Kategoriat
Sarjat Suosittelen

10 mielenkiintoista uutuussarjaa syksyyn 2021 (ja vanhat suosikit)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 18.8.2021 Lilyssä.

Suosikkiasia: uutuussarjat

Kuvat: Netflix, Hulu, Apple Tv+, FX, HBO & The CW

Olen kaksi edellistä vuotta alustanut syksyn uutuusarjapostaukseni samalla tavalla. Koska perinteet ovat hyvästä, kopioin nyt vuosien 2019 ja 2020 itseäni:

Tiedetään, elokuu on vielä kesää! Ihan vähän mieli alkaa kuitenkin jo kääntyä syksyyn. Ja siis minähän pidän syksystä, se on loistava vuodenaika. Toki on pimeää ja sataa vettä, mutta on myös villapaitoja ja teetä ja takkatulia. On kesän jälkeistä energiaa ja vankkumattomia lupauksia siitä, että tämä on se syksy jolloin alan venyttelemään joka ilta. Ja ehkä aamujoogaamaan. Kuka tietää, syksyllä kaikki on mahdollista.

Älkää kysykö aloinko aamujoogaamaan syksyllä 2019 tai 2020. Kovin monella eurolla en löisi vetoa vuoden 2021 Maisankaan puolesta. Eikä mulla ole edelleenkään takkatulia. Villapaitoja ja teetä löytyy. Ja uutuussarjoja!

Monen potentiaalisen 2021 uutuussarjan julkaisupäivät ovat vielä TBA, mutta tässä 10 uutuutta, jotka varmuudella nähdään syksyn ohjelmistossa.

(mikä / mistä / milloin alkaa)

The Chair (Johtaja) / Netflix / 20.8.

No siis Sandra Oh. Eikö se riitä laatutakuuksi?

”Maineikkaan yliopiston ensimmäinen naispuolinen ja vähemmistöön kuuluva johtaja yrittää vastata onnettan englannin laitoksen koviin vaatimuksiin ja odotuksiin”, kertoo Netflix.

Näyttää hauskalta. Olin jotenkin kuvitellut, että sarja olisi enemmän draamaa, joten komediameiningit otetaan ilolla vastaan.

Foundation / Apple TV+ / 24.9.

Tammikuun uutuussarjalistalla kirjoitin Foundationista, että ”en osaa sanoa muuta kuin että scifiä”. En tiedä, osaanko edelleenkään sanoa muuta. Paitsi että trailerin perusteella näyttää siltä, että Apple on heitellyt sarjaan kohtuullisen paljon rahaa.

Foundation perustuu Isaac Asimovin samannimiseen kirjasarjaan. Kyseinen kirjasarja, suomeksi Säätiö, on ilmeisesti genressään melko merkittävä tapaus. Venäläissyntyistä Asimovia pidetään yhtenä merkittävimmistä tieteiskirjailijoista ja hän kirjoitti Säätiö-sarjaa 45 vuoden ajan. Ja nyt tämä eeppiseksi kuvailtu tieteisklassikko nähdään sarjana.

Eli siis scifiä. Tulevaisuutta, avaruutta, maailman pelastamista.

Ei meikkivinkkejä. Tietääkseni.

Nine Perfect Strangers / Amazon Prime / 20.8.

Nicole KidmanMelissa McCarthyLuke EvansMichael ShannonRegina Hall… taas leffatähtiä minisarjassa. Alun perin Hulun, Suomessa Amazon Primellä nähtävä Nine Perfect Strangers perustuu Liane Moriartyn samannimiseen romaaniin. Moriarty tunnetaan tietysti Big Little Liesista, ja trailerin perusteella kahdeksanjaksoisessa uutuudessa on myös mysteereitä ja haudattuja luurankoja. Ja kultti? Plus kauniita maisemia, sarja on kuvattu Byron Bayssä.

Impeachment: American Crime Story / FX / 7.9.

American Crime Story -antalogiasarjan kolmas kausi keskittyy maailman kuuluisimpaan salasuhteeseen, joka johti valtavaan skandaaliin, mediamyrskyyn ja virkasyytteeseen. Olen sanonut tämän ennenkinMonica Lewinsky on huippu tyyppi, jonka ei olisi koskaan pitänyt joutua sen järkyttävän slut-shamingin ja maailmanlaajuisen naureskelun kohteeksi, mihin 1990-luvun lopulla joutui. Hän oli suhteen alkaessa 22-vuotias. Suhteen toinen osapuoli taas oli 49-vuotias Yhdysvaltojen presidentti Bill Clinton. Melko epätasapainoinen valtasuhde, voisi sanoa. Ja jotenkin Clinton selvisi tuosta kaikesta kohtuu kuivin jaloin, mutta Lewinsky menetti maineensa vuosikausiksi.

