Avainsana: suosikkityyppi

Kategoriat
Ajattelin tänään Kirjat Tyypit

Elämänohjeita hauskoilta ja viisailta naisilta

Kirjoitus on alun perin julkaistu 16.10.2018 Lilyssä.

Suosikkityypit: Amy, Tina ja Mindy

Suosikkikirjat: Yes Please, Bossypants, Is Everyone Hanging Out Without Me? (And Other Concerns) ja Why Not Me?

Jos saisin olla kaveri kenen tahansa julkkiksen kanssa, valitsisin Amy Poehlerin. Voi olla, että olen jo heitellyt pieniä viittauksia asiaan aiemmissa kirjoituksissani, mutta toistettakoon vielä: minä rakastan Amy Poehleria! Siis sillä järkevällä aikuisen ihmisen fanitustavalla, jolla on mahdollista rakastaa tyyppiä jota ei ole koskaan tavannut, jota ei koskaan tapaa, joka elää täysin erilaista elämää kuin itse ja jonka rakastaminen perustuu suurimmalta osin YouTube-videoihin.

Amy on mun voimajulkkis ja roolimalli. Ei, minusta ei valitettavasti koskaan tule Saturday Night Liven näyttelijää. Ei, hyvin todennäköisesti en koskaan saa tähteäni Hollywoodin Walk of Famelle. Ja ei, vaikka kuinka olisi loistava kiitospuhe valmiina, en koskaan voita Golden Globea tai Emmyä tai mitään muutakaan fiiniä Hollywood-palkintoa.

Ei haittaa! Amy inspiroi, vaikka meidän elämät, uratavoitteet ja taidot ovat kovin erilaisia. Ja siis minähän en ole koskaan yrittänyt käsikirjoittaa komediasarjaa. Tai näytellä sellaisessa. Ei sitä tiedä, vaikka olisi piileviä kykyjä…

Amy tunnetaan tietysti parhaiten SNL:stä ja Parks and Recreationista (eli kaikkien aikojen parhaasta tv-sarjasta). Näyttelemisen lisäksi hän on tehnyt kaikkia muitakin cooleja tv-sarja- ja leffajuttuja; käsikirjoittanut, tuottanut ja noin muutenkin ässäillyt menemään. En tietenkään tiedä taustoja, mutta tuntuu että Amy on ahkera tekijätyyppi, sellainen josta voisi itsekin ottaa vähän mallia.

Ja mun kirjoissa hauskat tyypit ovat tyypeistä parhaimpia, joten Amy saa pisteet siitäkin. Plus olen katsonut tarpeeksi monta haastattelupätkää YouTubesta voidakseni todeta, että Amy ainakin vaikuttaa täysin ei-kusipäiseltä ihmiseltä. Mun kirjat kertovat myös, että ei-kusipäiset ihmiset ovat ihmisistä parhaimpia.

Yksi Amyn monista vakuuttavista SNL-vedoista: Sarah Palin -räppi suorassa tv-lähetyksessä tasan viikko ennen esikoispoikansa syntymää. Boss level triljoona.

Jos olisin Amyn kaveri, pääsisin ehkä hänen siivellään Hollywoodin huiput naiskoomikot ry:n vuosikokouksiin (koska luonnollisesti sellainen yhdistys on olemassa) ja tapaisin siellä muitakin suosikkityyppejäni. Kuten nyt vaikka Tina Feyn ja Mindy Kalingin. Lisää roolimalleja! Myönnetään, mulla saattaa olla fiksaatio hauskoihin naisiin, jotka luotsaavat omia tv-sarjojaan. Ja jotka kirjoittavat mainioita omaelämäkertoja…

Ikävä totuus nimittäin lienee, ettei minusta tule koskaan Amyn kaveria. Eikä myöskään Tinan tai Mindyn. Onneksi tarjolla on next best thing: kirjat! Amyn loistava Yes Please (2014), Tinan huippu Bossypants (2011) sekä Mindyn ihanat Is Everyone Hanging Out Without Me? (And Other Concerns) (2011) ja Why Not Me? (2015).

