Avainsana: suosikkidokkari

Kirjoitus on alun perin julkaistu 29.3.2020 Lilyssä.

Suosikki(inhokki?)-ilmiö: Tiger King (Netflixin dokkarisarja)

Noin viikko sitten Twitterini alkoi täyttyä Tiger King -maininnoista.

Tiger King sitä, Tiger King tätä. OMG Tiger King, WTF Tiger King. Twiittejä jostain Carolesta, joka siis todellakin murhasi aviomiehensä, se on selvä juttu, kuulemma. Ihmettelyä ja hämmästelyä, twiitti toisensa jälkeen;

ei tämä voi olla totta

en ole koskaan katsonut mitään näin sekopäistä

mitä hittoa

OMG

ei tällaisia ihmisiä voi olla olemassa

pelastakaa tiikerit

Minä mietin että mikä hiton Tiger King. No, Google kertoi; Tiger King: Murder, Mayhem and Madness oli Netflixin uusi true crime -dokkarisarja. Ja ilmeisesti täysin pähkähullu dokkarisarja.

Sattuneesta syystä tuntui hyvältä ajatukselta saada ajatukset jonnekin muualle, joten päätin tsekata, mistä kaikki vouhottivat. (Siitäkin huolimatta, että viimeisin Netflixin true crime -tsekkaus oli hyvin, hyvin huono idea.)

Ja tuota… OMG ja WTF, indeed.

Kaikkien twiittien jälkeen osasin odottaa sekopäistä meininkiä. Mutta Tiger King oli ainakin kymmenen kertaa sekopäisempi kuin olin kuvitellut. Oli pakko googlettaa, että ihan tosissaanko kyseessä oli dokumentti, koko homma tuntui liian uskomattomalta ollakseen totta.

Kun olin päässyt alkuihmetyksen yli, tilalle tuli syvä raivo. Tiger King kertoo yhdysvaltalaisista eksoottisten eläimien omistajista. Siis tyypeistä, joilla on kymmeniä ja kymmeniä tiikereitä, leijonia, karhuja… eläimiä, jotka kuuluisivat luontoon, eivät jonkun epämiellyttävän narsistin takapihalle.

Tiger King ei kuitenkaan kerro pelkästään näistä typeristä tyypeistä, jotka kuvittelevat että on ihan ok pitää tiikereitä lemmikkeinä ja tehdä niillä rahaa. Ei ei ei, se on vasta alkua. Jakso jaksolta homma menee vaan hullummaksi, hullummaksi ja hullummaksi.

ei tämä voi olla totta

en ole koskaan katsonut mitään näin sekopäistä

mitä hittoa

OMG

ei tällaisia ihmisiä voi olla olemassa

pelastakaa tiikerit

Niinpä niin, allekirjoitan. Tiger King on raivostuttava, koukuttava ja raivostuttavan koukuttava seitsemän jakson dokkarisarja. Se on kiistatta hyvää viihdettä, mutta välillä – tai oikeastaan aika usein – sen katsominen tuntui myös vähän ikävältä. Ikävältä tietysti eläinten, mutta myös joidenkin siinä esiintyvien ihmisten puolesta. Ihan kuin dokkarin tarkoituksena olisi saada katsoja nauramaan sen ”tyhmille” ja ”surullisille” white trash -stereotyypeille. Juurikin päivittelemään, että eihän tällaisia ihmisiä voi olla olemassa.

Jeesustelustani huolimatta on sanottava, että Tiger King julkaistiin melkoisen oikeaan aikaan. Jos ei muuta, se tarjoaa seitsemän jaksoa täydellistä todellisuuspakoa.

Tiger King: Murder, Mayhem and Madness (suom. Tiger King: Villi ja vaarallinen tiikeribisnes) -dokumenttisarja katsottavissa Netflixissä.

LUE MYÖS:

Netflix-dokkari, jonka haluaisin pyyhkiä mielestäni

Kirjoitus on alun perin julkaistu 8.1.2020 Lilyssä.

(Suosikki?-)inhokkidokkari: Don’t Fuck With Cats: Hunting an Internet Killer (suom. Näpit irti kissoista: Nettitappajan jäljillä) / Netflixissä

Sisältövaroitus heti alkuun: dokumentti ei sovi herkille.

Tämä kirjoitus ei kerro suosikkiasiasta. Ei lainkaan. Vihasin Netflixin tuoreehkoa Don’t Fuck With Cats: Hunting an Internet Killer -kohudokkaria syvästi. Luulen, että niin vihasi moni muukin.

Toisaalta tämä kirjoitus ehkä jollain kiistanalaisella tasolla kertookin suosikkiasiasta. Tosin hyvin ongelmallisesta ja häiritsevästä sellaisesta (nauru ja kissanpentuindeksi on noin miinus viisi miljoonaa). En pysty kiistämään, etteikö Don’t Fuck With Cats olisi ollut hyvin koukuttava true crime -dokumentti. Silti, jos nyt saisin valita, en olisi koskaan katsonut kyseistä dokkaria. Tai jos voisin pyyhkiä sen muististani, tekisin niin. En pidä siitä, että se kummittelee ajatuksissani.

En suosittele Don’t Fuck With Catsia missään tapauksessa. Ja toisaalta suosittelen, varsinkin jos pitää true crimestä. Kannattaa vaan tietää mitä on tekemässä, jos painaa playtä.

Minä en tiennyt. Oli joulun välipäivät, ja selasin laiskasti Twitteriä. Yksi seuraamani fiksu tyyppi kirjoitti jotain suosituksen kaltaista Don’t Fuck With Catsista. Minä hölmö päätin tsekata, mistä on kyse. En edes tiennyt, että kyseessä oli hyvin ahdistaviin tositapahtumiin perustuva dokkari. Nimi hämäsi, Don’t Fuck With Cats ei kerro kauhean paljon… tai lähinnä vie ajatukset kivoihin kissavideoihin (alaotsikko Hunting an Internet Killer on jo ihan selittävä, mutta taisin sivuuttaa sen). Kyseessä ei ole kivat kissavideot.

Toistan: KYSEESSÄ EI OLE KIVAT KISSAVIDEOT!!! Päinvastoin.

Don’t Fuck With Cats on inhottava. Ja ahdistava. En usko, että kukaan ihminen, jolla on sielu ja sydän pystyy katsomaan sen tuntematta vastenmielisyyttä ja raivoa. Minä katsoin sitä pitkiä pätkiä kädet silmien edessä. Se on myös hyvin ongelmallinen ja kyseenalaisia valintoja täynnä oleva dokumentti. Tuntuu, että siinä pelataan sen sieluttoman ihmispaholaisen pussiin, josta se kertoo. Toisaalta en tiedä, miten kyseinen, Kanadan historian tunnetuimpiin kuuluva ällöttävä rikosmysteeri olisi voitu kehystää, jotta siinä ei olisi käynyt niin. Ehkä ei mitenkään, mutta varmuudella ei ainakaan noin.

Oikeastaan tuntuu siltä, että Don’t Fuck With Catsista kirjoittaminenkin on jotenkin väärin. Onnistuu se siis ainakin ajatusten herättämisessä. Ja jos sulkee silmänsä kaikilta ongelmallisuuksilta, pohjalla on kyllä mielenkiintoinen, joskin ahdistava ja ihan liian paljon pahoja juttuja näyttävä true crime -dokumentti.

Olisi vain pitänyt ensin googlata, mistä se kertoo. Olisin osannut varautua. Tai olla katsomatta.

Kolmiosainen true crime -dokkari Don’t Fuck With Cats: Hunting an Internet Killer (suom. Näpit irti kissoista: Nettitappajan jäljillä) löytyy Netflixistä.