Avainsana: suosikkityyppi

Kategoriat
Dokumentit Musiikki Tyypit

Nyt ymmärrän, miksi Billie Eilish on niin suosittu (eli dokkaritärppi!)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 6.3.2021 Lilyssä.

Suosikkidokkari: Billie Eilish: The World’s a Little Blurry (Apple TV+)

Kuva: Apple TV

Kuulostan nyt tylsältä milleniaalilta, mutta en ole oikein tajunnut kaikkea hypeä Billie Eilishin ympärillä. Olen kyllä ymmärtänyt, että hän on superlahjakas nuori muusikko, mutta hänen megatähtistatuksensa syitä en ole täysin hahmottanut. Miksi juuri hän rikkoo Spotify-ennätyksiä? Miksi juuri hänellä on 77 miljoonaa Instagram-seuraajaa? Miksi hänen kappaleillaan on miljardeja kuuntelukertoja? Mikä tekee hänestä niin erityisen?

Nyt tajuan, tiedän ja ymmärrän. Nyt olen – pari vuotta myöhemmin kuin kaikki muut, luonnollisesti – fani.

Tähän valaistumiseen minut johdatti Apple TV+:n tuore Billie Eilish -dokkari The World’s a Little Blurry. Suosittelen sitä kovasti!

The World’s a Little Blurry on loistava musiikkidokkari; se kuljettaa katsojan Billien lapsuudenkodista Grammyjen punaiselle matolle ja loppuunmyydyille konserttiareenoille. Näyttää ne lähtökohdat, joista Billie musiikkimaailman huipulle nousi. Päästää katsojan hyvin lähelle.

Ja näyttää, millainen tyyppi Billie on kaikkien otsikoiden, ennätysten ja palkintojen takana.

Supertähti mutta tavallinen teini. Grammy-palkittu muusikko mutta jalat maassa. Kaikkien ylistämä mutta vaatimaton. Maailman huipulla mutta ahdistunut. Erityislahjakas mutta epävarma. Musiikkikoneiston keskellä mutta oma itsensä. Avoin, aito ja rehellinen ja kirjoittaa kappaleita, joihin hänen sukupolvensa samaistuu. Sellainen tyyppi johon hänen sukupolvensa samaistuu.

”Se löysiin vaatteisiin pukeutuva, synkkiä kappaleita laulava teinisensaatio”. Siinä taisi olla mun näkemys Billie Eilishista ennen dokkaria. Bad Guy ja mitä näitä on. Olin silloin tällöin kuunnellut hänen musiikkiaan, mutta en ehkä ollut oikeasti kuullut hänen musiikkiaan. Siis sitä, mitä hänen kappaleissaan sanotaan ja minkälaisista asioista hän laulaa. Dokkari avasi silmät – tai korvat – tämänkin suhteen.

Ja olkoon jälleen tylsää milleniaalin lässytystä, mutta erityisen paljon ilahdutti se, miten läheinen ja rakastava perhe Billiellä on takanaan, tukemassa ja tsemppaamassa. Isoveli Finneas on tietysti isossa roolissa, koska tuottaa ja kirjoittaa kappaleita siskolleen, mutta myös vanhemmat ovat täysillä mukana. Lämmittää mieltä, ettei Billie joudu kohtaamaan kaikkea yksin. Hän oli kuitenkin supertähdeksi tullessaan vasta 17-vuotias, ja nytkin ikää on vain 19 vuotta. Olisi varmaan helppo hukkua kaiken ulkopuolelta tulevan sälän alle, mutta perhe vaikuttaa pitävän Billietä pinnalla.

Billie Eilish: The World’s A Little Blurry katsottavissa Apple TV+:ssa.

PS. Billie Eilish -dokkarin jälkeen katsoin  kohutun Britney Spears -dokkarin Framing Britney. Sen voi katsoa vapaasti ainakin MTV:n suoratoistopalvelussa. Huh, on kyllä raivostuttava ja surullinen tapaus kaiken kaikkiaan. Siis se, minkälaista kohtelua Britney on joutunut kestämään. Onneksi Billie Eilish saa olla muusikko ja ”teinitähti” erilaisessa ja eteenpäin menneessä ympäristössä, mutta ihan saman olisi ansainnut Britneykin.

Kategoriat
Hassua Leffat Sarjat

Sarja- ja leffakohtauksia, joita ajattelen usein

Kirjoitus on alun perin julkaistu 16.2.2021 Lilyssä.

Suosikkiasia: sarjat, leffat ja April Ludgate.

Olisi kiva väittää, että päässäni risteilevät ajatuspätkät liittyvät aina päivänpolttaviin uutisiin tai johonkin muuhun järkevään. Ja välillä ne liittyvätkin! Mutta päässäni risteilee myös päähäni jumahtaneita kohtauksia suosikkisarjoistani ja -leffoistani. Siellä ne vievät tilaa aivokapasiteetistani ja putkahtavat mieleen aina välillä. Herra ties miksi.

Ajattelen usein ainakin näitä kohtauksia:

She’s the worst person I’ve ever met. I want to travel the world with her.

Okei, Parks and Rec. Suosikkisarjani. Mulla on monia, monia suosikkikohtauksia, mutta yksi jota ajattelen usein on alla oleva Aprilin ja Tynnyferin kohtaaminen. Aubrey Plazan esittämä April Ludgate  on noin muutenkin yksi fiktiivisistä ikisuosikeistani, ja hänen normaalin ilmeettömän deadpan-tyylinsä välitön mukautuminen Tynnyferin (=hang on, it’s xanax o’clock 😀 ) hmmm… hieman erilaiseen tyyliin ei koskaan lakkaa naurattamasta minua. Rakastan Aprilin vuorosanoja she’s the worst person I’ve ever met. I want to travel the world with her. Ajattelen niitä usein.

Kaikkein eniten mieleeni nousee kuitenkin Snake Juice ja humalainen Ron Swanson. Ajattelen Snake Juice Ronia ainakin kerran viikossa.

Whyyy???! I don’t know.

New Girl, toinen suosikkisarjani. Sama homma, paljon suosikkikohtauksia, joiden pelkkä ajatteleminen saa minut iloiseksi. Liittyvät monesti Nick Milleriin. Tai Winstoniin.

Alla oleva kohtaus ei kokonaisuutena ole ykkössuosikkini, mutta Schmidtin ”Whyyyy?” ja Nickin tyynenrauhallinen vastaus ”I don’t know” nousevat tasaisin väliajoin mieleeni. En tiedä miksi. Mind works in mysterious ways, ilmeisesti.

Toinen täysin random New Girl -hetki, joka on juuttunut aivoihini on Nickin raivokohtaus oville. I will push if I wanna push. I hate doooors!! Aina ja ikuisesti jos mulla on oviongelmia (eikö meillä kaikilla ole joskus oviongelmia?) ajattelen tätä kohtausta ja kuinka I hate dooors too. 😀

Clear eyes, full hearts, can’t lose

Tämä ei ole yksittäinen kohtaus, mutta Friday Night Lightsin Coach Taylorin legendaarinen clear eyes, full hearts, can’t lose on porautunut päähäni ja muistuttaa olemassaolostaan etenkin silloin, kun kaipaan tsemppausta. Mun mielestä jokaisella pitäisi olla päässään pieni Coach Taylor, joka pitää kannustavan puoliaikapuheen aina tarvittaessa.

This game is not over, this battle is not over…

Jack & Rose ja mitä hittoa?!

Todellakin tiedostan, että Titanic ei olisi Titanic, jos Jack olisi pelastunut. Silloin tällöin huudan silti mielessäni, että ”tee nyt hitto vie tilaa sen kelluvan puupalasen päällä, Rose!! Hyvin mahtuisitte molemmat jos tiivistät!”

Sen jälkeen katson tämän YouTube-videon, jolla näyttelijä Keke Palmer sanoo kaiken tarpeellisen.

You have bewitched me

En ole kaikkein suurin Ylpeys ja ennakkoluulo -fani. Puhun nyt vuoden 2005 elokuvasta, jonka pääosassa on Keira Knightley. Kyseinen elokuva sisältää kuitenkin yhden kauneimmista ja kauneimmin kuvatuista romanttisista kohtauksista jonka tiedän. Se on se taso, jolla arvioin kaikkia romanttisia kohtauksia. Yleensä pidän enemmän hauskoista romanttisista kohtauksista ja pyörittelen silmiäni oikeasti romanttisille, ei-hauskoiksi-tarkoitetuille kohtauksille. Minua ei ole tehty sietämään ällöromanttisia, siirappisia rakkaudentunnustuksia.

Tämä kohtaus on poikkeus. En pyörittele silmiäni, kun herra Darcy (Matthew Macfadyen) sanoo ”You have bewitched me, body and soul, and I love… I love… I love you”. Ei, minä rakastan tätä kohtausta. Se on täydellinen esimerkki siitä, ettei romanttisen kohtauksen tarvitse aina päättyä suureelliseen elokuvasuudelmaan. Se on myös täydellinen ja aina ajankohtainen opetus ihan kaikille siitä, miten pitää toimia jos päättää yhtäkkiä julistaa rakkauttaan. ”My affections and wishes have not changed but one word from you will silence me forever”. Täydellistä. Sano mitä sanot, mutta sen jälkeen kaikki valta on sanojen vastaanottajalla.

The Last Golden Ticket

… it’s mine! Olen ehkä kertonut, että rakastan Jali ja suklaatehdasta. Yksi all time suosikki leffakohtauksistani on se, kun Jali löytää kultaisen pääsylippunsa. Ennen kaikkea rakastan lempeää kioskisetää. The Last Golden Ticket -kohtaus on sekin hitsautunut aivoihini ja ajattelen sitä hämmentävän usein. Etenkin lempeää kioskisetää. Koska maailmassa pitäisi olla enemmän lempeitä kioskisetiä.

I’ll show you how valuable Elle Woods can be

Tästä olen maininnut aiemminkin. Aina kun kaikki tuntuu menevän pieleen, päässäni alkaa pyöriä Blondin kosto -leffan kohtaus, jossa luokkatoveriensa naureskelun kohteeksi joutunut Elle Woods päättää näyttää kaikille tympeille epäilijöilleen. I’ll show you how valuable – lisää oma nimesi – can be! Tähän kuuluu oleellisesti myös se musiikki; I’m not your average type of girl, I’m gonna show the world, the strength in me that sometimes they can’t see.

PS. Mun on täysin mahdotonta tehdä tämän kaltaisia postauksia ilman että putoan YouTube-kuoppiin. Nyt putosin kuoppiin siellä ja täällä, mutta erityisesti Friday Night Lights -kuoppaan. Hyvä luoja että on hieno, hieno sarja. Harmi ettei taida olla juuri nyt minkään Suomessa näkyvän suoratoistopalvelun listoilla. Katsoisin heti alusta.

LUE MYÖS:

Oodi YouTubelle (eli 12 YouTube-kuoppaa, joihin rakastan pudota)
Näitä katson ja kuuntelen, kun haluan nauraa (eli hurraa-huutoja hauskoille tyypeille)
Kategoriat
Sarjat Suosittelen

Suosikkisarja just nyt: maagisen hyvä Ted Lasso

Kirjoitus on alun perin julkaistu 20.1.2021 Lilyssä.

Suosikkisarja: Ted Lasso (Apple TV+)

Kuva: Apple TV

Ostin uuden puhelimen. Se maksoi luonnollisesti ihan liikaa, mutta ainakin muuan yhdysvaltalainen megayritys tarjosi kaupan päälle iloisen yllätyksen: vuoden ilmaisen kokeilujakson Apple TV+ -suoratoistopalveluun.

Tiesin tasan tarkkaan, mitä haluan katsoa sieltä: komediasarja Ted Lasson.

Ja hyvät ystävät, TED LASSO ON LOISTAVA!!! Vielä yksi huutomerkki: !

Paras sarja, jonka olen katsonut piiiiitkään aikaan. Jos mun olisi mahdollista Eternal Sunshine of the Spotless Mindittaa nämä loisteliaat kymmenen jaksoa päästäni ja katsoa koko homma uudestaan, tekisin niin.

Parastahan tässä on se, että sarjan ei pitäisi olla hyvä. Se kuulostaa paperilla superhölmöltä: amerikkalaisen jalkapallon valmentaja Kansasista, ylioptimistinen ja höppänä Ted Lasso (Jason Sudeikis), pestataan valmentajaksi lontoolaiseen valioliigajoukkueeseen. Ted ei tunne jalkapallon sääntöjä eikä ole koskaan valmentanut ammattilaisjoukkuetta. Mutta niin vain hänestä tulee fiktiivisen AFC Richmondin päävalmentaja.

Ted Lasson hahmo nähtiin ensimmäisen kerran jo vuonna 2013, tuolloin NBC:n valioliigamainoksessa. Eli kävi siis niin, että hassusta hittimainoksesta tuli seitsemän vuotta myöhemmin mainio komediasarja. Mitä?! Eihän niin pitäisi tapahtua.

Saturday Night Livestä tuttu Jason Sudeikis on luonut sarjan yhdessä  Bill Lawrencen (Scrubs), Joe Kellyn ja Brendan Huntin kanssa. Viimeisenä mainittu kuuluu myös sarjan näyttelijäkaartiin, hän esittää Ted Lasson apuvalmentajaa – sitä joka on edes vähän perillä jalkapallon säännöistä ja taktiikoista.

Jotenkin maagisesti tämä porukka on onnistunut tekemään vitsistä sydämellisen, fiksun ja yllättävän koskettavankin komediasarjan. Hahmot, kuten AFC Richmondin äksy kapteeni Roy Kent (Brett Goldstein, joka on myös yksi sarjan käsikirjoittajista)  ja tähtipelaajan tyttöystävä Keeley Jones (Juno Temple), eivät ole yksiulotteisia stereotyyppejä vaan yllättäviä, moniulotteisia ja aitoja. Sitä vain haluaa olla heidän puolellaan.

Hyvän mielen komedian ja hassun huumorin ohella sarja tarjoilee mieltälämmittäviä kasvutarinoita ja elämänviisauksia. Mitään ei tuputeta tai alleviivata, mutta jotenkin sitä vain tuntee itsensä vähän paremmaksi ihmiseksi jokaisen jakson jälkeen. Ihan taatusti on ihmisiä, joiden mielestä optimistinen Ted Lasso on ärsyttävä. Minä en kuulu siihen joukkoon, vaikka tunnettu silmien pyörittelijä olenkin. En pyöritellyt silmiäni lainkaan. Sen sijaan nauroin monta kertaa ääneen. Ja mahdollisesti vuodatin pari kyyneltä. Mahdollisesti.

Jos nyt on pakko jotain negatiivista nyhtää, niin  sanotaan tämä: jos odottaa millään lailla realistista kuvausta Valioliigasta, jalkapallosta ja valioliigamanagerin arjesta, sellaista ei ole luvassa. Ja se on ihan ok, mutta ehkä ripaus enemmän futista olisi ollut ihan jees. Nyt pitää vain olettaa, että Ted oli jossain vaiheessa oppinut, mikä on paitsio.

Ted Lasson ensimmäinen tuotantokausi katsottavissa Apple TV+:ssa. Sarja on uusittu toiselle ja kolmannelle kaudelle.

PS. Koska olen SNL-fani ja Jason Sudeikis oli SNL:n monivuotinen käsikirjoittaja ja näyttelijä, kerrottakoon suosikkini Jasonin SNL-hahmoista. Se on tämä ikäviä uutistapahtumia kommentoinut paholainen.