Tykkään kyseisistä kirjoista vähintään yhtä paljon kuin Leslie Knope tykkään vohveleista. Kun koomikko kirjoittaa kirjan, lopputulos on tietysti hauska, mutta kyseiset kirjat ovat lisäksi täynnä huippuja elämänohjeita ja voimaannuttavia tsemppitarinoita. Ne ovat omaelämäkertoja, mutta sopivasti kaikkea muutakin.

Tykkään kirjoista myös siksi, että ne kertovat tarinoita menestyksen takaa; kovasta työstä, periksiantamattomuudesta, epäonnistumisista ja epätoivon hetkistä. Paskaduuneista ennen parrasvaloja ja punaisia mattoja. Ne kertovat tavallisten perheiden tavallisista tyttäristä, jotka tekivät töitä unelmiensa eteen.

Ei Mindy päässyt sormia napsauttamalla tekemään omaa komediasarjaansa The Mindy Projectia, eikä se unelmaduunikaan lopulta sujunut ilman takaiskuja. Amy ei hypännyt Saturday Night Liveen suoraan koulun penkiltä, hän oli unelmaduuninsa saadessaan kolmekymppinen ja tahkonnut duunia improteattereissa monta vuotta. Ennen SNL:ää ja 30 Rockia Tina Fey paiski töitä parin dollarin tuntipalkalla ja käytti vähät rahansa improtunteihin.

Menestykseen – mitä ikinä se kullekin tarkoittaa – on hyvin, hyvin harvoin tarjolla oikoteitä. Välillä sen meinaa itsekin unohtaa, kun keskittyy vaan maalailemaan pilvilinnoja.

Ja olen minä vähän kaikkea muutakin Amyn, Tinan ja Mindyn kirjoista oppinut. Kuten nyt vaikka että…

Tee mitä haluat

Say whatever you want. Do whatever you want. Be whoever you are. (Amy)

Do your thing and don’t care if they like it. (Tina)

Ignore what other people think. Most people aren’t even paying attention to you. (Amy)

When people say, ”You really, really must” do something, it means you don’t really have to. (Tina)

Make ”No” a complete sentence. (Amy)

People do not get scared when you’re failing. It calms them — But when you’re winning, it makes them feel like they’re losing or, worse yet, that maybe they should’ve tried to do something too, but now it’s too late. And since they didn’t, they want to stop you. You can’t let them. (Mindy)

Toiset naiset eivät ole kilpailijoitasi

People are going to try to trick you. To make you feel that you are in competition with one another. ”You’re up for promotion. If they go with a woman, it’ll be between you and Barbara”. Don’t be fooled. You’re not in competition with other women. You’re in competition with everyone. (Tina)

This is the motto women should constantly repeat over and over again. Good for her! Not for me. (Amy)

Ulkonäkö ei ole ykkösjuttu

The most important Rule of Beauty. ”Who cares?” (Tina)

If you’ve got it, flaunt it. And if you don’t got it, flaunt it. ’Cause what are we even doing here if we’re not flaunting it? (Mindy)

Being called fat is not like being called stupid of unfunny, which is the worst thing you could ever say to me. (Mindy)

If you are lucky, there is a moment in your life when you have some say as to what your currency is going to be. I decided early on it was not going to be my looks — Decide what your currency is early. Let go of what you will never have. People who do this are happier and sexier. (Amy)

Usko itseesi – vaikkei se olekaan helppoa

Because what else are we going to do? Say no? Say no to an opportunity that may be slightly out of our comfort zone? Quiet our voice because we are worried it is not perfect? I believe great people do things before they are ready. (Amy)

Well, guess what, young girls. You aren’t damsels in distress. You aren’t hostages to the words of your peers. You aren’t the victims that even your well-meaning teachers and advocates think you are.  (Mindy)

You do it because the doing of it is the thing. The doing is the thing. The talking and worrying and thinking is not the thing. (Amy)

It will never be perfect, but perfect is overrated. (Tina)

Ole itsesi kaveri

Sticking up for ourselves in the same way we would one of our friends is a hard but satisfying thing to do. (Amy)