Impeachment pohjautuu Jeffrey Toobinin kirjaan A Vast Conspiracy: The Real Story of the Sex Scandal That Nearly Brought Down a President (1999). Tosielämän Monica Lewinsky on yksi sarjan tuottajista, joten toivottavasti sarja on ainakin joiltain osin hänen tilaisuutensa kertoa oma puolensa. Monica Lewinskyn baskeriin hyppää sarjassa oikean Monican tavoin huippu Beanie Feldstein, ja American Crime Storyjen vakiokasvo Sarah Paulson esittää Linda Trippiä.

Aiemmat American Crime Story -kaudet ovat päätyneet jollain aikajänteellä myös Netflixiin, toivottavasti tämäkin.

Midnight Mass / Netflix / 24.9.

Ihan vain jos joku haluaa kauhua ja jännitystä. En minä, mutta joku. Minä pelkään jo pelkkää traileria.

Midnight Massin luoja on Mike Flanagan. Eli sama tyyppi, joka on The Haunting of Bly Manorin ja The Haunting of Hill Housen takana. Ei kiitos.

”The Haunting of Hill House -sarjan tekijän uudessa sarjassa ihmiset alkavat kokea ihmeitä ja pelottavia enteitä salaperäisen papin saavuttua yhteisöön.”

PS. Älkää tehkö mitään pahaa Matt Saracenille!!

Clickbait / Netflix / 25.8.

”Perheenisä Nick Brewer siepataan. Hänen läheisensä alkavat selvittää verkkoon ulottuvan rikoksen tekijää ja tämän motiveeja”.

Mysteeri! Ja heei, Vincent Chase sai vihdoin roolin! 😀

Dopesick / Hulu/ 13.10. (Disney+)

Tovi takaperin Last Week Tonight teki jakson Yhdysvaltojen opioidikriisistä ja sen keskiössä olevasta Purdue Pharma -lääkeyrityksestä ja yhtiön omistavasta Sacklerin perheestä. Nopea recap: buu molemmille. Purdue Pharma sai 1995 luvan OxyContin-lääkevalmisteelle, jonka piti olla vähemmän addiktoiva kuin muut opioideja sisältävät kipulääkkeet. Eipä sitten ollutkaan ihan niin, ja näitä lääkäreille aggressiivisesti ja valheellisesti markkinoituja ja potilaille massoittain määrättyjä opioidilääkevalmisteita pidetään opioidikriisin ensimmäisenä aaltona.

Hulun Dopesick -minisarja kuvaa tätä vyyhtiä. Se pohjautuu Beth Macyn kirjaan Dopesick: Dealers, Doctors and the Drug Company that Addicted America. Rooleissa ovat muun muassa Michael KeatonKaitlyn Dever, Peter Sarsgaard ja Rosario Dawson.

Täytyy sanoa, että vaikuttaa trailerin perusteella paljon mielenkiintoisemmalta kuin mitä olin kuvitellut. Tai ehkä John Oliver vain sai minut komedian avulla kiinnostumaan aiheesta.

Sarja nähdään Suomessa Disney+:lla.

Only Murders in the Building / Hulu / 31.8. (Disney+)

Selena Gomez (sarja-comebackissaan) ja kaksi komedialegendaa, Steve Martin ja Martin Short. Ja mysteeri! Vaikuttaa hauskalta. Siis miinus se murha, jota tämä samassa kerrostalossa asuva true crimestä kiinnostunut kolmikko, sarjassa Mabel MoraCharles ja Oliver, alkaa tutkia.

Sarja on tulossa Suomessa katsottavaksi Disney+:n sisältöbrändi Starin kautta.

4400 / The CW / 25.10.

En koskaan katsonut alkuperäistä, 2004-2007 esitettyä 4400:aa, joten en tiedä oliko se hyvä. Niin tai näin, kyseinen sarja saa uuden version. Scifiä tämäkin, ehkä siksi en koskaan katsonut alkuperäistäkään. Jos olen oikein ymmärtänyt, homman nimi on uudessa versiossa melko lailla sama kuin alkuperäisessä: 4400 kadonnutta ihmistä palaa takaisin vuosikausien jälkeen ilman muistikuvia ja vanhentumatta lainkaan. Ehkä tämä paikkaa Manifestin jättämän aukon kyseisen sarjan fanien sydämissä? Kuulostaa samalta. Ripauksella The Leftoversia.

