Kategoriat
Ajattelin tänään Hassua Oma elämä

Vastalääke tuomioselailuun ja maailmantuskaan: kolmen koon sääntö

Kirjoitus on alun perin julkaistu 12.10.2020 Lilyssä.

Suosikkiasioita: komedia ja kissanpennut

HS:n Nyt-liite teki tovi takaperin jutun doomscrollingista, tuomioselailusta.

”Tuomioselailuksi” vapaasti kääntyvällä doomscrollingilla tarkoitetaan ihmisten tapaa, jossa selataan (eng. scroll) loputtomasti uutissovelluksia, Twitteriä ja muuta sosiaalista mediaa ja luetaan huonoja uutisia, jutussa kuvattiin ja jatkettiin:

Synkkien uutisten selailun jälkeen olo on ahdistunut.

Jep jep jep, kuulostaa tutulta.

Hei, olen Maisa ja olen tuomioselaaja.

Mutta camoon, voiko tässä maailman tilassa olla mitään muuta?! Sitä on melkein lähtökohtaisesti tuomioselaaja, jos yhtään yritää seurata maailman tapahtumia. On vaikeaa päästä pakoon huonoja uutisia, kun niitä vyöryy päälle oikealta ja vasemmalta.

Voisin tietysti sulkea Twitterin ja olla lukematta uutisia. Ongelma vain on se, että jo töidenkin puolesta on pakko olla ainakin jollain tasolla kartalla Suomen ja maailman tapahtumista, ja Twitter on tärkeä työväline.

Melkoista selittelyä, hyvä minä. Koska eihän kukaan pakota sinua, siis minua, selaamaan Twitteriä myös vapaa-ajalla ja lukemaan ikävien uutisten armadaa ennen nukkumaanmenoa. Ja se, että kiusaan itseäni katsomalla erään ex-tosi-tv-tähden narsistisia egonpönkityspuheita on ihan oma valinta. Samoin se, että puhelimessani on uutishälyt päällä ja joka päivä se hälyttää uusista tartuntaluvuista. 227, 235, 269, 214.

Pandemiaa, kuolemaa, terveyshuolia, työttömyyttä, taantumaa, rasismia, misogyniaa, ilmastomuutosta, väkivaltaa, sotaa… surua, murhetta, epäkohtia ja huolta uutiset täynnä. Ei ihme, että jengi ahdistuu.

Kun herään aamulla, ensimmäinen ajatukseni on tsekata Twitteristä, mitä kaikkea yön aikana on ehtinyt tapahtua ja mennä pieleen. Hiton 2020.

Nyt-liitteen jutussa siteerattiin psykologi Amelia Aldaoa, joka oli NPR:n haastattelussa suositellut aikarajoja yhdeksi lääkkeeksi tuomioselailuun.

— Haluat tietää, mitä maailmassa tapahtuu, joten ei ole ratkaisu olla koskaan menemättä verkkoon uudelleen, vaan löytää rajat, Aldao ohjeisti NPR:llä.

Hyvä neuvo, tietysti. Tiedän, että mun pitäisi vähentää uutissovellusten ja Twitterin selaamista huomattavasti. Voisin aloittaa vaikka siitä, että en selaisi Twitteriä iltaisin. Maailmantuska on harvoin hyvä unikaveri.

On mulla onneksi omatkin keinoni taistella tuomioselailua ja maailmantuskaa vastaan. Tärkeimpänä kolmen koon sääntö. Ei kylmä, koho, kompressio vaan komedia, kissanpennut ja kiitollisuus.

K1, komedia:

Katson jo valmiiksi paljon komediasarjoja, mutta sen lisäksi olen ujuttanut mun Twitter-seurattavien joukkoon hauskoja tyyppejä. Eli uutisvyöryn välistä Twitter-seinälleni pompsahtelee iloa ja naurua. Tällä hetkellä mun suosikkityyppi Twitterissä on koomikko Meg Stalter. Ennustan hänelle loistavaa komediauraa,hauskin tyyppi aikoihin. Hänen videonsa ja hullunkuriset hahmonsa piristävät aina päivää. Toinen suosikkini on nykyään Late Night with Seth Meyersin käsikirjoitustiimiin kuuluva Jeff Wright.

IG-tilini on melko harmiton, mutta tällä tietoisella komediakikalla myös Twitteristä tulee vähän hauskempi paikka. En minä pandemiaa ja muuta ikävää karkuun pääse, mutta ainakin voin ikävien uutisten välissä ilostuttaa mieltäni parin minuutin huumoripaloilla.

Just nyt  ilostuttaa sekin, että Saturday Night Liven uusi kausi on alkanut. Kun jenkkipolitiikkaa ja vaaleja kuitenkin tulee seurattua, ainakin SNL:n kautta tapahtumille voi myös (yrittää) nauraa. Katson usein myös vanhoja SNL:n sketsejä, ne toimivat hyvänä reset-nappulana maailmantuskaa vastaan.

K2, kissanpennut:

Maailmassa ei ole montaa parempaa asiaa kuin kissanpennut.

Seuraan IG:ssä My Foster Kittens -tiliä. Nikki Martinez -niminen nainen pelastaa ja hoitaa kissoja, ja etsii niille koteja, on siis kissojen kasvattiäiti. Samaa tekevät ainakin Beth Stern ja Hannah Shaw. Niin hölmöltä kuin se ehkä kuulostaakin, nämä kissatilit valavat minuun uskoa paremmasta maailmasta. Täällä saattaa olla juuri nyt paljon surua ja murhetta, mutta myös ihmisiä, jotka ottavat avuttomia kissareppanoita koteihinsa, rakastavat ne kuntoon ja etsivät poloisille kodin.

Kissanpentu-K:n alle mahtuu kaikki muutkin osoitukset siitä, että maailmassa on paljon hyvää ja ihmiset ovat hyviä, vaikka ei aina vaikutakaan siltä. Ujutan myös tästä hyvästä ja kauniista muistuttavia tilejä omaan Twitter-virtaani uutissaittien sekaan. Hyvä ja hyvät ihmiset tasapainottavat surua ja murhetta.

K3, kiitollisuus:

Isossa kuvassa maailmalla menee juuri nyt kovin huonosti, mutta eihän se saa estää tuntemasta kiitollisuutta kaikesta, mikä omassa elämässä on hyvin. Loppujen lopuksi tehokkain vastalääkkeeni tuomioselailuun lienee se, että suljen somen ja uutissaitit ja katson ympärilleni.

Kuvat: koska eläinkuvien katsominen on aina hyvästä mutta etenkin just nyt… kuvissa meidän perheen kaunista ja hyvää, porukoiden kissa Masi. Täysin objektiivisen mielipiteeni mukaan Masi on kissoista paras.

LUE MYÖS:

Kategoriat
Sarjat Suosittelen

Suosikkisarja just nyt: positiivisesti yllättänyt Teenage Bounty Hunters

Kirjoitus on alun perin julkaistu 11.10.2020 Lilyssä.

Suosikkisarja: Teenage Bounty Hunters / Netflix

Kuva: Netflix

Ensinnäkin: olen luullakseni syypää siihen, että Netflix jätti Teenage Bounty Huntersin uusimatta kakkoskaudelle. Tapahtui nimittäin seuraavaa: muutama päivä sitten selasin Netflixiä ja päädyin jostain kohtalon oikusta valitsemaan katsottavakseni tämän hölmöltä kuulostavan teinidraamakomedian. En tiennyt siitä yhtään mitään, satuin vain painamaan playtä sen kohdalla.  Ja kappas, höntin nimen ja typerältä vaikuttavan juonen takana olikin oikein kiinnostava sarja. Olin heti valmis seuraamaan Sterlingin ja Blairin sekoiluja.

Sitten se iski, tympeä Netflix-viikatemies. Olin katsonut ensimmäistä jaksoa valehtelematta noin 30 minuuttia, kun luin Twitteristä (kyllä, olen pönttöpää, joka ei osaa keskittyä yhteen ruutuun) että sarja oli saanut kuoliniskun; ei kakkoskautta. Cancelled.

Luonnollinen johtopäätös tapahtuneesta on tietysti se, että universumi päätti rangaista minua jostain. Tai vaihtoehtoisesti osoittaa, ettei kannata kiintyä yhtään mihinkään, koska puff vaan ja se on poissa.

Olen pahoillani TBH!

Typerä universumi.

Toiseksi (ja nyt olen täysin vakavissani): Teenage Bounty Hunters on aidosti hyvä sarja, paljon parempi kuin juonen lukemalla tai trailerin katsomalla kuvittelisi. Välillä en tiennyt, onko se lintu vai kala, mutta jotain hyvin, hyvin kiinnostavaa ja kiehtovaa siinä on. Olisi ansainnut kakkoskauden.

Typerä Netflix.

Teenage Bounty Hunters kertoo nimensä mukaisesti teini-ikäisistä palkkionmetsästäjistä, kaksostytöistä Sterlingistä ja Blairista. Kuulostaa hölmöltä ja onkin hölmöä, mutta kun hölmöydestä pääsee yli, TBH on uniikki sarjahelmi. Siinä käsitellään uskontoa, politiikkaa ja seksiä raikkaalla ja odottamattomalla tavalla. Sterling ja Blair ovat esimerkiksi kristityn kotikasvatuksen saaneita ja käyvät kristillistä lukiota, mutta uskonto ei ole halpa vitsi. Ja toisaalta uskonto ei myöskään määritä sarjaa; hahmot ovat kristittyjä, sarja ei.

On muutakin hyvää: pääosissa nähtävät Maddie Phillips (Sterling) ja Anjelica Bette Fellini (Blair) ovat hurmaavia yhdessä ja erikseen ja 10-jaksoinen kausi sisältää monia yllättäviä käänteitä, joista osa pakottaa vähän kaivelemaan omia ennakkoluulojakin. Koko homma on yhdistelmä höpsöä teinisarjaa, koskettavaa kasvutarinaa, voimaannuttavaa girl poweria, coolia mysteeridraamaa ja omituista komediaa. Ei pitäisi toimia, mutta toimii. Sarja on fiksu, persoonallinen ja varsin ajankohtainenkin.

Jep, typerä Netflix. #saveteenagebountyhunters.

Teenage Bounty Huntersin 10 jaksoa katsottavissa Netflixissä.

PS. En voi olla ainoa, jonka päässä soi Teenage Mutant Ninja Turtles. Tai oikeastaan mun päässä soi Teenage Weenage Ninja Turtles kuten lapsena kuvittelin rallatuksen menevän.

PPS. Teenage Bounty Huntersin ohella Netflixin viikatemies tappoi GLOWn, vaikka se oli jo uusittu neljännelle ja viimeiselle kaudelleen. Erään pandemian syytä toki, mutta ikävää silti. Olivat jo alkaneet kuvaamaan ja kaikkea. Pöh.

Kategoriat
Sarjat Suosittelen

Netflix-tärppi: Emily in Paris – täydellisen höttöistä todellisuuspakoa

Kirjoitus on alun perin julkaistu 3.10.2020 Lilyssä.

Sarjatärppi: Emily in Paris (Netflix)

Kirjoitus sisältää viittauksia sarjan tapahtumiin, mutta ei varsinaisia juonipaljastuksia.

Kuva: Netflix

Kaipaatko helposti pureskeltavaa, höttöistä hyvän mielen sarjaa, jonka todennäköisesti unohdat heti kun olet katsonut viimeisen jakson? Tsekkaa Netflixin uutuussarja Emily in Paris!

Kymmenen jaksoa vaaleanpunaiseen silkkipaperiin käärittyä, äärihöttöistä todellisuuspakoa.

Lily Collinsin tähdittämältä draamakomedialta ei kannata odottaa mitään syvällistä katsausta ihmiselon suuriin kysymyksiin. Se on mitä on: kliseinen, ennalta arvattava, epärealistinen ja kepeääkin kepeämpi hömppäsarja. Kaunista pintaa enemmän kuin painavaa sisältöä. Päälle vielä vähän tympeitä stereotypioita ranskalaisista.

Tässä tiivistelmä:

Parikymppinen yhdysvaltalaisnainen saa unelmaduunin Pariisista! Emily ei puhu ranskaa, mutta huoli pois, positiivisuudella pääsee pitkälle! Ranskalaiset ovat ilkeitä, tietysti! Mutta se positiivisuus! Emily hurmaa lopulta kaikki ja on tietysti maagisen hyvä työssään, jopa niin hyvä, että hänellä on varaa opettaa luksustuotteiden markkinointia ranskalaisille! Ranskalaisia miehiä! Ilkeä pomo! Kulttuurieroja! Kolmiodramaa! O-ou, ongelmia töissä! Ei huolta, Emily hoitaa! Kauniita vaatteita! Kaunis Pariisi! Seine, Eiffel-torni, leivonnaisia! Ooh la la! Magnifique!

Jos liikaa miettii, sarja on reikiä täynnä. Teki mieli pyöritellä silmiä monta kertaa.

Miksi ranskalaiset puhuvat keskenäänkin englantia?

Miten Emilyllä on varaa designer-vaatteisiinsa? Ja missä hän niitä säilöö?

Tietävätkö nämä markkinointi-ihmiset mitään markkinoinnista, viestinnästä ja sosiaalisesta mediasta?

Miksi sarja on ärsyttävyyteen asti Emilyn puolella? 

Miksi kaikki hahmot ovat yksiulotteisia stereotyyppejä?

Miksi kolmiodraamasta puuttuu draama?

Miksi tiedän tasan tarkkaan, mitä tässä sarjassa tapahtuu?

Ja silti, kaiken tämän nillityksen jälkeen on myönnettävä, että oli oikein nautinnolliset ja viihdyttävät 10 jaksoa. Kun hiljennän sisäisen nillittäjäni, Emily in Paris on vallan pätevä sarja.

Yksi syy sarjan viihdyttävyyteen lienee se, että se julkaistiin varsin otolliseen aikaan.

Pandemia painaa päälle, syksy painaa päälle, huonot uutiset vyöryvät päälle. Synkkyydessä ja epävarmuudessa pieni todellisuuspako vaaleapunaiseen Pariisiin on oikein tervetullut keskeytys. Eipä sinne Pariisiin muutenkaan pääse. Mitä väliä englantia puhuvista ranskalaisista! Mekkoja, maisemia, kauniita ihmisiä, romantiikkaa, positiivinen Emily! Ooh la la! Magnifique!

Emily in Paris katsottavissa Netflixissä. 10 puolituntista jaksoa, joten nopeasti tsekattu. Pieni viikonloppuloma Pariisiin, anyone?

PS. Höttöisen Emily in Parisin vastapainoksi satuin katsomaan Netflixistä true crime -dokkarin American Murder: The Family Next Door. Woah!  Se olikin sitten hyvin realistinen ja kaikin puolin surullinen ja järkyttävä.