Avainsana: Maisa

Kirjoitus on alun perin julkaistu 6.12.2019 Lilyssä.

Suosikkimaa: Suomi

Muutamia vuosia sitten jouduin viikoksi sairaalaan. Oireideni syyksi paljastui lopulta vakava reaktio ihan tavalliseen lääkeaineeseen, mutta ensin ei tiedetty, mikä sai valkosoluni sekoamaan. Seurauksena oli verikokeita verikokeiden perään, magneettikuvaus ja röntgenkuvaus ja varjoainekuvaus, selkäydinnäyte ja todennäköisesti jotain muutakin, jonka olen jo unohtanut.

Seitsemän päivän ajan lääketieteen huippuammattilaiset pitivät minusta huolta, tutkivat ja hoitivat, lohduttivatkin. Olin veritautien osastolla omassa huoneessa, sain ruokaa ja lääkkeitä ja verihiutaleita (tärkeitä kaikki, etenkin verihiutaleet).

Olen aina ollut iloinen ja kiitollinen siitä, että olen saanut syntyä Suomeen, mutta tuon viikon jälkeen kiitollisuuteni nousi uusiin sfääreihin. Tai oikeastaan tajusin suomalaisuuden tuoman etuoikeutetun asemani kunnolla muutamia viikkoja sairaalakeikan jälkeen, sinä hetkenä, kun avasin postiluukusta kolahtaneen laskun. Minulla ei ollut erillistä sairausvakuutusta, ja pelotti vähän, kuinka paljon kaikki tuo maksoi, kaikki oletetusti julmetun kalliit kuvaukset ja kokeet.

Turhaan huolehdin. Olisi pitänyt tietää paremmin, minähän asuin Suomessa, en esimerkiksi Yhdysvalloissa. Hintalappu sille, että sain parasta mahdollista hoitoa pahimmillaan hengenvaaralliseen tilaani oli – jos en väärin muista – vajaat 300 euroa. Ainoa asia, josta maksoin, oli sairaalassa viettämäni vuorokaudet. En maksanut päivittäisistä verikokeista, magneettikuvauksesta, röntgenkuvauksesta, selkäydinnäytteen ottamisesta enkä lääkäreiden ja hoitajien ammattitaitoisesta hoidosta. Maksoin ruoasta ja sängystä.

Suomen julkisessa terveydenhuollossa on varmasti ongelmansa ja kipupisteensä. Mikä järjestelmä nyt olisi täydellinen? Olen minäkin joskus tuskaillut terveyskeskuksien kanssa. Mutta jos olisin sattunut syntymään vaikka sinne Yhdysvaltoihin ja olisin joutunut käymään tuon saman sairaskertomuksen läpi siellä, makselisin en edes uskalla arvata kuinka suuria sairaalalaskuja hamaan tulevaisuuteen asti.

Tiedän, että olen unohtanut yhden merkittävän asian. Sen, että kyllähän minä ja me maksamme julkisesta terveydenhuollosta. Maksamme magneettikuvauksista ja verikokeista, ne eivät vain summaudu näkyvästi yksittäisiin sairaalalaskuihin. Verot siis. No, jo ennen tuota viikkoa mutta varsinkin sen jälkeen olen ollut täydellisen tyytyväinen veronmaksaja. Mieluummin maksan etukäteen turvaverkosta joka on aina paikallaan kuin yrittäisin epätoivoisesti ja isolla rahalla kutoa verkkoa itse kun joku menee pieleen.

Täydellistä valtiota ei ole olemassa. Mikään turvaverkko ei saa kaikkia kiinni, mikään maa ei ole täydellinen kaikkien näkökulmasta. Minulle unelma, jollekin toiselle painajainen. Minulle antaa, joltakin toiselta vain ottaa. Minut pelastaa, jonkun muun pettää. Suomi ei ole täydellinen. Omat ongelmansa ja kipupisteensä silläkin. Silti, minun – toki täysin omaa napaani tuijottavasta ja subjektiivisesta –  näkökulmastani katsottuna Suomi on melko lähellä täydellistä. Minulle Suomi on ollut vain hyvä, ja olen siitä valtavan kiitollinen.

Olen kiitollinen sotaveteraaneille ja kaikille niille ihmisille, jotka loivat suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan raamit. Sen turvaverkon, josta me saamme nauttia joka ikinen päivä.

Kaunis kiitos ja hyvää itsenäisyyspäivää, Suomi.

PS. Julkisen terveydenhuollon ja muun turvaverkon lisäksi suosikkiasioitani Suomessa ovat ainakin…

• Turvallisuus. Tietysti.
• Ja vapaus. Tietysti.
• Se, että saan olla ja tehdä, yrittää ja epäonnistua ja elää kuten haluan. Valita itse.
• Demokratia ja kaikki siihen liittyvät asiat kuten lehdistönvapaus ja yleinen äänioikeus.
• Se, että vallanpitäjiä saa kritisoida ilman että päätyy meren pohjaan.
• Se, että täällä saatat törmätä tasavallan presidenttiin Hullujen päivien ruuhkassa ja voit olla vain että ”selvä, Sale se siinä, tietysti”.
• Luonto. Puhtaus. Meri. Se, että näkee tähdet.
• Neljä vuodenaikaa. Kaikesta pimeydestä, synkkyydestä ja kylmyydestä huolimatta en vaihtaisi niitä ikuiseen kesään.
• Ei pelottavia luonnonilmiöitä. Ainakaan toistaiseksi.
• Koulutus. Ja se, että raha ei ratkaise sitä, kuka saa oppia ja mitä.
• Se, että olen valtiotieteiden maisteri ja se ei maksanut minulle mitään. Päinvastoin, minulle maksettiin koulunkäynnistä.
• Karkkihyllyt. Irtokarkit. Fazerin suklaa. MISSÄÄN ei ole niin hyvää karkkivalikoimaa kuin Suomessa.
• Vedenpaine ja puhdas juomavesi.
• Sauna. Ruisleipä. Karjalanpiirakat. Lumi. Kesäyöt. Olen Suomi-kliseitä rakastava suomalainen.
• Ihmiset. Stereotypioiden mukaan luotettavia, rehellisiä ja hyvää tarkoittavia. Allekirjoitan.
• Se, että ikävistä öyhöttäjistä huolimatta on paljon ihmisiä, jotka haluavat auttaa ihan kaikkia. Haluan uskoa, että enemmistö.
• Kotka ja Helsinki – minun kaupunkini. Kotini.
• Minun ihmiset. Ne, jotka haluavat minulle pelkästään hyvää ja nostavat ylös jos kaadun.
• Se, että kaikesta hyvästä ja kauniista huolimatta saa valittaa ja toivoa, että asiat olisivat vieläkin paremmin.