Kategoriat
Hassua Leffat Musiikki

Erään romanttisen komedian anatomia: puuttuvaa kemiaa ja silmien pyörittelyä

Kirjoitus on alun perin julkaistu 6.5.2021 Lilyssä.

Suosikkiasia: romanttiset komediat

Spoiler alert: kirjoitus sisältää juonipaljastuksia Netflix original -elokuvasta, loisteliaasta rom comista Falling Inn Love (2019). 

Kuva: Netflix

Erään romanttisen komedian anatomiassa tällä kertaa….

drum roll, please…

Falling Inn Love!

Netflixin original-leffa vuodelta 2019. Pääosissa Christina Milian ja Adam Demos.

Okei ennen kun katson sekuntiakaan… mitä kappaleita Christina Milianilla on, joita tiedän? Ihan taatusti on jotain.

AM TO PM! Kyllä! It still slaps, kuten nykynuoriso sanoisi. 2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen oli loistavaa aikaa musiikillisesti, sanokaa mitä sanotte.

……….

……….

Ja noin puoli tuntia myöhemmin…

Terveisiä 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun R’n’B -kuopasta. Suosittelen vierailemaan. Christina, AmerieMyaAshantiDestiny’s ChildSugababesCiaraTLCAaliyah… LOISTAVAA AIKAA MUSIIKILLISESTI! Aaliyahin (rip) Try Again on esimerkiksi ikoninen.

Mutta asiaan. FALLING INN LOVE.

Netflix kertoo tutkimuskohteestamme seuraavaa: ”Toimitusjohtaja voittaa Uudessa-Seelannissa sijaitsevan majatalon ja jättää kaupungin tomut taakseen remontoidakseen rähjäisen kiinteistön komean rakennusmiehen avulla”.

Eli se on Falling INN kahdella ännällä koska inn niinku majatalo. Cute.

Okei arvauksia peliin. Minä veikkaan, että komea rakennusmiehemme ei voi ensin sietää toimitusjohtajaamme, koska tämä on takakireä nirppanokka. Ja toimitusjohtajamme mielestä rakennusmies on sivistymätön pönttöpää. Sanoisin myös, että toimitusjohtaja on burnoutin partaalla oleva ison pörssiyrityksen pomo, joka Uudessa-Seelannissa tajuaa MIKÄ ON OIKEASTI TÄRKEÄÄ.

Let’s go!

(HUOM. TÄMÄ TARPEETTOMAN PITKÄ KIRJOITUS SISÄLTÄÄ MELKO LAILLA KOKO ELOKUVAN JUONEN TIIVISTETTYNÄ MUKAHAUSKOIHIN, SARKASTISIIN LÄPPIIN. ELI VAHVA SPOILER ALERT.)

Gabriela Diaz (Christina Milian). Toimitusjohtamme. Hyvää pataa kahvikärryn miekkosen kanssa. Vaikuttaa herttaiselta, ei lainkaan takakireältä.

Okei inhottavia mieskollegoita, jotka kohtelevat Gabrielaa hyvin tympeällä tavalla ja naureskelevat päälle. Gabby, olen sun puolella! Anteeksi että oletin sinun olevan takakireä nirppanokka!! Mene sinne Uuteen-Seelantiin rakastumaan komeaan rakennusmieheemme! Fuck those dudes!

Mieskollega numero ykkösen nimi on Chad. Chäääd. Chad on universaali inhottavan leffamiehen nimi.

You suck, Chäd!

En ihan jaksanut keskittyä siihen, mikä firma tässä oli kyseessä. Jotenkin aurinkoenergiataloihin liittyi.

Ja siis anteeksi nyt vaan, mutta jos Gabby on toimitusjohtaja niin mitä hittoa kaiken maailman chadit ja kylet hyppivät varpaille? Onkohan Netflixin kuvailussa virhe, Gabzimme ei vaikuta paikan pomolta?

Okei G:llä on oikein pätevältä vaikuttava poikaystävä. Mitä vikaa tässä tyypissä on? Veikkaan että petti.

Ööö unohtakaa äskeinen, poikaystävä sucks myös. Ei halua että G syö leipää (hirviö!) plus sitoutumiskammoinen pönttöpää. YOU SUCK, POIKAYSTÄVÄ MIKÄ LIE. (Dean, nimi on Dean. Who cares.)

Joogakohtaus, jossa G avautuu ystävälleen siitä, että Poikaystävä mikä lie sucks. Rasti ruutuun, täydellisen kliseinen rom com -hetki. Katsotaan kauan kestää ennen kuin joogaohjaajalta tulee shhhh G:n ja ystävän suuntaan. … ja siihen meni ehkä kolme sekuntia.

Itse asiassa kun nyt mietin, niin hiton itserakasta meininkiä. Eivät yhtään ajattele muita joogatunnille tulleita. Saat kolme miinuspistettä, Gabriela. Pidän sinusta mutta shut up and yoga.

Ollaan btw San Franciscossa. Oikein pätevä rom com -kaupunki.

Ou nou, G:n firman sijoittajat feidasivat, firma nurin. Edelleen olen sitä mieltä, että ei G mikään toimitusjohtaja ollut. Netflix, tiedoissanne on virhe!

Nyt Gabriela yrittää löytää uutta työtä. Ei onnaa.

G ehdottaa, että hän ja Poikaystävä mikä lie muuttaisivat yhteen, voisi sitten freelanceroida kotitoimistolta käsin.

Poikaystävä mikä lie: Muuttaa yhteen??? Gabriela: Niin, on kulunut 2,5 vuotta. PML: Blaa blaa blaa, mutta asiat ovat nyt hyvin. Blaa blaa blaaa. Tiedät että rakastan sinua blaa blaa blaa. Mutta tarvitsen tilaa blaa blaa blaa. G: TÄMÄ ON LOPPU.

Yaaas, Gabz!

Okei vähän pitää silti itkeä eroa.

Nyt G osallistuu kisaan, jossa voittaa sen majatalon. Kisaan osallistutaan kirjoittamalla perustelu, miksi pitäisi voittaa. Sydänsuruissaan rypevä G ottaa vähän lisää viiniä ja on että fuck yeah, minä haluan voittaa majatalon Uudesta-Seelannista. Aamulla ihan-pian-majatalon-omistaja-Gabriela ei muista että mitä sitä onkaan viinin voimalla menty tekemään. Menty voittamaan majatalo. Uudesta-Seelannista.

Vähän jupailua sen jooga-BFF:n kanssa, ja sitten Uuteen-Seelantiin!

MEET CUTE!

Aaannd we have a meet cute! Ihan pätevä meet cute, rakennusmiehemme törmää autollaan Gabbyn matkalaukkuun.

”Et ole tavallista sakkia täällä”, rakennusmies huomauttaa heti. Luonnollisesti. Rom com -naisen kuuluu olla erilainen. Ihan sama millä tavalla erilainen, kunhan on erilainen.

Ollaan jossain uusiseelantilaisessa pikkukylässä. You know, tyyliin Stars Hollow, mutta Uudessa-Seelannissa.

Ensimmäinen reaktioni rakennusmieheen: plaah. Vaikka tuo aksentti ja kaikkea. Mutta plaah.

Rakennusmies tarjoaisi kyydin, mutta G ei kaipaa pelastamista. Niih!

Woop, suloinen kahvilanpitäjäpariskunta! Ennustan, että tulevat olemaan G:n kamuja.

The Bellbird Valley Farm, se on se majatalo. Wikipedia-tauko: Bellbird on Uudessa-Seelannissa tavattava varpuslintu, tunnetaan myös maorinkielisellä nimellä makomako. Nyt tiedetään sekin.

 Majatalossa on kaikki ihan rempallaan, vuohi vaatekaapissa ja kaikkea. Quelle surprise.

Vuohi on btw Gilbert. Tämän meille kertoo tervetulokomppania nimeltään Charlotte. Aaah, Charlotte onkin kylän toisen majatalon omistaja. Utelias kilpailija siis! Emme pidä Charlottesta. Charlotte on tämän homman pahis.

Okei Charlotten mukaan ”voita majatalo” -kisa oli kuolleen entisen omistajan pojanpojan juoni päästä romukasasta eroon.

Seuraa montaasi kaikista niistä vioista, joita majatalossa on. Gabbyllä ei mene hyvin, ei.

Välihuomio: tämäkin Christina Milianin kappale muistetaan!

MISSÄ EYE ROLL -HETKET?

Kohtaaminen K-raudassa remonttimiehemme kanssa. Tai mikä ikinä Uuden-Seelannin versio K-raudasta onkaan. (Unohdin hetkeksi sanan rautakauppa.)

Remonttimies tarjoaa apua, mutta koska tämä on rom com, G:n reaktio on ”luuletko tietäväsi minua paremmin?” Rom com -naisen kuuluu olla ensin epäkohtelias rom com -miehelle, näin lukee rom com -sääntökirjassa.

Leppoisa K-rautasetä kertoo, että sattumoisin North Islandin paras urakoitsija asuu lähellä.

KUKAHAN TÄMÄ PARAS URAKOITSIJA ON?

Jake Taylor tietysti! Siis remonttimiehemme. Onko geneerisempää rom com -miehen nimeä kuin Jake hiton Taylor?? Taatusti on ollut miljoona Jake Taylor -nimistä elokuvahahmoa.

  • Jake Taylor, portrayed by Tom Berenger in films Major League and Major League II
  • Jake Taylor, portrayed by Joshua Jackson in the film Cursed
  • Jake Taylor, portrayed by Randy Wayne in the film To Save a Life
  • Jake Taylor, a fictional character of Nan’s Christmas Carol
  • Jake Taylor, portrayed by Charley Grapewin in the film Atlantic City
  • Jake Taylor, portrayed by Jordan Fisher in the film Work It
  • Jake Taylor, portrayed by Adam Demos in the film Falling Inn Love

Ainakin nämä. Kiitos Wikipedia.

Mutta eipäs meidän Gabsterimme halua apua, kun selviää että Jake Taylor on just se ärsyttävä tyyppi. Joka muuten on ollut vain ystävällinen, joskin vähän kaikkitietävä ja plaah, Gabrielaa kohtaan. Mutta ne rom com -säännöt.

”Kukaan ei osannut johtaa majataloa niin kuin Mabel Browning”, meille kerrotaan. Mabel on se kuollut ex-omistaja.

Okei nyt GabGab on jo bestiksiä söpön kahvilapariskunnan kanssa. Quelle surprise osa 2. Rom com -ystävyydet solmitaan aina kovin vauhdilla. Miksei mulla ole kantakahvilaa, jonka suloinen omistajapariskunta pitää minusta huolen? Olen kateellinen, kantakahvila jossa minut tunnetaan on yksi suurimmista elämäntavoitteistani.

G päättää kunnostaa Bellbirdin, se on hänen tilaisuutensa ”luoda vähäpäästöinen koti, josta olen aina haaveillut”. Eli homma linkittyy Gabrielan työkuvioihinkin.

Elokuvaa on muuten mennyt vajaa puoli tuntia, ja ei ole tapahtunut varsinaisia eye roll -hetkiä. Pettymys. Kaikki on ollut melko järkevää tähän asti. Siis rom com -standardeilla järkevää. Pidän Gabrielasta, pidän kylän asukkaista (mukavia ja värikkäitä persoonia, luonnollisesti, sellaista kaikki tuntevat kaikki -meininkiä). Remonttimies Jake Taylor on melko plaah edelleen mutta olen valmis antamaan hänelle tilaisuuden. Koska haluan Gabrielalle onnea ja rakkautta ja hyviä asioita. Tosin eikö se onni voisi löytyä jostain muualta….? Hyvä on, annan tilaisuuden.

Hetkinen, miksi G puhuu Poikaystävä mikä lien kanssa videopuhelua? Unohda se jamppa, G!

Ja toinen leffapahis heti perään, Charlotte!

REMONTTIMONTAASI! Tietysti. Rasti ruutuun.

Norm on se suloinen rautakauppamies. Olen Team Norm, kaikessa. Norm lupaa Gabrielalle luottoakin. Siinä leffan rahapuoli, uskokaamme siis, että Gabrielalla on luoton ja säästöjensä turvin varaa remontoida täysin rempallaan oleva majatalo.

Nonnis, nyt selviää pahis-Charlotten suunnitelmat, haluaa Bellbirdin itselleen. Mabelin lapsenlapsi kuulemma lupasi sen hänelle. Haluaa olla kylän majatalomoguli. Char antaa G:lle shekin. ”Lunasta se ja palaa takaisin Amerikkaan todelliseen elämääsi”, hän sanoo hyvin alentuvalla äänellä. Buu, Charlotte, buu. Emme edelleenkään pidä sinusta.

VAHINKOTREFFIT!

Okei, remonttimies-Jakella on kuulemma ollut high school sweetheart -tyttöystävä, joka kuoli kolme vuotta sitten.

JA NÄIN FALLING INN LOVE SAA MEIDÄT TYLSÄN JAKE TAYLORIN PUOLELLE. Koska pakkohan meidän on nyt toivoa onnea poloiselle Jakelle. Damn. Olisin mieluummin pitänyt tylsänä ja jatkanut dissaamista.

”Rakkaus ei ole kiinnostanut häntä sittemmin”, kertoo mukava kukkakauppias. Gabrielan uusi BFF, muuten. Sanoinhan, nopeita ystävyyssuhteita.

Flashback jota kukaan ei toivonut: CHÄD! Soittaa, haluaa Gabrielan mukaan perustamaansa firmaan. Mutta se Chadzteristä, koska sattumoisin G + J päätyvät vahinkotreffeille. Ja luojan kiitos, treffit tarjoavat eye roll -hetkiä. Olin jo menettää toivoni. Parempi myöhään jne.

Jake Taylor – tai siis näyttelijä Adam Demos – ei ole kaikkein karismaattisin tapaus, se ehkä tässä mättää. Kun taas Christina Milian on hyvin karismaattinen ja herttainen. Ja ilmeisesti vampyyri, koska näyttää melko lailla samalta kuin AM to PM -kappaleen musiikkivideolla vuonna 2001.

Gabby on kipeä, joten luonnollisesti kaikki hänen kolmessa minuutissa saamansa sydänystävät tulevat huolehtimaan; Jake, kukkakauppanainen ja kahvilapariskunta.

NYT tiedän mikä tässä mättää. Ei kemiaa. Jotenkin kiusallisia kaikki Gabrielan ja Jaken kohtaukset, joiden pitäisi tässä vaiheessa olla suloisia. Mutta koska minulta ei kysytä, homma etenee: Gabriela pyytää vihdoin ja viimein Jakea auttamaan Bellbirdin kunnostamisessa.

”En tiedä ovatko he rakastumassa vai tappamassa toisensa”, kuuluu kahvilapariskunnan toisen osapuolen analyysi Gabrielan ja Jaken työ-/ystävyyssuhteesta.

”Ehkä molempia”, pohtii puoliso. Eye roll.

UUTTA VAI VANHAA?

Mukasuloista flirttailutappelua aiheuttaa se, että Gabby haluaisi aurinkopaneeleita ja kaikkea muuta uutta kamaa, kun taas Jakey tykkäisi kunnostaa vanhat kamat, jottei majatalon ”alkuperäinen viehätys tuhoudu”.

Majatalon seinästä löytyy pinkka vanhoja rakkauskirjeitä. Oletan, että niillä on joku merkitys jossain kohtaa.

Okei nyt remontti-Jake lässyttää jotain sentimentaalista niistä kirjeistä. Minä pyörittelen silmiäni, koska en jaksa sentimentaalista lässytystä.

Kukkakauppanainen – G:n frendi – on myynyt Charlottelle varatun lannoitteen G:lle. Draamaa lannoitteesta!

EYE ROLL. En jaksa edes kirjoittaa miksi mutta EYE ROLL. Päästin suustani juuri seuraavan äänen: ööäääääääjhhhhh. Koska eye roll. En pysty suhtautumaan vakavasti tähän rom com -pariskuntaan. Hiton viiden pennin Hemsworth tämä Jake Taylor. Saisinko elokuvan, jossa on vain Christina Milian ja kylän asukkaat, miinus Jake Taylor? Ilmeisesti päätin jatkaa Jake Taylorin dissaamista kuollut tyttöystävä -kortista huolimatta.

Melkein ensisuudelma, mutta Gilbert keskeyttää. Siis se vuohi. Gilbert on selkeesti mun kanssa samaa mieltä Jake Taylorista.

Oh c’mon, pieni lihaksien esittely sessio Jakey-boylta. E  Y E R O L L .

OIKEAT TREFFIT

Juup eli tässä kävi nyt niin, että pahis-Charlotte ryöväsi Gabzin puhelimen. Laittaa varmaankin G:n nimissä viestin Poikaystävä mikä lielle. Että tule tänne tapaamaan minua. Koska haluaa G:n pois kuvioista voidakseen olla majatalomoguli.

…. Jep, niin siinä kävi.

Nyt Jake vie Gabbyn treffeille. Rakastumaan Uuteen-Seelantiin. Ei siinä, hienoja maisemia. Treffi-picnicillä lukevat niitä talon seinästä löytyviä rakkauskirjeitä. Postilaki, tyypit, postilaki! Eivät välitä.

Okei päätin jo etten nillittäisi tästä, mutta nyt en enää pysty olemaan hiljaa: melko paljon kirjoitusvirheitä Netflixin suomennoksissa. Ihan kuin suomentaja ei olisi laittanut kaikkia panoksiaan FALLING INN LOVEN kääntämiseen?? Ei kai se voi olla mahdollista? Kyseessä on kuitenkin Falling Inn Love. Show some respect.

Juu eli vähän niitä rakkauskirjeitä, postilain rikkomista, traaginen tarina sodan erottamista rakastavaisista….. ja G:n ja J:n ensisuudelma. Kun ovat ensin avautuneet kuinka majatalon remppaaminen on tehnyt onnelliseksi.

Ja nyt pelehditään jo meressä. Mutta kivat bikinit, Gabsteri!

KRIISI!

Treffien jälkeen soittaa Chääd. You suck, Chad, edelleen. Tarjoaa taas työtä, alkaisi kahden viikon päästä.

Ja tappelu. Koska tarvitaan kriisi. Jake: blaa blaa blaa, miksi haluaisit työskennellä tuollaiselle juntille? G: hieno tilaisuus, enhän minä aikonut jäädä. Sovimme että remontti ja sitten Bellbird myydään. Jake: mutta luulin että olisit oivaltanut jotain täällä, etkä halua enää oravanpyörään blaa blaaa.

Hiton Jake. You suck. Mikä oikeus sinulla on vaatia Gabrielaa ”oivaltamaan asioita” ja nillittää tarjotusta työmahdollisuudesta? Buu, Jake, buu.

Mutta siis KRIISI.

Remontti valmis, kriisi jatkuu. Bellbird menossa myyntiin. Juhlat Bellbirdissä, paikalla koko kylä. TIETYSTI. G + J puhumassa, avautumassa tunteistaan …. ja paikalle tulee Poikaystävä mikä lie. Luonnollisesti. Jake on että what the fuck ja pyörittelee silmiään. PML on tuonut mukanaan potentiaalisen ostajan majatalolle, jonkun australialaisen sijoittajanaisen. Charlotte, joka haluaa siis ostaa majatalon, ei pidä tästä. Ei hänen suunnitelmansa näin pitänyt mennä! G + J saavat sijoittajalta tarjouksen – ja koska kriisi jatkuu hyväksyvät sen.

Kukkakauppanainen puhuu Jakelle. ”Kerro hänelle mitä tunnet, älä päästä häntä menemään” jne. Jake on menossa puhumaan, mutta…

VIIME HETKEN DRAAMAAA! Charlotten – siis pahis-Charlotten – majatalo on tulessa. Jake plus muu kylä ovat vapaapalokuntalaisia, lähtevät siis kaikki kiireellä sammutustöihin. Jake on näemmä palopäällikkö (HYVÄ LUOJA EYE ROLL EYE ROLL!!) ja pelastaa miehen tulipalosta. Eye roll. Sitten ollaankin jo pankissa viimeistelemässä Bellbirdin myynti. Välissä G on heittänyt PML:n pihalle, koska eivät ole oikeat toisilleen. No shit.

LOPPURATKAISU!

Nyt pitää sitten keksiä, kumpi päättää pankissa julistaa tunteensa ja pitää suureellisen rom com -puheen, Gabriela vai Jake. Että eihän me nyt Bellbirdiä myydä vaan aletaan yhdessä pyörittää majataloa ja vellotaan rakkaudessamme.

EI MUTTA SE ONKIN CHARLOTTE JOKA TÄMÄN HOMMAN RATKAISEE! OMG.

Charlotte pamahtaa pankkiin ja tunnustaa syntinsä. Että se oli hän, joka tekstasi Poikaystävä mikä lielle ja käärmeili G:n selän takana. Charlotte – josta nyt ilmeisesti pidämmekin – pitää sen suureellisen rom com -puheen, mutta aiheena majatalot ja yhteisöllisyys. On, että älkää nyt myykö Bellbirdiä tuolle sijoittajanaiselle koska yhteisö ja ystävät jne.

Ja eivät tietenkään myy, päättää Gabriela. KOSKA HÄNEN TODELLINEN ELÄMÄNSÄ ON TÄÄLLÄ. Eye roll. Jake haluaa kuitenkin vielä mököttää, joten ei suureellista rom com -suudelmaa.

Mutta ainakin Gabriela ja Charlotte ovat ystäviä! Kuinka somaa. Tulipalolla ei loppupeleissä ollut juonen kannalta mitään virkaa,btw.

Suureellinen rom com -suudelma nähdään sitten Bellbirdin pihamailla.

Jake on päättänyt olla aikuinen ihminen ja on lopettanut mököttämisen. On suurena romanttisena eleenä kaivanut tietoa niiden seinästä löytyneiden rakkauskirjeiden kirjoittajista (kävi hyvin).

Ja sitten eye rollien eye roll, tämä tylsä puupökkelö on kirjoittanut Gabrielalle rakkauskirjeen. Olisi kai suloista, jos en olisi silmienpyörittelijä, joka ei pidä Jake Taylorista. Julistaa siinä kirjeessään, että haluaa pyörittää majataloa yhdessä Gabbyn kanssa. Halleluja.

Suudelma (jotenkin awkward sellainen) – Gilbert (se vuohi) – suudelma.

THE END.

Tuomio: periaatteessa ihan pätevä rom com. Olisi voinut olla jopa ihan hyvä, jos pääparin välillä olisi ollut enemmän kemiaa. Mahdollisuudet oli sellaiseen Reese Witherspoon + Josh Lucas Sweet Home Alabamassa -tyyppiseen meininkiin. Missattu tilaisuus. Pisteet Christina Milianille ja Uudelle-Seelannille, kukkanaiselle, Normille ja Gilbertille. Ja fuck those dudes.

PS. Eikö Christina Milianin AM to PM -kappaleen nimi pitäisi olla mieluummin PM to AM, jotta siinä olisi jotain järkeä? Kun bilettäminen tavallisesti tapahtuu illasta aamuun eikä toisin päin – jos oikein muistan.

LUE MYÖS:

Kategoriat
Hassua Leffat

Erään romanttisen komedian anatomia: jouluedition!

Kirjoitus on alun perin julkaistu 23.12.2020 Lilyssä.

Suosikkiasia: romanttiset komediat

Spoiler alert: kirjoitus sisältää juonipaljastuksia (= enemmän tai vähemmän koko juonen) Netflix original -elokuvasta, loisteliaasta klassikkoteoksesta Jouluprinssi (A Christmas Prince, 2017).

Kuva: Netflix

Rakastan romanttisia komedioita. Väittäisin, että rom comit ovat kuin pizza; hyvä pizza – tai hyvä rom com – voi olla supersupersuperhyvä, mutta vähän huonompikin on kuitenkin pizzaa. Kylhän sitä syö.

Kirjoitin lokakuussa postauksen Erään romanttisen komedian anatomia. Sen kirjoittaminen tuotti mulle hyvin paljon hupia. Siispä joulun kunniaksi Hyvän romanttisen komedian anatomian jouluedition.

Pitää varoittaa, on ehkä sitä vähän heikompaa pizzaa tarjolla. Osiin pilkottavakseni päätyi täydellisen hirvittävän upea tulevaisuuden selkeä jouluklassikko vuodelta 2017, Netflixin original leffa Jouluprinssi. Oli muuten vaikea valita, jouluteemaisia romanttisia komedioita on Netflixissä about 58 miljoonaa. Toinen toistaan upeampia kliseitä ja eye roll -hetkiä täynnä, oletan.

Kuten viimeksikin, tämä tarpeettoman pitkä kirjoitus sisältää melko lailla koko elokuvan juonen tiivistettynä mukahauskoihin, sarkastisiin läppiin. Eli vahva spoiler alert.

Kulkuset, kulkuset, let’s go!

Korkeat odotukset

Nuori toimittajaneito lähtee joulun alla ulkomaankomennukselle tekemään juttua komeasta prinssistä, josta ollaan kruunaamassa kuningasta, kertoo Netflix.

Tämä ei voi olla mitään muuta kuin joulukuus/viis loisteliasta, jouluun sopivaa eye roll -materiaalia, sanon minä.

Näitä elokuvia on kolme! Kolme! Jouluprinssi-trilogia! Käykö tässä niin, että ykkösen jälkeen on pakotettu katsomaan kakkonen ja kolmonen?

Odotan sitä, että leffa on niin huono että se on hyvä. Yksi parhaista leffatyypeistä.

Oikeastaan haluaisin vain katsoa Prinsessapäiväkirjat. Kuninkaallinen mikä kuninkaallinen.

Okei, skarppaa Maisa. Anna mahdollisuus Jouluprinssille.

Play.

Alkutekstit lupaavat loistavan kliseistä joululeffaa: talvinen New York! Joululauluja! Kaikki näyttää kuin postikortilta! Rockefeller Centerin joulukuusi! Radio City Music Hall! Central Park! Lumisadetta ja pilvenpiirtäjiä! CHRISTMAS!

Olemme päähenkilö Amberin (Rose McIver) työpaikalla. Odotan innolla, miten vääristyneen kuvan journalismista pian saamme. Rom com -journalismin dissaaminen on yksi suosikkiasioistani.

Voi, Amberin pitää kirjoittaa uusiksi diivailevan toimittajan juttu. Ikävien editointihommien tekeminen on kuitenkin tarpeen, koska ”muuten minusta ei tule oikeaa journalistia”.

Now Beat Magazine. Se on Amberin duunipaikka. Psssst. printti on kuolemassa, tyypit.

Päätoimittaja – tiukka nainen tietysti – kutsuu Amberin huoneeseensa. Lähettää kokemattoman Amberin juttukeikalle Aldoviaan. Koska muut ei ehdi. Tai jotain.

Aldovia, täydellistä. Onkohan se Genovian naapurimaa? Tai Arendellen?

Juoni alkaa hahmottua: on prinssi Richard (Ben Lamb), Aldovian kruununperillinen. Isä, kuningas Richard, on kuollut noin vuosi sitten… ja siirtymäaikaa on vuosi. Uusi hallitsija on löydettävä joulupäivään mennessä. Tietysti, joulupäivä on hyvä deadline jouluisessa rom comissa.

Prinssi Richard on juorulehtien mukaan limainen playboy, joka ei halua kuninkaaksi. Veikkaus, joka ei todennäköisesti saa kovin suurta kerrointa: ei tietenkään ole limainen playboy vaan isänsä kuolemaa sureva hyväsydäminen poikarukka.

Tapaamme Amberin kollegat. Antakaa kun kerron heistä. On kollega yksi ja kollega kaksi. He täyttävät lähes koko vähemmistökiintiön. Loppu.

Kollegat yksi ja kaksi ovat iloisia Amberin saamasta tilaisuudesta. Kolmikko katselee tietokoneelta prinssi Dickin kuvia. ”Ei minun tyyppiäni”, sanoo Amber. ”Jos käännytät pois vielä yhdenkin komistuksen joudun lyömään”, sanoo kollega 2. ”EN ETSI POIKAYSTÄVÄÄ”, sanoo Amber koska tämä on rom com. En etsi poikaystävää on pakollinen lause, rom com ei saa rom com -lautakunnan hyväksyntää ilman sitä.

Amber, rakas. Ja hyvät kollega yksi ja kollega kaksi…. MITÄ HITTOA? Miksi edes puhutte tästä? Miksi ihmeessä kuvittelette, että juttukeikka, jonka kohteena mies = mahdollinen poikaystävä??!?! Ei ei ei ei. Eye roll.

Btw, Amber suree eroaan. PLUS HÄN EI ETSI POIKAYSTÄVÄÄ.

Hei, Amberilla on suloinen kahvilanpitäjä-isä. Ja ilmeisesti kuollut äiti. ”Ota riskejä,”, isä neuvoo. Pidän sinusta, isä mikä lie nimesi olikaan.

Onneton meet cute

Saavumme Arendelliin. Sori, Aldoviaan.

Anna, sori Amber on  lentokentällä taksijonossa.  Ei muuten ole tähän mennessä saanut mitenkään minua puolelleen tämä meidän Amber. On melko mitäänsanomaton ja yksiulotteinen hahmo. Tylsä.

Meet cute ei ole meet cute ollenkaan. Prinssi Dick kiilaa taksijonossa Amberin ohi. Ilmeisesti kruununperijä on livahtanut maahan salaa, on kasvattanut kivan parran ja kaikkea.

”Itsekäs sika”, Amber huutaa Dickille, joka on itsekäs sika. Ei tunnistanut koska parta.

Ihan pieni eye roll Aldovialle. Naurettavan epäuskottava pittoreski satumaa. Olemmekohan jossain päin Eurooppaa? Oletettavasti, koko Eurooppahan on tietystä jenkkinäkökulmasta epäuskottavan pittoreskiä satumaata.

Luvassa on jouluaaton tanssiaiset! Täydellistä. Jouluaaton tanssiaisissa on tarkoitus kruunata prinssi Dick kuninkaaksi. Koska joulu ja hurraa! Tanssiaisiin on pari päivää.

Ennen niitä eli nyt prinssi Dickin on tarkoitus pitää lehdistötilaisuus – rauhoitella puheita joiden mukaan hän ei ota kruunua vastaan – mutta ei saavu paikalle. Dick mikä dick.

Reipas Amber ei halua missata tilaisuuttaan. ”En voi palata kotiin tyhjin käsin”, hän puhisee ja sujahtaa salaa linnaan. Koska ilmeisesti murtautuminen kuninkaalliseen palatsiin on asia, jota arvostetaan arvostetussa Now Beat Magazinessa. Anything for a good story.

Hups pieni valhe!

Amber jää kiinni! Mutta eipäs jääkään, sillä häntä luullaan prinsessa Emilyn ”amerikkalaiseksi kotiopettajattareksi”. Jännittävää! En arvannut, että saamme mukavan mistaken identity -käänteen.

Tosin, mitä hittoa Aldovia! Missä teidän turvatoimet?? Joku jenkkinainen vaeltelee linnassa ja te oletatte että hän on juuri se oikea jenkkinainen. (Oikean jenkkinaisen oli tarkoitus aloittaa työnsä vasta tammikuussa.) Kysykää nyt edes henkkarit! Eivät kysy, ja niin Amberista tulee Martha, prinsessa Emilyn henkilökohtainen opettaja. Hups vaan ja alaikäisen prinsessan seuraan ilman sen suurempaa huolta tai valvojia.

Amber/Martha törmää Dickiin ja kuningattareen. ”Partasi on kamala”, kuningatar sanoo pojalleen. Ei ole väärässä.

Parta ja niiaus. Olisi voinut kuvitella, että toimittaja olisi etukäteen vähän selvittänyt kuninkaallista protokollaa. Mutta ei meidän Amber.

Prinsessa Emily, ikää noin 12?, liikkuu kepeillä ja pyörätuolilla, hänellä on spina bifida eli hermostoputken häntäpään sulkeutumishäiriö (googletin). Emilyllä ja Dickillä on selvästi hyvin läheinen sisarussuhde. Veikkaus, joka ei tämäkään saa kovin suurta kerrointa: Amber ja Emily alkavat kaveerata, ja Dick alkaa siksi kiinnittää huomiota Amberiin.

Amber puhuu puhelimessa päätoimittajalleen. ”Pääsin sisälle valheen turvin”.”Mitä väliä” jne jne. MISSÄ ON TEIDÄN JOURNALISTINEN ETIIKKANNE, Now Beat Magazine!!

Työtä tehdessään journalistin on suositeltavaa ilmoittaa ammattinsa. Tiedot on pyrittävä hankkimaan avoimesti. T. JSN.

Toisaalta se jatkuu:

Jos yhteiskunnallisesti merkittäviä seikkoja ei voida muutoin selvittää, journalisti voi tehdä haastatteluja ja hankkia tietoja myös tavallisuudesta poikkeavilla keinoilla.

Onko Aldovian uuden hallitsijan kruunauskriisi yhteiskunnallisesti merkittävä seikka? Ehkä se on. Okei, carry on reportteri Amber.

Eye roll -katsaus: leffaa kulunut noin vartti. Toistaiseksi tapahtunut kaikkea pönttöä, mutta ei kovinkaan paljon varsinaisia eye roll -hetkiä. Pieni pettymys.

Tapaus prinsessa Emily. On noin puoli minuuttia ärsyttävä hemmoteltu kakara, kunnes ei enää ole. Nyt olen Team Emily ’til I die.

Okei, tämä ansaitsee eye rollin: prinssi Dick on pihalla ampumassa jousipyssyllä.

AMILY!

Amily (= Amber ja Emily) tulee pihalle Dickin seurauksi ja niin he bondailevat ja jousipyssyilevät.

Juhlat! Tapaamme serkku Simonin. Selkeästi tarinan pahis. Anna kun arvaan; haluaa kruunun?

Sivuhuomio: miksei prinsessa Emily – kuninkaan ja kuningattaren tytär – kelpaa kruununperijäksi jos angstaileva Dick ei halua?? Emily kuningattareksi!!!

Amilyn juttutuokio. ”Olet erilainen kuin muut”, Emily sanoo Amberille. Rasti ruutuun. Nyt ollaan rom com -naiseuden ytimessä. Rom com -nainen on AINA erilainen kuin muut.

Emily ei selkeästi pidä Simonista joten minäkään en pidä Simonista.

”Jos Richard luopuu kruunusta, Simon on seuraava perillinen ettekä te”, Amber kysyy Emilyltä.

Sitähän pohdin minäkin, mutta taas, olisi luullut Amber the toimittajan ottaneen selvää Aldovian perimysjärjestyksestä ennen juttukeikalle lähtöä. Ehkä siihen onkin syy, miksi vain korjailet muiden toimittajien tekstejä, Amber.

Juu, naiset eivät voi saada kruunua, Emily vahvistaa.

Emily for the win! <3

Nyt Amber jutskaa facetimessä kollega ykkösen ja kollega kakkosen kanssa. Taas höpistään, kuinka Amber taatusti ihastuu prinssiin. Hei, vähän ammattimaisuutta kiitos! Ja muistuttaisin taas journalistin etiikasta.

Google-tauko! Q: Where was A Christmas Prince filmed? A: The trilogy was filmed at Peles Castle, Sinaia, Romania. Tänks, Google. Kauniita maisemia.

Amber, mokoma nuuskija, muuten salakuvaa palatsia ja Dickiä jatkuvasti. Se on raivostuttavaa.

Tapaamme Lady Sophian. Tuskin menen kovin paljon metsään jos arvaan että on Dickin ex-tyttöystävä.

Nyt koristellaan kuusta. Kuollut kuningas Richard oli viime jouluna antamassa tammenterhon muotoista joulukuusenkoristetta kuningattarelle lahjaksi, mutta kuoli ennen kuin ehti antaa lahjaa. Onneksi kuningatar löysi sen ja nyt ripustaa kuuseen.

Pari eye rollia Lady Sophialle. Selvästi haluaa kuningattareksi joten pokailee Dickiä.

Iiik!! Emily tietää että ope Martha on oikeasti toimittaja Amber. On valmis pitämään salaisuuden koska haluaa Amberin kirjoittavan jutun. Haluaa, että maailma tietää minkälainen isoveljensä oikeasti on. Eli mukava tyyppi.

Amber utelee Emilyltä Sophiasta ja Dickistä. Ja joo, seukkasivat.

KLIK JA KLIK

Hyväntekeväisyystilaisuus Aldovian orpokodilla. Dickin pitäisi pitää puhe mutta on MIA.

Amily löytää Dickin orpokodin pihalta leikkimästä lasten kanssa. Klik kuuluu Amberin päässä. On nähnyt todellisen Dickin. Ehkä Dick ei enää ole dick vaan Richard.

Seuraavaksi Richardin klik: näkee siskonsa laskemassa mäkeä Amberin kanssa. Lumisota! Ja kaikilla on niin mukavaa, paitsi S:llä ja S:llä, Simonilla ja Sophialla, jotka sattuvat ohittamaan lumisotaleikin hevosrekiajelullaan. Luonnollisesti. Ovat kovin nyrpeitä. Luonnollisesti.

Ai niin, lumisodan tuoksinnassa Richard ja Amber muuten päätyivät päällekkäin lumihankeen ja tuijottamaan toisiaan romanttisesti silmiin. Koska tietysti. Se jos joku oli eye roll -hetki.

Todellinen prinssi alkaa paljastua. Hän kumoaa ennakkokäsitykseni”, Amber kirjoittaa muistiinpanoihinsa. Niin, hän muuten asuu palatsissa, oma kotiopettajan huone ja kaikkea.

Richard lähtee ratsastamaan, Amber varastaa hevosen ja lähtee perään. Mikä on journalistinen perustelusi tähän, Amber? Miksi on juttusi kannalta tärkeää seurata salaa prinssin ratsastuslenkkiä?

OMG!

Amberin hevonen heittää tämän selästään. Ja susi! Ou nou! Paitsi tietysti Richard pelastaa ja kohta ollaankin jo kuninkaan metsästysmajassa takkatulen äärellä puhumassa syvällisiä. Kuten miksi Richard ei halua kuninkaaksi ja sellaista, pientä small talkia you know.

Saamme tietää, että kuninkaan ja prinssi Richardin viimeiseksi keskusteluksi jäi se, kun prinssi kertoi ettei halua kruunua.

Richard näyttää isänsä päiväkirjoja, viimeinen merkintä on joululahjaruno kuningatterelle. SE TAMMENTERHO! Se koriste, se tarkoittaa jotain, runo viittaa selvästi siihen. Avatkaa se tammenterho!!

Paitsi ensin: melkein ensisuudelma, mutta ihahaa hirnahtaa hevonen ja se hetki kuihtuu siihen. Richard lähtee tsekkaamaan hevosia. Amber sen sijaan löytää kuninkaan piilottaman salakätkön, jossa on….

PAPERI, JONKA MUKAAN PRINSSI RICHARD ON ADOPTOITU.

O

M

G

Tietysti Amber ei antanut sitä lappusta Richardille, vaan vei omaan huoneeseensa.

Certificate on adoption. This is to certify that Richard Charlton has been formally adopted into the Charlton Family.

Kuinka kätevää, että salainen adoptiodokumentti on niin selkeästi laadittu raskauttava todiste.

Pisteitä silti Jouluprinssille, en osannut odottaa adoptiokäännettä.

Kollega kakkonen kehottaa Amberia kirjoittamaan adoptiotarinan koska mikä uutispommi! Amber ei halua koska Richard  blaa blaa blaa.

Lady Sophia on taas viettelemässä Richardia, Amber sattuu luonnollisesti paikalle. Eye roll. Paitsi että seuraavaksi Richard onkin pyytämässä Amberia kävelylle ja vannoo että ei tunne mitään Sophiaa kohtaan – jonka kanssa muuten erosi koska Sophia myi medialle tarinan heistä. Amber on kertomassa totuuden, itsestään tai adoptiopaperista, en ole varma. Mutta eipäs kerrokaan koska ENSISUUDELMA. Pitää sanoa, että ei ole minun suosikki rom com -parini lainkaan. Ei kemiaa. Kaksi tylsää, hajutonta ja mautonta puupökkelöä.

Samalla S+S hiippailevat Amberin huoneeseen ja löytävät tämän passin ja adoptiopaperit. Ilmeisesti Amber ei ole kovin pätevä salapoliisi-reportteri. Tärkeät dokumentit piiloon! Rookie mistake.

Villi veikkaus: kuningas Richard väärensi adoptiopaperin ennen kuolemaansa jotta Richard nuoremman ei tarvitse olla kuningas. Eli siis prinssi Richard olisikin oikeasti kuninkaan ja kuningattaren poika, ei adoptoitu.

Se tammenterhokoriste, se ratkaisee tämän homman, sanokaa minun sanoneen.

The Christmas Ball!

Kuninkaalliset jouluaaton tanssiaiset. Ennen niitä Richard on käynyt isänsä haudalla kertomassa että ottaa kruunun vastaan.

Emily on järjestänyt Amberille kuninkaallisen muuttumisleikin!

Lasken sekunteja siihen, että näemme Amberin laskeutumassa alas palatsin portaita täydellisessä iltapuvussa. Richard kääntyy katsomaan, henki salpautuu! You look beautiful, hän sanoo.

kolme, kaksi, yksi…. ja suurin piirtein noin tapahtuikin. Paitsi että koko juhlaväkin kääntyi tuijottamaan Amberia. Ooh ja aah ja upeaa. Eye roll.

Amberilla on iltapukunsa kanssa Converset KOSKA HÄN ON ERILAINEN KUIN MUUT. Tietysti.

”Mitä kaikki tuijottavat”, Amber kysyy Richardilta. ”Täydellisyyttä”, tämä vastaa ja EYE ROLL EYE ROLL EYE ROLL silmäni kääntyvät lähes ympäri niin vahva eye roll.

Nyt tanssitaan! ”Olet aidoin ihminen, kenet olen tavannut”, Richard sanoo Amberille. Just. Mutta ”Martha” ei sano mitään.

Sitten onkin jo kruunajaisten aika. Vannon sitä ja vannon tätä, Richard sanoo. ”Jos joku aateliston jäsenistä haluaa kiistää prinssin oikeuden kruunuun puhukoon nyt tai vaietkoon iäksi”, kruunajaisia johtava pääministeri sanoo.

Ja Sophia, tietysti Sophia, läväyttää adoptiopaperin esille. PRINSSI ON ADOPTOITU! Ooh ja aah jälleen.

”Asia kävi ilmi samalla, kun kotiopettajatar paljastui journalistiksi”, Sophia jyrähtää.

Ja apua, se on totta. Samoin kuin totta on se, että Richard on adoptoitu. Mitä?!? Mun versio kuulosti paljon paremmalta.

Simon luonnollisesti ”asettaa itsensä ehdolle Aldovian lailliseksi kuninkaaksi”. Richard ryntää pois tanssisalista, Amber perässään. ”Nythän saat jymyjuttusi”, Richard sanoo vihaisesti. Ja ihan syystä. Team Richard!

Minä huutelen täältä, että katsokaa nyt hitto vie sinne tammenterhoon. Eivät katso. Feikkiope Amber ajetaan ulos palatsista. Ja Richard antaa anteeksi äidilleen. Kuningatar ei ollut voinut saada lapsia, siksi sala-adoptio. Mielenkiintoinen kuningaskunta tämä Aldovia. Ottakaa oppia House of Windsorista, siellä osataan nämä monarkian jatkuvuuteen ja verisiteisiin liittyvät pykälät.

Btw Emily oli ”ihme” eli kuninkaan ja kuningatteren biologinen lapsi. Sanon jälleen: Emily kuningattereksi. Tämän leffan ja Aldovian ehdoton MVP.

S+S menevät naimisiin koska kaksi pahista muodostaa yhden superpahiksen, ja nyt kaikki on valmiina Simonin kruunajaisiin. Nopeita käänteitä Aldoviassa.

STOP!

Amber on lentokentällä, puhuu isälleen. Isä sanoo jotain, josta Amberille tulee mieleen se tammenterho. VIHDOINKIN!

Ei lähdekään lennolla kotiin vaan ryntää takaisin palatsiin.

Simonia ollaan kruunaamassa kuninkaaksi paitsi että STOP! Amber ja tammenterho saapuvat paikalle.

Käy ilmi, että ennen kuolemaansa kuningas teki lisäyksen lakiin. Sen mukaan prinssin on laillinen perijä vaikka on adoptoitu. Kiva valta kuninkaalla näemmä. Siis oikeasti, kuningas vaan itse lisää lakiin mitä haluaa??! Okei.

Tammenterhon sisältä löytyneessä lakimuutoksessa on kuninkaan virallinen sinetti, se riittää todisteeksi. Hurraa! Eli Simonin kruunajaiset muuttuvatkin Richardin kruunajaisiksi. No sepäs oli helppoa.

”Eläköön kuningas ja hyvää joulua kaikille”.

Härdellin keskellä Amber liukenee paikalta, ja sitten ollaankin jo takaisin New Yorkissa.

Amber kirjoittaa juttunsa, mutta se on liian pehmoinen ja positiivinen joten päätoimittaja ei julkaise sitä. Amber on että pidä tunkkisi ja ottaa loparit. Good for ya, A.

Amber perustaa oman blogin, jossa julkaisee jutun. Blogin nimi on – wait for it – AMBER’S BLOG. Hahaahaahaaaa. Loppuiko into ja energia, käsikirjoittajat? Amber’s Blog oli oikeasti paras mihin pystyitte?

Loppuhuipennus

Nyt on uudenvuodenaatto. Amber tekee duunia isänsä kuppilassa. Blogista on luonnollisesti tullut parissa päivässä jättimenestys. Vuosi on vaihtumassa….

Ja kuka onkaan ikkunan takana? Sehän on tietysti hänen kuninkaallinen korkeutensa kuningas Richard II.

Jotain peruslätinää, sitten: ”Palatsissa on yksinäistä ilman kuningatarta”, sanoo kuningas.

Ei oikeasti, päättyykö tämä kosintaan??! Olette tunteneet toisenne max kaksi viikkoa ja suurin osa siitä ajasta oli valhetta… älkää tehkö sitä….

Eivät kuuntele minua.

KOSINTA!! Camooonn!!! Mitä hittoa? Kaikki eye roll -hetket säästettiin selkeästi leffan loppupuoliskolle.

(On muuten harvinaisen ruma kihlasormus.)

”Entä elämäni, entä urani, entä isäni jne jne”, kyselee Amber. Richardilla on vastaus kaikkeen.

”Tämä tuli äkkiä. Tuskin tunnemme toisiamme”, Amber jatkaa. KIITOS AMBER! Järkevin lauseesi koko leffassa.

Mutta Richard ”ei ole koskaan ollut mistään näin varma”. Oooookei. Edelleen, olette tunteneet nanosekunnin.

Richard, olisit kysynyt Windsoreilta miten nämä kuninkaallisiin perheisiin naimiset tulee hoitaa. Oletan, että kaikki Euroopan kuningasperheet ovat yhteisessä WhatsApp-ryhmässä. Sinne vaan viesti, Elisabet olisi neuvonut. Monarkki monarkille. Balmoralin testi ja muuta, etkö oppinut mitään The Crownista?

Mutta ei.

KYLLÄ KYLLÄ KYLLÄ. Blaah. Yritä tässä nyt olla järjen ääni.

Toisaalta kaksi persoonatonta puupökkelöä sopii kyllä mainiosti yhteen. Toivottavasti hänen kuninkaalliset korkeutensa AnnaElsa ja Amelia Mignonette Thermopolis Renaldi  kutsutaan häihin.

Vuosi vaihtuu. Raketteja! Suudelma newyorkilaisen kuppilan edessä! Prinssi löysi prinsessansa.

Ilmeisesti.

THE END.

Hmmm. Eye roll -asteikolla Jouluprinssi saa ehkä heikohkot kaksituhatta pistettä ja kolme ja puoli kultatähteä. Odotin enemmän. Enemmän joulukliseitä, enemmän rom com -kliseitä, enemmän kliseisiä keskusteluja, enemmän ällöromantiikkaa. Paikoitellen leffa oli… ihan järkevä? Eye rollien puute johtunee siitä, että Amberilla ja Richardilla ei loppupeleissä ollut ihan kauheasti yhteisiä rom com -hetkiä. Ja silti menivät kihloihin, mokomat rakkauden nälkäiset pönttöpäät. Emily hilasi kaikessa loistavuudessaan leffaa myös eye roll -kamasta semijärkevän puolelle. Ja Emilyn näyttelijä Honor Kneafsey muuten päihitti kaikki muut sata-nolla.

Eli Team Emily ’til I die. Ja loput pizzasta oli kuitenkin pizzaa. Vaikka sen päällä ehkä olikin lihahyytelöä*.

Hyvää joulua!

*Aldovian erikoisuus.

PS. Jos ja kun joulusi ei tänä vuonna ole sellainen kuin olisit halunnut, tsemppiä. Netflixissä on seitsemän triljoonaa joululeffaa, niitä voi ainakin katsoa missä vain. Tai jos joulu ei kiinnosta yhtään, Netflix-suositus tuoreehkolle Tiny Pretty Things -baletti-/teinidraamalle. On täysin sekopäinen – olen monta kertaa huutanut sarjalle MITÄ HITTOA!! – mutta en voi lopettaa sen katsomista. Ja on muuten eye roll -hetkiä vaikka muille jakaa. Siis täydellinen sekasotku. Tosin varoitus; ei todellakaan mikään koko perheen sarja. Huh. Tunsin itseni äärisiveelliseksi kukkahattutädiksi. (Tosin vakavasti puhuen, en ole varma mitä ajattelen teini-ikäisiä esittävien nuorten näyttelijöiden hyvin ronskeista seksikohtauksista. Tuntuu, että sarja yrittää shokeerata shokeeraamisen vuoksi, ja teinit joutuvat siinä sivussa hyvin vahvasti seksualisoiduiksi… mutta tämä on ehkä toisen keskustelun paikka.)

LUE MYÖS:

Kategoriat
Ajattelin tänään Sarjat Suosittelen

Viime aikojen suosikkiasioita: shakkia ja yliampuvan romanttista draamaa

Kirjoitus on alun perin julkaistu 2.11.2020 Lilyssä.

Suosikkiasia: ilmeisesti mikä tahansa, mikä tarjoaa vaihtoehdon ikävien uutisten lukemiselle. Ja John Oliver.

Kuva: Netflix

Ystävät, hyvää marraskuuta. Kiva, että voi alkaa lasketella kohti joulua ilman huolen häivää. Tulevat päivät ovat taatusti leppoisia. Tiistaikin vallan huoleton, ei mitään maailmanpoliittisesti merkittäviä tapahtumia tai muuta stressaavaa.

Pieni kysymys tosin, ei liity mitenkään  mihinkään, kunhan pohdin: onko uutiset mahdollista haastaa oikeuteen emotionaalisesta häirinnästä?

Tuossa pari kirjoitusta takaperin lässytin jotain ylevää siitä, kuinka kissanpennut ja komediasarjat auttavat pitämään mielen kasassa, kun oikealta ja vasemmalta puskee pandemiaa ja oransseja valtionpäämiehiä, jonka harhaisilla egonpönkityspuheilla kiusaan itseäni.

Saattaa olla, että olen aika ajoin unohtanut lässytykseni ja uponnut koko ajan enemmän ikävien uutisten suohon. Toistaiseksi olen kuitenkin vielä pinnalla. Pelastusrenkaita ovat heitelleet ainakin upea shakkidraama (?) ja ihan liian romanttinen ja dramaattinen rakkaustarina.

Eli pari viime aikojen suosikkiasiaa:

Musta kuningatar / Netflix

Netflixin tuore minisarja Musta kuningatar (Queen’s Gambit) oli taas sitä kamaa, jota oli valmistautunut vihaamaan. Se vaikutti liian synkältä ja liian tylsältä ja… en tiedä, liian hienolta ja liian tyylikkäältä ja liian Laatudraamalta isolla L-kirjaimella. Ja hyvä jumala, miten shakin pelaamisesta muka saisi mitenkään kiinnostavan sarjan? (En pidä shakkia tylsänä, vaan hienona mutta liian monimutkaisena.)

Mutta kappas vaan, Musta kuningatar oli oikein kiehtova ja koukuttava sarja. Ehkä vähän levisi loppua kohden ja pari shakkikohtausta tuntui kestävän ikuisuuden, mutta kaikkineen loistavat seitsemän jaksoa. Sarja oli juuri oikealla tavalla hieno ja tyylikäs ja Laatudraama isolla ällällä. Koskettavakin. Menneisyyden demoniensa kanssa kamppailevaa shakin ihmelasta esittävä Anya Taylor-Joy oli pääosassa täydellinen.

Crash Landing on You / Netflix

Kirjoitin viimeksi, että olin alkanut katsoa Netflixistä löytyvää korealaisdraamaa Crash Landing on You’ta. Olen nyt katsonut sarjan loppuun ja tuomioni on seuraava: sarja iski sieluuni ja sydämeeni reiän, enkä ole vielä päässyt siitä yli. Ihan vain vähän ylidramatisoidusti sanottuna. Oikeasti, syytän tätä saatanallista vuotta 2020 siitä, että en edes juurikaan pyöritellyt silmiäni kyseiselle, yliampuvan romanttiselle ja dramaattiselle sarjalle. Siinä tapahtui kaikkea epärealistista, hupsua ja aivan liian romanttista, sellaista, jolle tavallisesti pyörittelen silmiäni minkä ehdin. Ja nyt olin vain että ”hitot Etelä-Korean ja Pohjois-Korean skismoista, antakaa Se-rin ja Jeong-hyeokin olla yhdessä ja onnellisia!!”. Kuka minä olen? Ei haitannut edes se, että jaksot olivat kilometrin pituisia.

Ilmeisesti kaikki oikean elämän ikävyys on tehnyt sen, että olen täysin valmis liputtamaan fiktiivisen rakkaustarinan puolesta, oli se kuinka siirappinen tahansa. Kai sitä haluaa uskoa johonkin kauniiseen ja hyvään, vaikka sitten fiktiiviseen kauniiseen ja hyvään.

Enköhän palaa ennalleni, kun ei enää tee mieli lyödä päätä seinään joka kerta kun avaan Twitterin.

New York Timesin Election Distractor

Kauniista ja hyvästä puheen ollen… suositus New York Timesin Election Distractorille. Oli sitten vaalistressiä tai pandemiastressiä tai mitä tahansa stressiä. Election Distractor tekee hyvää; se muistuttaa, että maailma on oikeasti hyvä ja kaunis, hauska ja ihmeellinen. Tai ainakin tarjoaa pienen pakohetken kaikesta ikävästä.

Sydämen suunnitelman ekstrajakso / Netflix

Tämä on tuleva suosikkiasia: mainiosta ranskalaiskomediasta The Hook Up Planista eli suomalaisittain Sydämen suunnitelmasta tulee perjantaina 6.11. katsottavaksi spesiaalijakso. Siinä tutut hahmot yrittävät selvitä erään pandemian aiheuttamasta karanteenista. En ole jaksanut vaivautua näiden eristäytymisten aikana kuvattujen pandemiasarjojen kanssa, mutta tätä odotan. Sydämen suunnitelma on huippu sarja, harmittoman hauska ja sympaattinen.

John Oliver

Ja tämä:

Kohti sitä huoletonta tiistaita!