It’s not that I think I’m so great. I just don’t hate myself. I do idiotic things all the time and I say crazy stuff I regret, but I don’t let everything traumatize me. And the scary thing I have noticed is that some people really feel uncomfortable around women who don’t hate themselves. So that’s why you need to be a little bit brave. (Mindy)

Ikäkriiseily on turhaa

Stop whining about getting old. It’s a privilege. A lot of people who are dead wish they were still alive. (Amy)

Työnteko on tärkeää, muttei maailman tärkein asia

You have to care about your work but not about the result. You have to care about how good you are and how good you feel but not about how good people think you are or how good people think you look. (Amy)

Try to care less. Practice ambivalence. Learn to let go of wanting it. Treat your career like a bad boyfriend — If your career is a bad boyfriend, it is healthy to remember you can always leave and go sleep with somebody else. (Amy)

… mutta tee silti kovasti töitä

People talk about confidence without ever bringing up hard work. That’s a mistake —  I don’t understand how you could have self-confidence if you don’t do the work — Because confidence is like respect; you have to earn it. (Mindy)

PS. Ja vielä x 11:

  1. Tina (yhdessä Robert Carlockin kanssa) on luonut mainion Unbreakable Kimmy Schmidtin. Hän toimii myös sarjan vastaavana tuottajana.
  2. Mindy on parhaillaan käsikirjoittamassa ja tuottamassa Neljät häät ja hautajaiset -klassikkoleffan sarjaversiota. Minisarja on tulossa Huluun jossain vaiheessa.
  3. Amy juontaa yhdessä Parks and Rec -kollegansa Nick Offermanin kanssa Making It -nimistä tosi-tv-sarjaa, jossa kisataan käsityö-, askartelu- ja rakennustaidoilla. Kaksikko lukeutuu myös sarjan tuottajakaartiin. NBC on jo tilannut sarjasta kakkoskauden.
  4. Tina ja Amy ovat ystäviä pitkän ajan takaa. He tutustuivat 1990-luvun alussa Chicagossa, jossa he opiskelivat ja esiintyivät maineikkaassa Second City -improryhmässä. Sittemmin he ovat tehneet paljon töitä yhdessä.
  5. Tina oli Saturday Night Liven ensimmäinen naispuolinen pääkäsikirjoittaja. Hän oli myös osa Weekend Updaten ensimmäistä naisten muodostamaa ankkurikaksikkoa – yhdessä Amyn kanssa.
  6. Mindy oli 19-vuotiaana harjoittelijana Late Night with Conan O’Brienissä. Omien sanojensa mukaan hän oli surkea työssään, koska halusi vain vakoilla suurta idoliaan Conania.
  7. Mindy sai 24-vuotiaana paikan The Officen käsikirjoitustiimistä. Hän oli kahdeksanhenkisen tiimin ainoa nainen.
  8. Tina on käsikirjoittanut Mean Girlsin. Tänä vuonna Broadwaylla sai ensi-iltansa leffaan perustuva musikaali, jonka käsikirjoitus on sekin peräisin Tinan kynästä. Musikaalin soundtrack on timanttinen!
  9. Amy on yksi The Upright Citizens Brigade -improkoulun ja -teatterin perustajista. Hän oli mukana samannimisessä improryhmässä Chicagossa, josta poppoo siirtyi myöhemmin New Yorkiin. Nyt UCB toimii Los Angelesissa ja New Yorkissa neljässä eri lokaatiossa ja kouluttaa tulevaisuuden komediatähtiä.
  10.  Amy Poehler’s Smart Girls on verkkoyhteisö, jonka tavoitteena on auttaa nuoria löytämään oman äänensä ja olemaan itsevarmoja. Se syntyi Amyn ja tämän kahden ystävän perustamasta YouTube-kanavasta Smart Girls at the Party.
  11. Mindy on valmistunut Ivy League -yliopisto Dartmouthista, jossa hän opiskeli käsikirjoittamista. Tämän vuoden kesäkuussa hän piti Dartmouthin valmistuville opiskelijoille loistavan (ja hauskan, tietysti) valmistujaispuheen (alla).

