Kategoriat
Ajattelin tänään Oma elämä Urheilu

Hyvä fani, nolo fani

Kirjoitus on alun perin julkaistu 30.9.2023 Lilyssä.

Suosikkiasia: Fanius. Kaikenlainen fanius.

Heitän nyt itseni bussin alle kertomalla, että mulla on aiemmin ollut aivan pönttöjä ajatuksia faniudesta.

Olen ajatellut, että fanius on asia jota voi arvottaa. Että yhdenlainen fanius on parempaa kuin toisenlainen fanius. Lähinnä: että jalkapallofanius — periaatteessa kaikki joukkueurheilufaniudet mutta mun kohdalla jalkapallofanius — on parempaa faniutta kuin mikään muu fanius. Että on hienompaa, jalompaa, arvostettavampaa, fiksumpaa fanittaa Arsenalia, Helmareita, Leijonia tai KTP:tä kuin Taylor SwiftiäZendayaaThe Summer I Turned PrettyäStar Warsia tai Blackpinkiä. Tai mitä hyvänsä ”höttöä” (sana, jonka viljelemisestä mun pitäisi käydä kriittinen keskustelu itseni kanssa).

Kuinka ankea ajattelumalli. Ihan kuin ihmisille rakkaita juttuja voisi laittaa tärkeysjärjestykseen, ja julistaa toiset faniuden kohteet sosiaalisesti hyväksyttäviksi ja toiset noloiksi. Ekstrapöntöksi aiemman ajattelumallini tekee se, että A) olen aina rakastanut molempia, urheilua ja popkulttuuria ja B) olen kirjoittanut gradun faniudesta, joten mun pitäisi tietää paremmin. Ilmeisesti en sisäistänyt teoreettista viitekehystäni.

Olen kirjoittanut graduuni, kuinka ”oikeita” tapahtumia seuraavat (mies)urheilufanit ovat historiallisesti olleet statukseltaan korkeammalla kuin kuviteltuja ja halveksittuja saippuasarjoja seuraavat (nais)fanit. Minä olen kaikessa feminismissäni tiennyt, että faniuden kuviteltu arvoasteikko mukailee monin paikoin sukupuolisia stereotyyppejä — ja sitten mielessäni hyväksynyt sen samaisen arvoasteikon. Buu, menneisyyden Maisa! Ankeaa pick me girl -toimintaa.

Näin se on jostain hiton syystä (sisäistettyä misogyniaa?) mennyt vinksahtaneessa mielessäni:

(Stereotyyppisesti maskuliininen) jalkapallofanius: vakavaa, jaloa, ikuista, todellista. Olet osa jotain itseäsi suurempaa, olet aktiivinen toimija, olet kahdestoista kenttäpelaaja, olet osa meitä, osa Pohjoiskaarretta, osa Goonereita, osa Keltaista seinää. Joukkueen logo on sydämesi päällä. Arsenal forever! Tietysti tiedät jokaisen yksityiskohdan suosikkijoukkueestasi. Hienoa! Olet hyvä fani.

(Stereotyyppisesti feminiininen) popkulttuurifanius: höpsöä, poptähtiin rakastuvia kirkuvia teinityttöjä, ei hienoa, ei jaloa, ei ikuista — vaan hetkellistä ja ohimenevää. Obsessiivista, turhaa. Olet passiivinen toimija, objekti, joka olemassa ainoastaan subjektin kautta. Jos me on olemassa, se on illuusio, ei todellista. Miksi tiedät jokaisen yksityiskohdan suosikkinäyttelijästäsi? Outoa. Olet nolo fani.

Aina kun jossain kirjoitetaan vaikka Harry StylesinBTS:n tai Taylor Swiftin superintohimoisista, valtavan isoista ja vaikutusvaltaisista fandomeista, joukko tympeitä miehiä (sori stereotypisointi, mutta let’s face it, yleensä he ovat miehiä) ryntää kommenttikenttään pyörittelemään päitään koska ”arghh tämä ei ole minua varten mutta kuulkaa mielipiteeni, en tajua tätä joten se on oltava tyhmää ja turhaa, Kanye made her famous, olette noloja, miten kehtaatte innostua asioista, hiton kultti, basic bitch, kuinka cringeä, hahahahaha, tuo ei ole oikeaa musiikkia, hän ei osaa laulaa, kaikki kappaleet kuulostavat samalta, siis miten joku maksaa noin paljon konserttilipuista?”

Sitten ne samat tympeät miehet käyttävät tuhansia euroja kausikortteihin, huutavat 90 minuuttia tv-ruudulle, pukeutuvat paitoihin joiden selässä on toisen miehen nimi, tatuoivat suosikkijoukkueensa logon käsivarteensa, vittuilevat Twitterissä 24/7 ja hajottavat huonekaluja kun pallo menee väärään maaliin.

En halua demonisoida urheilufaneja — minähän olen sellainen itsekin — mutta camoon! Ainoa ero jalkapallofanin ja Taylor Swift -fanin välillä on se, että valtaosa Taylor Swift -faneista on tyttöjä ja naisia, ja maailma rakastaa trivialisoida tyttöjen ja naisten kiinnostuksenkohteita. Koska jos se on kimaltavaa ja vaaleanpunaista, se ei ilmeisesti voi olla samalla tärkeää ja merkityksellistä. Ei, vaikka Swiftiet pystyisivät  todennäköisesti kaatamaan hallituksia, jos oikeasti yrittäisivät.

Pitäkää kasuaali misogynianne. Koskee myös sinua, menneisyyden Maisa — muka-feministi, joka punavalkoisesta norsunluutornistasi salaa arvostelit teinityttöjä, jotka leiriytyivät Olympiastadionin eteen ennen One Directionin keikkaa. Not like other girls, eh? Idiootti.

Aika, itsetutkiskelu ja kaikki oikeat feministit onneksi opettivat pois vinksahtaneista ajatusmalleista. Ja ehkä vähän tämä blogikin; olen saanut vapaasti intoilla sarjoista ja musiikista ja hassuista YouTube-videoista ja fanittaa Tayloria, New Girliä ja romanttisia komedioita. Tiedän varsin hyvin, että välillä (ehkä melko useinkin) olen itse syyllistynyt siihen, mitä olen tässä kirjoituksessa arvostellut: olen trivialisoinut stereotyyppisesti naisille suunnattuja kirjoja ja sarjoja, pyöritellyt silmiäni rom comeille — ja käyttänyt jatkuvasti sitä höttö-sanaa, koska ilmeisesti mulla on kaikesta itsetutkiskelustani huolimatta tarpeen vähätellä popkulttuuriin liittyviä kiinnostuksenkohteitani. En minä koskaan kutsuisi Arsenalia hötöksi.

Kukaan ei kai ole täydellinen. Vannon silti, että silmien pyörittelyni ja vitsailuni ei koskaan kohdistu faneihin ja fandomeihin. Faniuden kohteeseen ehkä, faneihin ei koskaan. Minä fanitan faneja ja faniutta — siis kaikenlaista faniutta, aidosti. En enää ajattele, että olen pyhässä jalkapallofaniudessani parempi ihminen kuin ne One Direction -teinitytöt Olympiastadionilla. Nyt minä ajattelen, kuinka siistiä, että ihmisillä — teinitytöillä, nuorilla tyypeillä, milleniaaleilla, keski-ikäisillä, miehillä, naisilla —  on tärkeitä ja rakkaita juttuja, joihin he suhtautuvat intohimolla. Oli se juttu sitten poptähti, roolipelit tai jalkapallojoukkue. Tai kaikki niistä.

Pidä mistä pidät, fanita mitä fanitat äläkä anna tympeiden tyyppien tympeiden mielipiteiden pilata iloa ja innostuneisuuttasi.

Kuten ystävämme Taylor sanoisi: ”The worst kind of person is someone who makes someone feel bad, dumb or stupid for being excited about something”.

PS. Hei tympeä tyyppi, seuraavaksi kun näet Instagram-videon tytöistä Taylor Swiftin konsertissa ja koet pakottavaa tarvetta irvailla, vähätellä ja pyöritellä silmiäsi — maybe don’t. Tiedän, että kuvittelet kaiken olevan sinua varten, mutta SE EI OLE SINUA VARTEN. Jatka skrollaamista ja anna muiden pitää hauskaa.

PPS. Urheilukuplani ulkopuolella on taatusti paljon jengiä, joiden mielestä urheilufanit ovat alinta pohjasakkaa. Että se on urheilufanius, joka on noloa, höpsöä ja turhaa. Olkoon se toinen tarina. Tietäkää silti, että olen aina valmis puolustamaan urheilua ja urheilufaneja.

LUE MYÖS:

Kategoriat
Hassua Leffat Suosittelen

Leffat, jotka toimivat aina

Kirjoitus on alun perin julkaistu 11.6.2023 Lilyssä.

Suosikkileffat: ikisuosikit

Tiedättekö ne leffat, jotka tulevat tasaisin väliajoin telkkarista ja jos huomaat niiden tulevan, on jätettävä telkkari auki ja katsottava kyseiset leffat? Tai ne leffat, joita päädyt katsomaan miljoonatta kertaa, kun olet ensin selannut kaikki mahdolliset suoratoistopalvelut, mutta et ole muka löytänyt mitään kiinnostavaa, uutta katsottavaa?

Minä luulen, että 95 prosenttia katsomistani leffoista on tällaisia leffoja. Siis niitä hyväksi havaittuja ikisuosikkeja, katson uudestaan ja uudestaan -leffoja, joiden vuorosanat osaan ulkoa. Vähemmän yllättäen olen tyyppi, joka tilaa ravintolassa aina samaa ruokaa. Ja valitsee aina samoja irtokarkkeja. 😀

Nämä ovat mun uudestaan ja uudestaan, telkkari jää päälle -leffat:

(Olen pahoillani, että lista huutaa milleniaali, joka on elänyt lapsuutensa ja nuoruutensa ysärillä ja 2000-luvun ekalla vuosikymmenellä.)

Ansa vanhemmille (1998)

Kyllä löytyi VHS, kyllä leikittiin leffan juoni barbeilla, kyllä oli oma salainen kädenpuristus kaverin kanssa, kyllä on se leffa, jonka liitän kaikkein eniten lapsuuteeni, kyllä olen nähnyt leffan about kolme miljoonaa kertaa.

10 Things I Hate About You (1999)

Tajusinkohan kaikki Shakespeare-viittaukset lapsena? Veikkaan että en.

Mean Girls (2004)

Klassikko! Odotan innolla / kauhulla tulevaa Mean Girls: The Musical –leffaa. Musikaalin kappaleet ovat timanttia. Oikeasti, jos koskaan tarvitset loisteliaan dramaattista musiikkia elämääsi, suosittelen Mean Girls -musikaalin soundtrackia Someone Gets Hurt, Apex Predator, World Burn, Revenge Party, I’d Rather Be Me… bangereitä kaikki!

Ota kiinni jos saat (2002)

Leffat, jotka perustuvat tositapahtumiin ja joissa on onnellinen loppu? Täydellistä.

Taru sormusten herrasta -trilogia (2001-)

Miinus Sam ja Frodo -kohtaukset koska ovat minusta tylsiä.

Ikuisesti sinun (1998)

Aaah, minä rakastin / rakastan tätä leffaa!! Lapsena mulla oli se nauhoitettuna VHS:llä. Suuri aarteeni, tuo kasetti. Mitähän sille tapahtui? Huhut kertovat, että Ever After löytyy Disney plussasta?? Voisin rikkoa Disney+ -lakkoni* pelkästään tämän leffan vuoksi.

*Lakko = et tarvitse lisää suoratoistopalveluita, M!

Coyote Ugly (2000)

Kysymys: oliko tämä ihan ok leffa 12-vuotiaalle?

Set It Up (2018)

Uudempaa, aikuisiän kamaa. Päädyn katsomaan about kerran vuodessa ja olen aina että ”ihmiset, tehkää lisää tällaisia hyviä uusia  rom comeja”.

27 Dresses (2008)

Siis tästä leffasta on aivan turhaan tullut vitsi. Sanokaa mitä sanotte, just pätevä rom com! Sitä paitsi James Marsden on parempi kuin kaikki Hollywoodin chrisit yhteensä.

Ylpeys ja ennakkoluulo (2005)

You’ll always be Mr. Darcy to me, Matthew Macfadyen.

Okei, myönnetään: katsoin Ylpeys ja ennakkoluulon pari päivää sitten (tämä kirjoitus lähti siitä), ja ihan vähän Tom Wambsgans välkkyi ajatuksissani. Ei hyvällä tavalla.

Billy Elliot (2000)

Itkenkö joka kerta siinä lopussa, kun Billyn isä ja veli tulevat katsomaan Joutsenlampea? Kyllä, kyllä itken.

Fun fact! Aikuista Billy Elliotia näytellyt Adam Cooper on tanssija, joka esiintyi tosielämässäkin leffassa vilahtaneen Matthew Bournen Joutsenlammen pääroolissa.

Titanic miinus jäävuori koska noup (1997)

Titanic tulee tietysti telkkarista tasaisin väliajoin. Jos satun huomaamaan, laitan telkkarin päälle, mutta lopetan aina jäävuoreen. Aina.

Jali ja suklaatehdas (2005)

Annan ikuisesti pisteitä lempeälle kioskisedälle.

Blondin kosto (2001)

”I’ll show you how valuable Elle Woods can be” on yksi niistä leffavuorosanoista, joita siteeraan tasaisin väliajoin. Tai siis tässä tapauksessa vähän muokattuna, luonnollisesti vaihdan Ellen nimen paikalle oman nimeni. Asiaan kuuluu, että päässä alkaa soida I’m not Your average type of girl / I’m gonna show the world the strength in me / That sometimes they can’t see…

Die Hard (1988)

Hans Gruber, olet suosikkipahikseni. Ho ho ho.

How To Lose a Guy in 10 Days (2003)

Olen pahoillani, että milleniaalin lisäksi tämä lista huutaa basic bitch.

Amélie (2001)

Tämäkin on melko basic bitchiä, mutta sentään ranskalainen. 😀

Anna palaa (2000)

I said: brr… it’s cold in here there must be some Clovers in the atmosphere……. ja nyt tuo soi päässäni koko illan.

LUE MYÖS:

Kategoriat
Sarjat Suosittelen

17 sarjatärppiä lokakuuhun 2022

Kirjoitus on alun perin julkaistu 4.10.2022 Lilyssä.

Suosikkiasia: sarjat!

Kuvat: Amazon Prime, Hulu, Apple TV+, Netflix

Lokakuu. Hyvä sarjakuukausi jos pidät kaikesta pelottavasta kamasta. Huono sarjakuukausi, jos yrität kirjoittaa sarjablogia mutta vihaat kaikkea pelottavaa kamaa.

Listani perusteella myös hyvä sarjakuukausi Netflixin käyttäjille, mutta toisaalta eivätkö ne kaikki ole? Määrä korvaa laadun ja sitä rataa.

Mikä / mistä / milloin alkaa

Uutuussarjat

The Bear / Disney+ / 5.10.

The Bear täytti mun Twitter-seinän viime kesänä, kun se julkaistiin Hululla. Ilmeisen hyvä draamakomedia. Lopetin Shamelessin ehkä kolmannen kauden jälkeen, mutta The Bearia tähdittävän Jeremy Allen Whiten Lip oli yksi sen parhaista osista.

”The Bear seuraa Carmen ”Carmy” Berzattoa), fine dining -ravintolamaailman nuorta kokkia, joka tulee kotiin Chicagoon pitämään perheensä The Original Beef of Chicagoland – voileipäbaaria sydäntäsärkevän kuolemantapauksen jälkeen”.

Katsoisin, jos olisi Disney+. Sarja on uusittu toiselle kaudelle.

Glitch / Netflix / 7.10.

Mun pitäisi katsoa enemmän k-draamoja. On kaikkea mielenkiintoista ja uniikkia, kuten tämä Glitch:

”Nuori nainen ryhtyy tutkimaan poikaystävänsä äkillistä katoamista UFO-harrastajan kanssa ja törmää hurjaan salaliittoon”.

The Midnight Club / Netflix / 7.10.

Kappas,taas yksi Mike Flanaganin (The Haunting of Hill HouseThe Haunting of Bly ManorMidnight Mass) sarja, jota en uskalla katsoa.

”Saattohoitolaitoksen kuolemansairaat teinit tekevät hyytävän sopimuksen, jonka mukaan ensin kuolevan on lähetettävä viesti haudan takaa”.

Little Women / Netflix / 8.10.

Olin kehittämässä jotain näppärää läppää Marchin sisaruksista ja Louisa May Alcottista ja siitä, kuinka Netflixin k-draama onkin jotain ihan muuta kuin mihin nimi viittaa, mutta sitten googletin sarjan. Ja ainakin ystävämme Wikipedia kertoo sen pohjautuvan 1800-luvun klassikkoon. What’s on Netflix puolestaan tituleeraa sitä ”Louisa May Alcottin rakastetun romaanin moderniksi mukaelmaksi”.

Ilmeisesti kovin löyhä mukaelma?

”Ainaisesta rahapulasta kärsivä sisarkolmikko sotkeutuu salaliittoon, jossa on mukana varakkaita ja vaikutusvaltaisia. He eivät voi luottaa kuin toisiinsa”.

Hei, molemmissa on sisaruksia! Ehkä se riittää?

Jos unohdetaan Louisa May Alcott, niin tämä tuore Little Women itse asiassa vaikuttaa trailerinsa perusteella oikein mielenkiintoiselta.

Candy / Disney+ / 12.10.

”Candy Montgomery on kotiäiti, joka tekee kaiken oikein – hänellä on hyvä aviomies, kaksi lasta ja mukava koti. Mutta kun yhdenmukaisuuden paine kasvaa liian suureksi, hänen tunteensa purkautuvat vapaudenkaipuuta uhkuvana käytöksenä. Candyn mitta tulee täyteen, kun häntä käsketään vaikenemaan – tappavilla seuraamuksilla”.

Tai vaihtoehtoisesti se sarja, jossa on Jessica Biel peruukissa.

The Playlist / Netflix / 13.10.

2020-luvun huipentuma? Netflix tekee minisarjan Spotifysta. Ei kai siinä. Olenkin silloin tällöin pohtinut, että miten ruotsalaiset — tietysti ruotsalaiset! — pystyivät noin vaan muuttamaan koko globaalin musiikkibisneksen.

The Watcher / Netflix / 13.10.

Pelottavaa kamaa! The Watcherissa pelottava kama yhdistyy varsin nimekkääseen näyttelijäkaartiin: Naomi WattsBobby CannavaleJennifer CoolidgeMia Farrow

”Pahaenteisiä kirjeitä, outoja naapureita ja pelottavia uhkauksia. Perhe muuttaa unelmiensa kotiin lähiössä mutta huomaakin perineensä painajaisen”.

Vaikuttaa trailerinsa perusteella oikein kiinnostavalta ja koukuttavalta. Perustuu tositapahtumiin ja kaikkea. Mutta sitten taas… noh, arvostan yöuniani.

Shantaram / Apple TV+ / 14.10.

Gregory David Robertsin samannimiseen elämäkertateokseen pohjautuvassa draamatrillerissä australialainen pankkiryöstäjä pakenee Intiaan.

”Vankikarkuri Lin Ford pakenee 1980-luvun Bombayn vilkkaille kaduille toivoen katoavansa sinne. Lääkitessään kaupungin köyhiä ja kaltoin kohdeltuja Lin löytää odottamattoman rakkauden, yhteyden ja rohkeuden pitkällä tiellä pelastukseen”.

Pääosassa Charlie Hunnam.

From Scratch (suom. Uusi alku) / Netflix / 21.10.

Rakkaustarina! Hoi Netflix, luulin ettette saa julkaista sellaisia lokakuussa. Jossain julkaisukokouksessa joku sankarini varmaan nosti kätensä ylös ja oli että ”hei kaverit, ehkä meidän pitäisi julkaista joku leppoisa hyvän mielen sarja myös koska entä se kohderyhmä joka vihaa kauhua?”

Zoe Saldañan tähdittämä minisarja perustuu Tembi Locken muistelmateokseen From Scratch: A Memoir of Love, Sicily, and Finding Home.

The Peripheral / Amazon Prime / 21.10.

En tiedä miksi, mutta Chloë Grace Moretz on niitä julkkiksia, joille toivon kaikkea hyvää. Siis tietysti toivon useimmille hyvää, mutta jostain syystä olen erityisesti Chloë Grace Moretzin puolella. Johtuukohan se siitä, että hän on ollut lapsitähti? Niin tai näin, hänen tähdittämänsä The Peripheral on Westworldin luojien Jonathan Nolanin ja Lisa Joyn tuottama scifisarja, joka pohjautuu William Gibsonin samannimiseen romaaniin.

Guillermo Del Toro’s Cabinet of Curiosities / Netflix / 25.10.

Ja kappas vaan, lisää pelottavia sarjoja joita minä en uskalla katsoa. Guillermo Del Toron kauhuantologia ”sisältää kahdeksan tarinaa irvokkaista painajaisista”. Cool cool cool, not watching.  Tuo trailerin pysäytyskuva on jo tarpeeksi kamala.

The Devil’s Hour / Amazon Prime / 28.10.

Joo joo, ex-Tohtoreita (Peter Capaldi), psykologinen trilleri ja sarjamurhaajia, mutta sivuroolissa on Phil Dunster, ja haluan hänellekin pelkästään hyviä asioita. Olen edelleen pöyristynyt, että Ted Lasson miljoonasta Emmy-ehdokkuudesta huolimatta hän ei ole vielä ollut henkilökohtaisesti ehdolla Jamie Tarttin roolistaan. Pidän Brett Goldsteinista (suositus hänen podcastilleen Films To Be Buried With) ja Roy Kentistä, mutta olisin antanut kakkoskauden sivuosa-Emmyn Philille. Vastasi koko viime vuoden koskettavimmasta sarjakohtauksesta, eikä ollut edes ehdolla. Tämähän ei liity mitenkään Amazon Primen Paholaisen tuntiin (”Lucy herää joka yö tasan kello 3.33. Missään hänen elämässään ei ole ollut järkeä pitkään aikaan. Mutta vastaukset ovat jossain, julman murhien sarjan lopussa”) mutta piti saada sydämeltä. Eli tiivistettynä: Emmyjä Phil Dunsterille!

Jatkuvat sarjat

Avenue 5, kausi 2 / HBO Max / 11.10.

Tämä on sarjassamme ”katsoiko joku ykköskauden, miten hitossa tämä sai jatkoa, en ole kuullut kenenkään puhuvan tästä??!” (Mutta siis oikeasti: onko joku katsonut Avenue 5:n, kannattaako siihen tuhlata aikaansa?)

Derry Girls, kausi 3 / Netflix / 7.10.

Halleluja, vihdoinkin! Arkistojen mukaan olen huhuillut kolmoskauden perään syyskuusta 2019 lähtien. Lainaan vuoden 2019 itseäni re Derry GirlsTaikaa koko sarja sanon minä. Olisihan se ollut ihan kiva, jos kolmoskausi olisi tullut vähän nopeammin, mutta toisaalta tulee just oikeaan aikaan. Koska maailmantilanne on arrgghhwdcvmexgfgjeragnfnxgezax. Joten pitäkää tunkkinne, perjantaina 7.10. minä aion ostaa irtsareita, katsoa koko illan Derry Girlsiä ja piiloutua kaikelta ikävältä.

Acapulco, kausi 2 / Apple TV+ / 21.10.

Olenko huudellut tarpeeksi, että Applen Acapulco on hurmaava tapaus? Huutelen lisää: katsokaa Acapulco, se on ihana, sydäntä lämmittävä hyvän mielen komedia täynnä värejä ja hauskaa säätöä. Taisin joskus kirjoittaa, että heittäisin iPhoneni seinään, jos sarjaa ei uusittaisi kakkoskaudelle. Nyt mun ei tarvitse tehdä sitä! 😀

Big Mouth, kausi 6 / Netflix / 28.10.

Tämäkin jatkuu.

The White Lotus, kausi 2 / HBO Max / 31.10.

Minähän olen sanonut, kuinka en oikein pitänyt White Lotusin ykköskaudesta… mutta aion katsoa kakkoskauden, koska siinä on Aubrey Plaza. Anything for Aubrey.

PS. Edelleen nolla minuuttia katsottuna House of the Dragonia ja Mahtisormuksia. Pitäisiköhän mun lopettaa uskottelemasta itselleni, että vielä minä aion ehtiä junaan?