The CW:n sarjoja on nähty Suomessa ainakin HBO:lla. Saa nähdä, miten tämän kanssa käy.

Scenes from a Marriage / HBO / 12.9.

Leffatähdillä eli Oscar Isaacilla ja Jessica Chastainilla ryyditetty jenkkiversio Ingmar Bergmanin vuonna 1973 julkaistusta ruotsalaisesta minisarjasta Scener ur ett äktenskap.

Ollakseni rehellinen, näyttää melko ankealta. Ei siis huonolta – ankealta. Mutta minä olenkin se tyyppi, joka mieluummin katsoo romanttisia komedioita kuin sitä mitä tapahtuu romanttisten komedioiden lopputekstien jälkeen. Ja trailerin perusteella Scenes from a Marriage vaikuttaa lopputekstien jälkeiseltä kamalta.

Vanhat suosikit

  • Sex Education, kausi 3 / Netflix / 17.9.
  • Lucifer, kuudes ja viimeinen kausi / Netflix / 10.9.
  • The Morning Show, kausi 2 / Apple TV+ / 17.9.
  • Dear White People, neljäs ja viimeinen kausi / Netflix / 22.9.
  • Rahapaja, viidennen ja viimeisen kauden ensimmäinen osa / Netlix / 3.9. (toinen osa 3.12.)
  • Dexter: New Blood, uudelleenlämmitely vai yhdeksäs kausi? / Showtime / 7.11.
  • Modern Love, kausi 2 / Amazon Prime / 13.8.

Uutuuksista viis, odotan kaikkein eniten Sex Educationin kolmoskautta. Ja yllättäen myös The Morning Show’n uusia jaksoja. Ykköskausi loppui niin dramaattiseen kohtaan.

PS. Mulle on käynyt Rahapajan kanssa Game of Thronesit; en koskaan aloittanut katsomaan sitä silloin kun koko muu maailma aloitti, ja nyt sitä on tehty jo niin monta jaksoa ja kautta, että en millään ehdi kyytiin viimeisen kauden alkaessa.

Kategoriat
Leffat Musiikki Sarjat

Viime aikojen suosikkiasioita: Netflixin rom com -kulttuuriteko ja komediasarja, jota ilmeisesti rakastankin

Kirjoitus on alun perin julkaistu 6.8.2021 Lilyssä.

Suosikkiasia: Brooklyn Nine-Nine (ilmeisesti), Ted Lasso ja 2000-luvun vaihteen rom com -klassikot.

Kuvat: NBC / Brooklyn Nine-Nine, Apple TV+ / Ted Lasso, Billie Eilish / Happier Than Ever, Netflix / He’s All That

Hoi, hyvää elokuuta!

Joo joo, elokuu vasta, mutta väistämättä mieli alkaa kääntyä jo syksyyn. Vaikka IHAN KESÄÄ VIELÄ. Mulla on lomakin edessä ja kaikkea. Keulitaan nyt silti vähän ja kerrotaan, että minä pidän alkusyksystä. Ja oikeastaan tavallaan siitä synkästä ja ankeasta syksy-syksystäkin. Sopii luonteelleni. Toki, ei tarvitsisi olla ihan niin pimeää. Ja toki, se kylmyys ja sade ja kaamosväsymys ja hei vaan valoisat illat ja auringonpaiste ja en minä jaksa lenkille lähteä kun on kylmä ja sataa vetää vaakatasossa……..

Sori, eksyin aiheesta. Olin sanomassa, että edessä vaaniva syksykin on ihan jees. Ihan jees. Ainakin ne about kolme päivää, kun on se täydellinen keli jolloin villapaita riittää päällystakiksi ja tarkenee paljain nilkoin.

Pitää laittaa tekoon Suosikkiasioiden perinteinen syksyn uutuussarjakatsaus… nyt kuitenkin viime aikojen suosikkiasioita. Koska en ole edelleenkään saanut aikaiseksi järkevämpää postausta.

