Kategoriat
Hassua Sarjat Suosittelen

21 hyvän mielen sarjaa (eli iloa, rakkautta – ja rikoksia?)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 6.4.2021 Lilyssä.

Suosikkiasia: hyvän mielen sarjat!

Kuvat: Netflix, Amazon Prime, Apple TV+, Hulu, Fox & The CW

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä huonommin kestän pelottavia, ahdistavia ja surullisia sarjoja. Koska olen pönttöpää, katson ikäviä juttuja aina välillä, mutta kaikkein eniten fanitan hyvän mielen sarjoja. Siis ilahduttavia, leppoisia ja naurattavia sarjoja, joita katsoessa voi vain uppoutua mukavan lempeään höttöön. Siinä hötössä ei tarvitse pelätä tai olla surullinen. Tai jos välillä tarvitseekin, sarjoissa on kuitenkin sellainen mieltä lämmittävä yleisviba.

Viimeisen reilun vuoden aikana hyvän mielen sarjat ovat osoittaneet arvonsa; kun oikeassa elämässä tapahtuu kaikkea ikävää, ei enää jaksa fiktiivisen elämän ikävyyksiä. Sitä haluaa vain sarjoja, joissa on korkea nauru- ja kissanpentuindeksi.

Oma hyvän mielen sarjojen listani eli 21 hyväksi havaittua ilahduttajaa:

Tutut ja turvalliset

Parks and Recreation (Amazon Prime, Viaplay, Netflix): OLENKO KERTONUT ETTÄ RAKASTAN PARKS AND RECIÄ? (Rakastan Parks and Reciä.)

New Girl (Netflix): suosikkini kaikista hyvän mielen sarjoista. Saa minut aina hyvälle tuulelle. Nick Miller 4-ever!

Frendit (HBO): duh. Nykyään naurattaa lähinnä se, kun alkaa nauramaan etukäteen vitseille joiden tietää olevan tulossa. Moneen kertaan jauhettu siitä, kuinka moni vitsi ei enää kestä päivänvaloa – täysin totta – mutta omalla hyvän mielen sarjojen listallani Frendeille on aina tilaa.

Brooklyn Nine-Nine (Netflix): on sellaista nauran ääneen –kamaa, vaikka en edes ole sarjan suurin fani.

How I Met Your Mother (Netflix, Disney+): paitsi viimeinen kausi. You know what you did, HIMYM. (Olen katsonut HIMYMiä viime aikoina, eikä sekään kaikilta osin kestä nykystandardeja.)

Gilmore Girls (Netflix): Team Logan!

Uudet ja täydelliset

Ted Lasso (Apple TV+): Täydellinen hyvän mielen sarja. Täydellinen! Vaikka sen ei edes kuuluisi olla hyvä, juoni on niin typerä. Toimii, vaikka jalkapallo ei kiinnostaisi pätkän vertaa. Lämmittää sydäntä ja sielua ja saa uskomaan ihmisten hyvyyteen. En odota mitään sarjaa niin paljon kuin Ted Lasson kakkoskautta.

Schitt’s Creek (C More, Sub, MTV):  Täydellinen hyvän mielen sarja tämäkin. Ei välttämättä vielä ensimmäisellä ja toisella kaudella, mutta kolmosesta eteenpäin simply the best. Kaikkien palkintojensa arvoinen.

Worn Stories: Anekdootteja pukineista (Netflix): kuinka hurmaava sarja! Ihan tavalliset ihmiset kertovat vaatteistaan. Ja samalla omasta itsestään, yhteisöstään, perheestään, rakkaudesta, ystävyydestä… hyvin mieltä lämmittävä dokkaritapaus. Saa hymyilemään ja liikuttumaan. Täydellinen esimerkki sydäntä lämmittävästä.

Hyvän mielen romantiikkaa

Hart of Dixie (Viaplay): Bluebellissä ei tapahdu ikäviä asioita. On vaan leppoisaa pikkukaupungin meininkiä, lämmintä romantiikkaa ja leivoksia täynnä olevia aamiaispöytiä.

Sydämen suunnitelma (Netflix): ranskalaista romantiikkaa ja tyylikkäitä pariisilaisia, ystävyyttä ja yleistä sekoilua. Trés bien.

Crash Landing on You (Netflix): kaiken voittavaa rakkautta ja Pohjois-Korean ja Etelä-Korean välistä konfliktia. K-draamoille tyypillisesti kilometrin pituisia jaksoja ja paljon kaikkea sälää. Mutta siis kaikkein eniten ällöromanttinen rakkaustarina, jollaisille normaalisti pyörittelen silmiäni hyvin kovaa, mutta CLOYn tapauksessa en edes jaksanut, kunhan upposin kaikkeen höpsöön, dramaattiseen ja romanttiseen.

Modern Love (Amazon Prime): antologiasarja pohjautuu New York Timesin samannimiseen palstaan, jolla kerrotaan tavallisten ihmisten tarinoita rakkaudesta. Ja ystävyydestä, perheestä ja kaikesta mihin rakkaus liittyy. Sisältää myös surullisia jaksoja, joten ei pelkästään naurua ja kissanpentuja. Mutta niiden jaksojen yli voi hypätä.

Four Weddings and a Funeral (Viaplay): myönnettäköön, minusta sarja on melko yhdentekevä ja unohdettava, mutta ajaa asiansa jos kaipaa sellaista lempeää rom com -sekoilua. Kauniita ja tyylikkäitä ihmisiä, Lontoo, rakkautta, ystäviä, draamaa, naurua. Klassikkoleffasta muistuttaa vain nimi.

Hyvän mielen rikossarjat

Kuulostaa ehkä mahdottomuudelta, mutta ei, hyvän mielen rikossarjoja on selkeesti olemassa. Tarvitaan vain  leppoisa yleissävy ja hauskaa läpänheittoa. Murhameiningit yms. ikävyydet menevät siinä sivussa.

White Collar (Viaplay, Disney+): Neal Caffrey on ikuisesti yksi tv-sarjasuosikeistani.

Lucifer (Netflix): hyvän mielen rikossarja lähinnä huvittavan päähenkilönsä vuoksi. Sivussa suurta rakkausdraamaa, mutta henk. koht. en jaksa sitä.

Supernatural (Viaplay, Amazon Prime): leppoisa yleissävy, check. Hauskaa läpänheittoa, check. Yliluonnollista sälää ja hirviöitä, check. Veljesrakkautta, check. Huvittavia jaksoja, check. Okei, ei ehkä kaikki jaksot, mutta leppoisa yleissävy ohittaa ikävyydet.

Unbreakable Kimmy Schmidt (Netflix): rikoksestahan sarja alkaa! Hyvä on, en tiennyt mihin kategoriaan Unbreakable Kimmy Schmidt kuuluu. Titus Andromedonin Lemonade naurattaa joka tapauksessa ikuisesti.

Nuoria tyyppejä

Sex Education (Netflix): loistava  sarja! Fiksu, hauska ja koskettava.

Anna, a lopussa (Netflix, Yle Areena): ilahduttava ja inspiroiva versio Vihervaaran Annasta. Ei tosin pelkkää iloa ja riemua, pitää varautua myös kyyneliin.

Derry Girls (Netflix): Täyttä rakkautta. Nauroin monta kertaa ääneen, mutta kaiken sekoilun keskellä Derry Girls onnistui myös koskettamaan. Taikaa koko sarja sanon minä, olen taannoin kirjoittanut. Samaa mieltä edelleen. Taikaa.

PS. Otan aina vastaan suosituksia hyvän mielen sarjoista. Olen pahemman luokan sarjajumittaja: samoja uudestaan ja uudestaan.

PPS. Kaiken tämän hyvän mielen sarja -jeesustelun jälkeen kerrottakoon, että katsoin juuri Netflixin meksikolaisen jännärisarjan Kuka tappoi Saran? Hitto että oli koukuttava tapaus! Viimeisten kolmen minuutin aikana sykekin nousi.😬

LUE MYÖS:

Kategoriat
Dokumentit Sarjat

Viime aikojen ”suosikkiasioita”: karmiva dokkari ja ärsyttävä sairaalasarja

Kirjoitus on alun perin julkaistu 25.3.2021 Lilyssä.

Suosikkiasia: ”suosikkiasiat”

Kuva: Seduced: Inside the NXIVM Cult / Starz

On suosikkiasioita ja ”suosikkiasioita”. Nämä kaksi ovat niitä jälkimmäisiä, eri syistä tosin.

Seduced: NXIVM-kultin tarina / MTV palvelu

Sisältövaroitus: seksuaalinen hyväksikäyttö, raiskaus, väkivalta, misogynia.

MTV palvelussa katsottavissa oleva true crime dokkarisarja Seduced: NXIVM-kultin tarina on todellakin ”suosikkiasia”. Se on hyvin tehty ja koukuttava, mutta ei kai mikään niin kammottava ja ahdistava voi olla oikea suosikkiasia. On sitä kamaa, jota samaan aikaan suosittelen ja en suosittele.

Nelijaksoinen sarja kertoo Suomessakin paljon palstatilaa saaneesta NXIVM-seksikultista, jonka johtaja Keith Raniere tuomittiin 120 vuoden vankeusrangaistukseen lokakuussa 2020. Tuomio annettiin mm. seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kiristyksestä, pakkotyöstä ja ihmiskaupasta.

Olin lukenut joitain juttuja NXIVM:stä, mutta dokkari oli vielä paljon, paljon kammottavampi kuin olin ajatellut. Siis aidosti ahdistava, karmiva ja surullinen. Oli välillä pakko lopettaa katsominen. Se, että tiesin tapauksella olevan ”onnellinen” loppu helpotti vähän.

Dokkarissa seurataan erityisesti India Oxenberg -nimistä nuorta naista, joka oli NXIVM:ssä vuodesta 2011 vuoteen 2018. Hän on myös yksi dokkarisarjan tuottajista. Indian tarina on pysäyttävä; hän meni äitinsä kanssa self-help -kurssille ja päätyi NXIVM:n synkkään sisäpiiriin ”orjaksi”. Hänen äitinsä, näyttelijä Catherine Oxenberg taisteli saadakseen tyttärensä pois NXIVM:stä ja Ranieren ja muut syylliset oikeuden eteen.

HBO:lla on samaisesta kammokultista kertova dokkarisarja The Vow. En ole nähnyt sitä, mutta käsittääkseni se kuvaa NXIVM:n ja Ranieren tuhoa kun se oli tapahtumassa. Ja sitä, kun Catherine Oxenberg yritti pelastaa tytärtään, verrattuna Seducediin ja siihen kun India oli jo pelastunut. Seducedissa näkökulma ja tarinan raamit ovat vahvasti Indian.

Indian ja muiden NXIVM:ssä mukana olleiden naisten haastattelujen lisäksi Seducedissa on haastateltu asiantuntijoita, jotka valottavat miten ja miksi ihan tavalliset ihmiset päätyvät osaksi kultteja ja miten niiden kammottavat valtarakenteet toimivat. Karmivaa, mielenkiintoista ja karmivan mielenkiintoista.

Nelijaksoinen Seduced: NXIVM-kultin tarina -dokumenttisarja katsottavissa MTV palvelussa.

New Amsterdam / Viaplay

Okei, huomattavasti harmittomampi ”suosikkiasia”: olen vähän niin kun vihakatsonut sairaalasarja New Amsterdamia. Tuossa tovi sitten kirjoitin, että se lukeutui sarjoihin jonka katsomisen olin lopettanut. Mahdollisesti valitin, että New Amsterdamin ”juonikuviot tuntuvat kliseepakasta vedetyiltä”. Enkä pidä sairaalasarjoista! Ja sarja ärsyttää minua enemmän kuin viihdyttää. Jotenkin silti koukutuin siihen. Välillä en ymmärrä itseäni.

Voin uskoa, että oikean elämän lääkärit ja sairaanhoitajat vihaavat New Amsterdamia. (Ja vihaavatkin.) Se tarjoaa hyvin pelkistetyn ja kaunistellun kuvan julkisesta sairaanhoidosta. Päähenkilö Max (Ryan Eggold) on Yhdysvaltojen vanhimman julkisen sairaalan uusi lääketieteellinen johtaja. En tajua, miten hänellä riittää kompetenssia pestiinsä, mutta mitä pienistä. Ensimmäisenä päivänään hän irtisanoo kaikki sydänkirurgit! Seuraavana päivänä hän tekee jotain muuta yhtä typerää. Koska hän haluaa korjata julkisen sairaanhoidon! Ja koska kaikki muut lääkärit ovat rahanahneita paholaisia! Vain Max ja Maxin lääkärikaiffarit ovat enkelimäisiä hoivaajia, jotka taistelevat potilaidensa puolesta. Ilmaan heitellään kaikennäköisiä parannusehdotuksia eikä niihin enää koskaan palata. Maxissa on vahvoja white saviour -viboja, ja pyörittelen hyvin vahvasti silmiäni vähän kaikille muillekin.

Toisaalta on ihan virkistävää katsoa sarjaa, johon ei ole oikeastaan minkäänlaista tunnesidettä. En jaksa välittää kenestäkään hahmosta, joten on ihan sama minkälaisia käänteitä sarjassa tapahtuu…. okei tämä ei ole totta. Välitän edelleen siitä tyylikkäästä onkologista. Tohtori Helen Sharpelle (Freema Agyeman) haluan vain hyvää.

Viaplayllä alkoi vähän aikaa sitten sarjan kolmas kausi. Uusi jakso tulee katsottavaksi aina keskiviikkoisin, jenkkitahtiin ymmärtääkseni. Sarja on uusittu jo neljännelle ja viidennelle kaudellekin, joten oikein pidetty se ilmeisesti on. Ja katsonhan minäkin sitä. Vihan ja rakkauden raja on joskus häilyvä.

New Amsterdam katsottavissa Viaplayssä.

PS. Olen minä viime aikoina katsonut oikeita suosikkiasioitakin. Aloin katsomaan Viaplaystä Ramya. Se on hauska sellaisella fiksulla ja coolilla tavalla. Ja olen katsonut White Collaria. Just hyvä edelleen. Neal Caffrey 4ever!

Kategoriat
Leffat Sarjat Suosittelen

Disney+:n sarjat, jotka haluan nähdä (eli valmistautumista väistämättömään osa 2)

Kirjoitus on alun perin julkaistu 17.3.2021 Lilyssä.

Suosikkiasia: Disney+, ilmeisesti

Kuva: Disney+

Viime vuoden huhtikuussa kirjoitin postauksen otsikolla HBO:n sarjat, jotka haluan nähdä (eli valmistautumista väistämättömään).

Eräs pandemia jylläsi tuolloin ensimmäisiä kuukausiaan. ”Mitä kauemmin tämä homma jatkuu, sitä todennäköisempää se on. Siis se, että minä hankin HBO Nordicin”, kirjoitin ja listasin HBO:n sarjat, jotka halusin nähdä.

Tuosta kirjoituksesta on kulunut 11 kuukautta. Eräs pandemia jyllää yhä vaan, mutta en ole hankkinut HBO:ta. En edelleenkään tiedä, onko tämä onnistuminen vai epäonnistuminen.

HBO:hon on tullut lisää sarjoja, jotka haluaisin nähdä. Koska tietysti. Ja HBO:n rinnalle suoratoistobudjetistani* ja ajankäytöstäni taistelemaan on tullut lisää suoratoistopalveluita.

Lähinnä yksi. Jos nyt päättäisin – 11 kuukauden takaista minääni lainaten –  ”heitellä rahojani kaikkiin mahdollisiin suoratoistopalveluihin”, kallistuisin todennäköisesti Disney plussaan. Erityisesti siksi, että helmikuun lopulla sen kylkeen tuli sisältöbrändi (pöh mikä sana) Star, jossa on kaikkea hauskaa vanhaa kamaa Disneyn eri studioilta.

*Budjetti kuulostaa siltä, kuin mulla olisi joku tarkka rahankäyttösuunnitelma. Ei ole. En ole niin viisas.

Joten, (valitettavasti) uusinta; Mitä kauemmin tämä homma jatkuu, sitä todennäköisempää se on. Siis se, että minä hankin Disney plussan. Sitten kun väistämätön jollain aikajänteellä tapahtuu, mulla on valmiina lista sarjoista, joita haluan Disney plussasta (ja sen yhteydessä olevalta Starilta) katsoa. Ne ovat tässä:

Alias (Star)

ALIAS! Rakastan Aliasta, todennäköisesti siksi, että katsoin sitä teininä ja se on yhtä suurta nostalgiaa koko sarja. Sydney Bristow oli ja on suuri tv-sarjasankarini. WWSBD. Olen kaivannut Aliasta johonkin Suomessa näkyvään suoratoistopalveluun iät ja ajat, joten  Disney plussa saa miljoona plussapistettä pelkästään siitä. En minä mitään hypetettyjä The Mandalorianeja tarvitse, haluan vain katsoa kun Sydney Bristow ässäilee ympäri maailmaa. Aliaksessa on muuten myös pari mun suosikki tv-sarjapahista, Julian Sark ja Anna Espinosa.

Hamilton

Musikaalifani minussa todellakin haluaa nähdä Hamiltonin, vaikka sitten ruudun välityksellä. Disney plussassa on Broadway-lavalta tallennettu esitys, jossa on alkuperäinen Broadway-kokoonpano. Mun suosikki Hamilton-kappale on sen huvittavuuden vuoksi You’ll Be Back. 😀 Ja pidän tietysti myös tsemppikappaleeksi soveltuvasta My Shotista.

Don’t Trust The B—- In Apartment 23 (Star)

Hyvä on, tämä höpsö komediasarja pääsee listalle, koska haluan tekosyyn puhua tästä ↓↓ SNL-sketsistä. Ja Bill Haderista. Tai lähinnä vain kertoa, että välillä mun tekee mieli huutaa I’M HAVING A MELTDOWN ja WHATNOT THE B! mutta en tiedä kuinka moni ymmärtäisi mun SNL-viittauksia.

Ja siis onhan Don’t Trust the B—- in Apartment 23 ihan hauska sitcom, sellaisella coolilla ja vähän aliarvostetulla tavalla. Fiktiivinen James Van Der Beek on ainakin huvittava. Ja Krysten Ritterin Chloe myös.

Revenge (Star)

Okei, Reveeeenge! Hahaa, täydellinen sekasotkusarja, kunnon draamasarjasaippuaa. EmilyAmandaEmily. Tietysti katsoisin. Uskoakseni en ole koskaan katsonut Revengeä kokonaan, en ainakaan osaa sanoa miten se loppuu. Olenkohan ehkä lopettanut kahden ensimmäisen kauden jälkeen? Saiko EmilyAmanda kostonsa? Mitä kävi Victoria Graysonille? Ja voisinko minä saada samanlaisen merenrantatalon kuin Emilyllä? Tärkeitä kysymyksiä.

WandaVision

2021 uutuussarjalistauksessa kirjoitin Disney+:n WandaVisionista näin:

Pitää myöntää, että mun Marvel Cinematic Universe -tietämys on melko hataralla pohjalla. Avengers ja mitä näitä ny on. Supersankareita, Stan Lee. En ole muistaakseni nähnyt yhtään Avengers-leffaa. Disney plussan WandaVision on joka tapauksessa MCU:n hahmoista Scarlet Witchistä ja Visionista kertova kuusijaksoinen minisarja. Pääosissa Elizabeth Olsen ja Paul Bettany. Ilmeisesti Disney+ on tekemässä minisarjoja muistakin MCU:n hahmoista osana Marvel Cinematic Universen Phase Fouria. Vuoden 2021 aikana pitäisi ilmestyä myös ainakin Falcon and The Winter Soldier sekä Loki.

Trailerin perusteella Phase Four käynnistyy melko… kokeellisesti? Mutta hei, Kathryn Hahn! Kaikki leffat ja sarjat joissa on Kathryn Hahn saa automaattisesti pisteitä.

…. kokeellisesti joo, mutta WandaVision on joka tapauksessa tähän mennessä tämän vuoden eniten sarja-FOMOa aiheuttanut sarja. Koska se ilmeisesti leikkii sitcom-kliseillä! Eli ei perinteistä supersankarisäätöä. Kuulostaa hauskalta. Ja sitten siinä kai tapahtuu jotain suuria ja jännittäviä asioita, koska Twitterissä jaksoista on aina keuhkottu. Ja Kathryn Hahnin esittämä Agnes on ymmärtääkseni loistava hahmo. Olen valmiiksi Team Agnes, mistään mitään tietämättä. Ja ikuisesti Team Kathryn Hahn.

 Olisi kovin minua mennä spoilaamaan sarja etukäteen, mutta ehkä nyt odotan hetken. Ei sitä tiedä milloin alan heittelemään rahojani kaikkiin mahdollisiin suoratoistopalveluihin.

Ms. Marvel

Kuten sanottu, MCU-tietämykseni (ja kiinnostukseni) on heikkoa, mutta hyvin tehdyt teinisarjat kelpaavat aina. Teini-ikäisestä  Kamala Khanista eli Neiti Ihmeestä kertova Ms. Marvel on sitä samaa MCU:n Phase Fouria kuin WandaVision, 19. maaliskuuta alkava The Falcon and the Winter Soldier ja kesäkuussa ilmestyvä Loki. Ja muut tulevat Marvelin leffat ja sarjat, joiden yhteistä universumia yritän ymmärtää mutta menee vain pää sekaisin.

Ms. Marvelin on tarkoitus ilmestyä loppuvuodesta 2021. Sen nimiroolissa on kanadalainen Iman Vellani.

Cougar Town (Star)

Loistavaa, Disney plus (tai siis Star) on täynnä huvittavan hölmöjä sarjoja! Kuinka pönttö sarja Cougar Town olikaan! En oikeastaan edes muista mitä siinä tapahtuu, muuta kuin että Courtney CoxBusy Philipps ja Christa Miller juovat paljon viiniä. Mitäpä sitä muuta. Cougar Townia on näköjään tehty kuusi tuotantokautta. Kuusi! Olisin voinut vannoa, että se kesti max kaksi kautta.

Kaikki yllä oleva saattaa kuulostaa dissaukselta, mutta todellakin haluan katsoa kaikki kuusi pönttöä viininjuontikautta. Luulen, että osaisin arvostaa sarjaa enemmän näin kolmekymppisenä.

Scrubs (Star)

En osannut arvostaa myöskään Scrubsia (suom. Tuho-osasto) silloin aikanaan. Olisi syytä ottaa uusintakatseluun, ehkä nyt ymmärtäisin sen vitsejä paremmin (tai yhtään). Mun muistikuvissa Scrubs nimittäin on melko yhdentekevä ja epähauska sarja. Fun fact: Scrubsin luoja, tuottaja Bill Lawrence on ollut luomassa myös mainittua Cougar Townia ja viimeisimpänä loistavaa Ted Lassoa.

Dollface (Star)

Haluan nähdä myös ”feministiseksi komediasarjaksi” kuvaillun Dollfacen, lähinnä siksi että sen pääosassa on Kat Dennings, joka on mun kirjoissa ääricool tyyppi. Ollakseni rehellinen, Dollfacen traileri vaikutti vähemmän loistavalta eikä se ole saanut parhaita arvioitakaan, mutta en välitä. Laitan sarjan silti mun kuvitteelliselle Disney+-listalle. Coolin Kat Denningsin lisäksi sitä tähdittävät coolit Brenda Song ja Shay Mitchell.

Sarja on alunperin Hulun, Disney plussassa on myös sen sarjoja. Koska vähemmän yllättäen jättimäisen The Walt Disney Companyn omistajalonkerot ulottuvat melko laajalle. Disney plussaan on myöhemmin tulossa myös esimerkiksi Hululle valmistuvat, uutuussarjalistalta löytyvät The Dropout ja Dopesick.

Disney-klassikot

Okei, eivät ole sarjoja, mutta olenko väärässä jos oletan Disney plussan sisältävän kaikki Disneyn klassikkopiirretyt? Koska niidenkin vuoksi voin olla valmiina heittelemään rahojani. En ole edes nähnyt Frozen kakkosta! Plus Suosikkiasioiden Onko Disney-prinsessat huonoja esikuvia -juttusarja ei ole päivittynyt hetkeen, kenties helppo pääsy Disney-piirrettyjen ääreen vauhdittaisi asiaa. LumikkiTuhkimoAuroraBelleAriel ja Jasmine ovat jo analysoitu, PocahontasMulanTähkäpää ja Tiana puuttuvat (virallisista Disney-prinsessoista). Nuo modernin ajan Disney-prinsessat.

Tähän mennessä analyysien tuloksena on muuten se, että mun suosikki Disney-prinsessa on hieman yllättäen Tuhkimo.

Soul

Piirretyistä puheen ollen, haluan nähdä Pixarin Soulin! Taitaa olla melko super. Voittanee pian kai myös Oscarin.

The Mandalorian

Ihan vain ymmärtääkseni meemejä (hieman myöhässä), lisään listalle kuitenkin The Mandalorianin. Toki tässä on sellainen pieni juttu, että olen nähnyt tasan nolla Star Wars -leffaa. Mutta tiedän, että The Mandalorianissa on Baby Yoda. Uskon tämän riittävän pohjatiedoksi. Ja siis mitä muuta Star Warseista muka pitää tietää kuin Luke, I’m Your Father? Täydellisesti hallussa koko Star Wars -universumi.

11 kuukautta sitten päätin HBO-postaukseni näin:

Kello käy. Annan itselleni noin kaksi viikkoa ennen kuin sorrun.

Mutta enpäs sortunut! Katsotaan, kuinka kauan pysyn erossa Disney plussasta.

LUE MYÖS: