Kirjoitus on alun perin julkaistu 20.1.2021 Lilyssä.
Suosikkisarja: Ted Lasso (Apple TV+)
Kuva: Apple TV
Ostin uuden puhelimen. Se maksoi luonnollisesti ihan liikaa, mutta ainakin muuan yhdysvaltalainen megayritys tarjosi kaupan päälle iloisen yllätyksen: vuoden ilmaisen kokeilujakson Apple TV+ -suoratoistopalveluun.
Tiesin tasan tarkkaan, mitä haluan katsoa sieltä: komediasarja Ted Lasson.
Ja hyvät ystävät, TED LASSO ON LOISTAVA!!! Vielä yksi huutomerkki: !
Paras sarja, jonka olen katsonut piiiiitkään aikaan. Jos mun olisi mahdollista Eternal Sunshine of the Spotless Mindittaa nämä loisteliaat kymmenen jaksoa päästäni ja katsoa koko homma uudestaan, tekisin niin.
Parastahan tässä on se, että sarjan ei pitäisi olla hyvä. Se kuulostaa paperilla superhölmöltä: amerikkalaisen jalkapallon valmentaja Kansasista, ylioptimistinen ja höppänä Ted Lasso (Jason Sudeikis), pestataan valmentajaksi lontoolaiseen valioliigajoukkueeseen. Ted ei tunne jalkapallon sääntöjä eikä ole koskaan valmentanut ammattilaisjoukkuetta. Mutta niin vain hänestä tulee fiktiivisen AFC Richmondin päävalmentaja.
Ted Lasson hahmo nähtiin ensimmäisen kerran jo vuonna 2013, tuolloin NBC:n valioliigamainoksessa. Eli kävi siis niin, että hassusta hittimainoksesta tuli seitsemän vuotta myöhemmin mainio komediasarja. Mitä?! Eihän niin pitäisi tapahtua.
Saturday Night Livestä tuttu Jason Sudeikis on luonut sarjan yhdessä Bill Lawrencen (Scrubs), Joe Kellyn ja Brendan Huntin kanssa. Viimeisenä mainittu kuuluu myös sarjan näyttelijäkaartiin, hän esittää Ted Lasson apuvalmentajaa – sitä joka on edes vähän perillä jalkapallon säännöistä ja taktiikoista.
Jotenkin maagisesti tämä porukka on onnistunut tekemään vitsistä sydämellisen, fiksun ja yllättävän koskettavankin komediasarjan. Hahmot, kuten AFC Richmondin äksy kapteeni Roy Kent (Brett Goldstein, joka on myös yksi sarjan käsikirjoittajista) ja tähtipelaajan tyttöystävä Keeley Jones (Juno Temple), eivät ole yksiulotteisia stereotyyppejä vaan yllättäviä, moniulotteisia ja aitoja. Sitä vain haluaa olla heidän puolellaan.
Hyvän mielen komedian ja hassun huumorin ohella sarja tarjoilee mieltälämmittäviä kasvutarinoita ja elämänviisauksia. Mitään ei tuputeta tai alleviivata, mutta jotenkin sitä vain tuntee itsensä vähän paremmaksi ihmiseksi jokaisen jakson jälkeen. Ihan taatusti on ihmisiä, joiden mielestä optimistinen Ted Lasso on ärsyttävä. Minä en kuulu siihen joukkoon, vaikka tunnettu silmien pyörittelijä olenkin. En pyöritellyt silmiäni lainkaan. Sen sijaan nauroin monta kertaa ääneen. Ja mahdollisesti vuodatin pari kyyneltä. Mahdollisesti.
Jos nyt on pakko jotain negatiivista nyhtää, niin sanotaan tämä: jos odottaa millään lailla realistista kuvausta Valioliigasta, jalkapallosta ja valioliigamanagerin arjesta, sellaista ei ole luvassa. Ja se on ihan ok, mutta ehkä ripaus enemmän futista olisi ollut ihan jees. Nyt pitää vain olettaa, että Ted oli jossain vaiheessa oppinut, mikä on paitsio.
Ted Lasson ensimmäinen tuotantokausi katsottavissa Apple TV+:ssa. Sarja on uusittu toiselle ja kolmannelle kaudelle.
PS. Koska olen SNL-fani ja Jason Sudeikis oli SNL:n monivuotinen käsikirjoittaja ja näyttelijä, kerrottakoon suosikkini Jasonin SNL-hahmoista. Se on tämä ikäviä uutistapahtumia kommentoinut paholainen.
Kirjoitus on alun perin julkaistu 10.1.2021 Lilyssä.
Suosikkivärilähetys: Bridgerton (Netflix)
Kirjoitus sisältää spoilerin Bridgertonin ensimmäisen kauden neljännestä jaksosta – tosin melko pienen ja harmittoman spoilerin.
Kuva: Netflix
Kunnianarvoisat ladyt ja herrat, allekirjoittanut skribentti tovi sitten katsastettua kauden verrattomimman värilähetyksen sai, muuan sarjan joka kantaa Bridgertonin nimeä. Tänä aikana, kun niin moni asia armaita seurapiirejämme jakaa, kaunis kiitos armollinen Netliximme, että tarjosit jotain, josta voimme olla yhtä mieltä; hyvin onnistunut miesyksilö on tuo Regé-Jean Page.
Tämän kynäilyn tarkoituksena ei kuitenkaan ole keskustella mainitusta Hastingsin herttuasta, vaan mitä kohteliaimmin nostaa esille tärkeä kysymys. Kenties koko Bridgertonin tärkein kysymys, jonka selvittääkseni olisin valmis vaikka kaksintaisteluun aamunkoitteessa.
Armolliset markiisit ja markiisittaret, kreivit ja kreivittäret: mitä herran tähden tapahtui sille timanttikaulakorulle, jonka kunnianarvoisa neiti Daphne Bridgerton, ensimmäisen veden timanttimme, Preussin prinssi Friedrichiltä vastaanotti???
Allekirjoittanut ei pääse yli tästä mysteeristä, joka on suuri kuin Lady Danburyn kartano.
Katsokaas oli prinssi Friedrich haltioissaan, kun neiti Bridgerton oli hyväksynyt kutsun saapua palatsiin. Palatsissa prinssi antoi neidille lahjan – timanttikaulakorun. Kovasti oltiin tekemässä prinsessaa meidän virheettömästä Daphnestamme. Oli iltamat – juuri leskeytyneen Lady Trowbridgen järjestämät. Sitten pieni ahdinko – Daphnen sydän sanoi, että herttua voittaa prinssin. Kiirehti Daphne ulos kartanosta, otti timanttikorun pois kaulastaan, jätti kaiteelle. Saapui paikalle herttua, tapahtui tekoja skandaalimaisia ja hyvyyden tuhoavia puutarhassa.
Varakreivi Bridgertonin keskeytettyä haureuden teon surusilmäinen Daphne palasi juhliin – kaula paljaana! Eikä kuultu timanttikaulakorusta enää yhtään sanaa kaunista. Minkä lie eksentrikon tai runoilijan taskuun päätyi. Miksei Lady Whistledown kirjoita tästä merkittävästä arvoituksesta? Ensimmäisen veden timantti hukkasi timanttinsa!
Yhden neuvon jos sallitte neiti Bridgertonille antavan.
Pidä nyt timanteistasi huolta hyvä nainen! Sanoi hän mitä kohteliaimmalla tavalla äänenpainoa lainkaan korottamatta kuten hyvin kasvatettu lady.
Adieu.
Bridgertonin ensimmäinen kausi katsottavissa Netflixissä. Syytä tulla toinen kausi, jotta tämä mysteeri ratkeaa.
Jälkikirjoitus: eräs pieni ekskursio kaiken tietävään Googleen opetti asian tärkeän: Britannian aateliset ylimmästä alimpaan: herttua (duke), markiisi (marquess), jaarli (earl), varakreivi (viscount) ja paroni (baron).
(mikä / milloin alkaa – jos julkaisupäivä tiedossa)
Inventing Anna / edit. 11.2.2022
Ensinnäkin: suositus toimittaja Jessica Presslerin kirjoittamalle New York Magazinen artikkelille How Anna Delvey Tricked New York’s Party People. Huima tarina – ja totta. Kun juttu on luettu, voi alkaa odottaa artikkeliin pohjautuvaa Inventing Anna -minisarjaa. Sitä odotellaan Netflixiin jossain vaiheessa vuotta 2021*. Artikkeli ja sarja kertovat Anna Delveyn, oikealta nimeltään Anna Sorokinin, tarinan. Häntä esittää sarjassa Ozarkista tuttu Julia Garner. Venäläistaustainen Anna muutti New Yorkiin vuonna 2013 ja päätyi osaksi kaupungin seurapiirejä… paitsi että hän ei ollutkaan mitä väitti olevansa. Eli rikas perijätär ja IG-tähti.
Inventing Anna on osa megatuottaja Shonda Rhimesin megasopimusta Netflixin kanssa. Julia Garnerin lisäksi sarjan näyttelijäosastolle on kiinnitettynä muun muassa Anna Chlumsky (Veep), Laverne Cox (Orange is the New Black) ja Katie Lowes (Scandal).
*2022.
Anatomy of Scandal / syksy 2021 edit. 2022?
Sarah Vaughanin samannimiseen menestysromaaniin pohjautuvan sarjan pääosassa nähdään Sienna Miller, Rupert Friend, Michelle Dockery ja Naomi Scott.
An insightful and suspenseful series about sexual consent and privilege set in London, kuvaa Netflix .
Olisi mukava leijua sillä, että olen lukenut kirjan, mutta se taisi mennä niin, että lainasin sen kirjastosta enkä koskaan oikeasti avannut kyseistä opusta kun jo piti palauttaa se. Noh, tässä on vielä aikaa, sarjan ennakoidaan näkevän päivänvalon syksyllä 2021. edit. noup, menee ainakin vuoteen 2022.
David E. Kelleyn tuottamasta Anatomy of Scandalista on suunniteltu antologiasarjaa, jossa yksi kausi keskittyisi aina yhteen skandaaliin. Eka kausi kertoo tämän mainitun lähdeteoksen tarinan.
Shadow and Bone / 23.4.
Sitten vähän ya-kirjasarjaan perustuvaa fantasiaa.
Leigh Bardugon Grishaverse-kirjoihin perustuvassa sarjassa nuorella sotilaalla ilmenee voima, joka voisi yhdistää maailman. Katalat tahot alkavatkin juonia häntä vastaan, kertoo Netflix.
On orpotyttöä, yliluonnollisia öttiäisiä, maagisia voimia, pahiksia… oletettavasti teinirakkautta ja ystävyyttä. Ja kauniita näyttelijöitä ja iso budjetti. Mikä voisi mennä pieleen?
Lupin / Netflix / 8.1.
Oceans 11 -tyyppistä, varkaiden puolella meininkiä.
Herrasmiesvaras Arsène Lupinin seikkailujen innoittamana Assene Diop (Omar Sy) päättää kostaa isänsä kokeman vääryydensen aiheuttaneelle varakkaalle suvulle.
Ranskalainen sarja, mutta Netflix on tietysti mennyt dubbaamaan sen myös englanniksi (varsin kökösti).
Katherine Heigl ja Sarah Chalke (kaksi entistä tv-lääkäriä!) ovat Tully ja Kate, ystävykset, joiden elämää seurataan kolmella vuosikymmenellä. Sarja perustuu Kristin Hannahin samannimiseen kirjaan. Teaserin perusteella vaikuttaa leppoisalta hyvän mielen sarjalta, mutta pieni googletus paljasti että luvassa on todennäköisesti myös surua ja tragediaa.
Yksi YouTube-kommentoija kirjoitti trailerin yhteyteen varoituksen: If it’s anything like the book, I’m not prepared to have my goddamn heart torn in two. Eli nenäliinat mukaan.
The Woman in the House / edit. 28.1.2022
Mustassa komediassa nainen luulee todistavansa murhaa. Totta vai ei? Pääosassa Kristen Bell.
Edit. lopullinen nimi: The Woman in the House Across the Street from the Girl in the Window.
Halston / 14.5.
Ewan McGregor on esittää julkkismuotisuunnitelija Halstonia elämäkerrallisessa minisarjassa. Ryan Murphyn sarjoja.
Ginny & Georgia / 24.2.
Gilmore Girls -tyyppistä äiti-tytär-draamaa pienellä mysteeri-twistillä.
Teinityttö Ginny (Antonia Gentry) ja hänen äitinsä Georgia (Brianne Howey) ovat olleet pakomatkalla jo vuosia. Nyt he haluaisivat asettua aloilleen, mutta Georgian menneisyys vaarantaa yrityksen, kertoo Netflix.
Kuulostaa ihan kiinnostavalta, mutta saatoin saada ihan pienen ikäkriisin kun Google kertoi, että tämän teinitytön äitiä näyttelevä Brianne Howey on samanikäinen kuin minä, 31. No, ei kai auta kriiseillä, faktaahan se on että Brianne ja minä voitaisiin olla 15-vuotiaan teinin vanhempia. Ja sarjassa Georgia on siis kolmekymppinen.
American Crime Story: Impeachment / FX+Netflix / ?
American Crime Story -antologiasarjan kolmas kausi keskittyy Clinton–Lewinsky scandaaliin. Siis yhteen maailman kuuluisimpaan salasuhteeseen, jossa osapuolina olivat eräs presidentti ja Valkoisen talon harjoittelija.
Monica Lewinsky on superinspiroiva tyyppi, joka jotenkin selviytyi tuosta 1990-luvun jättiskandaalista ehjin nahoin, huumorintaju ja empatiakyky tallella. En siis kestä lainkaan, jos hänen kustannuksellaan vitsaillaan (oli skandaalin aikaan vain parikymppinen nuori nainen). Impeachmentille annan mahdollisuuden tasan siksi, että Lewinsky on mukana sen tekemisessä tuottajana.
Sarja perustuu Jeffrey Toobinin kirjaan A Vast Conspiracy: The Real Story of the Sex Scandal That Nearly Brought Down a President. Monica Lewinskynä nähdään huippu Beanie Feldstein. Myös Ryan Murphyn sarjojen vakiokasvo Sarah Paulson on mukana.
Pandemia vaikutti sarjan kuvausaikatauluun melko paljon, kausi oli alun perin tarkoitus julkaista jo vuoden 2020 puolella. Nyt julkaisupäivä on vielä hämärän peitossa. Oletan, että tämäkin American Crime Story päätyy edeltäjiensä tavoin jollain aikavälillä Netflixiin.
The Serpent / BBC+Netflix / 2.4.
Tositarinaan perustuva murhaajajahti on saanut jo ensi-iltansa BBC:llä, Netflixiin minisarja tulee myöhemmin (edit. huhtikuussa). Sarjamurhaaja Charles Sobhraj’ta esittää Tahar Rahim. Ranskalaislähtöinen Sobhraj murhasi vähintään 12 ihmistä 1970-luvulla Kaakkois-Aasiassa. Hänet pidätettiin vuonna 1976.
Jenna Coleman esittää Sobhraj’n rikoskumppania Marie-Andrée Leclerciä.
Country Comfort / 19.3.
Ja koska lista on ollut täynnä melko synkkää kamaa, väliin lämmintä komediaa.
Aloitteleva kantrilaulaja löytää kaipaamansa yhtyeen aloittaessaan työt musikaalisesti lahjakkaan perheen lastenhoitajana, kertoo Netflix.
Pääosissa laulajanakin tunnettu Katharine McPhee (vai nykyään Foster?) ja Eddie Cibrian.
Kuvaillaan elämänmyönteiseksi koko perheen sitcomiksi, joten oletettavasti säästytään suurilta tragedioilta. Perheen äidistä ei tosin tietoa…
Edit. traileri julki. Buu taustanaurulle.
Maid / 1.10.
Draamakomediaa tähdittää tosielämän äiti-tytär-pari Andie MacDowell – Margaret Qualley.
Perustuu löyhästi Stephanie Landin omaelämäkerralliseen teokseen Maid: Hard Work, Low Pay, and a Mother’s Will to Survive.
Yksinhuoltajaäiti Alex (Qualley) ryhtyy kotisiivoojaksi rahapulan iskiessä. Ja oletettavasti jotain muutakin.
Colin in Black & White / 29.10.
Amerikkalaisen jalkapallon pelaajan ja aktivistin Colin Kaepernickin elämään perustuvassa draamasarjassa seurataan Kaepernickin (sarjassa Jaden Michael) lukiovuosia. Hänen adoptiovanhempia Teresa ja Rick Kaepernickiä esittää sarjassa Mary-Louise Parker ja Nick Offerman. Taustalla ohjaaja Ava DuVernay.
Brand New Cherry Flavor / 13.8.
Minisarjassa Rosa Salazar esittää Lisa Nova -nimistä, elokuvaohjaajan työstä unelmoivaa nuorta naista. Tämä yhdistettynä 1990-luvun Los Angelesiin ja ”mieltä mullistavaan, yliluonnolliseen kostoretkeen”.
Pohjautuu Todd Grimsonin kulttikauhuteokseen.
Pieces of Her / edit. 2022?
Karin Slaughterin samannimiseen kirjaan pohjautuvassa minisarjassa on salattu identiteetti, ammuskelu, mysteeri, äiti ja tytär, salaisuuksia ja pakomatka.
Toni Collette esittää salatun menneisyytensä kanssa kipuilevaa äitiä Laura Oliveria. Tytär Andy Oliverin roolissa nähdään Bella Heathcote. Kuvausten on kerrottu alkavan tammikuussa 2021, joten voi olla, että julkaisu painuu ensi vuoden puolelle. Pandemian armoilla.
Edit. ei nähty vielä vuonna 2021. Julkaisuajankohta ei tiedossa.