Kategoriat
Hassua Tyypit

Julkkikset, jotka eivät saa olla idiootteja

Kirjoitus on alun perin julkaistu 17.1.2021 Lilyssä.

Suosikkityyppi: Dave Grohl

Pari päivää takaperin selasin Twitteriä ja huomasin, että Dave Grohl trendaa. Twitter, tuo paholaisen keksintö ja aikasyöppö, kertoo aina mitkä aiheet ja tyypit puhuttavat käyttäjiä maailmalla. Ja nyt puhutti Dave Grohl. Nirvanan rumpali, Foo Fightersin laulaja-kitaristi, all-around rocktähti ja musiikkilegenda.

Twitter on mitä on ja ihmiset – varsinkin julkkikset – on mitä on. Siksi valmistaudun usein lukemaan ikäviä asioita kun joku tyyppi trendaa. Kokemus on opettanut. Joku kiva tyyppi onkin paljastunut totaaliseksi kusipääksi. Julkisuuteen on noussut ikäviä tekstiviestejä. Joku onkin rasisti. Joku on pidätetty. Joku on kuollut! Ikäviä asioita.

Niiden parin sekunnin ajan ennen kuin sain selville miksi Dave Grohl trendasi, ajattelin vain että ”voi ei, ei Dave Grohl!!”. Olin varma että se on jotain ikävää. Ja olisin joko surullinen tai pettynyt, koska ikävät tekstiviestit tai kusipää tai kuolema tai muuta ikävää.

Dave Grohl on mun kirjoissa yksi niistä julkkiksista, joka ei saa paljastua kusipääksi. Se olisi isku tietysti Foo Fighters -fanina, mutta ennen kaikkea se olisi isku ihmisenä, joka haluaa uskoa ihmisistä hyvää. Jos rockin mukavin mies Dave Grohl, ei-koskaan-kuule-huonoja-asioita-hänestä Dave Grohl, all-around hyvä tyyppi Dave Grohl olisikin kusipää, niin voisiko kenenkään hyvyyteen enää luottaa. Noin niinku vähän ylidramatisoidusti sanottuna.

Joidenkin julkkisten törttöilyt ja kusipäisyys ovat täysin yhdentekeviä. Sitten on Dave Grohlin kaltaisia mukavalta vaikuttavia, itselle merkityksellisiä tyyppejä, joiden kusipäisyys iskisi kovaa.

Omalle ”voi ei, ei xx” -listalleni kuuluvat Dave Grohlin lisäksi ainakin…

Jennifer Garner: arvon Sydney Bristow, aina ja ikuisesti tv-sarjasankarini. Seuraan Jenniferiä Instagramissa ja hän vaikuttaa supermukavalta ja symppikseltä tyypiltä. Kamalaa, jos saisinkin tietää että hän hylkäsi kissanpennun lumihankeen tai jotain muuta ikävää. Mistä näistä Hollywood-tähdistä tietää, mutta haluan uskoa että Jennifer on oikeastikin hyvä tyyppi. Sellainen tavallinen, samaistuttava, ystävällinen ihminen, joka nyt vaan sattuu olemaan tunnettu näyttelijä.

Michelle ja Barack Obama: en suostu uskomaan, että Michelle ja Barack Obama voisivat olla oikeasti idiootteja. Eihän se ole mahdollista! Eihän?? He vaikuttavat niin mainioilta ihmisiltä; fiksuilta, empaattisilta, ystävällisiltä ja hauskoilta. Ja heidän avioliittonsakin näyttäytyy ulospäin niin kovin onnelliselta. Mikä isku olisikaan, jos kaikki olisi teatteria.

Arsène Wenger: noniin. Arsenal-faneilla (ryhmä, johon valitettavasti kuulun) on tietysti paljon sanottavaa Wengeristä. Siis Arsenalin monivuotisesta managerista. Oli menestyksen vuodet, The Invincibles49, 49 undefeated… ja sitten ne ei-niin-menestyksen vuodet. Mutta ei nyt mennä niihin. Mennään siihen, kuinka ex-pelaajilla tuntuu aina olevan vain hyvää sanottavaa mr Wengeristä. Sanokaa mitä sanotte Wengeristä managerina, ihmisenä hän vaikuttaa voittajalta. Sielu ja sydän paikoillaan. Boss, älä paljastu ikäväksi ihmiseksi. Haluan uskoa, että olet se ranskalainen herrasmies, hyväsydäminen isähahmo, antiikin filosofeja siteeraava loistotyyppi jonka kuvittelen sinun olevan.

Tom Hanks: uskoakseni maapallo lähtisi radaltaan jos TOM HANKS, Hollywoodin mukavin ihminen, olisikin  oikeasti ikävä tyyppi. Keanu Reeves on samaa kategoriaa.

John Mulaney: joskus kun mulla on tylsää, katson koomikko John Mulaneyn talk show -haastatteluja. Ne ovat aina hauskoja ja John Mulaney vaikuttaa aina hyvältä tyypiltä. Tässä joku aika sitten Mulaney trendasi Twitterissä – syy oli se, että hän oli mennyt vieroitukseen kokaiini- ja alkoholiriippuvuuden vuoksi. Ja kuin osoituksena sille, että moni muukin pitää häntä hyvänä tyyppinä, Twitter oli täynnä tsemppiviestejä. Hyvän tyypin ei täydy olla täydellinen. Kunhan on hyvä tyyppi, se riittää. Ja todellakin haluan uskoa että John Mulaney on hyvä tyyppi.

Dan Levy: jos on luonut Schitt’s Creekin, yhden kaikkien aikojen sydäntä lämmittävimmistä komediasarjoista ja puhunut julkisuudessa kuinka tv-viihdettä voi tehdä ilman ikäviä asioita, sopii kai olettaa että on reaalimaailmassa yhtä mukava kuin se luomansa tv-todellisuus. Jos Dan Levy, siis Schitt’s Creekin David Rose, olisikin ikävä tyyppi… no, eihän hän ole! Päätän ettei ole.

Amy Poehler: olenko kertonut, että Parks and Recreation on suosikkisarjani? Ai olen, viisi miljoonaa kertaa? Ai niin usein, että olen käyttänyt tuon vitsin jo aiemmin?  Noh, meni jo. Rakastan Parks and Reciä, rakastan Amy Poehleria ja olisi hyvin kova isku, jos Amy olisikin ikävä tyyppi. Tahraisi vähän koko Parks and Reciä. Siksi toivon myös, että Aubrey PlazaAdam Scott ja Nick Offerman olisivat hyviä tyyppejä.

Never meet your heroes…

Unohdinko jotain?

Aivan, se syy miksi Dave Grohl trendasi? Oli hänen syntymäpäivänsä ja jengi twiittasi siitä, kuinka mukava, sympaattinen, all-around hyvä tyyppi / rocktähti / musiikkilegenda, kiltti ja ystävällinen, lahjakas ja karismaattinen hän on.

Luojan kiitos.

Joku muistutti siitä kerrasta, kun Dave Grohl kirjoitti Cornwallin kaupunginhallitukselle vetoomuksen harrastelijabändin puolesta. Kaupungin asettamat melurajat estivät teini-ikäisiä muusikoita harjoittelemasta.

Joku twiittasi tämän loisteliaan Everlong-taltioinnin.

Minä olisin voinut muistella sitä Foo Fightersin keikkaa Kalasatamassa 2011. Sitä, johon liittyy vain hyviä muistoja.

PS. Hyvä luoja kuinka paljon haluaisinkaan Foo Fightersin keikalle JUST NYT. Keskelle ihmismerta huutamaan I’VE GOT ANOTHER CONFESSION TO MAKE.

Kaikille keikkoja ja ihmismassoja kaipaaville suosittelen ja toisaalta en suosittele Foo Fightersin Live At Wembley Stadium 2008 -videoita.  Ovat loistavia, mutta just nyt tekevät myös vähän surulliseksi. Koska milloin seuraavaksi?

It’s times like these you learn to live again, kai.

PPS. Hei Dave Grohl ja muut, saatte te välillä olla idiootteja. Eikö me kaikki olla sitä joskus?! Kunhan olette 99-prosenttisesti mukavia, ystävällisiä, normaaleja hyviä tyyppejä ja hyväsydämisiä, reiluja ihmisiä. Ettekä itseänne täynnä olevia, ikäviä tekstiviestejä lähetteleviä, kissoja lumihankeen jättäviä kusipäitä.

Kategoriat
Hassua Sarjat Suosittelen

Vuoden 2020 tärkeimmät sarjani (eli päänsärkysarjat ja ikuisesti parhaat)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 31.12.2020 Lilyssä.

Suosikkiasia: sarjat. Ja se, että vuosi 2020 on ihan kohta ohi.

Kuvat: NBC, The CW, Comedy Central, Netflix, Fox.

Tein tovi sitten oman listani vuoden 2020 parhaista sarjoista. Se löytyy täältä.

Listalla oli hienoja, kehuttuja ja tyylikkäitä sarjoja – Mustaa kuningatartaThe BoysiäUnorthodoxia… siltä kuitenkin puuttui henkilökohtaisella tasolla kaikkein tärkeimmät sarjat. Ei sillä, kyllä mainitut laatusarjatkin minua viihdyttivät ankeana vuonna 2020, mutta tyylikäs ja tärkeä ovat silti eri kamaa.

Siispä tämän tympeän, erikoisen, pelottavan, ahdistavan vuoden viimeisenä postauksena: vuoden 2020 tärkeimmät sarjani:

Aloitan kategoriasta, joka on nimeltään:

Päänsärkysarjat

Kärsin ikävän ison osan vuodesta kroonistuneesta jännityspäänsärystä. Se oli ja on perseestä, noin kauniisti ilmaistuna. Nyt homma on jotenkuten hallinnassa, thank god, mutta on muuten viheliäinen vaiva. Kun koko ajan vain koskee päähän, välillä pelottavan kovaa.

Vaikka liikuntaa tarjotaan lääkkeeksi tähänkin vaivaan, välillä on ollut jaksoja kun olen vain halunnut kirota päänsärkyjumalia peiton alle hautautuneena kylmäpussi otsallani. Näinä hetkinä seuranani on ollut:

Supernatural (The CW, Amazon Prime): jos mun pitäisi tiivistää vuoteni 2020 johonkin yksittäiseen sarjaan, se sarja olisi Supernatural. Aloin katsoa sitä kolmetuhatta vuotta sitten viime huhtikuussa. Oli ensimmäinen aalto, eristäytymistä, pelottavaa päänsärkyä. Jakso toisensa jälkeen SPN:ää (sitä on yhteensä 15 kautta, 327 jaksoa), ja jossain kohtaa oli tullut kesä, sai olla taas vähän vapaammin eikä päätäkään enää koskenut niin paljon – hetkeen.

Supernaturalia kunnolla ymmärtääkseen pitää minusta ymmärtää sitä valtavan intohimoista, kansainvälistä ja lojaalia faniyhteisöä,  joka sarjalla on. On kaikessa sekopäisyydessään suosikkini, mitä tulee tv-sarja-fandomeihin. Ei sarja niiiiin hyvä ole, mutta fandom lisää siihen jotain maagista.

Mulla olisi mahdollisesti paljon sanottavaa SPN:n tovi sitten ilmestyneestä päätösjaksosta, mutta ehkä en nyt mene siihen. Sen sijaan kerron suosikkivuorosanani koko sarjasta.

Se on tämä, hyvin spesifisti minuun iskevä, täydellisen meta Chuckin lause neloskaudelta:

I mean, horror is one thing, but being forced to live bad writing?  

Ja jokainen kerta, kun Dean sanoo ”Sammy”.

Broad City (Comedy Central): kesän pahimman päänsärkyjakson aikana minua viihdyttivät Abbi ja Ilana.  Katsoin kaikki kaudet, kaikki jaksot, ja jossain kohtaa päänsärkykin oli taas helpottanut. Harmittavasti tällä hetkellä sarjaa ei enää löydy Yle Areenasta, kesällä tuli kaikki tuotantokaudet katsottavaksi. Buu, Broad City takaisin! Rakastan, rakastan, rakastan Broad Cityä. Sarja tekee minut aina iloiseksi. Höpsön absurdia huumoria, feminismiä ja kaiken voittavaa ystävyyttä.

Emily in Paris (Netflix): olihan ne nyt viihdyttävät 10 jaksoa. Eskapismi-TV kunniaan! Joskus huonompikin sarja voi olla hyvä, jos sen katsoo oikealla hetkellä. Olen vakaasti sitä mieltä, että Emily in Parisista tuli yksi vuoden hittisarjoista, koska sen julkaisuaikana kaikki oli synkkää ja pelottavaa. Höttöinen sarja toi sopivasti vaihtelua ikävään todellisuuteen – oli se todellisuus sitten pandemiaa tai päänsärkyä.

Toinen vuoden 2020 tärkeimmät sarjat -kategorioista on:

Ikuisesti parhaat

New Girl (Fox, Netflix): aina kun kaipaan lämmintä hyvän mielen sarjaa, katson New Girliä. Vuonna 2020 mainittua sarjatyyppiä kaipasi melko usein, joten olen katsonut New Girlin läpi. Olen viihdyttänyt itseäni myös kuvittelemalla, miten apartment 4D:n asukkaat pärjäisivät pandemiassa. Tai lähinnä miten Schmidt pärjäisi pandemiassa. Sivuhuomiona: keväällä sain iloa myös mainitun Schmidtin näyttelijän Max Greenfieldin kotikoulu IG-videoista. Ja USA:n vaalien aikaan ilahdutti tämä.

PS. Nick Miller 4ever!

Parks and Recreation (NBC, Amazon Prime): olen maininnut tässä blogissa noin 95 miljoonaa kertaa, että Parks and Rec on kaikkien aikojen suosikkisarjani. Edelleen totta. Vähemmän yllättäen Parks and Rec oli henkilökohtaisella tasolla äärimmäisen tärkeä sarja saatanallisena vuonna 2020. The Fight (kausi 3, jakso 13) toimi, vaikka ympärillä tapahtui kaikkea pelottavaa. Snake Juiceee!!

Frendit (NBC, Sub): Subilta on tullut aina arkisin seiskasta alkaen kaksi jaksoa vanhoja Frendejä. On tullut tavaksi avata telkkari, ja antaa RachelinMonicanPhoebenJoeynChandlerin ja Rossin pyöriä taustalla. Jotain lohtua ne kai tuo, kaikki ne miljoona kertaa kuullut vitsit.

Saturday Night Live (NBC, YouTube): ja sitten kun mikään muu ei toimi, katson YouTubesta vanhoja SNL-sketsejä. Mulla on omat suosikkini, joita katson uudestaan ja uudestaan. Amy Poehler -fanina palaan esimerkiksi tasaisin väliajoin tähän vuosia vanhaan loisteliaaseen Sarah Palin -räppiin (jonka aikana Amy oli ihan viimeisillään raskaana, synnytti tasan viikon päästä):

Siinä ne. Eli kiitokset Dean, Sam, Abbi, Ilana, Emily, Nick Miller et al., Rachel Green et al., Pawnee ja Studio 8H – olitte erityisen tärkeitä vuonna 2020.

Ja kiitos kaikille, jotka ovat lukeneet Suosikkiasioita.

Hyvää uutta vuotta!

Toivottavasti vuosi 2021 on kaikin puolin kivempi kuin edeltäjänsä.

LUE MYÖS:

Kategoriat
Ajattelin tänään Hassua Tyypit

Kyl tää täst ja komediaa

Kirjoitus on alun perin julkaistu 25.11.2020 Lilyssä.

Suosikkiasia: hauskat tyypit

Kuvat: Schitt’s Creek / CBC, Friends / NBC, Broad City / Comedy Central

Jos olisin maaliskuusta lähtien saanut euron aina kun sanon ”kyl tää täst”, olisin todennäköisesti miljonääri. No hyvä on, en ehkä miljonääri, mutta olisi mulle nyt ainakin muutama satanen kertynyt.

Kyl tää täst, kyl tää täst… olen toistellut sitä itselleni ja muille kuin jotain hiton mantraa. Kyl tää täst, kohta kaikki on taas normaalia. Kyl tää täst, jaksetaan vielä vähän aikaa. Kyl tää täst, rokote on tulossa.

Ja tottahan se on, kyl tää täst, väistämättä. Uskonhan minä siihen. Mutta kun maanantaina taas kuuli uusista rajoituksista ja rajusti kasvavista tartuntaluvuista, niin hitto vie vähän kyllä löi kasvoille että ei tää täst vielä hetkeen.

Kun tämä koko homma silloin viisituhatta vuotta sitten alkoi, päätin että minähän en kirjoita mitään ankeita pandemia-juttuja, vaan samaa kun aina: höpsöjä juttuja Netflix-sarjoista ja YouTube-kuopista. Good vibes only, #suosikkiasioita ja sitä rataa. Ja en minä täydellisesti ole päätöksessäni pysynyt, mutta ihan kelvollisesti kuitenkin. Erästä ikävää k-sanaa en ole käyttänyt kertaakaan. Tosin tuo p-sana taitaa olla ihan yhtä paha.

Noh, nyt kahdeksan hiton kuukautta eteenpäin ollaan näköjään siinä pisteessä, että kirjoitan ankeaa pandemia-juttua. Puolustuksekseni sanottakoon, että maaliskuun Maisa – se, joka kirkkain silmin sanoi, että ”onneksi tää on nyt näin keväällä, mieti jos olisi vielä pimeetä ja synkkää” – ei tullut ajatelleeksi, että yhä marraskuussa hän tekisi töitä kotona ja sopisi Teams-tapaamisia oikeiden tapaamisten sijaan.

Kyl tää täst, kyl tää täst, kyl tää täst.

Tekisi mieli valittaa lisää, mutta en valita. Sen sijaan yritän pelastaa tämän ankean pandemia-jutun tekemällä 180-asteen aiheen vaihdon ja kirjoittaa vähiten ankeasta aiheesta jonka tiedän,

komediasta.

Koska kun saan ikävän uutisvirran vastapainoksi päiviini iloa ja naurua ja huumoria, kyl tää täst on paljon helpompi uskoa.

Seuraa kolme hauskaa tyyppiä, jotka ovat ilostuttaneet päiviäni:

1. Aloitan brittikoomikko Kieran Hodgsonin loisteliaalla The Crown -tiivistelmällä. Olen repeillyt tälle pitkin viikkoa, se on valehtelematta suosikkiasiani koko internetissä just nyt. Oikeasti, jos et ole vielä katsonut The Crownin neloskautta, älä turhaan tuhlaa aikaasi. Kieran käy koko kauden läpi tehokkaasti 2 minuutissa ja 14 sekunnissa. En tajua, miksi menin istumaan ne vajaat kymmenen tuntia Netflixin ääressä, kun olisin vaan voinut katsoa tämän videon ja käyttää kymmenen tuntia johonkin järkevään, vaikka siivoamiseen tai New Girlin katsomiseen.

Tästä ei siis puutu mitään. Ei yhtään mitään.

Ja siis SPOILER ALERT, luonnollisesti! 😀

2. Sitten siirryn mun tämän hetken suosikki Instagram-seurattavaan, Abi Clarkeen. Nuori brittikoomikko hänkin. En yleensä jaksa tuntemattomien tyyppien Insta-stooreja, mutta just eilen käytin noin puoli tuntia siihen, kun kahlasin läpi Abin tarinat. Ilmeisesti TikTokissa nuoret ihmiset ässäilivät menemään ja tuosta noin vaan kirjoittivat kohtauksia ja kappaleita kuvitteellista Ratatouille-musikaalia varten (?). Abilta kuulin tämän ja hänen jakamansa TikTok-pätkät ovat seuraavaksi suosikein suosikkiasiani koko internetissä tällä viikolla. Ihan en päässyt käsiksi siihen, mistä kyseinen homma lähti liikkeelle (ei ole TikTokia itselläni), mutta Broadway-kamaa, selkeesti.

Abi ässäilee kuitenkin ennen kaikkea omalla sisällöllään. Hänen instansa on täynnä kaikkea hauskaa ja huvittavaa, esimerkiksi käyköön tuorein video If doctors spoke like vets.  Ja tämä.

YouTube-kanavaltaan löytyi stand up -maistiainen:

3. Lopetan Meg Stalteriin. Olen tainnut mainita hänet, mutta mainitsen toisenkin kerran. Meg on jenkkikoomikko, jota seuraan Twitterissä (on Instassakin). Hänen huumorinsa on hyvin omaleimaista ja mun mielestä vain hyvin, hyvin hauskaa. Meg on paras asia koko tympeitä uutisia jatkuvalla tahdilla syytävällä Twitter-tililläni.

Tulevaisuuden tähtikoomikko, sanokaa minun sanoneen. Lahjakas kuin mikä.

Every music documentary on yksi suosikeistani. 😀

Noniin, kiitos tyypit. Kyl tää täst.

🙂