Brooklyn Nine-Nine / Netflix

Haluaisin kovasti, että mulla olisi antaa jotain cooleja uusia sarjavinkkejä, mutta olen katsonut viime viikot vain Brooklyn Nine-Nineä. Ja siis sehän on ihan cool (ja cool ja cool ja cool ja cool ja cool), mutta uusi se ei kyllä ole. Tosin viimeinen, kahdeksas tuotantokausi taitaa alkaa tässä kohta (näemmä 12.8.) joten on se edes vähän ajankohtainen. Mutta joo. Mulla on vähän ristiriitainen suhde Brooklyn Nine-Nineen. Tai siis niin ristiriitainen kun nyt hassuun komediasarjaan voi olla. Pidän kyllä siitä eikä tämä ole ensimmäinen kierros kun katson sitä, mutta… en tiedä… joku siinä mättää. Se on siis hyvä, tietysti! Mutta en RAKASTA sitä niin paljon kuin voisi kuvitella mun rakastavan sarjaa, jonka toinen luoja on Mike Schur, jonka pääosassa on ex-SNL-tähti (Andy Samberg), jossa on muitakin huippuja näyttelijöitä (oikeastaan taidan pitää ihan kaikista!), joka ottaa kantaa myös tärkeisiin asioihin, joka on fiksu ja terävä ja ajankohtainen ja joka saa minut nauramaan ääneen…. hetkinen, rakastanko sittenkin Brooklyn Nine-Nineä??  En ole enää varma. Noh, sitä minä olen joka tapauksessa katsonut. Olen nyt kolmoskaudessa. Parasta on se, että koska en ole katsonut jaksoja kolmea miljoonaa kertaa, en muista kaikkea ulkoa. Kuten sitä, kuka voittaa Halloween Heistit.

Ted Lasso / Apple TV+

Olen minä jotain coolia ja uuttakin katsonut, Ted Lasson kakkoskausi nimittäin alkoi kaksi viikkoa sitten. Jos et ole vielä tutustunut Ted Lassoon, suosittelen lämpimästi. Se on loistava ja loistavaa vastalääkettä kaikkeen ikävään jota maailmassa tapahtuu (siis oikeasti, nyt on jo Delta plus?? Camoon maailma! Chill!). Puhun usein mieltä lämmittävistä sarjoista, ja Ted Lasso jos joku on sellainen. Tosin ongelma, joka ei lämmitä mieltä: typerä Apple TV+ on mennyt päättämään, että se julkaisee jaksot yksi kerrallaan, yksi per viikko. Hei Apple, mitä hittoa, onko nyt vuosi 2005? Let me binge watch!! Hyvä on, on tälläkin julkaisurytmillä puolensa. Ainakin se, että jos kaikki jaksot olisivat tulleet kerralla, olisin katsonut ne jo.

Billie Eilish / Happier Than Ever

Olen kuunnellut repeatillä tätä Billie Eilishin Happier Than Ever -kappaletta. Kuinka loistelias! Ekan kerran kun kuulin kappaleen toisen puoliskon, suustani taisi päästä automaattinen daaaaaaamn.

The Macarena Theory

Oikeasti tämä taitaa olla TikTok-vinkki, mutta koska en ole ottanut sitä kunnolla haltuun, mun tapauksessa tämä on enemmänkin IG-vinkki. Viime aikojen suosikkiseurattavani Instassa on The Macarena Theory. Parikymppinen brittityyppi Amy-Beth julkaisee videoita itsestään tanssimassa Macarenaa kaikkien mahdollisten kappaleiden tahtiin. ”Proving my theory you can do the Macarena to any song”, hän kirjoittaa. Olen saanut hänen videoistaan paljon iloa! 😀 On siis TikTokissa myös.

Sinussa on se jokin / Netflix

Tämä on tärkeää: Netflixissa julkaistaan 27. elokuuta Sinussa on se jokin -leffa. Siis UUSI Sinussa on se jokin -leffa, jota tähdittää sometähti Addison Rae. Mullahan olisi tästä paljonkin sanottavaa, koska olen 2000-luvun vaihteen teinejä, joka on todellakin katsonut VHS-kasetilta sitä OIKEAA She’s All Thatia.  Tämä uusi on englanniksi He’s All That eli nyt Am I a bet? Am I a fucking bet? pääsee sanomaan leffan miespääosan esittäjä. Tosin toivottavasti ei sano, jotain respectiä sentään Laney Boggsin suuntaan (Rachael Leigh Cook esittää muuten Sinussa on se jokin 2.0.:ssa Addison Raen äitiä). Mutta asiaan: Netflix tajusi sentään ennen 2.0:aa tärkeänä kulttuuritekona lisätä katsottavaksi sen OIKEAN, vuoden 1999 Sinussa on se jokin -elokuvan. Se on tainnut olla siellä kyllä jo aiemminkin, mutta väittäisin, että on jossain kohtaa poistunut listoilta. Vai olenkohan väärässä? Anyways, pitäisi olla pakollista katsoa klassikko ennen kopiota. Kuulostan btw siltä kuin She’s All That olisi jotain suurempaa kuin höttöinen –  ja näin valveutunein silmin melko ongelmallinenkin – teini-rom com. Jos 2.0.:n traileria on uskominen, jotkut asiat eivät muutu 22 vuodessa. Anteeksi vaan, mutta missä maailmassa Laney Boggs 2.0. Cameron (Tanner Buchanan) on ”total disaster”?? Olen vähän pettynyt, ettei Cameronilla ole silmälaseja ”piilottamassa” hänen täysin konventionaalinen komeutensa.

