Kategoriat
Sarjat Suosittelen

HBO:n sarjat, jotka haluaisin nähdä (eli valmistautumista väistämättömään)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 16.4.2020 Lilyssä.

Suosikkiasia: HBO, ilmeisesti.

Kuva: HBO

Mitä kauemmin tämä homma jatkuu, sitä todennäköisempää se on. Siis se, että minä hankin HBO Nordicin.

Se on ollut jo lähellä. Olen käynyt selaamassa HBO:sta löytyviä sarjoja ja melkein antanut periksi kokeile 2 viikkoa ilmaiseksi -houkuttimelle. En ole kuitenkaan vielä sortunut. Ei, olen pysynyt lujana. Koska eihän sitä herran tähden sovi heitellä rahojaan kaikkiin mahdollisiin suoratoistopalveluihin.

Minä olen sitä paitsi Netflix-naisia. Pidä lohikäärmeesi ja moniulotteiset draamasarjasi, HBO! Chernobyl Smernobyl. Westworld, pyh, pärjään ilman ahdistavia androidisatujakin. The Handmaids Tale, noup. Mulla on tutut komedianijatkuvalla syötöllä julkaistavat, välillä hyvät, välillä äärimmäisen huonot Netflixin alkuperäissarjat ja kohudokkarit, joista vauhkotaan Twitterissä. En minä mitään fiinejä Emmy-voittajia kaipaa.

Kuuluisia viimeisiä sanoja. Palataan kahden viikon päästä, kun olen uponnut polviani myöten Game of Thronesiin (tämä tapahtuu ennemmin tai myöhemmin, sanokaa minun sanoneen).

Mutta vakavasti puhuen. Sitten kun väistämätön jollain aikajänteellä tapahtuu, mulla on valmiina lista sarjoista, joita haluan HBO:sta katsoa. Ne ovat tässä:

Succession

Olen vakuuttunut, että pitäisin Successionista. Siis siitäkin huolimatta, että se kertoo ikävistä rikkaista tyypeistä, jotka kilpailevat siitä kuka saa olla ikävin ja rikkain. Kai. En ole satavarma, onko tulkintani oikea. Succession tutkailee vallan, politiikan ja perheen kiemuroita ikääntyvän ökyrikkaan mediamogulin ja tämän neljän aikuisen lapsen silmin, kertoo HBO:n kuvaus. Niin tai näin, satiirista huumoria sisältävät hyvin tehdyt draamat ovat suosikkikamaa, oli hahmot kuinka ikäviä tahansa. Olen jo valmiiksi Team Cousin Greg, vaikka en tiedä mistään mitään.

Barry

Toinen HBO:n viime vuosien kehuttu palkintorohmu ja kriitikoiden lempilapsi. Synkässä komediasarjassa masentunut palkkamurhaaja kokee valaistuksen ja innostuu Los Angelesin teatterimaailmasta. Ihan sama mitä minulle kerrot, Barry, you had me at Bill Hader. Arvon Stefon on ikuisesti yksi suosikkityypeistäni; Bill Haderin takia voin sietää murhameininkejäkin. (Oikeasti Barry lienee aidosti hyvä sarja, jonka haluaisin aidosti nähdä.)

Roswell, New Mexico

Kolmetuhatta vuotta sitten, kun matkustaminen oli mahdollista, katsoin lentokoneessa kolme jaksoa uutta Roswellia. Luonnollisesti hiljaa mielessäni jupisin koko ajan, kuinka ainoa ja oikea Roswell on minun nuoruuteni Roswell ja keitä nämä feikki-Liz ja feikki-Max muka ovat ja keksikää jotain uutta hyvät Hollywoodin käsikirjoittajat ja ei tämän tarinan näin kuulu mennä ja Oh I am what I am, I’ll do what I want, But I can’t hide ja lisää jupinaa, lisää jupinaa … ja sitten: mitä, oliko tätä tarjolla vain kolme jaksoa, haluan lisää. Eli joo, Roswell, New Mexico pääsee HBO-listalleni. Ihan vähän (okei, aika paljon) olen YouTube-spoilannut sitä, joten ehkä hyppäisin suosiolla äskettäin alkaneeseen toiseen tuotantokauteen. Tarina kertoo, että sillä oikealla Maxilla eli Jason Behrillä on siinä rooli. Ja oikea Liz eli Shiri Appleby on ohjannut muutaman jakson. Max ja Liz 4-ever! Ne oikeat Max ja Liz, hittoako minä niistä feikeistä välitän.

Ketä minä yritän huijata, tietysti välitän.

The Newsroom

Toki, onhan The Newsroomilla, vuosina 2012-2014 ilmestyneellä, uutiskanavan melko mahtipontisesta arjesta kertoneella draamasarjalla puutteensa. Se on välillä niin hiton melodramaattinen, että koko homma menee jo huumorin puolelle. Ja kaikki sen hahmot ovat ärsyttäviä ja omahyväisiä enkä haluaisi olla kenenkään kaveri. Silti sillä on paikka mun HBO-listalla. Ehkä siksi, että en ole katsonut sitä pitkään, pitkään aikaan ja ärsyttävyydestä huolimatta mulla on joku omituinen kiintymyssuhde siihen. Tosin nyt mieleen palautui se Operaatio Genoa -venkoilu, ja tekee mieli jättää kaikki kolme raivostuttavaa tuotantokautta unohdettujen tv-sarjojen hautausmaalle. No, meni jo. Jos ei muuta, voin ainakin pitää kirjaa Aaron Sorkin -kliseistä.

Veep

En. Ole. Nähnyt. Viimeistä. Tuotantokautta. Tämä. Häiritsee. Minua.

Mrs. America

Olen lukenut kriitikoilta hyviä arvosteluja HBO:lla 18.4. alkavasta, alunperin Hulun Mrs. America -minisarjasta (ja myös kommentteja, joissa sarjaa syytetään historian vääristelystä). Tositapahtumiin perustuva draama sijoittuu 1970-luvulle, jolloin Yhdysvalloissa väännettiin kättä sukupuolten tasa-arvon takaavasta lakimuutoksesta Equal Rights Amendmentista. Phyllis Schlafly –niminen konservatiivinainen (sarjassa Cate Blanchett) oli eturintamassa vastustamassa feministien ajamaa ERA-kampanjaa. Vaikuttaa lupaavalta, jo pelkästään näyttelijöiden osalta: Blanchett, Sarah PaulsonRose ByrneUzo AdubaElizabeth BanksTracey UllmanMelanie LynskeyJames MarsdenJohn Slattery

Killing Eve

Aikajana menee näin: Killing Even ensimmäinen jakso julkaistaan huhtikuussa 2018.  Melko pian tuon jälkeen allekirjoittanutkin huomaa, että sarja kerää paljon kehuja; Sandra Ohia ja Jodie Comeria ylistetään joka puolella. Joulukuussa 2018 kirjoitan tähän vuoden 2018 parhaat sarjat -postaukseen, kuinka Killing Eve on kovasti kehuttu ja silti näkemättä. Tammikuussa 2019 Oh voittaa parhaan naispääosan Golden Globen. Toukokuussa 2019 kirjoitan tässä postauksessa, että jos Killing Eve on edes puoliksi niin hyvä kuin Fleabag olen tainnut missata aika paljon. Syyskuussa 2019 Comer palkitaan Emmyllä. Kuluu kuukausia…………….. Huhtikuussa 2020 Killing Eve alkaa Suomessa Ava-kanavalla. Satun huomaamaan tämän noin viisi minuuttia ennen jakson alkua. Kaikista kehuista ja palkinnoista huolimatta olen skeptinen; onko tämä sarja nyt kuitenkaan minua varten ja onko tämä sarja nyt muka oikeasti niin hyvä kuin kaikki sanovat. Olen valmis vihaamaan Killing Eveä.

Kuluu noin kolme minuuttia ja olen koukussa.

Nyt kirjoitan tätä torstaina 16. huhtikuuta (Avan Killing Eve -päivä!), ja pohdin että jaksanko oikeasti seurata sarjaa vanhanaikaisella, yksi jakso viikossa -tavalla. Että jos olisi se HBO, voisin bingettää pari kautta putkeen ja päästä mukaan juuri alkaneelle kolmannelle tuotantokaudelle.

Kello käy. Annan itselleni noin kaksi viikkoa ennen kuin sorrun.

PS. Netflix-sarjoja, joita en ole katsonut: Stranger ThingsRahapajaGrace and FrankieOzarkBetter Call SaulWhen They See UsHouse of Cards jne. jne.

Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella ja sitä rataa.

Kategoriat
Sarjat Suosittelen

Suosikkisarja just nyt: positiivisesti yllättänyt Unorthodox

Kirjoitus on alun perin julkaistu 7.4.2020 Lilyssä.

Suosikkisarja: Unorthodox (Netflix)

Kuva: Netflix

Olen katsonut paljon komediasarjoja. Tuttuja, hyväksi havaittuja, sielua lämmittäviä, naurattavia, iloa tuovia suosikkeja; Parks and Reciä30 RockiaBrooklyn Nine-NineäSNL:n sketsejä. Aloitin alusta Communityn, kun se oli näemmä tullut Netflixiin (suositus, jos kaipaa hyyyvin hölmöä, absurdia huumoria; Community – eli Paluu pulpettiin – on just hyvä siihen tarkoitukseen…. ja on vielä kaikki kuusi kautta tarjolla).

Viime päivien parhaasta sarjakokemuksesta on kuitenkin tuttujen komedioiden sijaan vastannut Netflixin tuoreehko minisarja Unorthodox. Liputan aina ja ikuisesti ikisuosikkien puolesta, mutta hitto vie, välillä on kyllä siistiä uppoutua johonkin uuteen. Tarinaan, jonka loppuratkaisua ei tiedä, vuorosanoihin, joita ei ole kuullut, hahmoihin, joita ei tunne.

Netflix yritti pitkään tyrkyttää Unorthodoxia katsottavakseni. Se keikkui katsotuimpien listalla ja näkyvästi etusivulla. En kuitenkaan jaksanut kiinnostua siitä. En tiennyt siitä mitään, mutta silti kuvittelin etten pitäisi siitä. Oletin kai, että se olisi jotenkin synkkä, ehkä jopa jotain dystopiameininkejä. En tiedä.

Netflix voitti väsytystaistelun. Kun olin tarpeeksi pitkään tuijottanut Unorthodoxin mainosta etusivulla, laitoin sen lopulta pyörimään. Ja kappas, eihän se mitään dystopiameininkejä ollut. Ei, pidin sarjasta kovasti, katsoin sen yhdeltä istumalta. Itse asiassa olin pettynyt, kun sitä oli vain neljä jaksoa. Tarina vei mukanaan, olisin halunnut lisää!

Unorthodox kertoo New Yorkissa asuvasta Estystä (loistava Shira Haas), nuoresta hasidijuutalaisesta naisesta, joka pakenee onnetonta avioliittoaan Berliiniin. Sarja pohjautuu löyhästi saksalais-yhdysvaltalaisen Deborah Feldmanin omaelämäkerralliseen teokseen Unorthodox – The Scandalous Rejection of My Hasidic Roots (2012).

Sarja on koukuttavaa ja hyvin tehtyä viihdettä, mutta samalla myös kiehtova ja opettavainenkin katsaus maailmaan, josta en tiennyt juuri mitään. Olin kyllä kuullut konservatiivisista ortodoksijuutalaisista, mutta heidän tavoistaan, perinteistään tai elämäntyylistään minulla ei ollut mitään käsitystä. Sarjatodellisuus on tietysti eri asia kuin oikea elämä, mutta Unorthodoxin jälkeen katsoin myös sen tekemisestä kertovan Making of -pätkän. Sen perusteella vaikuttaa siltä, että tämä kyseinen sarjatodellisuus on ainakin niin lähellä oikeaa elämää kuin vain mahdollista. Sarjan tekijät alleviivasivat, kuinka tärkeää heille oli kuvata hasidijuutalaisuus mahdollisimman aidosti ja yksityiskohtaisesti. Taisivat onnistua. Yksi tärkeä yksityiskohta on kieli; Unorthodox on ensimmäinen pääosin jiddišinkielinen Netflix-sarja.

Luulin, että Unorthodox olisi tähän hetkeen liian synkkä ja ahdistava. No, saattaa se paikoin olla sitäkin, mutta se on myös kovin inspiroiva ja elämänmyönteinen. Ja koska matkustaa ei saa, sarja vie sopivasti New Yorkiin ja Berliiniin.

Unorthodox-minisarjan neljä jaksoa + Näin tehtiin Unorthodox katsottavissa Netflixissä.

PS. Iloa tuova suosikkiasia just nyt? John Krasinskin Some Good News ja Hamilton-musikaalin alkuperäisen Broadway-kokoonpanon mieltä lämmittävä Zoom-konsertti.

Kategoriat
Dokumentit Suosittelen

Netflixin Tiger King (eli mitä hittoa juuri katsoin?!)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 29.3.2020 Lilyssä.

Suosikki(inhokki?)-ilmiö: Tiger King (Netflixin dokkarisarja)

Kuva: Netflix

Noin viikko sitten Twitterini alkoi täyttyä Tiger King -maininnoista.

Tiger King sitä, Tiger King tätä. OMG Tiger King, WTF Tiger King. Twiittejä jostain Carolesta, joka siis todellakin murhasi aviomiehensä, se on selvä juttu, kuulemma. Ihmettelyä ja hämmästelyä, twiitti toisensa jälkeen;

ei tämä voi olla totta

en ole koskaan katsonut mitään näin sekopäistä

mitä hittoa

OMG

ei tällaisia ihmisiä voi olla olemassa

pelastakaa tiikerit

Minä mietin että mikä hiton Tiger King. No, Google kertoi; Tiger King: Murder, Mayhem and Madness oli Netflixin uusi true crime -dokkarisarja. Ja ilmeisesti täysin pähkähullu dokkarisarja.

Sattuneesta syystä tuntui hyvältä ajatukselta saada ajatukset jonnekin muualle, joten päätin tsekata, mistä kaikki vouhottivat. (Siitäkin huolimatta, että viimeisin Netflixin true crime -tsekkaus oli hyvin, hyvin huono idea.)

Ja tuota… OMG ja WTF, indeed.

Kaikkien twiittien jälkeen osasin odottaa sekopäistä meininkiä. Mutta Tiger King oli ainakin kymmenen kertaa sekopäisempi kuin olin kuvitellut. Oli pakko googlettaa, että ihan tosissaanko kyseessä oli dokumentti, koko homma tuntui liian uskomattomalta ollakseen totta.

Kun olin päässyt alkuihmetyksen yli, tilalle tuli syvä raivo. Tiger King kertoo yhdysvaltalaisista eksoottisten eläimien omistajista. Siis tyypeistä, joilla on kymmeniä ja kymmeniä tiikereitä, leijonia, karhuja… eläimiä, jotka kuuluisivat luontoon, eivät jonkun epämiellyttävän narsistin takapihalle.

Tiger King ei kuitenkaan kerro pelkästään näistä typeristä tyypeistä, jotka kuvittelevat että on ihan ok pitää tiikereitä lemmikkeinä ja tehdä niillä rahaa. Ei ei ei, se on vasta alkua. Jakso jaksolta homma menee vaan hullummaksi, hullummaksi ja hullummaksi.

ei tämä voi olla totta

en ole koskaan katsonut mitään näin sekopäistä

mitä hittoa

OMG

ei tällaisia ihmisiä voi olla olemassa

pelastakaa tiikerit

Niinpä niin, allekirjoitan. Tiger King on raivostuttava, koukuttava ja raivostuttavan koukuttava seitsemän jakson dokkarisarja. Se on kiistatta hyvää viihdettä, mutta välillä – tai oikeastaan aika usein – sen katsominen tuntui myös vähän ikävältä. Ikävältä tietysti eläinten, mutta myös joidenkin siinä esiintyvien ihmisten puolesta. Ihan kuin dokkarin tarkoituksena olisi saada katsoja nauramaan sen ”tyhmille” ja ”surullisille” white trash -stereotyypeille. Juurikin päivittelemään, että eihän tällaisia ihmisiä voi olla olemassa.

Jeesustelustani huolimatta on sanottava, että Tiger King julkaistiin melkoisen oikeaan aikaan. Jos ei muuta, se tarjoaa seitsemän jaksoa täydellistä todellisuuspakoa.

Tiger King: Murder, Mayhem and Madness (suom. Tiger King: Villi ja vaarallinen tiikeribisnes) -dokumenttisarja katsottavissa Netflixissä.

LUE MYÖS: