Kategoriat
Ajattelin tänään Hassua Sarjat

20 satunnaista asiaa ja ajatusta

Kirjoitus on alun perin julkaistu 13.11.2020 Lilyssä.

Suosikkiasia: satunnaiset ajatukset

Kuvat: ABC / Happy Endings, Netflix / The Queen’s Gambit, Dash & Lily

Olkoon Suosikkiasioita hetken Satunnaisia asioita: kirjoitus, joka on tuloksena kun tunkee kaikki satunnaiset (sarja- ja leffa-) ajatuksenpätkänsä yhteen postaukseen.

Satunnaisia asioita, jotka eivät liity yhtään mihinkään.

Satunnaisia ajatuksia ja muistoja, jotka ovat jostain syystä jumahtaneet päähäni.

x 20 :

1. Jos mun pitäisi just nyt suositella jotain sarjoja, suosittelisin The Queen’s GambitiaParks and RecreationiaFriday Night LightsiaSupernaturalia ja The Boysia.

2. Pettymysten, epäonnistumisten ja motivaatiopulan hetkillä mun päässä alkaa pyörimään se Blondin kosto -leffan kohtaus, jossa bileissä ikävien ihmisten naureskelun ja Warnerin vähättelyn kohteeksi joutunut Elle Woods sisuuntuu ja päättää näyttää kaikille tympeille epäilijöilleen. ”I’ll show you how valuable Elle Woods can be” ja sit se musiikki: I’m not your average type of girl, I’m gonna show the world, the strength in me that sometimes they can’t see…

Toistaiseksi ”I’ll show you how valuable Maisa S. can be” ei ole johtanut Harvard Law Schoolissa ässäilemisiin tai muihin supersuorituksiin, mutta just you wait.

3. Jos saisin lisätä mitkä tahansa sarjat Suomi-Netflixin tarjontaan, valitsisin Aliaksen ja Happy Endingsin.

4. Aliaksesta puheen ollen, Sydney Bristow on mun suuri tv-sarjasankari. Vaaratilanteiden varalle mun ohjenuora on teinistä lähtien ollut WWSBD. What would Sydney Bristow do? Hyvin mahdollista, että lopputuloksena reväyttäisin kaikki lihakset mun kropasta.

5. Olen täysin vakuuttunut, että yksi tv-sarjahistorian surullisimmista kohtauksista tapahtuu How I Met Your Motherissa. Se on se kohtaus, jossa (SPOILER ALERT) Lily kertoo Marshallille että tämän isä on kuollut. Se kohtaus rikkoo sydämeni! Leppoisten komediasarjojen surulliset kohtaukset iskevät aina erityisen lujaa, koska niitä ei osaa odottaa.

6. Koen tarpeelliseksi kertoa, että olen nähnyt Spice World -elokuvan leffateatterissa. Meillä oli se myös VHS-kasettina. Ajattelen Spice Worldia useammin kuin haluaisin myöntää. Erityisesti sitä kohtausta, jossa se hyypiömäinen paparazzi ilmestyy vessanpöntöstä. Koska mitä hittoa?! Täydellisen absurdi mestariteos koko elokuva.

7. Muita VHS-kasetteja, jotka mulla / sisaruksillani oli kun oltiin pieniä: Coyote UglyAnsa vanhemmille10 Things I Hate About You, Bend It Like Beckham ja rivillinen Disney-klassikoita (Kaunotar ja hirviö oli minusta lapsena ihan liian pelottava, sitä en halunnut koskaan katsoa). Sit katsoin aina uudestaan ja uudestaan kolmea luontodokkari-VHS:ää. Väittäisin, että olivat jotain Valittujen palojen tilaajalahjoja tai jotain.

( Jos ei vielä tullut selväksi, olen elänyt lapsuuteni vuosituhannen vaihteen molemmin puolin.)

8. Katsoin vuosikaudet Criminal Mindsia. Muutamia vuosia sitten kyllästyin ällöttäviin sarjamurhaajameininkeihin. Nyt en voi sietää Criminal Mindsia. Sen sijaan haluaisin spin-offin, jossa Spencer Reid käyttää älyään vähemmän ällöttävien rikosten ratkomiseen.

9. En ole koskaan ymmärtänyt Frasieria. Siis sitä, mikä siinä kiehtoo.

10. Aina kun Titanic tulee telkkarista – ja sehän tulee melko usein – katson sitä jäävuoreen asti. Sitten lopetan.

11. Haluaisin Taru sormusten herrasta -trilogiasta sellaisen version, missä ei olisi lainkaan niitä tylsiä Frodo ja Sam -kohtauksia. Paitsi ihan se loppu. Tietysti.

12. Yksi kirkkaimmista leffamuistoistani liittyy mainittuun trilogiaan; olin tullut englannin yo-kirjoituksista kotiin kipeänä. Kävi ilmi, että mulla oli keuhkokuume. Kirjoitukset oli kesken, mutta onneksi seuraavaan kokeeseen oli vielä pari päivää. Katsoin kovassa kuumeessa Kuninkaan paluuta ja mietin, että kuinka loistava aika sairastua. Pikkuveljeni toi kuumeiselle sisarelleen lisäpeittoja. (Ihan hyvä meni loput kirjoitukset pienessä keuhkokuumeessa.)

13. Ensimmäinen leffa, jonka olen nähnyt leffateatterissa on Leijonakuningas.

14. Vastaus jokajouluiseen kiistaan: kyllä, Die Hard ON jouluelokuva. Die Hard ykkönen on myös hyvin todennäköisesti yksi niistä elokuvista, jotka olen nähnyt useimmin.

15. Mun henk. koht. suosikkijouluelokuva on kuitenkin Jali ja suklaatehdas. Joka nyt ei oikeastaan edes ole jouluelokuva. Paitsi onhan.

16. Fiktiivinen henkilö, jota mun tekee mieli siteerata ainakin kerran viikossa – mutta en siteeraa koska epäilen ettei kukaan ymmärtäisi – on New Girlin Nick Miller.

17. En voi olla ainoa, joka yhä muistaa sellaisen sarjan kuin Las Vegas. Se oli just hyvä! Tai ainakin viihdyttävä ja harmiton. Enkä voi olla ainoa joka on yhä katkera siitä, että Las Vegas päättyi typerään cliffhangeriin.

18. Cliffhanger-loput pitäisi kieltää lailla. Minä haluan että katsomani sarjat paketoidaan näteillä ruseteilla ja onnellisilla lopuilla.

19. Olen sarja- ja leffaitkijä, mutta en koskaan myönnä tätä.

20. Viimeisin sarja jonka katsoin, oli Netflixin teinijouluromanssikomediasarja Dash & Lily. Lyhyitä jaksoja, nopeasti katsottu. Oikein pätevä marraskuun pimeyteen.

+ Tuntuu tärkeältä lisätä, ettei kaikki ajatukseni liity elokuviin ja sarjoihin. Mietin minä muitakin juttuja. Esimerkiksi töitä, omituisia vaaleja ja sitä, miksi juustonaksut ovat välillä hyviä ja välillä ällöttäviä.

Kategoriat
Ajattelin tänään Hassua Oma elämä

Vastalääke tuomioselailuun ja maailmantuskaan: kolmen koon sääntö

Kirjoitus on alun perin julkaistu 12.10.2020 Lilyssä.

Suosikkiasioita: komedia ja kissanpennut

HS:n Nyt-liite teki tovi takaperin jutun doomscrollingista, tuomioselailusta.

”Tuomioselailuksi” vapaasti kääntyvällä doomscrollingilla tarkoitetaan ihmisten tapaa, jossa selataan (eng. scroll) loputtomasti uutissovelluksia, Twitteriä ja muuta sosiaalista mediaa ja luetaan huonoja uutisia, jutussa kuvattiin ja jatkettiin:

Synkkien uutisten selailun jälkeen olo on ahdistunut.

Jep jep jep, kuulostaa tutulta.

Hei, olen Maisa ja olen tuomioselaaja.

Mutta camoon, voiko tässä maailman tilassa olla mitään muuta?! Sitä on melkein lähtökohtaisesti tuomioselaaja, jos yhtään yritää seurata maailman tapahtumia. On vaikeaa päästä pakoon huonoja uutisia, kun niitä vyöryy päälle oikealta ja vasemmalta.

Voisin tietysti sulkea Twitterin ja olla lukematta uutisia. Ongelma vain on se, että jo töidenkin puolesta on pakko olla ainakin jollain tasolla kartalla Suomen ja maailman tapahtumista, ja Twitter on tärkeä työväline.

Melkoista selittelyä, hyvä minä. Koska eihän kukaan pakota sinua, siis minua, selaamaan Twitteriä myös vapaa-ajalla ja lukemaan ikävien uutisten armadaa ennen nukkumaanmenoa. Ja se, että kiusaan itseäni katsomalla erään ex-tosi-tv-tähden narsistisia egonpönkityspuheita on ihan oma valinta. Samoin se, että puhelimessani on uutishälyt päällä ja joka päivä se hälyttää uusista tartuntaluvuista. 227, 235, 269, 214.

Pandemiaa, kuolemaa, terveyshuolia, työttömyyttä, taantumaa, rasismia, misogyniaa, ilmastomuutosta, väkivaltaa, sotaa… surua, murhetta, epäkohtia ja huolta uutiset täynnä. Ei ihme, että jengi ahdistuu.

Kun herään aamulla, ensimmäinen ajatukseni on tsekata Twitteristä, mitä kaikkea yön aikana on ehtinyt tapahtua ja mennä pieleen. Hiton 2020.

Nyt-liitteen jutussa siteerattiin psykologi Amelia Aldaoa, joka oli NPR:n haastattelussa suositellut aikarajoja yhdeksi lääkkeeksi tuomioselailuun.

— Haluat tietää, mitä maailmassa tapahtuu, joten ei ole ratkaisu olla koskaan menemättä verkkoon uudelleen, vaan löytää rajat, Aldao ohjeisti NPR:llä.

Hyvä neuvo, tietysti. Tiedän, että mun pitäisi vähentää uutissovellusten ja Twitterin selaamista huomattavasti. Voisin aloittaa vaikka siitä, että en selaisi Twitteriä iltaisin. Maailmantuska on harvoin hyvä unikaveri.

On mulla onneksi omatkin keinoni taistella tuomioselailua ja maailmantuskaa vastaan. Tärkeimpänä kolmen koon sääntö. Ei kylmä, koho, kompressio vaan komedia, kissanpennut ja kiitollisuus.

K1, komedia:

Katson jo valmiiksi paljon komediasarjoja, mutta sen lisäksi olen ujuttanut mun Twitter-seurattavien joukkoon hauskoja tyyppejä. Eli uutisvyöryn välistä Twitter-seinälleni pompsahtelee iloa ja naurua. Tällä hetkellä mun suosikkityyppi Twitterissä on koomikko Meg Stalter. Ennustan hänelle loistavaa komediauraa,hauskin tyyppi aikoihin. Hänen videonsa ja hullunkuriset hahmonsa piristävät aina päivää. Toinen suosikkini on nykyään Late Night with Seth Meyersin käsikirjoitustiimiin kuuluva Jeff Wright.

IG-tilini on melko harmiton, mutta tällä tietoisella komediakikalla myös Twitteristä tulee vähän hauskempi paikka. En minä pandemiaa ja muuta ikävää karkuun pääse, mutta ainakin voin ikävien uutisten välissä ilostuttaa mieltäni parin minuutin huumoripaloilla.

Just nyt  ilostuttaa sekin, että Saturday Night Liven uusi kausi on alkanut. Kun jenkkipolitiikkaa ja vaaleja kuitenkin tulee seurattua, ainakin SNL:n kautta tapahtumille voi myös (yrittää) nauraa. Katson usein myös vanhoja SNL:n sketsejä, ne toimivat hyvänä reset-nappulana maailmantuskaa vastaan.

K2, kissanpennut:

Maailmassa ei ole montaa parempaa asiaa kuin kissanpennut.

Seuraan IG:ssä My Foster Kittens -tiliä. Nikki Martinez -niminen nainen pelastaa ja hoitaa kissoja, ja etsii niille koteja, on siis kissojen kasvattiäiti. Samaa tekevät ainakin Beth Stern ja Hannah Shaw. Niin hölmöltä kuin se ehkä kuulostaakin, nämä kissatilit valavat minuun uskoa paremmasta maailmasta. Täällä saattaa olla juuri nyt paljon surua ja murhetta, mutta myös ihmisiä, jotka ottavat avuttomia kissareppanoita koteihinsa, rakastavat ne kuntoon ja etsivät poloisille kodin.

Kissanpentu-K:n alle mahtuu kaikki muutkin osoitukset siitä, että maailmassa on paljon hyvää ja ihmiset ovat hyviä, vaikka ei aina vaikutakaan siltä. Ujutan myös tästä hyvästä ja kauniista muistuttavia tilejä omaan Twitter-virtaani uutissaittien sekaan. Hyvä ja hyvät ihmiset tasapainottavat surua ja murhetta.

K3, kiitollisuus:

Isossa kuvassa maailmalla menee juuri nyt kovin huonosti, mutta eihän se saa estää tuntemasta kiitollisuutta kaikesta, mikä omassa elämässä on hyvin. Loppujen lopuksi tehokkain vastalääkkeeni tuomioselailuun lienee se, että suljen somen ja uutissaitit ja katson ympärilleni.

Kuvat: koska eläinkuvien katsominen on aina hyvästä mutta etenkin just nyt… kuvissa meidän perheen kaunista ja hyvää, porukoiden kissa Masi. Täysin objektiivisen mielipiteeni mukaan Masi on kissoista paras.

LUE MYÖS:

Kategoriat
Sarjat Suosittelen

Suosikkisarja just nyt: positiivisesti yllättänyt Teenage Bounty Hunters

Kirjoitus on alun perin julkaistu 11.10.2020 Lilyssä.

Suosikkisarja: Teenage Bounty Hunters / Netflix

Kuva: Netflix

Ensinnäkin: olen luullakseni syypää siihen, että Netflix jätti Teenage Bounty Huntersin uusimatta kakkoskaudelle. Tapahtui nimittäin seuraavaa: muutama päivä sitten selasin Netflixiä ja päädyin jostain kohtalon oikusta valitsemaan katsottavakseni tämän hölmöltä kuulostavan teinidraamakomedian. En tiennyt siitä yhtään mitään, satuin vain painamaan playtä sen kohdalla.  Ja kappas, höntin nimen ja typerältä vaikuttavan juonen takana olikin oikein kiinnostava sarja. Olin heti valmis seuraamaan Sterlingin ja Blairin sekoiluja.

Sitten se iski, tympeä Netflix-viikatemies. Olin katsonut ensimmäistä jaksoa valehtelematta noin 30 minuuttia, kun luin Twitteristä (kyllä, olen pönttöpää, joka ei osaa keskittyä yhteen ruutuun) että sarja oli saanut kuoliniskun; ei kakkoskautta. Cancelled.

Luonnollinen johtopäätös tapahtuneesta on tietysti se, että universumi päätti rangaista minua jostain. Tai vaihtoehtoisesti osoittaa, ettei kannata kiintyä yhtään mihinkään, koska puff vaan ja se on poissa.

Olen pahoillani TBH!

Typerä universumi.

Toiseksi (ja nyt olen täysin vakavissani): Teenage Bounty Hunters on aidosti hyvä sarja, paljon parempi kuin juonen lukemalla tai trailerin katsomalla kuvittelisi. Välillä en tiennyt, onko se lintu vai kala, mutta jotain hyvin, hyvin kiinnostavaa ja kiehtovaa siinä on. Olisi ansainnut kakkoskauden.

Typerä Netflix.

Teenage Bounty Hunters kertoo nimensä mukaisesti teini-ikäisistä palkkionmetsästäjistä, kaksostytöistä Sterlingistä ja Blairista. Kuulostaa hölmöltä ja onkin hölmöä, mutta kun hölmöydestä pääsee yli, TBH on uniikki sarjahelmi. Siinä käsitellään uskontoa, politiikkaa ja seksiä raikkaalla ja odottamattomalla tavalla. Sterling ja Blair ovat esimerkiksi kristityn kotikasvatuksen saaneita ja käyvät kristillistä lukiota, mutta uskonto ei ole halpa vitsi. Ja toisaalta uskonto ei myöskään määritä sarjaa; hahmot ovat kristittyjä, sarja ei.

On muutakin hyvää: pääosissa nähtävät Maddie Phillips (Sterling) ja Anjelica Bette Fellini (Blair) ovat hurmaavia yhdessä ja erikseen ja 10-jaksoinen kausi sisältää monia yllättäviä käänteitä, joista osa pakottaa vähän kaivelemaan omia ennakkoluulojakin. Koko homma on yhdistelmä höpsöä teinisarjaa, koskettavaa kasvutarinaa, voimaannuttavaa girl poweria, coolia mysteeridraamaa ja omituista komediaa. Ei pitäisi toimia, mutta toimii. Sarja on fiksu, persoonallinen ja varsin ajankohtainenkin.

Jep, typerä Netflix. #saveteenagebountyhunters.

Teenage Bounty Huntersin 10 jaksoa katsottavissa Netflixissä.

PS. En voi olla ainoa, jonka päässä soi Teenage Mutant Ninja Turtles. Tai oikeastaan mun päässä soi Teenage Weenage Ninja Turtles kuten lapsena kuvittelin rallatuksen menevän.

PPS. Teenage Bounty Huntersin ohella Netflixin viikatemies tappoi GLOWn, vaikka se oli jo uusittu neljännelle ja viimeiselle kaudelleen. Erään pandemian syytä toki, mutta ikävää silti. Olivat jo alkaneet kuvaamaan ja kaikkea. Pöh.