”Don’t let anyone tell you that you can’t do something but especially not yourself. Go conquer the world. Just remember this: why not you?”

”Why not you?” Kerrassaan mainio elämänohje sekin. Koska niinpä, miksi et sinä?

Kategoriat
Ajattelin tänään Tyypit Urheilu

Serena Williams ja naisen raivo

Kirjoitus on julkaistu alun perin 14.9.2018 Lilyssä.

Suosikkityyppi: Serena Williams. Nyt ja aina. 

Kuva: Nike

Käykö kenellekään muulle koskaan niin, että vaikka yrittää ja yrittää, ei pysty muodostamaan lopullista mielipidettä jostain asiasta? Sitä pallottelee asiaa edestakaisin, yrittää selkeyttää sitä itselleen, ymmärtää kaikkia puolia ja silti yksiselitteisen mielipiteen muodostaminen tuntuu mahdottomalta. Ei pysty sanomaan selkeästi kyllä vai ei, puolesta vai vastaan.

Jotkut asiat vain ovat niin hiton moniulotteisia, että on pakko ryhtyä toisaalta-toisaalta -ihmiseksi.

Minä olen koko viikon yrittänyt muodostaa selkeää mielipidettä viime viikonlopun isosta puheenaiheesta, Serena Williamsin raivokohtauksesta tenniksen Yhdysvaltain avointen naisten kaksinpelin finaalissa. 

Pieni recap: Serena Williams, supertähtien supertähti, kohtasi finaalissa nuoren japanilaispelaajan Naomi Osakan. Osaka voitti, ansaitusti. Hän pelasi loistavan ottelun. Isoimmat otsikot keräsi kuitenkin Williamsin saamat rangaistukset ja hänen reaktionsa niihin. Ensin (mies)tuomari antoi hänelle varoituksen, koska katsoi Williamsin saaneen valmentajaltaan ohjeita katsomosta (kielletty säännöissä). Williams kiisti asian jyrkästi ja närkästyi saamastaan varoituksesta (valmentaja Patrick Mouratoglou on myöntänyt yrittäneensä signaloida ohjeita Williamsille, mutta sekä valmentajan että pelaajan itsensä mukaan Williams ei huomannut niitä. Plus säännöstä huolimatta katsomosta valmentamista tapahtuu paljon, eikä sitä aina huomata tai siitä rangaista).

Ottelu jatkui, mutta Williams ei koskaan päässyt yli omasta mielestään epäoikeudenmukaisesta varoituksesta. Hävityn syöttövuoron jälkeen hän hajotti mailansa (rangaistuksen arvoinen teko). Koska alla oli jo varoitus, tuomari langetti pisterangaistuksen. Williams ei sulattanut rangaistusta, vaan hyökkäsi verbaalisesti tuomarin kimppuun, syytti häntä varkaaksi ja valehtelijaksi ja vaati tältä raivoisasti anteeksipyyntöä. Tuomari, Carlos Ramos, ei puolestaan sulattanut Williamsin raivoa ja rankaisi tätä vielä kerran, tällä kertaa menetetyllä pelillä. Kaaoksen keskellä ja ottelun jälkeisessä pressissä Williams syytti tuomaria seksismistä, ”koska miespelaajat ovat kutsuneet tuomareita vaikka millä nimillä” eikä heitä ole rangaistu samalla tavalla. 

”I’m here fighting for women’s rights and for women’s equality — for me to say ’thief’ and for him to take a game, it made me feel like it was a sexist remark. He’s never taken a game from a man because they said ’thief’. For me it blows my mind. But I’m going to fight for women and to fight for us to have equal rights. I just feel like the fact that I have to go through this is just an example for the next person that has emotions, and that want to express themselves, and want to be a strong woman. They’re going to be allowed to do that because of today. Maybe it didn’t work out for me, but it’s going to work out for the next person”.

Ajatuskulkuni tapaukseen liittyen on ollut suurinpiirtein tällaista:

Ensimmäinen ajatukseni: you go Serena, näytä niille! Älä anna kenenkään kävellä ylitsesi. Toinen ajatukseni: eikö olisi vaan kannattanut keskittyä omaan peliin eikä tapella tuomarin kanssa? Ensimmäinen rangaistus oli kuitenkin vaan varoitus, siitä ei aiheutunut mitään vahinkoa. Tosi epäurheilijamaista tuollainen kiukuttelu! Ja sitten taas: mutta kyllä naispelaajienkin pitää saada purnata tuomareille, miespelaajat tekevät sitä jatkuvasti! Hyvä Serena kun pidit puolesi ja nostit esille tenniksen seksistiset valtarakenteet ja naisia alistavat kaksoisstandardit! Ja sitten: mutta toisaalta, Serena on kaiken kokenut ja nähnyt huippuammattilainen, kyllähän hänen pitäisi osata nollata tilanne ja mennä eteenpäin. Peli oli kesken, hän oli häviämässä. Ehkä hermot eivät vaan kestäneet, ehkä paineet ottivat vallan? Oliko raivokohtaus oikeasti hänen mielestään paras ratkaisu? …. No todellakin oli paras ratkaisu! Serena on koko uransa taistellut hänen eteensä heitettyjä esteitä vastaan, hänellä on oikeus huomauttaa kun häntä kohdellaan väärin. SERENA ON KUNINGATAR! Täysin oikeutettu raivokohtaus! …. Muuuuutta miksi KENENKÄÄN raivokohtaus olisi hyvä juttu, miehen tai naisen? Pitäisi kunnioittaa peliä, kunnioittaa tuomaria, kunnioittaa vastustajaa, kunnioittaa katsojia. Raivokohtaukset ovat lapsellisia! …. Miksi Serenan pitäisi kunnioittaa peliä, kun peli ei kunnioita häntä, maailman parasta, joka on tehnyt niin paljon lajin eteen? …. C’mon, samat säännöt koskevat myös maailman parasta! Ihan sama oletko Serena Williams vai grand slam -ensikertalainen, säännöt ovat sääntöjä. Oma vika ettei pää kestänyt …. Mutta sama sääntökirja on miestenkin peleissä, miksi he selviävät raivoamisistaan varoituksilla, ei kukaan vähennä heiltä pisteitä tai pelejä?! Miten niin ei vähennä?? Miehiä on rangaistu paljon pahemminkin! John McEnroe, Australian avoimet 1990, kolme rikettä ja ulos koko turnauksesta! Fabio Fognini viime vuoden US Openissa! Ei tässä mistään seksismistä ole kyse vaan siitä, noudattaako sääntöjä vai ei. No kylläpäs on kyse seksismistä, ei muutamat ennakkotapaukset poista sitä tosiseikkaa, että naispelaajia kohdellaan eri tavalla kuin miehiä! GO SERENA GO, smash the patriarchy!!

... ja sitten kela alkaa pyörimään alusta ja poukkoilemaan sinne tänne.

Toisaalta-toisaalta. 

En pysty yksiselitteisesti sanomaan, toimiko Serena tilanteessa oikein vai väärin. Tai paremminkin: oliko Serenan toiminta, tuomarille raivoaminen, jollakin tavalla oikeutettua? Sen pystyn sanomaan, että olen sataprosenttisesti Serenan puolella, ollut aina. Ja olen Naomi Osakan puolella. Ja olen myös tuomarin puolella. Ja tavallaan en ollenkaan tuomarin puolella. Ja taas kela alkaa pyörimään!

Olen lukenut monta kirjoitusta aiheesta. Monissa, etenkin naisten kirjoittamissa, on korostettu sitä, kuinka naisilta edelleen odotetaan tietynlaista käytöstä. Hiljaista ja sovittelevaa, ei raivoavaa ja aggressiivista. Hieno nainen ei osoita raivoaan, hän nielaisee vihansa. Negatiivisten tunteiden osoittaminen on väärin, hymyile! Kukaan ei tykkää vihaisista naisista!

Sitten on Serena Williams, 23-kertainen grand slam -voittaja, the greatest of all time, joka on tehnyt aggressiivisesta pelistä tavaramerkkinsä. Hän painaa päälle täysillä, lyö kovemmin, nopeammin, aggressiivisemmin. Serena Williams ei pysy hiljaa ja hymyile, jos häntä kohdellaan väärin. Hän avaa suunsa ja taistelee. 

”She was punished for showing emotion, for defiance, for being the player she has always been – driven, passionate, proud and fully human”, The Cutin Rebecca Traister kirjoitti analyysissaan, jossa asettui vahvasti Williamsin puolelle.

Olen samaa mieltä ja en ole samaa mieltä (sanoinhan, toisaalta-toisaalta). Kyllä, häntä rangaistiin tunteiden osoittamisesta. Häntä rangaistiin siitä, ettei hän istunut hiljaa ja ottanut varoitusta kiltisti vastaan. Hyvä Serena, pidä puolesi, oikein! Mutta toisaalta: miksi ihmeessä nähdynkaltainen ”tunteiden osoittaminen” (=tuomarille raivoaminen) olisi millään tavalla hyvä juttu? Asia, jonka voi oikeuttaa sillä, että kun miehet miksei naisetkin? Asia, jota voi feministinä ylistää? Eihän vahvana naisena oleminen tarkoita sitä, että käyttäytyy huonosti.

En minä halua nähdä kenenkään raivokohtauksia. En miesten enkä naisten. Eivät ne kuulu peliin. Ja siksi niistä rangaistaan, myös miehiä. Sama tuomari on antanut rangaistuksia myös Rafael Nadalille ja Novak Djokovicille. Carlos Ramos on tunnettu sääntökirjan tarkasta noudattamisesta.

Olisi helppoa pysäyttää kela tähän. Raivokohtaukset eivät kuulu peliin. Myös miehiä rangaistaan. Tuomari noudatti sääntökirjaa, rangaistukset olivat perusteltuja. Ei seksismiä, vaan Williamsin huonoa käytöstä. No excuses. Supertähden pää ei kestänyt, että 20-vuotias Osaka oli voittamassa. Kiukuttelullaan Williams vei vastustajaltaan ilon tämän uran ensimmäisestä grand slam -tittelistä. Hän uhriutui, kun olisi pitänyt myöntää tappio kunniallisesti, olla hyvä häviäjä. 

Kela päässäni ei kuitenkaan pysähdy. Koska toisaalta…

Onko mikään ihme, että Serena Williams raivostui (omasta mielestään) epäoikeudenmukaisesta varoituksesta? Hän on joutunut kestämään epäoikeudenmukaisuuksia – ja seksismiä ja rasismia ja ihmisten typeryyttä – koko uransa ajan.

Hän on saanut kuulla, että hänen vartalonsa on liian lihaksikas, että hän on kentällä liian äänekäs, että hän jotenkin ”epänaisellinen”. Väärän näköinen ja väärät mielipiteet, liian sitä ja liian tätä. Häntä on syytetty toistuvasti dopingista, vaikkei ole koskaan antanut positiivista dopingnäytettä. Hänen peliasujaan on pilkattu, häntä on pilkattu.

Sitten on vielä ne rakenteet, joista minulla ei ole mitään ymmärrystä. Se, että Williams on tummaihoisena naisena raivannut tiensä huipulle lajissa, joka on ollut historiallisesti valkoihoisten pelaajien näyttämö. Se, että häntä arvioidaan ja arvostellaan eri kriteereillä ihonvärinsä vuoksi. Rasismi, jota hän joutuu edelleen kohtaamaan. Hän on usein tilanteessa, jossa voi vain hävitä. Hän on miljoonien sankari, supernainen. Hänen harteillaan on sen vuoksi paljon muutakin kuin henkilökohtainen kunnia. Häntä arvostetaan, koska hän pitää puolensa ja taistelee. Samalla hänen taistelunsa tuomitaan.

Toisaalta ja toisaalta. Mielipiteeni olkoon, että minulla on kaksi mielipidettä. Ajattelen yhtä aikaa, että Serena oli täysin oikeassa puolustaessaan itseään ja täysin väärässä kiukutellessaan epäurheilijamaisesti.

Molemmissa tapauksissa olen sitä mieltä, että Naomi Osaka ansaitsi voittonsa sataprosenttisesti.

PS. Vaikka minä en osaa sanoa selkeästi mitä mieltä olen, jotkut osaavat. Esimerkkejä tässä:

At U.S. Open, power of Serena Williams and Naomi Osaka is overshadowed by an umpire’s power play: The Washington Post / Sally Jenkins

Serena Williams and the Game That Can’t Be Won (Yet): What rage costs a woman: The Cut / Rebecca Traister

What Serena Got Wrong: The New York Times / Martina Navratilova

There’s sexism in tennis but that doesn’t excuse Serena Williams’ behaviour: BBC / Russell Fuller

Kategoriat
Ajattelin tänään Leffat Tyypit

Loppuvuoden lupaavin leffa kertoo tosielämän supernaisesta

Kirjoitus on alun perin julkaistu 31.8.2018 Lilyssä.

Suosikkityyppi: Ruth Bader Ginsburg (#whentherearenine)

Suosikkileffa, jota odotan: On the Basis of Sex 

Kuva: The Supreme Court of the United States

Päivän inspiroiva tyyppi: Ruth Bader Ginsburg, 85-vuotias supernainen, väsymätön tasa-arvon ja naisten oikeuksien puolesta taistelija ja Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomari. Vuonna 1993 virkaansa nimitetty Bader Ginsburg oli aikanaan vasta toinen naispuolinen tuomari Yhdysvaltain korkeimmassa oikeudessa – kaiken kaikkiaan naisia on kyseiseen pestiin nimetty tasan neljä (ennen Bader Ginsburgia Sandra Day O’Connor, hänen jälkeensä nykyisten yhdeksän tuomarin joukkoon kuuluvat Sonia Sotomayor ja Elena Kagan). Vertailun vuoksi: korkeimman oikeuden historia ulottuu vuoteen 1789, josta lähtien 109 miestä on toiminut virassa. Melkoinen herrakerho siis.

Herrakerhot olivat toki tulleet Bader Ginsburgille tutuiksi jo ennen korkeinta oikeutta, yllätys yllätys. Kun hän vuonna 1956 aloitti lakiopintonsa Harvardissa, hänen vuosikurssillaan oli noin 500 miestä. Naisia oli Bader Ginsburg mukaan luettuna yhdeksän. ”Kuinka perustelet sen, että veit paikan pätevältä mieheltä?” oikeustieteellisen tiedekunnan dekaani oli kysynyt heiltä. Koska tietysti.

Juristiksi valmistuttuaan (hän teki opintonsa loppuun Columbiassa, sillä hänen miehensä oli saanut töitä New Yorkista) Bader Ginsburgilla oli vaikeuksia löytää töitä, vaikka hän oli valmistunut vuosikurssinsa priimuksena. Naiseus oli ihan pätevä syy olla palkkaamatta.

Vuonna 1963 Bader Ginsburg aloitti oikeustieteen professorina Rutgersin yliopistossa. Tuolloin hänelle kerrottiin, että hän saisi pienempää palkkaa kuin miespuoliset kollegansa. Syy: hän oli naimisissa ja hänen aviomiehellään oli hyväpalkkainen työ. Jep.

Presidentti Bill Clinton (vas.) nimitti Ruth Bader Ginsburgin korkeimman oikeuden tuomariksi vuonna 1993. Kuvassa Bader Ginsburgin vierellä aviomies Martin Ginsburg. He ehtivät olla naimisissa 56 vuotta ennen kuin ”Marty” menehtyi vuonna 2010. ”Marty… was so secure in himself that he never regarderd me as any kind of threat. He was my biggest booster”, Bader Ginsburg on kertonut miehestään. Kuulostaa huipputyypiltä. Kuva: The Supreme Court of the United States.

Ei ehkä yllätä, että Ruth Bader Ginsburg on läpi uransa tullut tunnetuksi tasa-arvon ja naisten oikeuksien puolesta tekemästään työstä. Hän on muun muassa ollut mukana perustamassa Women’s Right Law Reporteria, Yhdysvaltojen ensimmäistä naisten oikeuksiin keskittyvää lakijulkaisua. Columbiassa opettaessaan hän kirjoitti ensimmäisen sukupuolisyrjintää käsittelevän oikeustieteellisen oppikirjan. Bader Ginsburg oli myös mukana perustamassa ACLU:n (American Civil Liberties Union) alaista Women’s Right Projectia, naisten oikeuksiin keskittyvää ihmisoikeusjärjestöä. Women’s Right Projectissa hän voitti useita korkeimpaan oikeuteen edenneitä sukupuolisyrjintätapauksia. Ja päästyään itse tuomareiden pöydän taakse Bader Ginsburg on jatkanut taistelua. Liberaalina tuomarina hän on esimerkiksi puolustanut naisen oikeutta aborttiin (valtava kiistakysymys USA:ssa), koska ”government has no business making that choice for a woman” (New York Times).

Just nyt se liberaalimpi puoli kovin jakautuneita Yhdysvaltoja toivoo, että 85-vuotias RBG (kuten hänet tunnetaan) pysyy terveenä ja jatkaa työtään korkeimmassa oikeudessa vielä ainakin pari vuotta. Korkeimman oikeuden tuomareiden nimittäminen on nimittäin istuvan presidentin tehtäviä ja Yhdysvalloissa on jo maalailtu kauhukuvia siitä, minkälaiset vaikutukset vaikkapa naisten oikeuksiin sillä olisi, jos nykyinen presidentti pääsisi valitsemaan toisenkin uuden (konservatiivisen) korkeimman oikeuden tuomarin. RBG:n kerrotaan onneksi pitävän superhyvää huolta itsestään… hän on muun muassa treenannut jo vuosikaudet oman personal trainerinsa kanssa. Kunnon rautarouva kun on.

Rautarouva, feministi-ikoni ja kaikin puolin inspiroiva badass. Ei ihme, että Bader Ginsburg on jättänyt jälkensä myös populaarikulttuuriin, oli se sitten lukuisiin meemeihin (Notorius RBG!), t-paitoihin tai Saturday Night Liveen (alla Kate McKinnonin RBG).

Viime aikoina Ruth Bader Ginsburg on ollut otsikoissa peräti kahden hänestä kertovan elokuvan myötä. Viime toukokuussa Yhdysvalloissa sai ensi-iltansa RBG, Betsy Westin ja Julie Cohenin ohjaama ja tuottama dokumentti hänen elämästään. Toivottavasti dokkari tulisi joskus Suomeenkin asti tai vaikkapa Netflixiin katsottavaksi. Pelkkä trailerikin (alla) on nimittäin kovin vakuuttava. Tekee mieli huutaa go Ruth go!

Joulukuussa ensi-iltansa saa puolestaan On the Basis of Sex, RBG:n uran alkuvuosista kertova leffa. Mimi Lederin ohjaaman elokuvan pääosassa nuorena Bader Ginsburgina nähdään Felicity Jones (mm. Kaiken teoria). Trailerin perusteella isossa osassa on lakijuttujen ohella rakkaus; Bader Ginsburgilla oli tunnetusti onnellinen ja tasavertainen avioliitto miehensä, vuonna 2010 kuolleen Martin Ginsburgin kanssa. Leffassa Martya näyttelee Armie Hammer (Call Me by Your Name). Odotan kovasti!

On the Basis of Sex saa Yhdysvalloissa ensi-iltansa 25.12. Ja eiköhän leffa nähdä myös Suomen elokuvateattereissa, se on nimittäin kerännyt jo Oscar-pöhinää ympärilleen. On kyllä kieltämättä aikamoista Oscar-syöttiä trailerinsa perusteella.

Jutussa käytetty lähteinä seuraavia artikkeleita: 

The Place of Women on the Court: The New York Times 2009 / Emily Bazelon

Ruth Bader Ginsburg and Gloria Steinem on the Unending Fight for Women’s Rights: The New York Times 2015 / Philip Galanes

How Ruth Bader Ginsburg became a trailblazer for gender equality: The Economist 2018 / S.M.

Ruth Bader Ginsburg: Wikipedia