Toivottavasti saan edes koreografioidun tanssikohtauksen!! Koska olen jo niin syvällä tässä koko hommassa, niin kerrottakoon vielä, että muistan She’s All Thatia parodioivasta Not Another Teen Moviesta (tietysti olen nähnyt kyseisen vuoden 2001 mestariteoksen, etten jopa leffateatterissa) aina yhden vitsin: ”Funny, isn’t it? You would never suspect that everyone in this school is a professional dancer.”…. mutta sitä en muistanut, että kyseisen vitsin heitti Ted Mosby. OMG!  Sitä oppii jotain uutta joka päivä.

PS. Onko Outer Banks hyvä sarja? Hämäännyn aina kuvittelemaan, että mun kuuluu katsoa jotain sarjaa, jos kaikki muutkin katsovat sitä. Ja selkeesti kaikki katsovat, kun on Netflixin katsotuin just nyt.

LUE MYÖS:

Kategoriat
Sarjat Tyypit Urheilu

Viime aikojen suosikkiasioita: Simone Biles, Bukayo Saka ja iloiseksi tekevä komediasarja

Kirjoitus on alun perin julkaistu 12.7.2021 Lilyssä.

Suosikkityypit: Josh, Simone ja Bukayo

Kuvat: Twitter / Arsenal, Freeform / Everything’s Gonna Be Okay, Facebook Watch / Simone vs. Herself

XXXXXXXXX

(Olen maininnut, että mulla on pieni pakkomielle alustaa nämä Viime aikojen suosikkiasiat -postaukset jotenkin nokkelasti. En voi vain mennä suoraan asiaan kuten järkevä ihminen. Mutta nyt, I’ve got nothing. Joten jos vaan jätän nuo äxät paikoilleen merkkaamaan sitä, että tässä sen nokkelan alustuksen kuuluisi olla. Tehdään niin.)

Viime aikojen suosikkiasioita:

Everything’s Gonna Be Okay / Yle Areena

Ystäväni suositteli mulle Yle Areenasta löytyvää Everything’s Gonna Be Okay’tä. Katsoin sen viimein ja hyvä luoja, rakastin sitä! Se teki minut niin iloiseksi. En tiedä miksen ollut katsonut sitä aiemmin, just sellaista mieltä lämmittävää, leppoista hyvän mielen komediaa josta pidän. Vaikka teknisesti ottaen alkaakin surullisesti.

Sarja kertoo parikymppisestä australialaismiehestä Nicholasista, josta tulee yllättäen Los Angelesissa asuvien teini-ikäisten siskopuoliensa Genevieven ja Matildan huoltaja. Pääosassa nähtävä aussikoomikko Josh Thomas on luonut sarjan ja toimii yhtenä sen tuottajista ja käsikirjoittajista.

Tarina ja vitsit ovat kohdillaan, mutta täytyy kehua myös sarjan visuaalista ilmettä. Kaikki on niin kaunista ja värikästä! Edes ne hiton ötökät eivät haittaa (Nicholas on hyönteistutkija).

Yle Areenassa on kaksi valmistunutta kautta. Toivotaan lisää!

Eagles / Yle Areena

Yle Areenasta puheen ollen, ruotsalaisen teinisarja Eaglesin kolmoskausi tuli heinäkuun alussa katsottavaksi. Kaksi ensimmäistä on ollut sopivaa, joskin melko unohdettavaa ajanvietettä, joten katsoin kolmosenkin. Ja tässä kävi nyt ehkä niin, että Eagles-parka hieman kärsi vertailussa. Olin nimittäin ennen sitä katsonut loistavan ja sydämeen iskevän Young Royalsinja jos pitää laittaa ruotsalaiset teinisarjat järjestykseen, poloinen lätkädraama ei kyllä mitenkään pärjää tuolle sydämelliselle Netflix-hitille. Mutta siis ihan kelvollista kesäkatsottavaa oli… jos ei haittaa, ettei pidä oikein kenestäkään sarjan hahmosta (en puhu sinusta, Ludde!).

