Kirjoitus on alun perin julkaistu 12.11.2021 Lilyssä.
Suosikkityyppi: Taylor Swift
En ole koskaan ymmärtänyt, miksi Taylor Swift herättää ihmisissä niin paljon vihaa. Minä olen aina nähnyt vain superlahjakkaan musiikintekijän ja ystävälliseltä ja sympaattiselta vaikuttavan tyypin. Silti sitä on vuosien varrella saanut lukea ilkeitä otsikoita ja ala-arvoisia somekommentteja siitä, kuinka Taylor Swift on feikki ja tyrkky ja lahjaton ja huono laulaja ja käärme ja milloin mitäkin ikävää.
Ihan sama onko Taylor Swiftin fanittaminen coolia ja kuinka ikäviä otsikoita olen hänestä lukenut, minä olen aina ollut hänen puolellaan.
En voi väittää olevani mikään superintohimoinen superfani, mutta olen minä sen verran fani ja perillä asioista, että tiedän esimerkiksi kuinka läheinen ja vastavuoroinen suhde Taylorilla on faneihinsa. Silloin tällöin mediaan tippuu tietoja siitä, miten hän on maksanut faninsa syöpähoidot tai laulanut fanin häissä. Vihaajat ovat tietysti vakaasti sitä mieltä, että tämä kaikki on vain Taylorin epäaitoa julkisuuspeliä, mutta minä en usko siihen. Taylor Swift on ollut julkisuudessa 16-vuotiaasta, puolet elämästään. Ei kukaan voi feikata niin pitkään. Miksi on niin vaikeaa uskoa, että joku on vain hyvä ihminen, joka arvostaa fanejaan?
Osa Taylor-vihasta selittyy varmasti sillä, että hän on nainen. Eikä vain nainen, vaan menestyvä nainen. Nainen, joka kirjoittaa omat kappaleensa. Nainen, joka rikkoo ennätyksiä. Nainen, joka voittaa palkintoja. Mitä muuta se on kuin naisvihaa, kun Taylor Swiftistä tehtiin mediassa epätoivoinen miestenkaataja, kun hän kehtasi parikymppisenä deittailla enempää kuin yhtä miestä? Ja vahva epäilys, ettei eräs räppäri olisi koskaan rynnännyt VMA-gaalan lavalle keskeyttämään 19-vuotiaan Taylor Swiftin kiitospuhetta, jos Taylor Swift olisi ollut mies. Varsin surullisenkuuluisa esimerkki siitä, että on ihmisiä joiden mielestä Taylor ei ansaitse menestystään. Fuck that.
They’d say I hustled
Put in the work
They wouldn’t shake their heads and question how much of this I deserve
What I was wearing
If I was rude
Could all be separated from my good ideas and power moves?
Minä olen samanikäinen kuin Taylor, vuoden 1989 lapsia. Ehkä siksi mulla on ollut erityinen suhde häneen ja hänen musiikkiinsa. Olen kasvanut yhtä aikaa hänen kanssaan, teinistä aikuiseksi. Yksi mun ikuisista suosikkikappaleista on Taylorin Change. Ei siksi, että se olisi mikään musiikkihistorian loisteliain tuotos vaan siksi, että muistan kuunnelleeni sitä aikuisuuden kynnyksellä olevana nuorena tyyppinä. Rakastan kappaleen sanoja ”they might be bigger, but we´re faster and never scared”.
Aikuisena olen hurrannut aina, kun Taylor on jostain kaivanut voimaa vastata vihaajilleen ja epäilijöillään ja häntä kohtaan väärin käyttäytyneille – oli kyseessä sitten lyriikat tai oikeustaistelut. Kaikkien kohujen keskellä olen ollut aina Team Taylor. Kun Reputation julkaistiin, hurrasin taas. Ja kun Taylor ilmoitti äänittävänsä uudestaan vanhat levynsä jotta saa oikeuden omiin kappaleihinsa ja omaan musiikkiinsa, hurrasin kovempaa.
Perjantaina 12. marraskuuta Taylor julkaisi omissa nimissään neljännen studioalbuminsa Redin, joka julkaistiin alunperin vuonna 2012. Ja minä hurraan taas vähän lisää. Mikään ei ole hienompaa kuin potkittu nainen, joka on löytänyt voimansa.
Red on aina sisältänyt mun ja monen muun mielestä Taylorin parhaan kappaleen, All Too Wellin. Red (Taylor’s Version) sisältää myös paljon odotetun 10-minuuttisen All Too Well -version. Ja on muuten hieno! (Olen senkin verran Taylor Swift -fani, että tiedän kenestä kappale kertoo.) Muutaman arkistojen aarteen lisäksi Taylor’s Versioniin on mahdutettu uutena kappaleena myös sydäntäsärkevä Ronan. Kehottaisin kaikkia vihaajia tutustumaan kappaleen tarinaan, mutta epäilen ettei Taylor enää jaksa välittää vihaajistaan. Joten en jaksa minäkään.
The haters gonna hate, hate, hate, hate, hate jne.
TAYLOR SWIFT FOREVER!
PS. Suositus myös Netflixin Taylor-dokkarille Miss Americana.
PPS. Perjantaisuunnitelmani:
LUE MYÖS:
