaikki mitä tiedän rakkaudesta ja WSOY kuvailee sitä näin: Tosielämän Bridget Jones kohtaa Sinkkuelämän – Dolly Alderton selvisi elämästään parikymppisenä – juuri ja juuri. Kypsässä 30 vuoden iässä hän kirjoitti rehellisen, koomisen ja nokkelan kuvauksen nuoren naisen elämästä juuri sellaisena kuin se on.
Ten Percent / Amazon Prime / edit.28.4.
Brittiversio mainiosta Call My Agent! -ranskalaiskomediasta. Tässäkin nähdään tosielämän näyttelijätähtiä esittämässä fiktiivisiä itsejään pompottelemassa agenttejaan. Mukana on muun muassa Helena Bonham Carter.
The Time Traveler’s Wife / HBO Max / 16.5.
Audrey Niffeneggerin vuonna 2003 julkaistusta bestsellerista on jo tehty leffa, nyt on tulossa sarjakin. Vuoden 2006 leffassa Henry DeTamblena ja Clare Abshirena nähtiin Eric Bana ja Rachel McAdams, HBO:n sarjassa rooleihin hyppäävät Theo James ja Rose Leslie. Romanssia mutkistaa Henryn aikamatkustuskyvyt.
The Last of Us / HBO / edit. vasta 2023
Samannimiseen videopeliin pohjautuva sarja post-apokalyptisestä maailmasta, jossa tyttärensä menettäneen Joelin (Pedro Pascal) pitää saattaa teinityttö Ellie (Bella Ramsey) läpi vaaroja kuvisevan Yhdysvaltain mantereen.
The Idol / HBO / 2022-2023?
Muusikko The Weekndin eli Abel Tesfayen luomassa draamassa self-help guru (The Weeknd) johtaa kulttia, johon liittyy Lily-Rose Deppin esittämä poptähti.
The First Lady / Showtime / 17.4. / edit. Suomessa Paramount+
Antologiasarja Yhdysvaltojen kolmesta vaikutusvaltaisesta ensimmäisestä naisesta: Michelle Obamasta (sarjassa Viola Davis), Betty Fordista (Michelle Pfeiffer) ja Eleanor Rooseveltista (Gillian Anderson).
The Curse / Showtime / ?
Lisää leffatähtiä! Emma Stone on pääosassa Showtimen komediassa vasta-avioituneesta pariskunnasta, jonka onnea häiritsee oletettu kirous. Sarjan luojat Nathan Fielder ja Benny Safdie nähdään myös rooleissa.
The Essex Serpent / Apple TV+ / 13.5.
Sarah Perryn samannimiseen, Viktorian ajan Englantiin sijoittuvaan romaaniin pohjautuvassa sarjassa Claire Danes esittää Coraa, ”a woman relishing her recent freedom from an abusive husband, who moves from London to a small village in Essex and becomes intrigued by the idea that it might be haunted by a mythological sea serpent”. Mukana myös muun muassa Tom Hiddleston.
Suspicion / Apple TV+ / 4.2.
Mysteerijännärin aika! Five ordinary Brits are accused of kidnapping the son of a prominent US media mogul. They embark on a desperate race against time to prove their innocense, but will anyone believe them – and are they telling the truth, kuvailee Apple TV+. Sarja on englanninkielinen versio israelilaissarjasta False Flag. Pääosassa Uma Thurman.
Severance / Apple TV+ / 18.2.
Johan Apple plussa nyt panostaa jännäreihin. Ben Stillerin ohjaama ja tuottama Severance kertoo Lumon Industries -firmasta, jossa työntekijöiden muistia peukaloidaan. Set at Lumon Industries, where a ”severance” program is used to separate the non-work memories of their employees from their work memories. Ei kuulosta kaikkein hauskimmalta, mutta pääosassa on Adam Scott. Jota tietysti rakastan, koska – tiedättehän – Parks and Rec.
A League of Their Own / Amazon Prime / ?
Sarjaversio vuoden 1992 samannimisestä Penny Marshallin hittileffasta. Sarjan ovat käsikirjoittaneet ja luoneet Will Graham ja Abbi Jacobson. Jälkimmäinen, Broad Citystä tuttu näyttelijä myös tähdittää sarjaa yhdessä mm. Chanté Adamsin ja D’Arcy Cardenin kanssa.
Leffan tavoin sarja sijoittuu 1940-luvulle ja kertoo naisten oman baseballjoukkueen perustamisesta. Hahmot ja tarinat ovat kuitenkin uusia.
Daisy Jones & the Six / Amazon Prime/ ?
Taylor Jenkins Reidin samannimiseen kirjaan pohjautuva 10-jaksoinen sarja sijoittuu 1970-luvulle ja kertoo kuvitteellisen rockbändin tarinan. Nimiroolissa nähdään rockin kuninkaalliseen sukuun kuuluva Riley Keough. Mukana myös mm. Camila Morrone, Sam Claflin ja Suki Waterhouse.
All or Nothing: Arsenal / Amazon Prime / ?
Okei, oma lehmä ojassa. Eikä periaatteessa ole edes uutuussarja, Amazon Primen All or Nothing -urheiludokkarisarjoja on tehty jo ties kuinka monesta seurasta. Mutta nyt sellainen tehdään rakkaasta Arsenalistani! #COYG!! Pitäähän se mainita. Mullahan on tässä nyt täysin punavalkoiset gooner-lasit päässä, joten sanomiseni eivät ole millään lailla objektiivisia… mutta tästähän luonnollisesti tulee kaikkein paras All or Nothing -kausi. Siis oikeasti!
Unohdetaan ne punavalkoiset lasit hetkeksi, Amazon tuntuu valinneen loistavan kauden mitä Arsenaliin tulee. Alkukauden katastrofi, kapteenikohu… mielenkiintoista päästä kulisseihin. Enkä nyt yhtään halua tyrkyttää suosikkijoukkuettani kenellekään (mitä minä höpisen, tietysti haluan), mutta on muuten sympaattisin Arsenalin pelaajajoukko vuosikausiin. Vahvaa suosikkijoukkuekamaa! En esimerkiksi muista milloin pelaaja on yhtä nopeasti löytänyt tiensä Arsenal-fanien sydämiin kuin maalivahti Aaron Ramsdale. Ja olen aika varma, että moni Arsenal-fani rakastaa Bukayo Sakaa ja Emile Smith-Rowea enemmän kuin… noh, enemmän kuin monia muita tuntemiaan ihmisiä.
Jees, siinä ne.
PS. Vuoden 2021 uutuussarjalista – ja miten kävi:
Nine Perfect Strangers (Hulu+Amazon Prime): Aloitin, vihasin syvästi, lopetin.
Lord of the Rings (Amazon Prime): Ei nähtykään vielä 2021 vaan vasta 2022.
Walker (The CW): En ole nähnyt, mutta enpä ole kaivannutkaan. Uusittu kakkoskaudelle.
Schmigadoon! (Apple TV+): Aloitin kerran, mutta en juuri silloin jaksanut musikaalimeininkejä. Voisin yrittää uudestaan.
Conversations with Friends (Hulu+BBC): 2022 (näillä näkymin), ei 2021.
Station Eleven (HBO Max): Ilmeisesti hyvä. En ole katsonut.
Ripley (Showtime): Tämä sarja on siirtynyt hamaan tulevaisuuteen. Julkaisuaika edelleen hämärän peitossa.
Mare of Easttown (HBO): Toi Kate Winsletille palkintoja ja ylistystä. En ole vielä katsonut.
Lisey’s Story (Apple TV+): Noup, en ole nähnyt.
Scenes from a Marriage (HBO): Laadukas ja kehuttu, mutta en ole nähnyt.
The Nevers (HBO Max): Noup, en osaa sanoa mitään.
Superman & Lois (The CW, HBO Max): Yllättävän hyvä.
A League of Their Own (Amazon Prime): 2022
Daisy Jones & the Six (Amazon Prime): 2022
The Underground Railroad (Amazon Prime): Valtavan kehuttu. On omalla must see -listallani, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi tarttua siihen.
The White Lotus (HBO): Kesän 2021 yllätyshitti. Olen sanonut, etten voinut sietää sarjaa – tämä on totta – mutta on silti katsottava kakkoskausi koska sitä tähdittää Aubrey Plaza.
Dopesick (Hulu+Disney+): Ilmeisen onnistunut, en ole nähnyt.
Clarice (CBS): Aloitin kerran ja katsoin ehkä kolme minuuttia.
The Dropout (Hulu+Disney+): 2022
The Sex Lives of College Girls (HBO Max): Tää oli mainio! Kiva, että tulee kakkoskausi.
Gossip Girl (HBO Max): No tuota…. ei tämä nyt vakuuttanut, mutta ehkä olin vain liian kiinni alkuperäisessä.
Pursuit of Love (BBC+Hulu): En ole nähnyt…. mutta alkaa itse asiassa Yle Areenassa 24.1. nimellä Rakkauden lumo.