Kirjoitus on alun perin julkaistu 19.7.2025 Lilyssä.
Suosikkiasiat: Meg Stalter, sisaruus, Skotlanti ja Suosikkiasioita
Okei eli. Kävi niin, että en saanut itseäni kirjoittamaan tätä blogia. Koska olin laiska. Kun olisin saanut itseni kirjoittamaan, Lilyssä alkoi säätö koska uusi omistaja. Tai jotain. Mistä minä tiedän, missään ei aluksi kerrottu yhtään mitään. Ensin koko sivusto oli alhaalla. Ja sitten minua ärsytti, koska hei kaverit, minä olisin voinut viidessä minuutissa tehdä viestintäsuunnitelman siihen, miten toimia muutostilanteessa. Ensimmäinen askel olisi ollut se, että kertokaa ennakkoon ja hyvissä ajoin niille tyypeille, jotka kirjoittavat teille ilmaiseksi sisältöä. Voisivat varautua tai jotain.
Ihan sama. Meni jo. Marttyroin aikani, etten muuten kirjoita enää yhtään mitään ikinä. Nyt mulla on loma, aikaa ja energiaa, ja katsoin juuri Netflixin Too Muchin, joka oli niin suosikkiasioitamaista kamaa, että se sai kaipaamaan kirjoittamista. Joten hei vaan ystävät ja ystäväni Suosikkiasioita, aion lätistä taas kaikesta kivasta. Unohtakaa tuo alun nillitys. Tai älkää, sitä on hyvä pitää omia puoliaan.
Kirjoitustaukoni aikana olen fiilistellyt ainakin näitä (eli ne suosikkiasiat, joista olisin kirjoittanut jos en olisi ollut laiska ja jos minua ei olisi ärsyttänyt):
The Studio / Apple TV+
Fun fact: tämän Seth Rogenin luoman ja tähdittämän komediasarjan toinen jakso oli niin myötähäpeää aiheuttava, että pystyin katsomaan siitä noin 10 minuuttia. Loput jaksosta hypin kelauksella eteenpäin. Tuo ei ehkä ollut maailman paras myyntipuhe – etenkään niille jotka eivät kestä cringeä – mutta The Studio on myötähäpeästä huolimatta katsomisen arvoinen. Se on tarkkanäköinen ja tyylikäs satiiri Hollywoodista ja viihdeteollisuudesta; Rogen esittää studiopomoksi nousevaa leffarakastajaa, joka joutuu kamppailemaan taiteen ja kaupallisuuden ristitulessa. Sisältää yliampuvaa huumoria, visuaalista silmäkarkkia, Kathryn Hahnin ja ison kasan tosielämän tähtien cameoita. Esimerkiksi Zoë Kravitz tekee huvittavan roolin fiktiivisenä Zoë Kravitzina. Sarja keräsi juuri 23 Emmy-ehdokkuutta, joten ainakin Emmy-äänestäjien piirissä satiiri resonoi.
Dept. Q / Netflix
Mullahan on ollut tapana jeesustella, että en enää katso rikossarjoja. Pitäisi varmaan lopettaa, sillä tämän vuoden aikana olen unohtanut periaatteeni (=miksi katsoa ankeita ja ahdistavia rikossarjoja, kun oikea maailma on niin ankea ja ahdistava) ja vyöryttänyt verkkokalvoilleni murhia, ankeutta, pahuutta ja kuolemaa. Eikä kaikki katsotuista ole edes olleet kovin hyviä, sellaista geneeristä rikoshöttöä vaan. Mutta! Pisteitä Department Q:lle, kruunaan sen tänä vuonna julkaistujen rikossarjojen ykköseksi. Kyseinen sarja on skottiversio tanskalaisen Jussi Adler-Olsenin dekkarisarjasta, josta on jo tehty tanskalaisia tv-elokuvia. En ole lukenut tai nähnyt niitä, joten en osaa vertailla, mutta mutulla väitän, että onnistuivat hienosti siirtämään nordic noirin brittikontekstiin. Eikä vain siksi, että pääosassa on Matthew Goode.
Trauman kokenut äkäinen rikostutkija on kliseistä kliseisin päähenkilö rikossarjaan, mutta Dept. Q onnistuu silti väistämään geneerisyyden. Sarjan rikos, selvittämätön katoamistapaus, on kiinnostava, vaikkakin melko ahdistava, tietysti. Kiinnostava joukko sivuhenkilöitä, mielenkiintoinen uhri, ristiriitoja ja tunnesotkuja. Sekä Edinburgh. Ja mainitsinko jo Matthew Gooden? Toimi. Lisää kiitos.
Blue Sisters / Coco Mellors
Tähän mennessä vuoden mieleenpainuvin lukukokemukseni on ollut Coco Mellorsin Blue Sisters. Pidin siitä loppujen lopuksi, vaikka aluksi olikin vähän vaikea saada otetta. Romaani kertoo kolmesta siskoksesta, jotka yrittävät jatkaa elämäänsä neljännen siskon kuoleman jälkeen. Avery, Bonnie ja Lucky ovat omilla tavoillaan rikkinäisiä ja eksyksissä, ja surun keskellä vanhemmat vielä menevät kauppaan sisarusten lapsuudenkodin. Sisaruus ja sisarussuhteet ovat aina kiinnostava aihe
Toinen kirja, josta olisin varmasti pitänyt on Alison Espachin The Wedding People. Jonotin sitä ikuisuuden, en aloittanut heti, ehdin lukea pari sivua ja piti palauttaa. Mutta suositus parin sivun perusteella! Laitoin kirjan uudestaan varaukseen, mutta jono on edelleen ikävän pitkä.
Too Much / Netflix
No se Too Much. Ensinnäkin koen tarpeelliseksi ilmoittaa, että olen kirjoittanut sen päätähdestä, Meg Stalterista, vuonna 2020 seuraavin sanoin: Tulevaisuuden tähtikoomikko, sanokaa minun sanoneen. Kuka kissan hännän nostaa ellei…
Minusta tuntuu, että pidin Too Muchista osaltaan siksi, että pidän niin kovasti Meg Stalterista. Haluan hänelle loistavia asioita! Jos otan Meg-fanitukseni pois yhtälöstä, olin pari ekaa jaksoa hmmm, ei tää ehkä nyt ihan lähde, mutta sitten tuli vitosjakso jossa Megin esittämä Jessica muisteli entistä suhdettaan. Ja ex-poikaystävä oli gaslighttaava mukaintellektuelli munapää, ja nyt minä olin satasella myös Jessican ja samalla koko sarjan puolella. Koska fuck that asshole! Mulle jäi koko sarjasta parhaiten mieleen kohtaus, jossa poikaystävä haukkui ja pseudoanalysoi Jessican pukeutumistyyliä ja Jessica toisteli kuinka nyt vain sattuu pitämään valitsemastaan mekosta.
Koska sarja oli saanut minut Jessican puolelle, en täysin pitänyt siitä miten se loppui. Yhtä kaikki: lopulta oikein pätevää kesäkatsottavaa, jos ei ylianalysoi ja Lena Dunham -kytköksen vuoksi vertaa liikaa Girlsiin.
PS. Muita katsottuja:
- Your Friends and Neighbours (Apple TV+): Yllättävän viihdyttävä.
- Hacks, kausi 4 (HBO Max – ps. lol HBO:n nimivenkoilulle): Edelleen tosi hyvä, olen kausi kaudelta pitänyt sarjasta enemmän mikä on harvinaista.
- The White Lotus, kausi 3 (HBO Max): Italia, Thaimaa, Havaiji.
- Reservatet (Netflix): Ihan ok, tyylikkään tanskalainen.
- The Four Seasons (Netflix): Katsoin Tina Feyn takia.
- Seireenit (Netflix): Vihasin syvästi, en tajua miksen lopettanut kesken.
- Åren murhat ja Lasikello (Netflix): Rikossarjavaiheeni kaksi ihan tyydyttävää ruotsalaistapausta.
- Täydellinen pari (Netflix): Kärsi mahdollisesti siitä, että katsoin välittömästi White Lotuksen jälkeen. Samaa teemaa – ikäviä rikkaita ihmisiä ja mysteeri – mutta huomattavan paljon heikompi tuotos. Toisaalta ilman vertailuakin melko huono.
- The Righteous Gemstones, kausi 4 (HBO Max): Neljäs ja viimeinen kausi oli melko sotkuinen ja ei niin hyvä kuin edeltäjänsä. Silti: iso vääryys, ettei kukaan näyttelijöistä koskaan saanut Emmy-ehdokkuutta. Unohtakaa White Lotus, Walton Gogginsin olisi pitänyt saada ehdokkuus The Righteous Gemstonesista. Ja Edi Pattersonin olisi pitänyt saada kaikki maailman palkinnot Judyn roolistaan.
PPS. Ei katsottuja:
- The Last of Us, kausi 2 (HBO Max): Ups. Tietoinen päätös, koska en jaksanut ankeutta.