Kahden ruotsalaisen teinisarjan seurauksena olen btw lisännyt ruotsin sanavarastooni skolka-verbin. Lintsata. Alltid lära sig nya saker.

Revolution / Elias

Yksi asia vielä Young Royalsista; onhan tämä nyt mainio kappale! Ja niin hyvin käytetty sarjassa.

Simone vs. Herself / Facebook Watch

Siitä, pitäisikö Tokion olympialaisia järjestää lainkaan voidaan olla montaa mieltä, mutta jos ja kun kisat saadaan järjestettyä, niiden suurimpia supertähtiä on yhdysvaltalainen telinevoimistelija Simone Biles. Urheilussa GOAT-termiä heitellään ilmoille vähän miten sattuu, mutta Biles on aidosti sen arvoinen, greatest of all time. Kaikkien aikojen eniten MM-mitaleita voittanut telinevoimistelija, viisinkertainen olympiamitalisti ja historiallisen vaikeita liikkeitä tekevä Biles on helposti koko kisojen ylivoimaisimpia urheilijoita. Täytyy tapahtua katastrofeja*, ettei hän voita vähintään neljää olympiakultaa (puomi on puomi, sen varaan ei lasketa koskaan mitään!)

Muille Simone-faneille tärppi: Facebook Watchissa on vapaasti katsottavissa dokumenttisarja Simone vs. Herself, joka seuraa Bilesin valmistautumista Tokioon. Jaksoja on tulossa yhteensä seitsemän, nyt niistä on julkaistu neljä.

*edit. ei tapahtunut katastrofeja, tapahtui twisties. Simone on silti GOAT ikuisesti.

Bukayo Saka

Huutelin tuossa tovi sitten, että mulle on ihan se ja sama, kuka voittaa jalkapallon Euroopan mestaruuden. Ja näin periaatteessa olikin, mutta ei sitten ollut ollenkaan, kun toisessa finaalijoukkueessa pelasi oman suosikkijoukkueeni supersympaattinen teinitähti. Joka epäonnistui ratkaisevassa pilkussa. Arsenal-sydämeni itkee Bukayo Sakan puolesta. Hän on hitto vie vasta 19-vuotias ja otti harteilleen kokonaisen kansakunnan toiveet ja odotukset. Saka on niin ystävälliseltä, fiksulta ja täyspäiseltä vaikuttava jalkapalloilija ja nuori ihminen, ja toivon hänelle pelkkää hyvää. Toivottavasti saa tarvitsemansa tuen. Kaikki se rasistinen paskakin… fuck that.

Head up, Starboy! Come back stronger.

Pelkkää rakkautta myös Englannin muille pilkkuepäonnistujille Marcus Rashfordille ja Jadon Sancholle. Heilläkin ikää kaikki 23 ja 21 vuotta. Jadon Sanchon taustoja en niin tiedä, mutta kuka ikinä leimaa kaikki jalkapalloilijat omaan napaansa tuijottaviksi primadonniksi on syytä tutustua Marcus Rashfordin tarinaan. Hän on kampanjoinut näkyvästi ilmaisen kouluruoan puolesta ja tehnyt muutenkin nimellään ja näkyvyydellään valtavan paljon hyvää vähävaraisten lasten hyväksi. Upea tyyppi.

Pilkkukisat on tarpeettoman julma tapa ratkoa mestaruuksia. Jos minä saisin päättää, finaalit pelattaisiin kultaisen maalin säännöllä. Ihan sama kuinka kauan kestää. Vaikka kuinka hoettaisiin että jalkapallo on vain jalkapalloa, näissä tilanteissa se vain on niin paljon enemmän, ikävällä tavalla. On kammottavaa, että  yksi tai muutama pelaaja joutuu kantamaan epäonnistumisen arpea loppuelämänsä. Onneksi heillä on myös huippu-urheilijan henkiset ominaisuudet. Minä en olisi koskaan vapaaehtoinen vetämään rankkaria, luhistuisin paineen alle jo matkalla 11 metriin.

PS. XXXXXX…. joo, I’ve got nothing tähänkään. Eteenpäin.

LUE MYÖS: