Avainsana: sekalaista

Kategoriat
Hassua Kirjat Nostalgia

Sweet Valley High -bingo (eli ”kuin kaksi marjaa” ja muut päähäni jumahtaneet fraasit)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 16.12.2019 Lilyssä.

Suosikkiasia: nostalgia

Kotkan kaupunginkirjasto on mun muistissa jumahtanut vuoteen 2000. Muistan miltä siellä silloin näytti ja mistä mikäkin löytyi. Tai oikeastaan mistä mikäkin omalta, esiteini-minän kannalta oleellinen löytyi. Eli lähinnä kolme kirjasarjaa: Sweet Valley High’t, Replicat ja Baby Sitters Clubit. (Löytyivät, yllättäen, samalta hyllyriviltä.)

Nuo kolme kirjasarjaa ovat tiivistelmä esiteini-ikäisen Maisan kirjallisesta historiasta. Luin varmasti muutakin (ehkä?), mutta en muista mitä. Nuo sarjat muistan. Se ei ole kovin hankalaa, koska niissä jokaisessa on kolme miljoonaa osaa* ja jokainen osa on TÄSMÄLLEEN samanlainen. Siis ei tietenkään ole, mutta eikö periaatteessa ole?

*Fact check: Replicoita on kaikkineen 24, Baby Sitters Clubeja 131 mutta suomennettuja vain 24 ja Sweet Valley High’n 181:stä osasta on suomennettu 50. Noin kolme miljoonaa siis.

Koska esiteineillä on ilmeisesti kultakalan muisti, jokaisessa kolmessa miljoonassa osassa piti toistaa samat jutut. Amyllä on kuunsirpin muotoinen arpi! Susanilla on diabetes! Ja niin edelleen. Jokainen kirja piti pohjustaa samoilla faktoilla.

Mutta arvon Marilyn Kaye (Replica) ja Ann M. Martin+haamukirjoittajat (Baby Sitters Club), saatte nyt synninpäästön. Ette nimittäin olleet mitään verrattuna Francine Pascaliin ja hänen haamukirjoittajiinsa.

Rakastin Sweet Valley High -kirjoja. Oli aina ilonpäivä, kun bongasin kirjaston hyllystä sellaisen osan, jota en ollut vielä lukenut. En ole ihan varma, minkä ikäisenä olen lopettanut Sweet Valley High’n lukemisen. Heitetään nyt vaikka, että 13-vuotiaana eli vuonna 2002. Siitä on melko monta vuotta, kohta 18. Lähes kaksi vuosikymmentä. Lähes kaksi vuosikymmentä on kulunut siitä, kun olin viimeksi lukenut Jessicasta ja Elizabethista. 16-vuotiaista kaksostytöistä! Jotka ovat ulkonäöltään kuin kaksi marjaa! Mutta luonteiltaan kuin yö ja päivä!

Joitain asioita on mahdotonta unohtaa. Sweet Valley High -kirjojen alkuhöpinät ovat yksi sellainen asia.

Ne. Samat. Hiton. Höpinät. JOKAISESSA. KIRJASSA. Päässäni ikuisesti.

Lähes kaksi vuosikymmentä. Ja edelleen muistan, että Wakefieldien kodissa on espanjalaistyylinen keittiö.

Olin tässä taannoin kotona. Siis Kotkassa kotona. Pengoin varastoa koska tietysti pengoin, ja löysin Sweet Valley High -kirjasarjan osan numero 22. Meillä oli siskoni kanssa kirjoja pari ominakin. Tämän nimenomaisen numero kakskakkosen oli sisareni saanut kaveriltaan syntymäpäivälahjaksi, näin kertoi sisältä löytynyt teksti.

Kakskakkonen oli nimeltään Liikaa rakkautta. Jännittävää!

Takakansi kertoi, että…

Bill Chase ja DeeDee Gordon ovat seurustelleet jo pitkään. Onni alkaa kuitenkin rakoilla, kun ennen niin itsenäinen DeeDee tahtoo tehdä kaiken Billin kanssa ja seurata tätä kaikkialle. Bill tuntee, ettei hänellä ole enää tilaa hengittää. Mikäli DeeDeen käytös jatkuisi samanlaisena, heidän suhteensa ei tulisi kestämään pitkään. Myös Elizabeth Wakefield huomaa, ettei DeeDee ole entisellään. Mutta onnistuuko hänen auttaa ystäväänsä ennen kuin Bill saa tarpeekseen?  

Dun dun dun.

Miten tuon pohjustuksen jälkeen olisin voinut olla lukematta kyseistä opusta?

Tuli mieleen ne alkuhöpinät. Ja vaikka kakskakkonen ei kaivannutkaan lisäjännitystä (koska miten DeeDeen ja Billin käy?!), päätin lisätä lukukokemukseeni pienen testin. Kirjoitin ylös kaikki Sweet Valley High -alkuhöpinät ja kliseet, jotka muistin. Tästä kehittyi pienen mutkan kautta Sweet Valley High -bingo.

Upea visuaalinen toteutus tässä näin:

Let’s play! (Juomapeliksi en suosittele, liiallinen humalatila ei ole hyvästä.)

Pääsen aina johdantoon asti, kun saan ekan rastin.

He ovat kuin kaksi marjaa, nokkelia ja kauniita – mutta luonteeltaan aivan erilaisia.**

Ei ole kovin vaikea peli tämä, sain huomata.

Jessica katsoi kaksoissisartaan Elizabethiä ylpeänä pöydän yli. Se oli kuin olisi katsonut peiliin. Elizabethin soikeat, auringon raidoittaman puolipitkän tukan kehystämät kasvot olivat aivan samanlaiset kuin Jessicankin aina säkenöiviä sinivihreitä silmiä ja sitä pientä hymykuoppaa myöten… 

…mutta äidin mielestä he olivat luonteeltaan erilaisia kuin yö ja päivä.

Elizabeth oli vakava, työteliäs ja luotettava. Hän kirjoitti innokkaasti juttuja Oraakkeliin, Sweet Valley High’n oppilaiden omaan lehteen.

Jessica taas – no, Jessica oli Jessica. (= Jessica huoleton, Elizabeth järkevä.)

… Heidän isoveljensä Steven…

Ja mitä Todd mahtaa sanoa?  Elizabethin sydän alkoi nytkin tykyttää, kun hän ajatteli Toddin tummanruskeita silmiä, leveitä harteita ja hoikkaa urheilijan vartaloa. ( 😀 )

Isä oli lakimies…

”Minulla on ollut aivan tolkuton hoppu sen jälkeen kun aloitin sen Williamsin tilaaman sisustussuunnitelman…” 

Rasti, rasti, rasti, rasti, rasti, rasti, rasti. Olemme sivulla kymmenen.

Lupaavan alun jälkeen onkin pieni pettymys, että saan BINGON vasta sivulla 46. 46! Miten Kaliforniaa ei muka mainittu aiemmin??

Noh, BINGO BINGO BINGO joka tapauksessa.

Palkintona sain viettää noin tunnin esiteinivuosieni nostalgiaryöpyssä.

Olenkohan keksinyt, että Jessican huoneen seinät ovat ruskeat? Ja miten espanjalaistyylistä keittiötä ei mainittu kakskakkosessa? Luulin sen olevan pakollista.

PS. SPOILER ALERT – Bill ja DeeDee saivat onnellisen loppunsa. Koska Elizabeth pelasti päivän, luonnollisesti.

PPS. Liikaa rakkautta loppuu – SPOILER ALERT – niin, että Todd ilmoittaa Elizabethille muuttavansa Vermontiin. Mitä?

Selviääkö Elizabeth sydänsurustaan Toddin lähdettyä? Sen kertoo Sweet Valley High -sarjan kahdeskymmeneskolmas osa SÄRKYNEET SYDÄMET. 

OMG.

PPPS. Miten en silloin lapsena tajunnut, että Jessica on oikeasti melko ikävä tyyppi?

**Kursiivilla kirjoitetut kohdat ovat otteita Sweet Valley High -kirjasarjan osasta numero 22, Liikaa rakkautta / Copyright Francine Pascal, kirj. Kate William, suom. Sari Karhulahti (Otava 1999)

LUE MYÖS:

12.4.2019 30 vuotta ja 30 tv-muistoa
3.4.2018 Teinisarjanostalgiaa! Dawson’s Creek ja O.C. – enemmän kuin telkkaria
Kategoriat
Ajattelin tänään Oma elämä

Sairaalakeikka, joka sai arvostamaan Suomea

Kirjoitus on alun perin julkaistu 6.12.2019 Lilyssä.

Suosikkimaa: Suomi

Muutamia vuosia sitten jouduin viikoksi sairaalaan. Oireideni syyksi paljastui lopulta vakava reaktio ihan tavalliseen lääkeaineeseen, mutta ensin ei tiedetty, mikä sai valkosoluni sekoamaan. Seurauksena oli verikokeita verikokeiden perään, magneettikuvaus ja röntgenkuvaus ja varjoainekuvaus, selkäydinnäyte ja todennäköisesti jotain muutakin, jonka olen jo unohtanut.

Seitsemän päivän ajan lääketieteen huippuammattilaiset pitivät minusta huolta, tutkivat ja hoitivat, lohduttivatkin. Olin veritautien osastolla omassa huoneessa, sain ruokaa ja lääkkeitä ja verihiutaleita (tärkeitä kaikki, etenkin verihiutaleet).

Olen aina ollut iloinen ja kiitollinen siitä, että olen saanut syntyä Suomeen, mutta tuon viikon jälkeen kiitollisuuteni nousi uusiin sfääreihin. Tai oikeastaan tajusin suomalaisuuden tuoman etuoikeutetun asemani kunnolla muutamia viikkoja sairaalakeikan jälkeen, sinä hetkenä, kun avasin postiluukusta kolahtaneen laskun. Minulla ei ollut erillistä sairausvakuutusta, ja pelotti vähän, kuinka paljon kaikki tuo maksoi, kaikki oletetusti julmetun kalliit kuvaukset ja kokeet.

Turhaan huolehdin. Olisi pitänyt tietää paremmin, minähän asuin Suomessa, en esimerkiksi Yhdysvalloissa. Hintalappu sille, että sain parasta mahdollista hoitoa pahimmillaan hengenvaaralliseen tilaani oli – jos en väärin muista – vajaat 300 euroa. Ainoa asia, josta maksoin, oli sairaalassa viettämäni vuorokaudet. En maksanut päivittäisistä verikokeista, magneettikuvauksesta, röntgenkuvauksesta, selkäydinnäytteen ottamisesta enkä lääkäreiden ja hoitajien ammattitaitoisesta hoidosta. Maksoin ruoasta ja sängystä.

Suomen julkisessa terveydenhuollossa on varmasti ongelmansa ja kipupisteensä. Mikä järjestelmä nyt olisi täydellinen? Olen minäkin joskus tuskaillut terveyskeskuksien kanssa. Mutta jos olisin sattunut syntymään vaikka sinne Yhdysvaltoihin ja olisin joutunut käymään tuon saman sairaskertomuksen läpi siellä, makselisin en edes uskalla arvata kuinka suuria sairaalalaskuja hamaan tulevaisuuteen asti.

Tiedän, että olen unohtanut yhden merkittävän asian. Sen, että kyllähän minä ja me maksamme julkisesta terveydenhuollosta. Maksamme magneettikuvauksista ja verikokeista, ne eivät vain summaudu näkyvästi yksittäisiin sairaalalaskuihin. Verot siis. No, jo ennen tuota viikkoa mutta varsinkin sen jälkeen olen ollut täydellisen tyytyväinen veronmaksaja. Mieluummin maksan etukäteen turvaverkosta joka on aina paikallaan kuin yrittäisin epätoivoisesti ja isolla rahalla kutoa verkkoa itse kun joku menee pieleen.

Täydellistä valtiota ei ole olemassa. Mikään turvaverkko ei saa kaikkia kiinni, mikään maa ei ole täydellinen kaikkien näkökulmasta. Minulle unelma, jollekin toiselle painajainen. Minulle antaa, joltakin toiselta vain ottaa. Minut pelastaa, jonkun muun pettää. Suomi ei ole täydellinen. Omat ongelmansa ja kipupisteensä silläkin. Silti, minun – toki täysin omaa napaani tuijottavasta ja subjektiivisesta –  näkökulmastani katsottuna Suomi on melko lähellä täydellistä. Minulle Suomi on ollut vain hyvä, ja olen siitä valtavan kiitollinen.

Olen kiitollinen sotaveteraaneille ja kaikille niille ihmisille, jotka loivat suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan raamit. Sen turvaverkon, josta me saamme nauttia joka ikinen päivä.

Kaunis kiitos ja hyvää itsenäisyyspäivää, Suomi.

PS. Julkisen terveydenhuollon ja muun turvaverkon lisäksi suosikkiasioitani Suomessa ovat ainakin…

  • Turvallisuus. Tietysti.
  • Ja vapaus. Tietysti.
  • Se, että saan olla ja tehdä, yrittää ja epäonnistua ja elää kuten haluan. Valita itse.
  • Demokratia ja kaikki siihen liittyvät asiat kuten lehdistönvapaus ja yleinen äänioikeus.
  • Se, että vallanpitäjiä saa kritisoida ilman että päätyy meren pohjaan.
  • Se, että täällä saatat törmätä tasavallan presidenttiin Hullujen päivien ruuhkassa ja voit olla vain että ”selvä, Sale se siinä, tietysti”.
  • Luonto. Puhtaus. Meri. Se, että näkee tähdet.
  • Neljä vuodenaikaa. Kaikesta pimeydestä, synkkyydestä ja kylmyydestä huolimatta en vaihtaisi niitä ikuiseen kesään.
  • Ei pelottavia luonnonilmiöitä. Ainakaan toistaiseksi.
  • Koulutus. Ja se, että raha ei ratkaise sitä, kuka saa oppia ja mitä.
  • Se, että olen valtiotieteiden maisteri ja se ei maksanut minulle mitään. Päinvastoin, minulle maksettiin koulunkäynnistä.
  • Karkkihyllyt. Irtokarkit. Fazerin suklaa. MISSÄÄN ei ole niin hyvää karkkivalikoimaa kuin Suomessa.
  • Vedenpaine ja puhdas juomavesi.
  • Sauna. Ruisleipä. Karjalanpiirakat. Lumi. Kesäyöt. Olen Suomi-kliseitä rakastava suomalainen.
  • Ihmiset. Stereotypioiden mukaan luotettavia, rehellisiä ja hyvää tarkoittavia. Allekirjoitan.
  • Se, että ikävistä öyhöttäjistä huolimatta on paljon ihmisiä, jotka haluavat auttaa ihan kaikkia. Haluan uskoa, että enemmistö.
  • Kotka ja Helsinki – minun kaupunkini. Kotini.
  • Minun ihmiset. Ne, jotka haluavat minulle pelkästään hyvää ja nostavat ylös jos kaadun.
  • Se, että kaikesta hyvästä ja kauniista huolimatta saa valittaa ja toivoa, että asiat olisivat vieläkin paremmin.
Kategoriat
Hassua Sarjat Suosittelen

Näitä katson ja kuuntelen, kun haluan nauraa (eli hurraa-huutoja hauskoille tyypeille)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 3.11.2019 Lilyssä.

Suosikkiasia: nauraminen ja hauskat tyypit

Kuvat: Team Coco, Netflix, NBC & ABC

Jos saisin olla minkälainen kuuluisa tyyppi tahansa, haluaisin olla kuuluisa koomikko (tässä skenaariossa ei oteta huomioon täydellistä lahjattomuuttani komiikkaan).Tiedän, että oikeat koomikot sanoisivat tähän jotain sarkastisen nasevaa ja kehottaisivat harkitsemaan uudestaan, mutta pysyn kannassani; mitä viihdeteollisuuteen tulee, en keksi parempaa duunia kuin se, että saa ihmiset nauramaan.

Nauraminen on yksi elämän parhaista asioista. Elämäni onnellisimpia hetkiä ovat ne, kun nauran niin kovaa että silmät alkavat vuotaa. Oikean elämän hauskat hetket ovat hauskoista hetkistä parhaimpia, mutta niitä ei valitettavasti saa tekemällä tehtyä tai säilöttyä. Siksi koomikot ja komediasarjat ovat tärkeitä. Vaikka maailma potkisi päähän, voi aina löytää riemua ja naurua – edes hetkeksi – kun hauskat ihmiset kertovat ja tekevät hauskoja juttuja.

Mulla on hyväksi havaitut suosikkityypit ja -sarjat niihin hetkiin, kun haluan nauraa. Tässä ne:

(En vastaa huumorintajustani.)

1. John Mulaney

Empiirisen YouTube-tutkimukseni perusteella olen sitä mieltä, että John Mulaney saattaa olla maailman hauskin ihminen. Ainakin tällä hetkellä elossa olevista. Sanon saattaa, koska en minä tiedä kaikkia maailman hauskoja ihmisiä. Mutta vaikka tietäisinkin, John Mulaney olisi taatusti ainakin top kympissä. Hän on ehdoton suosikkikoomikkoni.

John Mulaney tunnetaan parhaiten stand up -koomikkona ja Saturday Night Liven entisenä käsikirjoittajana. Tällä hetkellä hän ääninäyttelee Netflixin animaatiokomedia Big Mouthissa. (Aikoinaan Mulaneylla oli nanosekunnin ajan oma sitcom Mulaney, mutta ei puhuta siitä.)

Netflixistä löytyy kaksi hänen stand up -spesiaaliaan, Kid Gorgeous at Radio City ja The Comeback Kid. Molemmat LOISTAVIA. SNL:ssä Mulaney oli mm. luomassa yhtä tämän vuosituhannen tunnetuinta sketsihahmoa, Stefonia. Hänen juontamansa SNL-jaksot ovat viime vuosien parhaimmistoa (Diner Lobster!). Olen katsonut suurin piirtein kolmetuhatta kertaa sen Weeked Update -sketsin, jossa Mulaney ja Pete Davidson puhuvat Clint Eastwoodin elokuvasta The Mule. Se ei koskaan lakkaa olemasta hauska.

Kun haluan nauraa NYT JA HETI, katson YouTubesta Mulaneyn talk show -vierailuja ja stand up -pätkiä. Ne saavat minut aina nauramaan. Ilmeisesti mikään ei ole minusta hauskempaa kuin se, kun tyyppi, joka näyttää 1950-luvulta nykyaikaan pölähtäneeltä aikamatkaajalta, kertoo nokkelia tarinoita milloin mistäkin. Vaikka politiikasta. Case in point: There’s a Horse In The Hospital (Kid Gorgeous at Radio City/Netflix).

2. Happy Endings

Olipa kerran täydellinen komediasarja. Koska tv-pomot ovat idiootteja, tämä täydellinen komediasarja lopetettiin kolmen kauden jälkeen. Täydellisestä komediasarjasta tuli tämän typerän päätöksen myötä rakastettu kulttisarja, jonka perään huudellaan luultavasti maailman loppuun asti. Kun maapallo on tuhoutumassa, jostain todennäköisesti kuuluu huuto Bring Back Happy Endings!! 

Happy Endings, ABC:n vuosina 2011-2013 esittämä sitcom, on ah-mah-zing. Rakastan sitä syvästi, mutta samalla en täysin muista kaikkia sen käänteitä, koska SARJAA EI VOI KATSOA MISTÄÄN! Tai minä en ainakaan ole löytänyt sitä Suomessa käytössä olevista suoratoistopalveluista. Korjatkaa jos olen väärässä! Toisaalta tämä aspekti on vain kasvattanut rakkauttani.

Kun kaipaan naurua ja iloa ja höpsöä huumoria, katson YouTubesta Happy Endings -pätkiä.Toimii aina!

3. Bill Hader

Yksi suosikkiasioistani on katsoa YouTubesta talk show -haastatteluja. Stephen Colbertia, Seth Meyersiä, Conania… tai itse asiassa otetaan takaisin, suosikkiasiani on katsoa koomikkojen talk show -haastatteluja. Talk show -juontajat ovat jo valmiiksi hauskoja tyyppejä, joten kun heidät yhdistää toisten koomikkojen kanssa, tuloksena on tavallisesti komediakultaa.

Talk show -vieraista suosikkini on näyttelijä-koomikko Bill Hader. Olen monesti pudonnut YouTube-kuoppaan, jossa katson video toisensa jälkeen palasia Bill Haderin erinäisistä tv-esiintymisistä. Taattua nauruterapiaa!

Toimii näin: 1) mene YouTubeen 2) kirjoita hakukenttään Bill Hader 3) naura, kun Bill Hader kertoo hassuja tarinoita, imitoi erinäisiä julkkiksia ja nauraa itse kaikelle (Bill Hader on luultavasti maailman ainoa koomikko, jonka vitsit ovat entistä hauskempia koska hän nauraa niille itse kaikkein eniten).

Ehdin jo julistaa John Mulaneyn maailman hauskimmaksi ihmiseksi (itse asiassa herra Hader, mainittu Stefon, on sanonut samaa), mutta Bill Hader on hyvin korkealla kyseisellä listalla. Tätä nykyä Bill Hader on tietysti HBO:n Barryn myötä vakavasti otettava näyttelijä ja kaksinkertainen Emmy-voittaja, mutta mulle hän on huvittavia tarinoita kertova koomikko ja yksi kaikkien aikojen SNL-suosikeista. Haluaisin, että olisin yhtä hyvä kertomaan tarinoita kuin Bill Hader.

4. Parks and Recreation

Olenko kertonut, että Parks and Recreation on kaikkien aikojen suosikkisarjani? Ai olen, viisi miljoonaa kertaa? No can do, se on kerrottava vielä kerran, sillä en pysty tekemään naurulistaa ilman sitä.

Kun elämä potkii päähän, katson Parks and Reciä. Se on mun happy show, sarja, joka naurattaa aina. Mikä on kaikista hauskin jakso? Glad you asked, oikea vastaus on tietysti kolmoskauden The Fight eli se jakso, jossa kaikki sekoilevat Snake Juice -päissään. Toinen pätevä vastaus on saman kauden Flu Season. Monen fanin mielestä koko sarjan hauskin kohtaus nähdään neloskauden jaksossa The Comeback Kid, mutta minä olen melko surkea kestämään myötähäpeää, joten en voi allekirjoittaa tätä.

5. Conan O’Brien Needs a Friend -podcast

Hei vaan, olen täydellisen myöhäisherännäinen mitä tulee podcasteihin. En ole oikein jaksanut ottaa niitä haltuun. Nyt olen kuitenkin alkanut vihdoin tajuamaan, kuinka mainioita podcasteja on olemassa! Ja ne ovat just mainioita seuralaisia matkalla töihin, kauppareissuilla, iltalenkeillä, missä vaan.

Tällä hetkellä suosikkipodcastini on Conan O´Brien Needs a Friend. Siinä koomikko, talk show -juontaja, myös maailman hauskimpien ihmisten listalle pääsevä Conan O’Brien hankkii ystäviä muista hauskoista ihmisistä eli juttelee koomikkojen ja näyttelijöiden (ja Michelle Obaman!!!) kanssa. En ole vielä ehtinyt kuunnella kaikkia jaksoja, mutta ne jotka olen kuunnellut, ovat saanet minut nauramaan ääneen. Myönnettäköön, olen valinnut kuunneltavaksi sellaisia jaksoja, joissa vieraana on suosikkityyppejäni, kuten John Oliver, Stephen Colbert ja jo mainittu Bill Hader. Uskon kuitenkin, että hauskuutta ja naurua riittää vieraasta riippumatta (vähemmän yllättäen Michelle Obama oli kaiken muun loistavuutensa ohella superhauska hänkin).

Suositus, jos komedia ja nauraminen kiinnostaa. Hauskoista tyypeistä huolimatta se ei ole pelkästään vitsejävitsejävitsejä, vaan kyseiset hauskat tyypit kertovat myös vaikeuksistaan, epävarmuuksistaan ja epäonnistumisistaan. Mutta hauskasti! Tietysti.

6. New Girl

Onko tämä vain oma näkemykseni, vai onko New Girl hieman aliarvostettu komediahelmi? Jotenkin tuntuu siltä, että se monesti sivuutetaan, kun puhutaan 2000-luvun parhaista komedioista. Minä rakastan New Girliä, se on täydellisen mieltä lämmittävä ja höpsö mutta fiksu sitcom. En osaa päättää, kuka on suosikkini: Schmidt (Max Greenfield), Winston (Lamorne Morris) vai Nick (Jake Johnson). Kukin vuorollaan ja kaikki yhdessä, luultavasti.

Gave me cookie, got you cookie! 😀 (okei Nick, suosikkini on Nick).

Kun kaipaan iloista hyvän mielen komediaa, katson New Girliä. Se ilostuttaa aina.

Suomi-Netflixissä on näemmä kaudet 3-7. Typerä Netflix, mennyt poistamaan kaksi ensimmäistä.

7.Bryan Cranston’s Super Sweet 60

Tiedän, että toistan itseäni mutta en mahda mitään; Jimmy Kimmel Livessä esitetty Bryan Cranston’s Super Sweet 60 -sketsi on ikuisesti yksi suosikkiasioistani koko universumissa. Minua alkaa naurattaa, kun vain ajattelen sitä.

Jos tahdon nauraa ja on 15 minuuttia aikaa, katson tämän:

Tiivistys: Hurraa-huutoja nauramiselle, hauskoille tyypeille ja loistaville komediasarjoille. Kaunis kiitos, että ilostutatte kurjia päiviä!

Vinkkejä hauskoista asioista  ja ihmisistä otetaan vastaan!