Kirjoitus on alun perin julkaistu 8.2.2021 Lilyssä.
Suosikkisarja: Call My Agent! (alk. Dix pour cent, suom. Agentit / Netflix)
Kuva: Netflix
Tämän hetken sarjakoukutus: Netflixistä löytyvä ranskalainen draamakomedia Dix pour cent eli Call My Agent!, suomalaisittain Agentit.
Suosittelen, mainio sarja.
Olen melko lailla myöhässä, sarja on ollut Netflixissä jo hyvän tovin. Ainakin HS kirjoitti siitä jo tammikuussa 2019. Viimeinen neljäs kausi taitaa olla suht tuore lisäys Suomi-Netflixissä.
Oli miten oli. Parempi myöhään jne.
Call My Agent kertoo pariisilaisesta kykytoimistosta ja sen agenteista, joiden tehtävänä on pitää huolta tähtinäyttelijöistään; neuvotella elokuvadiilejä, mainossopimuksia ja muuta sälää. Ja tärkeimpänä: sietää tähtien oikutteluita ja päähänpistoja. Mulla kesti kolmanteen jaksoon asti tajuta, että nämä tähtinäyttelijät ovat oikean elämän näyttelijöitä, jotka esittävät sarjassa fiktiivisiä versioita itsestään. Mukana on kansainvälisestikin tunnettuja nimiä, esimerkiksi Juliette Binoche ja Monica Bellucci.
Yksi jakso, yksi näyttelijä ja tämän oikut ja ongelmat. Ja siinä sivussa agenttien ihmissuhdesäätöä ja omien elämien ongelmia. Hauska sekasotku.
Ranskalaisissa sarjoissa on aina jotain ihmeellistä taikaa. En tiedä onko se ranskan kieli, ranskalaisten ihmisten tyylikkyys vai kauniit kuvauspaikat, tässä tapauksessa Pariisi. Luultavasti nämä kaikki yhdessä. Sarjoista, samoin kuin ranskalaisista elokuvista, vain huokuu sellainen maaginen, yksinkertainen ja vaivaton tyylikkyys.
Call My Agentissa tämä vaivaton tyylikkyys yhdistyy hauskaan työpaikkakomediaan ja koukuttavaan ihmissuhdedraamaan. Tyylikäs, hauska ja tyylikkään hauska sarja. Ja mainiot näyttelijät! Agenttien lisäksi sarjan keskiössä on heidän ylityöllistetyt assistenttinsa.
Call My Agent! eli Agentit katsottavissa Netflixissä. Sarjaa on tehty neljä kuusijaksoista kautta.
PS. Koska mun kuuluu mainita Parks and Recreation – olenko jo kertonut että on suosikkisarjani? – joka toisessa postauksessa, mainittakoon että se on hiljattain tullut katsottavaksi myös Netflixiin.
Kirjoitus on alun perin julkaistu 1.2.2021 Lilyssä.
Suosikkisarja: … ?
Se tapahtui vähitellen.
Syytän siskoani. Hän oli yksi marraskuinen maanantai luonani, kun se tuli telkkarista. Mitä olisin muka voinut tehdä? Pitihän minunkin sitä katsoa – tiedättehän, seurana.
Kaikki oli niin värikästä. Ja kaikki olivat ystävällisiä ja iloisia! Kukaan ei ollut ilkeä ja ikävä ihminen – päinvastoin, kaikki auttoivat ja tsemppasivat toisiaan. Se sai hyvälle tuulelle – ja ehkä vähän nälkäiseksi.
Kului joitain viikkoja. Oli kiireitä ja iltavuoroja, ja unohdin avata telkkarin silloin kun se tuli. Kaikki ne värit ja ystävälliset ihmiset, niitä en kuitenkaan unohtanut.
Sitten tuli joulukuu. Satuin avaamaan telkkarin oikeaan aikaan. ”Kappas, tää ohjelma”. Kai sitä voisi katsoa tätä, ei ole muutakaan tekemistä. Toiselta kanavalta olisi tullut The Big Bang Theory, mutta ihan sama, ajattelin. En halunnut katsoa sitä, vaan sitä. Olin yksin, ei ollut siskoa tällä kertaa hallitsemassa kaukosäädintä. Tietoinen valinta.
Minä tunnen itseni. Olen kuka olen. Yhdysvaltalaisia sitcomeita rakastava, sarkastisia draamakomedioita ja Emmy-palkittuja hifistelysarjoja katsova, sentimentaalista lässytystä kammoksuva, tosi-tv:tä vieroksuva, Suomi-sarjoja välttelevä silmien pyörittelijä.
Ja silti…
Katsoin sen jakson. Ja seuraavalla viikolla olin kello 20 taas television edessä – eikä se enää ollut sattumaa, ei vahinko. Minä olin oikeasti odottanut sitä, avannut telkkarin sen vuoksi. Sitä seuraavalla viikolla en nähnyt jaksoa iltavuoron takia, joten katsoin sen kun tuli uusintana. Täysin tietoinen valinta, jälleen. Tavallisesti en olisi vaivautunut.
Toki olisin voinut käyttää sen ajan jonkun coolin ja hypetetyn Netflixin sarjamurhaajadokkarin katsomiseen, mutta ei käynyt edes mielessä. Ei, minä HALUSIN nähdä sen jakson. Koska kuka putoaa?!? Ja vieläkin tärkeämpää: mitä tällä kertaa tehdään?
Aina kun joku heistä auttaa kilpakumppaniaan, sydämessäni läikähtää iloisesti. Miten mukavaa ja sympaattista! Juuri tätä maailma tarvitsee, varsinkin juuri nyt. Hyviä ihmisiä, jotka auttavat toisiaan. Lainaavat sokeria, tukevat ja kehuvat. Ja ne kaksi leppoisaa miestä, sellaisiakin tyyppejä tarvitaan. Ihmisiä, jotka sanovat jotain positiivista, vaikka koko homma olisi todellisuudessa vähän epäonnistunut. Niin mukavaa ja sympaattista sekin.
Mukavaa ja sympaattista koko homma! Enkä pyörittele silmiä tai kaipaa sarkastista läppää. Pidän siitä sellaisenaan, mukavana, sympaattisena ja positiivisena.
Tänään se tulee taas, on itse asiassa semifinaali. Jännittävää! Meinasin ostaa kisakatsomoon laskiaispullia. Kokemus on opettanut, että kannattaa olla pullaa kun sitä katsoo.
Olemme tulleet kauaksi siitä marraskuisesta illasta. Nyt suunnittelen hyvä luoja kauppaostokset sen mukaan.
………….
……………… onkohan tämä merkki siitä, että pandemia on rikkonut minut?
Kirjoitus on alun perin julkaistu 31.1.2021 Lilyssä.
Suosikkiasia: sarjat!
Kuvat: Netflix, Matilda the Musical, Apple TV+, Yle Areena, The CW
Seuraa sekalaista sälää ja sarjauutisia. Olkoon kelvollinen tapa paketoida Suosikkiasioiden tammikuu.
Hyvä uutinen: Aikuiset!
Aikuiset-sarjan toinen tuottari tuli pari päivää sitten Yle Areenaan. En ollut mitenkään odottanut sitä – en koskaan ollut ekan kauden suurin fani vaikka sen aikoinaan katsoinkin. Päädyin silti katsomaan toisenkin kauden – onneksi. Kuinka hauskat kahdeksan jaksoa! Ehkä se oli se kesä, ehkä vapaus, ehkä nuoruus. Tai ehkä se, että oma elämä tuntuu Oonan ja Artun höpsöttelyjä katsoessa kovin tasapainoiselta ja järkevältä. Oli miten oli, jatkoon. Plussapisteitä siitä, että koska sarja on kuvattu Kalliossa, saa bongailla kaikkia tuttuja paikkoja. Tuossa ovat Ipissä, tuossa astelevat Mäkelänkatua, tunnistan tuon mattolaiturin…
Hyvä uutinen: Bridgertonin kakkoskausi
Uutinen joka ei yllätä ketään: Netflix uusi megahittisarjansa Bridgertonin toiselle kaudelle. En ole mikään superfani, mutta tajuan kyllä, miksi sarja on noussut Netflixin kaikkien aikojen katsotuimmaksi. Kakkoskaudella keskitytään Anthony Bridgertonin rakkauselämään.
Hahmo ei välttämättä sytytä, mutta hurraa sen näyttelijälle, Jonathan Baileylle! Jonathan, olen ollut sun puolella jo Crashingista ja Broadchurchista lähtien (sivuhuomio: kaksi loistavaa sarjaa, molemmat Netflixissä). Ja Bridgertonista; olen kuullut huhua jostain Katesta… eli viscount me in, too. Jonathan Baileyn takia nyt ainakin.
Mahdollisesti hyvä uutinen: Matilda-musikaali
Joku aika sitten uutisoitiin, että Netflix tekee leffaversion Tony- ja Olivier-palkitusta Matilda-musikaalista, joka pohjautuu Roald Dahlin Matilda-kirjaan, josta on jo aiemmin tehty ei-musikaalileffa, vuonna 1996 julkaistu Matilda ja lasten kapina. Jees, aivan pätevä lauserakennelma, eteenpäin.
Minä olen aina rakastanut Matildaa (vaikka onkin pieni ongelma Roald Dahlin kanssa). Siksi Matilda-musikaali on hyvä uutinen ja toisaalta huono uutinen: mitä jos menevät pilaamaan sen jotenkin? Musikaalielokuvat eivät noin yleisesti ole suosikkiasioitani; musikaalit teatterissa = rakastan, musikaalit elokuvaversioina = tavallisesti pyörittelen silmiä…. mutta toisaalta, laulavat, taitavat lapset ovat ehdottomasti suosikkiasia – iskee aina sydämeen kun kuulen lasten laulavan. Ja Matilda-musikaalissa on laulavia, taitavia lapsia, joten heitä nähdään väistämättä myös elokuvassa. Enkä ole koskaan nähnyt Matilda-musikaalia teatterissa, joten sama kai se on nähdä Netflixin versiona.
Sisäisen monologin jälkeen: olkoon hyvä uutinen, että Netflix menee sörkkimään Matildaa. Ovat jo saaneet mukaan kuuluisan nimenkin: Emma Thompson esittää ilkeää Trunchbullia. Nimiroolissa nähdään Entertainment Weeklyn mukaan Alisha Weir.
Kunhan kuulen Revolting Childrenin!
Jos haluaa lisää iskuja sydämeen, West Endin Matilda the Musicalin cast recording löytyy täältä.
Ilmeisesti hyvä uutinen: Lupin
Hei, ilmeisesti Netflixiin tammikuussa tullut ranskalaissarja Lupin on hyvä?? En ole vielä nähnyt sitä, mutta tarpeeksi monta ihmistä on, sarja uusittiin kakkoskaudelle. Ja näkyy viihtyneen Netflixin top kympissä. Täytyy laittaa listalle.
Muuta sälää: Viaplay
Mainitsin viimeksi, kuinka uuden puhelimen kaupanpäällisenä sain vuoden ilmaisen kokeilujakson Apple TV+ -suoratoistopalveluun. Sitä en maininnut, että tämän liian kalliin puhelimen siivellä sain myös toisen kaupanpäällisen, kolme kuukautta ilmaista Viaplaytä. Siellä on monia tuttuja, hyväksi havaittuja sarjoja – esimerkiksi komediatarjonta on varsin hyvää, arvioin näin päivän käyttökokemuksella. Minä aloin katsoa Party Down -sitcomia, koska tuntuu että se uupuu mun komediasivistyksestä. Löytyy myös Supernaturalin 15:s kausi, joka ei ole edelleenkään tullut Amazon Primeen Suomessa. (edit. just kun ehdin dissata, niin johan se tuli heti seuraavana päivänä… eli nyt on vika kausi myös Primessä.)
Ja loistava uutinen tämäkin: jos nyt oikein ymmärsin, 1. helmikuuta Viaplayhin tulee katsottavaksi Hart of Dixien ykköskausi. Loistavan höttöinen hyvän mielen sarja, joka on ollut ikävän huonosti nähtävissä Suomessa. Tosin camoon, miksi vain yksi kausi? Tuleeko loput myöhemmmin? Edit. Hei, onkin kaikki neljä kautta! Sori Viaplay.
Muuta sälää: The Morning Show
Apple plussasta puheen ollen, katsoin Jennifer Anistonin, Reese Witherspoonin ja Steve Carellin tähdittämän kehutun The Morning Show’n. Olin jo aiemmin nähnyt kaksi ensimmäistä jaksoa, nyt katsoin loput kahdeksan. Jaksot olivat pitkiä ja aika raskaita, enkä ihan heti jaksanut sen suuremmin innostua. Mitä pidemmälle katsoin, sitä paremmaksi sarja kuitenkin muuttui. Tarina kasvoi ja kehittyi ja piti otteessaan, kunhan oli ensin jaksanut kahlata alun tylsyyden yli.
Muuta sälää: Ginny & Georgia
Listasin tammikuun alussa Netflixin ja muiden suoratoistopalveluiden uutuussarjoja. Netflix-listalla oli Ginny & Georgia, josta on sittemmin julkaistu traileri. YouTubessa yksi kommentoija kirjoitti, että sarja vaikuttaa Gilmore Girlsin ja Little Fires Everywheren yhdistelmältä, mikä tuntuu melko osuvalta vertaukselta. Ja oikeasti: Ginny & Georgia, Gilmore Girls?? GG ja GG? Ei voi olla sattumaa.
