Kategoriat
Sarjat Suosittelen

Viime aikoina katsottuja sarjoja (ja niitä, joita en katsonut loppuun)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 9.11.2023 Lilyssä.

Suosikkiasia: Sarjat. Ja sarjabloggaaminen.

Kuvat: Netflix, Apple TV+, Amazon Prime, SkyShowtime, HBO Max

Ja niin päättyivät käsikirjoittajien ja näyttelijöiden lakot, joten voin lopettaa jeesusteluni ja palauttaa Suosikkiasioita normaaliin päiväjärjestykseen. Eli kirjoittaa sarjoista ja leffoista. Tein siis heinäkuussa päätöksen olla kirjoittamatta sarjoista niin kauan kuin Hollywoodin pysäyttäneet SAG-AFTRA:n ja WGA:n lakot ovat käynnissä, koska… periaatteet? Solidaarisuus? En minä enää edes tiedä, se vaikutti hyvältä päätökseltä silloin? Heinäkuu sumensi järkeni? Ihan sama, meni jo. Ainakin annoin oman, täysin merkityksettömän panokseni taisteluun jättistudioita vastaan.

Sarjabloggaustaukoni aikana olen oppinut, että sarjabloggaus on oikein pätevä tapa pysyä kärryillä eri suoratoistopalveluiden sisällöistä. Yllättävää, tiedän. Heinäkuun lopulta tähän hetkeen olen ollut enemmän tai vähemmän pihalla siitä, mitä kuuluu katsoa ja milloin. Tai ainakin mun sarjojen katsominen on ollut huomattavasti vähemmän järjestäytynyttä kuin normaalisti. Siis: ”kappas, tällainen sarja alkoi nyt mistähän se kertoo” vs. ”tiesin että tämä sarja alkaa juuri tänä päivänä ja tiedän mistä se kertoo”.

Heinäkuun lopulta tähän hetkeen olen joka tapauksessa hyvin epäjärjestelmällisesti raapustanut muistiin ajatuksia niistä sarjoista ja leffoista, joita olen tämän järkevän tai ei-lainkaan-järkevän sarjabloggaustaukoni aikana katsonut. Meinasin painaa deleteä koko roskan kohdalla, koska mulla on pieni pakkomielle olla blogissani jollain tavalla ajankohtainen — ja kolme kuukautta vanhat ajatuskelat ovat kaikkea muuta — mutta… noh, liian monta merkkiä menisi hukkaan. Ja ne merkit pitävät sisällään ainakin kolme täysin kelvollista läppää, joten ei-ajankohtaisia ajatuskeloja it is!

Siis sarjoja, joita olen katsonut ja yrittänyt katsoa. Tai ollut katsomatta, vaikka olisi pitänyt. Ehkä.

Heartstopper / Netflix

The Summer I Turned Pretty / Amazon Prime

Niputettu yhteen, koska huolestuttavia uutisia: saattaa olla, että olen viimein tullut liian vanhaksi teinisarjoille. Hitto. Jos sovitaan, että tämä on joku kummallinen poikkeustapaus? Koska teinisarjat rocks ja ”liian vanha teinisarjoille” on konsepti, jota en todellisuudessa allekirjoita.

Niin tai näin, elokuussa katsoin / yritin katsoa Heartstopperin ja The Summer I Turned Prettyn kakkoskaudet huolestuttavan huonolla menestyksellä. Heartstopperin pääsin sentään (pienellä kelaustaktiikalla ups) loppuun. Sehän on loistava sarja — niin mieltä lämmittävä, että koko homma on yhtä lämmintä halausta. Haluan vain hyviä asioita kaikille sarjan nuorille ihmisille, mutta ne nuoret ihmiset ovat niin nuoria, että heidän nuoruutensa alleviivaa kuinka minä en olekaan enää niin nuori. Oli korostetun ”tämä sarja ei ole minua varten” -olo, kun katsoin sitä (olen silti iloinen, että se on olemassa).

(Vähän itkin Darcyn tarinalle. Darcy, you rock, todellakin haluan sinulle vain hyviä asioita!!) (Vähän itkin sille vikan jakson Charlie+Nick-kohtaukselle. Ei minua ole kivestä tehty!) (Vähän olin Team Ne Opettajat, koska he olivat sentään aikuisia ihmisiä 😀 ) (Elle ja Tori, paljon olen sitä mieltä, että olette edelleen huippuja!)

Ja sitten tapaus TSITP. En. Vain. Pystynyt. Katsomaan. Sitä. Loppuun. Luovutin kolmannen jakson jälkeen. Oliko kakkoskausi vähän trainwreck vai olenko vain liian vanha? Kummin vain; en voi sietää sitä kolmiodraamavenkoilua. Camoon, Belly, he ovat veljeksiä. Valitse yksi, hyvä luoja. Team Conrad, Team Jeremiah, ihan hiton sama. Tärkeämpi kysymys: kai se Bellyn BFF Taylor ja Steven jossain kohtaa päätyivät yhteen? Tai oikeastaan aika sama. Hekin ovat niin nuoria. Team Ne Äidit ja ystävyys! Team Se Rantatalo! Team Ne kolmetoistatuhatta Taylorin biisiä soundtrackilla!

Starstruck, kausi 3 / HBO Max

No siis… luonnollisesti pidän tästä sarjasta (etenkin ykköskaudesta), ja kolmoskausi oli ihan leppoisa päätös Jessien tarinalle. Vähän silti kyseenalaistan, oliko kausi tarpeellinen. Vallan hyvin olisi voinut loppua kakkoskauteen. Ehkä kolmonen toi  sarjaan realismia? Mutta tarvittiinko me sitä realismia? (Itse asiassa pidin tavasta, jolla sarja loppui — kaikesta huolimatta.)

Gen V / Amazon Prime

Naiivisti ajattelin, että tämä The Boys -spinari ei olisi ihan niin raju kuin itse The Boys. Ajattelin, että olisi ikään kuin laimennettu The Boys, leppoisa teiniversio. Juup, ajattelin väärin, ihan yhtä sekopäinen, outo ja väkivaltainen se on. Mutta; aivan kuten The Boysissa, myös Gen V:ssä on jotain ihmeellistä kiehtovuutta, jonka vuoksi pidän siitä, vaikka periaatteessa vihaan kaikkea väkivaltaista, veristä, ällöä ja outoa kamaa. Mut siis… miljoona sisältövaroitusta. Kakkoskausi jo vahvistettu, joten väkivaltaisuudet ja outoudet jatkukoon.

Poker Face / SkyShowtime

Annan pisteitä SkyShowtimen Poker Facelle, koska haluan rikossarjani nykyään leppoisaan komediakääreeseen kiedottuna. Ja siis Natasha Lyonne. Aina hyvä.

Sarjat, jotka jätin kesken

Good Omens, kausi 2 / Amazon Prime: Oikein hyvä sarja. Jumiuduin kakkoskauden kakkosjaksoon. Älkää kysykö miksi. En tiedä. Ehkä kesä ei ollut allekirjoittaneelle oikea aika katsoa fantasiaa? Tosin ei syksykään saanut minua palaamaan.

Who Is Erin Carter / Netflix: Yritin. Epäonnistuin. Mysteeri ei kiinnostanut, lähinnä olin vaan että ”hei, kivat Espanja-vibat ja kiva asunto, Erin Carter”. Tai kuka ikinä oletkaan. Ei selvinnyt sen yhden jakson aikana, jonka katsoin. Eikä sekään, miksi ystävämme Erin ei ollut opiskellut katalaania edes auttavasti.

The Righteous Gemstones, kausi 3 / HBO Max: MINÄ PIDÄN THE RIGHTEOUS GEMSTONESISTA! YKSI VIIME AIKOJEN HAUSKIMMISTA SARJOISTA. EN MINÄ TIEDÄ, MIKSI JUMAHDIN KOLMOSKAUDEN KOLMOSJAKSOON.

The Afterparty, kausi 2 / Apple TV+: Apple TV:n vika, mitä menivät julkaisemaan sarjan jakson viikkotahdilla. Unohdin koko homman ekojen jaksojen jälkeen. Ja ne olivat aivan päteviä jaksoja, mutta viikko on pitkä aika odottaa seuraavaa aivan pätevää jaksoa. Näköjään olen kehittynyt ihmisenä sen verran, että pystyn aloittaa murhamysteerin katsomisen ja lopettaa sen kesken tietämättä kuka on syyllinen.

Sarjat, joita en edes aloittanut koska… reasons?

Sex Education, kausi 4 / Netflix: Olen kuullut huhua, että päätöskausi on ollut vähän pettymys? Mutta siis pitäisihän tämä nyt katsoa loppuun asti. Camoon M, yritä edes.

Beckham / Netflix: Luin kaikki dokkarisarjan paljastukset lehtiartikkeleista ja päätin että se riittää? Ja mulla taitaa nykyään olla joku ongelma David Beckhamin kanssa, vaikka ennen pidin hänestä. Tai vähintään suhtauduin häneen neutraalisti. Sori Becks, tiedän että tämä on varmasti järkytys sinulle. Ehkä ne oli ne Qatar-kytkökset, jotka saivat minut anti-Becksiksi.

Kaikki se valo jota emme näe / Netflix: Ensinnäkin: pisteitä siitä, että tätä on neljä jaksoa. Aivan tarpeeksi, haluan kaikki sarjani minisarjoina koska mulla on tunnetusti kultakalan keskittymiskyky. Toiseksi: olen ilmeisesti päättänyt, ettei mun tarvitse tuhlata aikaani edes niihin neljään jaksoon, koska kriitikot ovat lytänneet sarjan. Onko se oikeasti niin huono? Ehkä luen vain sen kirjan uudestaan.

Lessons in Chemistry / Apple TV+: Sarjabloggaustaukoni aikana ehdin unohtaa, että maksan kuukausimaksua Apple TV+:sta. En siis muistanut aloittaa Bonnie Garmusin hittiromaaniin pohjautuvaa ja Brie Larsonin tähdittämää Lessons in Chemistryä. Minä jopa valmistauduin tähän sarjaan lainaamalla kirjan ja kaikkea. Ei nyt keskitytä siihen, että en sitten ehtinyt lukea sitä ennen kuin piti palauttaa se kirjastoon.

The Buccaneers / Apple TV+: Hei mikä tämä on?? Kiinnostaa, pukudraama modernilla twistillä on aina hyvä lähtökohta. Tämän siitä saa, kun lopettaa sarjabloggauksen, ei enää tiedä mistään mitään.

Frasier / SkyShowtime: Frasier palasi liki kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Olenko koskaan kertonut, kuinka paljon vihasin ja vihaan alkuperäistä Frasieria? Ai en? Nyt kerroin. Se on yksi niistä merkittävistä sarjoista, joiden suosiota en ole koskaan ymmärtänyt. Toki voi olla, että olin liian nuori arvostamaan sitä ekalla kierroksellaan. Mutta nyt olen 34-vuotias ja tiedän, että en edelleenkään pidä Kelsey Grammerista.

Wilderness / Amazon Prime: Jossain syyskuun kieppeillä meinasin aloittaa Primen uuden psykologisen trillerin. Lähinnä koska siinä on Jenna Coleman ja tunnuskappaleena Look What You Made Me Do (Taylor’s Version). Sitten tapahtui jotain ja päätin katsoa The Princess Briden. Oh well. As you wish, M.

One Piece / Netflix: Ei mitään käryä, mistä tämä kertoo. Ilmeisen suosittu?

PS. Leffat saivat oman postauksensa.

PPS. Koska mulla oli vähän vaikeuksia pitää periaatteistani kiinni loppuun saakka, lakon aikana tilasin muuan pikkustudio Disneyn muuan suoratoistopalvelun Disney plussaan. Mulla on siis myös Disney plus -asiaa! Saakoon sekin asia oman postauksensa. Spoileri: olen katsonut hyvin höpsöjä asioita.

PPPS. Hyvä WGA ja SAG-AFTRA, buu jättistudiot ja miljoonia tienaavat studiopomot, joiden ahneuden vuoksi lakot venyivät 148 ja 118 päivän mittaisiksi ja myllersivät suoraan tai epäsuoraan tuhansien ja tuhansien ihmisten elämän ja elinkeinon.

LUE MYÖS:

Kategoriat
Sarjat Suosittelen

14 sarjatärppiä heinäkuuhun 2023

Kirjoitus on alun perin julkaistu 9.7.2023 Lilyssä.

Suosikkiasia: sarjat.

Kuvat: Apple TV+, Amazon Prime, Netflix, HBO Max

Heinäkuu, tunnetusti loistelias sarjakuukausi.

Mikä / mistä / milloin alkaa

Uutuussarjat

Fatal Seduction / Netflix / 7.7.

Eteläafrikkalaisessa trillerissä ”naimisissa oleva naisprofessori tempautuu kiihkeään suhteeseen nuoremman miehen kanssa. Syrjähyppy aiheuttaa traagisia käänteitä ja paljastaa läheisten petollisuuden”.

Dun dun dun. Ja suoratoistopalveluille aina pisteitä sarjakatalogiensa kansainvälistämisestä, joskin on vähintä mitä suoratoistojättiläisiltä voi odottaa.

Last Call: When a Serial Killer Stalked Queer New York / HBO Max / 10.7.

Elon Greenin samanimiseen teokseen pohjautuva true crime -dokkari 1990-luvun murhasarjasta, jossa uhreina olivat homomiehet. Ei tietystikään millään tavalla kiva aihe, mutta Last Call -kirjan on kerrottu keskittyvän uhreihin, ei murhaajaan, ja dokkarissa keskiöön nostetaan uhrien lisäksi se, miten aktivistit ja HBTQIAyhteisön jäsenet taistelivat saadakseen uhreille oikeutta. Sopii siis olettaa, että tätä ei millään tavalla kivaa aihetta käsitellään kunnioittavasti ja oikeat ihmiset esille tuoden.

The Secrets of Hillsong / Disney+ / 12.7.

Vastahan minä kirjoitin tästä viime kuukauden tärpeissä, ajattelin, mutta tää onkin eri Hillsong-dokkari, nyt FX:n tuottama ja Disney plussalla näkyvä sellainen. Verrattuna kesäkuun HBO Maxiin ja Discoveryyn. Ei kai siinä, onhan tuossa skandaalikirkossa perattavaa. FX sai omaan dokkariinsa myös skandaalin keskiössä olleen entisen julkkispastorin Carl Lentzin, joten pisteet heille.

(Yritin katsoa HBO Maxin Hillsong-dokkaria, mutta luovutin viiden minuutin jälkeen koska vaikutti huonolta. Ehkä pitäisi antaa uusi mahdollisuus.)

Survival Of The Thickest / Netflix / 13.7.

Julkinen vetoomus: voisiko Netflix lopettaa englanninkielisten sarjojensa ja leffojensa nimien suomentamisen? Survival Of The Thickest: toimii, mainio nimi, kiva sanaleikki ja kaikkea. Plus on sarjan luoneen ja sitä tähdittävän koomikko Michelle Buteaun muistelmateoksen — johon sarja löyhästi pohjautuu — nimi. Isosti elossa, kuten Netflix on tämän kääntänyt: camoon.

”Sotkuisen eron läpikäynyt Mavis Beaumont tarttuu tilaisuuteen ja aloittaa rakkauden ja onnen etsimisen puhtaalta pöydältä – aivan omilla ehdoillaan”.

Full Circle / HBO Max / 13.7.

Steven Soderberghin ohjaamassa minisarjassa ”seurataan pieleen menneen sieppauksen tutkintaa, jonka edetessä useiden hahmojen ja kulttuurien ympärille kietoutuvat salaisuudet alkavat paljastua”.

Juonen perusteella olin, että ei kiitos, mutta trailerin katsottuani muutin mieleni; vaikuttaa mielenkiintoiselta ja hyvältä. Ankealta, tietysti, mutta hyvältä. Ja siis…. kaiffarini Timothy Olyphant.

Jatkuvat sarjat

Miracle Workers, kausi 4 / HBO Max / 11.7.

Note to self: kun seuraavaksi kaipaat hassua komediasarjaa, testaa Miracle Workers. Se vaikuttaa sopivan höpsöltä ja leppoiselta. Enkeleitä ja taivashommia sillai hauskasti. Aina hyvä.

The Afterparty, kausi 2 / Apple TV+ / 12.7.

The Afterpartyn ykköskausi oli mainio; korkean nauru- ja kissanpentuindeksin murhamysteeri tyypeille, jotka eivät jaksa ankeita ja ahdistavia murhamysteereitä (minä olen tyypit).

Kakkoskaudella on uusi murhamysteeri, ykköskauden näyttelijöistä mukana ovat Zoë ChaoSam Richardson ja Tiffany Haddish.

The Summer I Turned Pretty, kausi 2 / Amazon Prime / 14.7.

Valitettavasti en ole lukenut sarjan pohjalla olevaa Jenny Hanin ya-trilogiaa, joten en ole oikeutettu vahvoihin mielipiteisiin. Mutta tuntuu, että Team Conrad on oikea vastaus? Joo, lukitsen sen.

(Melodramaattiset teinisarjat rocks.)

Foundation, kausi 2 / Apple TV+ / 14.7.

Oletan, että tämä sarja ei edelleenkään tarjoa meikkivinkkejä? Okei ei, on edelleen Isaac Asimovin Säätiö-klassikkokirjoihin pohjautuva ison budjetin scifi-satu. Selkee. Hei, miksi minä en tiennyt, että Laura Birnillä on sarjassa ilmeisen iso rooli? Tai ehkä tiesin, mutta olin unohtanut. Niin tai näin, siistiä. Ehkä voisin Lauran vuoksi yrittää katsoa tätä. Tai Lee Pacen loisteliaiden kulmakarvojen.

What We Do in the Shadows, kausi 5 / HBO Max / 18.7.

Olen vähän pettynyt itseeni, etten ole päässyt tämän ilmeisen loisteliaan vampyyrikomedian kyytiin. Olen yrittänyt, mutta jäänyt jonnekin ekan kauden puolivälin tietämille. Ehkä siinä oli liikaa verta, mikä nollasi sen komedia-aspektin? En tiedä.

Sweet Magnolias, kausi 3 / Netflix / 20.7.

Hetkinen. Miksen minä ole katsonut tätä? Eikö tämä ole leppoisaa ja romanttista höttöä? Aivan mun kamaa.

Futurama, kausi 11 / Disney+ / 24.7.

Hurraa nollarit! Futurama on niitä sarjoja, joita tasan olen katsonut lapsena, mutta en ilmeisesti kovinkaan tarkkaavaisesti, koska en muista mitään konkreettista, vain ne hahmot — suurin piirtein.

Futuraman kymppikauden vikat jaksot julkaistiin 2013, joten se palaa nyt lyhyen kymmenen vuoden tauon jälkeen alkuperäiset ääninäyttelijät mukanaan. Vuonna 2013 päättynyt sarja, jolle minä toivon comebackia? Happy Endings, ikuisesti.

The Witcher, kausi 3 osa 2 / Netflix / 27.7.

Lopettaakohan jengi tämän katsomisen, kun Henry Cavill vaihtuu Liam Hemsworthiin?

Good Omens, kausi 2 / Amazon Prime / 28.7.

Fantasiasarjojen katsominen menee mun kohdalla usein samalla kaavalla: ensin en tajua mitään, sitten pyörittelen silmiäni, sitten olen että ”okei ehkä tää onkin ihan jees”, sitten käyn itseni kanssa kriittisen keskustelun siitä, miksi koen tarvetta pyöritellä silmiäni fantasiasarjoille, sitten yritän kovempaa ja olen että ”joo, kyllä tää on ihan jees”. Sarjan hyvyydestä ja koukuttavuudesta riippuen saatan olla hetken tai pari hetkeä tosi inessä ja googlettaa kaiken mahdollisen. Ja lopuksi vannon katsovani enemmän fantasiasarjoja, paitsi en kuitenkaan katso — pelkästään ne isot ja hypetetyt, jotka nousevat Netflixin top kymppiin.

Mutta hei, kaikesta huolimatta tiedän, että Good Omens -romaani on Neil Gaimania (ja Terry Pratchettia), tiedän että Neil Gaiman on tässä genressä tärkeä heppu ja että hänen töistään on muokattu tukku sarjoja. Kuten tämä Amazon Primen fantasiakomedia maailmanlopusta ja enkelin ja demonin huvittavasta ystävyydestä.

Ja siis katsoin Good Omensin ekan kauden silloin kun se miljoona vuotta sitten (2019) ilmestyi. Vähän pyörittelin silmiäni, sitten olin että ”on tää ihan jees”. Vähän enemmän olin että ”hei David Tennant, edelleen pidän sinua hyvin karismaattisena näyttelijänä — minähän hyvä luoja katson hassua fantasiasarjaa sinun vuoksesi”.

PS. Koko rom com -sydämeni pohjasta odotan tätä höttöistä höttöleffaa — joka ei valitettavasti tule heinäkuussa vaan vasta 11.8.

PPS. En saanut julkaistua tätä postausta aikaisemmin, joten käytän perinteisen Taylor-gifini nyt. Koska all the (nostalgia) feels #longlive:

LUE MYÖS:

Kategoriat
Sarjat Suosittelen

20 sarjatärppiä kesäkuuhun 2023

Kirjoitus on alun perin julkaistu 4.6.2023 Lilyssä.

Suosikkiasia: kesä. Ja sarjat. Ja kesäsarjat.

Kuvat: Netflix, HBO Max, Apple TV+, Disney+

Kaunista kesäkuuta! En jaksa sitä lässytystä, että ”eihän kesällä kukaan katso sarjoja, pitää nauttia valosta ja lämmöstä ja hengailla ulkona ja käydä uimassa ja blaah blaah blaah”. Minä katson ainakin! Toinen asia on, tuleeko kesällä mitään järkevää katsottavaa. Kesäkuussa ainakin nämä (siitä, ovatko kaikki katsomisen arvoisia voidaan toki keskustella):

Deadloch / Amazon Prime / 2.6.

Aussisarja yhdistää synkältä vaikuttavan rikosmysteerin ja komedian. Vaikuttaa ihan pätevältä. Sellaiselta sopivan leppoisalta kesäsarjalta, johon voi sitoutua kahdeksaksi jaksoksi ja sitten unohtaa koko homman.

Shiny Happy People: Duggar Family Secrets / Amazon Prime / 2.6.

Olen katsonut pari jaksoa tätä dokkaria, ja koko homma on kamaluudessaan vähän nyrjäyttänyt mieltäni. En tajua, miten löytyy niin paljon ihmisiä, jotka ”kristinuskon” (tai uskonnon ylipäänsä) varjolla alistavat, pahoinpitelevät ja hyväksikäyttävät. Sarja lähtee 19 Kids and Counting –realitysarjastaan tunnetusta Duggarin perheestä, mutta laajenee käsittelemään Institute in Basic Life Principles -nimistä fundamentaalikristillistä järjestöä, jonka kiiltokuvamaiseksi esimerkkitapaukseksi perhe nostettiin. Dokkari on samaa kulttimaista kauhukamaa kuin Netflixin viimevuotinen Keep Sweet: Pray and Obey. Tarkoittaa siis sisältövaroituksia ainakin väkivaltaan ja seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

The Idol / HBO Max / 5.6.

Mitähän tästä sanoisi? Ei tee mieli katsoa. Kaikki mitä olen sarjasta lukenut, viitaa siihen että on misogynististä roskaa, joka yrittää piilottaa misogyniansa ”kritiikin” ja ”satiirin” alle. Fuck that. Mutta… tietysti ennakkokohu on myös herättänyt kiinnostukseni. Koska miten kamala tämä muka oikeasti on? Ainakin Rolling Stonen mukaan toksisempi ja paljon kamalampi kuin mitä olet kuullut. Hmmmmm.

Barracuda Queens / Netflix / 5.6.

Ruotsalainen The Bling Ring? Ei kai siinä. Laitetaan tämäkin pätevien kesäsarjojen listalle.

”Varakkaassa tukholmalaislähiössä asuvat nuoret naiset ajautuvat korviaan myöten velkoihin ja päätyvät ryöstämään naapureidensa asuntoja”.

Viisi valittua / HBO Max / 9.6.

Suomi mainittu! Sanna Marinista voi tietysti olla montaa mieltä, mutta kukaan tuskin voi väittää, ettei hän olisi ollut loisteliasta PR:ää Suomelle. Eipä niistä edellisistä hallituksista tehty HBO-dokkareita.

The Crowded Room / Apple TV+ / 9.6.

Tämä tähtien (Tom HollandAmanda Seyfried ja Emmy Rossum) täyttämä psykologinen trilleri on saanut melko heikon vastaanoton kriitikoilta, mutta toiminee murhamysteerin ja psykologisen jännityksen tarpeeseen.

”A psychological thriller set in Manhattan in the summer of 1979, when a young man is arrested for a shocking crime—and an unlikely investigator must solve the mystery behind it”.

Bloodhounds / Netflix / 9.6.

Hieman k-draamaa kesäkuuhun?

”Kaksi nuorta nyrkkeilijää ja hyväntahtoinen rahanlainaaja yhdistävät voimansa kukistaaksene armottoman kiskurin, joka vaanii rahavaikeuksissa rypeviä tyhjätaskuja”.

Housut pois! / Disney+ / 14.6.

I come back stronger than a ’90s trend.

(Kyllä, jatkaa ysärin Housut pois! -leffan tarinaa. Alkuperäiset näyttelijät ja kaikkea.)

Glamorous / Netflix / 22.6.

”Aloitteleva somevaikuttaja Marco saa unelmatyöpaikan meikkimogulilta. Siitä käynnistyy häikäisevä kasvutarina, joka on täynnä työelämän kaaosta ja romanttisia haasteita.”

Secret Invasion / Disney+ / 21.6.

Marvel on edennyt Phase Fiveen, mikä tarkoittaa taas uusia sarjoja leffauniversumista tutuille hahmoille. Secret Invasionissa Samuel L. Jackson palaa MCU:n rooliinsa Nick Furyna, joka kohtaa muotoaan muuttavia avaruusolioita. Mukana myös Cobie SmuldersEmilia ClarkeOlivia ColmanMartin Freeman ja Don Cheadle.

Hijack / Apple TV+ / 28.6.

Sori vaan, Idris Elba, toivon sinulle kaikkea hyvää, mutta en aio katsoa tähdittämääsi minisarjaa. Siinä kaapataan lentokone, ja kaikki sarjat, joissa lentokoneessa tapahtuu ikäviä asioita ovat hyvin vahvasti allekirjoittaneen ÄLÄ KATSO!!! -listalla.

Hillsong: A Megachurch Exposed / HBO Max / 29.6.

Lisää paljastusdokkareita ikävistä uskonnollisista yhteisöistä. Hillsong tunnetaan skandaalien ja väärinkäytöksien lisäksi julkkisjäsenistään. Muun muassa Justin Bieberin ja Chris Prattin tiedetään käyneen kirkon jumalanpalveluksissa.

Jatkuvat sarjat

Manifest, kausi 4, vikat jaksot / Netflix / 2.6.

Halleluja, nytkö tämä sarja loppui? Menen spoilaamaan itseltäni että mikä homma. Kai vikassa jaksossa paljastuu kuka mitä miksi mitä hittoa??

… okei yritin spoilata. En ymmärtänyt mitään! Maagisia safiireja ja maailmanloppuja? Ei näköjään riittänyt, että pohjatietona oli pilottijakso (heh, pilotti). Sen ihan vikan spoilerin ymmärsin. Tai siis että miten sarja loppuu. Ja… hmmm… selkee? Fly high, Manifest, en koskaan edes yrittänyt ymmärtää sinua.

Never Have I Ever, kausi 4 / Netflix / 8.6.

Viimeinen kausi — jokohan mun pitäisi aloittaa? Sanon tämän aina kun on tästä sarjasta puhe, mutta en vain pääse yli siitä, että yksi ”lukiolaisista” on yli kolmikymppinen Darren Barnet. Tiedetään, Hollywood gonna Hollywood ja tätä on tehty aina, mutta jotenkin se häiritsee minua erityisen paljon juuri tämän sarjan kohdalla. Ehkä siksi, että Maitreyi Ramakrishnan on yli kymmenen vuotta nuorempi kuin Barnet, joka esittää yhtä hänen ihastustaan.

Black Mirror, kausi 6 / Netflix / 15.6.

Tämä on yksi niistä puhuttelevista ja fiksuista sarjoista, joita minä en vaan saa itseäni katsomaan. Eikö oikea elämäkin ole jo lähes Black Mirror -jaksojen kaltaista pelottavaa teknologista dystopiaa? Tekoäly voi johtaa ihmiskunnan tuhoon ja muuta leppoisaa meininkiä.

The Righteous Gemstones, kausi 3 / HBO Max / 19.6.

Täydellinen kesäsarja! Pähkähullua sekoilua mutta sillai laadukkaasti. Tämäkin on megakirkkojen kritisointia, mutta sellaisessa leppoisassa komediamuodossa, joka ei aiheuta pahaa oloa — toisin kuin Shiny Happy People, Keep Sweet ja oletettavasti Hillsong: A Megachurch Exposed.

And Just Like That…, kausi 2 / HBO Max / 22.6.

Onkohan tämä toisellakin kaudella I’m sorry. I can’tDon’t hate me –kamaa? Kuinkahan monella miljoonalla saivat Kim Cattrallin mukaan? Samantha saisi sillä rahalla luultavasti aika monta Birkiniä.

The Witcher, kausi 3 / Netflix / 29.6.

Jos ymmärsin YouTube-kommentteja oikein, The Witcher -fanit ovat vihaisia. Netflix ei ilmeisesti ole tehnyt oikeutta The Witcher -kirjoille? Ehkä? En tiedä mistään mitään koska en ole katsonut The Witcheriä, mutta olen kirjafanien puolella. Buu Netflix, shame on you! Respect your actors, respect the source materials, respect your audience (tuota huudeltiin niissä kommenteissa… eli ilmeisesti Henry Cavillista pidetään, itse sarjasta ei?)

Kukkua vai kakkua? kausi 2 / Netflix / 30.6.

Anteeksi nyt vaan, mutta on hyvin huvittavaa että Netflix teki toisenkin kauden asiasta, joka trendasi somessa tyyliin kaksi vuotta sitten.

Tom Clancy’s Jack Ryan, kausi 4 / Amazon Prime / 30.6.

Carry on, John Krasinski. Ramboile pois.