Kirjoitus on alun perin julkaistu 24.9.2020 Lilyssä.
Suosikkileffa: Eighth Grade (Netflix)
Kuva: Sony / Eighth Grade
Pieni leffasuositus. Netflixiin tuli muutama päivä sitten ihana Eighth Grade -elokuva. Se on valtavan hyvin tehty teinitytön kasvutarina, joka onnistuu kuvaamaan teini-iän epävarmuudet, ahdistukset ja kiusalliset hetket maagisen aidosti. Leffa imaisee takaisin yläasteelle. Ja näin 2000-luvun alun teinin näkökulmasta leffa imaisee myös sen seuraavan sukupolven yläasteelle, jossa epävarmuutta aiheuttavat kaiken muun lisäksi insta-tykkäykset ja muut some-hässäkät.
Pääosassa nähtävä Elsie Fisher tekee huikean hienon roolityön. Hänen esittämänsä ujo ja hiljainen Kayla kuulostaa ja näyttää aidolta teinitytöltä, ei miltään Hollywood-versiolta teinitytöstä. Tekee mieli sanoa Kaylalle, että kyllä se siitä, it gets better. Teini-ikä ei onneksi kestä koko elämää.
Eighth Graden käsikirjoittanut ja ohjannut Bo Burnham (synt. 1990) aloitti uransa muuten tubettajana ja koomikkona. Pisteitä siitä, kuinka aidosti hän on onnistunut kuvaamaan teinitytön sielunmaisemaa. Burnhamin on kerrottu ammentaneen elokuvaan omia kokemuksiaan ahdistuksesta ja paniikkihäiriöstä.
Eighth Grade on katsottavissa Netflixissä. Saattaa aiheuttaa ajoittain pientä myötähäpeää, mutta pienet nolot hetket taitavat nekin kuulua teini-ikään (ja elämään noin yleensä).
Kirjoitus on alun perin julkaistu 19.9.2020 Lilyssä.
Suosikkidokkarit: The Social Dilemma (Netflix) ja The Real Story of Paris Hilton (YouTube)
Kuva: Netflix
Tapa, jonka haluaisin kitkeä itsestäni pois: kännykän – tai siis lähinnä sosiaalisen median – turhanpäiväinen selailu. En liputa totaalikiellon puolesta, mutta voisin vähentää some-aikaani roimasti. Jättää putoamatta kaikkiin mahdollisiin YouTube-kuoppiin. Olla katoamatta Instagramiin ja ihan vieraiden tyyppien profiileihin. Rajoittaa Twitterin vain työkäyttöön. Poistaa Facebook-tili.
Tiedän, mitä askeleita pitäisi ottaa. Poistaa sovellukset puhelimesta, jättää puhelin makuuhuoneen ulkopuolelle, määrittää omat someaika-rajoitukset ja kellonaika, jolloin puhelinta ei enää saa käyttää. Tiedän tämän kaiken ja silti… silti puhelin jotenkin maagisesti päätyy käteen miljoona kertaa päivässä. Ensimmäinen asia, jonka teen aamulla ja viimeinen asia, jonka teen illalla on hyvin usein puhelimen selaaminen.
Katsoin Netflixin kehutun, Jeff Orlowskin ohjaaman The Social Dilemma -uutuusdokkarin (suom. Valvontakapitalismin vaarat). Se oli hyvä. Vaikuttava, silmiä avaava, pelottavakin. Kuuntelin puolitoista tuntia, kun asiantuntijat ja some-jättiläisten entiset työntekijät kertoivat ikäviä totuuksia siitä, kuinka sosiaalinen media ja internet manipuloivat meitä. Kuinka käyttäytymispsykologiaa opiskelleet kasvuhakkerit kehittävät uusia tapoja, jotta jatkamme selaamista mahdollisimman pitkään. Kuinka joudumme täysin tiedostamatta suostuttelun teknologian uhreiksi. Kuinka sosiaalinen media käyttää psykologiaa meitä vastaan, addiktoi ja aiheuttaa riippuvuutta. Aiheuttaa masennusta ja itsetunto-ongelmia, itsemurhiakin. Kuinka algoritmit ja tekoäly päättävät puolestamme, mihin ”totuuteen” uskomme. Kuinka olemme vain tuotteita matriisissa. ”If you’re not paying for a product, you’re the product”.
The Social Dilemma on kiistatta hyvin tehty dokkari, jossa nykyteknologian vaarat tuodaan vaikuttavasti esille. Minä haluan silti edelleen uskoa, että internetissä ja sosiaalisessa mediassa on paljon hyvääkin. Kuten blooperseja ja kissavideoita. Ja ystävyyttä, fiksuja ajatuksia ja sukulaisia, jotka löytävät toisensa somen avulla. Internet ehkä yrittää jakaa meitä omiin kupliimme, mutta kyllähän se myös tuo meitä yhteen. Sosiaalinen media aiheuttaa taatusti ulkonäköpaineita, mutta myös poistaa niitä, kun somevaikuttajat julkaisevat aitoja kuvia läpeensä filtteröityjen sijaan. Hyvää ja pahaa. Utopia ja dystopia samaan aikaan, sanotaan dokkarissakin.
En poistanut some-tilejäni dokkarin katsomisen jälkeen. Mutta olen sentään yrittänyt vähentää ärsyttävää ja turhanpäiväistä selaamista! Pakotan itseni miettimään sitä ikävää, minusta piittaamatonta tekoälyä, joka kontrolloi, manipuloi ja ohjailee kaikkea, mitä netissä teen. Tyrkyttää katsottavakseni kissavideoita. Ja blooperseja. Pudottaa YouTube-kuoppiin ja heittää perään tikapuiden sijasta lapion, jotta voin kaivautua syvemmälle.
The Social Dilemma (Valvontakapitalismin vaarat) katsottavissa Netflixissä… joka on sekin osaltaan syyllinen juuri siihen, mistä dokkari varoittaa.
PS. Kaiken tämän jälkeen on ehkä hieman pönttöä suositella sisältöä YouTubesta, mutta varaukseton suositus YouTubessa ilmaiseksi katsottavana olevalle The Real Story of Paris Hilton -dokkarille. Sekin käsittelee osaltaan internetin ja sosiaalisen median vaaroja. Ennen kaikkea se kertoo kuitenkin siitä, minkälainen nainen ”alkuperäinen influencer” Paris Hilton on bimbon julkisuuskuvansa ja kohuotsikoiden takana. Dokkari ottaa myös melko hurjan käänteen hänen lapsuutensa tapahtumiin.
Kirjoitus on alun perin julkaistu 7.9.2020 Lilyssä.
Suosikkisarja: The Boys (Amazon Prime)
Kuva: Prime Video
(TLDR: suositus Amazon Primen supersankariparodia The Boysille. Se on sekopäinen, verinen ja väkivaltainen, mutta samalla hauska, fiksu ja hyvin tehty.)
Tämä kirjoitus kaipaa pohjustuksen.
Joskus huhtikuun kieppeillä aloin katsoa Supernaturalia. Se oli oikein pätevä eristäytymisajan sarja: hauska, kummallisen koukuttava, fiksu ja paikoin yllättävän koskettavakin. Plus sitä oli kolmetuhatta jaksoa (=14 tuotantokautta). Kirjoitin tuolloin, kuinka Supernatural oli miljoona kertaa parempi kuin olin kuvitellut (edelleen samaa mieltä!). Tuossa kirjoituksessa kutsuin itseäni Supernatural-rookieksi. Nyt, viitisen kuukautta eteenpäin, en ole enää rookie. Nyt olen lähestulkoon pro ja ylpeä #SPNfamilyn jäsen. Nyt mulla on mielipide parhaasta kaudesta, parhaista jaksoista ja vaikka mistä muusta.
Tärkein mielipide: Dean Winchester on paras! Mitä fiktiivisiin tyyppeihin tulee, Dean Winchester sijoittuu hyvin korkealle mun suosikkilistalla. Poloinen piinattu sielu. Ollaan jopa siinä pisteessä, että olisin täysin valmis maksamaan rahaa jos se takaisi Dean Winchesterille onnellisen lopun. En kauhean paljon rahaa, sanotaan 10 euroa. Se on silti 10 euroa enemmän kuin olisin valmis maksamaan kenenkään muun fiktiivisen tv-sarjatyypin fiktiivisestä tv-sarjaonnesta.
Viimeisenä; Dean Winchesteriä esittää näyttelijä Jensen Ackles. Toivon hänellekin pelkkää hyvää, vaikuttaa vallan mainiolta tyypiltä.
Okei, pohjustukset pohjustettu.
Tuossa kolmisen viikkoa sitten päätin, että olin valmis viemään SPN-faniuteni uudelle tasolle. The Boys -tasolle. Tällä Amazon Primen supersankariparodialla ei noin ulkoisesti ole mitään tekemistä Supernaturalin kanssa, mutta koska olin jo lähes pro, tiesin paremmin. Supernaturalilla ja The Boysilla on yksi merkittävä yhteinen tekijä: Eric Kripke. Sama mies molempien sarjojen takana.
Katsoin yhden jakson. Se oli hyvä. Sekopäinen, mutta hyvä. Verinen, mutta hyvä. Paljon kirosanoja, paljon graafista väkivaltaa, ikävän paljon suolenpätkiä.
Kului pari tuntia. Sitten herra Ackles, arvon Dean Winchester, julkisti sosiaalisessa mediassa, mikä on hänen ensimmäinen roolinsa Supernaturalin jälkeen. Pienen ikuisuuden (=15 vuotta) kestänyt sarja on päättymässä ihan pian.
Se rooli? Soldier Boy. Sarjassa The Boys.
Kohtalon johdatusta, ajattelin luonnollisesti. Jos Dean hiton Winchester (hyvä on, Jensen Ackles) on mukana, voin kestää verta ja suolenpätkiä. Katsoin siis toisenkin jakson. Ja kolmannen. Ja koko ensimmäisen kauden. Siitäkin huolimatta, että Jensen Ackles hyppää remmiin vasta kolmannella kaudella, jota ei ole alettu vielä edes kuvaamaan.
En ole mikään kaikkein suurin supersankarifani. Marvel, DC… samaa kamaa kaikki mun päässä. Pidän kuitenkin The Boysista, jopa ilman Dean Winchesteriä. Ihan kaikille en kuitenkaan voi sitä suositella. Ne suolenpätkät… ensimmäisten reilun viiden minuutin jälkeen ymmärtää kyllä, miksi sarja on K18 ja miksi jokainen jakso alkaa varoitusteksteillä. Adult content, graphic language, graphic violence, nudity…
Sekopäinen sarja. Mutta hyvä. Ja hauska! Eikä ollenkaan pelottava, miinus suolenpätkät. Satiiria, parodiaa, mustaa huumoria, komediaa ja toimintaa, sanoisin.
The Boys pohjautuu Garth Ennisin ja Darick Robertsonin samannimiseen sarjakuvaan. Se kertoo supersankareista, jotka ovat kauniisti sanottuna kusipäitä. Sarjassa heitä kutsuttaisiin sillä ikävällä c-sanalla. Supersankaripahisten toisella puolella on The Boys, hyvikset ja sarjan oikeat sankarit, jotka ovat ottaneet missiokseen paljastaa millaisia narsistisia, supervoimiensa väärinkäyttäjiä supersankarit oikeasti ovat. Narsisti numero 1 on Homelander, Captain American parodiaversio. Pisteitä näyttelijä Antony Starrille, joka tekee Homelanderista yhden tämän hetken kammottavimmista ja kiehtovimmista tv-sarjapahiksista.
Kaiken sekopäisyyden ohella The Boys kritisoi varsin terävästi sankarikultteja, vallanpitäjien väärinkäytöksiä, korruptiota ja äärimmilleen vietyä kaupallistumista. Ei siis pelkästään suolenpätkiä! Feministisestä näkökulmasta sarja ei saa täysin puhtaita papereita, mutta onko tuo nyt edes yllätys, kun nimi on The Boys.
The Boys on katsottavissa Amazon Primessa. Toisen kauden ensimmäiset kolme jaksoa julkaistiin 4.9. ja uusi jakso tulee katsottavaksi aina perjantaisin. Kolmas kausi (=Dean Winchester -kausi) on tilattu.
PS. Yhtä ikävää supersankaria esittää Gossip Girlistä tuttu Chace Crawford. Ollaan melko kaukana Upper East Sidestä, Nate Archibald…
