Kategoriat
Kirjat Sarjat Suosittelen

Alkuvuoden suosikkiasioita

Kirjoitus on alun perin julkaistu 19.7.2025 Lilyssä.

Suosikkiasiat: Meg Stalter, sisaruus, Skotlanti ja Suosikkiasioita

Kuvat: Apple TV+ / Netflix

Okei eli. Kävi niin, että en saanut itseäni kirjoittamaan tätä blogia. Koska olin laiska. Kun olisin saanut itseni kirjoittamaan, Lilyssä alkoi säätö koska uusi omistaja. Tai jotain. Mistä minä tiedän, missään ei aluksi kerrottu yhtään mitään. Ensin koko sivusto oli alhaalla. Ja sitten minua ärsytti, koska hei kaverit, minä olisin voinut viidessä minuutissa tehdä viestintäsuunnitelman siihen, miten toimia muutostilanteessa. Ensimmäinen askel olisi ollut se, että kertokaa ennakkoon ja hyvissä ajoin niille tyypeille, jotka kirjoittavat teille ilmaiseksi sisältöä. Voisivat varautua tai jotain.

Ihan sama. Meni jo. Marttyroin aikani, etten muuten kirjoita enää yhtään mitään ikinä. Nyt mulla on loma, aikaa ja energiaa, ja katsoin juuri Netflixin Too Muchin, joka oli niin suosikkiasioitamaista kamaa, että se sai kaipaamaan kirjoittamista. Joten hei vaan ystävät ja ystäväni Suosikkiasioita, aion lätistä taas kaikesta kivasta. Unohtakaa tuo alun nillitys. Tai älkää, sitä on hyvä pitää omia puoliaan.

Kirjoitustaukoni aikana olen fiilistellyt ainakin näitä (eli ne suosikkiasiat, joista olisin kirjoittanut jos en olisi ollut laiska ja jos minua ei olisi ärsyttänyt):

The Studio / Apple TV+

Fun fact: tämän Seth Rogenin luoman ja tähdittämän komediasarjan toinen jakso oli niin myötähäpeää aiheuttava, että pystyin katsomaan siitä noin 10 minuuttia. Loput jaksosta hypin kelauksella eteenpäin. Tuo ei ehkä ollut maailman paras myyntipuhe – etenkään niille jotka eivät kestä cringeä – mutta The Studio on myötähäpeästä huolimatta katsomisen arvoinen. Se on tarkkanäköinen ja tyylikäs satiiri Hollywoodista ja viihdeteollisuudesta; Rogen esittää studiopomoksi nousevaa leffarakastajaa, joka joutuu kamppailemaan taiteen ja kaupallisuuden ristitulessa. Sisältää yliampuvaa huumoria, visuaalista silmäkarkkia, Kathryn Hahnin ja ison kasan tosielämän tähtien cameoita. Esimerkiksi Zoë Kravitz tekee huvittavan roolin fiktiivisenä Zoë Kravitzina. Sarja keräsi juuri 23 Emmy-ehdokkuutta, joten ainakin Emmy-äänestäjien piirissä satiiri resonoi.

Dept. Q / Netflix

Mullahan on ollut tapana jeesustella, että en enää katso rikossarjoja. Pitäisi varmaan lopettaa, sillä tämän vuoden aikana olen unohtanut periaatteeni (=miksi katsoa ankeita ja ahdistavia rikossarjoja, kun oikea maailma on niin ankea ja ahdistava) ja vyöryttänyt verkkokalvoilleni murhia, ankeutta, pahuutta ja kuolemaa. Eikä kaikki katsotuista ole edes olleet kovin hyviä, sellaista geneeristä rikoshöttöä vaan. Mutta! Pisteitä Department Q:lle, kruunaan sen tänä vuonna julkaistujen rikossarjojen ykköseksi. Kyseinen sarja on skottiversio tanskalaisen Jussi Adler-Olsenin dekkarisarjasta, josta on jo tehty tanskalaisia tv-elokuvia. En ole lukenut tai nähnyt niitä, joten en osaa vertailla, mutta mutulla väitän, että onnistuivat hienosti siirtämään nordic noirin brittikontekstiin. Eikä vain siksi, että pääosassa on Matthew Goode.

Trauman kokenut äkäinen rikostutkija on kliseistä kliseisin päähenkilö rikossarjaan, mutta Dept. Q onnistuu silti väistämään geneerisyyden. Sarjan rikos, selvittämätön katoamistapaus, on kiinnostava, vaikkakin melko ahdistava, tietysti. Kiinnostava joukko sivuhenkilöitä, mielenkiintoinen uhri, ristiriitoja ja tunnesotkuja. Sekä Edinburgh. Ja mainitsinko jo Matthew Gooden? Toimi. Lisää kiitos.

Blue Sisters / Coco Mellors

Tähän mennessä vuoden mieleenpainuvin lukukokemukseni on ollut Coco Mellorsin Blue Sisters. Pidin siitä loppujen lopuksi, vaikka aluksi olikin vähän vaikea saada otetta. Romaani kertoo kolmesta siskoksesta, jotka yrittävät jatkaa elämäänsä neljännen siskon kuoleman jälkeen. AveryBonnie ja Lucky ovat omilla tavoillaan rikkinäisiä ja eksyksissä, ja surun keskellä vanhemmat vielä menevät kauppaan sisarusten lapsuudenkodin. Sisaruus ja sisarussuhteet ovat aina kiinnostava aihe

Toinen kirja, josta olisin varmasti pitänyt on Alison Espachin The Wedding People. Jonotin sitä ikuisuuden, en aloittanut heti, ehdin lukea pari sivua ja piti palauttaa. Mutta suositus parin sivun perusteella! Laitoin kirjan uudestaan varaukseen, mutta jono on edelleen ikävän pitkä.

Too Much / Netflix

No se Too Much. Ensinnäkin koen tarpeelliseksi ilmoittaa, että olen kirjoittanut sen päätähdestä, Meg Stalterista, vuonna 2020 seuraavin sanoin: Tulevaisuuden tähtikoomikko, sanokaa minun sanoneen. Kuka kissan hännän nostaa ellei…

Minusta tuntuu, että pidin Too Muchista osaltaan siksi, että pidän niin kovasti Meg Stalterista. Haluan hänelle loistavia asioita! Jos otan Meg-fanitukseni pois yhtälöstä, olin pari ekaa jaksoa hmmm, ei tää ehkä nyt ihan lähde, mutta sitten tuli vitosjakso jossa Megin esittämä Jessica muisteli entistä suhdettaan. Ja ex-poikaystävä oli gaslighttaava mukaintellektuelli munapää, ja nyt minä olin satasella myös Jessican ja samalla koko sarjan puolella. Koska fuck that asshole! Mulle jäi koko sarjasta parhaiten mieleen kohtaus, jossa poikaystävä haukkui ja pseudoanalysoi Jessican pukeutumistyyliä ja Jessica toisteli kuinka nyt vain sattuu pitämään valitsemastaan mekosta.

Koska sarja oli saanut minut Jessican puolelle, en täysin pitänyt siitä miten se loppui. Yhtä kaikki: lopulta oikein pätevää kesäkatsottavaa, jos ei ylianalysoi ja Lena Dunham -kytköksen vuoksi vertaa liikaa Girlsiin.

PS. Muita katsottuja:

  • Your Friends and Neighbours (Apple TV+): Yllättävän viihdyttävä.
  • Hacks, kausi 4 (HBO Max – ps. lol HBO:n nimivenkoilulle): Edelleen tosi hyvä, olen kausi kaudelta pitänyt sarjasta enemmän mikä on harvinaista.
  • The White Lotus, kausi 3 (HBO Max): Italia, Thaimaa, Havaiji.
  • Reservatet (Netflix): Ihan ok, tyylikkään tanskalainen.
  • The Four Seasons (Netflix): Katsoin Tina Feyn takia.
  • Seireenit (Netflix): Vihasin syvästi, en tajua miksen lopettanut kesken.
  • Åren murhat ja Lasikello (Netflix): Rikossarjavaiheeni kaksi ihan tyydyttävää ruotsalaistapausta.
  • Täydellinen pari (Netflix): Kärsi mahdollisesti siitä, että katsoin välittömästi White Lotuksen jälkeen. Samaa teemaa – ikäviä rikkaita ihmisiä ja mysteeri – mutta huomattavan paljon heikompi tuotos. Toisaalta ilman vertailuakin melko huono.
  • The Righteous Gemstones, kausi 4 (HBO Max): Neljäs ja viimeinen kausi oli melko sotkuinen ja ei niin hyvä kuin edeltäjänsä. Silti: iso vääryys, ettei kukaan näyttelijöistä koskaan saanut Emmy-ehdokkuutta. Unohtakaa White Lotus, Walton Gogginsin olisi pitänyt saada ehdokkuus The Righteous Gemstonesista. Ja Edi Pattersonin olisi pitänyt saada kaikki maailman palkinnot Judyn roolistaan.

PPS. Ei katsottuja:

  • The Last of Us, kausi 2 (HBO Max): Ups. Tietoinen päätös, koska en jaksanut ankeutta.
Kategoriat
Sarjat Suosittelen

18 sarjatärppiä huhtikuuhun 2025

Kirjoitus on alun perin julkaistu 2.4.2025 Lilyssä.

Suosikkiasia: Sarjat!

Kuvat: Prime Video, Netflix, Apple TV+

Minä odotan: Hacksin ja The Last of Usin uusia kausia. Vähän kiinnostaa: Your Friends and Neighbours.

Mikä / mistä / milloin alkaa

Uutuussarjat

Pulse / Netflix / 3.4.

Harmittaakohan Netflixiä, että Maxin The Pitt on kuin varkain noussut uudeksi sairaaladraamahitiksi? Pulse on Netflixin ensimmäinen oma sarja kyseisessä genressä; Miamilaisen sairaalan ensiapuasemalla hoidetaan sairaustapauksia ja selvitellään suhdesotkuja ristiriitaisen syytöksen keskellä.

The Bondsman / Prime Video / 3.4.

”Paholainen herättää murhatun palkkionmetsästäjän henkiin, jotta tämä voi jahdata helvetin vankilasta karanneita demoneja…..” You lost me at paholainen, Prime. Tosin katsoinhan minä joskus Luciferiakin. Jos nyt valittaminen ja jupiseminen lasketaan katsomiseksi. Ehkä tämäkin olisi hyvä valitus- ja jupinasarja! Pääosassa Kevin Bacon, oletan että hän on se henkiin herätettävä murhattu palkkionmetsästäjä.

Eiku sori, nyt keksin mistä tämä sarja muistuttaa! Supernaturalista. Ihan samanlaista kamaa. Ehkä Kevin Bacon törmää Winchesterin veljeksiin?

Dying for Sex / Disney+ / 4.4.

Tositapahtumiin pohjautuvassa draamasarjassa Michelle Williams esittää rintasyöpään sairastuvaa naista, joka diagnoosinsa voimaannuttamana jättää aviomiehensä ja alkaa tutkailla ensimmäistä kertaa elämässään seksuaalisuuttaan ja halujaan.

North of North / Netflix / 10.4.

Kanadalainen sitcom sijoittuu arktiseen inuiittien yhteisöön, jossa nuori äiti luo itselleen uutta elämää eron jälkeen.

Your Friends and Neighbours / Apple TV+ / 11.4.

Jon Hammin esittämä rahastonhoitaja joutuu talousvaikeuksiin avioeron ja potkujen myötä. Jatkaakseen hulpeaa elämäntyyliään hän alkaa ryöstää varakkaiden naapureidensa koteja.

Puutarhuri / Netflix / 11.4.

Espanjalaisessa minisarjassa äiti koulii pojastaan tappajaa, mutta poika menee pilaamaan perhebisneksen rakastumalla seuraavaan uhriinsa.

Lasikello / Netflix / 15.4.

Ruotsalaista jännitystä: Kriminologi Lejlan ystävän tytär katoaa, ja etsintöihin osallistuvan Lejlan on kohdattava oman lapsuutensa piinaava sieppaustrauma.

The Stolen Girl / Disney+ / 16.4.

Brittitrillerissä pariskunnan tytär kidnapataan yökyläilyn jälkeen, ja seurauksena on Euroopan laajuinen jahti kaapatun lapsen löytämiseksi. Viisiosainen psykologinen draamasarja pohjautuu Alex Dahlin romaaniin Playdate.

Government Cheese / Apple TV+ / 16.4.

David Oyelowon tähdittämä ”surrealistinen perhekomedia” vankilasta vapautuvasta miehestä, joka yrittää aloittaa alusta perheensä kanssa. Apua tulee jumalalliselta väliintulolta.

Étoile / Prime Video / 24.4.

Gilmoren tytöistä ja The Marvelous Mrs. Maiselista tutun pariskunnan Amy Sherman-Palladinon ja Daniel Palladinon uusi komediasarja baletin maailmasta. Hetkinen, eikö mainittujen käsikirjoittajien Bunheads ollut tanssista kertova draamakomedia? Ei kai siinä, mahtuuhan maailmaan tanssisarjoja. Étoile sijoittuu sekä New Yorkiin että Pariisiin, ja seuraa kahta balettiseuruetta, jotka yrittävät selviytyä ongelmistaan vaihtamalla tähtitanssijansa päittäin.

Carême / Apple TV+ / 30.4.

 Napoleonin aikaiseen Ranskaan sijoittuva draama ”maailman ensimmäisestä julkkiskokista” Antonin Carême’sta, joka ajautuu vakoilun ja vallan maailmaan.

Jatkuvat sarjat

The Handmaid’s Tale, kausi 6 / Max / 8.4.

Suunnitelmani: odotan vikan jakson spoilereita, ja jos sarja saa onnellisen lopun, katson sen. Siis sen vikan jakson. Tai ehkä pelkästään sen onnellisen lopun. En ole edes katsonut sarjaa, ja silti minäkin ansaitsen onnellisen lopun! Mokoma tympeä ankeussarja.

Black Mirror, kausi 7 / Netflix / 10.4.

Vanha kunnon Black Mirror, en aio edelleenkään katsoa sinua. Tarina kertoo jotain USS Callisterin jatko-osasta. Se lienee yksi Black Mirrorin tunnetuimmista jaksoista, sen verran tiedän minäkin.

Hacks, kausi 4 / Max / 11.4.

Deborah vs. Ava, olen valmiina.

The Last of Us, kausi 2 / Max / 14.4.

Okei, saattaa olla niin, että ykköskauden jälkeen luin The Last of Us-videopelin Wikipedia-artikkelin, sitten The Last of Us Part II -videopelin Wikipedia-artikkelin. Siis sen The Last of Us Part II:n, johon tämä sarjaversion kakkoskausi oletettavasti pohjautuu. Luonnollisesti luin myös plot-osion. Ups. (Odotan silti kakkoskautta, vaikka vahingossa tai vähemmän vahingossa spoilasin sitä itseltäni.)

The Rehearsal, kausi 2 / Max / 21.4.

Taitaa olla niin, etten edelleenkään ole tarpeeksi cool ymmärtämään tätä Nathan Fielderin dokumentaarista komediaa.

Andor, kausi 2 / Disney+ / 23.4.

Toinen kausi tuo mukanaan hahmojen ja heidän suhteidensa tiivistymistä, kun sodan horisontti lähestyy ja Cassianista tulee avainhahmo kapinallisliitossa. Kaikkia koetellaan, ja panosten kasvaessa petokset, uhraukset ja ristiriitaiset agendat syventyvät.

You, kausi 5 / Netflix / 24.4.

Odotan, että Joelle tapahtuu jotain hyvin, hyvin ikävää. Eihän tämä muulla tavalla voi loppua, eihän? Olen hyvin, hyvin kyllästynyt Joe Goldbergiin. Fuck YOU, Joe.

Kategoriat
Hassua Sarjat Suosittelen

Severance-täyskäännös

Kirjoitus on alun perin julkaistu 9.2.2025 Lilyssä.

Suosikkisarja ( 😀 ): Severance (Apple TV+)

Kuva: Apple TV

Merkittäviä uutisia. Minä, Maisa, olen 1) kolmen tuhannen vuoden yrittämisen jälkeen katsonut loppuun Severancen ykköskauden, 2) katsonut kaikki kakkoskauden tähän mennessä julkaistut jaksot, 3) pitänyt niistä jaksoista, 4) ehkä vähän koukussa Severanceen.

Mitä?!

Puhutaan siis SEVERANCESTA, sarjasta, josta olen tässä blogissa todistetusti kirjoittanut muun muassa seuraavaa:

Tämä nyt on vähän typerä nillittämisen kohde, mutta Severance saattaa olla jopa vähän liian laadukas. Samaan aikaan kun fiilistelen sitä, pyörittelen silmiäni sille, kuinka viimeisen päälle mietittyä kaikki on.

Severance on niin tyylitelty, etten minä ihan täysin saa siitä otetta.

En vain koskaan tule sataprosenttisesti rakastamaan Severancen kaltaisia sarjoja, joissa kaikki osat ovat täydellisesti paikoillaan.

Kuka minä olen suosittelemaan Severancea?! Kuinka monta kertaa olen inissyt, että se on ankea ja ahdistava ja vaikka kuinka tarvon, en pääse ykköskauden loppuun.

Tiedän, että Severance on objektiivisesti loistava sarja, mutta subjektiivisesti se on vain liian ankea! Olen aloittanut ja lopettanut sarjan useita kertoja, enkä koskaan pääse yhtä jaksoa pidemmälle.

Olen aloittanut ja lopettanut Severancen 5749 kertaa. Kenties 2024 on se vuosi, jolloin katson Severancen ykköskauden loppuun asti? (Joo joo, luovutan.)

Vuoden 2024 Severance-saldo: nolla minuuttia.

Olet nolo takinkääntäjä, M. Kaikki tuo täydellisen pätevä nillitys – vuodesta 2022 lähtien! – ja sitten tsadam, muutat mieltäsi??! Nyt se onkin hyvä?? Nyt odotat Severance-perjantaita? Mitä hittoa tapahtui?

Noh, minäpä kerron, mitä tapahtui. Iski FOMO. Kakkoskausi alkoi, ja koko maailma (=HS:n kriitikko ja somekuplani) ylisti sitä. Some täyttyi analyyseistä ja meemeistä, joita en ymmärtänyt. Ja minä halusin ymmärtää! Ikävä totuus on, että suurten puheideni jälkeen olen vain bandwagon-sarjafani, joka haluaa katsoa samoja juttuja kuin kaikki muutkin. (Tein pika-analyysin itsestäni, ja olen sitä mieltä, että tämä on ok.)

Toinen totuus: maailma on oikeassa. Severance on loistava. Allekirjoitan edelleen aiemmat puheeni siitä, etten tule koskaan rakastamaan sitä. Siis sellaisella ikuinen suosikkisarjani -tavalla. En esimerkiksi koskaan katsoisi jaksoja uudestaan. Mutta nyt olen oppinut arvostamaan Severancen laadukkuutta ja viimeiseen asti mietittyjä yksityiskohtia. Olen oppinut arvostamaan sitä, että se haastaa ja pakottaa keskittymään. Kyseessä ei ole sarja, jota voi katsoa puhelimen selaamisen ohessa. Jotain tärkeää menisi ohi.

Välillä tunnen itseni vähän liian tyhmäksi katsomaan Severancea. Kaikella on merkitys ja piilomerkitys, on hienovaraisia viittauksia ja tasoja ja tasojen tasoja. Enkä pysty ennakoimaan juonikuvioita tai arvaamaan, mitä tapahtuu. Pitää vain odottaa, että sarjan mysteeri avautuu pala palalta ja jakso jaksolta. Hiton sipuli koko sarja. Näköjään olen alkanut pitää hiton sipuleista.

Severance katsottavissa Apple TV+:ssa.

PS. Nyt kun olen saanut maailman kiinni, olen sitä mieltä, että Severancen kohdalla yhden jakson viikkotahti toimii loistavasti. Koska sarja on aika raskas ja jaksoissa paljon analysoitavaa, en jaksa katsoa montaa putkeen.

PPS. Olen edennyt Severance-fiilistelyissäni jopa niin pitkälle, että katson kakkoskauden jaksojen lopussa olevat behind the scenes -pätkät.

PPPS. En voi julkaista tätä mainitsematta näyttelijäsuorituksia. Emmyjä kaikille!! Mikä loistelias taideteos oli esimerkiksi viimeisin, kakkoskauden nelosjakso. Britt Lowerin esittämä Helly on hyvin kiehtova tapaus. Kakkoskausi saa miljoona pistettä siitä, miten se on alkanut avata hahmojen Lumonin ulkopuolisia elämiä – ja miten hienosti Lower ja kumppanit ovat vastanneet tähän huutoon.

LUE MYÖS: